Narttu
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle & TPS
|
|
Vastaus #4775 : 12.11.2020 klo 11:40:15 |
|
Katsoin vielä koosteen ja pitäydyn edelleen aiemmassa kommentissani. KTP rakensi hyökkäyksensä maata pitkin syöttöpelillä ja saikin siten muutaman tilanteen.
TPS sai kaikki puolittaiset paikkansa vastaavasti vapareista, kulmista ja yhdestä KTP:n epäonnistuneesta rajaheitosta - eli siis erikoistilanteista. Pallollisena TPS oli heikko hyökkäyssuuntaan.
Joo ei TPS paikoille päässyt juurikaan. Toki erikoistilanteet oli poikkeuksellisen huonoja, kun katsoo kuinka paljon niistä on tällä kaudella tehty maaleja. Holma taisi päästä yhteen nikkaukseen ekalla jaksolla.
|
|
|
|
Söören
Poissa
|
|
Vastaus #4776 : 12.11.2020 klo 11:41:29 |
|
Hirveän varovaista ja arkaa se peli tuntui eilen olevan, vaikka varmasti vierasvoittoa haettiin. Molemmat laiturit pelasivat omaan tasoonsa nähden todella huonot ottelut. Onnistuneita haastoja ei esimerkiksi juurikaan ollut ja kaikki keskityspallot lähtivät kaukaa, jos lähtivät lainkaan. SJK:ta vastaan Jean meni monta kertaa Markkulasta ohi. Samanlista olisi kiva nähdä lauantainakin.
Keskikentän palkollinen peli oli huonoa. Tämän vuoksi Pyyhtiä varmaankin otettiin Sonni-Jonnin tilalle. Sen vaihdon myötä tulikin sitten todella hyvät maalipaikat molempiin päihin.
Latosta on hehkutettu, mutta eilinen oli taas kyllä sitä tuttua vanhaa Latosta.
Yön yli nukkuminen ei kyllä tällä kertaa muuttanut fiiliksiä lainkaan positiivisemmaksi.
|
|
|
|
dunu
Poissa
Suosikkijoukkue: Turun Palloseura
|
|
Vastaus #4777 : 12.11.2020 klo 11:44:53 |
|
Latosen taso näyttää heittelevän aivan liikaa. Pystyy pitämään KuPSin nimimiehiä pilkkanaan ja seuraavalla viikolla on lapanen divarijengiä vastaan. Tasaisuutta lisää, niin pojasta olisi paljonkin iloa.
Tintti taisi ennakossa sanoa, että TPS haluaa voittaa, mutta maalin tekemisellä ei ole mikään kiire. Ilmeisesti pelaajat tulkitsi tämän turhankin tarkkaan ja käsijarru jäi hieman laahaamaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.11.2020 klo 11:48:08 kirjoittanut dunu »
|
|
|
|
|
Lempilampi
Poissa
|
|
Vastaus #4778 : 12.11.2020 klo 11:47:29 |
|
KTP puolusti tunnollisesti ja lähti nopeasti vastahyökkäyksiin. Silloin TPS:n puolustuksessa oli tilaa. Mika roikkui ylempänä ja vaikutti uhalta.
Suurimman osan pelistä TPS puski päätään mielikuvituksettomasti ihmismuuriin. Muutama hyvä katko olisi mahdollistanut vastahyökkäyksen, mutta syötöt ja ajatukset menivät lähes poikkeuksetta harakoille.
Uskon ja toivon, että kotona Tepsi löytää ilon ja luovuuden hyökkäyksiinsä. Muuten mennään alas.
|
|
|
|
Norppa
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS
|
|
Vastaus #4779 : 12.11.2020 klo 11:59:32 |
|
Latosen taso näyttää heittelevän aivan liikaa.
Jos topparit ja maalivahti unohdetaan, niin ei tuolla eilen onnistunut yhtikäs ketään (paitsi ehkä Pyyhtiä), joten aika turha on nostaa yksittäistä nimeä kun kaikki aivan samaa tasoa.
|
|
|
|
dunu
Poissa
Suosikkijoukkue: Turun Palloseura
|
|
Vastaus #4780 : 12.11.2020 klo 12:07:45 |
|
Jos topparit ja maalivahti unohdetaan, niin ei tuolla eilen onnistunut yhtikäs ketään (paitsi ehkä Pyyhtiä), joten aika turha on nostaa yksittäistä nimeä kun kaikki aivan samaa tasoa.
Siinä on se pieni ero, että Latonen kyllä osaa ja pystyy parempaan. Joku Muzaci taas ei, joten en lähde edes vaatimaan mitään.
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.11.2020 klo 12:09:56 kirjoittanut dunu »
|
|
|
|
|
Hoddle
Poissa
|
|
Vastaus #4781 : 12.11.2020 klo 12:08:54 |
|
Jos topparit ja maalivahti unohdetaan, niin ei tuolla eilen onnistunut yhtikäs ketään (paitsi ehkä Pyyhtiä), joten aika turha on nostaa yksittäistä nimeä kun kaikki aivan samaa tasoa.
Hirveän varovaista ja arkaa se peli tuntui eilen olevan, vaikka varmasti vierasvoittoa haettiin. Molemmat laiturit pelasivat omaan tasoonsa nähden todella huonot ottelut. Onnistuneita haastoja ei esimerkiksi juurikaan ollut ja kaikki keskityspallot lähtivät kaukaa, jos lähtivät lainkaan. SJK:ta vastaan Jean meni monta kertaa Markkulasta ohi. Samanlista olisi kiva nähdä lauantainakin.
Keskikentän palkollinen peli oli huonoa. Tämän vuoksi Pyyhtiä varmaankin otettiin Sonni-Jonnin tilalle. Sen vaihdon myötä tulikin sitten todella hyvät maalipaikat molempiin päihin. Nämä kommentit kun yhdistää, niin siinä on minusta totuus. Ainoastaan topparit ja mv olivat suurinpiirtein omalla tasollaan (jos ajatellaan omana tasona edellisiä kolmea ottelua). Muuten joukkue oli kuten alkukauden joukkue. Joukkueelta näytti puuttuvan flow. Kendotermein puristettiin liikaa mailaa. Siksi syöttöjen ja juoksujen ajoitukset olivat pielessä, laiturit kuljettivat liian kauan luopumatta pallosta kaverille, aiemmin niin hyvät vapaapotkut menivät minne sattuu yms. Vaikutti kuin jokainen yrittäisi ratkaista ottelun yksinään eikä pelata joukkueena. Kotka pelasi osittain hyvin mutta sen tekemien yksilövirheiden perusteella itse tuomitsin sille tulevan Veikkausliigassa noilla näytöillä kylmää kyytiä. Kyllä Tepsin tämä pitää toisessa osassa klaarata. Sama flow kuin SJK- ja KuPS- otteluissa, niin ottelu ratkeaa meille positiivisesti. Muuten ..tuttaa kuin pientä oravaa.
|
|
|
|
Norppa
Poissa
Suosikkijoukkue: FC TPS
|
|
Vastaus #4782 : 12.11.2020 klo 12:18:01 |
|
Ei mulla ainakaan ole mitään erityistä uskoa ja luottoa siihen, että lauantaina sitten taas nähtäisiinkin se runkosarjan lopun TPS. Voi olla että nähdään, voi olla että on ihan samaa kuin eilen. Ihan nopanheittoahan tämä taas on. Toisaalta... jos me ei kahdella yrittämällä pystytä Kotkaa kertaakaan voittamaan, niin eipä me liigapaikkaakaan olla ansaittu. Kuten joku eilen kirjoitteli, niin eipä näistä karsinnoista koskaan kamalasti jossiteltavaa ole jäänyt.
|
|
|
|
Narttu
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle & TPS
|
|
Vastaus #4783 : 12.11.2020 klo 12:30:25 |
|
Täytyy sanoa Jeanista että oli varmaan häneltäkin heikoin ottelu Palloseurassa, samoin Haarala oli heikko. Jean varsinkin ei lähtenyt lainkaan haastamaan, eikä tainnut kunnon pallojakaan pelata boksiin. En tiedä olisko niin palloista hyötyäkään ollut kun KTP:llä oli 3v1 Ärtsiä/Teheä vastaan koko ajan. Muzacille oikeastaan aukesi Jakosen tarjoilusta se paras paikka, mutta kun ei osaa potkaista oikealla jalalla niin pakko oli kääntää ruuhkaan..
Karsinnat on raakaa, mutta jos ei kahdessa ottelussa pysty voittamaan kummassakaan divarin jengiä niin Ykkönen on sitten ihan oikea taso.
|
|
|
|
Glorious
Poissa
|
|
Vastaus #4784 : 12.11.2020 klo 13:09:06 |
|
Loppukauden flown pitää löytyä. Ollaan oltu hyvä kotijoukkue, mutta ahtaajat eivät tainneet hävitä peliäkään vieraissa kaudella.
Allekirjoitan kyllä täysin, että jos et divarijengiä pysty hoitamaan kahdessa pelissä, niin divariin kuulut.
|
|
|
|
drone
Poissa
Suosikkijoukkue: SUOMEN maajoukkueet, SUOMALAISET kasvattajaseurat
|
|
Vastaus #4785 : 12.11.2020 klo 13:27:48 |
|
Ensimmäistä liikaa märehtimättä kaikki mahdolliset peukut TPS:lle jälkimmäiseen karsintaan. Suomalainen jalkapalloilu suorastaan huutaa kilpailua jalkapallopääkaupungin asemasta Turun ja Helsingin välille. Nyt on sellainen noste suomalaisessa futiksessa, että tämä on aivan ehdottomasti käytettävä hyväksi. Interin ja TPS:n paikallisasetelma kutkuttaa pk-seutulaisenkin jännitysreseptoreja. Aina eletään isosti mukana! Voi surkeus, jos perinneseura joutuu taas hakemaan vauhtia alasarjoista. Toki sekin on parempi vaihtoehto kuin konkurssi, mutta toivon todella liigapaikan säilyttämistä.
|
|
|
|
Satanen
Poissa
Suosikkijoukkue: Official FF2 Marble League Fantasy Champion (2020)
|
|
Vastaus #4786 : 12.11.2020 klo 13:30:29 |
|
Täytyy sanoa Jeanista että oli varmaan häneltäkin heikoin ottelu Palloseurassa, samoin Haarala oli heikko. Jean varsinkin ei lähtenyt lainkaan haastamaan, eikä tainnut kunnon pallojakaan pelata boksiin. En tiedä olisko niin palloista hyötyäkään ollut kun KTP:llä oli 3v1 Ärtsiä/Teheä vastaan koko ajan. Muzacille oikeastaan aukesi Jakosen tarjoilusta se paras paikka, mutta kun ei osaa potkaista oikealla jalalla niin pakko oli kääntää ruuhkaan..
Karsinnat on raakaa, mutta jos ei kahdessa ottelussa pysty voittamaan kummassakaan divarin jengiä niin Ykkönen on sitten ihan oikea taso.
Jakosen syöttö taisi olla ainoa onnistunut murtava syöttö, ja tuhlautui heikkoon tekniikkaan. Jokseenkin osuvaa. Pari kertaa TPS pyöritti muodon ulkopuolella, mutta missään vaiheessa ei edes etäisesti tuntunut siltä, että niistä voisi saada edes puolikkaista tekopaikkaa. Siispä ainoat vaihtoehdot ovat, että riistoista osuisi kerrankin syöttö kohdalleen tai erikoistilannne. Jälkimmäiset menivät järjestäen harakoille. Sitten pitäisi myös pitää KTP nollilla...
|
|
|
|
Söören
Poissa
|
|
Vastaus #4787 : 12.11.2020 klo 13:31:40 |
|
Joukkueen suoritustaso on koko kauden ollut epätasainen. Täällä vedettiin porukalla koko jengiä kölin ali derbytappion jälkeen, mutta seuraavat kaksi matsia olivatkin hyvää peliä. Samoin elokuun derbyvoitto otettiin ihan järkyttävän Maarianhaminan vierasreissun jälkeen. Tämän kauden viidestä voitosta on otettu neljä kotona. Ihan mahdotonta arvioida millainen TPS sieltä kentälle tulee lauantaina. Ei siitä derbystäkään kukaan tainnut voittoa odottaa elokuussa. Enemmän tällä kaudella ollaan kyllä pelattu huonosti kuin hyvin.
|
|
|
|
Peniksen Yateke
Poissa
|
|
Vastaus #4788 : 12.11.2020 klo 13:40:09 |
|
Eilen oli selvästi jalat jääneet bussiin ja tosiaan kendotermein puristettiin mailasta. En lähde liikaa sitä murehtimaan, vaikka peli/tulos ei ollutkaan kiva. Laitureille ja hyökkääjille lauantaiksi lisää rohkeutta ja on tärkeä toimittaa vähän huonommistakin tilanteista palloa maalille, kun heikkokuntoisella nurmikentällä voi tulla aikamoisia pomppuja ja liukastumisia. Mitä enemmän pallo pyörii vaara-alueella, niin sitä todennäköisemmin joku pomppii meille suotuisasti. Olen optimistinen, että pallo pyöriin kotkalaisten boksissa huomattavasti enemmän kuin meidän boksissa lauantaina. Lisäksi luotto kolmikkoon Koponen-Holma-Hernandez on järkkymätön. En tiedä miksi Ääritalo otettiin vaihtoon, mutta toivottavasti kaikki on kunnossa. Tulee vielä kairaamaan liigapaikan meille viimeisessä pelissään
|
|
|
|
Statisti
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #4789 : 12.11.2020 klo 13:41:46 |
|
Sehän tässä on se isoin miinus, että nyt annettiin oikeastaan kaikki edut pois. Ei tehty vierasmaalia, ei saatu voittoa eikä varmasti synnytetty KTP:lle sellaista epäilevää tai alistuvaista fiilistä siitä, että ovat selvästi heikompia ja veitsi kurkulla. Päinvastoin, nyt KTP tulee Turkuun intoa ja itseluottamusta täynnä. Se etu sentään on jäljellä, että KTP:lle lauantain matsi on jo kolmas kuuteen päivään. Se ei voi olla tuntumatta ja se etu pitäisi nyt saada hyödynnettyä. Siltikin kyse on enää vain yhdestä matsista ja yksittäisen vahingon, pompun tai munukkapilkun jälkeen voidaankin olla täysin kusessa. En missään nimessä odottanutkaan että nämä karsinnat mikään läpihuutojuttu olisi, mutta kyllä tämä vaikeimman kautta tekeminen huolettaa ihan tosissaan.
|
|
|
|
TPS100
Poissa
Suosikkijoukkue: TPS
|
|
Vastaus #4790 : 12.11.2020 klo 16:43:25 |
|
Sehän tässä on se isoin miinus, että nyt annettiin oikeastaan kaikki edut pois. Ei tehty vierasmaalia, ei saatu voittoa eikä varmasti synnytetty KTP:lle sellaista epäilevää tai alistuvaista fiilistä siitä, että ovat selvästi heikompia ja veitsi kurkulla. Päinvastoin, nyt KTP tulee Turkuun intoa ja itseluottamusta täynnä. Se etu sentään on jäljellä, että KTP:lle lauantain matsi on jo kolmas kuuteen päivään. Se ei voi olla tuntumatta ja se etu pitäisi nyt saada hyödynnettyä. Siltikin kyse on enää vain yhdestä matsista ja yksittäisen vahingon, pompun tai munukkapilkun jälkeen voidaankin olla täysin kusessa. En missään nimessä odottanutkaan että nämä karsinnat mikään läpihuutojuttu olisi, mutta kyllä tämä vaikeimman kautta tekeminen huolettaa ihan tosissaan.
Joo, on nämä haastavia pelejä. Toisaalta sama juttu kaikkialla missä tämän tyyppinen karsintapeli on kauden lopussa (vrt. Saksan sarjat). Ihan miten vaan voi käydä, eikä edellisillä peleillä ole paljoa merkitystä. Liigajengillä on enemmän hävittävää, se lisää paineita. Tuo 1-1 tässä pelottaa. Toisaalta TPS on pelannut viime kotipelit hyvin, myös peli-iloa ja -älyä on ollut mukana eniten kauden otteluista. Kunhan tuo saadaan joukkueesta irti, niin kyllä tämä klaarataan. Tiukka paikka Tintilläkin.
|
|
|
|
Wanda
Poissa
|
|
Vastaus #4791 : 12.11.2020 klo 16:48:42 |
|
Rähmönen lopettaa peliuransa 😟
|
|
|
|
|
Jaupadau
Poissa
|
|
Vastaus #4793 : 12.11.2020 klo 16:52:34 |
|
Huhhuh, hyvin koskettava ottelu tulossa lauantaina.
|
|
|
|
Herstein
Poissa
Suosikkijoukkue: Heitto
|
|
Vastaus #4794 : 12.11.2020 klo 16:56:03 |
|
Kai tämä on jonkinlainen sukupolvikokemus ja merkki omasta vanhentumisesta, kun yksitellen kaikki ne oman kannattajuuteni alkuaikojen sankarit lyövät nappulakengät naulaan. Hirvittävän vaikea näitä pelaajia on korvata ja mielenkiintoista nähdä, minkälainen joukkue ensi kaudella kentällä kirmaa. Kovasti tässä on uudsistumisen perään huudeltu ja nyt näyttää siltä, että tämä tapahtuu ns. automaattisesti.
|
|
|
|
Narttu
Poissa
Suosikkijoukkue: Newcastle & TPS
|
|
Vastaus #4795 : 12.11.2020 klo 17:03:27 |
|
Rähmöstä olisi ringissä katsellut vielä, mutta ymmärtäähän tuon. Hieno mies Monta legendaa poissa ensi kaudella mutta eiköhän sitä uusia synny, oli sarjataso sitten mikä vaan. Uudistuminen on omastakin mielestä kyllä valtavan tärkeä asia nyt ja toivottavasti kokoaminen onnistuu.
|
|
|
|
Tölkkivaari
Poissa
Suosikkijoukkue: #TunnenSielläTyyppejä
|
|
Vastaus #4796 : 12.11.2020 klo 17:07:50 |
|
Melkoinen ottelu tulossa lauantaina
|
|
|
|
Wanda
Poissa
|
|
Vastaus #4797 : 12.11.2020 klo 17:21:28 |
|
Jokaiselle äijälle jotka nyt lopettavat hienon jalkapallo uransa,täytyypi oluttuoppi nostaa ja ottaa hattu päästä.
|
|
|
|
Osmoosi
Poissa
Suosikkijoukkue: Seattle Kraken
|
|
Vastaus #4798 : 12.11.2020 klo 17:25:58 |
|
Kai tämä on jonkinlainen sukupolvikokemus ja merkki omasta vanhentumisesta, kun yksitellen kaikki ne oman kannattajuuteni alkuaikojen sankarit lyövät nappulakengät naulaan.
Sama. Vaikka viime vuodet ovat olleet vähintäänkin vaikeita, niin vain luoja tietää missä jamassa oltaisiin ilman Räpsää ja Ärtsiä. Upeita pelaajia ja persoonia, jotka omalla esimerkillään ovat vetäneet kivirekeä perässään läpi tuulen ja tuiskun. Harvinaisen iso ja tunteikas matsi tulossa.
|
|
|
|
tixu15
Poissa
|
|
Vastaus #4799 : 12.11.2020 klo 17:33:57 |
|
Kyllä itsellä Rähmönen nousee Ääritalonkin ohi jos puhutaan legendoista.
Kummatkin hienoja pelaajia ja miehiä, joten varmasti tarjoan oluen jos siihen paikka tarjoutuu.
|
|
|
|
|
|