.. nyt ollaan sosiaaliantropologisesti syvällä otsikon ytimessä, sillä Juventuksen kannattajillehan italialaisilla stadioneilla tunnetusti
lauletaan:
Il lunedì
che umiliazione
andare in fabbrica a servire il tuo padrone,
oh juventino
ciuccia piselli
di tutta quanta la famiglia Agnelli
Mielestäni Juventusta ei voi - tai ei ainakaan pitäisi - edes kannattaa ilman tuntumaa
Agnellien nimen kaikuun; niin tavattoman voimakas se on italialaisessa yhteiskunnallisessa kontekstissa ollut (ja on vähintäänkin myyttinä sitä yhä tänäkin päivänä). Paljon Juventuksen maan
piazzoilla kohtaamista - usein äärimmäisen voimakkaista - antipatioistakin kohdistuu itse asiassa jalkapalloilun ohi suoraan Agnellien - ja laajemmin
Casa Savoian piemontelaisen aristokratian - edustamaan historianäkemykseen. Symbolisella tasolla se jakaa edelleen voimakkaasti ainakin Pohjois- ja Etelä-Italiaa.
Italian historiassahan piemontelaiset olivat tosiasiassa eräänlaisia konkistadoreja, jotka alistivat etelän kansat piemontelaiseliitin käskyläisiksi ja pohjoisen tehtaiden tuotantokoneiksi ottamalla haltuunsa etelän varat, infran ja sivilisaation. Agnellit puolestaan ovat teollisuuspatruunoja, joiden kädestä söi 1900-luvulla puoli Italiaa. Gianni Agnellia ei siis turhaan kutsuttu maan "Viimeiseksi kuninkaaksi". Jokainen kiihkeä
juventino lieneekin sisimmässään jonkinasteinen
monarkisti; siksi kai futiskentillä haalittuja kruununjalokiviäkin - eli pokaaleja - vaalitaan meillä niin voimakkaasti.
Delnerien, ranierien ja zaccheronien mustaa harsoa ommellakseen täytyy sitä ennen kuitenkin hypätä aina 1990-luvun alun Montezemolon aikaan asti. Luigi Maifredi, never forget.
Mutta jatkahan synkistelyä, älä kuitenkaan viiltele itseäsi!
