Tässä tullaan nyt sitten siihen, että mitä kukin seuraltaan vaatii. Rovaniemellä vuodet 2015-2018 olivat kuta kuinkin seurahistorian parhaat. Vertailukohdan tarjoaa oikeastaan vain 1980-luvun jälkimmäinen puolisko. Tepsi puolestaan on vaarassa joutua tilanteeseen, jossa se on pelannut seitsemästä kaudesta viisi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla - ensimmäistä kertaa historiassaan.
Todella pohdittu ja selkeästi kirjoitettu viesti, jonka kanssa on helppo olla todella suurelta osin samaa mieltä. Tähän vaatimustasoasiaan pitää kuitenkin sen verran puuttua, että eilisen kaltaiset "v***nlammaslaumaluovuttajakontatkaakotiin*******" -viestit tai niiden kritisointi ei välttämättä liity siihen mitenkään. Joku (esim. täällä ainakin useampi pitkään ansiokkaasti kirjoittanut nimimerkki) näkee eilisen surkean esityksen johtuvan huonosta asenteesta ja luovuttamisesta, kun taas joku toinen (mukaanlukien minä) näkee sen johtuvan jostain muusta. Ainakin omaan silmääni - telkkarista katsottuna tosin - ei osunut velttoilua tai huonoa asennetta, vaan enemmänkin kovaa fyysistä väsymystä Tepsin puolesta, johon yhdistyi vastustajan yksi kauden parhaista puoliajoista. Inter oli vaan ihan helvetin hyvä etenkin ensimmäisellä puoliajalla; he siis pelasivat sekä yksilöinä että joukkueena paremmin jokaisella osa-alueella. Tasoeron ollessa näin iso on mielestäni jotenkin äärimmäistä yksinkertaistamista selittää tappiota asenteella (tai sen puutteella). Kyse on mielestäni siten erilaisista näkemyksistä tappion syistä sekä erilaisista tavoista tuoda pettymyksensä esiin - ei vaatimustason eroista.
Itse ainakin haluaisin uskoa, että tähän otsikkoon kirjoittajat katsovat minun kanssani tätä vähän isompaa kuvaa. Sinänsähän jos ajanjakson kauden 2014 avausottelusta eiliseen hoonaukseen jakaa 200 yksittäiseen otteluun, ja miettii jokaisen kohdalla, oliko vastustaja ennakkosuosikki ja tapauksissa joissa oli, hyväksyy tappion hengettömällä esityksellä, niin tämähän on mennyt hyvinkin rattoisasti. Isompaa kuvaa katsomalla viimeisistä 86 pääsarjaottelusta on otettu keskimäärin hieman alle 0,8 pistettä. Kolikon kääntöpuolella on sitten toki tuo, että noiden pääsarjaotteluiden välissä on käyty pelaamassa 108 ottelua Ykköstä 1,97:n pistekeskiarvolla.
Nuo luvut ovat mielestäni niin pitkältä aikaväliltä, että ne osoittavat todeksi sen, että 12 joukkueen Veikkausliiga on Tepsille, joka sijoittuu kohta seitsemättä vuotta Suomen futisrankingissä sijoille 11-15, todella kiusallisen kokoinen. 10 joukkueen pääsarjaan ei olisi mitään asiaa, 14 joukkueen pääsarjassa saatettaisiin säilyä muutamakin kausi putkeen. Liian hyvä Ykköseen, mutta liian huono liigaan saattaisi joku kärjistää, ja tulla siinä sivussa kuvailleeksi (yhtä lailla kärjistäen) aika ison osan tämän kauden Tepsin pelaajistostakin. Tämän myötä Tepsi on hyvin vittumaisessa limbossa, jossa elettiin nyt seitsemäntenä vuonna peräkkäin lokakuun 17. päivä, jona ei tiedetä mikä on seuraavan kauden sarjataso. Siinä on melko helvetin vaikea persaukisen seuran rakentaa mitään jatkuvuutta, kun ei tiedä minkä sarjatason vaatimuksiin pelaajiston pitää vastata ja millaisilla porkkanoilla heitä voi tänne koittaa houkutella.
Tämä on erinomaisesti perusteltu ja aika vastaansanomaton kuvaus siitä kuuluisasta "isosta kuvasta" ja toivottavasti jokainen palstalainen jaksoi tämän lukea. Olen saattanut itsekin jotain tämän suuntaista tänne viime vuosien aikana kirjoittaa, mutta en koskaan näin hyvin. TPS on tällä hetkellä Suomen 11.-15. paras seura. Piste. Jos Sairasen aika, joka voidaan mieltää poikkeuksena seuran historiassa, jätetään huomiotta, voidaan todeta, että ollaan tultu hieman alaspäin pitkässä juoksussa, koska ennen "namusetävuosia" oltiin karkeasti arvioiden Suomen 7.-12. paras joukkue (toki vuonna 2004 oltiin yllättäen viidensiä ja 1995-1997 oltiin ihan kärjen tuntumassa). Tepsin ensimmäinen tavoite onkin päästä tälle tasolle; siis vakavasti otettavaksi liigaseuraksi hissiseuran statuksen sijaan.
Pelaajistoa on pakko laittaa tämän kauden päätteeksi isoon remonttiin. Suuri kiitos heille panoksestaan muutaman liiganousun (ja kahden viimeisen osalta paljon paljon paljon muunkin) eteen, mutta se projekti, johon kuuluivat Juri Kinnunen, Jonni Peräaho, Oskari Jakonen, Joakim Latonen ja valitettavasti ainakin Mika Ääritalo ja mahdollisesti myös Sami Rähmönen, on tullut tiensä päähän jo tovi sitten. Jos ryhdytään kunnianhimoisiksi ja tavoitellaan jopa muutakin kuin vain säilymistä, niin sitten tähän listan jatkoksi joutuvat myös Alim Moundi ja Rasmus Holma.
Jälkiviisaus on tietysti helppoa, mutta itse ainakin otin aikanaan Pikkaraisen oikein hyvillä mielin vastaan. Me oltiin kuitenkin tilanteessa, jossa seuralla ei ollut rahaa, sopimuspelaajia, eikä juuri vetovoimaa houkutella tänne juuri ketään. Siihen tilanteeseen mies, joka tuntee Tepsin ja laajemmin Turun alueen 18-23-vuotiaat pelaajat sangen tarkasti oli juuri oikea valinta. Rajamäkeähän tuohon pestiin kai kosiskeltiin, mutta "suora nousu pienellä palkalla ja olemattomalla pelaajabudjetilla" ei ollut sellainen työtarjous, joka olisi hänelle maistunut. Pikkarainen tuohon haasteeseen oli valmis tarttumaan ja kun hän siinä vielä onnistui, niin ei kai se mikään ihme ollut, että miehelle jatkosopimus sorvattiin. Toki nousu toteutui rimaa hipoen ja epäseksikkäällä pelillä, mutta tästä päästään sitten siihen, että kenellä meidän hallituksessa tai toimistolla on kompetenssia löytää parempi mies. Tietysti jokaisella peliä ymmärtävällä alkoi hälytyskellot soida, kun Jakosen, Peräahon ja Muzacin jatkopahvit julkistettiin ja uutena hankintana esiteltiin Jami Siirtola, mutta niitä kelloja ei meidän seuramme päättävissä elimissä ole kovin monella.
Tässä on ylemmässä kappaleessa aika hyvin kiteytetty, mitä tämä seuraavan askeleen tekeminen lyhyellä tähtäimellä vaatii. Lyhyesti: pelaajarungon suurta uudistamista. Kesällä jo kirjoitin, miten Johanssonilla on täysin tekemätön paikka, koska runko koostuu Laurikaisen ja Pikkaraisen (nousu)projektien ytimestä. Siellä on mukana monta pelaajaa, jolla löytyy toki saavutuksena liiganousuja, mutta myös useampi sieltä tippuminen. Ei vaan voi olla niin, että samat kaverit saavat pallotella vuodesta toiseen eri valmentajien alaisuudessa, mutta aina lopulta täytyy kysyä "riittääkö taso". Tiedän, että tämä on pelaajille karmea tilanne; pitäisi pelata seuran säilymisen puolesta, mutta silti moni ei toivo heidän olevan osa sen tulevaisuutta.
Mutta tosiasiat on tosiasioita: TPS:n pelaajamateriaalin monivuotiset, kokeneet runkopelaajat ovat todella kovia pelimiehiä Ykköseen, mutta eivät tarpeeksi hyviä liigaan. Toivottavaa kehitystä ei ole monen kohdalla tapahtunut ja siksi he yhä pelaavat Tepsissä. On ihan ok, että näitä kavereita on pelaajaringissä muutamia, mutta jos kahdeksan kaveria yhdestätoista avauskokoonpanon pelaajasta kuuluu tähän luokkaan, ei tulokseksi voi odottaa mitään muuta kuin on aikaisemminkin tullut (eli sijat 11.-15.).
Laurikaisen olisi pitänyt uudistaa pelaajarinkiä jo omalla kaudellaan. Hän ei niin tehnyt, koska suoraan sanottuna aliarvoi liigan tason, joten tippuminen seurasi. Pikkaraisen olisi pitänyt uudistaa rinkiä, mutta viime tippumisen jälkeen asetettu pikatavoite ei tähän oikein antanut eväitä. Kuitenkin Erkka on aivan oikeassa, että "hälytyskellojen" olisi pitänyt soida kun useampi Ykkösen kaudella "penkkiveikoksi" ajautunut sai pikavauhdilla jatkosopimuksen viime talvena. Siihen päälle vielä perinteeksi muodostuneet hankinnat putoajajoukkueista (Ristola, Tapaninen vuodeksi 2018 ja Pikkarainen sekä Lähde täksi kaudeksi), niin jotenkin olisi pitänyt seurajohdonkin jo nähdä, että tässä ollaan toistamassa tuttua, todella tyhmää temppua. Ei se toisaalta tainnut olla edes meille kannattajille helppoa, koska Juhon paluusta oltiin puhuttu toiveikkaana pitkään (futisromantiikka on järjen pahin vihollinen). Ja toisaalta sama toistui aika hyvin Kinnusen kohdalla ("tervetuloa, koska hyvä jätkä - mitä väliä, vaikkei ole tarpeeksi hyvä"). Seuraavana varmaan joku alkaa haaveilla Sjökken paluun perään...
Siihen päälle sitten historiallisen perseelleen menneet ulkomaalaishankinnat (oikeasti, milloin on kukaan maailman historiassa värvännyt noin monta hutia?) niin tässä ollaan taas syksyllä 2020 samassa tilanteessa kuin syksyllä 2018 eli putoamista vastaan taistelevat samat pelaajat: Holma, Räpsä, Ärtsi, Jakonen, Latonen, Peräaho, Kinnunen... ja useampi näistä ihan avainroolissa. Milloin TPS:n seurajohto ymmärtää, että tie tällä rungolla on kuljettu loppuun (ellei haluta jatkaa tätä samoista sijoista kamppailua)? Toisaalta jos skouttauksen taso on nähdyn kaltaista, mitä vaihtoehtoja meillä on? Ehkä täysin ulkopuolelta tuleva urheilutoimenjohtaja voisi olla se ratkaisu. Ehkä Tintti onnistuu edeltäjiään paremmin hankinnoissa? Kovaa niin toivon...
Pelaajarungon uudistaminen ei tarkoita, että kaikille nykyään ringissä oleville pitäisi antaa kenkää. Siellä on joitain ihan hyviä pelimiehiä - ja osa heistä kuuluu tähän vakiintuneeseen porukkaan. Mutta heistä ei ensi kaudella vaan voi olla useampaa kuin pari-kolme parhaaksi kaavaillussa avauskokoonpanossa; muuten mikään ei muutu. Tästä toki tullaan kaikkiin vetovoimatekijöihin, palkanmaksukykyyn, skouttaukseen sun muihin, mutta näiden kanssa painii moni muukin liigaseura. Silti useassa niistä on
uskallettu tehdä radikaalejakin muutoksia pelaajistoon, meillä ei riippumatta siitä kuka on valmentajana.
Tulipa pitkä viesti: anteeksi siitä. Ahdistaa vaan kovin. Liigakarsinnat on taas todennäköisesti edessä jos jatkosarjat jää pelaamatta. Kuten Erkka kirjoitti, olisihan se joskus kivaa tietää seuraavan kauden sarjataso ennen koko kauden päättävää pillinvihellystä.
