Tuleva drop-out järkyttää

[Nurmishakki]

Kilpajalkapallo on kova maailma, jossa vain parhaista parhaat, henkisesti kovimmat (ja onnekkaimmat) pärjäävät.

Surettaa ja turhauttaa kuulla kuinka 10 vuotta kilpatasolla pelaavat, todella lahjakkaat, maajoukkueen ovia kolkutelleet ELL-tason pojat monessa eri joukkueessa aikovat lopettaa 15-vuoden ikäisinä muutaman kuukauden kuluttua, kun (jos) eivät pääse riittävän korkeatasoiseen joukkueeseen harjoittelemaan ja pelaamaan. Pojat ovat antaneet jalkapallolle hyvin paljon, lähes kaiken vapaa-aikansa kymmenen vuoden ajan, heitä on valmentanut useampikin huippuvalmentaja, he ovat pelanneet ELL-tasolla ja ulkomailla turnauksia kamppaillen tasaväkisesti muiden eurooppalaisten (huippu)seurojen kanssa.

Uusien muodostettavien BSM-joukkueiden ulkopuolelle jää liian monta tulevaisuudessa potentiaalista pelaajaa, jotka eivät näe järkeä pelata alemmalla tasolla monista eri syistä: heikompi valmennus, heikompi tempo, joukkuetovereiden motivaation puute treeneissä, vähemmän treenejä viikossa jne. Syitä on useita.

Palloliitto voisi ottaa kopin tästä aiheesta ja antaa esim. isoimpien kaupunkien (esim. Hki, Tku, Tre, Oulu jne) jollekin halukkaalle seuralle "villin kortin", jolla haalittaisiin joka syksy joukkueellinen drop-outteja eri seuroista kasaan tälle villin kortin omaavalle halukkaalle seuralle ja sitä kautta saataisiin korkeatasoinen valmennus ja sarjapaikka (esim. P17 ykkönen) näille BSM-joukkueiden drop-outeille.

[joks11]

Ok, miten ajattelit järjestää logistiikan ja rahoituksen? Eli siis mitä tämä villi korttisi sisältäisi?

[Nurmishakki]

Ok, miten ajattelit järjestää logistiikan ja rahoituksen? Eli siis mitä tämä villi korttisi sisältäisi?

Villikortti sisältäisi ainoastaan avoimen sarjapaikan Palloliiton hyvään sarjaan (vaikka sitten karsinnan kautta), jos ison kaupungin / väkirikkaan kasvukeskuksen ympäristöstä pelaavista 15-16 v (kilpa)junnuista muuten lopettasi osa kun ei pääse riittävän korkeatasoiseen ympäristöön valmennettaviksi. Tällaisilla pelaajilla on todella korkea motivaatio pelata ja harjoitella, joten olisi suomalaisen jalkapallon etu, että pelaajat saataisiin yhdistettyä vielä vuodeksi tai kahdeksi "sateenvarjojoukkueen" alle eli joku paikallinen seura ottaisi tämän joukkueen nimellisesti "hoiviinsa". Tällaisiin poikiin on vuosien mittaan panostettu paljon ja he ovat koko lapsuutensa antaneet rakkaudelleen. Toki ymmärrän maailman epäreiluuden ja kovuuden, että jossain vaiheessa haaveista pitää luopua, mutta jos mahdollisuus olisi jatkaa vielä pari vuotta, niin miks ei?

Logistiikka: esimerkkini oli Suomen mittakaavassa isosta kaupungista (joissa on esim. 2-3 korkealla tasolla pelaavaa seuraa) eli pojat ovat pelanneet vuosia / koko ikänsä sillä seudulla. Logistiikka on toiminut tähänkin asti. Logistiikkaan ei tarvitse puuttua sen enempää.

Rahoitus: (=lähinnä valmentaja) Kyllä rahoitus järjestyy, koska MOTIVAATIO. Kysehän on lähinnä vuodesta tai kahdesta eli B-junnuiästä. Ehkä kuitenkin tärkeimmistä vuosista jalkapalloilijalla. Myöhemmin murrosiän saavuttaneet pojat ottavat kiinni aiemmin luonnon omalla testolla ja kasvuhormonilla "doupattuja" kanssapelaajiaan. Jalkapallo on raaka laji myös aikaisen murrosiän alkamisedun takia. Nuori voi olla jalkapalloilijana paljon potentiaalisempi kuin toinen, mutta murrosiän takia toisella on parin vuoden etumatka "doupattuna". Nuoret, jotka ovat jatkaneet periaatteessa Suomen ylimmällä tasolla pelaamista vaikka eivät ole olleet avauksen pelaajia yhdistää kaksi asiaa: rakkaus jalkapalloon ja mieletön motivaatio.

Tiedän tasan tarkkaan kuinka nuorena (4-6 v) jalkapallo pitää aloittaa, jotta olisi mahdollisuuksia ns. huipulle. Mutta tarkastellaan kahta tärkeää asiaa, kuten urheilullisuus ja suorituskyky. Yleisurheilussa on aikuisena suorituskykyisempiä yksilöitä kuin palloilulajeissa, siitä kaikki lienevät samaa mieltä? Jalkapalloon VERRATTUNA yleisurheilussa 14-15 vuoteen asti on höntsäilty ja vasta sen jälkeen alkaa nousujohteinen, säännöllinen treeni. Tuossa iässä kun yu:jat alkavat treenaamaan, on osa jalkapallonuoria todettu jo kakkoskorin pelaajiksi, koska voima/nopeus ei riitä vaikka murrosikä on vasta menossa. 20-...tai vasta 23-vuotiaana on niin vasta valmis urheilija kuin voi olla. Jalkapalloseurat kun malttaisivat katsoa edes 18-19 vuotiaaksi asti mitä pelaajasta voi tulla kun kaikki ovat murrosiän ohitaneet. Nyt juuri 15-17 vuotiaana menee eniten pesuveden mukana juuri niitä, joilla on tekniikka, urheilullisuus, motivaatio, haaveet ja halu, lajirakkaus riittävällä tai jopa korkeammalla tasolla verrattuna oman ikäisiin nuorten maajoukkuepelaajiin. Ainoastaan fyysinen kehitys laahaa pari vuotta jäljessä ja osittain tätä kautta myös itseluottamus (pelikentällä). Toki myös vaihtopenkillä kulutettu aika kaikkina vuosina verrattuna aikaisemmin kehityneempiin näkyy hieman.

Niin, siihen rahoitukseen kohta lisää. Motivaation merkitystä (sekä nuorten että nuorten taustojen) ei kannata unohtaa. Jääkiekon puolelta esimerkki kuinka Las Vegas keräsi muiden seurojen luuserit yhteen "jätekasaksi"
https://www.is.fi/nhl/art-2000005679583.html

Luulenpa, että motivaatio, yhteenkuuluvuus ja joukkuepelaaminen toisi tällaiselle ryhmälle hyvän tuloksen.
Rahoitukseen liittyisi siis vain oikean tyyppisen huippuvalmentajan palkkaaminen. 16-20 pojan ryhmä / taustat kyllä hoitaisivat asian taatusti.

[K3ppu]

.

[Nurmishakki]

Eli pelkkä valmentajan palkka riittäisi, joukkueelle, joka pelaa sarjaa. Kenttävuokrat? Sarjaan osallistumiskulut? Pelipaidat? Matkat? Varmaan ymmärrät, että Suomessa jääkiekko ja jalkapallo painii "himpun verran" eri sarjoissa, mitä tuli Las Vegasin toimintamalliin. Kannatan kyllä ideaa mutta valmentaneena vuosia, ymmärrän myös tulo-sekä menopuolen.

Juuri ja juuri ymmärrän 13 vuotta junnufutiksessa toimineena realiteetit Suomessa..........
Tuo tulo- ja menopuoli saa liian ison osan huomiosta tässä aiheessa. Nämä isoissa joukkueissa pelaavat pojat (Hki, Tre, Tku, Oulu) ovat maksaneet koko harrastuksensa ajan huomattavasti keskimääräistä enemmän kuukaudessa verrattuna keskimääräiseen harrastajaan. Eihän tässä muutu mikään muu, että joku seura keräisi yhden joukkueellisen poikia (normaalit kk-maksut, lisenssimaksut, pelipaidat, erotuomarimaksut, sarjaan osallistumismaksut, matkat jne.) He ovat maksaneet nämä samat + ulkomaan turneet 10 vuotta jo. Kyse on nyt vain siitä että olen kuullut monen lopettavan elleivät pääse riittävän hyvään valmennukseen ryhmään, jossa KAIKILLA pelureilla on riittävän hyvä MOTIVAATIO. Jos tippuu BSM-harjoitusryhmän ulkopuolelle, niin sieltä ei enää nousta (ainakaan helposti) vaan valutaan yhä syvemmälle alamäkeen.

[Nurmishakki]

Väite: Joukkuelajissa nuori pelaaja 15-16 vuotiaana on aivan liian riippuvainen ONNESTA.

Onni on muun muassa sitä että on joko oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja on aikaisin alkanut murrosikä (ja soveltuu valmentajan pelityyliin, joka Suomifutiksessa on tavallisimmin fyysisyys). Pelaajia vertaillessa joku voi olla paljon potentiaalisempi jalkapalloilija tulevaisuudessa (kaikilla mittareilla, joita en tähän nyt käy luettelemaan), mutta seurassa voi olla esim. samalle pelipaikalle aiemmin fyysisesti kehittyneitä pelaajia, jotka puhuvat avoimesti harrastuksen lopetamisesta, eivät ole motivoituneita, dokaavat, lintsaavat treeneistä...ja silti saavat peliaikaa enemmän kuin äärimmäisen tunnollinen ja motivoitunut pelaaja. Ei valmentajia kiinnosta tulevaisuus vaan kaikki tässä hetkessä, seuraavassa pelissä. Toisaalta jollain muulla pelipaikalla ei ole yhtä kovaa kilpailua ja tällä tavoin peluri voi lähestulkoon surffailla vapaamatkustajana korkeampitasoiseen harjoitusryhmään vaikka on juuri sillä hetkellä kokonaisvaltaisesti huonompi jalkapalloilijana eikä ole edes motivoitunut tulevaisuudessa treenaamaan.

Kaikki potentiaaliset palikat ja lahjakkuuden osa-alueet voivat olla pelaajalla olemassa, mutta ongelma on se, mutta eivät löydä sopivaa joukkuetta (päivittäinen laadukas tekeminen ja riittävän paljon peliaikaa). Seuroissa panostetaan osittain "vääriin hevosiin" tulevaisuuden kannalta. Heihin, joiden lopettaminen on ilmiselvää, ja he vievät sen motivoituneen paikan. Sekin on fine, jos toisaalta voitaisiin antaa mahdollisuus samaan treenimäärään ja laatuun kuin esim. BSM-pelaajille.

Mitäkö mussutan? Jos kerran monella nuorella pelaajalla on niin kova halu päästä eteenpäin, niin pienessä Suomessa he kyllä pompsahtavat jotain kautta esille jossain, sopivassa vaiheessa? Ehkä, mutta ei aina ilman hyvää joukkuevalmennusta...
Jos pelaajalla on HALU (=motivaatio ja lajirakkaus), niin suurin haaste tai ongelma on päästä riittävän laadukkaaseen ryhmään harjoittelemaan ja saada riittävästi pelejä. Nopeuden, voiman ja kestävyyden kaikkia eri lajeja sekä ketteryyttä että liikkuvuutta pystyy itse treenaamaan aivan riittävästi. Ongelmaksi muodostuu pelikovuus/kamppailukyky, tempo ja "pelisilmä" joita varten yksilö tarvitsee välttämättä joukkuetta.

[Snoopy]

Kyse on nyt vain siitä että olen kuullut monen lopettavan elleivät pääse riittävän hyvään valmennukseen ryhmään, jossa KAIKILLA pelureilla on riittävän hyvä MOTIVAATIO. Jos tippuu BSM-harjoitusryhmän ulkopuolelle, niin sieltä ei enää nousta (ainakaan helposti) vaan valutaan yhä syvemmälle alamäkeen.

Allekirjoitan osittain tämän, mutta helpoin ratkaisu on esim. Helsingissä on joukkueen koon eläminen pelaajien tason ja motivaation ympärillä. Mutta nythän näyttää pahasti siltä, että edustusjoukkueiden kokoa kavennetaan, varsinkin nuorissa ja luotetaan siihen, että parhailla ulosjäävillä pelaajilla riittää motivaatio pelata alajoukkueissa, joiden kokoa taas kasvatetaan ja joiden resurssit sekä valmennuksen taso on huonompi. Tästä syntyy oravanpyörä ja pelaajia kaikkoaa pois valtaseuroista jolloin seuran sisäinen taso laskee. Kun pelaajat pelaavat joitain vuosia heikommissa joukkueissa ei taso enää riitä nousuun takaisin parhaimpiin seuroihin. Tämän olen nähnyt valitettavan usein, vuodesta toiseen.

Valtaseurojen edustuksen ja kakkostason joukkueiden pelaajien välinen kuilu kasvaa liian suureksi mitä lähemmäs B ikää tullaan ja syy on yksinkertainen, kaikki eivät saa samoja välineitä kehittymiseen. Loppujenlopuksi on helpompi ajatella että tietyt seurat saavat kuitenkin tarpeeksi hyviä pelaajia ulkopuolelta+muutama oma kasvatti eikä jakseta kasvattaa niitä omia pitkäjänteisesti. En muista kuka oli tehnyt pitkän ajan vertailun erään seuran tuotannosta, mutta aika pieni % oli niitä jotka olivat käyneet edustuksen pelaajapolun oikeasti läpi, kyllä suurin osa pelaajista loppuvaiheessa tuli ulkopuolelta.

Mutta kaikki kikkakonstit on ihan yhtä tyhjän kanssa. Päätöksien täytyy tulla tarpeeksi ylhäältä ja niiden takana täytyy meidän kaikkien seistä. Akatemiat sekä haasteryhmät tarpeeksi isoiksi eikä mitään ryhmäkokoa saa lyödä kiinni periaatteen vuoksi vaan sen täytyy elää pelaajapotentiaalin mukaan. Jos B ikäisissä on viisikymmentä sen tasoista pelaajaa niin sitten otetaan se viisikymmentä ja neljä valmentajaa. Minusta on enemmän outoa se, että me koetamme vetää rajan johonkin ja sitten samantasoisia jätetään ulkopuolelle. Kyllä lähtökohta täytyy olla se, että pelaaja pelaa itsensä sisälle eikä niin, että jokin maaginen laskentakaava kertoo kuka saa tulla ja kuka ei.
Toinen mikä minun on vaikea ymmärtää on se että pelaajat eivät liiku joukkueesta toiseen. Itse pyrin kokoajan puskemaan pelaajia useamman eritason joukkueen peleihin ja kiertämään mahdollisimman paljon. Loppujen lopuksi vain peleillä on merkitystä ja se että pelataan oikealla tasolla. Jos on halua niin tämä onnistuu, jos pelkää kaikkea liikkuvaa ja mitä voi tapahtua, niin aiheutetaan vahinkoa vain kaikille.

-Snoopy-

[Nurmishakki]

Kaikesta samaa mieltä Snoopyn kirjoituksen kanssa.

Tulevan syksyn isojako eli siirtyminen B-junnuihin leikkaa armottomasti koko lapsuuden ja nuoruuden korkeimmalla sarjatasolla pelanneet pelaajat kahteen osaan. Onnekkaat eli juuri tällä hetkellä fyysisesti vahvat pääsevät BSM-joukkueisiin, joilla on paras valmennus, vaatimustaso, tempo, aamuharjoitukset, kovatasoiset pelit. Häviäjät eli fyysisesti raakileet tippuvat suppiloon joka johtaa drop-outiin. Joukkueharjoitukset vähenevät määrältään ja laadultaan, osalla pelaajista ei ole motivaatiota antaa kaikkeansa, peliaikaa tässä alemmassa ryhmässä vievät korkeamman BSM-joukkueiden penkille joutujat jne.

Jos valtaseurat eivät halua kehittää näitä taitavia, motivoituneita, mutta hieman myöhemmässä murrosiän vaiheessa olevia pelaajia, niin juuri tämän takia heitin ilmoille ehdotuksen, että Palloliitto voisi "repäistä" kokeiluluontoisesti ja antaa villin kortin jollekin halukkaalle (valta)seuralle ylimääräisestä sarjapaikasta tms. ja tämä halukas seura keräisi alueen kaikkein motivoituneimmat (kakkoskorin) nuoret, joiden tavoitteena on päästä jalkapallossa mahdollisimman pitkälle ja jotka ovat valmiita sitoutumaan "2 vuoden projektiin".

Toinen (ehkä jopa "liian" nykyaikainen) vaihtoehto olisi, että nämä isojen kaupunkien valtaseurat eivät ajattelisi tässä tapauksessa vain omaa etuaan vaan niiden nuorten etua, jotka ovat pudottaneet pois BSM-joukkueista. Seurat voisivat tehdä valtavan ison hyvän työn ja keskustelisivat yhdessä voisivatko löytää nuorten pelaajien kehitystä edistävän ratkaisun. Esim. "poikkeuksellinen" YJ-joukkue kilpailevien seurojen kesken kakkoskorin kaikkein motivoituneimmille pelureille, 2-3 seuran yhteisiä kovatempoisia joukkueharjoituksia 1-2 krt viikossa joissa vuorotelisi eri seurojen hyvät valmentajat ja esim. asiantuntijat potkutekniikasta, puolustuksesta, hyökkäyksestä jne. En tiedä, mutta kuin sen, että jotain tarttis tehrä. Kierrätys on parempi kuin kaatopaikalle heittäminen. Nyt tuntuu että valtava määrä potentiaalia vedetään viemäristä alas kun arpaonni isossa jaossa ei käy kohdalle.

[Mawa]

Lainaus Palloliiton sivuilta:

Pelaajatarkkailutyökalun suunnitteleminennuorten huippuvaiheen seurantaan jalkapallossa/Samu Koski

"Aikaisin kehittyneillä eli kenellä murrosikä on alkanut aikaisemmin, tapahtuu nopeammin kehitystä havainto-motorisissa taidoissa, nopeudessa, voimassa sekä kestävyydessä. Tästä on suuri hyöty,kun arvioidaan pelaajia enemmän panostettuihin joukkueisiin, esi-merkiksi joukkueisiin missä on enemmän paremmin koulutettuja valmentajia ja olosuhteet paremmat kuin monellamuulla joukkueella. (Vänttinen,11.)Tämä antaa enemmän etu-matkaa aikaisemmin kehittyneille pelaajille, jotka pääsevät paremmin valmennettuun ryhmään, vaativampaan harjoitusympäristöön ja kokevat enemmän onnistumisia ja pätevyy-den tunnetta omasta osaamisestaan verrattuna myöhemmin kehittyneisiin, jotka saattavat oikeasti olla potentiaalisempia urheilijoita, mutta antavat paljon tasoitusta fyysisessä kehityksessään muille.Suomessakin on paljon puhuttu RAE (relative age effect) ilmiöstä ja mietitty esimerkiksi B maajoukkuetta nuorissa, mikä olisi koottu juuri loppuvuonna syntyneistä pelaajista tai muuten vaanmyöhemmin kehittyvillä pelaajilla.Tämä voisi antaa jollekin vielä pienikokoiselle, mutta myöhemmin kehittyvälle pelaajalle aikaa kehittyä ja kansainvälisen pelin kokemuksen ja tuntemuksensiitä,että edelleen seurataan ja pidetään mukana tarkkailussa, vaikka juuri sillä hetkellä ei pysty itseään fyysisempiä pelaajia haastamaankaankilpailussa pelipaikasta. (Walker, O) Palloliiton aluevalmennustoiminnan onkin juuri tarkoitus vähentää liian aikaisia valintoja ja pitää myöhemmin kehittyviä pelaajia aikaisempaa pidempään mukana tarkkailussa".

Onko Palloliitto onnistunut tässä? Ovatko seurat onnistuneet?

[Sportacus]

Kuinka helppoa tai vaikeata sitten on absoluuttisesti sanoa, että kuinka paljon erot ominaisuuksissa kahden pelaajan välillä johtuvat eroista biologisessa iässä ja kuinka paljon taas lahjakkuudesta ja harjoittelusta? Ja mikä on näiden kahden pelaajan maksimitaso aikuisena? Onhan tuohon biologisen iän mittaamiseen kai ihan menetelmiäkin, ainakin Tapparan jääkiekkojunnuilla taidettiin käyttää jonkinlaista mittausta, jolla sitten jaettiin pelaajia ryhmiin fysiikkatreeneissä. Mutta kuinka hyvin ja erehtymättömästi tuo sitten toimii?

[Takatasku]

Kuinka helppoa tai vaikeata sitten on absoluuttisesti sanoa, että kuinka paljon erot ominaisuuksissa kahden pelaajan välillä johtuvat eroista biologisessa iässä ja kuinka paljon taas lahjakkuudesta ja harjoittelusta? Ja mikä on näiden kahden pelaajan maksimitaso aikuisena? Onhan tuohon biologisen iän mittaamiseen kai ihan menetelmiäkin, ainakin Tapparan jääkiekkojunnuilla taidettiin käyttää jonkinlaista mittausta, jolla sitten jaettiin pelaajia ryhmiin fysiikkatreeneissä. Mutta kuinka hyvin ja erehtymättömästi tuo sitten toimii?

En tiedä miten Tapparassa on tehty, mutta helpoin, ei tietenkään tarkin, tapa on seurata lapsen/nuoren pituuskasvua säännöllisesti. Varhaislapsuudessa lapsi kasvaa kymmenenkin senttiä vuodessa, ennen murrosikää kasvu hidastuu noin 4-6 cm vuodessa, jonka jälkeen kasvupyrähdyksen aikana kasvua tulee se 10+ cm/vuosi. Kasvupyrähdyksen huippuvaiheen ohitus taas näkyy siinä, että kasvunopeus alkaa laskea. Tarkempaan iän määrittämiseen tarvitaan sitten lääkäri tms, jos siihen tarkempaan määrittämiseen on tarvetta. Mutta edellämainittu menetelmä on kutakuinkin toiminut kenttäolosuhteissa, kun mittaukset on tehty kolme kertaa vuodessa fyysisten testien yhteydessä.

[Sokrateen puskumaali]

Onko sillä väliä, että voidaanko pelitaitoa absoluuttisesti määrittää komponentteihinsa? Optimaalisesti ne molempien kypsyysasteiden pojat tekevät hurjasti hommia ja lopputulema nähdään sitten 25v kohdalla.

Minua hieman häiritsee se, että miksi Suomessa pelaajat tippuessaan terävimmästä kärjestä lopettavat ja muualla yrittävät tehdä enemmän hommia noustakseen ylemmäs. Onko todella touhu niin ego-orientoituneesti motivoitunutta, että jos ei ole juuri 16v parhaimpien joukossa, niin looginen johtopäätös on lopettaa sen sijaan, että ryhtyisi tekemään enemmän hommia näyttääksen kuka määrää ensi vuonna?

Tärkeintä olisi varmaan se, että kaikki valmennus olisi tavoitteellista, kovaa sekä urheilullista ja kakkostasolla ei olisi harjoittelumotivaation puutteesta kärsiviä pelaajia. Valmennuksen pitäisi varmaan olla kakkostasolla niin kovaa, että jos ei ole kiinnostusta kehittää itseään urheilijana, niin suunta on sitten kolmostasolle tai omalla ajalla harrastelemaan. Minusta tämä olisi yksinkertaisin tapa vähentää ongelmaa. On melkoinen ongelma, jos kehittymiseen ei ole mahdollisuuksia muissa kuin muutamassa ympäristössä.

Valmennuksen pitää toki joitakin kannustaa sen myöhäisen kehittymisen ylitse, mutta en tiedä, että tarvitaanko siihen mitään B-maajoukkuetta. Myönteisiä pystymisen kokemuksia he joka tapauksessa tarvitsevat ja se varhaisten kehittyjien taso ei varmaan sitä tarjoa (koska jos tarjoaisi, niin tuskin heitä jätettäisiin sen ulkopuolelle), joten pitäisi saada pelata jossain, missä taso on heikompi. Loogisinta olisi mielestäni jatkaa vuotta nuoremmissa tai joku muu järjestely.

Siinä olen samaa mieltä, että isommilla seuroilla pitäisi olla tippuville pelaajilleen valmiita yhteistyöseuroja, jotka hallitusti ottavat koppia, jotta nuorta ei jätetä perheensä kanssa yksin siinä tilanteessa. Kakkostasolla taas pitää olla seuroja, joissa tehdään kovasti hommia, pistetään huonoimmat raa'asti ulos kun näitä maajoukkueen porteilla käyneitä pelaajia tulee sinne ja treenataan tavoitteellisesti ajatuksena, että sieltä noustaan ylöspäin.

Vai miten sen pitäisi toimia? Minusta joka tapauksessa nämä "villit kortit" ja yhdistelmäjoukkueet kuulostavat ihan oudoilta ratkaisuilta. Miksi palloliiton pitää kerätä näitä putoajia johonkin joukkueeseen, mikseivät he itse hakeudu johonkin sellaiseen seuraan, jossa sitä toimintaa on? Apupyörät pois ja kilpailuun vaan mukaan.

[Snoopy]

Yksi suurimmista ongelmista edustuksesta/akatemiasta tippuville pelaajille on kynnys pelata tasoa alemmassa joukkueessa. Törmään tähän joka ikinen vuosi ja tulen jälleen tänä syksynä törmäämään.
Vaikka minä saisin nostettua pelaajia ylös niin pelaajat eivät tule alas vaikka luvassa olisi vastuuta ja minuutteja aivan eri tavalla ja vaikka tämä taso olisi oikeasti pelaajalle oikea.

Sitten tulee näitä kiertelijöitä joiden itsetunto ja motivaatio on hukassa koska uutta halutun tasoista paikkaa ei löydy.

-Snoopy-

[Jortsukka]

Yksi suurimmista ongelmista edustuksesta/akatemiasta tippuville pelaajille on kynnys pelata tasoa alemmassa joukkueessa. Törmään tähän joka ikinen vuosi ja tulen jälleen tänä syksynä törmäämään.
Vaikka minä saisin nostettua pelaajia ylös niin pelaajat eivät tule alas vaikka luvassa olisi vastuuta ja minuutteja aivan eri tavalla ja vaikka tämä taso olisi oikeasti pelaajalle oikea.

Sitten tulee näitä kiertelijöitä joiden itsetunto ja motivaatio on hukassa koska uutta halutun tasoista paikkaa ei löydy.

-Snoopy-

Tähän vaikuttaa moni tekijä, mutta kyllä itsekin ihmettelen perheiden ja lapsien/nuorten pitkäjänteisyyttä. Pitäisi aina kaikki saada heti ja tässä. Samalla toki myös seuroilla pitäisi olla suunnitelma näille pelaajille. Puhun siis pelaajista joilla kuitenkin on motivaatiota. Koska paljon sitten on myös joilla ei ole.

[Metsän poika]

 No eikö se nyt tullut tuossa ongelmassa jo esiin, miksi alemmat ryhmät ei kiinnosta. Lähtökohtaisesti treenaat paskempien kanssa, pelaat paskempia vastaan ja olet paskemmassa valmennuksessa. On helpompi surffailla siellä ylemmässä ryhmässä kuin nousta alemmasta. Ja jos on henkisiltä ominaisuuksiltaan tavoitteellinen, niin looginen johtopäätös on, että jollain muulla elämänalueella on paremmat mahdollisuudet tavoittaa se huippu tuossa tilanteessa.
 Edelleen se tasoryhmien riittävä jatkuva eläminen voisi antaa paremman mahdollisuuden nousta omalla työllä.

[Takatasku]

Pelaajamäärätkään ei riitä siihen, että olisi erikseen alkuvuonna ja loppuvuonna syntyneiden sarjat.

[Snoopy]

Just... Kun se elämä olisikin näin helppoa..

Yleisesti, tiputukset yms. siirrot ovat oikein. En ole kovin montaa väärää siirtoa omassa seurassa nähnyt, mutta olen nähnyt paljon pelaajia jotka olisivat kuuluneet ylemmälle tasolle. Ns. vanhan pelaajan siirtyäminen pois toisen tieltä on hyvin, hyvin, hyvin vaikeaa. Siksi valmentajien ei tulisi olla kahta kautta kauempaa joukkueen kanssa vaan uutta näkemystä tarvitaan tarpeeksi tasaisesti. Toinen asia on, että pelaajia tulisi seuroissa seurata paljon tarkemmin sekä pidempään ja valmennuspäälliköiden tulisi olla hyvin aktiivisesti mukana toiminnassa sekä tuntea joukkueiden pelaajat.
Mutta varsinkin jos katsotaan alle B ikäisiä, niin valtaseurojen haastetoiminta on erittäin hyvällä pohjalla. Toiminta on hyvin lähellä akatemia/edustustoimintaa ja monella joukkueella tapahtumia jopa enemmän kuin edustuksella itsellään. B ikäisissä tasoerot ovat usein jo kasvaneet niin isoiksi, että haasteryhmä ei enää juurikaan pysty haastamaan ylempää tasoa, mutta esim. 12vuotiaissa tasoerot ovat hyvin pieniä.

Ongelmana on se ettei yhteistyö toimi kunnolla. Pelaajat eivät kasva siihen, että joukkueiden välillä on liikettä. Alempaa tasoa ei arvosteta eikä ymmärretä, että alemmalla tasolla mahdollisuus kehittymiseen on parempi suuremman vastuun ansiosta. Pelkästään kovemmalla tasolla harjoitteleminen ei riitä, pelaajien tulee saada myös paljon pelillistä vastuuta.

-Snoopy-

[Sportacus]

Pitää ymmärtää, että tuo on henkisesti erittäin vaikea tilanne juniorille. Olet pelannut muutaman vuoden porukassa ja joukkueen muut pelaajat on jo tulleet kavereiksi. Sitten sanotaan, että olet liian huono pelaaja tähän joukkueeseen, mene tuonne huonompien kanssa pelaamaan. Ja mahdollisesti siellä joukkueessa ei edes ole kavereita. Tuollainen tilanne on usein hyvin vaikea tilanne aikuisellekin pelaajalle ja junnuille vielä vaikeampi.

Vaikka se valmentaja näkisi, että tuo on pelaajan kannalta paras ratkaisu, niin silti se on sille pelaajalle vaikeata. Jos juniorit olisi robotteja, niin ne voisi ohjelmoida kehittämään itseään määrätietoisesti riippumatta siitä missä joukkueessa, kenen kanssa ja millä tasolla pelaavat. Mutta aika monen junnun mieli ei toimi niin.

Tuollainen jatkuvaan keskinäiseen kilpailuun perustuva junioritoiminta voi toimia hyvin niiden parhaiden motivoimiseen ja huippujen kehittämiseen. Mutta aika monella junnuilla se voi myös syödä motivaation ja murentaa itsetuntoa.

Mitä enemmän olen junnujen valmennuksessa ollut mukana, niin sitä enemmän olen alkanut vierastaa äärimmäisen kilpailullista junioritoimintaa. Olen nähnyt jo riittävän monta tapausta, joilla on harrastus on jäänyt kokonaan, kun motivaatio on loppunut vähäisen peliajan tai joukkueesta tippumisen vuoksi. Toki, jos tavoitteena on vain huippujen kehittäminen mahdollisimman pitkälle, niin tuo ei ehkä ole kovin suuri ongelma.

[Snoopy]

Siis nythän tilanne on se, että tähän ei kannusta oikein mikään. Yhteistyö on kaikkialla huonoa. Seuraan hyvin läheltä muutamaa seuraa. Tunnen edelleen vanhojen joukkueideni pelaajien menemiset ja tulemiset, aikaisemmissa seuroissa myös ja huolestuneena katson tätä tilannetta.
Mikäli asiat saataisiin paremmalle tolalle yhteistyön osalta jo hyvin aikaisin tultaisiin tilanteeseen, että se pelaajille myös helpompi asia jos ja kun joutuu siirtymään tasojen välillä.

Yksi suurimmista huolistani osuu kuitenkin nyt nykyiseen seuraani, jossa on (ilmeisesti) päätetty monen vuoden hyvä haastejoukkueiden työ ajaa alas ja siirtyä isompiin edustusjoukkueisiin. Alustavasti kuulostaa hyvältä, mutta ongelma juontuu jo vuosien taakse jolloin edustus oli isompi sekä haasteryhmät isompia. Ringissä oli +50 pelaajaa, kun nyt paukkuja laitetaan n. 20pelaajaan. Tämä on dramaattinen pudotus pelaajamäärään sekä valmentajien määrään, jotka saavat olla erittäin hyvässä toiminnassa mukana. Toiminta on juuri väärän suuntainen, kun siihen toimintaan tulisi saada vain entistä enemmän valmentajia sekä pelaajia mukaan.

Yleisestikkin asioita tehdään liian nopeasti sekä ilmeisesti myös katsomatta historiaan. On helppo sanoa, että tämä toimii, jos "riskejä" pienennetään, eikä oteta haasteita vastaan vain entisestään haastaa omaa toimintaa.

-Snoopy-

[mieskone]

Ainakin pitkä kesäloma mahdollistaisi pelaajien kokeilun seuroissa pääkaupungin ulkopuolellakin, jolloin jos ei mahdu vaikka Hjk harjoitusrinkiin niin luultavasti pienemmissä paikoissa on pienempi rinki jossa voisi treenata ainakin kesän ja vaikka sitten siirtyä tuon paikan lukioon tai ammattikouluun. Eli joku listaus pelaajista jotka ovat lähellä sm tasoa ja ovat halukkaita pelaamaan melkein missä vain suomessa.

[Snoopy]

No just... Eihän kyse nyt ole siitä, että täytyy siirtyä toiseen seuraan vaan että jatkavat pelaamista vaikka eivät mahtuisi SM tasolle. Toinen asia on, että ei yhteenkään SM tason joukkueeseen kukaan vain kävele. Ihan yhtä kova kilpailu on muissakin SM tason joukkueissa. Ei joukkue status takaa mitään ja jos menet joukkueeseen joka ei ole SM tasoa niin miten se muuttuisi että jos olisit mennyt alemmalle tasolle nykyisessä seurassa ja pysynyt SM valmentajien silmien alla sekä seurassa jossa sinut tunnetaan.
Juuri tämä seilaaminen aiheuttaa kelkasta putoamisen, kun ei löydetä pelipaikkaa muualtakaan tarpeeksi korkealta tasolta eikä anneta periksi pelata siellä alemmalla tasolla.

Ja kyllä me nyt ensisijaisesti halutaan pitää omat pelaajat omassa seurassa, vaikka sitten antamalla sitä vastuuta alemmalla tasolla ja pysymällä ringissä mukana.

-Snoopy-

[Sokrateen puskumaali]

Mitä enemmän olen junnujen valmennuksessa ollut mukana, niin sitä enemmän olen alkanut vierastaa äärimmäisen kilpailullista junioritoimintaa. Olen nähnyt jo riittävän monta tapausta, joilla on harrastus on jäänyt kokonaan, kun motivaatio on loppunut vähäisen peliajan tai joukkueesta tippumisen vuoksi. Toki, jos tavoitteena on vain huippujen kehittäminen mahdollisimman pitkälle, niin tuo ei ehkä ole kovin suuri ongelma.

Miksi tämä kilpailu on suomalaisille niin vaikeaa mutta muille eurooppalaisille normaalia? Onko siinä kyse kulttuurista? Ensin aikuisten taholta suojellaan poikia viisitoista vuotta kilpailulta aivan kaikissa elämän osa-alueissa ja sitten kun on aivan pakko tehdä sitä karsintaa kilpailullisin perustein, niin pojat kokevat sen nöyryytyksenä ja lopettavat. Puhdas ego-orientoitunut motivaatio rakentunut, mikä ei voi kantaa pitkälle.

Peliajan vähäisyyteen ratkaisu ei ole pitäminen joukkueessa ja sääliminuuttien lisäys vaan siirto johonkin toiseen joukkueeseen. Jos se tapahtuu 9v-12v iässä eikä 15v iässä, niin sen kestää hieman paremmin. Jos joka vuosi 1/3 porukasta aina vaihtuisi, niin se kasvattaisi kulttuuriin, jossa häpeä ei olisi niin läsnä.

[Metsän poika]

Miksi tämä kilpailu on suomalaisille niin vaikeaa mutta muille eurooppalaisille normaalia? Onko siinä kyse kulttuurista? Ensin aikuisten taholta suojellaan poikia viisitoista vuotta kilpailulta aivan kaikissa elämän osa-alueissa ja sitten kun on aivan pakko tehdä sitä karsintaa kilpailullisin perustein, niin pojat kokevat sen nöyryytyksenä ja lopettavat. Puhdas ego-orientoitunut motivaatio rakentunut, mikä ei voi kantaa pitkälle.

Peliajan vähäisyyteen ratkaisu ei ole pitäminen joukkueessa ja sääliminuuttien lisäys vaan siirto johonkin toiseen joukkueeseen. Jos se tapahtuu 9v-12v iässä eikä 15v iässä, niin sen kestää hieman paremmin. Jos joka vuosi 1/3 porukasta aina vaihtuisi, niin se kasvattaisi kulttuuriin, jossa häpeä ei olisi niin läsnä.

Ei tuo drop-out ilmiö mikään kotimainen erikoisuus ole. Jos tuijottaa vain sitä onnellisten tähtien alla olevaa porukkaa (vaikka niitä huippuakatemiat läpi päässyttä populaatiota), niin vamasti kilpailu näyttää hyvältä jutulta.
 Samaa mieltä nyt siitä, että sopiva paikka pitäisi aktiivisesti löytyä ja muuttua. Mutta kilpailu on siitä älytöntä, että paremmuus on hyvin häilyvä käsite, varsinkin kun esim siihen onko jossain vaiheessa millä tasolla suhteessa muihin vaikuttaa asiat, joihin on mahdotonta itse vaikuttaa (kuten syntymäaika).

[Sokrateen puskumaali]

Ei tuo drop-out ilmiö mikään kotimainen erikoisuus ole. Jos tuijottaa vain sitä onnellisten tähtien alla olevaa porukkaa (vaikka niitä huippuakatemiat läpi päässyttä populaatiota), niin vamasti kilpailu näyttää hyvältä jutulta.
 Samaa mieltä nyt siitä, että sopiva paikka pitäisi aktiivisesti löytyä ja muuttua. Mutta kilpailu on siitä älytöntä, että paremmuus on hyvin häilyvä käsite, varsinkin kun esim siihen onko jossain vaiheessa millä tasolla suhteessa muihin vaikuttaa asiat, joihin on mahdotonta itse vaikuttaa (kuten syntymäaika).

Olet oikeassa, ei se ole yleisellä tasolla mikään erityinen ongelma, mutta jos meillä nuorisomaajoukkueiden ovella käyneet pelaajat tippuvat pois ja harmaa massa alempana jatkaa, niin se vaikuttaa hieman erikoiselta ja kotimaiselta erikoisuudelta.

[Nurmishakki]

Miksi tämä kilpailu on suomalaisille niin vaikeaa mutta muille eurooppalaisille normaalia? Onko siinä kyse kulttuurista? Ensin aikuisten taholta suojellaan poikia viisitoista vuotta kilpailulta aivan kaikissa elämän osa-alueissa ja sitten kun on aivan pakko tehdä sitä karsintaa kilpailullisin perustein, niin pojat kokevat sen nöyryytyksenä ja lopettavat. Puhdas ego-orientoitunut motivaatio rakentunut, mikä ei voi kantaa pitkälle.

Peliajan vähäisyyteen ratkaisu ei ole pitäminen joukkueessa ja sääliminuuttien lisäys vaan siirto johonkin toiseen joukkueeseen. Jos se tapahtuu 9v-12v iässä eikä 15v iässä, niin sen kestää hieman paremmin. Jos joka vuosi 1/3 porukasta aina vaihtuisi, niin se kasvattaisi kulttuuriin, jossa häpeä ei olisi niin läsnä.

Kokemukseni eivät vastaa sinun näkemyksiäsi. 9-15 vuotiaana ovat tietty ryhmä poikia (kilpajoukkueen sen hetkiset heikoimmat, ei huonoimmat tai taitamattomimmat, mutta heikoimmat fyysisesti) on saanut kilpailla ihan tarpeeksi joukkueem sisällä kaikesta. Tämä kilpailu on aika hyvä asia mielestäni (ellei poikien itsetuntoa ole liikaa syöty murrosikäisinä...ainakaan henkistä valmennusta ja kannustusta ei ole kaikissa "eliitti"joukkueissa todellakaan tarjolla). Toki on osa poikia, joille ykkösjoukkueen paikka on ollut aina itsestäänselvyys. Nyt kun mietin keneltä kaikilta olen kuullut lopettamispuheitatai lajinvaihtospekulaatioita niin tosiaan, ne ovat pääosin näitä aina joukkueen parhaimmistoa olleilta. Mielestäni siirto alemmalle tasolle ei ollut pääpointti aloituksessani, vaan tosiasiallinen ongelma: kakkosjoukkueessa motivoituneet eivät saa riittävän korkeatasoista joukkuetreeniä eivätkä riittävän paljoa. Ongelma olisi lähes ratkaistu, jos seuran kakkosjoukkueelle voitaisiin taata, motivoitunut ryhmä pelaajia (lusmut armotta pois), samantasoinen valmennus, yhtä monta tai jopa enemmän harjoituskertoja viikossa kuin ykkösjoukkeelle (puhun nyt B-junioreista)