TURUN PALLOSEURAPerustettu: 24.10.1922
Saavutukset: 8 SM-kultaa, 12 SM-hopeaa, 11 SM-pronssia, 3 Suomen Cup -mestaruutta
Kaudet Suomen pääsarjassa: 73SEURAJOHTOHallituksen puheenjohtaja: Jouko Peräaho
Hallituksen jäsenet: Aimo Moisander, Niklas Österlund, Ari Aho, Tommi Suominen, Harri Ekebom, Jyri Kuusela
Toimitusjohtaja: Jarmo Kähkönen
KAUSI 2019Liigavisiitin päätyttyä traagiseen putoamiseen TPS:n pakka oli marraskuussa 2018 enemmän levällään kuin kertaakaan sitten kaoottisen kevään 2014.
Putoaminen merkitsi loppua Mika Laurikaisen ajalle TPS:n valmentajana. Heti kauden 2018 loppuvihellyksen jälkeen oli yhtä selvää, että myös pelaajapuolella oli edessä iso remontti. Ensinnäkin monen pelaajan kehityksen kannalta ei ollut mitään järkeä palata TPS:n mukana divariin. Toisekseen Laurikaisen vuosien aikainen runko oli ollut yhdessä vuosikaupalla, mikä on tämän tason jalkapallojoukkueissa aika harvinaista. Traumaattisesta putoamisesta huolimatta kenellekään tepsiläiselle tuskin jäi muuta kuin hyvää sanottavaa Laurikaisesta, joka teki mittaamattoman päivätyön koko TPS:n edustusjalkapallon olemassaolon eteen, mutta Laurikaisen joukkue oli luonnollisen kehityskaarensa kulkenut ja muutos oli kaikin puolin ajankohtainen.
Seura reagoi putoamiseen hienosti, oli heti avoin ja naulasi seuraavan kauden teesit huoneentauluksi jo päivä karsintatasapelin jälkeen. Putoamiskyyneleleiden vuodattaminen oli vielä pahasti kesken, kun puheenjohtaja Jouko Peräaho kertoi, että ehdoton tavoite on välitön paluu Veikkausliigaan. Kannattajapuolellakaan kukaan ei varmasti mitään muuta halunnutkaan.
Tavoitteenasettelu ohjasi luonnollisesti myös joukkueen rakennusta. Siinä missä vuoden 2014 putoamisesta käynnistyi täysin tietoisesti monivuotinen Laurikainen ja lapset -projekti, joka kulminoitui huolella kypsytettyyn vuoden 2017 nousuun, nyt kenelläkään ei ollut halua eikä jaksamista rakentaa pitkän kaavan kautta uutta tulemista Ykkösessä, joka oli kaikin puolin nähty.
Uudeksi valmentajaksi hankittiin varsin odotetusti viimeksi Salon Palloilijoita koutsannut Tommi Pikkarainen. Tepsiläiseen tyyliin päävalmentaja haettiin läheltä, vaikka moni olisi ollut uuden aikakauden merkiksi valmis rohkeampaankin ratkaisuun. Toisaalta tiedettiin, että Pikkarainen on kunnostautunut Seuran junioripuolella, minkä lisäksi hänen kykynsä hallita ja organisoida jalkapallojoukkueen kaltaista suurta kokonaisuutta tiedettiin hyväksi. Jälkimmäinen ominaisuus on kovin hyödyllinen TPS:ssä, jossa vähäisten resurssien takia päävalmentaja on edelleen urheilupuolen korkein ja paras (ja ainoa) asiantuntija.
Putoamiskauden runkopelaajista jatkoivat Rasmus Holma, Sami Rähmönen, Jonni Peräaho, Oskari Jakonen, Joakim Latonen ja Mika Ääritalo. Noin puolet ihanneavauskokoonpanosta oli siis talvikauden alkaessa tyhjää täynnä, joten Pikkarainen sai heti laittaa kaiken peliin uutta joukkuetta rakennettaessa. Vähemmälle peliajalle liigassa jääneistä myös Miikka Mujunen, Otto Schultz, Juho Montola, Jani Virtanen sekä loukkaantumisen takia koko liigakauden pelaamatta ollut Tomas Hradecky kiinnitettiin divarikaudelle.
-------------------------------------------------------------------
Jälkikäteen Pikkaraisen onnistumisia siirtomarkkinoilla voinee kuvata kaksijakoisiksi. Pelaaja-arvioiden aika on hivenen alempana, mutta kauden alla tulleet uudet voi jakaa karkeasti kolmeen kategoriaan.
Vaikein rasti lienee löytää kantaviksi voimiksi pelaajia, joilla on vähän tai ei lainkaan näyttöjä Suomen ylimmistä sarjoista.
Näiden pelaajien kohdalla TPS onnistui liki täydellisesti. Tähän kategoriaan menevät Aldayr Hernandez, Alim Moundi ja Jessy Lando-Fusu. Heistä Hernandez oli kielipuolenakin aivan törkeän hyvä toppari varsinkin kauden jälkimmäisellä puoliskolla. Moundi on erittäin ristiriitainen ja mielipiteitä jakava pelaaja, mutta oli kuitenkin kauden aikana niin suuressa roolissa, että eiköhän hänet pidä reiluuden nimissä onnistuneiden hankintojen joukkoon lukea. Puolustava keskikenttäpelaaja Lando-Fusu taas oli silminnähden keskenkuntoinen eikä näyttänyt myöskään taidoiltaan järin hyvältä jalkapalloilijalta.
Näiden lisäksi TPS hankki tukun kotimaasta tuttuja pelaajia, ja näiden kohdalla onnistuminen oli hyvin vaihtelevaa.
Heistä helposti onnistujiksi voidaan heittämällä lukea etenkin syksyllä hienosti pelannut Tatu Varmanen sekä TPS-kannattajille täysin tuntematon, mutta Pikkaraiselle ennestään tuttu Albijon Muzaci, joka pelasi itsensä syvälle kannattajien sydämiin. Myös kahden vuoden poissaolon jälkeen hienon paluun tehnyt Matej Hradecky menee ilman muuta plussan puolelle.
Ennestään tunnetuista pelaajista ei-niin-nappihankinnoiksi osoittautuivat Anton Lepola, Kristian Heinolainen ja Mika Mäkitalo. Heidän kutsumisensa varsinaisesti epäonnistuneiksi _hankinnoiksi_ menisi kuitenkin jälkiviisastelun puolelle, koska talvella oli kaikki syyt uskoa jokaisesta olevan runkopelaajaksi Ykkösessä. Paluumuuttaja Lepola oli ja on edelleen nuori maalivahti, jolle divarikauden piti olla mahdollisuus ottaa seuraava steppi. Heinolainen oli jo esittänyt hyviä otteita liigassakin, kaiken Suomen kentillä voittaneesta Mäkitalosta nyt puhumattakaan. Kukaan kolmikosta ei onnistunut, mutta eiköhän lähes jokainen Ykkösen seura olisi silloisilla tiedoilla tarttunut täkyyn, jos olisivat päässeet käsiksi näihin miehiin.
Kolmantena on sitten se synkin kategoria: pelaajat, joista ei ollut apua ja joiden kohdalla vaara oli täysin nähtävillä jo etukäteen. Solomon Duah on todennäköisesti eniten itsetuhoisia ajatuksia edustamiensa joukkueiden kannattajien keskuudessa aiheuttanut suomalainen jalkapalloilija, eikä valitettavasti muuksi muuttunut TPS:ssäkään. Juho Salmisen tason riittävyyttä oli perusteet epäillä alun perinkin, ja ura TPS:ssä päättyikin kesken kauden. Lisäksi moni koki, että Interin riittämättömiksi toteamia pelaajia oli joukkueessa jo muutenkin aivan tarpeeksi, joten Duahin ja Salmisen hankintoja ei alun pitäenkään katseltu järin hyvällä.
Toisaalta Seuralle pitää antaa kunnia siitä, että epäonnistumisia ja puutteita paikattiin. Kesken kauden tulleista pelaajista maalivahti Jere Koponen oli nousun takuumiehiä ja puolustaja Valtteri Vesiaho myös tärkeässä roolissa. Keskikenttäpelaaja Otto Ollikainenkaan ei ollut rotaatiomiehenä mitenkään arvoton.
-------------------------------------------------------------------
Kevättalven Suomen Cupissa katsojilla riitti totuttelemista TPS:n rajusti uudistuneeseen (lue: suoraviivaistuneeseen) pelityyliin). Cupin lohkovaiheen saldoksi jäivät kotivoitot TPV:stä ja EIF:stä sekä vierastappiot KTP:lle ja AC Kajaanille. Matka tyssäsi lohkovaiheeseen. Mikään ei kielinyt siitä, että TPS olisi suunnannut cupiin hirveästi kilpailullisia tavoitteita, ja kun ko. kilpailun voittaminen on tehty muutenkin divarijoukkueille liki mahdottomaksi, tässäkään viestissä ei kannattane käyttää niiden pelien puimiseen tämän enempää.
Varsinaisen sarjakauden alussa TPS yllätti sen sijaan kerrankin positiivisesti. Siinä missä aiempina vuosina huono kauden aloitus oli kuulunut TPS-kannattajan vuosikalenteriin siinä missä joulu ja juhannuskin, nyt tehtiin toisin. Peli ei aina vakuuttanut, mutta kauden alkajaisiksi TPS pelasi kahdeksan ensimmäistä otteluaan saldolla 6-1-1. Pistemenetyksistäkin toinen oli EIF-tasapeli, jossa TPS pelasi lähes 75 minuuttia alivoimalla. Alkukauden kovin meriitti oli 1-0-vierasvoitto AC Oulusta, jota vielä silloin pidettiin yhtenä pääkilpailijoista.
Tuloksillaan TPS ilmoittautui vahvasti mukaan mestaruustaisteluun, mutta pelillisesti Seura näytti kaikkea muuta kuin pysäyttämättömältä. Siitä maksettiinkin urakalla hintaa kesäkuun alussa, kun TPS hävisi ensin kotonaan MuSalle 1-2 ja perään MyPalle vieraissa 1-3. Etenkin jälkimmäinen ottelu on liioittelematta hirveimpiä, mitä sivullekirjoittanut on TPS:ltä eläessään nähnyt.
Juhannus tappioiden märehtimisineen tuli kuitenkin selvästi oikeaan paikkaan, koska sen jälkeen alkoi TPS:n kauden paras jakso. Heti kahteen seuraavaan peliin TPS teki kahdeksan maalia EIF:ää ja TPV:tä vastaan. 28.6.-14.9. välisenä aikana TPS voitti yhdeksän ottelua, pelasi kaksi tasan ja hävisi vain kerran. Sekin tappio tuli maalin erolla kärkijoukkue Hakalle ottelussa, jonka esityksestä ei jäänyt mitään hävettävää. Heinä-elokuu olikin kannattajan silmin kauden rennointa aikaa: voittoja tuli liukuhihnalta ja alkukaudesta poiketen myös hyvillä peliesityksillä. Stadionille suunnatessa päivän kuntoa ei tarvinnut joka viikko jännittää.
Samaan aikaan kauden suuri kuva alkoi käydä selväksi, eikä se välttämättä ollut loppukauden kannalta hyväksi. Hakan hirmuvireelle ei ollut tehtävissä yhtään mitään, eikä edes kaikkien keskinäisten otteluiden voittaminen olisi lopulta vienyt lähellekään. Samalla kaikkien aikojen Ykkönen, jossa puolet sarjasta oli ilmoittautunut nousutaisteluun, koki melkoisen antikliimaksin.
TPS:n kakkossija alkoi lukittautua varhaisessa vaiheessa, kun myöskään alapuolelta ei löytynyt missään vaiheessa oikeaa haastajaa. Eniten henkseleitään paukutellut AC Oulu veti aivan vihkoon, KTP korkeintaan vähän sinne päin ja lähimmäksi päässyt Jarokin tiputettiin kyydistä Pietarsaaressa 27. heinäkuuta, kiitos Matej Hradeckyn dominoiman toisen puoliajan.
Siksi yksi vaihe TPS:n kaudesta päättyikin jo 14. syyskuuta. Silloin Tepsi varmisteli Oulussa vierastasapelin ja varmisti kakkossijansa matemaattisestikin heti ensimmäisellä mahdollisuudellaan.
Siitä eteenpäinkin TPS pelasi sarjakauden viimeiset kuusi ottelua tappioitta, mutta aitoa kiimaa ei enää löytynyt kentälle tai katsomoon, poislukien ehkä Haka-vierasottelu, jossa TPS pystyi ensimmäisenä ja ainoana joukkueena voittamaan Hakan kaudella 2019.
Karsintapaikan varmistuttua TPS pelasi kuudesta viimeisestä sarjaottelustaan neljä tasan. Suurin osa otteluista oli melkoista läpsyttelyä, mikä oli toki inhimillisesti ymmärrettävää, muttei kenenkään kannalta niin hirveän hauskaa. Sarjakauden 2019 voineekin lukea yhdeksi seurahistorian tylsimmistä, kun muutamia yksittäisiä jaksoja lukuunottamatta jalkapallokauden perinteinen draaman kaari - taistelu mestaruudesta, kärkisijoista, europaikoista, säilymisestä tai mistä ikinä - puuttui täysin.
Siihen tosin tuli hyvitys korkoineen päivineen sen jälkeen, kun Ykkönen saatiin vihdoin pakettiin.
-------------------------------------------------------------------
Katseita käännettiin siis karsintoja kohti jo syyskuusta lähtien, ja omien otteluiden sijaan suurin jännitys kohdistuikin siihen, mikä liigajoukkue karsinnoissa tulisi vastaan.
Yksikään vaihtoehto ei ollut tavattoman huono. Vaasan Palloseura oli pelannut kaikilla mittareilla pahasti alakanttiin. Edelliseltä syksyltä tuttu karsintavastustaja KPV oli vahvistunut kesän aikana, muttei silti ollut mikään tasainen voittokone. Epätodennäköisin vaihtoehto RoPS oli ehdokkaista materiaaliltaan kovin, mutta tämän skenaarion toteutuessa RoPS olisi tullut karsintoihin todella huonossa vireessä ja heikentyneellä itseluottamuksella.
Myös liigan puolella ratkaisu saatiin jo ennen päätöskierrosta, kun VPS:n putoaminen ja KPV:n karsintapaikka lukittuivat. TPS-valmennus ehti siis käydä tulevan vastustajan peliä läpi juurta jaksain. Pikkarainen oli sitä paitsi epäilemättä katsonut KPV:n pelejä muutenkin läpi kauden jo perhesuhteidensa ja Kokkola-siteidensä takia. Siitä valmistautuminen ei jäänyt kiinni.
Muunlainen valmistautuminen olikin sitten suurempi arvoitus. TPS oli pelannut edellisen oikeaksi jalkapallo-otteluksi luettavan pelinsä Valkeakoskella 19.9., seuraava kuukausi meni lähinnä potkiessa otteluita pois kalenterista. Aika oli varmasti henkisesti ja valmennuksellisesti (niitä videosulkeisia lukuunottamatta) haastavaa. Henkisesti karsintoihin syttymistä ei tietenkään tarvinnut epäillä, mutta peli- ja treenikentällä terävin ote oli ollut tiessään jo pitkään.
TPS vastasi kuitenkin hyvin huutoon Turussa pelatussa ensimmäisessä ottelussa. KPV oli Kupittaalla TPS:ää useammin lähellä maalintekoa, mutta enimmäkseen ottelu oli kuitenkin tasainen. Albijon Muzacilla oli jo Turussa loistava paikka asetella veitsi KPV:n kurkulle, mutta huolimattoman viimeistelyn takia pallo lienee tätä kirjoitettaessakin jossain Kupittaa 5:llä. Minimitavoite kuitenkin täyttyi. KPV jäi vierasmaaleitta, ja erityisen rohkaisevaa oli se, että Tatu Varmanen pimensi liigan loppukauden parhaisiin pelaajiin kuuluneen Ishmael Yarteyn lähes täysin.
Toista osaottelua edelsi spekulaatio pelipaikasta. Vuoden takainen vesiliirtokilpailu Kokkolan maauimalassa oli vielä tuoreessa muistissa. Kun vaihtoehtona oli Seinäjoki, joka paitsi tarjoaisi pelikelpoisen kentän ja lyhyemmän vierasmatkan, myös veisi KPV:ltä kotiedun, oli selvää, mihin TPS mieluummin 27. lokakuuta matkustaisi.
Jo alkuviikosta KPV:n omistaja Matti Laitinen oli kiukutellut Hesarissa ottelun pelaamisesta Kokkolassa ja lyönyt kaupan päälle toimittajalle luurin korvaan. Pari päivää ennen peliä pidetyssä tarkastuksessa Kokkolan kenttä olisi kelvannut Palloliitollekin, mutta yhtäkkiä KPV itse halusikin viedä ottelun Seinäjoelle. "Eipä tule ainakaan kenellekään sanomista kentästä", jatkoi Laitinen uhriutumistaan. Turussa kiertäneiden huhujen mukaan pullistelun takana oli kuitenkin ihan silkkaa epävarmuutta. KPV:n joukkueen kerrottiin olleen niin huolissaan vierasmaalittomuudestaan Turussa, että oikealla kentällä pelaaminen alkoi kiinnostaa Pohjanmaallakin.
Koko pelipaikkavääntö oli tietysti vain bensaa liekkeihin TPS-kannattajille, joita lopulta matkusti Seinäjoelle parisen sataa. Seurauksena oli kenties TPS-historian ylivoimaisin esitys katsomossa. Vertoja sille veti lähinnä vain joukkueen dominointi kentällä.
Ensimmäisellä jaksolla jatkettiin ensimmäisen osaottelun tasaisissa merkeissä kuitenkin sillä erolla, että nyt KPV ei saanut samanlaisia hallintajaksoja kuin Turussa. TPS näytti heti olevansa ytimessä, kun taas KPV:n ilme oli alusta asti hampaaton ja varovainen, joskin KPV:n paitsioksi tuomittu "johtomaali" pääsi pelästyttämään katsomossa. Kentällä läheltä piti -tilanne ei kuitenkaan näyttänyt pasmoja sekoittavan. Mika Ääritalon johtomaali juuri ennen taukoa käynnisti kollektiivisen mayhemin TPS-päädyssä.
Toisella puoliajalla KPV olisi tarvinnut kaksi maalia. TPS:n puolustus Jere Koposen, Aldayr Hernandezin ja Tatu Varmasen johdolla pimensi täysin KPV-hyökkäyksen, joka ei lopulta ollut kovin lähellä edes yhtä maalia. Vaikean kauden pelanneen Oskari Jakosen 2-0-maali 67. minuutilla aiheutti jo sen, että Veikkausliigasta uskalsi puhua ääneen, ja vielä lisäajalla Solomon Duah viimeisteli täydellisen nöyryytyksen. Mediassa KPV oli nostettu otteluparin selväksi ennakkosuosikiksi, mutta toisessa osaottelussa TPS toteutti Laitisen toiveen: tarvetta jossitella kentän kunnolla tai millään muullakaan ei tosiaan jäänyt.
Jos kaksi vuotta sitten Espoossa tuntui siltä, ettei mikään voi enää ikinä tuntua näin hyvältä, niin Seinäjoen stadionin tekonurmella tuli sekin ajatus todistettua vääräksi. Eikä oman voiton hetkellä rehellisesti sanottuna harmittanut sekään, että divariin lähetettiin ylivoimaisella näytöksellä KPV, joka oli noussut aika monen tepsiläisen inhokkilistan kärkipäähän jo yhteisen divaritaipaleen alusta alkaen.
-------------------------------------------------------------------
PELAAJA-ARVIOT 2019Pelaajien tilastot: Ottelut avauksessa(vaihdosta sisään/maalit+syötöt, kortit. Tilastoissa Ykkösen ottelut.
Maalivahdit:Jere Koponen: 4 ottelua, 0 keltaista korttiaElokuussa kysyttiin, miksi TPS hankkii edustusjoukkueeseen kolmannen maalivahdin. Mikä elokuu, kysytään nyt. TPS:n maalivahtitilanteen ja oman Inter-taustansa takia Koposen hankinta ei lämmittänyt mieltä vähääkään, mutta Seura tiesi, mitä teki. Koponen tuli heti isännäksi taloon ja levitti koko puolustukseen varmuutta tavalla, johon maalivahtikollegansa eivät kauden aikana pystyneet. Kaiken huipuksi karsinnoissa kaksi nollapeliä.
Miikka Mujunen: 17 ottelua, 0 KKAlkukauden vuorottelun jälkeen ykkösmaalivahdin viitta puettiin Mujuselle. On hyvä _torjuja_, muttei samanlainen koko alakerran luotettava liideri kuin Koponen. Epävarmuus keskityspalloissa on silmiinpistävä ongelma. Kelpo maalivahti, mutta odotettu seuraava kehitysaskel jäi ottamatta.
Anton Lepola: 6 ottelua, 0 KKOmalle pojalle ja mukavalle miehelle soisi läpimurron, mutta valitettavasti sitä ei tullut. Alkukauden rotaatiosysteemi ei varmasti ole maalivahdille helppo paikka lyödä läpi, mutta ei tavoitteellisessa kilpaurheilussa kovin usein ole siloiteltua tiellä tarjollakaan etenkään maalivahdille.
Puolustajat:Rasmus Holma: 20(2)/1+0, 2 KK, 1 PKHolmasta sanotaan samat asiat joka vuosi, mutta totta se on: katto pelaajana menee jossain liigan häntäpään ja Ykkösen kärjen välimaastossa, mutta siitä Holma ansaitsee mittaamattoman arvostuksen, että on päässyt vuosikaudet lähes joka viikko oman tasonsa ja potentiaalinsa ylärajoille. Kasvanut vuosien aikana myös johtajana yhdeksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista.
Sami Rähmönen: 19/3+4, 2 KKElävä seuralegenda pelasi taas pääosin vahvan kauden ja teki siinä sivussa hyvät tehotkin. Harmi, että toinen karsintapeli jäi väliin, mutta toivottavasti ensimmäisen osaottelun loukkaantuminen ei samalla tullut päättäneeksi yhtä hienointa TPS-uraa koskaan.
Aldayr Hernandez: 25/0+0, 3 KKKukaan ei osannut odottaa mitään joltain Libanonissa pelanneelta neverheard-topparilta, mutta Hernandez kostautui aivan päälliköksi kielipuolenakin. Varsinkin kauden loppupuoliskolla, kun yhteispeli kavereiden kanssa alkoi löytyä, aivan muuri.
Kristian Heinolainen: 6(1)/0+0, 3 KKLiigassa ajoittain edukseen esiintyneeltä Heinolaiselta oli ihan lupa odottaa nousua runkopelaajien joukkoon, mutta hän jäi yhdeksi kauden pahimmista pettymyksistä. Sanoi olevansa "aika mulkku" pelaaja, mutta vähänpä nähtiin siitäkään. Esitys MyPa-vierastappiossa sattuu silmiin vieläkin. Lähti kesken kauden, mikä oli varmasti molemmille osapuolille hyvä ratkaisu.
Valtteri Vesiaho: 11/1+0, 2 KKKesken kauden tullut topparihankinta. Otti nopeasti paikkansa avauskokoonpanossa, vaikkei ihan joka peliä pelannutkaan. Ei yhtä fyysinen kuin Holma tai Hernandez, mutta molempijalkaisena tuo pelinavaamiseen paljon lisää. Huikea kaukolaukausmaali KTP:tä vastaan.
Tatu Varmanen: 18/0+0, 7 KKVarmaseen suhtauduttiin aika varauksella, kun Interin liigajoukkueessa ei oikein lähtenyt. Nousi kuitenkin TPS:ssä runkopelaajaksi ja nosti osakkeitaan varsinkin syyspuolella. Karsinnoissa kentän parhaita, pimensi KPV:n Ishmael Yarteyn lähes täysin.
Julius Perälä: 1/0+0, 0 KK
Otto Schultz: 4/0+0, 1 KKKeskikenttäpelaajat:Alim Moundi: 25/4+4, 4 KKVarmasti mielipiteitä jakavin pelaaja, joita TPS:ssä on nähty vuosiin. Toisaalta menettää pallon turhauttavan usein. Toisaalta myös voittaa sen takaisin miellyttävän usein, ja jos vähänkään seuraa Moundin tekemisiä pallottomana, saattaa ymmärtää, miksi valmennus luottaa häneen enemmän kuin kehenkään muuhun keskikenttäpelaajaan. Erittäin hyvä paikkaamaan eksyneitä joukkuekavereitaan ja tunnistamaan mahdolliset uhat ennalta. Kaikessa ristiriitaisuudessaan myös joukkueen tehokkain pelaaja, joka ei ole laituri tai puhdas hyökkääjä.
Jessy Lando-Fusu: 2(3)/0+0, 0 KKEn tiedä, kuka hankki, miksi ja mitä tarkoitusta varten. Tuskin ainakaan TPS:n kakkosjoukkueta varten, mutta siellä Lando-Fusu pelasi ainoat hyvät pelinsä Seurassa. Iso hutihankinta.
Jonni Peräaho: 11(5)/0+2, 3 KKKeskikentän Rasmus Holma. Kyvyt eivät riitä paljon korkeammalle ja joku voisi väittää että niiden riittävyys Ykkösen kärkijoukkueeseenkin on vähän siinä ja siinä, mutta näin suurella sydämellä pelaavat pelaajat ovat harvassa. Pitää olla onnellinen, että TPS:ssä niitä on monta. Sitä paitsi joukkueen pistekeskiarvo ei ollut kenenkään muun pelatessa niin korkea kuin Peräahon (poislukien vain 191 minuuttia pelannut Lando-Fusu).
Mika Mäkitalo: 16(4)/0+0, 1 KKKaksijakoinen tapaus. Jalka ei niin kauheasti nouse, mutta osaamiseltaan Mäkitalo on edelleen liian hyvä pelaaja pelaamaan Ykköstä. Ei kuitenkaan onnistunut tällä kaudella, ja väitän sen johtuvan siitä, että Pikkaraisen TPS:n pelitapa ei sovi Mäkitalon kaltaiselle pelaajalle sitten vähääkään. Suoralta kädeltä ei tule mieleen oikein yhtäkään sellaista ottelua, jossa Mäkitalo olisi päässyt aidosti pelin sisälle. Tehotilasto puhuu samaa kieltä.
Jani Virtanen: 2(6)/0+0, 0 KKSama vanha tarina. Kaikki tietävät taidot, mutta jostain syystä vastuu jää kausi toisensa jälkeen vähiin. 2010-luvun suurimpia TPS-mysteerejä on, miten pohjimmiltaan näin hyvä pelaaja jää jatkuvasti sivuraiteelle, mutta jos kolme peräkkäistä TPS-valmentajaa on päätynyt samaan ratkaisuun, ei kai se vika voi aina valmentajassakaan olla.
Tomas Hradecky: 2(4)/0+0, 1 KKOli hienoa nähdä T. Hradecky taas kentällä ja olisi ollut hienoa nähdä enemmänkin, mutta ihan selkeää roolia ei tainnut löytyä. Täytti paikkansa, mutta paluun jälkeisen Tomaksen parhaat pelit jäivät odottamaan itseään. Toivottavasti ne pelit nähdään TPS-paidassa.
Matej Hradecky: 6(4)/1+1, 0 KKOli hämmästyttävän hyvä heti kahden vuoden poissaolonsa jälkeen ja näytti, miksi vanhin Hradecky on joskus kutsunut Matej'ta veljessarjan lupaavimmaksi pelaajaksi. Huikeimmillaan heinäkuun Jaro-vieraspelissä, jonka käänsi Tepsille tultuaan vaihdosta kentälle. Toki hiljaisempiakin iltoja mahtui joukkoon (mm. ensimmäinen karsintapeli) ja pieni pehmeys vaivaa loukkaantumisten jälkeen, mutta kokonaisuutena komea comeback.
Jesper Karlsson: 4(5)/0+0, 1 KKEnsi askeleet edustusjoukkueessa rotaatiopelaajana. Pelasi ihan kelvollisesti sen minkä pelasi, mutta ei myöskään tullut karmit kaulassa väkisin kokoonpanoon. Tähänastisen perusteella on vaikea nähdä Karlssonille mitään merkittävää roolia liigajoukkueessa.
Otto Ollikainen: 2(3)/0+0, 1 KKTuli kesken kauden HJK:sta eikä jättänyt 209 peliminuuttinsa aikana oikein mitään kuvaa siitä, onko lintu vai kala. Ihan lupaavana pidetty pelaaja, mutta näistä esityksistä ei jäänyt mieleen kauheasti mitään. Ei erikoistunut hyvässä, mutta ei toki pahassakaan.
Niklas Pyyhtiä: 0(1)/0+0, 0 KKHyökkääjät:Joakim Latonen: 16(7)/3+4, 2 KKJonkinlainen steppi eteenpäin, ja kai tätä kautta voi Latoselle tällä peliajalla ja näillä tehoilla orastavaksi läpimurroksi kutsua. Tehot alkavat olla kelvollista luokkaa, mutta samaan aikaan mietityttää, onko Latonen tosiaan joukkueelle hyödyllisimmillään laiturina. Pitäisikö kokeilla rohkeammin kymppipaikalla silloin kuin sellainen TPS:n ryhmityksessä on?
Albijon Muzaci: 17(5)/7+4, 5 KKKauden läpimurto. Harva foorumisti tiesi mitä Pikkarainen teki ottaessaan Muzacin SalPasta mukaansa, mutta Pikkarainen tiesi. Kunnon katujyrä, jota vastaan kenelläkään ei ole kivaa pelata, ja komea vasemman jalan laukaus. Joukkueen toiseksi tehokkain pelaaja. Vieläkö löytyisi lisävaihde?
Oskari Jakonen: 12(
/3+1, 1 KK, 1 PKSeuraavaa askelta on odotettu, mutta valitettavasti sitä ei oikein näytä tulevan. Vaikea ja tahmea kausi. Sai kuitenkin hienon revanssin. Kauden piti päättyä syyskuussa Oulussa tulleeseen olkapäävammaan, mutta Jakonen tuli vielä takaisin ja sai hyvitystä hankalle kaudelle tekemällä Seinäjoella hienon 2-0-maalin, joka käytännössä ratkaisi nousun.
Juho Salminen: 1(6)/0+0, 0 KKKovin moni ei nähnyt Salmisessa alun perinkään mitään eivätkä epäilykset kostautuneet vääriksi. Ei esittänyt juuri mitään 104 peliminuuttinsa aikana ja lähti kesken kauden pois.
Solomon Duah: 10(12)/1+0, 3 KKHampaiden kiristelyä ja hiusten repimistä osattiin odottaa kun Duahin sopimus julkaistiin, eikä tarvinnut pettyä. Tai siis tarvitsi. Juoksee edelleen kuin riivattu, mutta pelikäsitys on yksinkertaisesti auttamattoman puutteellinen, eikä Duah siksi ole divarissa sen kummempi pelaaja kuin oli liigassakaan. KPV:n nöyryyttäminen lisäajalla maistui kuitenkin valtavan hyvälle.
Eliecer Espinosa: 20(5)/18+1, 1 KKPelasi toki hyvin ne vähät pelinsä Klubi 04:ssä 2018, mutta tuli silti pienenä kysymysmerkkinä. Kostautui kuitenkin oivaksi maalintekijäksi, ja nimenomaan maalintekijäksi. Ei ole mikään suuri apu pelinrakenteluun ja yrittää välillä liiankin itsepintaisesti maaleja, mutta sen saa toki anteeksi niin kauan kuin niitä tulee tähän tahtiin.
Mika Ääritalo: 21/1+6, 4 KKKaksijakoinen kausi. Toisaalta hyökkääjältä odotetaan kauden aikana aika paljon enemmän kuin yhtä maalia, mutta tällä kaudella maalihana oli rutikuiva. Toisaalta Ääritalo tekee hirveän määrän töitä ja on kovassa kunnossa, ja ennen kaikkea hänestä on tullut vanhetessaan loistava osa kärkiparia. Jokainen tepsiläinen muistaa Ääritalon ja Sterling Yateken yhteispelin syksyltä 2018. Yhtä hyvin nyt voi kysyä, olisiko Espinosa tehnyt 18 maalia ilman Ääritalon tarjoamia apuja. Kuusi maalisyöttöä ei sekään ole hullummin. Enkä olisi ketään halunnut nähdä nousumaalin tekijänä mieluummin kuin Ääritaloa tai Rähmöstä.
-------------------------------------------------------------------
MILLÄ EVÄIN LIIGAAN?Jos kauden 2019 tavoite oli alusta asti selvääkin selvempi, niin vuoden 2020 suurta suunnitelmaakaan ei tarvitse kauaa miettiä. Lisävuosi Ykkösessä oli turhauttava kiertoajelu ja pääosin täysin hukattua aikaa, eikä se saa nyt toistua. Kaikki muu kuin liigassa säilyminen on karkea epäonnistuminen.
2010-luvulla TPS ryssi suurseura-asemansa täysin omilla virheillään ja maksoi siitä todella kovan hinnan. Nyt kun vuosikymmenkin sopivasti vaihtuu kausien välillä, olisi TPS:nkin korkea aika siirtyä seuraavaan aikakauteen, jonka on syytä olla huomattavasti edellistä kirkkaampi. Mistään europeleistä puhuminen on aivan liian aikaista, mutta parin-kolmen vuoden tähtäimellä pitäisi kiivetä ainakin alemman keskikastin joukkueeksi, joka ei ole sarjassa vain selviytymässä.
Positiivista on se, että kaiken järjen mukaan Seura palaa pääsarjaan viisaampana. Putoamiskausi 2018 teki karusti selväksi, että Ykkösessä hyväksi havaittuunkaan runkoon ei voi tuudittautua sarjatasoa ylempänä. Muutamalla pelaajalla on varmasti potentiaalia ottaa henkilökohtaisellakin tasolla askel eteenpäin, mutta on riskialtista jäädä odottamaan, että lähes koko joukkue tekee sen kerralla. Joukkuetta on pakko pystyä vahvistamaan aivan eri tavalla kuin kaksi vuotta sitten, vaikka nykyinenkin joukkue oli jo nimivahva ja melko kokenutkin Ykköseen.
Kaikkea rajaa tietysti talous. Nykyinen seurajohto on saanut tasapainotettua tilanteen ja nostanut jalkapallo-TPS:n liikeyrityksenä karkeasti nollatulostasolle, mutta kapeilla resursseilla mennään vieläkin. Toki liiganousu parantaa varmasti niin yleisön kuin tukijoidenkin silmissä tulevaisuudenuskoa ja halua käyttää rahojaan TPS:ään, mutta se vaikutus ei välttämättä ole niin välitön, että kasvaneillakaan resursseilla noin vain astellaan isompiin pöytiin.
Rohkaisevaa on toisaalta se, että siirtomarkkinoilla ei Suomessa kilpailla pelkällä rahalla. Samalla kyse on tietysti epävarmasta touhusta, kuten menneenkin kauden landofusut osoittavat. Toisaalta jopa divariin on löydettävissä Hernandezin kaltaisia helmiä, jos oikein lykästää. Kärjistettynä ensi kauden TPS:n onnistuminen onkin paljolti kiinni siitä, hankitaanko tällä kertaa niillä samoilla pienillä pelimerkeillä lisää hernadezeja vai osutaanko tälläkin kertaa dragomiloviceihin ja aleksiristoloihin.
Julkistettu sopimustilanne on tällä hetkellä levällään, kun nykyinen joukkue rakennettiin käytännössä vain hoitamaan yhden kauden tähtäimellä Seura takaisin liigaan ja sillä selvä. Käytännössä Pikkarainen on kuitenkin sanonut rungon pysyvän kasassa, ja se onkin liiganousun myötä nyt huomattavasti todennäköisempää.
Nykyisen joukkueen pelaajalista lähtökohtana jakaisin menneen kauden pelaajat karkeasti näihin kategorioihin:
Taso riittää liigaan: Jere Koponen, Aldayr Hernandez, Sami Rähmönen, Matej Hradecky, Mika Mäkitalo, Mika Ääritalo
Menee rotaatiossa: Miikka Mujunen, Rasmus Holma, Valtteri Vesiaho, Tatu Varmanen, Alim Moundi, Tomas Hradecky, Oskari Jakonen, Albijon Muzaci
Kysymysmerkit: Joakim Latonen, Eliecer Espinosa
Rajatapaukset: Anton Lepola, Otto Ollikainen, Jonni Peräaho, Jani Virtanen
Ei riitä (ainakaan vielä): Otto Schultz, Julius Perälä, Jesper Karlsson, Solomon Duah
Jako on raaka, mutta edellisen visiitin epäonnistumisesta itsekin oppineena pidän sitä tarpeellisena.
Listalla on noin puolenkymmentä pelaajaa, joilla rahkeet riittävät kantamaan isoa vastuuta avauskokoonpanossa myös pääsarjassa. Siihenkin joukkoon mahtuu kysymysmerkkejä. Rähmönen on niillä ikävuosilla, että uran jatkumista jännitetään aina vuosi kerrallaan. Henkilökohtaisesti uskon ja väitän, että Mäkitalo on yksilönä edelleen kevyesti liigatason pelaaja, mutta ei tässä pelitavassa, jossa hänestä ei saada kaikkea irti. Ääritalo taas ei ehkä nykyisten tehojensa puolesta kuuluisi ykköskategoriaan, mutta hänellä on kyky tehdä kärkiparistaan parempi.
Latonen on kysymysmerkkien joukossa siksi, että kyvystä ottaa askel liigatasolle ei ole varmuutta, eikä Espinosankaan kohdalla voi pitää alkuunkaan varmana, että tehoilu jatkuu myös paljon tasokkaampia joukkueita vastaan.
Lopputulemana voinee johtaa, että jokaiselle joukkueen osa-alueelle on yksi (puolustukseen kaksi) pelaajaa, joiden uskon voivan kantaa isoa kuormaa sellaisessa joukkueessa, jonka voi realistisesti luottaa säilyvän sarjassa muutenkin kuin tuurilla ja väen väkisin rimpuilemalla. Jokaiselle osastolle tarvittaisiin ainakin yksi sellainen lisää.
Jaottelu ei tietenkään ole kiveen hakattu. Esimerkiksi lähes jokaisella rotaatio-osaston pelaajalla on nähdäkseni _potentiaalia_ nousta porras ylöspäin runkopelaajaksi, mutta sen potentiaalin realisoitumiseen juuri nyt ei saa naiivisti luottaa.
Näkisin siis, että sisään pitäisi saada noin puolenkymmentä sellaista pelaajaa, joiden valmius liigaan tiedetään jo ennalta. Huhuilua nimistä voidaan jatkaa alla.
SOPIMUSTILANNE
Päivitetään tähän viestiin sitten, kun jonkinlainen sopimustilanne on ylipäätään olemassa. Tällä hetkellä julkistettu tilanne on sivullekirjoittaneen näkemyksen mukaan se, että Valtteri Vesiahon liigaoptio astuu voimaan ja valmentaja Pikkarainen jatkaa (optio käytetty jo hyvissä ajoin). Siinä kaiketi se.
