Voisko Lempilampi kopioida tänne vielä sen "Avoimen kirjeen sankarivalmentaja Tommi Pikkaraiselle" tuolta ykkösen puolelta - jos se vaan mitenkään passaa? Nyt se vähän hautautui sinne ja itsellä ainakin jäi siitä nautiskelu kesken, eikä tuolla ykkösen puolella huvita enää käydä.
Nousee vähän puna poskille. Itse en kyllä kehtaa enää sukeltaa siihen nousuillan tunnemereen, mutta tervemenoa vaan jos jotain muuta huvittaa:
Avoin kirje sankarivalmentaja Tommi PikkaraiselleMuistan selvästi sen hetken, kun näin sinut ensi kerran ihan oikeassa elämässä. Se oli Kerttulin Kievarissa ennen Tepsin peliä. Minä istuin sisällä ja sinä ulkona ja minä tarkkailin sinua ikkunan läpi. Sillä hetkellä täytit sen kaikkein romanttisimman kuvitelmani jalkapallovalmentajan arjesta. Ennen vihreän veran shakkia pelaamassa sitä aitoa shakkia kannattajabaarin takanurkassa. Testaamassa taktiikoita, vastahyökkäyksiä ja kollektiivista puolustuspeliä, hevosilla ja torneilla, jotta ne kelpaisivat sovellettavaksi myös oikealla nurmella.
En muista vuotta, enkä sitä, missä tehtävissä silloin olit, mutta tunnistin sinut TPS TV:n matsilähetyksistä. Kommentaattorina kuuluit aina suosikeihini. Muistutit hieman Aku Ankasta tuttua puhuvaa koiraa sekä ulkonäön että tyylin puolesta. Sukelsit loputtoman syvälle pelin nyansseihin samaan aikaan intohimoisesti että totaalisen eleettömästi. Ilmeesi ei värähtänyt koskaan. Sinä olit sanoissasi aina viisas ja empaattinen, mutta jähmettyneessä olemuksessasi oli melkein jotakin autistista, jos nyt kehtaan kyseistä sanaa käyttää näin kevein perustein.
Katsoessani ensimmäisen karsintapelin lehdistötilaisuutta, en voinut olla ihmettelemättä, miten pitkälle niistä ajoista oli tultu. Toimittajien edessä istui mies, joka halusi ottaa koko hetken täydellisesti haltuun, pelleillä ja ohjailla muita. Se ei kaikki ollut täysin aitoa, se on selvä. Se oli osittain myös peliä. Piti huokua rentoutta sekä omien että vastustajien edessä. Se meni melkein jo yli, mutta onnistui silti täydellisesti.
Muttei se myöskään pelkkää peliä ollut. Kauden mittaan olemme oppineet tuntemaan Tommi Pikkaraisen aina paremmin. Sen, jolla on huumorintajua ja pikkupoikamaista pilkettä edellä mainittujen viisauden ja empaattisuuden lisäksi. Matsistudioiden jännittäjästä on selvästi kasvanut aina vain varmempi esiintyjä. Ensin olemalla oma itsensä kameroiden edessä, sittemmin jopa tarvittaessa varastamaan tilan kaikilta muilta.
Huolimatta kaikista lämpimistä mielikuvista, en ollut aivan varma kuullessani sinun olevan Tepsin uusi päävalmentaja. Sen tunnustan. Se oli hieman sekava ja hapuileva tunnesekoitus. Nykyaikana puhutaan usein nuorista ja eksoottisista valmentajista, joiden innovatiivisia ja kunnianhimoisia visioita palvotaan. Vaikkapa Saksassa nuorten valmentajien buumi oli lähteä kokonaan käsistä. Ennen pitkää kuitenkin huomattiin, ettei pelkästään nuoruus ja villit ideat aina riitä loppuun asti. Monet näistä nuorista valmentajista on sittemmin kadonnut kuvioista. Osa toki saavuttanut menestystä myös. Menestyksen mikstuura on paljon monimutkaisempi juoma kuin iän minimointi ja röyhkeyden maksimointi.
Niin vain vanhemman puoleinen herrasmies alemmista sarjoista vastaa harvan mielikuvia seksikkyydestä. Ikärasismi tuskin on vieras synti millään alalla. Olin kuitenkin toiveikas ja iloinen siitä, että Tepsin uusi päävalmentaja oli mies, jota oli helppo arvostaa ja josta oli vielä helpompi pitää.
Eikä meidän suinkaan pidä unohtaa sitä rakoa, johon tulit. Tuskin on Suomessa montaa yhtä epäkiitollista pestiä kuin olla Mika Laurikaisen seuraaja Tepsissä. Miehen, jolle kai joku tälläkin hetkellä on valamassa patsassa. Laurikainen pelasti seuran konkurssilta ja palautti niin uskon, toivon kuin rakkaudenkin seuraan. Laurikaisen aika oli kannattajille ihanan terapeuttista aikaa. Lähialueen pojat pelasivat seksikästä jalkapalloa antaen kaikkensa logolle. Kun Tepsi edelliskaudella tippui, hajosi niin joukkue kuin monen sisällä ne uudestisyntyneet uskot ja toivot, ynnä muut. Yhtäkkiä se olikin kuin urheiluelokuva helvetistä, kun sitä ennen kaikki oli sujunut kuin kauneimmassa sadussa. Kukapa sen depression keskellä olisi pystynyt palauttamaan ilon ja hyvän mielen päivittäiseen tekemiseen.
Asiaa ei tietenkään auttaneet oudot pelaajat ja pätkivä pelityyli. Kyllä minäkin sain taistella monenlaisten epäilysten kanssa pitkin kautta. Ja kun Haka karkasi ja muilta vastustajilta uupui tarvittava potku ja karisma, tuli koko kaudesta kaikkien aikojen mitäänsanomattomin marssi. Mutta kauden loputtua me nousimme ja se oli oikeastaan se ainoa asia, millä oli väliä. Sinä nostit meidät. Vaikka sinua huudettiin ulos harva se päivä. Ja vielä menettämättä pilkettä silmäkulmastasi.
Oikeastaan juuri ennen karsintamatseja oivalsin jotain todella kiinnostavaa. Sinä olit tehnyt Tepsistä liigaseuran jo paljon ennen nousua. Tepsi tuntui liigaseuralta enemmän kuin vuosiin. Sen vuoksi olin myös aivan varma siitä, kuka karsinnasta selviää voittajana.
Ensin me olimme konkurssiseura ja sitten Laurikainen rakensi meistä kauniin ja sitkeän pikkuseuran, jolla oli sydän ja riittävän tukeva ote maasta. Mutta edes liigassa me ei tunnuttu liigaseuralta. Me olimme naiiveja ja lojaaleja. Me halusimme jatkaa divarisankarien tarustoa. Me halusimme, että jalkapallo olisi paljon kauniimpaa kuin se oikeasti on. Oikeasti se on nimittäin aika raadollista. Me olimme yhä se vanha, kaunis ja sitkeä, divarijengi, joka vain joutui liian kovaan paikkaan. Me putosimme ansaitusti, sekä liigasta että pilvenhattaralta.
Yhtäkkiä joukkue täyttyi ulkomaalaisilla ja Inter-taustaisilla pelaajilla. Kannattajat eivät tienneet, miten päin olla. Pelityylistä katosi romantiikka ja tilalle tuli nihilismi ja suoritusvarmuus. Pisteitä haalittiin minimiesityksillä. Foorumilla valitettiin vähäisistä tyylipisteistä ja epäsympaattisista pelaajista. Omat junnut kokivat kovempaa kilpailua pelipaikoista kuin vuosiin. Divariin ei oltukaan enää tultu nauttimaan voitoista ja pitämään hauskaa kuten viime kerralla. Sinne oltiin tultu tullakseen helvetin äkkiä takaisin ylös. Me olimme yhtäkkiä liigaseura divarissa sen sijaan että olisimme olleet divarijengi liigassa. Liigaseuraa kuuluukin ketuttaa divarissa. Ei siellä ole kivaa vaikka kentällä tapahtuisi mitä. Sieltä pitää päästä pois. Siellä ei rakasteta vaan mutistaan ja märistään. Ollaan kuin herrat tavallisen työväen kanttiinissa.
Luulen, että se oli juuri tämä ajatusmaailma, joka myös kantoi meidät uskomattoman hienoon voittoon Kokkolaa vastaan. Me emme ainoastaan halunneet, me vaadimme. Me otimme sen, mikä meille kuului. Ja juuri tällaisia matseja varten se koko kauden rakennettu taktiikka osui kuin nyrkki silmään. Tarkka puolustus, vastaiskut, juoksuvoima. Yhtäkkiä kaikessa oli järkeä, eikä mikään tuntunut sattumalta. Sinä tiesit koko ajan, mitä olit tekemässä. Valtava rinki. Pelaajien tarkkailu ja seulominen pitkin kautta. Poistuneet pelaajat ja uudet hankinnat. Vaikkapa Koposen hankinta on hyvä esimerkki. Ihmiset nauroivat ja ihmettelivät. Miksi alkukaudesta peluutettiin molempia maalivahteja miltei vuorotellen? Miksi helvetissä meillä oli sitten yhtäkkiä kolme maalivahtia? Mutta niin vain Koponen oli karsinnassa yksi tärkeimpiä pelaajia. Se ei ollut sattumaa.
Niin sinä uskoit koko kauden itseesi ja omaan ideaasi välittämättä sitä, miten kansa ympärillä manasi ja mölysi. Sinun shakkilaudallasi ei sattumalla ollut sijaa. Kuin hevoset ja tornit noudattivat pelaajat pitkäjänteistä suunnitelmaa, eikä suunnitelma katsonut heidän passiaan tai seurahistoriaansa. Nyt järki oli syrjäyttänyt tunteen, realismi idealismin. Joskus on pakko hiljentää se sisällä huutava romantikko. Joskus pitää vain voittaa hinnalla millä hyvänsä.
Ja kun me ensi kaudella pelaamme liigaa, uskon ja toivon, että olemme valmiimpia siihen kuin pitkiin aikoihin. Meillä on ollut pidemmän aikaa jo liigaseuran sielu, status tuli vasta perässä. Sinun shakkilaudallasi on varmasti kaikki taas jo selvää. Miten me tästä jatkamme. Mitä tapahtuu. Kuka tulee ja kuka menee. Mikäli joku kysymys on vielä auki, sinulla on koko talvi aikaa kävellä Kievariin ja kaivaa se vanha lauta esiin. Sinä kyllä löydät sen vastauksen.
Kiitos vielä, hyvä Tommi Pikkarainen. Tätä palvelusta me emme unohda. Kiitos.
