Yli-ikäinen junnu
Poissa
Suosikkijoukkue: PaTo
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #25 : 18.11.2019 klo 12:05:00 |
|
Lihavoituun olisi todella mukava tietää jonkinlaista edes ontuvaa syytä. Menevätkö palloliiton serverit tukkoon, jos futsalpeleissä merkitään syöttäjät? Tuomarit tuskin ovat tälläistä ajaneet ja pöytäkirjojen täyttäminen on jo ennestään joukkueiden vastuulla. Puuhastelu haisee ja kauas.
Varsinkin tuo että junioreilta otetaan syötöt pois on jo sen luokan perseennäyttö, että alta pois. Itse ainakin koen, että juurikin heille nuo tilastot ovat tärkeämpiä, kuin aikuisille. Ja kun kansainvälisesti syötöt kuitenkin merkataan, niin miksi juuri meillä Suomessa ei merkata tietyissä sarjoissa, mutta sitten taas toisissa merkataan. No jotenkin mikään ei enää yllätä tässä liiton/piirien arvostuksessa futsalia kohtaan.
Kyselin asiaa Turun futsal ET-vastaavalta sekä piirin toimistolta. Kaikille oli tullut tämä kuulemma aivan puskista, ja alkukaudella oli syöttäjät vielä kerätty. Viime viikonloppuna oli kuulemma tullut tuomareilta kyselyä, että Neloseen ei ollut saanut enää merkattua syöttäjiä pöytäkirjoihin. Tänään sitten tuo uudistus paukahti myös mailiin. Isompaa perseen näyttöä en kyllä tosiaan edes osaisi kuvitella, varsinkin junnusarjoihin. Seurojen Palloliitto, let's puuhast!
|
|
|
|
SalFut
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #26 : 18.11.2019 klo 13:25:00 |
|
Pöllöliitto vauhdissa.
|
|
|
|
ArroFifa KPR
Poissa
Suosikkijoukkue: LaVe, LaVe KPR
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #27 : 19.11.2019 klo 16:30:59 |
|
Aika vitun typerää ettei enään syöttäjiä merkata, ei taas minkäänlaista järkee...
|
|
|
|
ArroFifa KPR
Poissa
Suosikkijoukkue: LaVe, LaVe KPR
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #28 : 26.11.2019 klo 18:12:26 |
|
Tulosveikkaukset viikonlopun peleihin.
FC Kangasala-NePa/Obuhov: 2-8
UrPS-TP-49: 4-6
WFT/Sorpa-Tuisku: 4-7
Ilves/2-LaVe: 2-6
|
|
|
|
SalFut
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #29 : 26.11.2019 klo 21:07:04 |
|
FC Kangasala-NePa/Obuhov: 3-6
UrPS-TP-49: 3-11
WFT/Sorpa-Tuisku: 5-4
Ilves/2-LaVe: 4-4
|
|
|
|
janih
Poissa
Suosikkijoukkue: Apassit & Dynamo UTD
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #30 : 01.12.2019 klo 12:11:51 |
|
Vehu/2 alkanut pelaamaan 4.divarissa kun 15-0 nuijinneet Vapsin, onko Vapsi saapunut Kauppiin ilman vaihtomiehiä vai mitä on tapahtunut?
|
|
|
|
petepeters
Poissa
Suosikkijoukkue: Haka Valkeakoski, sympatiat Napapiirille.
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #31 : 03.12.2019 klo 17:24:00 |
|
Vehu/2 alkanut pelaamaan 4.divarissa kun 15-0 nuijinneet Vapsin, onko Vapsi saapunut Kauppiin ilman vaihtomiehiä vai mitä on tapahtunut?
Ymmärtääkseni VehU oli hakenut 1-joukkueen jätkille pelituntumaa ja se oli tuonut tasoeroa.
|
|
|
|
SalFut
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #32 : 03.12.2019 klo 20:57:05 |
|
Ymmärtääkseni VehU oli hakenut 1-joukkueen jätkille pelituntumaa ja se oli tuonut tasoeroa.
Tää on kyllä niin hanurista kans. Pari apumiestä ymmärrän jos kokoonpanossa vajetta.
|
|
|
|
Tsaar!
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #33 : 04.12.2019 klo 15:13:06 |
|
Ymmärtääkseni VehU oli hakenut 1-joukkueen jätkille pelituntumaa ja se oli tuonut tasoeroa.
Mistäs näin olet ymmärtänyt? Tasoeroa on 15 maalia ja se johtuu ihan siitä, että Vehu/2 oli parempi kuin Vapsi.
|
|
|
|
Tsaar!
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #34 : 07.12.2019 klo 23:57:34 |
|
Ace/3 vs vehu//2 4-6. Oli taas 1 joukkueen jengiä vähän kokeilee, että miten jaksaa. Menee maku koko sarjasta kun vehu hyödyntää tätä, mutta yilves/2 pelaa vaan omalla jengillä. Mautonta! Hyi!
|
|
|
|
Tsaar!
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #35 : 07.12.2019 klo 23:59:02 |
|
Ps. Pelituntuma 1 jengin porukalla alkaa olee aika hyvä.
|
|
|
|
völler 99
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #36 : 08.12.2019 klo 11:32:15 |
|
vehun ykkös jengin pelurit vähän liian kovia tähän divisioonaan. Rupusakit jää jalkoihin!!!!! VOIMIA
|
|
|
|
Vikkelä vaihtomies
Paikalla
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #37 : 08.12.2019 klo 12:15:17 |
|
Tää on kyllä niin hanurista kans. Pari apumiestä ymmärrän jos kokoonpanossa vajetta.
Kai teillä siellä Tampereella on ihan normaalit karenssisäännöt voimassa? Näihin siis kuuluu, että max 3 pelaajaa edellisessä pelissä "ylhäällä" pelanneista saa tulla alas (koko pelin penkillä istunut maalivahti on vapautettu karenssisäännöistä)
|
|
|
|
SalFut
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #38 : 08.12.2019 klo 12:16:23 |
|
Kai teillä siellä Tampereella on ihan normaalit karenssisäännöt voimassa? Näihin siis kuuluu, että max 3 pelaajaa edellisessä pelissä "ylhäällä" pelanneista saa tulla alas (koko pelin penkillä istunut maalivahti on vapautettu karenssisäännöistä)
Eikös se mene niin, että saman viikonlopun aikana alhaalta voi mennä ylös mutta ylhäältä ei alas. Ei koske junioreita.
|
|
|
|
Vikkelä vaihtomies
Paikalla
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #39 : 08.12.2019 klo 12:59:12 |
|
Eikös se mene niin, että saman viikonlopun aikana alhaalta voi mennä ylös mutta ylhäältä ei alas. Ei koske junioreita.
Juu, mutta jos ois esim eilen 7.12. ollut kakkosen peli, niin vain kolme pelajaa siitä pelistä saisi pelata ensiviikon lauantaina 14.12. nelosen pelissä. Siitä en ole varma, koskeeko tämä junnuja. Toki jos pari jätkää olisi ollut eilen loukissa, kipeänä, pelikiellossa, töissä tai muuten poissa eilisen pelistä mutta olisivat "edarin pelaajia", niin sinne saisi sitten jo viisi kappaletta heitä mukaan 14.12.
|
|
|
|
janih
Poissa
Suosikkijoukkue: Apassit & Dynamo UTD
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #40 : 08.12.2019 klo 21:44:26 |
|
Fc Vapsi - Apassit 6-9 (2-5). Sylvään koulun parketti lienee Pirkanmaan pienimpiä kenttiä alasarjoissa pelaavista. Vapsi päästänyt nyt kahteen peliin 24 maalia.
Vehun kokoonpanoja seuranneena, ei siellä moni ylhäällä pelaava 4.divarissa pörräile eli lienee kaikille selvää, että Vehu/2 on alkanut pelaamaan, kun sarja saatu kunnolla vauhtiin.
|
|
|
|
R.Rabbit
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #41 : 08.12.2019 klo 22:55:00 |
|
VehU/2 tosiaan vaan alkanut pelaamaan alun sakkauksen jälkeen. Eikä ykkösen porukasta ole kuin muutama kaveri käynyt parissa pelissä joten ihan omalla porukalla menty. Välillä vaan tälläsellä pubijengillä kestää saada jalat auki
|
|
|
|
petepeters
Poissa
Suosikkijoukkue: Haka Valkeakoski, sympatiat Napapiirille.
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #42 : 09.12.2019 klo 21:24:24 |
|
Eilen muuten mainitussa Vapsi - Apassit pelissä muuten taidettiin ottaa syöttäjät ylös
|
|
|
|
janih
Poissa
Suosikkijoukkue: Apassit & Dynamo UTD
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #43 : 09.12.2019 klo 22:36:47 |
|
Ei otettu ylös, meidän joukkueen johtohahmot kyllä keräilee syötötkin omiin tilastoihin, niin voidaan viisastella saunaillassa lopullisten pistepörssien parissa.
Todella tyhmää, että piiri on päättänyt jättää syöttäjät listoilta pois. Ei kuitenkaan iso vaiva lisätä pöytäkirjaan.
|
|
|
|
völler 99
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #44 : 10.12.2019 klo 01:07:31 |
|
apassit nousee tällä kaudella!!! parkunmäestä kajahtaa! tiimissä on taitoa, kokoa näköä ja taktista osaamista. samppanjat valmiiksi kylmässä.
|
|
|
|
Apache
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #45 : 10.12.2019 klo 12:42:20 |
|
Ei otettu ylös, meidän joukkueen johtohahmot kyllä keräilee syötötkin omiin tilastoihin, niin voidaan viisastella saunaillassa lopullisten pistepörssien parissa.
Todella tyhmää, että piiri on päättänyt jättää syöttäjät listoilta pois. Ei kuitenkaan iso vaiva lisätä pöytäkirjaan.
Toimitsijoilla olevaan paperiseen pöytäkirjaan on hyvä merkitä syöttäjät. Kannattaa pyytää tuomareita ilmoittamaan. Näkyy siinä syöttäjät ja voi pitää omaa tilastoa (valokuva siitä mukaan, tuomarit vievät paperisen matkassaan). Kotijoukkue ei pysty merkkaamaan Tason pöytäkirjaan syöttäjiä, kun se lomake on siellä muutettu sellaiseksi, että vain maalintekijän voi merkitä. Uusi yhtenäinen Palloliitto päätti näin. Päätöksestä saa antaa palautetta Länsi-Suomen (ja muidenkin alueiden) vastaaville ja muuallekin Palloliittoon. Taisi olla niin, että Uudellamaalla oli ennenkin ollut vain maalintekijät alasarjoissa ja nuorilla.
|
|
|
|
East Clintwood
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #46 : 10.12.2019 klo 13:22:09 |
|
apassit nousee tällä kaudella!!! parkunmäestä kajahtaa! tiimissä on taitoa, kokoa näköä ja taktista osaamista. samppanjat valmiiksi kylmässä.
Näkemäni perusteella pitäisin jäät mieluummin hatussa kuin coolerissa. Apassit ei ole ihan yhtä heikko kuin viime kaudella, mutta valovuoden mm. Vehua ja Y-Ilvestä perässä.
|
|
|
|
Strikah
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #47 : 10.12.2019 klo 16:43:55 |
|
Näkemäni perusteella pitäisin jäät mieluummin hatussa kuin coolerissa. Apassit ei ole ihan yhtä heikko kuin viime kaudella, mutta valovuoden mm. Vehua ja Y-Ilvestä perässä.
Totta turiset. Suosittelen kuitenkin harjoittamaan hiukan ff2:lla vaadittavaa kännisarkasmioikolukutaitoa seuraavissa klo yhden jälkeen yöllä tulevissa postauksissa.
|
|
|
|
CTRB
Poissa
Suosikkijoukkue: TKT/2, Kotarit, TKT
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #48 : 10.12.2019 klo 16:59:36 |
|
Näkemäni perusteella pitäisin jäät mieluummin hatussa kuin coolerissa. Apassit ei ole ihan yhtä heikko kuin viime kaudella, mutta valovuoden mm. Vehua ja Y-Ilvestä perässä.
Minkälainen on teilläpäin valovuoden määritelmä..? Viimeisimmän tiedon mukaan jopa perämetsässä(eli kaukana, ehkä jopa valovuoden päässä) asuvien apassien tietämän mukaan valovuosi on matkana hieman pidempi kuin kuuden maalin maaliero esimerkiksi VehU/2 vastaan...
|
|
|
|
East Clintwood
Poissa
|
![](http://futisforum2.net/Themes/green/images/post/xx.gif) |
Vastaus #49 : 10.12.2019 klo 17:08:46 |
|
Minkälainen on teilläpäin valovuoden määritelmä..? Viimeisimmän tiedon mukaan jopa perämetsässä(eli kaukana, ehkä jopa valovuoden päässä) asuvien apassien tietämän mukaan valovuosi on matkana hieman pidempi kuin kuuden maalin maaliero esimerkiksi VehU/2 vastaan...
Sellainen määritelmä, että Apassit häviää kymmenen kertaa kymmenestä esim. Vehua vastaan jos ottelu pelataan suunnilleen optimaalisilla kokoonpanoilla. Ja joo, saatoin ymmärtää völler99:n heiton olevan läppä, mutta kunhan tulin pätemään.
|
|
|
|
|
|