Meneekö suomalainen jalkapallo eteenpäin 2019 AD?

[Sokrateen puskumaali]

Ei huippu-urheilu ole halpaa lystiä missään lajissa ja on vähän vaikea kuvitella, että Suomen nykyisessä huippu-urheilukielteisessä ilmapiirissä lisärahaa voidaan saada jalkapalloon paljon mistään muualta kuin vanhempien tai lajin parista.

Se pitää hankkia kansanliikunnallisin sekä sosiaalisen integraation kaapuun puettuna. Se vähä mitä olen nähnyt jalkapallotoimintaa, niin harvalla tuntuu olevan kunnon käsitystä siitä, mitkä ovat oikeita avainsanoja, joilla virkamiehet ja poliitikot jakavat rahaa.

Jääkiekko sitä ja jääkiekko tätä - ruikutus ei vie Suomalaista jalkapalloa yhtään eteenpäin. Kun maassa yksi iso huippu-urheilulaji, jääkiekko, niin hulluinta mitä toiseksi suurin huippu-urheilulaji voi tehdä on koko ajan ruikuttaa, ettei sillä ole yhtä hyvin asiat ja samaan aikaan usein tehdä itsensä naurettavaksi dissaamalla maan suurinta ammattiurheilulajia. Jalkapallon olosuhteiden parantamiseksi tarvitaan urheiluihmisten tukea ja huippu-urheilu on nyt Suomessa niin vähissä, joten ilman että ollaan jääkiekkoporukan kanssa riittävän hyvää pataa on tosi vaikea saada mitään läpi.

Olen pitkälti samaa mieltä. En usko resurssien olevan ongelma seuraavalle asteelle pääsyyn. Seuraava aste on taso, jolla jalkapallo ryhtyy ravitsemaan itse itseään pääsemällä käsiksi eurooppalaiseen jalkapallotalouteen. Sinne on kuitenkin ensin päästävä ruohonjuuritason kovalla työllä.

Toki kuntien ja valtion hyväntahtoisuudesta ei olisi haittaa. Nurmi- ja tekonurmikenttien vuokrat nimellisiksi olisi kohtuullinen kädenojennus maan tärkeimmälle nuorison liikuttajalle.

[drone]

Suomen surkuhupaisa Bosnian-vierailu palautteli taas tehokkaasti maan pinnalle ajatuksia otsikon "Meneekö suomalainen jalkapallo eteenpäin?" alla.

Näyttää nimittäin siltä, että ainakin yksi asia on kiveen hakattu ja betonoitu päälle. Suomen valmistautuminen otteluihin ja pelin taso heilahtelee edelleen järjettömän isolla amplitudilla. Aina voi ajatella, että tapahtuuhan sitä muillekin. Mutta me emme voi verrata tässä tekemistämme balkanilaisiin tai kaukaasialaisiin kuumakalleihin, vaan verrokkiryhmä löytyy viileistä Pohjoismaista. Oman kokemukseni mukaan pohjoismaiselle jalkapallokulttuurille ominaista on se, että huonojen ja hyvien päivien ero ei ole noin valtava kuin mitä se Suomen tapauksessa on. Yleensä muut Pohjoismaat pystyvät pitämään tekemisessään edes perusasiat kunnossa. Lisäksi ne ovat tunnettuja siitä, että taistelu jatkuu loppuun saakka.

Voi olla, että näen tämän sinivalkoisten lasien läpi, mutta Suomen ote näytti eilen täysin lerpahtaneelta, periksiantaneelta. Ei Islantikaan aina täydellisesti pelaa, mutta tuollaista "jännäkakkaa" on vaikea kuvitella viikinkien housuihin. Tässä tapauksessa se saattaa maksaa Suomelle kisapaikan kaikkein karmeimmalla mahdollisella tavalla - maalierolla.

[Elmo]

Suomen surkuhupaisa Bosnian-vierailu

Yksittäisestä pelistä valtavien johtopäätösten tekeminen on hölmöä, ei kun tyhmää, ei kun idioottimaista.

Juu, Suomi ei ole konemainen Saksa, joka aina suorittaa huikean korkealla tasolla, koska kuuluu koko lajin suurimpiin ja mahtavimpiin. Ei kun hetkinen, eihän edes Saksa..

[naumanen]

Brasilia sentään suorittaa aina korkealla tasolla, eiku. Ohipäiviä sattuu kaikille ja joukkueen suuruus mitataan siinä, miten ne käsitellään ja niistä noustaan.

[drone]

Yksittäisestä pelistä valtavien johtopäätösten tekeminen on hölmöä, ei kun tyhmää, ei kun idioottimaista.

Ei todellakaan ole kysymys pelkästään yksittäisestä ottelusta. Samanlaista alisuorittamista on nähty paljon, ja myös ns. "kultaisen sukupolven" aikoina. Enkä verrannut Suomea Saksaan, vaikka ehkä pitäisi. Siellä on tehty jalkapallo-osaamisesta sekä tiedettä että taidetta tavalla, josta voi ottaa oppia.

Kolmen maalin tappio eilisessä ottelussa nyt vain on asia, jota ei voi tuosta vaan huuhtoa pöntöstä alas siitäkään huolimatta, että tietyt realiteetit tiedostetaan (mm. se, että Huuhkajien materiaali on nyt käytännössä yhtä rajallinen kuin esim. Mixun aikoina, ja että joukkue on suorittanut taitojensa ylärajoilla ja sillä tavoin repinyt tulosta, osin toki myös vastustajien alisuorittamisen vuoksi).

[petteri72]

Minusta Suomen jalkapallon pidempiaikaisessa kehittymisessä on kyse siitä, millainen junioreiden huippu-urheilujärjestelmä on ja miten hyviä pelaajia pystytään tuottamaan.

Joskus voidaan toki onnistua taktisesti nappiinkin, kuten näissä EM-karsinnoissa ennen Bosnia-matsia ja toivottavasti tiistaina taas onnistutaan taktisesti, mutta kyllä pidemmällä tähtäimellä paremman menestyksen pitää perustua parempiin yksilöihin. Jos katsoi Italia-matsia ja Bosnia-matsia kyllä läpi paistoi kuitenkin yksilöiden suuri taitoero. Vastustajajoukkueessa oli enemmän yksilöitä, jotka pystyivät pelaamaan pallot tiukoissa paikoissa omille, kun taas Suomen alakerta ja keskikenttä ei siihen paineessa pystynyt.

Esimerkiksi Bosnialla oli kuitenkin alakerrassa ja keskikentällä kolme kenttäpelaajaa huippujoukkueista Hoffenheim, Arsenal ja Juventus ja näiden parhaiden yksilöiden taitoero paistoi isosti läpi joka kosketuksella ja ratkaisuilla. Muutenkin Bosnian pelaajamateriaali oli pääosin selvästi Suomea laadukkaampaa erityisesti teknisesti pallon haltuunotoissa ja syöttöjen laadussa. Nyt kun sitten Bosnia onnistui myös taktisesti ja Suomi ei, Suomen heikommat pelaajat jäivät täysin jyrän alle.

Suomen jalkapallo kehittyy sillä, että saadaan enemmän hyviin joukkueisiin riittäviä yksilöitä, jos ei ihan huipulle kuten Arsenaliin tai Juventukseen, niin sitten kuitenkin enemmän pelaajamassaa vaikka Hollantiin, Belgiaan, kakkos-bundesiin, Tanskaan, Puolaan jne. Tähän vaaditaan nykyistä parempi junioreiden huippu-urheilu- ja kilpailujärjestelmä.

Yksi asia tässä on, siinä miten me itse koemme parhaan Suomalaisen juniorijalkapallon, onko se huippu-urheilua vai ei? Uskallammeko sanoa sen ääneen? Ja toisaalta miten parhaasta juniorifutiksesta voidaan tehdä nykyistä huippu-urheilumaisempaa tai useammassa seurassa päästä korkeammalle tasolle?

[drone]

Suomen jalkapallo kehittyy sillä, että saadaan enemmän hyviin joukkueisiin riittäviä yksilöitä,

Yksi asia tässä on, siinä miten me itse koemme parhaan Suomalaisen juniorijalkapallon, onko se huippu-urheilua vai ei? Uskallammeko sanoa sen ääneen?

Tietenkin, nämähän ovat päivänselviä tavoitteita, joita ilman menestyksestä on ihan turha edes haaveilla. Tuossa äskeisessä "purkauksessani" on ennen kaikkea kysymys turhautumisesta siihen, ettei tämänhetkisestä joukkueesta saatu eilen irti edes perusvarmaa suoritusta. Ja ainakin omien rillieni läpi katsottuna esim. Islannissa taso pysyy paremmin. Ei sen maan maajoukkue ole myöskään taitotasoltaan ratkaisevasti Suomea parempi.

Toisaalta, jotta tuo ajatuksesi jalkapalloilun mieltämisestä huippu-urheiluna voisi saada yhteiskunnasta laajempaa tukea, olisi syytä pystyä osoittamaan myös konkreettista eteenpäinmenoa esim. kisapaikkojen muodossa. Silloin ei passaisi jättää käyttämättä mahdollisuuksia, kun niitä kultatarjottimella eteen tuodaan.

P.S. Toteanpa vain, että harmituksen määrä on melkoinen, jos karsinnoissa kisapaikka jää roikkumaan yhdestä maalista eilisessä tappio-ottelussa. Siihen päälle pitkä odotus ja pisteeksi i:n päälle tulokseton taistelu NL-jatkokarsinnassa. Sen jälkeen on taas uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa valmis. Toki tämä on tietynlainen kauhuskenaario ja odotusarvona on edelleen, että homma klaarataan kunnialla.

[ZZlatan]

Yksittäisestä pelistä valtavien johtopäätösten tekeminen on hölmöä, ei kun tyhmää, ei kun idioottimaista.

Juu, Suomi ei ole konemainen Saksa, joka aina suorittaa huikean korkealla tasolla, koska kuuluu koko lajin suurimpiin ja mahtavimpiin. Ei kun hetkinen, eihän edes Saksa..

Näitähän tuo drone tekee koko ajan. Nuorten maajoukkueiden jokainen topic on täynnä synkkää dissausta jokaisen tappion jälkeen.

Ison kuvan ymmärtäminen, missä pelaa?

Islantihan on jäämässä EM-kisoista rannalle, ja juuri hävisi kivikovalle Albanialle 4-2. Toki 4-0 tappiokin tuli Ranskaa vastaan.

[Sokrateen puskumaali]

En ehkä vetäisi tästä miesten maajoukkueen tappiosta kauhean pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Minun hypoteesini perustui enemmän junioreissa havaittaviin muutoksiin, joskin olin myös näkevinäni maajoukkueiden peleissä järkevämpiä ja enemmän jalkapallolta näyttäviä piirteitä.

Jos vuonna 2030 (ikäluokat 2000-2010 parhaimmillaan) tilanne on sama kuin nyt miesten maajoukkueen tasossa, niin sitten kulttuurin eteenpäinmeno on ollut vain kangastusta. Meidän nykyiset vetovastuussa olevat ikäluokat ovat mielestäni kasvaneet kilpaurheilun kannalta melko haasteellisessa ympäristössä, joten on ehkä liikaa vaadittu odottaa heiltä enempää kuin mihin nyt ovat pystyneet.

[petteri72]

Jos vuonna 2030 (ikäluokat 2000-2010 parhaimmillaan) tilanne on sama kuin nyt miesten maajoukkueen tasossa, niin sitten kulttuurin eteenpäinmeno on ollut vain kangastusta. Meidän nykyiset vetovastuussa olevat ikäluokat ovat mielestäni kasvaneet kilpaurheilun kannalta melko haasteellisessa ympäristössä, joten on ehkä liikaa vaadittu odottaa heiltä enempää kuin mihin nyt ovat pystyneet.

Kaikki pelaa - aikakausi teki kyllä kauheaa jälkeä Suomalaisessa joukkuekilpaurheilussa. Tasoryhmien paluu ja tavoitteellisempi valmennus yhdistyneenä valmennustiedon leviämiseen netin kautta pitäisi kyllä antaa nykyiselle juniorisukupolvelle paremmat eväät kehittyä.

Toki lasten kovin matala perusliikunta-aktiivisuus on taas nykyään kasvava ongelma. Lapset eivät nykyään juokse, kiipeile, pelaa palloa ja rymyä yhtä paljon kuin joskus ennen, mutta tuo taitaa olla tilanne monessa muussakin Euroopan maassa, joten tuon kulttuurimuutoksen kanssa on vaan pakko elää. Toki siinä on myös mahdollisuuksia, jos seuratoiminta ei pienemmille lapsille olekaan pelkkää pallon pelaamista, vaan vähän monipuolisempaa liikuntaleikkikoulua, voidaan ehkä nuorempiakin liikuttaa seuroissa.

"Meiltä ylienerginen kauhukakaranne tulee varmasti rättiväsyneenä kotiin" - henkiselle touhuamiselle voisi olla kysyntää. Osa lapsistahan nykyään suorastaan kärsii riittävän fyysisen aktiviteetin puutteesta.

[turkistarhaaja]

Toki lasten kovin matala perusliikunta-aktiivisuus on taas nykyään kasvava ongelma. Lapset eivät nykyään juokse, kiipeile, pelaa palloa ja rymyä yhtä paljon kuin joskus ennen, mutta tuo taitaa olla tilanne monessa muussakin Euroopan maassa, joten tuon kulttuurimuutoksen kanssa on vaan pakko elää. Toki siinä on myös mahdollisuuksia, jos seuratoiminta ei pienemmille lapsille olekaan pelkkää pallon pelaamista, vaan vähän monipuolisempaa liikuntaleikkikoulua, voidaan ehkä nuorempiakin liikuttaa seuroissa.

No ei se pienimpien liikuttaminen 1-2 kertaa viikossa riitä vielä mihinkään jos muu aika istutaan kotona padi sylissä. Omakohtaisten havaintojen perusteella leikkikentät ammottavat tyhjyyttään etenkin näin syksyisin, kun ilmat viilenevät eikä tilanne omakotitalojen pihoilla tunnu sen parempi olevan. Esim. tänään oli oikein mainio ulkofutiskeli ja tuossa lähellä on oiva minikenttä mutta eipä peliseuraa näkynyt. Sitten vielä erikseen ne vanhemmat jotka kyllä tuovat lapsen leikkikentälle, mutta eivät anna sen tehdä siellä mitään ettei vaan satu..

[Sokrateen puskumaali]

Toki siinä on myös mahdollisuuksia, jos seuratoiminta ei pienemmille lapsille olekaan pelkkää pallon pelaamista, vaan vähän monipuolisempaa liikuntaleikkikoulua, voidaan ehkä nuorempiakin liikuttaa seuroissa.

Se perusliikuntaleikkikoulu pitäisi toteuttaa koulun ja sen jälkeisten iltapäiväkerhojen tai oman kaveriporukan kanssa. En usko, että meillä on varaa nyt vähäisistä joukkueharjoituksista paljon karsia. Toki jos seuran kautta voitaisiin tarjota lapsille iltapäiväkerhotoimintaa, joka keskittyisi sitten enemmän harrastustason liikuntatoimintaan,  niin mikäs siinä.

Lasten kasvatuskulttuuri on muuttunut. Lasten itsenäinen liikkuminen ja leikkialueet ovat kaventuneet. Lasten lukumäärän vähentyminen on ohentanut lasten keskinäisiä vuorovaikutusverkostoja. Ruutuaika on lisääntynyt. Näihin on vaikea löytää ratkaisuja, koska moni ajattelee, että tämä kaikki on johtanut lasten osalta turvallisempaan lapsuuteen vaikka totuus saattaa olla epäsuorin vaikutusmekanismein jopa päinvastainen.

Se mitä voimme tehdä on lisätä liikunnallista pakollista tekemistä peruskoulun kautta. Lasten koulupäivät ovat alakouluiässä selkeästi lyhyempiä kuin päiväkotilasten. En tiedä, että miksei alakouluiässä voitaisi liittää koulupäiviin parin tunnin liikuntaosuutta joka arkipäivä. Vaikea kuvitella, että se olisi haitallista lapsille tai mahdoton asia toteuttaa taloudellisin syin.

[petteri72]

Tässä on vaan haasteena, että jalkamotoriikka, räjähtävä nopeus ja kestävyys pannaan alulle nuorena. Jos lapsella ei ole 10-vuotiaana riittävää jalkamotoriikkaa, räjähtävää nopeutta, ketteryyttä ja kestävyyttä, hänestä ei voi tulla huippujalkapalloilijaa. Se, että lapsella on noin 10-vuotiaana jalkamotoriikka jo hyvässä kehitysvaiheessa, räjähtävä nopeus ikäiseksi ja kokoiseksi erinomainen, riittävä ketteryys ja kestävyys ikäiseksi vähintään oikein hyvä ovat perusedellytykset, että voi joskus oppia pelaamaan huippujalkapalloa.

Nykyisin kun monet lapset liikkuvat niin vähän, nuo ominaisuudet jäävät monelta lapselta kehittymättä, vaikka geneettisiä edellytyksiä voimakkaammalla ja monipuolisemmalla liikkumisella olisikin. Pitää olla hyvä urheilija, jotta voi olla hyvä jalkapalloilija, mutta pelkästään jalkapalloa pelaamalla ei oikein voi tulla hyväksi urheilijaksi. Toki pelaamalla jalkapalloa, juoksemalla päivät pitkät kavereiden kanssa kilpaa tai hippaa, välillä painimalla kun juoksu kyllästyttää ja kiipeilemällä välillä vaikka puissa tai muuten vaan huvikseen voi urheilullisuus ja motoriikka kehittyä riittävästi, mutta pelkällä jalkapallon pelaamisella treeneissä ei.

[Sokrateen puskumaali]

Tässä on vaan haasteena, että jalkamotoriikka, räjähtävä nopeus ja kestävyys pannaan alulle nuorena. Jos lapsella ei ole 10-vuotiaana riittävää jalkamotoriikkaa, räjähtävää nopeutta, ketteryyttä ja kestävyyttä, hänestä ei voi tulla huippujalkapalloilijaa. Se, että lapsella on noin 10-vuotiaana jalkamotoriikka jo hyvässä kehitysvaiheessa, räjähtävä nopeus ikäiseksi ja kokoiseksi erinomainen, riittävä ketteryys ja kestävyys ikäiseksi vähintään oikein hyvä ovat perusedellytykset, että voi joskus oppia pelaamaan huippujalkapalloa.

En ole eri mieltä. Olen vain sitä mieltä, että tuo ei välttämättä riitä. Jos satsataan pelkkään perusmotoriikkaan 5-10v, niin se varmasti näkyy jossain määrin heikompina lajitaitoina. Kuinka paljon saa kiinni, jos aloittaa jalkapallon lajiharjoittelun kunnolla vasta 10v iässä? Ehkä riippuu yksilöstä, ehkä kukaan ei tiedä, että miten hyvä olisi ollut aikuisena, jos olisi aloittanut viisi vuotta aikaisemmin.

Nykyisin kun monet lapset liikkuvat niin vähän, nuo ominaisuudet jäävät monelta lapselta kehittymättä, vaikka geneettisiä edellytyksiä voimakkaammalla ja monipuolisemmalla liikkumisella olisikin. Pitää olla hyvä urheilija, jotta voi olla hyvä jalkapalloilija, mutta pelkästään jalkapalloa pelaamalla ei oikein voi tulla hyväksi urheilijaksi. Toki pelaamalla jalkapalloa, juoksemalla päivät pitkät kavereiden kanssa kilpaa tai hippaa, välillä painimalla kun juoksu kyllästyttää ja kiipeilemällä välillä vaikka puissa tai muuten vaan huvikseen voi urheilullisuus ja motoriikka kehittyä riittävästi, mutta pelkällä jalkapallon pelaamisella treeneissä ei.

Samaa mieltä. Mutta sen motoriikan ja oikeastaan urheilullisuuden rakentaminen ei onnistu jalkapalloharjoituksissa pelkästään. Siksi ajatuksesi, että meidän pitäisi keskittyä alle 10v iässä seuratoiminnassa liikuntaleikkikouluna toimimiseen, on mielestäni jalkapallon kannalta väärä. 

Tämä ei tarkoita sitä etteikö niiden 4-6 vuotiaiden kanssa kannattaisi keskittyä ihan sellaiseen perusliikuttamiseen ja pelaamista ei kannata ottaa niin tosissaan, mutta mielestäni kouluiässä viimeistään pitäisi seuratoiminnan olla jalkapallon opettamista. Jos jalkapalloa ei voi opettaa siinä vaiheessa kun omaksutaan nopeasti pelillisiä asioita, niin mielestäni siinä tavallaan vähennetään potentiaalia. Samaa voi toki sanoa, että jos perusliikuntaa ei harrasteta, niin siinä potentiaali heikkenee vielä enemmän.

On jotenkin jännä asia, että entisinä aikoina kun lapset eivät olleet niin teoreettiseen oppimiseen orientoituneita vaan harrastivat liikkumista kaiken aikaa, niin koulu tuotiin tukemaan tätä tiedollisten asioiden omaksumista ja nyt, kun asiat ovat monella tapaa vääntyneet päinvastaisiksi, niin me emme kykene vääntämään peruskoulua enemmän fyysisyyden tukemiseksi. Uskon, että olisi yhteiskunnalle ja yksilöille parempi, jos koulupäivät olisivat alakouluiässä 50% liikuntaa ja 50% muiden tietojen ja taitojen oppimista.

[petteri72]

Samaa mieltä. Mutta sen motoriikan ja oikeastaan urheilullisuuden rakentaminen ei onnistu jalkapalloharjoituksissa pelkästään. Siksi ajatuksesi, että meidän pitäisi keskittyä alle 10v iässä seuratoiminnassa liikuntaleikkikouluna toimimiseen, on mielestäni jalkapallon kannalta väärä.  

Tämä ei tarkoita sitä etteikö niiden 4-6 vuotiaiden kanssa kannattaisi keskittyä ihan sellaiseen perusliikuttamiseen ja pelaamista ei kannata ottaa niin tosissaan, mutta mielestäni kouluiässä viimeistään pitäisi seuratoiminnan olla jalkapallon opettamista. Jos jalkapalloa ei voi opettaa siinä vaiheessa kun omaksutaan nopeasti pelillisiä asioita, niin mielestäni siinä tavallaan vähennetään potentiaalia. Samaa voi toki sanoa, että jos perusliikuntaa ei harrasteta, niin siinä potentiaali heikkenee vielä enemmän.

Tässä kyse iästä. Jollekin 4-6-vuotiaille sopii kohtuullisen pallopainotteinen liikuntaleikkikoulu. Kyllähän sitä sitten nuoremmassa kouluiässä 6-9v harjoittelussa pitää olla enemmän jalkapallopainotteista, taktista ja pallotaidollista, mutta jos muuta voimakasta Ja monipuolista liikuntaa ei ole, kehitystä ei tapahdu. Kyse ei ole siitä, että jalkapalloharjoittelua pitäisi olla vähemmän, vaan sitä että lapsille pitää tavalla tai toisella saada muuta nopeutta, ketteryyttä ja yleismotoriikkaa monipuolisesti kehittävää tekemistä. Oli se sitten samassa ryhmässä, eri ryhmässä, koulussa tai itse jousten rymyten ja leikkien. Eikä tämä muu tekeminen saa loppua 10 ikävuoden jälkeenkään, paras herkkyyskausi jatkuu noin 12-14-vuoteen saakka. Toki matkan varrella mennään enemmän oheisharjoittelutyyppiseen treeniin.

Asenne, että nuorena ei ole aikaa muuhun kuin jalkapalloon, koska tunteja on niin vähän, on kehityksellisesti hyvin hankala. Ongelmaa, että liikuntaa jää lapsilla helposti liian vähäiseksi ja yksipuoliseksi, pitää taklata aika järjestelmällisesti jo nuoresta pitäen.

[Jape77]

Muistan jostain lukeneeni tutkimuksen, jossa oli seurattu bundesliigan pelaajien viikkoharjoitus kirjaa.
Olikohan se noin 24h liikuntaa viikossa, jos halusi huipulle?

[Sokrateen puskumaali]

Tässä kyse iästä. Jollekin 4-6-vuotiaille sopii kohtuullisen pallopainotteinen liikuntaleikkikoulu. Kyllähän sitä sitten nuoremmassa kouluiässä 6-9v harjoittelussa pitää olla enemmän jalkapallopainotteista, taktista ja pallotaidollista, mutta jos muuta voimakasta Ja monipuolista liikuntaa ei ole, kehitystä ei tapahdu. Kyse ei ole siitä, että jalkapalloharjoittelua pitäisi olla vähemmän, vaan sitä että lapsille pitää tavalla tai toisella saada muuta nopeutta, ketteryyttä ja yleismotoriikkaa monipuolisesti kehittävää tekemistä. Oli se sitten samassa ryhmässä, eri ryhmässä, koulussa tai itse jousten rymyten ja leikkien. Eikä tämä muu tekeminen saa loppua 10 ikävuoden jälkeenkään, paras herkkyyskausi jatkuu noin 12-14-vuoteen saakka. Toki matkan varrella mennään enemmän oheisharjoittelutyyppiseen treeniin.

Eli olemme pitkälti samaa mieltä. Lähestyimme asiaa vain eri kantilta.

Asenne, että nuorena ei ole aikaa muuhun kuin jalkapalloon, koska tunteja on niin vähän, on kehityksellisesti hyvin hankala. Ongelmaa, että liikuntaa jää lapsilla helposti liian vähäiseksi ja yksipuoliseksi, pitää taklata aika järjestelmällisesti jo nuoresta pitäen.

Juu se ei ollut asenteeni vaan asenteeni on, että 2-3 tuntia jalkapalloa seurassa ohjatusti ja 20h yleistä liikuntaa muuten. Jos me siirrämme sen 2-3 täyttämään tuota 20h kohtaa, niin se ei riitä niiden kohdalla, jotka jäävät sinne <10h yleisen liikunnan tasolle muuten ja toisaalta niille, joille jo tulee tuo 20h yleistä liikuntaa viikossa täyteen, on parempi jalkapalloilullisesti saada se 2-3 tuntia siihen päälle jalkapallo-opetusta kuin lisätä 10% lisää yleisliikuntaa.

Toki jos seuralla olisi mahdollista tarjota vaikka 20h toimintaa viikossa, niin sittenhän se olisi sellainen kokonaispaketti, ettei paremmasta väliä, ja joka olisi integroitu lasten iltapäiväkerhotoimintaan. Tällöin valtaosa liikunnasta kannattaisi olla lapsia kiinnostavaa yleistä liikunnallisuutta eikä jalkapallon pakkotuputtamista.