FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
21.11.2019 klo 11:21:28 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Facebook & Twitter
 
FF2-kauppa:kauppa.ff2.fi, Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org

Sivuja: [1]
 
Kirjoittaja Aihe: Hikeä ja olutta idässä  (Luettu 4868 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Thouni

Paikalla Paikalla

Suosikkijoukkue: HJK, AFCA, M'well, Zapresic boys.


: 16.08.2019 klo 17:20:22

Taas vuosi kulunut ja säästötili karttunut. Tänäkään vuonna ei tarvinnut murehtia meneekö rahat omakotitalon käsirahaan, lastenruokiin, vaimon kihlasormukseen tai farmarivolvon maksuun. No ei.  Koko rahalla futista, kaljaa ja lihaa.  Näillä prinsiipeillä katse oli taas etelää ja itää kohti. Ehkäpä tänä kesänä Pohjois-Makedonia ja Kosovo kun viime vuonna jäivät väliin. Ainoa vaan että jos Balkanilla joku on varmaa niin se on varmaa, että Balkanin pienimpien sarjojen otteluohjelmia on turha taaskaan odottaa kuin korkeintaan kymmenisen päivää ennen sarjan alkua. Näin ollen noiden varaan on turha hirveästi laskea, jos haluaa reittiä edes hiukan suunnitella ennakkoon. Juhannuksen jälkihöyryissä kun silmissä vielä pyörivät kukkamekot ja päässä soi Kaseva, bongasin Norwegianilta 60 eurolla lennon Splitiin juuri lomani alkuun, joten ei muuta kuin varaukseen. Hiukan myöhemmin Uefan mafiosot arpoivat Klubin vastustajaksi Crvena Zvezdan ja sekös vasta riemua aiheuttikin. Harmi vain että vieraissa aloittaminen ei aikatauluuni sopinut. No ei voi mitään, Belgradissa on tullut viime vuosina käytyä ihan riittämiin. Joka kesän parhaita hetkiähän on se kun päivittäin hakkaat F5-nappia Soccerwayn sivuilla ja odotat tulevan kauden otteluohjelmia. Yleensä luvassa on pettymyksiä ja mitättömiä ottelupareja, mutta tällä kertaa kävi pieni mäihä ja loman alkuun osui Mostarin derby jota paikallisetkin olivat joutuneet odottamaan muutaman vuoden. Splitistähän on vain kivenheitto Mostariin joten sinne siis.



Mostarissa pitkä viikonloppu sujui 35 asteen helteistä ja oluesta nauttien. Kaupungillahan on varsin mielenkiintoinen historia, ja se on jopa Balkanin tasolla harvinaisen jakaantunut kaupunki. Turistien ja pääosin muslimien ja bosnialaisten kansoittamassa itä-Mostarissa moskeijoiden rukoushuudot raikaa, kahvi virtaa ja kapeat kadut ovat täpötäynnä turisteja. Kroatialaisten kansoittamassa länsi-Mostarissa on puolestaan todella hiljaista ja väljää, ja betonitalojen seinistä voit vielä bongailla sodan aikaisia kolhuja ja reikiä. Yksi asia molempia puolia kuitenkin yhdistää, eli jalkapalloaiheisia graffiteja ja maalauksia löytyy vähän joka talon seinistä ja nurkista.

Matsipäivänä helteet vaihtuivat ukkoseen ja todella rajuun kaatosateeseen. Kämpillä maailmanlopun sadetta katsellessa alkoi pikkaisen huolestuttamaan, että näinköhän matsi jouduttaisiin siirtämään toiseen ajankohtaan. Aikanaan matkustin Hollantiin Ajax-Feyenoord peliin joka peruttiin huonon sään takia, ja vastaavaa vitutusta en haluaisi uudestaan kokea. Onneksi sade taukosi kuin tilauksesta pari tuntia ennen ottelun alkua, ja hiljalleen kauan odotettu derbytunnelma alkui näkymään kaduilla. Pre-match kaljoja Escobar Pubissa juodessa mielessä kävi monesti, että minkä ihmeen takia tuota ei ole nimetty Escobar Bariksi.

 Kroatialaisten kannattama illan kotijoukkue Zrinjski on viime kaudet ollut Bosnia&Hertsegovinan parhaimpia joukkueita, kun taas Velez Mostar on ollut vaikeuksissa ja palasi täksi kaudeksi muutaman divarissa vietetyn vuoden jälkeen takaisin pääsarjaan. Illan areena eli Mostarin päästadion on karu ja nätisti sanottuna persoonallinen viritys. Todella ison pääkatsomon vastapuolelta löytyy aitojen ympäröimä seisomakatsomo jossa Zrinjskin ultrat ovat liigapeleissä. Europeleissä tuota katsomoa ei saa käyttää. Vieraskatsomo sen sijaan löytyy ison pääkatsomon äärimmäisestä yläkulmasta. Lippujonot stadikan ulkopuolella olivat pitkät, mutta mitään paikkalippuja ja muuta turhaa säätöä kun ei ollut niin jonot liikkuivat todella nopeasti. Seteli koppiin ja lippu käteen. Yleisömäärä taisi olla noin 8000, ja tunnelma sopivan tiivis. Matsin ohessa tuli tutustuttua vierustovereihin joilla oli varsin peribalkanilainen käsitys Suomesta. Toinen osasi nimetä Simo Häyhän ja tietää Vantaan koska tämän serkku ajaa siellä taksia, ja toinen kaivoi kännykästään esille Veikkausliigan päivän tulokset ja sanoi että talvisin lyö usein vetoa SM-liigasta.



Pelissä Velez oli tottakai intoa täynnä, ja pisti erittäin hyvin kampoihin europelikiireiden keskellä pelanneelle Zrinjskille. 1-0 voitto kuitenkin kotijoukkueelle ja maalin jälkeen nähtiin ihan komeat pyroilut ultrien katsomossa ja pääkatsomossakin parit soihdut syttyi. Pitkin ottelua vähän väliä pyrot paloi vastakkaisessa katsomossa. Derby ei pettänyt joskin vielä enemmän ottelusta saisi irti jossain kunnollisella jalkapallostadionilla missä kotijoukkueen ultrat, vieraskannattajat ja perusfanit ei ole sijoiteltu kilometrien päähän toisistaan.

Seuraavana päivänä oli hetkesi paluu Splitiin väistelemään turistimassoja, ja ihmettelemään jälleen nousseita hintoja. Frendi palasi Suomeen, ja itse suuntasin omille teilleni. Ensimmäisenä kohteena oli Zagreb missä oli tarkoitus käydä Dinamo Zagrebin europelissä, mutta Maksimirille päästyäni jouduin pettymään sillä totesin, että matsi pelataan suljettujen ovien takana. Yritin pelata kaikki mahdolliset turistikortit läpi ja kyselin mahdollisuutta pressikorttiinkin mutta mikään ei auttanut. Myöhemmin selvisi, että syy Uefan antamaan katsomobänniin oli se että viime kaudella jossain Dinamon europelissä katsomossa oli nähty banderolli missä oli kelttiristi. Ei ole siis helppoa olla Uefan silmätikkuna. Viikkoa aikaisemminhan stadionin nurkilla Bad Blue Boysit ja Mamicin rikolliskätyrit olivat ottaneet yhteen, ja Mamicin porukka oli jahdannut Dinamon kannattajia vasaroiden kanssa. Eli vaikka hetken aikaa näytti siltä, että Dinamon ja Mamicin tilanne olisi rauhoittunut niin ei hyvin mene vieläkään. Itse päämulkkuhan on maanpaossa Hertsegovinassa, mutta nyt miehen veli on ujuttautunut mukaan Dinamon johtoportaaseen. Kun kävin ostamassa vettä Maksimirin viereiseltä lehtikojulta, niin päälimmäisenä olevan sanomalehden kannessa olikin sopivasti Zdravko Mamic.

Zagrebissa sai sentään hyvät yöunet ja kotoisan fiiliksen, kun majapaikkana toimi paikallisen mummon vierashuone. Hyvät yöunet tuli tarpeeseen sillä suuntana oli itäisessä Kroatiassa sijaitseva Osijek, minne matkaaminen veikin lähemmäs 6 tuntia. Vuosia sitten kun Unkarin ja Kroatian seudulla reilasin, niin osa matkasta piti tehdä bussilla kun junaraiteita kunnostettiin. Näin 9 vuotta myöhemmin junaraiteita kunnostettiin edelleen joten junamatka Zagrebista Osijekiin meni osittain bussilla, osittain kävellen ja osittain junalla. Hiljaa hyvä tulee sano balkanilainen kun infrastruktuuria paranteli.

Kroatian kannattajaskenestä puhuttaessa tottakai Hajdukin Torcida sekä pääkaupungin Bad Blue Boys nousevat ensimmäisenä esiin, mutta näiden kahden jättiläisen jälkeen maan ehkäpä kolmanneksi vaikutusvaltaisin ja merkittävin kannattajaryhmä on NK Osijekin Kohorta. Ryhmä on jo 30 vuotias ja Youtubesta löytyy parikin Kohortan historiaa valoittavaa lyhyttä dokkaria. Osijekhan on legendaarisen Davor Sukerin kotikaupunki(Jeremy Roenick ei ole tietääkseni Osijekissa käynyt), ja sen jälkeen kun Sukerkin paljastui raha-ahneeksi pikkunilkiksi niin Kohorta on ollut yksi näkyvimpiä ryhmiä kroatialaisten taistelussa korruptoitunutta paikallista palloliittoa kohtaan.

Osijekissa olisi ohjelmassa erittäin mielenkiintoinen Eurooppa Liigan ottelu CSKA Sofiaa vastaan, ja tietäen että europelit vetävät paljon yleisöä, matsilippu oli hyvä hommata mahdollisimman nopeasti. Tai ainakin niin nopeasti kuin se nyt Balkanilla on mahdollista. Mitään nettimyyntiä ei ollut, vaan lippuja sai jonottaa aivan käsittämättömän hikisessä jonossa Osijekin stadionilla. No pääasia että lippu järjestyi. Illalla päätin vaihteeksi viettää aikaa olutkuppilassa istuen. Nyt oli sentään hyvä tekosyy sillä HJK-Crvena Zvezda ottelu näytettiin Arena Sportilta, ja pari kuppilaa piti kiertää kunnes löytyi baari jossa matsi näkyi. Vanhassa kaupungissa oli yllättävän hiljaista vaikka kuppiloita riitti, mutta uudemmassa keskustassa vilskettä riitti. Olo oli kuin 19-vuotiaana Lauantaidiscossa, kun koko ajan joku oli käsissä kiinni ja koitti kaulaa imeä. Harmi vaan että tällä kertaa kimpussa eivät olleet naiset vaan paikalliset hyttyset ja muut öttiäiset. Jumalauta että voi kutittaa. Seuraavana päivänä fiilis olikin kuin pahimmalla crack-nistillä kun piti jatkuvasti jotain paikkaa hermostuneesti raapia.

Ottelupäivä näkyi Osijekin kaduilla vahvana poliisipreesensinä ja pienoinen kohmelo ja viikon lomasänki vissiin aiheuttivat sen että minutkin kadulla pysäytettiin ja jouduin passia näyttämään ja todistamaan että en ole bulgarialainen. CSKA Sofian kannattajia ei katukuvassa näkynyt lainkaan ja vissiin koko porukka ajettiin busseilla suoraan stadionille. Otteluparien arvontojen jälkeen liikkui huhuja, että matsit pelattaisiin ilman vieraskannattajia mutta onneksi tuo huhu kostautui perättömäksi ja CSKA Sofian kannattajat täyttivät vierassektion aivan täyteen. Se on toki makuasia, että pitääkö tätä nykyistä CSKA:n joukkuetta CSKA Sofiana vai Litex Lovechina, mutta se on sitten taas yksi vähintään novellin mittainen tarina Balkanin jalkapallon sotkuista.



Ottelu alkoi Kohortan ihan näyttävällä pienellä tifoilulla ja pyroilulla, ja lähes täysi stadion lähti koko ottelun ajan hyvin mukaan chäntteihin. Vuorohuutelua nähtiin molempien sivukatsomoiden toimesta ja omassa nurkassaan CSKA:n lihapäät keskittyivät chänteissään enemmäkin laatuun kuin määrään. Ensimmäinen osaotteluhan oli päättynyt CSKA:n 1-0 voittoon, mutta järin kauaa ei toista osaa ehditty pelata ennen kuin Osijek siirtyi 1-0 johtoon. Tämän jälkeen näytti siltä että on vain ajan kysymys milloin Osijek tekee tarvittavan toisen maalinsa. Keskikentällä numero 25 Marin Pilj oli aivan ylikylän jätkä, ja kun mies on syntynyt vasta vuonna 1996 niin eiköhän häntä vielä nähdä isommissakin ympyröissä. Osijekin harmiksi kärjessä oli sitten paikallinen Eetu Vertainen ja siihenhän se homma kusahti. Vyörytys oli jatkuvaa, mutta toinen maali jäi uupumaan ja jatkoajalle mentiin. Ja lopulta myös pilkuille. Tunnelma oli erinomainen, ja vaikka itse Osijekin puolia pidinkin niin täytyy sanoa että lähinnä aloin toivomaan kunpa nyt vain jompi kumpi tekisi maalin ja pääsisi nukkumaan. Seuraavana aamuna pitäisi herätä puoli viiden maissa lennolle. Maaleja ei nähty, ja ihan vittuillakseen pilkkukisakin venyi. Ei kestänyt lopulta Osijekin jätkillä päät ja hiukan yllättäen pilkkujen jälkeen CSKA Sofia jatkoi seuraavalle kierrokselle. Matsin jälkeen nähtiin pienet painit pääkatsomossa, kun katkispaikoilla istuneet iäkkäämmät bulgaarit päättivät yhtyä ultrien "CSKA Sofia hooligans"-chänttiin. Painiottelu niin ikään keski-ikäisten paikallisten kanssa päättyi ratkaisemattomaan.

3 tunnin yöunien jälkeen lähdin pimeille kaduille etsimään taksia, ja siinä samalla meinasin joutua ryöstetyksi/pahoinpidellyksi. Esko Ahomaisin fiiliksin saavuin Osijekin lentokentälle joka oli vielä tunti ennen lentoani pilkkopimeä, ja koko mesta osoittautuikin pienimmäksi lentokentäksi missä olen itse koskaan ollut. Jos oikein tulkitsin niin kentältä lähti vuorokauden aikana 4 lentoa. Pikkuriikkisellä potkurikoneella Zagrebiin ja sieltä jatkolennolla Bukarestiin, jossa aivan ensimmäinen asia mitä tein oli pitkä välikuolema hotellilla.

Ensimmäiset kokemukseni Bukarestista eivät olleet kovin yllättyneet. Kerjäläisiä, kulkukoiria ja kaiken maailman säätäjiä kadut täynnä. Ensimmäinen kokemukseni romanialaisesta jalkapallosta pääsi olemaan Dinamo Bucurestin ja Academica Clincenin välinen kiimaakin kiimaisempi klassikko. Dinamo oli aloittanut kauden pelkillä häviöillä eikä vieraillakaan pahemmin hurraamista ole ollut. Stadionille saavuttuani minut otti ensin vastaan vierasjoukkueen kannattajien bussisaattue. Sen jälkeen kun olin saanut köhittyä mustaakin mustemmat ilmoille pörähtäneet bussin pakokaasut keuhkoistani, edessäni aukesi ylväs näky eli Dinamon stadionin pääsisäänkäynti. Sisäänkäynnin yläpuolella komeili neonvaloin teksti INAMO ja alapuolella oli seuran fanikauppa joka oli aivan typötyhjä ja kiinni. D-kirjaimesta oli vissiin juuri edellisenä yönä virta loppunut, ja japanilaisturistit olivat ostaneet fanikaupan tyhjäksi juuri ennen omaa saapumistani. Tai sitten ei.



Mitään yleisöryntäystä ottelussa ei nähty, ja vaikka Dinamon surkeat otteet varmasti näkyvät myös yleisömäärissä niin näissä pienemmissä peleissä stadion tuppaa olemaan aika autio. Dinamon ultrilla kesti melkein tunti bandistensa virittelyssä joten chänttäilyt jäivät aika vähiin. Ääntä sen sijaan pitivät pääkatsomossa seissyt hiukan varttuneemmista kannattajista koostunut asiantuntijoiden erittäin kriittinen porukka. Kymmenen henkeä huuteli taukoamatta solvauksia ja rivouksia omille pelaajilleen, ja vaikka romaniaa en osaa sanaakaan niin silti alkoi hiukan korvia punottamaan. Ensimmäinen jakso ei paljoa tarjonnut, mutta asiantuntijapiirin harmiksi Dinamo teki toisen jakson alkuun nopeasti pari maalia. Huvittavaa olikin seurata kuinka silmin nähden pettyneitä osa jätkistä oli kun oma joukkue johtikin 2-0 ja pelasi ihan hyvin. Masentuneina pari jätkää istahti alas pläräämään kännykkää. Jos ei omia pelaajia voi enää haukkua, niin vittuakos sitä täällä enää tekee.

Neutraalille katsojalle ottelu oli sen sijaan todella viihdyttävä ja vauhdikas. Jos ensimmäinen jakso ei paljoa tarjonnut, niin toinen jakso oli vähän kuin eka puoliaika mutta piristävillä huumeilla ja pikakelauksella höystetty. Dinamon toisen maalin jälkeen Clinceni vyörytti jatkuvasti ja hyviä paikkoja oli tehdä vaikka kolme tai neljä maalia, mutta isäntien maalivahti piti Dinamoa pystyssä. Lopulta vääjäämätön tapahtui ja ensin tuli kavennus, ja sitten tasoitus. Ja kas kummaa asiantuntijakatsomossa oli taas joka iikka pystyssä ja huutamassa  vittusaatanapaskaa. Heidän harmikseen, mutta kaikkien muiden iloksi Dinamo kuitenkin onnistui tekemään 8 minuuttia ennen loppua voittomaalin ja lisäajalla vielä 4-2. Tunnelma ei ollut kummoinen, mutta itse ottelu erittäin viihdyttävä.

Lauantaina olikin ohjelmassa se ottelu minkä takia Bukarestiin päädyin eli Rapid Bukarestin kauden ensimmäinen ottelu. Kuten Steaua niin myös Rapid putosi muutama vuosi sitten taloudellisten ongelmien takia alasarjoihin, mutta toisin kuin Steaua niin Rapid on noussut nyt jo toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Kyseessä kun oli kauden avausottelu, niin hiukan jouduin stressaamaan matsilipuista mutta ihmetykseni oli suuri kun netistä löytyi lippujen onlinemyynti, ja tuo kaiken lisäksi toimi erittäin sujuvasti. Parin euron matsilippu oli siis taskussa jo ennen reissuun lähtöä. Saavuin stadionin seudulle hiukan alle tunti ennen ottelun alkua ja tuo hiukan harmitti, sillä tuohon aikaan kannattajat alkoivat jo valumaan stadionille päin ja satojen tyhjien muovituoppien ja kaljapullojen, ja kaukaa kuuluneiden chänttien perusteella pre-match meiningit olivat olleet ihan kohdillaan.

Stadion tuli odotetusti täyteen, mutta pieniä ongelmia aiheutti se että sisäänpääsyjä ei hirveästi ollut ja ne harvat oli vielä aidattu niin että ihmiset joutuivat sulloutumaan ahtaaseen metalliaidoin rajattuun käytävään. Ottelun alku lähestyi uhkaavasti, ja jonon hännillä olleet päättivät että nyt riittää ja lopulta porukka rynni ensimmäisen turvatarkastuksen läpi jotta kaikki pääsisivät ajallaan sisälle. Vastassa Rapidilla oli se Constantan oikea joukkue eli Falur Constanta. Falurin lähihistoriasta löytyy kuitenkin yllätys yllätys taloudellisia vaikeuksia, konkurssi ja pohjalta uudestaan aloittaminen. Constantan jalkapallon lippulaivanahan on toiminut viime vuodet eurokentiltäkin tuttu Viitorul, mutta tuota nyt ei kannata juuri muut kuin Gheorghe Hagin sukulaiset. Mainittakoon myös että nimenomaan Farul on Gheorghe Hagin kasvattajaseura, ja europeleissä ja pääsarjan kärkipäässä heiluva Viitorul on perustettu vasta vuonna 2009. Mutta jälleen kerran näistä historiikeista ja muista riittää sen verran paljon juttua, että kiinnostuneet varmaan osaavat itse googlettaa lisää. Yritetään pitää tämä rapo edes jossain määrin lukukelpoisen ytimekkäänä jossa pääosassa ovat oluet ja säästä puhuminen.



Sen verran pitää kuitenkin mainita että Farul Constantalla on ystävyys-suhde Rapidin päävihollisen eli Steuaun kanssa ja tämä loi entisestään jännitteitä tähän otteluun. Niinpä hommat hiukan lähtivät käsistä heti alussa. Saman tien kun Farulin kannattajat pääsivät katsomoon, niin porukka yritti stormata sivukatsomoon ja Rapidin kannattajien kimppuun. Eipä aikaakaan kun Rapidin ultrat päättivät lähteä mukaan tansseihin. Kymmenisen tyyppiä ryntäsi päädystä kentälle ja juoksi kentän läpi toiseen päähän myllyttämään. Samalla joitain kymmeniä Rapidin ultria potki päädyn ja sivukatsomon välisen aidan auki, ja juoksi sivukatsomon kautta päätyyn mukaan rientoihin. Mellakkapoliisit olivat kuitenkin hereillä ja ennen kaikkea todella runsaslukuisina paikalla, joten hulinat päättyivät suht nopeasti. Paprikasumutetta leijaili hiukan ilmassa, ja bängerit ja soihdut lentelivät kannattajien välillä mutta itse jalkapallomatsi päästiin aloittamaan vain noin kymmenisen minuuttia myöhässä.

 Mitään varsinaista tifoa ei Rapidin kannattajilta nähty, ja ainoat pyrotkin lensivät constantalaisten niskaan, mutta itse tunnelma oli erinomainen. Pääty oli täynnä kannattajia ja myös sivukatsomossa liput leihuivat ja ihmiset osallistuivat lauluihin. Itse peli nyt oli sitä mitä vähän odotinkin Romanian 1-divarilta ja vielä sen avauskierrokselta. Hermostunutta ja ei mitään kovin laadukasta jalkapalloa, mutta onneksi katsomoiden puolella seurattavaa riitti. Aikamoiset myötähäpeät lähti edessäni seisseille keski-ikäisille kaljamahoille joista yksi jätkä jaksoi ensimmäiset puoli tuntia huutaa sydämensä kyllyydestä "UGH UGH UGH!!"-ääniä aina kun Farulin tummaihoiset pelaajat koskivat palloon. Onneksi helle oli armoton, ja laskuhumala sitäkin kovempi ja pullukka väsyi tuohon touhuunsa ennen taukoa. Tämän kaverit eivät sen paremmassa kunnossa olleet, ja siinä vaiheessa kun tämän vähintäänkin yhtä ylipainoinen kaveri kompuroi portaissa niin hirveästi en myötätuntoa tuntenut. Tuollainen 140 kiloinen jässikkä kun rojahtaa vuosikymmeniä vanhan romanialaisen betonin päälle niin kertoimet taitavat olla noin 1,40 romanialaiselle lihalle, ja 5,80 romanialaisen betonin voitolle, mutta niin vain se olikin herran pää mikä halkesi eikä betoni. No ei muuta kuin ensiavusta pikku laastari päähän ja takaisin katsomoon.

Ottelu päättyi 0-0 ja ei kyllä pelillisesti paljoa tarjonnut, mutta jos Bukarestiin päädyt niin suotittelen ehdottomasti nimenomaan Rapidin ja Steauan divarimatseja. Niistä sitä tunnelmaa löytyy. FCSB pelaa mammuttimaisella tyhjällä stadionilla lapsiperheiden edessä, ja Dinamolla kannattajatoiminta on pienoisessa murrosvaiheessa kun pääsarjasta ei löydy oikein niitä tunteita herättäviä vihollisia.

Lauantai-iltaa kun elettiin niin päätin irroitella, ja lähteä vielä matsin jälkeen kaljalle ja kun kaappijuntti olen niin päädyin vanhan kaupungin turistirysään kaljoittelemaan. Sisäänheittäjiä riittää, ja hierontaa ja varmasti huippuluokaista koksua ja essoja kaupitellaan mutta löytyy tuon kaiken härdellin keskeltä myös ihan viihtyisiä kuppiloita. Lopulta päädyin viettämään iltaa parin viehättävän slovakialaisen naikkosen kanssa. Siinä vaiheessa kun Bukarestissa kaksi slovakialaista naista pyytää kalastajanlakki päässä kaljaa juovan yksinäisen suomipojan pöytäänsä, ja toinen naisista väittää että tämän veli toimii Spartak Trnavan johtoportaassa niin jurrisimmankin janarin hälytyskellot pitäisi soida ja sisäisen valheenpaljastuskoneen vilkkua punaista. Mutta aamuun asti jatkuneiden kuulusteluiden ja empiiristen tutkimusten jälkeen päädyin siihen lopputulokseen, että tällä kertaa ei ollut mistään kusetuksista kyse.

Nukkumaan meneminen venyi sitten aamuun asti, ja sunnuntaina olisi ollut tarjolla Megaloglobus-Petrolul Ploiesti Bukarestin lähiöissä mutta kun ottelu alkoi lounasaikaan niin tuonne selviytyminen ei yksinkertaisesti ollut mahdollista. Eihän tuossa ottelussa muuten mitään mielenkiintoista ollut, mutta Ploiestilla on varsin vankka ja aktiivinen kannattajapohja ja pääsin sentään hotellin telkkarista seuraamaan ottelun ratkaisuhetkiä ja Ploiestin täyden vierassektion voitonjuhlia. Sen verran sain sentään aikaiseksi että matkustin metrolla Bukarestin rautatieasemalla ostamaan lipun parin päivän päähän yöjunaan Moldovaan. Chisinauhun pääsisi Bukarestista käytännössä aina suoralla lennolla noin 100 eurolla, mutta mitäs hauskaa siinä nyt on. Ei muuta kuin 40euron tiketti 14-tunnin yöjunaan ja porvarismiehenä vielä 1-luokan makuuhyttiin.

Romanian pääsarjan otteluohjelmaa tutkiessani huomasin, että maanantaina pelattaisiin vielä aivan Bukarestin lähellä Voluntarin ja Poli Iasin välinen ottelu. Koskaan en ole Voluntarista kuullutkaan, mutta jos  elämässä täytyy jostain periaatteesta pitää kiinni niin siitä että ulkomailla täytyy aina mennä futismatsiin jos vain olosuhteet sen suo. Voluntari pelaa yllättäen Voluntari nimisessä kylässä aivan Bukarestin kupeessa. Ajattelin ensin paikan olevan paikallinen Vantaa, mutta siinä vaiheessa kun taksissa pauhaa Tom Jonesin Sex Bomb ja katselen ikkunasta varsin prameita ja moderneja rakennusvaiheessa olevia omakotitaloja, niin päättelin että taitaa lähinnä olla paikallinen Sipoo. Paikkakunnan futisylpeys eli ytimekkäästi nimetty FC Voluntari edustaa muovia eli seura on perustettu vasta vuonna 2010. Rahaa näyttäisi taustoilta kuitenkin löytyvän sillä se on kivunnut todella nopeasti pääsarjaan, ja kaiken lisäksi voitti Romanian cupin pari vuotta sitten. Seuran pyhättönä toimii varsin kompakti Stadionul Anghel Iordănescu, joka näyttää juuri siltä miltä jalkapallostadionin täytyykin. Ei mitään erikoisuuksia tai hienouksia, mutta kapasiteettia 4600 ja lähes jokainen Veikkausliigajoukkue ottaisi vastaan tuollaisen stadionin ilomielin.



Matsilippu kustansi 2euroa, eli kalliimmaksi tuli kun sisään päästyäni ostin limun ja poppareita. Muuten paheksuisin itseäni, mutta kun juuri mitään muuta ei ollut myytävänä ja jano ja nälkä oli kova niin oli pakko nöyrtyä. Yleisö koostui pääasiassa nuorista lapsista ja eläkeläisistä, ja sen huomasin viimeistään siinä vaiheessa kun limujonossa jokainen paikalla ollut skidi yritti ohitella minua ja viimein kun sain ostokseni tehtyä joku paikallinen jonne ryntäsi minua päin ja kaatoi cokiksensa valkoiselle paidalleni. Taas alkoi reissumiehen vitutuskäyrä ja verenpaine nouseemaan. Nyt oli sentään saatanallisesta kuumuudesta jotain hyötyä eli sain hyvän tekosyyn istua ilman paitaa koko ottelun ajan.

Yleisöä ei paikalle lopulta saapunut kuin parisen sataa. Mekkalasta piti huolta vähintäänkin mielenkiintoisen näköinen kotijoukkueen kannattajaporukka. Ryhmä koostui jo eläkeiässä olevista herrasmiehistä joista kaikilla oli päässään valkoinen kapteenin lakki. Huutosakissa oli jäseniä korkeintaan 15 mutta rumpuja kaksi ja megafoneja myös sama määrä. Toki tuossa iässä kuulo alkaa olla jo sitä luokkaa, että kyllähän siihen kaksi megafonia tarvitaan jotta metrin päässä seisovan capon pyynnöt kuuluisi. Hämmentävää oli myös se että Voluntarin logo on viininpunainen, ja joillain näkyneet huivit olivat myös samaa väriä. Vanhainkoti Ultrien heiluttamat liput olivat kuitenkin sinivalkoisia(lukuunottamatta mukana heilunutta Union Jackia), ja kotijoukkue pelasi mustavalkoisessa asussa. Tuntui että tällä nuorella seuralla on identiteetti yhtä pahasti hukassa kuin 20-vuotiaalla Kallioon muuttaneella joensuulaisella.

Mitään muuta kerrottavaa pelistä ei siten ollutkaan. Harvoin itseäni oikeasti vituttaa katsoa jalkapalloa. Varsinkaan jos pääsee ulkomailla katsomaan matsia, ja matsilippukin on käytännössä ilmainen. Nyt teki kuitenkin mieli käydä pyytämässä se 2euroa takaisin sillä peli oli alusta loppuun aivan karmeeta kuraa. Kaksi peräkkäistä onnistunutta suoritusta oli 90 minuutin aikana liian paljon pyydetty. 85 minuuttia jaksoin potkiskelua katsoa kunnes tilasin Uberin paikalle. Hotlalle päästyäni ihan varmuuden vuoksi päätin vielä tarkistaa ottelun lopputuloksen. Juha Mietokin sen olisi arvannut, eli tämä klassikko päättyi 0-0. Onneksi kirjoitan tämän rapon jo nyt sillä kuukauden päästä en muistaisi olleeni kyseisessä ottelussa, vaikka tuona päivänä mitään muuta ei nautittu kuin haaleaa coca colaa.

No mutta kaikista huonoistakin kokemuksista on aina jotain hyötyäkin. Bukarestin Gara du Nordilla kun odottelin Chisinauhun matkaavan yöjunan lähtöä, niin ajattelin että oli matka kuinka tuskainen tai hikinen tahansa niin ei se voi olla pahempi kuin Voluntari-Poli Iasi ottelun uudelleen katsominen. Ja itseasiassa vaikka tuo junamatka Moldovaan kesti lähes 14 tuntia niin reissu oli oikein rento. Juna nyt ei mistään siisteimmästä päästä ollut, ja ykkösluokan matoista pystyi vieläkin erottamaan Leninin kusitahrat ja tämän läikyttämät vodkan roiskeet mutta muuten ei valittamista. Ilmastointia ei toki ollut, ja ensimmäiset pari tuntia piti muiden miesmatkustajien tapaan pyöriä ilman paitaa mutta jahka aurinko laski, niin vällyjen alla oli oikein mukava nukahtaa rautateiden rauhoittavan kolinan ääreen. Unet toki katkesivat aamuyöstä rajaviranomaisten vierailuun ja passien tarkastukseen. Tulipa samassa rytäkässä myös joku lääkäri kiertämään jokaisen hytin läpi ja kyselemään matkustajien vointia. Kyllä Neuvostoliitossa osataan maksavista asiakkaista pitää huoli. En sitten tiedä tekikö lekuri saman kierroksen myös karjavaunussa vai ainoastaan meidän parempien ihmisten parissa 1-luokassa.

Chisinaussa alkoi taas veri kiehumaan, sillä Moldovan pääkaupunki oli tässä vaiheessa vasta välietappi matkalla kohti Transnistriaa ja sen pääkaupunkia Tiraspolia. Jostain syystä oletin että kaupungin juna-asema ja pääbussiasema sijaitsevat samassa paikassa, mutta eihän se näin ollut. Tämän tajuttuani lähdin marssimaan sen bussiaseman suuntaan mikä  oli ehkä virhe. Kun asteita on edelleen se yli 30, selässä painava reppu ja kädessä kannat putkikassia niin tuo siirtymä oli yksi elämäni tuskallisimpia ja hikisimpiä kävelyitä. Lopulta löytyi asema ja oikea bussikin, ja ahtaan 2 tunnin bussimatkan jälkeen olin saapunut ehkäpä koko Euroopan mielenkiintoisimpaan "valtioon", Transnistriaan. Moldovaan ja Transnistriaan on ollut matka suunnitteilla jo pari vuotta, mutta viimeistään Bald and Bankruptin videoita katsellessa tuli tehtyä päätös että tuonne pitää lähteä ennen kuin se on täysin PILALLA. Transnistriassahan on oma valuuttansa mitä ei mistään muualta kuin maan rajojen sisältä saa. Rahanvaihtopisteitä on kuitenkin joka nurkassa joten valuutan saaminen ei vaikeuksia tuottanut. Sen sijaan vuokraamani kämpän löytäminen tuotti vaikeuksia, ja lopulta piti kömpiä hotel Russian aulaan kysymään josko saisin luvan käyttää heidän wifiä jotta saisin jonkun yhteyden asuntoni vuokraajaan. Loppu hyvin kaikki hyvin ja 21 tunnin matkaamisen jälkeen pääsin perille.

Tämä kun ei ole mikään Pallontallaajat.com niin Tiraspolin ja Transnistrian nähtävyyksistä ja yleisestä meiningistä en jaksa niin jaaritella. Mutta sanottakoon että todella mielenkiintoinen paikka, ja ennen kaikkea halvin paikka missä olen koskaan ollut. Tekeminen saattaa loppua kesken parin päivän jälkeen, mutta työssäkäyvät suomalaiset voivat tuolla elellä herroiksi vaikka kuinka pikään. Rasittavinta tuossa on oikeastaan vain se valuuttojen kanssa säätäminen, sillä Transnistriassa ei voi ulkomaalaiset maksaa kortilla juuri missään. Itsellänikin oli parhaimmillaan viiden eri maan valuuttaa lompakossa joten meinaahan siinä vähän laskupää mennä sekaisin. Helteet jatkuivat täälläkin, mutta ei hätää sillä Tiraspolista löytyy oikein mukava uimaranta. Ihan keskustassa kaupungin läpi virtaa joki jonka varrelta löytyy pehmeähiekkainen ranta. Naiset ovat kauniita, vesi mukavan virkistävää, puolen litran kylmä olut maksaa 90senttiä ja helteisenä kesäpäivänäkään rannalla ei mitään tungosta ollut vaan omaa rauhaa ja tilaa oli vaikka kuinka. Ensi kesänä jos siis mietitte perheen kanssa että lähtisikö sitä rantalomalle Mallorcalle, Rodokselle vai Splitiin niin suosittelen Tiraspolia. Ei tarvitse perheen isukinkaan koko aikaa kirota, että kyllä tulee kalliiksi nämä lasten jäätelöannokset.

Mutta eipä tännekään pelkästään nähtävyyksien ja löhöämisen takia tultu, vaan jalkapallon. Koko kaupungin tai "valtion" ylpeys eli Sheriff Tiraspol pelaisi Eurooppa Liigan karsintaa Tukholman AIK:ta vastaan. Sheriffin urheilukeskus sijaitsee vähän kaukana keskustasta, mutta kyllä julkinen liikenne pelaa. Ei ollut mitään hajua mikä bussi tuonne menee, mutta pelipaitoihin sonnustautuneita ihmisiä kun seurasi niin oikea bussi löytyi helposti. Bussikyyti keskustasta stadionille kustansi huimat 15 senttiä.



Kun stadionille saapuu niin on helppo ymmärtää minkä takia Sheriff on niin suvereenisti hallinnut viime vuodet Moldovan pääsarjaa. Ensin vastaan tulee joukkueen käyttämä näyttävä päästadion, mutta tämän takaa löytyy vielä toinen stadion joka toimii joukkueen harjoitus-stadionia. En sitten tiedä mikä järki on ollut kaksi stadionia rakentaa joissa molemmissa on neljät katsomot, mutta jos rahaa löytyy niin mikäs siinä. Löytyypä siitä vierestä sitten myös 5-tähden hotelli, asunnot pelaajille, harjoitushalli ja lisää harjoituskenttiä. Rahaahan Sheriff saa paikalliselta Sheriff-firmalta jonka nimikkokauppoja ja supermarketteja tulee Transnistriassa joka puolella vastaan. Käytännössä mitä tahansa bisneksiä Transnistriassa tulee vastaan, niin Sheriff on vähintään osaomistaja kaikissa.

Ottelulippu tähän europeliin maksoi taas pyöreästi sellaiset 2 euroa, ja toisin kuin monissa muissa tämän reissun kohteissa niin nyt löytyi jopa ihan auki oleva fanikauppa. Tarjonta oli laajaa, ja itse kartutin huivikokoelmaani 5 euron huivilla. Mutta ei ne hyvät uutiset siihen loppuneet, nimittäin ottelussa myytiin myös olutta! Hintakaan ei päätä huimannut eli mukillinen kustansi 50 senttiä. Stadioninkin on sen verran iso, että tyhjiä paikkoja oli tuhansia joten oman paikkansa sai aika vapaasti valita. AIK:n kannattajia oli toisessa päädyssä muutamia kymmeniä, ja Sheriffin ultria omassa katsomossaan hiukan enemmän. Sheriffin kannattajat pitivät hyvää mekkalaa, mutta harmittavasti peli vähän lässähti heti alkuunsa sillä AIK teki nopeasti pari helpon näköistä maalia ja siirtyi 0-2 johtoon. Sheriff sai sentään toisella jaksolla kirivaihteen päälle ja kavensi rankarista, ja haki ihan hyvin tasoitusmaaliakin. Lopputulos kuitenkin 1-2. Ottelun lopussa käytävillä koettiin surullisia ja traagisia hetkiä, kun myyntipisteeltä loppui olutmukit kokonaan. Kaljaa oli hyllyt täynnä, mutta ei mitään mihin sitä kaataa. Todella, todella ikävä päätös muuten niin mukavalle ottelutapahtumalle.

Matsin jälkeen suuntasin vielä Tiraspolin keskustaan ehkä siihen ainoaan auki olevaan kuppilaan. Nimikin kutsuvalta kalskahtava Mafia-restaurant. Vähemmän yllättäen myös AIK:n kannattajat tuonne saapuivat. Suurin osa lähti hiljalleen kohti Chisinauta tai Odessaa, mutta kourallinen sveduja jäi myös Tiraspoliin yöksi. Mafian alakerrasta löytyi myös karaokea, joten jos joku tulee Tiraspoliin viettämään villiä viinan huuruista yötä niin Mafia on ihan hyvä vaihtoehto. Ja yleensä myös ainoa vaihtoehto.

Tiraspolissa muutama päivä sujui oikein leppoisasti ja mukavasti ennen tämän kesäreissun viimeistä siirtymää Chisinauhun. Chisinausta olin saanut sellaisen käsityksen, että kyseessä on täysi persläpi eihän se nyt ihan sellainenkaan ollut. Keskustasta löytyi hienoja vanhoja rakennuksia, ja varsinkin Valea Morilor-järven rannalla oli erittäin nätit maisemat ja viihtyisä tunnelma auringonlaskun aikaan. Toki kaupungin sisällä kontrastit ovat aikamoisia ja hylättyjä ja lahoamispisteessä olevia rakennuksia löytyy ihan ydinkeskustastakin ja kodittomia kerjäläisiä ja kulkukoiria ja kissoja piisaa. Mutta Riku ja Tunna voivat noista aiheista paasata sillä itselläni oli edessä reissun viimeinen peli, jossa pääkaupungin ylpeys Zimbru Chisinau kohtasi sunnuntai-iltana Speranta Nisporenin. Zimbru on aloittanut kauden surkeasti, ja tappioita on tullut toisensa perään. Stadionille saavuttuani ajauduin juttusille jonkun paikallisen kanssa, jolta yritin kysellä että onko Zimbrulla jotain talousvaikeuksia vai miten joukkue on Moldovan pääsarjan pohjamudissa mutta kielimuuri oli sitä luokkaa että kovin syvällistä asiakeskustelua ei saatu aikaiseksi. Ystävällisesti hän kuitenkin pyynnöstäni vei minut Zimbrun fanikaupalle. Fanikauppa oli tosin jopa näin matsipäivänä kiinni, mutta pääasia että paikallinen oppaani oli ylpeä esitellessään tuota 20 neliön betoniboxia. Ei ilmeisesti tullut mieleen, että halusin sinne shoppailemaan enkä ainoastaan nähdä paikan nähtävyytenä.



Pettymyksiä seurasi toisensa perään sillä suljettuna olleen fan shopin jälkeen huomasin stadionilla, että kaljanmyyntipisteet ovat myöskin kiinni. Ottelun alkaessa taas noteerasin, että Zimbrun kannattajakatsomossa ei ole käytännössä ketään. En tiedä oliko kyseessä joku boikotti vai onko Zimbrun surkeat otteet vaan johtaneet siihen, että joukkueen kannattajiakaan ei tällä hetkellä pahemmin kiinnosta. Yleisöä paikalle saapui ehkä parisen sataa, ja minun harmikseni seassa oli myös muutama todella kovaääninen britti jotka rojahtivat juuri taakseni istumaan ja nauramaan ja pilkkaamaan jokaista suoritusta kentällä. "Lets pretend someone scored a goal" öhöhöhööhö. En olisi pistänyt pahitteeksi jos joku paikallinen olisi leiponut pallokorvia turpaan. On sitä itsekin tullut monesti reissuilla tuskailtua pelien tasoa, mutta jotain kunnioitusta on sentään paikallista jalkapalloväkeä kohtaan ollut. Eikä se peli edes niin surkeaa ollut. Zimbru esitti taatusti kauden parastaan, ja otti lopulta 2-1 voiton. Kaiken lisäksi voittomaali oli varsin komea tykitys ylänurkkaan ja Zimbrun kannattajatkin heräilivät välillä ja vetivät ottelun aikana pari chänttiä.

Maanantaina haikein mielin raahauduin taksiin ja aloitin kotimatkan. Onnekseni vikalle etapille sattui myös reissun hienoin cäbikuski, jolle päätin ajon päätteksi antaa kaikki jäljelle jääneet Moldovan rahani ja jättää itse sen lentokenttätuopin toiseen kertaan. Moldova madame good, vino good, natura good. Moldova autostrada no good, politics no good, mafia no good. Totuus tulee monesti taksikuskin suusta.
Bulebule

Poissa Poissa


Vastaus #1 : 16.08.2019 klo 20:40:14

Ylos Tuoppi

Raporttiskene on aikalailla hiljentynyt, mutta nyt oli oikein kattava raportti. Varmasti hieno reissu jälleen kerran.
Kozelek

Poissa Poissa


Vastaus #2 : 16.08.2019 klo 23:01:21

Olipa hyvin kirjoitettu ja viihdyttävä rapsa!
Rehellinen mustalainen

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Anti-FA


Vastaus #3 : 17.08.2019 klo 00:43:27

Ylos Ylos Ylos
PerusSalminen

Paikalla Paikalla


Vastaus #4 : 17.08.2019 klo 02:10:41

Hienoa.. vaikken kokonaan vielä lukenut. Joitain vastaavia reissua tehnyt vaikken osaa kirjoittaa vastaavia
Nuori Werther

Paikalla Paikalla


Vastaus #5 : 17.08.2019 klo 06:52:23

Kiitos. Upea ja hienosti kirjoitettu stoori. Upposi otolliseen maaperään korkattuani itse Balkanin livefutikset tänä kesänä Hajdukin pelillä.
CaptainFantastic

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Satamakaupunkien jengit, Feijenoord, Liverpool


Vastaus #6 : 17.08.2019 klo 09:44:29

Hyvä raportti ja mielenkiintoisia paikkoja Ylos ainakin itse tosin olisin mielelläni kuullut myös "pallontallaajamaisesti" kaupunkien menoista, mutta ymmärrän, miksi tämä jätetty. :Ylos:
Latvis

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: MP


Vastaus #7 : 23.08.2019 klo 15:56:36

Jälleen oikein mukavaa luettavaa. Jokohan sitä vaikka vuoden päästä jaksaisi johonkin noille suunnille reissata itsekin jalkapalloa katselemaan.
Meteli

Paikalla Paikalla


Vastaus #8 : 23.08.2019 klo 21:49:55

Loistava rapsa. Ylos
Premiere

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: HJK


Vastaus #9 : 24.08.2019 klo 08:05:44

Loistava raportti Ylos
Perusveijo

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: HJK


Vastaus #10 : 26.08.2019 klo 12:54:48

No nyt oli hyvää rapoa Tuoppi
IlDiavolo

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Calcio Pepen selostamana, ja DALLAS COWBOYS


Vastaus #11 : 19.09.2019 klo 19:28:32

Kyllä vaan! Ylos Tuoppi

 
Sivuja: [1]
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines