AC Milan 2019-20

[The Missionary]

ASSOCIAZIONE CALCIO MILAN 2019-20

   

Ja taas mennään. Vuonna 1899 perustettu ja tänä vuonna 120-vuotisjuhlaansa viettävä suurseura jatkaa jälleenrakennustaan ja vääjäämätöntä nousuaan takaisin kohti omaa paikkaansa Euroopan huipulla. Viime kausi päättyi kovan taistelun jälkeen karvaaseen pettymykseen ja kaivattu Mestarien liigan paikka jäi pisteen päähän, mutta kentän ulkopuolella johtoportaan puolella ollaan tehty hyvää duunia. Sen suhteen tulevaisuus on erittäin valoisalla pohjalla seuralegendojen sekä hankalassa jamassa olleiden yritysten reboottaukseen erikoistuneiden huippuammattilaisten tehdessä laadukasta yhteistyötä. Vuonna 2019 Milanilla on uusi valmentaja, uudet kuviot, mutta vanha tavoite - Mestarien liigaan on mentävä. Forza Milan!

AC Milan tunnetaan yhtenä koko Euroopan suurimmista ja legendaarisimmista seuroista. Oli kyse sitten Nereo Roccon ja Gianni Riveran aikakaudesta 1960-luvulla, Arrigo Sacchin ja Fabio Capellon dominanssista 1990-luvun taitteessa tai Carlo Ancelottin ja kumppaneiden Milanista tällä vuosituhannella, ovat punamustat värit yhdistyneet läpi seuran historian sekä huikeaan jalkapalloon että maailman parhaisiin pelaajiin. Historiaa en lähde tässä avauksessa perkaamaan sen enempää, sillä sitä on tullut käsiteltyä tarkemmin jo aiemmissa kirjoittamissani avauksissa, eikä seuran historiassa rypeminen ole muutenkaan osoittautunut lähimenneisyydessä kovin hyväksi tavaksi tehdä asioita. Jos Milanin historiasta haluaa lukea meikäläisen kirjoittamana (miksi helvetissä?), löytyy jotain raapustusta mm. hollantilaistrion edesottamuksista jostain aiemmasta avauksestani ja sen lisäksi viime vuoden avauksessa käsiteltiin tarkemmin lähes yhtä legendaarisen mohawk-trion aikakautta, sekä muuta lähihistoriaa. Menneisyyden sijaan aion ottaa tässä avausviestissä pienen katsauksen tulevaisuuteen ja siihen, millainen projekti Milanilla ja sen uudella omistajataholla Elliott Managementilla oikeasti on menossa. Mutta ensin viime kauteen.

Kausi 2018-19

Kesä 2018 oli melkoista vuoristorataa Milanille ja kaikille milanistoille ympäri maailman. Kausi oli päättynyt jonkinlaiseen torjuntavoittoon Montellan paikan ottaneen Gattuson johdatettua joukkueen juuri ja juuri suoraan EL-paikkaan oikeuttavalle sijoitukselle ja joukkueen rosterin nähtiin ylipäänsä olevan sellainen, että tietyillä täsmäiskuilla Fassonen ja Mirabellin isolla rahalla uusima avaus olisi saatavissa kilpailukykyiselle tasolle. Siirtohuhurintamalla kuuluikin ihan hyvää, kunnes omistajarintamalla alkoi kuohua. Jo ihan hyvän aikaa oli ollut tiedossa, että Yonghong Li etsii tiukan Elliotin lainan takaisinmaksamiseksi sijoituskumppania, mutta jotenkin siitä ei vaan meinannut tulla mitään. Useampi eri ostajaehdokas Rocco Commissosta ja Rickettsien suvusta lähtien kävi neuvotteluja ja parhaimmillaan kaikki oli allekirjoituksia vaille valmiina, mutta syystä tai toisesta kiinalaiset vetäytyivät aina pöydästä viime hetkellä. Samaan aikaan Lillä oli tiukka deadline seuraan tehtävien pääomakorotusten suhteen ja jostain syystä niihinkään ei meinannut löytyä rahaa. Italian kuuluisin 30 miljoonaa oli lehtien otsikoissa useamman viikon ja lopulta rahan maksoi Elliott, mikä osoittautui lopulta tuhoisaksi kiinalaisten omistajien näkökulmasta. Alkuperäisen lainojen ehdosta löytyneen kommervenkin vuoksi tämä lisälaina yhdistettynä Milanin osakkeita hallinnoivan luxembourgilaisen yhtiön sääntöpykäliin johti siihen, että Elliot pystyi ottamaan seuran omistukseensa parissa päivässä. Näin tosiaan kävikin, hyvin lyhyen ja ytimekkään seuran verkkosivuilla julkaistun tiedotteen toimiessa ainoana yhteytenä ulkomaailmaan. Tätä hieman ennen oli tullut myös UEFAn tuomio FFP-rikkomuksista. Tuomio oli ennenkuulumattoman raju: sulkeminen europeleistä koko kaudeksi.

Seuran omistajuuden vaihtuessa siis tulevaisuus vaikutti vähintäänkin kyseenalaiselta, etenkin kun tiedettiin uuden omistajatahon Elliotin maine häikäilemättömänä hedgerahastona. Oletuksena oli, että seuran jouduttua Elliotin käsiin myynti eteenpäin tapahtuisi todella nopeastikin ensimmäiselle taholle, joka nyt sattuu jotain yli 380 miljoonan tarjoamaan, mutta aika pian alkoi vaikuttaa siltä, että suunnitelmat seuran varalle ovatkin ihan erilaiset. Jos kokeneen poliitikon ja Italian suurimmissa yrityksissä toimitusjohtajan pallilla istuneen milanista Paolo Scaronin nimittäminen seurapresidentiksi ei vielä vakuuttanut, oli Elliotin lakimiesten näytös CAS:ssa melkoinen ja sitä kautta käytännössä ensi töikseen pellolle heivattiin sekä europelibannit että bannien aiheuttajat Fassonen, Mirabellin ja heidän luottomiestensä muodossa. Ihan mukava tapa aloittaa seuran omistajana noin omasta mielestäni. Parempaa oli kuitenkin vielä luvassa, sillä seurasta ulostetut johtoportaan henkilöt piti korvata erittäin ripeästi ja ensimmäisenä uutena rekytointina mukaan värvättiin vanha, sittemmin erinäisissä juudasteluaktiviteeteissa hieman rupsahtanut Milan-ikoni ja Gallianin vanha oppipoika Leonardo urheilutoimenjohtajaksi. Leonardon suurin piirtein ensimmäinen puhelu uudessa roolissaan oli silloin vielä Juvessa vaikuttaneen Beppe Marottan onnittelupuhelu. Tämä puhelu sitten johti pitkällisiin neuvotteluihin, joiden päätteeksi seurojen välillä tehtiin melkoinen kauppa: Milanissa vuoden verran viihtynyt statement-hankinta Bonucci palasi Juventukseen ja vaihdossa toiseen suuntaan liikkui silloin Juven puolustuksen tulevaisuudeksi suunniteltu Mattia Caldara. Tähän suostuttiin, mikäli sen osana Milan hankkisi myös Gonzalo Higuainin lainalla ja osto-optiolla. Tuohon aikaan, ennen Higuainin pääkopan pimahdusta ja Caldaran akillesjänteen katkeamista kyseessä oli ihan hemmetin kova siirto. Leonardo sitten paikkaili vielä lisää menneitä mainehaittojaan pestatessaan itselleen aisaparia ja toteuttaessaan about jokaisen milanistan märän päiväunen tuomalla Paolo Maldinin takaisin kotiin. Roolina oli toimia Leonardon oikeana kätenä ja näin jälkeenpäin katsottuna vuodesta tuli oppivuosi ennen Paolon omaa astumista ykkösrooliin.

   

Kesän aikana noin muuten uudelle kaksikolle ei jäänyt ihan hirveästi aikaa eikä resursseja tehdä taikoja siirtomarkkinoilla, erityisesti siksi, että siirtoikkuna meni poikkeuksellisesti kiinni jo elokuun puolivälin tienoilla ennen kauden alkua. Higuainin ja Caldaran jälkeen tilausta nähtiin erityisesti pallolliselle keskikenttäpelaajalle sekä vasemmalle laiturille. Lopulta valtaosa hankinnoista tehtiin osin senkin mukaan, millä joukkueilla oli Milanin suuntaan jotain maksettavaa ja näitä osuuksia sitten kuittailtiin esimerkiksi laiturihankinta Castillejon sekä sydänongelmista kärsineen Strinicin korvaajaksi hankitun Laxaltin siirroissa. Myös Bakayoko saatiin viime hetkillä lainalle ja erityisesti pitää kehua vielä vuoden jälkeenkin Kalinicin ulostamista lähestulkoon ostohinnalla. Jäätävää touhua. Hauskoja huhuja Sergej Milinkovic-Savicistakin lenteli tuolloin, mutta vähemmän yllättäen se siirto ei lopulta materialisoitunut, vaikka lähteestä riippuen se saattoi olla yllättävänkin lähellä. No, mene ja tiedä. Rino Gattuso sai joka tapauksessa ihan mukavan, vaikkakin vähän kapean rosterin käyttöönsä ensimmäiselle kokonaiselle Milan-kaudelleen ja CL-paikan metsästys alkoi.

..okei, metsästys alkoikin lopulta viikkoa odotettua myöhemmin Genovassa tapahtuneen valitettavan siltaturman vuoksi ja Genoan sijaan Milanin kausi alkoi heti kivikovilla matseilla Napolia ja Romaa vastaan. Pienenä yllätyksenä aiempaan peilattuna, marssitti Rino ensimmäiseen otteluunsa jopa seksikästä pallollista peliä pelaavan punamustan lauman. Milan jopa karkasi San Paololla kahden maalin johtoon upeilla maaleilla, mutta alakerran rakentelu oli koko pelin ajan kauniisti sanottuna horjuvaa ja lopulta Napoli rokotti virheistä menemällä kokonaan ohi. Samanlainen meininki jatkui seuraavassa matsissa Romaa vastaan, kun San Sirolla vieraillut Giallorossi oli pitkän aikaa ihan vastaantulija Gattuson kouluttaessa Roman prässipeliä ihan kunnolla. Huonosta viimeistelystä johtuen  ottelu pysyi lukemien suhteen tiukkana, kunnes Cutrone räjäytti San Siron lisäajan viimeisillä sekunneilla.

 

Saman rohkean pelaamisen sisäänajaminen jatkui myös tästä eteenpäin, mutta tasaisuuden löytäminen oli hankalaa. Cagliaria vastaan Milan oli ihan pihalla ensimmäisen kympin ja dominoi kenttää sen jälkeen, Atalantaa vastaan taas Milan meni johtoon toisella minuutilla, mutta loppu oli huolimaton ja Atalanta tuli tasoihin lisäajalla. Empoli-matsi jatkoi näiden eriskummallisten tasurien linjaa, kun Empolin tasoitusmaali tuli Romagnolin syötettyä alimpana miehenä pallon todella oudolla pompulla suoraan vastustajan hyökkääjälle ja vastaavasti toisessa päässä Empolin nevöhöörd-divariveska oli noidutussa vireessä ja torjui 5-6 sellaista palloa, joita kukaan ei torju. Hiukan myöhemmin sama kaveri sitten seuloikin siihen malliin, että istui koko loppukauden penkillä. Tasuriputki oli voimassa vain liigan puolella, sillä samaan aikaan europelit alkoivat EL-lohkovaiheella ja siellä Milan aloitti urakkansa nihkeällä penkkimiesten tähdittämällä voitolla Luxembourgin postimerkin kokoisella kentällä. Empoli-matsin jälkeen homma näytti asettuvan raiteilleen myös liigassa Milanin alkaessa voittaa otteluita esittämiensä otteiden mukaisesti. Tuossa vaiheessa Milan oli xG-tilastojen ja muiden raamatun tasoisten lähteiden mukaan selvästi sarjan top 3 joukkueita, Suso ja Higuain jysäyttelivät miten tahtoivat ja Bonaventura säesti. Oli aika hyvä tilanne siirtyä maaottelutauolle.

Tauko kuitenkin osoittautui jo viime vuosina perinteiseksi muodostuneeseen tapaan haastavaksi Milanille. Maaotteluista palattiin kolhuilla ja ensimmäinen matsi tauon jälkeen oli kauden ensimmäinen Madonnina, jossa Milan oli aivan syväjäässä. Käytännössä mikään ei toiminut ja ainoastaan Interin yhtäaikainen saamattomuus piti tilanteen maalittomana loppuun asti ja katastrofaalinen esitys oltiin pelastamassa edes jossain määrin tasapelipisteellä. Sekin sitten meni vituiksi, kun lisäajalla Rinon tekemän ajanpeluuvaihdon jälkeen kävi joku ihan ihmeellinen nukahdus ja Vecinon roiskaisu laidalta päätyikin yhtäkkiä olemaan keskitys Icardille tyhjään maaliin. Derbystä eteenpäin pelillinen tuska jatkui joukkueen ollessa ihmeellisen löysä pallollisena. Voittoja tuli Serie A:n puolella käytännössä Romagnolin tehdessä urotekoja iskemällä kaksi peräkkäistä lisäajan voittomaalia, mutta peli ei ollut kunnossa ja lisää tuskaa oli tulossa.



Gattuso oli pitkin syksyä joutunut selviytymään aika ohuen pelaajamateriaalin kanssa ja koko ajan tiedostettiin, että joukkue ei kestä juuri lainkaan avainpelaajiston loukkaantumisia. Vähemmän yllättäen viime vuosilta Milanin seuraajille tutuksi tullut Murphyn laki kuitenkin teki tehtävänsä ja jysäytti joukkueen sellaiseen loukkaantumiskriisiin, ettei sellaista olla nähty sitten Allegrin kakkoskauden. Luultavasti tässä kyllä mentiin ihan reilusti ohikin, etenkin kun ottaa huomioon sen, kuinka pahasti koko suma osui samoihin otteluihin kesken otteluruuhkan. Käytännössä koko loppukauden mittaisia poissaoloja napsahti Caldaralle, Bonaventuralle sekä Biglialle ja lisäksi pienempiä vaivoja osui niin paljon, että pahimmillaan Zapata oli ainut terve toppari ja vastaavasti Mauri sekä Calhanoglu ainoat pelikelpoiset keskikenttäpelaajat. Erityisen hyvin tuota loppusyksyn ja alkutalven pimeintä aikaa kuvasti EL-lohkovaiheen matsi Real Betistä vastaan, johon oli saatu suunnilleen raavittua täysi avauskokoonpano ja jossa lähinnä keskityttiin selviämään selvästi huonomman joukkueen viedessä peliä ihan täysin. Uusia loukkaantumisia tuli sillä kertaa vain yksi Musacchion saatua aivotärähdyksen ja paskottua polvensa, mutta silti ottelun loppuhetkillä Milan väänsi pahimmillaan kolmen miehen vajaalla, kun vaihdot oli käytetty ja umpiväsyneitä pelaajia tipahteli kramppien ja jumien takia kentän laidalle hoidettavaksi.

Sanomattakin on selvää, että näin paha tilanne näkyi myös tuloksissa. Tulosten lisäksi vaikeudet heijastuivat myös pelaajien henkiseen puoleen sekä valmentaja Gattusoon. Vaistomaisestikin pelaamisesta tuli todella varovaista ja Gattuso turvautui puolustavampaan 4-4-2 -muodostelmaan, joka oli todella staattinen sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan. Vastustajan muodon sisään ei käytännössä pelattu ellei ollut ihan pakko ja Curva Sud alkoi maalaamaan bannerinsa vasta paikan päällä stadionilla, jotta saisivat seurata edes maalin kuivumista pelin ollessa niin unettavaa. Tuo oli todennäköisesti niitä ajankohtia, jolloin Gattuso alkoi ensimmäisiä kertoja pohtimaan sitä, haluaako oikeasti vanheta 10 vuotta kauden aikana noin henkisesti raastavassa paikassa rakastamansa seuran valmentajana. Kokemattomuus, paineet ja henkinen sekä fyysinen väsymys johtivat myös siihen, että pelaajien turhautuneisuus kentällä oli huomattavan suurta verrattuna alkukauteen ja tämä sitten johti loukkaantumisten kyljessä isoon määrään pelikieltoja varoitustilien täyttymisten tai jopa suorien punaisten takia. Olen kyllä edelleen sitä mieltä, että niihin aikoihin Milanin matseissa kortteja jaettiin ihan miten sattuu ja erityisesti näitä ei-rikkeistä johtuvia kortteja tuli sellainen määrä, ettei se ole mitenkään perusteltavissa muiden joukkueiden saamiin kortteihin verrattuna.



Iso käännekohta syyskauden aikana oli myös Juventus-ottelu, joka tuli lopulta merkkaamaan Higuainin Milan-uran lopun alkua. Juventus meni aika alussa johtoon puolustusvirheestä, mutta peli oli tasaista vääntöä ja Milan sai aikaan hyvää painetta, joka sitten päättyi lopulta ihan ansaittuun rangaistuspotkuun. Ampumaan meni vakiampuja Kessien sijaan Higuain ja lopputuloksena pallo tolppaan ja maalittomassa putkessa kärvistelleelle Higuainille lisää apinoita selkään. Saman ottelun loppuhetkillä sitten purkautui kunnolla, kun Higuainia vastaan vihellettiin taas yksi heppoinen rike kaksinkamppailussa, siitä seuranneesta protestoinnista tuli sitten todella nopeasti pelin toinen keltainen, jonka jälkeen kamerat tallensivat parin minuutin ajan varsin kaurismäkeläistä kuvausta miehen alamäestä milanolaisessa betonilähiössä. Samassa purkautui lähtö Juventuksesta, hankala vaihe joukkueessa, jäätävä näyttämisenhalu vanhalle joukkueelle, epäonnistuminen pilkusta jne ja sen jälkeen ei ollut ihan hirveän yllättävää, että pikkuhiljaa alkoi levitä huhuja lainan katkaisemisesta ja Higuainin siirtymisestä muihin maisemiin.

Toinen hyvin kummallinen ilta osui jopa surkuhupaisan omituisesti menneen EL-lohkovaiheen päätösotteluun Olympiakosta vastaan Ateenassa. Tilanne oli se, että Milan ei saanut hävitä yli yhdellä maalilla (pl. 0-2) päästäkseen jatkoon ja ensimmäisen puoliajan jälkeen näytti siltä, että oikeastaan vastustajallakaan ei ole uskoa. Toisella puoliajalla alkoi kuitenkin tapahtua kummia, kun stadionin kaiuttimista alettiin soittaa sellaista valaanraiskausääntä aina Milanin ollessa pallossa ja vihamielisessä ympäristössä ei mennytkään kauaa siihen, kun tuomariltakin alkoi pettää kantti. Viimeinen niitti oli se, kun erotuomari ei uskaltanut hylätä Olympiakosin pelikatkon aikana kulmapotkusta tehtyä ensimmäistä maalia ja sen jälkeen Zapata päätti astua kuvioihin kimmottamalla ensin keskityksen fysiikan lakeja uhmaavalla tavalla omiin ja tekemällä lähes heti perään toisessa päässä kunnon zapatamaisen rymistelymaalin. Edelleenkään pelillisesti ei ollut hätää, mutta silloin kun asiat voivat mennä vituiksi, ne myös menevät ja tällä kertaa tiedossa oli ihmeellinen rankkarituomio Olympiakosille, pallo maaliin, loppukirin yritys, pitch invasion, ylimääräisiä palloja kentällä, soihtuja ja yksi pelastus maaliviivalta, joiden jälkeen Milan oli ulkona jatkopeleistä aika lailla niin omituisella tavalla kuin vain voi pudota.

Joulukuu oli muutenkin erittäin vaikea kuukausi Milanin onnistuessa muun muassa pelaamaan neljä peräkkäistä Serie A -matsia sarjataulukon alemman puoliskon joukkueita vastaan maalisuhteella 0 tehtyä ja 1 päästetty. Se oli jälkikäteen ajateltuna erittäin katastrofaalinen vaihe eurotaistelussa ja tilanne olisi ollut vielä reilusti pahempikin ilman Donnarumman hirmuvirettä. Toppariparina dominoivat yleensä Zapata ja Abate ja keskikentällä peluutettiin Calabriaa, mutta Gigio piti kioskia pystyssä. Toisaalta myös lähestulkoon jokaisesta ottelusta on jäänyt mieleen myös ihan kammottavia viime hetkien missejä ainakin Cutronelta sekä Higuainilta, joten kyllä niitä pisteitä olisi ollut kerättävissä tilanteesta huolimatta. Se on myös melkoinen ihme, että koko tämän kriisin ajan Milan pysyi sarjataulukossa CL-paikkaan oikeuttavassa neljän joukossa, joten pahimmilla kilpailijoilla onnistui olemaan pakka vielä pahemmin sekaisin. Silloin siis olisi ollut mahdollista kuroa melkoista kaulaa muihin, mikäli onni olisi ollut jollain tasolla myötä. Se on toki jossittelua. Järkyttävä putki tuli päätökseensä vuoden 2018 ihan viimeisessä ottelussa SPAL:ia vastaan ja koko joukkueen suureksi ja vilpittömäksi riemuksi jopa Higuain osui ensi kertaa miesmuistiin.

 

Vuosi 2019 alkoi joulunajalta tammikuulle siirtyneellä pitkällä talvitauolla ja tauon aikana päästiin muun muassa ottamaan tammikuun siirtoikkunan tuore hankinta Lucas Paqueta hyvin vastaan joukkueeseen. Ja odotukset olivat kyllä kovat sillä Bonaventuran pudottua pois ja Hakanin taistellessa avio-ongelmien kanssa oli joga bonitolle tilausta Kessien ja katastrofaalisen alkukauden jälkeen hyvän vireen löytäneen Bakayokon double pivot -teurastuksen jälkeen. Kauden toinen puolisko alkoi glamoröösissä ympäristössä, kun edessä oli ensin cupin matsi Sampdoriaa vastaan lähes tyhjällä Marassilla ja sen jälkeen Supercoppan finaali (tai, no "finaali") Saudi-Arabian Jeddassa Juventusta vastaan. Edellisen Juve-matsin sankari Higsu oli pudotettu penkille sairauden ja siirtohuhujen takia, mutta jo Doriaa vastaan säväyttänyt Paqueta pääsi avaukseen ja oli kyllä hyvä. Noin muuten matsi oli aika jähmeää asemasotaa, jossa Cutrone osui kerran rimaan ja Juve teki muistaakseni kolme tai neljä paitsiomaalia Gattuson saatua viritettyä Milanin paitsioansan kovaan tikkiin. Mutta leipää ja sirkushuveja kuitenkin sheikeille. Yhdessä paitsioansassa loppupuolella Rodriguez sitten jäi vähän liian tavalliseen tapaansa ihmettelemään hetkeksi ja Ronaldo sattui olemaan muutaman millin verran samalla tasolla, joten siitä luonnollisesti helähti. Loppukiri kosahti sitten viimeistään Kessien saamaan aika pelin hengen vastaiseen punaiseen korttiin ja pystit päätyivät Torinoon. Käytännössä hyvin vastaavaa kaavaa noudattava ottelu kuin useammankin viimeisen vuoden Juve-matsit: tiukka peli, jossa Milan hukkaa tilaisuuksiaan ja ottelun jälkeen huudellaan (yleensä aiheesta) tuomarimafiaa.

Supercoppan loppuhetkien ranskalainen visiitti jäi lopulta Higuainin viimeiseksi esiintymiseksi Milanin paidassa ja argo siirtyi kohti parempia ranskalaisia (ja friteerattua kalaa) Lontooseen. Tilalle tuli Genoassa käsittämättömän läpimurron alkukauden aikana tehnyt Krzysztof Piątek isolla rahalla. Suurta siirtosummaa seurasivat myös suuret odotukset ja jonkin verran skeptisyyttäkin, sillä Piatekilla (jätetään toi helkkarin koukero sukunimestä roskiin) oli kuitenkin takana vasta puoli kautta kovissa sarjoissa ja sitä ennen pelkkää Puolan liigaa. Epäilyt kuitenkin osoittautuivat turhiksi viimeistään miehen debytoidessa tuplaottelussa Napolia vastaan ensin liigassa ja sitten Coppan puolella. Serie A:n puolella ei vielä osunut, mutta cupissa jysähtikin sitten oikein kunnolla ja tuloksena oli kaksi maalia, joista varsinkin jälkimmäinen jäätävä soolomaali kertoi kyllä kaikille, että Milanossa on uusi seriffi. Pum pum pum!



Piatekin ilotulitus jatkui pitkin sohjoista helmikuuta, kun heti ensijysäyksen jälkeen osumia tuli Romaa, Cagliaria, Atalantaa ja Empolia sekä Chievoa vastaan. Atalantaa vastaan erityisesti kyseessä oli kauden ehkä komein Milan-maali. Peli oli muutenkin huikeasti uomissaan ja uusien hankintojen johdolla oli päästy komeaan voittoputkeen ja maaliskuun puolivälissä kymmenisen kierrosta ennen sarjan päätöstä Milan oli noussut jo kolmanneksi ja vaikutti muutenkin olevan erittäin hyvällä uralla kohti CL-paikkaa. Sitten kuitenkin historia toisti jälleen kerran itseään ja ”perinteistä” kevätkierroksen alkupuolen dominanssia seurasi ihan jäätävä droppi maalis-huhtikuun koittaessa. Jälleen yhtymäkohtana aiempiin on myös se, että jäätävä aikakausi alkoi maaottelutauosta. En oikein tiedä vieläkään näin jälkeenpäin, että mistä oli kyse ja mitä oikeasti tapahtui. Tuntuu, että samaan aikaan sekä pelaajat että Gattuso menettivät kaiken itseluottamuksensa ja itsekontrollinsa. Jäätäviä virheitä sattui sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa ja pelaajat antoivat jälleen kerran tuomarien päästä todella pahasti ihonsa alle, mikä ei ainakaan auttanut asiaa - etenkään kun kortteja alkoi taas sadella.

Jonkinlaisena laukaisevana tekijänä loppukauden 7 ottelun ja 5/21 pisteen katastrofille oli varmaan myös kesken voittoputken sattunut derbytappio samaan aikaan paskassa vireessä ollutta Interiä vastaan. Gattuso oli selkeästi yrittänyt kaivaa jotain uutta ja aktiivista työkalupakistaan lamaannuttaakseen huonovireisen vastustajansa pyristelyjä, mutta se kyllä osui aika pahasti omaan nilkkaan ja homma ei toiminut. Omituinen matsi se oli muutenkin, kun Milan teki varmaan kauden ainoat maalinsa sivuvapareista ja Interkin vielä yhden ja jälleen kerran lisäajan dramaattinen maali oli hyvin lähellä, kun Cutrone pääsi pyssyttämään tyhjiin osuakseen vain heittäytyvää puolustajaa munille. Voitto siis Interille Politanon liukastelemasta pilkusta ja näin ollen kauden derbyjen lopputulos oli erityisesti peliesitykset huomioiden kyllä säälittävän huono. Kaksi todella typerää tappiota omien sekoilujen takia ja tulevalle kaudelle jää kyllä parannettavaa tässä.

Jos derbyn ja maaottelutauon jälkeen joukkueen fiilis oli vähän epävarma, ei se ainakaan yhtään parantunut tauon jälkeen Sampdoriaa vastaan, kun ensimmäisellä minuutilla Donnarumma teki huikean puolikautisen jälkeen kauden toisen virheensä ja lahjoitti pallon suoraan Defrelin jalkaan. Lisämaaleja ei yrityksestä huolimatta nähty ja kriisi oli viimeistään valmis, kun San Sirolla Udinesen pakit onnistuivat blokkaamaan Piatekin ratkaisumaalilta haiskahtaneen tuikkauksen maaliviivalta ja 9 sekuntia myöhemmin peli oli tasan Udinesen ensimmäisestä paikasta. Myös Paqueta oli viety paareilla saman ottelun aikana, joten yhtäkkiä näytti huomattavasti huonommalta. Seuraava peli Juventusta vastaan olisi ollut hieno paikka kääntää kelkka, mutta ottelun loppukaneetin voi käytännössä copypasteta aiemmasta Juve-ottelun kuvauksesta. Pari todella isoa yksilövirhettä, joista Juventukselle maalit ja jälleen kerran ei vaan edes pomppinut Milanille.

 

Turhautuminen alkoi paistaa otteista ja Juve-pelin jälkeisestä tärkeästä Lazio-voitosta huolimatta pientä turbulenssia oli ilmassa Kessien ja Bakayokon esiteltyä omituisella tavalla ikään kuin saaliina Lazion Acerbin paitaa Curva Sudille. Hommaa oli edeltänyt pieni pelaajien keskinäinen sananvaihto sosiaalisessa mediassa ja tuollainen pieni muutaman sekunnin hassuttelu sai lopulta ihan jäätävät mittasuhteet. Seurajohdossa ehkä räjähdysherkkä ja paineiden täyteinen ilmapiiri johti kurinpidolliseen ylireagointiin ja sen jälkeen Italian mediat jaksoivat pommittaa uutisia ihan käsittämättömään tahtiin siitä, kuinka kaksi tummaihoista ulkomaalaista kehtasi vittuilla kaksi syöpää voittaneelle aidolle italialaiselle (toim. huom. hienolle) miehelle. Hiukan myöhemmin Lazio sitten sai kostonsa ensin fanien huudellessa niin kovaäänisiä banaanihuutoja Bakayokolle, että yllättäen tuomari sekä jalkapalloliitto olivat ainoat niitä kuulemattomat, ja sen jälkeen joukkueen pudottaessa todella väsyneesti esiintyneen Milanin ansaitusti finaalista. Sen pelin jälkeen oli vielä edessä jälkeenpäin katsottuna CL-paikalta putoamisen ratkaissut Torino-vierailu, jossa Mazzarrin joukkueen taktiikkana oli lähinnä potkia jaloille, vittuilla ja toivoa, että Milan päästäisi taas tuomarin päänsä sisään. Homma onnistui täydellisesti ja Sirigun pelattua maagisen pelin Torinon maalilla, Belottin filmattua pilkun ja Romagnolin otettua punaisen sarkastisista aplodeista tuli kuokkaan selvästi ja sen myötä uskomatonta kevättä pelannut Atalanta meni sarjataulukossa ohi. Gattuson potkuja huhuiltiin ja itsekin hyppäsin vihdoin siinä vaiheessa niihin vankkureihin, kun ajattelin viimeiseen neljään peliin kaivattavan jonkinlaista uutta ärsykettä. Rino sai lopulta jäädä, mutta edessä oli viikon ritiro Milanellossa.

Tilanne sijoilla 3-8 oli tuossa vaiheessa äärimmäisen tiukka ja Milanillakin nähtiin olevan vielä hyvätkin saumat jatkoon, sillä ohjelmassa oli enää heikompia joukkueita muiden kilpakumppanien keskinäisiin ja kärkijoukkueiden kohtaamisiin verrattuna. Vire oli kuitenkin niin paska, ettei viimeisen neljän ottelun voittamiseen nähty kovinkaan suuria todennäköisyyksiä. Lopulta näin kuitenkin kävi, huolimatta erittäin mitäänsanomattomista otteista ja huolimatta Paquetan Bologna-matsissa hankkimasta loppukauden pelikiellosta, mutta tällä kertaa se ei riittänyt, kiitos muiden joukkueiden epäsuotuisan ristiinpelaamisen ja joidenkin korkeamman sijoituksensa jo varmistaneiden joukkueiden löysäilyn. Viimeisellä kierroksella SPAL:ia vastaan oltiin vielä alle ottelun päässä Interistä ja Atalantasta ja jossain vaiheessa kierrosta Milan oli menossakin CL:ään, mutta loppujen lopuksi Sassuolo sekoili itselleen puoliaikatauolla punaisia Atalantaa vastaan ja Empoli suti lisäajalla tyhjistä rimaan sekä ohi Interiä vastaan ja molemmat päätyivät katkeralla yhdellä pisteellä Milanin edelle.

 

Ennakkoon kauteen 2018-19 lähdettäessä oli todella hankala ennustaa milanolaisten ja roomalaisten tarkempia keskinäisiä voimasuhteita, mutta sijat 3-6 olivat tuolle porukalle haarukassa. Milanin mahdollisuuksia neljän joukkoon pidin ainakin itse hyvänä, mutta se olisi kuitenkin vaatinut kesän ikkunaan vielä jonkinlaisen hankinnan ja lisäksi onnea loukkaantumisten kanssa. Hankinnat saatiin vasta tammikuussa ja loukkaantumisten kanssa oli kaikkea muuta kuin tuuria, joten lopulta oli kokonaisuutena katsottuna kummallista, että Milan oli näinkin lähellä sellaisen helvetin jälkeen. Se onkin ehkä isoin syy, miksi lopputulos oli niin iso pettymys. Muillakin kärkiseuroilla oli omia sekoilujaan ja sitä top 4 -sijoitusta oikein tarjottiin Milanille, jos vaan joukkue olisi pysynyt syksyllä kunnossa ja jos vaan kevään pudotus olisi ollut yhtään lievempi. Nyt on vaan toivottava, että CL-paikatta jääminen osoittautuisi lottovoitoksi FFP-diilailujen saralla ja Elliotin luoma Plan EL toimii.

Kesä 2019

Kauden loputtua alkoikin tapahtua nopeasti, sillä jo ennen viimeisiä otteluita lähes varmoiksi tiedetyt huhut toteutuivat ja sekä Gattuso että Leonardo kävivät pitkät keskustelut Gazidiksen kanssa ja päättivät lopulta irtisanoutua omista pesteistään. Gattuson kohdalla kyse oli ainakin siitä, että mies puristi itseään koko Milan-pestinsä ajan ihan äärirajoille ja lopussa vaan voimat loppuivat ja oli parempi jatkaa eteenpäin. Iso kiitos vielä Rinolle kaudestaan Milanin peräsimessä! Leonardon kohdalla huhuiltiin erimielisyyksistä seuran suuntaan nähden sekä halusta saada hoitaa omaa pestiään ilman niin suoraa vastaamista asioista ylöspäin. Fakta oli myös, että kumpikin oli tehnyt jossain määrin hyvää työtä omassa hommassaan, mutta kuitenkin yhteinen päätavoite oli jäänyt saavuttamatta ja kummankaan työ ei ollut ollut niin virheetöntä, etteikö myös Elliotille ollut hyvä aika laittaa miehet muualle hommiin. Molemmilta milanistoilta kuitenkin tärkeä työpanos seuran uudessa nousussa, kun Gattuso teki Montellan jättämästä uusien pelaajien laumasta joukkueen ja Leonardo paikkasi Fassonen ja Mirabellin jättämiä reikiä parhaalla mahdollisella tilanteeseen sopivalla tavalla.

Valmentajan sekä urheilutoimenjohtajan lähdettyä oli aika kahdelle suurelle kysymykselle: keistä korvaajat ja mitä tapahtuu Leonardon oikeaksi kädekseen tuomalle Paolo Maldinille? Vastauksia alettiin saada kohtalaisen pian, kun valmentajapuolella valintaa kerrottiin tehtävän Lazion Simone Inzaghin sekä Sampdorian Marco Giampaolon välillä. Vähän siinä ihmeteltiinkin, että Gazidisko siellä päättää hommista yksinään, mutta nopeasti selvisi, että Maldinille oli tarjottu ylennystä Leonardon entistä muistuttavaan pestiin, jossa olisi tarjolla isompaa vastuuta jalkapallosektorista. Jonkin aikaa oli hiljaisempaa Paolon miettiessä ratkaisuaan ja punoessaan suunnitelmia, mutta vakanssi otettiin vastaan ja hyvin nopealla sykkeellä tästä oltiin tehty jo toinenkin kova rekry, kun Maldinin tiimin ensimmäiseksi uudeksi jäseneksi tuli miehen hyvä ystävä ja Milan-legenda Zvonimir Boban, joka jätti FIFA:n kakkosmiehen roolin tullakseen Milanin johtoportaaseen. Jos se ei anna jonkinlaista vakuutusta käynnissä olevasta projektista, niin ei sitten mikään. Tiimiä täydennettiin vielä kokeneemmalla urheilutoimenjohtajalla, joka oli lopulta venäläisen vakoojan habituksella varustettu Fredric ”Ricky” Massara Romasta. Valmentajaksi vahvistettiin Marco Giampaolo, jolle pidetyssä tiedotustilaisuudessa esiteltiin sitten koko uusi tiimi. Maldinin uusi ja johtava asema tuotiin heti esiin miehen ollessa Bobanin kanssa eniten äänessä ja isoimpien pamppujen Scaronin sekä Gazidiksen keskittyessä torkkumaan tuoleillaan eturivissä.




Giampaolon hankinta valmentajaksi tarkoitti luonnollisesti sitä, että siirtomarkkinoista oli tulossa mielenkiintoiset. Valmentajan pelisysteemi ja -identiteetti perustuu kompaktiin ja taktisesti älykkääseen liikkeeseen sekä teknisesti erinomaisiin pelaajiin. Selkeä muutos edelliseen on myös formaation 4-3-1-2 käyttö, joka ei siis esimerkiksi käytä laitureita, joita Milanin rosterista löytyi jonkin verrankin, samoin kuin pelinsä vähemmän teknisyyteen ja enemmän raastamiseen perustavia pelaajia. Toisena nyanssina tulevia pelaajia kohtaan oli huhuttu Elliotin asettama politiikka, jonka mukaan hankintojen tulisi olla tiettyä ikää nuorempia ja vähintäänkin kohtalaisen valmiita pelaajia, joista voisi tulla arvokkaita kehityksen kautta. Jälkikäteen katsottuna tähänastiset pelaajahankinnat ovatkin olleet juuri tuollaisia, vaikkeivat samaan aikaan huhuissa pyörineet palkkakatot ja siirtobudjetit olekaan osuneet oikeaan.

Elliotin alaisuudessa toiminta sekä siirtomarkkinoilla että muutenkin on ollut todella hiljaista ja hallittua. Alkukesästä ihmeteltiin jopa, että onko viestintä unohdettu kokonaan, mutta siitä ei ole ollut kyse, vaan lähinnä organisaatio on onnistunut pitämään tiukan kontrollin siitä, mitä ja milloin pääsee ulos. Sosiaalisessa mediassa sen sijaan meno on ollut paikoin jopa todella huikeaa. Joka tapauksessa ensimmäinen hankinta Rade Krunic oli erinomainen esimerkki hiljaisesta toiminnasta, sillä siinä vaiheessa ei vielä edes oltu tiedotettu virallisesti Maldinin, Bobanin, Massaran tai Giampaolon saapumisista, ja yhtäkkiä kerrottiin, että Krunic oli menossa lääkärintarkastukseen seuraavana aamuna. Myöhemmin tiedettiin uutisoida seurajohdon vierailusta Madridissa Realin vieraana, mutta sen jälkeen kellään ei ollut minkäänlaista hajua, olisiko jotain pelaajaa tulossa. Eikä varmaan olisi ollut pitkiin aikoihin, ellei joku nevöhöörd toimittaja olisi bongannut sattumalta Maldinia ja Theo Hernandezia ”kahvittelemassa” Ibizalaisessa ravintolassa.

 

Kesäkuun - ja samalla tilikauden - lopun lähestyessä alkoi myös vahvempi huhuilu FFP-asioihin liittyen. Tiedettiin, että Milan tulisi olemaan enemmän miinuksella kuin FFP antaa myöden, mutta silti neuvottelut ja väännöt UEFA:n kanssa olivat kesken eikä oikeusistuimissa näkynyt merkkiäkään siitä, että siellä oltaisiin käsittelemässä Milanin asioita. Syykin selvisi, kun pari päivää ennen kesäkuun loppua tuli julkistus ulos, jossa kerrottiin Milanin sekä UEFA:n päässeen sopimukseen, jonka mukaan FFP-rikkeitä hyvitetään jättäytymällä pois Eurooppa-liigasta. Jo ennen kauden päätöstä tiedettiin, että olemassa oli erilliset FFP-sunnitelmat sen mukaan, tuleeko paikka CL- vai EL-peleihin. Veikkaanpa, että CL-banneja ei olisi lähdetty ottamaan neuvotteluaseeksi samalla tavalla. Koska sopimuksen osana Milan suostui vetämään oman jo kertaalleen läpimenneen valitusprosessinsa takaisin, on hyvinkin todennäköistä, että kauppaa on tehty suotuisammilla ehdoilla tulevaisuudessa eteen tulevaan settlement agreementiin tai vastaavaan. Joka tapauksessa tämä sopimus lopetti välittömästi puheet esimerkiksi Donnarumman pakkomyynnistä sekä vastaavista.

Krunicin ja Hernandezin ohella pelaajahankintoja on tehty myös lisää ja kaikki ovat olleet hyviä, potentiaalisia sekä kohtalaisen yllättäen julkaistuja. Regista on todella tärkeä tontti Giampaolon futiksessa ja siihen huhuiltiin pitkän aikaa esimerkiksi Marcon vanhaa tuttua Lucas Torreiraa Arsenalista, kunnes ihan puskista kerrottiin Empolin Ismael Bennacerin olevan lähestulkoon done. Bennacer itse oli samaan aikaan dominoimassa Algerian paidassa Afrikan mestaruusturnauksessa ja siirron saaminen maaliin pitkittyikin joukkueen edettyä koko ajan pidemmälle ja lopulta mestariksi asti turnauksessa. Samaan aikaan agentti yritti vähän nyhtää ylimääräistä kyhnyä Maldinin ja Bobanin taskuista, mutta lopulta kaikkien balkanilaisten hermoheikkojen milanistojen helpotukseksi Bennacer kävi pokkaamassa turnauksen parhaan pelaajan palkinnon ja saapui Milanin medicaliin. Nopeita hankintoja olivat myös Lillestä saapunut erittäin lupaava hyökkääjä Rafael Leao sekä Flamengon brassitoppari Leo Duarte. Huhupuolella on tätä kirjoitettaessa pyörinyt jo pidemmän aikaa Angel Correan nimi, mutta toisaalta tänä kesänä myöskään yksikään pitkä siirtosaaga ei ole lopulta osunut maaliinsa, vaan kartoituksessa on ollut koko ajan muitakin nimiä median keskittyessä niihin harvoihin, jotka ovat sattuneet päätymään tietoon. Correan tontti second strikerinä on juurikin se, mihin tällä tietoa olisi tilausta yhdelle pelaajalle, joten todennäköisesti siihen tullaan joku hankkimaan, kunhan vain saadaan pari myyntiä alta.

 

Lähtöpuolella Milan vapautti ison läjän iäkkäämpiä kovapalkkaisia ja kohtalaisen vähäisellä peliajalla olleita pelaajia ilmaissiirrolla, joten sitä kautta saatiin jo mukavasti pelimerkkejä palkka- sekä siirtobudjettiin. Käytännössä Zapata ja Abate olivat ainoat vapautetuista, joilla olisi ollut jonkinlaista roolia, mutta hienot miehet oli aika päästää eteenpäin tulevaisuuden vuoksi. Muuten myyntipuolella on ollut hivenen hiljaista (poislukien primaveran ukkojen trokaus), mutta Andre Silvan Monaco-kaupan kariuduttua tapahtunut Patrick Cutronen myynti Wolvesiin oli kyllä ihan riittävän ikävä tapaus. Cutrone oli toki omana kasvattina kannattava myyntiartikkeli ja korvaaja Leaokin oli huomattavasti paremmin pelisysteemiin sopiva ja ehkä jopa lupaavampikin pelimies, mutta siitä huolimatta Cutronen sydäntä ja intohimoa punamustaa paitaa kohtaan jää kyllä kaipaamaan. Leao-kaupan yhteydessä tapahtui myös toinen myynti, kun puolisen kautta Primaverassa vetänyt toppari Tiago Djalo myytiin Lilleen. Siinäkin kaupassa pelaajan arvo oli kymmenkertainen saapumishetkeen nähden, joten homman skoutanneelle Moncadalle vahva peukku. Ennen kauden alkua pitäisi vielä saada pari pelaajaa myytyä ja ehkäpä yksi tuotua sisään, joten toivotaan Jorge Mendesille onnea Silvan myynnissä.

Alla vielä pieni koonti tunnetumpien pelaajien siirroista, kaikki siirrot voi käydä tsekkaamassa täältä. Sieltä löytyy muun muassa sellainen fakta, että nimeä Adrian Galliani kantava junnupelaaja siirtyi ilmaiseksi Watfordiin.

Sisään:

Theo Hernandez (Real Madrid)
Rade Krunic (Empoli)
Rafael Leao (Lille)
Leo Duarte (Flamengo)
Ismael Bennacer (Empoli)
Luan Capanni (Lazio)

Takaisin lainalta:

Matteo Gabbia (Lucchese)
Andre Silva (Sevilla)

Ulos:

Riccardo Montolivo (vapaa agentti)
Ignazio Abate (vapaa agentti)
Andrea Bertolacci (vapaa agentti)
Jose Mauri (vapaa agentti)
Cristian Zapata (vapaa agentti)
Stefan Simic (Hajduk Split)
Patrick Cutrone (Wolverhampton)
Tiago Djalo (Lille)
Raoul Bellanova (Bordeaux)
Tiemoue Bakayoko (paluu lainalta Chelseaan)

Lainalle:

Alessandro Plizzari (Livorno)
Gabriele Bellodi (Crotone)

[The Missionary]

Harjoitusmatsit

Harjoitusotteluita koskeva mielenkiinto on ollut tänä kesänä kohtalaisen tapissaan eritoten siinä mielessä, että miten Giampaolon kokonaan uusi systeemi muotoutuu ja lähtee rullaamaan. Novaraa vastaan Milanellossa höntsätty matsi pelattiin suljettujen ovien takana ja jätettiin streamaamattakin kokonaan. Kyseessä oli varmasti hyvä ratkaisu, sillä ottelu pelattiin vain reilu viikko preseasonin alkamisen jälkeen ja tavoitteena oli lähinnä luoda ihan perimmäisiä pohjia systeemiin. Siinä olisi olleet twitterin idiootit jo huutelemassa Giampaololle potkuja, jos liikkeet eivät vielä natsaisi yhtään. Highlighteista bongattuna kuriositeettina Castillejo olisi tehnyt ottelussa maalin, mutta veto tyssäsi tolpan juuressa väärällä puolella lojuneeseen ylimääräiseen pallonmuotoiseen objektiin (ei Serie C -tason veskari). Amerikan kiertueen avaustappio Bayernia vastaan oli selviytymistaistelua ison osan avauksen pelaajista oltua pikkukolhujen takia sivussa, mutta seuraavassa ottelussa Benficaa vastaan alkoi näkyä sitä pallollista taikuruutta, mitä etsittiinkin. Tappio siitäkin tuli viimeistelyn uupuessa ja Benfican saadessa maalin kimmonneesta laukauksesta, mutta todella paljon positiivista oli tarjolla. Manchester Unitedia vastaan peli parani entisestään ja tuloksena oli tasuri, vaikka Maldini sitten pilkkuskabassa lopulta epäonnistuikin. Tuloksellisesti kuitenkin kelvollisia otteluita ottaen huomioon sen, kuinka paljon aiemmin vastustajilla alkoi kausi Milaniin verrattuna. Preseasonin avausvoitto tuli markkinointihöntsästä Kosovon Feronikelia vastaan ja viimeisenä viikonloppuna ennen kauden alkua haettiin vielä jonkinlaista ottelukokemusta mahdolliselle sarjakauden avaauskokoonpanolle lähinnä jaloille potkinutta Cesenaa vastaan.



Ohessa vielä tulokset kaikista harjoitusotteluista (maalintekijät suluissa)

Milan - Novara 1-1 (Theo Hernandez)

Bayern München - Milan 1-0

Milan - Benfica 0-1

Manchester United - Milan 2-2 (Suso, oma maali)

Feronikeli - Milan 0-2 (Suso, Borini)

Cesena - Milan 0-0

Uusia naamoja ja suunnitelmia johtoportaassa

Elliot Management on ollut nyt reilun vuoden verran Milanin omistajana ja ei liene minkäänlainen yllätys, että Casa Milanin ylimpien kerrosten toimistoissa on ollut jonkin verran vaihtuvuutta sekä näkyvissä että näkymättömissä rooleissa. Tuo toiminta on tosiaan iso osa yrityksen tapaa laittaa uutta omistustaan kuntoon ja sitä kautta nostaa sen arvoa. Esitellään tässä jälleen kerran muutama uusi kuvissa vilkkuva naama ja teksteissä vilkkuva nimi, jotka ovat jonkin verran tuntemattomampia. Viime vuonna skippasin Maldinin ja Leonardon esittelyn vedoten ”tietynlaiseen” tunnettuuteen Milan-piireissä ja saman kortin vedän tällä kertaa Bobanin kanssa. Bobanilla toki on taustalla myös kova ura FIFA:ssa, mutta CV menisi noin muuten lähinnä ysärin jalkapalloilullisten taikojen hehkutukseksi.

Ivan Gazidis



Ivan Gazidis on Etelä-Afrikassa syntynyt ja lädeissä nuoruutensa kasvanut lakimies, joka pestattiin Milanin toimitusjohtajaksi suoraan Arsenalista viime syksyn aikana. Silloin pitkään jatkuneet huhut Gazidiksen saapumisesta päättyivät lopulta siihen, että Milan ilmoitti hankkineensa ”maailmanluokan toimitusjohtajan”. Väite ei ole ihan täysin tuulesta temmattu, sillä Gazidiksella on takana reilut kahdeksan vuotta samassa pestissä Arsenalissa yhtenä Valioliigan tunnetuimmista seurajohtajista ja tuona aikana Gazidis toimi  myös mm. Euroopan seurajoukkueiden yhdistyksen, ECA:n johtokunnassa seurojen äänestämänä edustajana. Tuota ennen Gazidis teki mittavan uran MLS:n organisaatiossa ihan johtotehtäviä myöten.

Kyseessä on siis jalkapalloyhteisössä erittäin kunnioitettu ja arvostettu vaikuttaja, jolla on todella vahvat kontaktiverkostot. Vahvuuksiin kuuluvat myös ainakin erinomainen taito puhua faneille sekä yleisesti kyky katsoa asioita monilta eri kanteilta. Milanissa Gazidiksella on takana vasta reilut puolisen vuotta duunia, joten suorituksia tähän mennessä on hankala arvioida (vaikka toki UEFA:n kanssa tehty FFP-diili on varmasti osaltaan myös Gazidiksen käsialaa). Arsenalissa Gazidis muun muassa onnistui tekemään positiivisen tuloksen jokaisella kaudellaan ja seuran näkyvyys sekä liikevaihto paranivat selkeästi, mutta erittäin pihi omistajataho sekä Wengerin pitkä valtakausi yhdistettynä lädien helvetin typerään seuraorganisaatiokulttuuriin johtivat kuitenkin siihen, että Gazidista käytetään tällä hetkellä siellä syntipukkina suunnilleen kaikesta, mitä seurassa tapahtuu. Jopa EL-finaalin romahdusta ollaan laitettu Ivanin syyksi hänen oltuaan päättämässä sen pelaamisesta Bakussa. Milanissa Gazidiksen vastuulle ei kuulu urheilupuolen johtaminen läheskään samaan malliin kuin aiemmissa tehtävissään ja muutenkin erinomainen taloushallinta yhdistettynä kokemukseen, esiintymiseen ja kontaktiverkostoihin on juurikin sitä, mitä Milan ja Elliot tarvitsee toimariltaan.

Frederic Massara



Fredric Massara on tämän kesän uusi nimitys urheilutoimenjohtajaksi, missä hän toimii tiiminä yhdessä Maldinin, Bobanin sekä Geoffrey Moncadan johtaman skouttausosaston kanssa. Monessa seurassa utj on nimenomaan se jalkapallopuolen ylin pesti, mutta Massaran kohdalla jo seuran sivuillakin kerrottiin miehen vastaavan toimistaan Maldinille. Se ei ole Massaralle mitenkään uusi rooli, sillä suhteellisen keskinkertaisen pelaajauran jälkeinen ura seurajohtajana on koostunut nimenomaan lähinnä urheilutoimenjohtajien kakkosmiehen hommista. Yksi pitkäaikaisimmista Massaran yhteistyökumppaneista on ollut Walter Sabatini, jonka alaisuudessa hän aikoinaan aloitti Palermossa ja sen jälkeen siirtyi sätkämiehen perässä Romaan. Romassa Massara viettikin vuodesta 2011 aina kuluvaan vuoteen asti ja lukuunottamatta paria varsinaisen urheilujohtajan pätkäpestiä Sabatinin sekä Monchin lähtöjen jälkeen, roolina oli nimenomaan toimia em. herrojen alaisuudessa.

Jalkapallomaailmassa seurajohdon toimenpiteet tuppaavat hyvin voimakkaasti henkilöitymään aina yksittäisiin ihmisiin, joten näin ollen on käytännössä mahdotonta arvioida, onko Massaran kohdalla kyse mahdollisesti skouttausnerosta, taitavasta neuvottelijasta tai kontaktoijasta, vai kenties helvetin hyvästä selänpesijästä. Ainakin palvelukset ovat näyttäneet maistuvan aiemmille esimiehille. Fakta on joka tapauksessa se, että myös Milanin osalta pelaajapolitiikka tulee henkilöitymään vahvasti Maldiniin sekä Bobaniin, joten siltä osin Massara vaikuttaisi olevan sopivan nöyrä kaveri tuohon sidekickiksi. Joku lisenssin omaava urheilutoimenjohtajahan siellä pitää joka tapauksessa olla. Massara tulee varmasti myös hyvin toimeen valmentaja Giampaolon kanssa, sillä miehet ovat pelaajaurillaan olleet samaan aikaan ainakin Fidelis Andriassa Serie B:ssä. Siinähän menevät tiimin lounashetketkin rattoisasti, kun Maldini ja Boban muistelevat yhdessä pelaamiaan CL-matseja ja samaan aikaan Giampaolo sekä Massara voivat jauhaa siitä, kuinka Avellino sekä Pistoiese saivat kyytiä 20 kg sitten.

Marco Giampaolo



Yksi alkavan kauden ehdottomasti kuumimmista Milaniin liittyvistä nimistä on uusi päävalmentaja Marco Giampaolo. Sveitsissä abruzzolaisille vanhemmille syntyneen valmentajan pelaajaura ei ollut kummoinen ja se huipentui edellä mainittuun kauteen Serie B:ssä, mutta valmentajauran aikana sen sijaan on tapahtunut ja melkoisesti. Valmennusura alkoi apuvalmentajan pesteissä Serie B:ssä ja C1:ssä mm. Pescaran ja Giulianovan riveissä, mutta Giampaolo nousi aika nopeasti halutuksi valmentajanimeksi ja taiteilijahenkisesti teki valmentajan duunia kakkosvalmentajana, jonkun sopivan valmennuslisenssillisen halukkaan toimiessa nimellisenä päävalmentajana. Ascolissa päävalmentaja Massimo Silva (kuka vittu jne) sekä Giampaolo veivät seuran Serie A:n nousukarsintoihin ja eri seurojen talousongelmien jälkeen Ascoli nostettiin hyvin lyhyellä varoitusajalla Serie A:han, Giampaolon johtaessa joukkoja taka-alalta. Kyseisen kauden aikana erittäin ideologisesti ja kapinallisesti asioihin suhtautunut Giampaolo sai kahden kuukauden toimitsijakiellon jalkapalloliiton katsottua hänen toimineen päävalmentajana ilman lisenssiä. No shit jne. Matka vei keskellä kautta Covercianoon koulutukseen ja kausi päättyi lopulta 10. sijaan. Intohimoinen ideologisuus ajoi Giampaolon valmentajauraa vähän seurasta ja potkuista tai eroamisesta toiseen ja tuolloin ideologisuus perustui sekä äärimmäiseen autonomiaan projektissa että systeemin ehdottomaan etusijaan pelaajiin yksilöinä.

Tiukka ideologia oli viedä erittäin lupaavan valmentajauran jo lähes ehtoopuolelle, kunnes sitten itse valmentajankin päässä alkoi loksahdella asioita paikalleen. Bresciasta tuli lähtö ovet paukkuen kannattajien hyökättyä apuvalmentajan kimppuun tämän seurataustan takia ja sen jälkeinen kausi oli siestaa Serie C:ssä. Sen jälkeen yhteyttä otti Empoli vanhan ystävän, kurssikaverin ja sparraajan Maurizio Sarrin suosituksesta ja kolmenkin vuoden sopimukstarjouksia liian lyhyinä projektia ajatellen hylännyt Giampaolo suostui tulemaan Empoliin yhden vuoden sopimuksella. Omien sanojensa mukaan pesti Empolissa ja paluu Serie A:han oli uran aallonpohjasta nousevalle miehelle kuin armahdus elinkautisesta. Loppu onkin sitten historiaa, kun ensin Giampaolo ihastutti viemällä Empolin vielä Sarrin edelliskautta reilusti korkeammalle sarjataulukossa ja sen jälkeen myös kolmen kauden ajan Sampdoriassa on nähty tasaista suorittamista erittäin hienolla futiksella.

Vaikka valmentaja kasvoikin aikuiseksi reiluna nelikymppisenä ja kulmat hieman silottuivat, on Giampaolon joukkueiden jalkapallo edelleen pohjimmiltaan samanlaista kuin aikoinaan. Hyökkäävä ja juonikas pallollinen pelitapa, aluepuolustus ja kova prässipeli ovat edelleen mukana ja Giampaolon suurimpia intohimoja pelin suhteen ovat edelleen pallottomien pelaajien ennakoivat ja automatisoidut liikkeet. Kyseessä on siis systeemivalmentaja sanan täydellisessä merkityksessä, ihan samoin kuin vaikkapa sattumalta aiemmin maailmanmaineeseen noussut Sarri. Myös Giampaolon nimi on ollut vakituinen osa Italian suurseurojen valmentajahuhuja jo useamman vuoden ja pesti Milanissakin on ollut erittäin lähellä jo vuosia sitten, joten tällä kaudella Giampaololle on tarjolla erittäin ansaittu tilaisuus nostaa itsensä siihen Italian managerieliittiin, jossa hänen taitojensa puolesta pitäisi jo olla. Alku tulee varmasti olemaan hankalahko Milanin pelitavan muuttuessa niin radikaalisti vanhasta ja ison osan avainpelaajista oltua vielä esimerkiksi maajoukkuekomennusten takia poissa osan preseasonista. Seurajohto sekä valmentaja itse varmasti tietävät tämän, mutta tärkeintä on saada sama viesti perille pelaajille sekä erityisesti kannattajille. Itse olen edelleen erittäin innoissani siitä, miten Giampaolismo muovautuu ja toimii huomattavasti Sampdorian vastaavaa laadukkaammalla pelaajamateriaalilla.

Elliott Management ja Milan tulevaisuudessa



Kuten jo kyllästymiseen asti on jauhettu, on Milanin tämänhetkinen omistaja Paul Singerin ja hänen jälkikasvunsa (kaikki kovia jalkapalloihmisiä) vetämä pahamaineinen korppikotkarahasto, joka iskee tilaisuuden tullen häikäilemättömästi ja on lähihistoriassa tosiaan mm. takavarikoinut rahastolle velkaa olleen Argentiinan sotalaivaston fregatin sen ollessa satamassa Ghanassa sekä voittanut Samsungia vastaan miljardin dollarin lakijutun. Ei siis ihme, että muuan kiinalainen Hong Kongin kupeesta malmia kaivanut tyyppi ja entiset taustajoukot saivat ns. hieman nenilleen Elliotin haistettua tilaisuuden tulleen. Kun asioita on jälkeenpäin kaiveltu esimerkiksi tarkastellen julkisia asiakirjoja Luxembourgista sekä haastatellen nimettömiä asianosaisia, voidaan melkein jopa todeta, että loppujen lopuksi seuran siirtyminen Elliotin käsiin oli suunniteltu juttu. Se ehkä tapahtui - seurankin onneksi - oletettua aiemmin jo kesällä eikä vasta lokakuussa, mutta kesänkin takeoveria varten oli tosiaan ujutettu pykälä lainaehtoihin, mikäli se olisi tullut tarpeeseen. Vähän samalla tavalla kävi myös Lillen omistajalle tämän otettua lainaa Elliotilta, joskin tuossa tilanteessa laina sekä seura olivat sen verran pienempiä, että asia hoidettiin ennemmin pelaajamyynnein ja niiden avulla rahoitetulla takaisinmaksulla (mm. Pepe ja muuan Rafael Leao).

Entä mitä tuollainen käytännössä sijoittajiensa pottiin pistämiä rahasummia kasvattamaan pyrkivä rahasto tekee rahaa syövällä jalkapalloseuralla? Tuohon on monta vastausta, joista tietenkin yksi on raha. Milanin kokoluokan ja brändin omaava seura tuli Elliotin omistukseen ihan uskomattoman halvalla ja luonnollisesti rahaston tavoitteena on iskeä kunnon jackpot nostamalla omistuksensa arvoa todella paljon hankintahintaa ylemmäs. Sen jälkeen voi olla edessä mahdollinen myynti, siirtyminen julkiseksi yritykseksi (eli pörssiin) tms ja reilusti return of investmentiä Elliotille. Tarvittaessa Milan tarjoaa myös mahdollisuuden laittaa hieman ylimääräisenä pyörivää rahaa esimerkiksi verotussyistä käyttöön ja noin ylipäänsä Milanin kuntoon laittaminen on myös julkisuusarvoltaan Elliotille erittäin suuri sekä tärkeä projekti. Kun toiminta perustuu pelkän korppikotkailun ohella isolta osin aktivistisijoittamiseen, eli suunnilleen siihen, että huonossa jamassa olevia omistuksia hankitaan halvalla, niihin tehdään muutoksia ja sen jälkeen myydään kalliilla, niin maailman suurimpiin kuuluvan jalkapalloseuran nostaminen suosta takaisin UCL:n kärkitaistoihin toimisi tuolla alalla aika vahvana argumenttina. Siinä olisi tarjolla iso lisä siihen luottamukseen ja vastaanottavaisuuteen, mitä Elliotin jampat saavat kokea marssiessaan uuden osaomistuksensa yhtiökokoukseen ja alkaessaan ladella uudistuksia.

Elliotin on käytännössä kaikissa seuran ja seurajohdon ulostuloissa kerrottu suunnittelevan Milanin tulevaisuutta keskipitkän-pitkän aikavälin projektina, mutta syystä tai toisesta iso osa tuntuu edelleen olevan aivan varma siitä, että alle vuodessa omistaja vaihtuu tms. Aikoinaanhan oltiin myös ihan varmoja, että Elliott myy erikseen ihan kaiken Andre Silvan ig-seuraajista ja Fassonen päänahasta lähtien saadessaan seuran, mutta toisin kävi. Ehkä tuokin keskipitkän aikavälin supistaminen hätäiseen puolitoistavuotiseen on osa samaa median lietsomaa hysteriaa. Itse asiassa viimeisen kuuden vuoden ajan Elliotin myymät osakkeet ovat olleet rahaston omistuksessa keskimäärin sellaiset 4,5-5,7 vuotta, mikä taasen sopii erittäin hyvin yhteen aiemmin ilmoitettujen suunnitelmien kanssa. Tuona aikana ehtii saada aikaan esimerkiksi uuden stadionin, selkeitä parannuksia seuran viestintään sekä nykyaikaisuuteen, akatemian jne, ja todennäköisesti siinä vaiheessa seuran harjoittama arvoaan potentiaalisesti nostavien pelaajien hankintaan nojaava pelaajapolitiikka on auttanut sekä saamaan taloutta parsittua kuntoon että luomaan menestyvän joukkueen.

 

Tähän mennessä seurajohdon sekä omistajien toiminta on antanut aihetta luottaa tulevaisuuteen ja vahvaan eteenpäin menoon. FFP-rintamalla duuni on ollut näillä näkymin hyvää ja massiivinen stadionprojekti saatiin aluille lopulta hyvinkin nopeasti uusien omistajien päästyä samaan neuvottelupöytään Interin kanssa. Rekrytoinnit ainakin näkyviin pesteihin ovat olleet onnistuneita, enkä ole kyllä ainakaan törmännyt myöskään sellaisiin uutisiin, että joku seurasta lähtevä tyyppi ei olisi tullut duuniin jo esimerkiksi Fassonen rekryämänä. Jotain Gazidista on yritetty haukkua esimerkiksi sillä, että olisi kumonnut veto-oikeudella Evertonin hankinnan Brasiliasta, mutta siitäkin casesta on myöhemmin tullut julkisuuteen erilaisia useamman omistajan kuvioita ja huhutulla Gazidiksen vetoamalla hinnalla olisi lopulta tainnut saada ainoastaan Gremion omistaman vähän alle puolikkaan. Sponsseja ja tuloja olisi toki Iivana voinut tuoda enemmän jo tähänkin väliin, mutta ainakin kuvamateriaalien perusteella erilaisia kuvioita on kyllä ollut kovasti vireillä ja harvoin uudet toimijat mitään liian isoja diilejä repivät puolessa vuodessa, vaan prosessi vie aikaa.

Omistajana Elliot on vähän mystinen, mutta kuitenkin erittäin vakuuttava. Jopa niin vakuuttava, että ovat saaneet itsensä Paolo Maldinin houkuteltua seurajohtoon jo kahdesti. Lisää vettä myllyyn heittää Zvonimir Boban, joka lähtee FIFA:n kakkosmiehen virasta ja tulee Milaniin Gazidiksen ja Maldinin tiimiin. Ei se ainakaan mikään ylennys ollut. Tämä osuus on hyvä lopettaa Bobanin sitaattiin tervetuliaisiksi pidetyssä lehdistötilaisuudessa: ”Elliott on kunnianhimoisempi Milanin suhteen kuin uskottekaan. En minä täällä muuten olisi.”

*kuva vituista, jotka pyörivät silmissä*

Mitä kuuluu Yonghong Lille?



Pienenä kevennyksenä vielä ilmeisen tuore kuva Yonghong Listä, jonka tytär Annie ilmeisesti valmistui jostain koulusta ja postasi kuvaa ig:ssä. Koulu sijaitsee todennäköisesti jossain päin Kantonin maakuntaa, kun kerran oikeuden päätöksellä passinsa menettänyt isäukkokin on päässyt paikalle. Hyvä, että taas on yksi jäsen perheessä, jolla on tutkinto (ja ehkä valtion lupa) tienata leipää pöytään. Ei vaan, ihan freesiltä tuo edelleen näyttää ja vaikuttaisi hieman laihtuneenkin, mikä ei tietenkään ole ihme yli puolen miljardin hukkaamisen jälkeen. Fassonekin kävi puhumassa vähän suutaan puhtaaksi Italian TV:ssä ja kertoi, ettei kuullut Yonghongista enää mitään Elliotin tultua väliin, mutta että tämän kakkosmies Han Li oli soitellut useampaankin otteeseen ja kysellyt kuulumisia. Todennäköisesti puhelimessakin itkettiin samalla lailla kuin viime hetken paniikin seurakauppojen mentyä sivu suun viime kesänä.




Joukkue 2019-20


Maalivahdit

#25 Pepe Reina (Espanja)

Kokenut espanjalainen saapui viime kaudeksi kunnon eläkesopparilla Milaniin kakkosveskaksi ja vastuuta tulikin Donnan paria pikkuvamman aiheuttamaa poissaoloa lukuunoittamatta pääosin EL-peleissä sekä coppan puolella. Reina nostaa jo pelkällä olemassaolollaan joukkueen keski-ikää reilusti ja ilmeisen hyvänä pukukoppipelaajana on kyllä erinomainen, joskin vähän kallis lisä. Viime kaudella coppassa nähtiin Reinalta paikoin hyviäkin pelejä, mutta Donnarumman rinnalla näytti kyllä aika ajoin todella epävarmalta. Sama on jatkunut myös pre-seasonilla, joten toivotaan, että Reina saa vielä ainakin yhdeksi kaudeksi juonen päästä kiinni.


#90 Antonio Donnarumma (Italia)

Donnarumman velipoikana tunnettu Donnarumma ei päässyt viime kaudella kertaakaan virallisissa otteluissa kentälle, mutta menneet uroteot pysyvät muistoissa edelleen. Antoniohan ei ole vielä päästänyt maaliakaan kahdessa pelaamassaan Milan-ottelussa. Ihan sympaattisen oloinen kaveri on kyseessä, mutta saa kyllä liikaa liksaa kolmosvahdiksi. Olettaisin, että pelaajallakin on jonkinlaisia haluja päästä kehiin joskus, joten en ihmettelisi vaikka jotain siirtoliikehdintää tapahtuisi.


#99 Gianluigi Donnarumma (Italia)

Yksi Milanin kruununjalokivistä sementoi jälleen viime kaudella paikkaansa maailman maalivahtieliitissä, vaikkei olekaan vielä pelannut sateisella Britannialla Stokea tai kuuraisella Doosan Arenalla Viktoria Plzeniä vastaan. Vähemmän yllättäen kauden jälkeen monissa paikoissa huudetaan niistä parista sattuneesta isosta virheestä, mutta samalla unohdetaan se, kuinka paljon Gigio piti Milania pystyssä napsimalla ns. ottamattomia jatkuvasti kiinni.  Sama tahti vaikuttaisi pre-seasonin perusteella jatkuvan tälläkin kaudella. Kehitystä tapahtuu edelleen koko ajan ja esimerkiksi heikkoutena pidetty jalalla pelaaminen on mennyt jatkuvasti eteenpäin. Jatkopahvia kouraan sanon minä, etenkin kun miehellä itsellään ei ole minkäänlaista halua lähteä Milanista.


Peluutuksen suhteen maalivahtiosaston tilanne on ennakkoon hyvin selvä: Donnarumma pelaa käytännössä aina kunnossa ollessaan ja Reinalle jää ehkä jämiä coppan puolella. Osasto on erittäin laadukkaassa kuosissa, kun Reinaankin voi pääosin luottaa kakkosvahtina Donnan ollessa esteellinen.


Puolustus:

#2 Davide Calabria (Italia)

Calabrialta nähtiin viime kaudella viimeistään läpimurto Milanin avauksen pelaajaksi sekä Serie A:n oman pelipaikkansa eliittiin. Otteet miehistyivät jonkin verran puolustussuuntaan ja hyökkäyspäässäkin nähtiin ihan hyvää pöhinää. Kehitettävää kuitenkin on edelleen, sillä tasaisuutta pitää olla enemmän ja ajoittain keskittyminen meinaa herpaantua puolustuspäässä. Calabria on joka tapauksessa yhtäkkiä nuoresta iästään huolimatta joukkueen kokeneimpia Milan-mittapuulla ja ehdottomasti tärkeä pelaaja joukkueessa. Seuraava askel on sitten murtautuminen maajoukkueen rinkiin.


#12 Andrea Conti (Italia)

Contin Milan-ura on ollut tähän mennessä kuin suoraan jostain Adam Sandlerin helvetin väsyneestä katastrofikomediasta. Aikoinaan sarjan kuumin pelaaja omalla paikallaan, mutta jäätävä määrä isoja loukkaantumisia peräkkäin ja käytännössä yli puolitoista kautta sivussa. Se viime kauden jälkimmäinenkin puolikas meni aika pitkälti totutellessa taas pelaamiseen ja otteet olivat miehen itsensäkin mukaan juurikin sen näköisiä. Innolla ja pelolla odotellaan, löytääkö Conti vielä entistä huippuvirettään. Ainakin jonkinlainen vire olisi hyvä löytää, sillä Calabrian kintut eivät kestä määräänsä isompia pelirupeamia ilman lepoa, joten stunttaajaa tarvitaan.


#13 Alessio Romagnoli (Italia)

Romagnoli pelasi jälleen kerran aivan loistavan kauden ja on kyllä täysin oikea mies kantamaan kapteeninnauhaa. Elegantti ja tyylikäs toppari, joka hanskaa pelinavaamisen, johtamisen ja silloin tällöin tarvittaessa eroottiset liukutaklaukset. Huikeimpana suorituksena viime kaudelta jäi mieleen silti lisäajan voittomaalit kahdessa peräkkäisessä ottelussa, joista varsinkin se Udinesea vastaan isketty oli uskomaton myös suorituksena. Romagnoli on nuori kapteeniksi, mutta kunnioitus joukkueen sisällä on erittäin suurta. Toivottavasti tulevalla kaudella sama pätee myös tuomareiden keskuudessa ja miestä kohdellaan samalla viivalla muiden kapteenien kanssa. Eroottista kautta odotellessa.


#19 Theo Hernández (Ranska)

Hernandez tuli uutena miehenä Real Madridista, jossa läpimurto vasemman laitapakin tontille jäi tekemättä. Atleticon kasvatti vietti kuitenkin onnistuneet kaudet lainalla sekä Alavesissa että Real Sociedadissa ja hankinnan profiili on kyllä sellainen, että tuli avauksen pelaajaksi. Maldini kertoi lehdistötilaisuudessa, että hänen näkemyksensä mukaan Theolla on kyky olla omalla paikallaan maailman top 3 -pelaajia ja siitä viitteitä odotellaan sitten tulevalla kaudella. Alku Bayernia vastaan oli ainakin todella vakuuttava ja Theon suurimpana vahvuutena nopeus sekä voimakkaat kuljetukset aiheuttivat isoja ongelmia vastustajalle. Ikävä kyllä yksi niistä päättyi myöhästyneeseen taklaukseen ja nilkkavammaan, mutta poissaolon ei pitäisi olla liian pitkä. Lähtökohtaisesti kuitenkin avauksen pelaaja, kunhan vaihtaa uima-altaan pelikenttiin. Saattaa silti voittaa vesijuoksemallakin Rodriguezin juoksukilpailussa.


#22 Mateo Musacchio (Argentiina)

Musacchio päätyi jälleen viime kaudella vähän yllättäen ensimmäisen varavaihtoehdon sijasta päätoimiseksi avauksen toppariksi ja suoriutui siitä vaihtelevasti. Pallollisena Musacchio on kyllä hyvä ja aina välillä myös puolustussuuntaan tulee maagisia esityksiä, mutta niiden vastapainona on ollut liiaksi surkeat häviämiset keskityspalloissa tai ihmeelliset sijoittumisvirheet. Raamit ovat kyllä kunnossa, mutta jotenkin silti otteet ovat ihmeellisen pehmeitä, vähän Mixun aikakauden “Lihas” Toivion tyyliin. Kesän hankintojen perusteella status joukkueen komeimpana ei ole uhattuna, mutta status avauksen pelaajana on.


#23 Ivan Strinic (Kroatia)

Strinic oli Mirabellin hankinta ilmaissiirrolla, mutta lupaavat otteet Kroatian paidassa MM-kisoissa vaihtuivat yllättäviin sydänvaivoihin ja lopulta käytännössä koko kauden kestäneeseen huiliin. Nyt pre-seasonilla on saanut taas peliaikaa, mutta aika ruosteiselta on vaikuttanut. Ilmaissiirron myötä palkka on aika kova, joten en usko että on siirtymässä mihinkään ja näin ollen täytyy toivoa, että Giampaolo keksii käyttöä. Strinic toki on pelannut aikoinaan kauden verran Giampaolon ykkösvaihtoehtona laitapakiksi, joten ainakin valmentaja tietää mitä saa. Toivottavasti ei tarjoa liikaa sydämentykytyksiä faneille, mikäli saa peliaikaa.


#31 Mattia Caldara (Italia)

Atalanta ja puolustajat eivät ole Milanin kohdalla kovinkaan onnekas yhtälö. Atalantasta Juventuksen kautta saapunut Caldara on kulkenut liian vahvasti Contin viitoittamaa tietä ja kärsinyt kaksi isoa loukkaantumista ensimmäisen kautensa aikana. Siitä johtuen ympäri Italiaa unelmoitu tuleva maajoukkueen topparipari nähtiin kauden aikana ainoastaan kerran - ja sekin nimenomaan Azzurri-paidassa eikä Milanissa. Caldara on edelleen ominaisuuksiensa ja pelityylinsä puolesta loistava partneri Romagnolille ja nyt saatuaan vuoden verran opiskella kahden topparin systeemiä fläppitaululta, pääsee toivottavasti loppusyksystä myös toteuttamaan sitä käytännössä. Uskoa paluuseen huipulle on edelleen ja onneksi kyseessä on nuori pelaaja.


#43 Léo Duarte (Brasilia)

Puolustuspään toinen uusi hankinta saapui Flamengosta, jossa otteet olivat olleet parhaimmillaan ihan Brasilian liigan parhaimmistoa. Tällä alkukaudella vissiin vähän hankalampaa, mutta syynä siihen on osin ollut myös Flamengon sekavahko tila joukkueena. Vahvuuksia nopeus sekä taklaaminen ja heikkoutena keskittymisen herpaantumiset, joten ainakin nopeajalkaisena topparina toimisi noin periaatteessa Romagnolin rinnalla Giampaolon korkeassa puolustuslinjassa. Ihan mielenkiintoinen hankinta, sellainen Zapata vanhan Zapatan paikalle.


#46 Matteo Gabbia (Italia)

Primavera-ikäinen Gabbia on ollut pre-seasonin yksi positiivisimmista yllättäjistä kypsillä ja varmoilla otteillaan topparina. Viime kausi meni lainalla Serie C:ssä ja siellä hyvin sujunut kausi jatkui loistavilla U20 MM-kisoilla. Kehityksen kannalta hyvä askel voisi olla laina vaikkapa Serie B:hen, mutta huhuissa on puhuttu myös valmennusjohdon niin suuresta vakuuttamisesta, että ainakin talveen asti olisi mahdollista taistella peliajasta ihan edarissakin.


#68 Ricardo Rodriguez (Sveitsi)

Rodriguez oli jälleen suuressa roolissa käytännössä ainoana jonkinlaista vastuuta saavana vasempana puolustajana ja suoriutuikin pääosin hyvin. RR:n suuri vahvuus on edelleenkin kyky pallollisena pienessäkin tilassa prässin alla ja myös puolustussuuntaan sveitsiläinen on yleensä ihan vakuuttava. RR on silti ainakin kansainvälisissä ympyröissä yksi suurimmista syntipukeista huonojen otteluiden jälkeen, mikä ehkä johtuu vähän verkkaisista jaloista, joista johtuen vaikeuksia on aina silloin tällöin nopeita ja teräviä laitureita vastaan. Vasen jalka on erinomainen, mutta siitä olisi pitänyt saada enemmän irti. Tulevalla kaudella tiedossa taistelua avauspaikasta Theon kanssa, mutta ikkunan loppuhetkien siirtokaan ei yllättäisi.


#93 Diego Laxalt (Uruguay)

Laxalt tuli kesän viime hetken hankintana Strinicin sydänongelmien ja Genoan maksuongelmien jälkeen ja oli kyllä jonkinlainen pettymys. Aika arkaa tekemistä pallollisena eikä hyviä nopeusominaisuuksia saatu missään vaiheessa esiin, joten RR sai olla aika rauhassa oman avaustonttinsa suhteen. Jollain ilveellä silti edelleen avauksen pelaaja Uruguayn paidassa ja sillä statuksella luulisi pääsevän siirrollekin jonnekin. Jos ei, niin OITNB:ssä lienee tarvetta sivuosille.


Puolustuslinjan peluutuksessa ainut täysin varma nakki on Romagnolin paikka vasemmanpuoleisena topparina. Capitanon topparipari taas on, oikeastaan ehkäpä SS:n roolin ohella, ainut jonkinlainen kysymysmerkki tämänhetkisessä optimiavauksessa. Ainakin siihen asti, kunnes Caldara palaa huippukunnossa. Giampaolon futiksessa linja pelaa todella ylhäällä ja Romagnoli-Musacchio -parista kumpikaan ei esimerkiksi ole mitenkään tuulennopea kaveri, joten siksi vaikkapa Duartella on oikeinkin hyvä mahdollisuus haastaa avauspaikasta. Laitapuolustukseen on molemmille puolille tarjolla vähintäänkin kaksi laadukasta pelaajaa, joten siellä on kaikki kunnossa.

Keskikenttä

#4 Ismael Bennacer (Algeria)

Bennacer on ainakin tähän mennessä ehkäpä kesän seksikkäin Milan-hankinta. Hype ensimmäisten huhujen aikaan oli jo Serie A:n huippuotteiden pohjalta melkoinen ja kiima vaan kasvoi entisestään odotellessa siirron varmistumista ja katsellessa Bennacerin dominointia Algerian paidassa. Algerialainen on juuri prototyyppinen pelaaja Giampaolon registaksi äärimmäisen hyvän prässinsietokykynsä sekä ylipäänsä maagisen vasurinsa ansiosta. Myöhäinen saapuminen rinkiin johtaa siihen, ettei varmaankaan ole välittömästi avauksessa, mutta odotettavissa on, että Biglia saa luopua registan tontista aika nopeasti.


#5 Giacomo Bonaventura (Italia)

Bonaventura on tällä hetkellä kokoonpanon pisimpään palvellut pelaaja ja onkin niitä harvoja Gallianin loppuaikojen signauksia, jotka ovat saaneet jäädä useampien puhdistusten jälkeen. Ja ihan syystä, sillä kunnossa ollessaan Jack on parhaimmillaan dominoiva keskikentän ja hyökkäyspään yhdistävä pelaaja. Valitettavasti pari viimeisintä kautta on pättynyt ennen aikojaan isoihin loukkaantumisiin, mutta nyt Bonaventura alkaa taas olla täydessä kunnossa ja on valmis haastamaan paikasta avauksessa. Feronikeliä vastaan trequartistan paikalla nähtiin mm. sellaista dominointia, että Kosovossa kuulemma luultiin, että kaljuksi päänsä ajaneen Jackin pelipaidassa pelaa huippuvuosiensa Iniesta tai Juve-pestinsä jälkeen pelikengät takaisin jalkaansa vetänyt Allegri.


#8 Suso (Espanja)

Suso alkaa myös olla vähän varkain Milanin kokeneempaa kalustoa ja onkin ollut pari viime kautta joukkueen hyökkäyspelin sielu, ehkä vähän liikaakin. Miehen tavaramerkki on maaginen vasuri, jolla viljellään sisäänpäin kiertäviä palloja oikealta laidalta, mutta pelaajan epätasaisuus sekä koko joukkueen staattisuus ovat kyllä johtaneet siihen, että huonompana päivänä koko Milanin hyökkäyspeli on kuollut Suson mukana. Giampaolon systeemissä ei oikean laiturin tonttia ole ja tästä syystä ennakkoon Suson asema tulevaisuudessa nähtiin hyvinkin kyseenalaisena. Pre-seasonin perusteella Suso kuitenkin vaikuttaisi vähän yllättäenkin sopeutuneen erinomaisesti trequartistan rooliin ja sen perusteella tulevaisuutta näyttäisi olevan. Ehkäpä uuden kokeileminen tuo mukavia virikkeitä Susollekin.


#10 Hakan Çalhanoğlu (Turkki)

Turkkilainen tuli aikoinaan Milaniin kymppipaikan pelaajana tai laiturina, mutta on kyllä jatkuvasti valunut alaspäin kohti keskikenttää. Nytkin vaikuttaisi siltä, että Giampaolon aivoituksissa muut miehet ovat ensisijaisia vaihtoehtoja trequartistaksi ja Hakania käytettäisiin sitten alempana. Hakanin kahta kautta Milanissa ovat leimanneet epätasaisuus ja varsinkin viime kausi oli suuri pettymys, osin toki pikkuvammojen ja siviilielämän myrskyjen takia. Kyseessä on kuitenkin laatupelaaja ja jos tilanne on se, että Hakan ei ole varma avaaja vaan rotaatiossa, niin näyttää hyvältä. Tänä vuonna toivottavasti ne loistavat kaukovedot osuvat tolppien väliin, eivätkä viuhu aina sen 10 cm yli kuten viime kaudella.


#20 Lucas Biglia (Argentiina)

Myös Biglian aikakautta Milanissa ovat värittäneet loukkaantumishuolet ja ajoittain dominoivia otteita ei olla päästy näkemään kuin vain ajoittain. Nyt kesän aikana Lucas vaikuttaisi olevan taas kunnossa ja varmasti haastaa Bennaceria ainakin alkukaudesta, mutta pieni huoli on siitä, kuinka pahasti viimeisin pitkä vamma on montolivouttanut. Liike ei meinannut loppukaudesta aina riittää, mutta nähtäväksi jää, oliko kyseessä vain keskenkuntoisuus vai pysyvämpi tila. Oikeajalkaisten vaparikortti lienee ainakin vaihtanut omistajaa Hakanilta Biglialle.


#33 Rade Krunić (Bosnia-Hertsegovina)

Krunic oli Milanin kesän ensimmäinen hankinta ja ainakin profiililtaan kyse on juurikin Giampaolon tyylisestä keskikenttäpelaajasta. Itse asiassa Krunic ja Giampaolo myös olivat Empolissa samaan aikaan, joten herrat tuntevat toisensa. Krunic kykenee kentällä erittäin vahvoihin tempokuljetuksiin ja oikeasta jalasta lähtee paikan tullen ihan jäätävä pommi. Kyseessä siis varmasti oikein käyttökelpoinen pelaaja, kunhan totuttautuu pelaamaan Milanin kokoisessa seurassa ja saa itsensä täyteen kuntoon loukkaantumisen jälkeen. Ihan maksimaalinen huippuvire on tietysti toiveissa sitten vasta lokakuun maaottelutauon jälkeen…


#39 Lucas Paquetá (Brasilia)

Paqueta oli toinen viime talven siirtoikkunan hankinnoista, joiden huippuvireen ansioista Milankin liiti todella korkealla. Keskikentän taituri tuli Milaniin Brasilian kuumimpiin lukeutuvan talentin statuksella ja osoittikin olevansa jopa yllättävänkin valmis Euroopan kentille. Loppukautta kohti väsymys alkoi painaa takana olevan erittäin pitkän kauden vuoksi, mutta nyt Paquetakin on saanut pidettyä kunnon loman ja päästään jatkamaan puhtaammalta pöydältä. Taktisessa kurinalaisuudessa on vielä parannettavaa, mutta oikein sovellettuna Paquetan brasilialainen taikuruus tuo todella paljon lisäarvoa. Odotuksissa hyppy seuraavalle tasolle kohti Serie A:n eliittiä.


#79 Franck Kessié (Norsunluurannikko)

Aivan liian aliarvostettu norsunluurannikkolainen on huhkinut Milanin keskikentällä siihen malliin, että kahden kauden aikana mittariin on tullut jo reilusti yli 80 virallista ottelua. Joku hassuttelija voisi todetakin, että Kessie on pelannut entisten Atalanta-seurakaveriensakin edestä. Kessie tuo jäätävän määrän fyysistä preesensiä sekä liikettä kentälle ja on lisäksi taktisesti erittäin kyvykäs pelaaja. Viimeisen kolmanneksen ratkaisuissa on vielä kehitettävää, mutta tästä tavataan usein vetää liikaa johtopäätöksiä myös yleiseen pallolliseen pelaamiseen. Jos joku on täällä Kessien syöttötaitoja haukkunut paskoiksi, mikä ei pidä paikkaansa! Saa. Maksaa. Kalliisti. Tuli aika myöhään rinkiin Afrikan mestaruusturnauksen takia, mutta on ilmeisesti ehtinyt jo vakuuttaa Giampaolon.


Keskikenttään luokiteltiin tässä listauksessa nyt myös lähtökohtaisesti trequartistanakin pelaavat ja oikeastaan myös Borinin olisi voinut tähän listata. Joka tapauksessa tilanne on se, että Giampaolon formaatiosta löytyy neljä tonttia keskikentälle ja listauksessa on kahdeksan pelaajaa, joista vieläpä valtaosa kykenee pelaamaan useammalla paikalla. Viime syksyn tilanteeseen nähden on siis menty reilusti eteenpäin ja keskikenttä on käytännössä katsoen kunnossa. Lähtökohtainen ykköskolmikko Paqueta-Bennacer-Kessie ei kalpene vertailussa ja kakkosketjustakin löytyy laadukkaita ja systeemiin sopivia kirittäjiä. Jos perkele vielä tänäkin vuonna joulukuulla huudellaan pukilta vahvistuksia keskikentälle, niin en tiedä mikä vittu siinä sitten on.

[The Missionary]

Hyökkäys


#7 Samu Castillejo (Espanja)

Liukasliikkeinen Castillejo päätyi viime kesän loppuhetkillä Milaniin Villarrealista käytännössä korvauksena sitä vastaan, että Carlos Bacca oli kahlinnut itsensä keltaiseen sukellusveneeseen ja sitä siirtosummaa ei haluttu painaa villaisella. Castillejon debyyttikausi oli varsin vaihteleva ja paikoin hyvienkin otteiden keskeltä paistoi se, ettei fysiikka meinannut oikein riittää italialaisia puolustajia ohitettaessa. Ei sinänsä ihme, kun joukkueesta löytyy pelaajia, joiden k…äsivarsi on suunnilleen Samun reiden paksuinen. Castillejo on yksi niistä pelaajista, jotka saattavat vielä päätyä myydyksi ennen siirtoikkunan loppua, mutta jäädessään toiminee varavaihtoehtona second strikerin tontille. Eihän sitä tiedä, vaikka olisi onnistunut sopeutumaan paremmin Italiaan.


#9 Krzysztof Piątek (Puola)

Viime kauden komeetta Piatek yllätti kaikki Genoassa ja pelasi itsensä italialaisten sydämiin maaleillaan ja pyssytuuletuksillaan. Tammikuussa tie vei Milaniin Higuainin korvaajaksi ja meininki oli ihan loppukautta lukuunottamatta myös aika vakuuttavaa. Piatek on erinomainen liikkumaan boksin sisällä paikoille ja kykenee viimeistelemään melko tehokkaasti molemmilla jaloillaan sekä päällä - ainakin ollessaan hyvässä vireessä. Toiveissa on,  että Piatek pystyy pitämään viime kauden vireensä myös “kirottu” ysipaita päällään ja täyttää ne odotukset, joita joukkueen ykköskärjelle on asetettu. Paikkoja kyllä varmaankin tällä uudella pelijärjestelmällä on tiedossa.


#11 Fabio Borini (Italia)

Jonkin sortin kulttipelaajaksi nousseen Lord Borinin olisi periaatteessa voinut sijoittaa myös puolustuksen tai keskikentän osioihin, mutta hyökkääjähän Fabio edelleen on koulutukseltaan, joten menköön täällä. Tarunhohtoisessa #wearesorich-ikkunassa Borini oli suunnilleen ainut pelaaja, jonka saapumista ihmeteltiin ja jolle naureskeltiin, mutta noin vaan iso osa silloisista hankinnoista ovat jo flopanneet ja poistuneet samalla kun Fabio kellottelee minuutteja pelaten parhaimmillaan yhden pelin aikana kärkeä, laituria sekä laitapakkia. Giampaolon tultua edessä oli vielä uusi aluevaltaus, kun useamman pelaajan ollessa maajoukkuelomilla, peluutettiin Borinia harkkapeleissä eräänlaisena placeholderina keskikentän mezzalan roolissa. Muun muassa Manun keskikenttä ei vieläkään tiedä, mikä niihin iski. Nauttii joukkueen ja fanien suurta kunnioitusta tietystä huumoriarvosta huolimatta ja saa varmaankin taas yllättävän paljon vastuuta.


#17 Rafael Leão (Portugali)

Rafael Leao saapui käytännössä suoraan Cutronen korvaajaksi Lillestä, jossa nuorukainen löi viime kaudella läpi oikein kunnolla. Ikäähän portugalilaisella on vasta juuri ja juuri 20 vuotta ja potentiaalia löytyy vaikka muille jakaa. Sportingin akatemian valmentajat muistelevat Leaon olevan akatemian paras pelaaja sitten C. Rollen ja miestä tituleerattiin Italiankin lehdistössä uudeksi Mbappeksi. Tälläinen jumalanpilkka loppui välittömästi kun selvisi, ettei pelaaja ole menossa Juveen vaan Milaniin ja tämän jälkeen Gazzettakin uutisoi, että Leaota on verrattu Mbappeen, vaikkei pelaaja nyt niin hyvä olekaan. Debyytissään Leao pisti jokusen kerran kosovolaisia ihan kunnolla nippuun, syötti maalin ja laukoi läpiajosta katsomoon, joten ainakin tapahtumia seuraa kun kaverin laittaa kentälle. Raaka talentti, joka vaatii vielä hiomista ja toivottavasti pääsee kehittymään suunnilleen ensimmäisen varavaihtoehdon roolista käsin. Se vaatisi vielä sen yhden Piatekin partnerin hankinnan.


#27 André Silva (Portugali)

Andre Silvan ura ei ole ottanut Milanissa tuulta alleen ihan sillä tavalla kuin oltaisiin toivottu ja tästä syystä Ronaldon perillistä ollaankin korvaamassa uudella “Uudella Ronaldolla”. Jotenkin Silvan otteista on vaan paistanut sellainen tietty jäykkyys ja itseluottamuksen puute, eikä kunnollista flow-tilaa ole löytynyt. Viime kauden Sevilla-lainan aikana sellainen meinasi löytyä alkukaudesta, mutta sekin meni lopulta vituiksi loukkaantumisen takia. Sevillan osto-optiokin jäi käyttämättä seuran syyteltyä Silvaa loukkaantumisen feikkaamisesta voimien säästelemiseksi maajoukkuepelejä varten. Vähän selittelyltä tuokin kyllä kuulostaa, mutta jopa Jorge Mendesin vaikeudet saada Silvaa myytyä minnekään ovat kyllä osoittaneet, että maine ainakin kärsi reilusti. Selkeästi tavoitteena on saada Silva vielä ulos tämän kesän aikana ja tilalle joku joka loistaa kentällä eikä instagramissa.

Milan tulee ryhmittymään Giampaolon alaisuudessa lähtökohtaisesti kahden kärjen muodostelmaan ja tällä hetkellä ainoastaan Piatekin avauspaikka toisena niistä on varma. Piatekin partnereita ollaan testailtu pre-seasonin aikana, mutta oikeastaan kenenkään kohdalla testitulokset eivät vielä ole olleet liian positiivisia (harjoituspeleissä puolalaisen huulen yläpuolella nähdyn haavauman perusteella saattaa olla osin hyväkin asia, että partnereiden testitulokset ovat olleet negatiivisia). Jos miehistö pysyy tällaisenaan, niin luultavasti Leao olisi ykkösvaihtoehto pelaavammaksi kärjeksi Piatekin rinnalle ja Silva olisi sitten Piatekin stuntti, mutta mikäli tässä kesän aikana saadaan vielä koodinimi Correan hankinta maaliin, niin siinä on sitten avauksen mies ja Leao on molemmille ensimmäinen varavaihtoehto. Vähintään sitä yhtä hyökkäyspään hankintaa vielä huutaisi, sillä tällä hetkellä osaston ympärillä on vielä joitain kysymysmerkkejä.



Odotukset kaudelle 2019-20

Uusi kausi on aivan nurkan takana ja ensimmäisenä vastustajana odottaa Udinese sunnuntai-illan klo 19:n matsissa. Tällä kertaa otteluohjelma on arpoutunut Milanin näkökulmasta sellaiseksi, että kauden avauspuolisko on aavistuksen kevyempi kuin loppupuolisko ja hankalin vaihe taasen on asettunut marraskuun (ja kevätkaudella huhtikuun) tienoille kierroksen puoliväliin. Se on ainakin jonkin sorttinen siunaus, sillä kuten lienee selvää, on joukkueen rakentaminen vielä aavistuksen kesken ja valmentajakin on ollut remmissä sen verran vähän aikaa, ettei valmista voi olettaa olevan tässä vaiheessa. Pelaajien tottuminen systeemiin on erityisesti keskikentän nelikon osalta erittäin olennaisessa osassa ja näin ollen on hyvinkin mahdollista, että parissa ensimmäisessä sarjapelissä penkillä istuu sellaisia kavereita, jotka tulevat muutamaa viikkoa myöhemmin olemaan lähes saletteja optimiavauksen pelaajia. Uudempien pelaajien integroimisessa auttaa myös se, että eurokiireitä ei ole tiedossa ja isolta osin Milan pääsee pelaamaan vain hieman yli yhden pelin viikkotahdilla. Ensimmäinen kovempi koitos on edessä neljännen kierroksen Milanon derbyssä tasan kuukauden päästä. Siihen mennessä soisi paletin olevan kasassa.



Coppa Italiassa Milanin urakka alkaa tammikuun puolella ja ensimmäisenä vastaan tulee joko SPAL tai Lecce. Ilman ns. puppelointeja tuon ottelun jälkeen neljännesfinaalissa on vastassa Torino ja sitten semeissä Juve tai Roma. Finaalissa joku muu. Tällä kaudella joukkueen leveyden pitäisi (kop kop) olla pikkuhiljaa sillä tasolla, että myös Coppaan kehtaa panostaa ainakin jossain määrin ilman, että se kävisi Serie A:n päälle. Cupin pelit ovat tietysti yksittäisiä matseja, mutta kyllä tässä tilanteessa pitää lähteä tavoittelemaan koko paskan voittoa. Pokaali on kuitenkin aina pokaali ja jo finaalipaikkakin toisi hyvää ja positiivista ilmapiiriä seuran ympärille. Toki enemmän posia saa vetämällä vaikka sarjassa kolmen kärkeen.

Tuleva kausi Serie A:ssa on kyllä monella tapaa todella mielenkiintoinen. Kärkipään isoista seuroista Milanin ohella Juventus, Roma sekä Inter ovat vaihtaneet valmentajia, kun taas Napolissa sekä Laziossa on ollut hyvinkin stabiilit kesät. Atalantasta ei osaa sanoa yhtään mitään CL-kiireidensä kanssa, mutta vaikea olisi kyllä uskoa viime kauden tempun toistoa.  Gasperini toki on edelleen jumala ainakin Bergamossa, joten mitä vaan voi tapahtua. Atalantan sijaan/kanssa kärkikuusikkoa voisi kuvitella ahdistelemassa ainakin isosti panostaneen Fiorentinan sekä randomvaihtoehtona Cagliarin. Myös ennakkoon heikommissa joukkueissa on iso määrä hienoja valmentajia mm. De Zerbin, Semplicin, Di Francescon sekä Andreazzolin myötä ja mikäli viime kauden trendi jatkuu, uskaltaa yhä useampi pienempikin joukkue tulla San Sirolle tai vaikka Juven stadionille pelaten rohkeaa ja hyvää futista. Viime kaudella tuntui, että Atalantaa lukuunottamatta vähän yksi jos toinenkin kärkijoukkue kävi jatkuvasti kirjaimellisesti raapimassa voittoja todella paljon paremmin pelanneita pienempiä seuroja vastaan ja mikäli sarjan alemman puoliskon jonkinasteinen tasonnousu jatkuu, lisää se ehdottomasti vaatimustasoa kärkijoukkueiden suhteen.

Mutta jätetään sinimustat ja violetit hevoset, sekä muut calciohipsterien suosikkijengit (De Zerbin Sassuolon aluefutis <3) ja keskitytään siihen Milanin kannalta olennaisimpaan, eli taisteluun neljän parhaan joukkoon ja Mestareiden liigaan pääsystä. Karkeasti ja sen enempää ajattelematta, voisi top 6 -jengit jakaa tällä hetkellä nimilistojen, parin viime kauden ja ns. tuularien konsensuksen perusteella niin, että Napoli sekä Inter haastavat Juventusta Scudettosta ja taas vastaavasti roomalaiset Milania nelossijasta. Jako toki ei ole oikeasti läheskään noin karkea, sillä pakka on ainakin jossain määrin sekaisin suunnilleen kaikilla Laziota ja varauksin Napolia lukuunottamatta. Juve toki ei tule CL:n ulkopuolelle tippumaan vaikka mikä olisi, mutta esimerkiksi Interin meno vaikuttaa olevan jonkin verran sekoilua veitsenterällä ja Napolissakin Ancelottilla on taas täysi työ saada itsensä herätettyä kesäunilta taas töihin. Milanin ja Roman välinen taisto uusine valmentajineen kääntyy lonkalta heitettynä vähintään Romagnolin ja Donnarumman mitalla Milanille, vaikka toisaalta Roomassa on edessä pienempi muutos vanhan valmentajan suosimasta futiksesta uuteen. Lazion tasosta on rehellisesti sanottuna tällä hetkellä hieman hankala sanoa, ainakin Lazzarin hankinta on kyllä ollut kova ja kausitopiceissa lurkanneena olen lukenut huhuja hyvin kulkevasta hyökkäyspelistä. Odotan siis kovempaa Laziota kuin viime kaudella, vaikkei välttämättä sitä edeltävään Immobilen ja SMS:n suonenvetoon päästäisikään.

Joka tapauksessa Milanin CL-paikkaa ei voi pitää millään tavalla selviönä, etenkään kun mieleen meinaa tulla jatkuvasti se miten kirottua seuran meno on ollut viime kausina. Ikkunan viimeisen puolitoistaviikkoisen hankinnalla tai parilla (tune: se hiton Correa tms.) olo varmistuisi huomattavasti. Meikäläisellä on kuitenkin hyvä fiilis Giampaolosta ja siitä, että pelaajamateriaali pienin loppuhetken fiilauksin sopii konseptiin erinomaisesti. Myös joukkueesta itsestään välittyy sekä kommenteissa että videomateriaalissa erinomainen ja luottavainen fiilis ja pelaajistossakin tunnutaan olevan innoissaan. Tähän yhdistetty positiivinen peli-ilme (näkemissäni) harkkapeleissä saa kyllä aikaan sopivan puoliheijarin uutta kautta ajatellessa. Giampaolismo perkele ja pum pum pum, alkais jo!

 

Milanin osalta on puhuttu monen kauden kohdalla siitä, että kyseessä olisi ns. vuosi nolla ja projekti alkaa alusta. Tämä kausi uusine valmentajineen ja muutamine henkilövaihdoksineen seurajohdossa ei ole luonnollisestikaan ollut poikkeus, mutta siihen en lähde itse yhtymään. Omissa silmissäni alkamassa on vuosi 2, nollakohdan oltua kesällä 2017, kun kiinalaisten johdolla käynnistettiin projekti, jossa käytännössä uusittiin joukkue lähes kokonaan ja alettiin rakentaa sen kesän päälle. Omistajanvaihdos on sitten vaan vaikuttanut siihen, että pohjan päälle kasataan nuoria ja jälleenmyyntikelpoisia pelaajia muiden speksien sijaan. Kun kentän ulkopuolella on kovia tekijöitä viemässä asioita esimerkiksi stadionpuolella sekä FFP-asioissa eteenpäin, alkaa olla enää kentältä kiinni, ettei tulossa olisi taas uutta vuosi nollaa. Siihen ratkaisuna on tietenkin vain yksi tavoite, paikka Mestarien liigaan ja AC Milanin paluu sinne minne se eurooppalaisen jalkapallon hegemoniassa kuuluu. Sitä ilman putoaa pohja myös monelta johtoportaan tasolla tehdyltä duunilta. EOM, eteenpäin on mentävä.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin, kolme viestiä tässä näköjään vaadittiin tällä kertaa. Helkkarin tärkeä kausi alkamassa. Terveisiä kotiin ja Forza Milan!

 

[Clocker]

Huh, mikä avaus

[IlDiavolo]

Jaa, että sellanen kevyt pieni Hattu pois päästä ja aletaanpas perehtyä

[Stark]

Sellane.

Perinteiset peukuttelut täältä vieraista pöydistä lienee ihan paikallaan, joten:

[mdma-ryby]

Kova!

[Lord Bendtner]

Se taiskin sitten olla KV-puolen kovin avaus ainakin tämän kauden osalta. Huikeaa työtä.

Tässä alkaa taas Milaninkin otteita seuraamaan ihan erilaisella melenkiinnolla.

[Puruveden Kurko]

Huikea avaus The Missionarylta! Otetaas samalla tämä ketju seurantaan.

[Scudetto]

Hattu päästä, helvetin komea avaus! Eihän tätä ehtinyt yhdellä istumalla edes kokonaan lukemaan.

[Siro San]

Hieno avaus ja ketju seurantaan. 1/4 ehdin lukea ja loput sitten illalla muun talouden nukkuessa.

[Nasty]

Lisätaustoituksena maalivahtitilanteeseen kokonaiskuvan hahmottamiseksi lisäisin, että oikeastaan kaikki 3 vahtia ja heidän sopparinsa linkittyy Donnarumman jatkosopimussoppaan. Pepe Reina kalliin sopimuksensa kanssa hankittiin tasan sen takia, koska Fassone/Mirabelli pelkäsivät ettei diiliä synny Donnamoojan kanssa. Toinen Donnarumma taas hankittiin 1m euron liksallaan pehmittämään sopparineuvotteluja pikkuveljen/perheen tjsp kanssa. Lopulta kävi sitten niin, että Donnarumma signasi jatkosopparin, veli sai 1m euroa kaudessa pallojen keräämisestä ja hätävaraksi hankittu Reina alennettiinkin jonkinlaisen mentorin ja hyvän pukukoppipelaajan rooliin.

[Virallinen]

Näin laadukkaita avauksia on liian harvassa. Upeaa luettavaa ja samalla seurantaan

[MamboBob]

Upealla avauksella ketju seurantaan

[pastore del dio]

Vieraisiin poytiin ym. mutta hattua paasta avaukselle

[yugular]

Lisätaustoituksena maalivahtitilanteeseen kokonaiskuvan hahmottamiseksi lisäisin, että oikeastaan kaikki 3 vahtia ja heidän sopparinsa linkittyy Donnarumman jatkosopimussoppaan. Pepe Reina kalliin sopimuksensa kanssa hankittiin tasan sen takia, koska Fassone/Mirabelli pelkäsivät ettei diiliä synny Donnamoojan kanssa. Toinen Donnarumma taas hankittiin 1m euron liksallaan pehmittämään sopparineuvotteluja pikkuveljen/perheen tjsp kanssa. Lopulta kävi sitten niin, että Donnarumma signasi jatkosopparin, veli sai 1m euroa kaudessa pallojen keräämisestä ja hätävaraksi hankittu Reina alennettiinkin jonkinlaisen mentorin ja hyvän pukukoppipelaajan rooliin.

Näin! Ja lisäksihän meillä on vielä Livornoon lainattu Alessandro Plizzari jota pidetään aika laajaltikin Donnarumman jälkeen Italian lupaavimpana nuorena maalivahtina. Olikohan se kesän 2017 siirtoikkuna missä useampi seura yritti signata Plizzaria Milanosta, mutta seurajohto piti päänsä eikä suostunut myymään. Vaikea vielä sanoa kuinka valmis on aikuisten peleihin, mutta on kimmoisa kassari ja erityisenä vahvuutena kait pidetään räjähtävyyttä jonka ansiosta voi odottaa viimeiseen asti hyökkääjän ratkaisuja.



Torjuntoja juutubessa: https://youtu.be/rvxQQeSk7eY

edit. Kiitoksia avauksesta! Hyvä lukupaketti!

[Kalajoen Camoranesi]

Avaus täyttö rautaa, kiitos siitä.

Laxalt olisi lähellä Atalantaan siirtymistä. Laina ostomahiksella joka automatisoituu tietyistä clausuuleista. Hinta melkein sama mitä maksettiin joten ihan ok diili Milanille ja hyvä Laxaltille.
Laxalt pääsee wingbackin rooliin, tutun valmentajan alaisuuteen ja chänppäripelejä pelaavaan jengiin.
Laxalt ei juurikaan viime kaudella avautunut tai tuottanut ongelmia vaikka peliaikaa ei tullut, joten hatun nostot ammattimaisuudesta.

[CadornaFC]

Avaus taattua Lähetyssaarnaajalaatua

[N-CoRe]

Kiitokset aivan naurettavan upeasta avauksesta ja kiiman nostattamisesta. Pitkästä aikaa hyvä fiilis kauteen lähtiessä ja paranee paljon jos Correa saadaan vielä vaikka vähemmistön edustajana pidänkin paljon Castillejosta. Innolla odotan myös nouseeko junnu Gabbia ohi Mateo ja avaisi Musan myynnillä vähän kassavaroja käyttöön tammikuulle jos tarve. Jos joku dream olisi vielä nii ehdottomasti Tonalin hankinta, mutta se lienee pipedream

[The Missionary]

Strinic juuri breikanneiden tietojen mukaan purkanut sopimuksensa ja lähtee vapaana agenttina eteenpäin. Samalla Laxalt pohtii vielä, pelaako hieman pienemmällä palkalla tsämppäriä Atalannassa vai isommalla palkalla EL:ää Marseillessa.

Taas olisi lähdössä iso läjä palkkaa pois taseesta, olisi ihan koreaa jos näin kävisi

[Nasty]

Strinicin lähdölle

Realistisesti ajatellen vapaalla siirrolla tullut 30+ vee laitapakki, joka kärsinyt sydänongelmista -> ei myyntiarvoa, joten palkkasäästö hyvä. Seuraavaksi Laxalt ulos joko Atalantaan tai Marseilleen, joka myös hyvä siirto. Pepe Reina Realiin lämmittämään penkkiä? Too good to be true. Andre Silvan kauppa myös toivottavasti lähellä paketoimista. Kessien 35m siirto Monacoon kuulostaa epäuskottavalta, mutta katsellaan. Tällöin pitäisi toki signata mitat täyttävä korvaaja.

[grasso]

Avaaja lukkoon ja topicille bannia jne.

[Milanista]

Kesti muutama päivä lukea koko avaus Ens kautta odotellessa, kiima kasvaa. Kunhan pysyis nyt kaikki tekijät terveenä.

[Nasty]

Kunhan pysyis nyt kaikki tekijät terveenä.

Biglia on jo klesana kuulemma. Calhanoglu avannee keskikentän pohjalla. Bennancer ilmeisesti vakuuttanut treeneissä, joten voi saada minuutteja myös. Viimeistään 2. kierroksella sitten varmasti.

[grillipallo]

                     Piatek samu

                             Suso

       Paqueta       hakan     borini

Rr    romagnoli   musaccio    calabria


Vähän on semmonen fiilis että vaikea peli tulee.
En kyllä ikinä olisi uskonut että kausi avataan borini keskikentällä ja samu kärjessä.
Nooh, saapa nähdä miten lähtee käyntiin.