Miltä tuntuu juuri nyt?

[the beer rules]

Pitäisit saatanan idiootti turpasi kiinni jos ei tämän parempaa annettavaa ole.

Miltä nyt tuntuu, vituttaa kyllä helvetisti. Mutta ei auta kuin uskoa ihmeeseen ja jatkopaikkaan vielä, vaikka todennäköisyys sen toteutumiseen taitaa pyöriä n. 5-7% tienoilla.

Sinäkin brutukseni okei

[giro12]

Takki tyhjä ja Venäjältä pitäisi lähteä. Hieno matka huuhkajien ja Riven johdolla. Tajusin jo stadionin lehtereillä, kuinka hienoa sen hetkinen vitutus on. Joskus 2020 helmikuussa matkasuunnitelmia tehdessä odotukset olivat luokkaa ollaan nollassa pisteessä kisojen pahimmassa lohkossa ja Belgia jyrää meidät 7-0.

Mitä vielä. Häviöstä huolimatta ohut mahdollisuus on vielä. Eniten jää harmittamaan sysipaskaa venäjää vastaan kärsitty tappio.

[Todo Poderoso]

Hyvällä tavalla haikeat fiilikset. Väistämättä sitä toki miettii miten pitkälle vuoden 2019 huuma olisi kantanut mikäli kisat olisi saatu pelata alkuperäisessä aikataulussa. Nyt jäi vahvasti tunne, ettei joukkueesta saatu irti täyttä potentiaalia vaikka tuloksellisesti ihan hyvin suoriuduttiin. Joka tapauksessa näillä esityksillä luotiin tukeva pohja suomalaiseen huippujalkapalloon ja usko tuleviin arvokisapaikkoihin on vahva. Eteenpäin!

[MitäMitä]

Ihan semi-tyytyväinen olo. Toki jos jatkopaikka vielä irtoaa, ollaan selkeästi glorian puolella. Nyt meni vähän pienellä marginaalilla. Jos ei Erikssonin juttua olisi tapahtunut ja olisi tullu 3-0 saldo ja kolme maalilaukausta, en olisi tyytyväinen. Voitto oli arvokas.

[Kuku]

Ennen kisoja kolme pinnaa ja kolmas sija olisi tuntunut etukäteen hyvältä, nyt lähinnä vituttaa kun parempaankin oli saumat. Venäjä-peli oli selkeä alisuoritus, ei tuohon muuta sanaa voi käyttää. Hävittiin tärkeä peli, vähän kuin Bosniassa karsinnoissa, mutta nyt ei sitten muut pelaakaan meidän pussiin.

"Rive, we have a problem", hyökkäyspää ei toimi kun ollaan kahden pelaajan varassa (tai pikemminkin hirttäydytään niihin). Se maali pitää itsekin tehdä, jos "kaveri tekee". Mihin katosi se tappioasemasta tasoihin nouseva Suomi, josta ehdittiin nauttia keväällä?

[quiquilija]

Harmittaa joukkueen puolesta, mutta henkilökohtaisesti ei vituta. En myöskään suostu rakentamaan Venäjä -ja Belgia-tappioista itselleni mitään traumaa, kuten toivottavasti eivät kaikki muutkaan Suomen maajoukkueen kannattajat. Itse asiassa juuri tuon kaltaiset sanat voidaan mielestäni kyllä huoletta heittää romukoppaan. Enää ei tarvitse puhua mistään kirouksista, traumoista tai pään kestämättömyydestä maajoukkueen osalta. Kisoihin päästiin ja kisoissa pelattiin, sillä hyvä. Parempikin tulos olisi toki kelvannut.

Mitä tulevaisuuteen tulee, niin siltä osin viittaisin edelliseen. "Odotus" palkittiin kaksi vuotta sitten ja se lunastettiin tänä kesänä. Odotus voidaan vaihtaa sanaan "oletus". Jatkossa voidaan aivan hyvin "olettaa", että Suomi pelaa seuraavissakin EM-kisoissa, tai sitä seuraavissa, tai sitä seuraavissa jne. Yritetään sitten taas niin monta kertaa kuin on tarpeen, sama MM-kisojakin koskien. Sitä paitsi, ensi vuonnakin on taas arvokisoja, ensin Futsalin EM-kisat ja kesällä naisten EM-kisat. Suomalainen maajoukkuejalkapallo jatkuu tästäkin eteenpäin.

Kuten aiemmassa viestissä totesin: Oi Suomi on, aina ja ikuisesti!

[Gambinamiäs]

Tyhjä olo. Henk koht kolmen vuosikymmenen odotus, alkaen ekasta kotipelista 1992 stadikalla. Siitä asti olen unelmoinut arvokisoista. Melkein kolme vuosikymmentä ja kymmeniä paikan päällä nähtyjä pelejä myöhemmin unelma muuttui todeksi.

Kaunis ukkosmyrkskyjen sävyttämä päivä ratinassa ja voitto Bosniasta nosti kiiman, joka oli viimeksi yhtä suuri Hodsonin aikana. Kreikka samalla stadionilla piti unelman elossa. Italia pari päivää myöhemmin oli taistelua joka ei ihan riittänyt. Upeita hetkiä ja väsyneenä aamuyöllä kotiin perheen luo ja töihin oli kaiken arvoista. Armenia Turussa, vaikka olin vasta palautumassa paskatausista, niin pakko se oli Turkuun mennä. Maha kesti, samoi Suomi. Sitten se Liechtenstein stadissa. Uskomaton ilta. Olin melkein koko viikon kuumeessa ja vedin särkylääkkeillä itseni katsomoon. Lopussa itkin. Kisoihin.

Paitsi että pandemia. Kisat ehkä perutaan tai pelataan ilman yleisöä. Lopulta siirrettiin vuodella. No mitä sitten, sama homma? Pääseekö matkustamaan, otetaanko yleisöä? Lopulta sain pitää kaikki liput, mutta vaatimukset testeistä ja karanteeneista muuttui melkein päivittäin. Voiko matkustaa neljän päivän välein Tanskaan ja Venäjälle? Kulkeeko Allegro? Montako testiä pitää ottaa, pitääkö todistus olla paperilla, kelpaako sähköinen?

Kun lopulta lauantaiaamuna kävelin klo 1100 Finnarin lennolle maski naamalla oli kyyneleet silmissä. Ei voinut minkään, itkin onnesta. Ei sitä voinut tajuta. Eikä sitä voinut ihan tajuta aurinkoisessa Kööpenhaminassa testitelttaan jonottaessa. Lopulta, kun pienten teknisten vaikeuksien jälkeen sain sähköisen sijaan ihan perinteisen paperisen todistuksen, tajusi vihdoin mitä tapahtuu.

Parken. Se yleisö, se tunnelma. Siinä on aina jotain maagista mutta nyt se oli ainutlaatuista. Ensimmäinen arvokisapeli koskaan. Tanska hallitsi, mutta se oli upeaa, ei pelottanut vaan jotenkin ihan naiivi usko Riveluutioon.

Ja sitten Eriksen tuupertui siihen melkein meidän eteen. Stadion lamaantui. Lopulta Eriksen kannettiin pois ja yleisöä pyydettiin jäämään paikoilleen. Lopulta kuulutettiin että Eriksenin tila on vakaa ja peli jatkui, mutta toinen puoliaika meni oudossa sumussa. Vähän kuin unta. Ja se maali. Siihen asti oltiin oltu kunnioittavia ja hienotunteisia, mutta ei siinä enää mitään voinut kun tunteet otti vallan. Onneksi esim Jolle piti itsensä paremmin kasassa. Samoin rankkari, vaistot vei katsomoa. Lisäajalla oli pakko pahoitella viereisille tanskalaisille ja mennä muun SMJKn sekaan huutamaan. Joukkueen kiitokset, voitto, Eriksen, lamaantuneet tanskalaiset. Aivan absurdi olo, jota ei voinut oikein käsitellä. Humalatila ei helpottanut asiaa. Uskomaton reissu, mitä ei oikein vieläkään osaa käsitellä.

Tiistaina vielä vähän väsy päällä Köpiksestä eli aikaisin nukkumaan. No ei kun Saksa-Ranska töllöstä ja unille joskus 0030 jälkeen. Reippaana ylös muutaman tunnin jälkene ja kohti bussia. Rajasekoilut ja venäläisten alibitestit, metsämarketti ja lopulta Pietari. Peli oli pienten marginaalien taistelu. Jolle vei Suomen johtoon ja siitä seurannut lasku, kun VAR liputti maalin paitsioksi. Suomi taisteli hyvin, vähän liiankin varmistellen ja ppieni nukahdus maksoi maalin. Karvas ja tiukka tappio. Legendaarinen paluumatka, koiranruokatuliaiset, metsämarketit ja vissymies. Yölliset sekoilut molemmin puolin rajaa ja aamulla 0500 kotona.

Belgia-matsi kotona katsottuna ihan helvetin raskasta, stadikalla aina helpompaa. Taistelu ei riittänyt tällä kertaa. Todella tyhjä olo, mutta onnellinen silti. Onneksi kävin nuo ainutlaatuiset pelit katsomassa. Suomen kannattajien henki, sekä tanskalaisten että venäläisten vieraanvaraisuus ja ensimmäisen turnauksen ainutlaatuisuus. Ei tuota ikinä unohda ja molemmista reissuista riittää tarinoita vielä vuosiksi. Lopputurnaus ei edes juuri kiinnosta enää vaikka aiemmin arvokisoja olen katsinut melkein kaikki pelit.

Kiitos Rive, kiitos Huuhkajat, kiitos kannattajat. Syksyllä taas stadikalle.

[ex-adriano]

Hieno teksti!

Aina välillä tulee mietittyä että vittu siitä Venäjä-pelistä olis pitänyt se piste raapia mutta ymmärtää kuitenkin että jälkiviisastelu on turhaa. Helvetin upeat kisat Huuhkajilta ja kyllä se nälkä näköjään kasvaa syödessä, joku paskalafka arvioi ennen kisoja Suomen mahdollisuudet jatkopaikkaan kaikista pienimmiksi mutta kuinkas sitten kävikään? Se oli lopulta maalin päässä, nyt kävi näin, that's sport jne.

Syksyllä jatkuu MM-karsinnat ja EM-kisat kiinnostaa kyllä edelleen vaikka Suomi putoaakin jatkosta, tänään alkoi kesäloma part.1 ja ensi viikolla katsomaan Jippoa Mehtimäelle. Elämä hymyilee loppujen lopuksi

[kiuaskivi]

Arvokisoissa on sellainen periaatteellinen juttu, että kisojen jälkeen tyytyväisiä voivat olla ainoastaan mestaruuden voittaneen joukkueen kannattajat. Eli vaikka Suomi olisi mennyt jatkoon alkulohkosta, tuskin pudotuspeleissäkään pitkälle olisi menty. Silloin tämän saman pettymyksen tunteen olisi kokenut vain muutaman päivän myöhemmin.

[Hugh]

Hieno kirjoitus Gambinamiäheltä. Vaikka näitä tarinoita lukiessa meinaa tulla kateelliseksi, niin ei tässä kateudelle ole sijaa. Hienoa, että Huuhkajat on nyt debytoinut kisoissa, ja tämä toivottavasti tulee tavaksi. Olen onnellinen teidän puolesta, jotka olette kisahuuman päässeet kokemaan, ja antaneet valtavan arvokkaan tukenne paikan päällä Huuhkajille. Saksassa 2024 olen mukana huutamassa Suomelle, jos vain tähdet sallivat.

[Hunaja]

Kiitos Rive, kiitos Huuhkajat, kiitos kannattajat. Syksyllä taas stadikalle.

Aika pitkälti täysin sama koko tekstiin. Pari edellistä viikkoa olleet aika hektisiä, ensin kaikki mahdollinen matkustamiseen liittyvä selvittely ja säätäminen ja muutaman päivän välein muuttuvat ohjeistukset. Koko kesäkuu on mennyt lähes sumussa, Köpiksen pelin jälkeen ehti käydä kotona kääntymässä, kunnes lähes samantien Pietarin bussiin yhden huonosti nukutun yön jälkeen.

Jotain ainutlaatuista tässä tuli koettua, olisin todennäköisesti ollut haltioissani jo pelkästä kokemuksesta todistaa Suomi kisoissa, vaikka pahin kisoihin liittyvä pelkoni olisi toteutunut ja Suomi olisi hävinnyt jokaisen ottelun 3-0. Ainutlaatuinen tunnelma jokaisessa ottelussa. Tanska-ottelussa tuli koettua kaikki mahdollinen mitä jalkapallopelissä nyt vain voi olla mahdollista, eikä tuo ottelu tule unohtumaan ikinä. Jo pelkästään se, että kyseessä oli Suomen ensimmäinen kisaottelu, olisi riittänyt jättämään tämän matsin ikiajoiksi mielen sopukoihin. Sen päälle sitten kaikki kansallishymnien jälkeiset tapahtumat.

Sen saman kiiman, kun saisi vielä joskus jalkapallokatsomossa kokea kuin mikä noin 10 sekuntin ajan kesti Pohjanpalon "vietyä" heti ensiminuuteilla Suomen johtoon Venäjää vastaan. Se hetki tuntui jopa epätodelliselta: "Jaa, näinhän tämän pitikin mennä", muistan ajatelleeni ohikiitävän hetken ajan. Virkistävä kaljasade niskaan, tuntemattomat ihmiset halailevat toisiaan katsomossa, kunnes täysin odottamatta VAR tulee tappamaan sen tunnelman. En tiedä kuinka TV:n kautta katsoessa, mutta paikan päällä ei tuossa hetkessä ehtinyt käynyt mielessäkään, että maali voitaisiin hylätä. "Jaa, näinhän tämän pitikin mennä", muistan jälleen ajatelleeni.

Jokaisessa matsissa loistava meno, niin ennen matsia, pelin aikana kuin ottelun jälkeenkin. Yhteenkään "Vittu Suomi on paska, kaikki on perseestä, Rive ulos ja pelaajat vaihtoon" -ankeuttajaan ei tullut koko vajaan pariviikkoisen aikana törmättyä, kunnes erehtyi avaamaan jälleen foorumin. Ei pitäisi yllättyä, mutta..

Toisaalta ilolla tulee seurattua kansan syviä rivejä, joissa Huuhkajat keräävät reilusti kehuja ja kiitoksia. Enemmän arvoa annan tässä tapauksessa sille, kuinka tuularit kisahuuman ottivat vastaan, Huuhkajat oli oikeasti parin viikon ajan koko kansan juttu ja tämä oli paljon enemmän kuin mitä olisin osannut odottaa. Omilta sukulaisilta ja jalkapalloa muutoin seuraamattomilta kavereilta ja tutuilta sateli Huuhkajiin ja jalkapalloon liittyviä viestejä, todella yllättävistäkin suunnista. Myöskään somekirjoittelun perusteella Pihtiputaan mummot arvostavat enemmän hienoa joukkuetta, sen upeita pelaajia, uhrautuvaa taistelua, kaikkensa antamista ja selvänä altavastaajana saappaat jalassa kaatumista kuin jaksaisivat itkeä ja nillittää "väärää" pelimuodostelmaa, "vääriä" pelaajavalintoja, "paskaa" valmentajaa ja "alisuorittavia" pelaajia.

Ylipäätään noin muutoin oli mukava 15kk tauon jälkeen päästä reissuun ulkomaille. Pari kuukautta sitten ajattelin vielä suunnilleen sitä, palautuuko maailma koskaan ennalleen ja pääseekö enää ikinä samalla tapaa reissuun kuin ennen oli tapana. Köpiksessä ja Pietarissa kuitenkin huomasi, että elämä jatkuu ja kaikki oli lopulta (lähes) kuten ennen. Pietarissa toki korona ei juurikaan kiinnosta, mutta omalla järjenkäytöllä tartuntariskin pystyy kyllä minimoimaan ja matkustamisesta nauttimaan. Reissussa tajusin, että tätä oli ollut jo ikävä. Matkustelu on ollut suhteellisen suuri osa omaa elämääni ja nyt löysin yli vuoden tauon jälkeen tuon puuttuvan palasen taas, vaikka reissu hieman erikoinen olikin kuin lopulta yksin tuli oltua matkassa, eikä otettua samalla tapaa kaikkea irti kuin normaaliaikana . Ensi kesänä Kansojen liigassa uudelleen, toivottavasti arpa soisi mielenkiintoiset matkakohteet, paras harrastushan tämä on yhdistää futis ja matkailu.

Oi Suomi on

[Gambinamiäs]

Hyvä teksti.

Nämäkin kuin omalta näppäimistöltä. Yksi eniten mieltä lämmittäneitä juttuja oli, kun pari vähän varovaisemmin koronaan ja tiukemmin matkustamiseen suhtautunutta kaveria laittoi 12.6 viestiä yhteiseen Whatsup-ryhmään, että "on hieno homma, että pääsit kisoihin" ja "varmasti lämmittää stadikan rännässä palaleltuja luita". En taida tietää ketään ihmistä, joka ei olisi noita pelejä katsonut. Tämä oli iso juttu.

[Ken Doo Yanar Ee]

Haikea olo. Olisin niin toivonut, että koko maan kisahuuma olisi kestänyt edes yhden pudotuspelin ajan. Tuntuu, että tämä pari viikkoa meni tosi nopeasti, ja homma loppui aika lyhyeen. Etenkin kun Tanska-voiton jälkeen oli aika varma olo jatkopaikasta.

[Elmo]

Ihan hyvältä. Tulos oli varsin hyvä, pelaamiselta olisi ehkä toivonut enemmän rohkeutta, mutta...seuraavalla kerralla sitten. Ja tuo on omissa fiiliksissä ehkä se mukavin juttu. Kirous on murrettu, kisoihin selvitty. Jotenkin on sellainen fiilis, että jokin kaukainen äärimmäisen epätodennäköinen unelma, jota ei koskaan saavutettaisi, onkin muuttunut realismiksi. Usko siihen kisapaikkaan jatkossa(kin) on aivan toisella tasolla kuin aiemmin. Tuntuu kuin olisi jostain lasikatosta pamautettu lävitse.

[Vanha Puusilmä]

Haikea olo. Olisin niin toivonut, että koko maan kisahuuma olisi kestänyt edes yhden pudotuspelin ajan. Tuntuu, että tämä pari viikkoa meni tosi nopeasti, ja homma loppui aika lyhyeen. Etenkin kun Tanska-voiton jälkeen oli aika varma olo jatkopaikasta.

Muuten sama, mutta mitenkään varma olo jatkopaikan suhteen ei tullut. Ennemmin niin, että liki mahdottomalta tuntunut jatkopaikan portin lukko avautui. Pari päivää Venäjä-pelin jälkeen oli pettynyt olo esityksen "munattomuuteen", mutta kyllä näin nyt tuntuu haikealta ja sellainen olo kuin olisi kohdattu entinen heila vuosien takaa ja vietetty hellänlähmäinen yö yhdessä.

Gambinamieheltä ja Hunajalta hienot kirjoitelmat

[drone]

Yleisfiilis on kisojen päättymisestä huolimatta positiivinen. Venäjä-tappio kaihertaa edelleen. Siitä odotin enemmän. Ja jos edes piste siitä olisi tullut, nyt odotettaisiin jatko-ottelua. Revanssi Ruotsista olisi ollut unelma, sillä niiden ylimielisyydellä ei ole rajaa. Revanssi Walesista olisi kelvannut paremman puutteessa.

No, noiden toteutumista joudumme nyt odottamaan seuraaviin kertoihin. Ehkä on aika sulkea töllö futikselta ja antaa kesän viedä.

[Sebbliiga]

Tässä voi parin veikkausliiga pelin jälkeen aloittaa laskun syksyn karsinta matseihin.
Pelit aivan loistavia paikanpäällä ja varmasti monelle, jotka eivät lähteneet jää jossiteltavaa olisiko sittenkin pitänyt.

Seuraavat Eurot sitten Saksan maalla!

[Kuku]

Tyhjä olo. Tämäkö oli nyt sitten se paljon odotettu ja hehkutettu "eka kerta". Olisi voinut paremminkin suorittaa, se jäi harmittamaan.

[Urpo Tomera]

Todella valju fiilis näistä kisoista Suomen osalta jäi. Ei tulosten vuoksi, vaan tyylin. Mitä näistä jäi lopulta käteen? Vuosikymmeniä haaveiltu kisoihin pääsystä ja sitten kun se onnistuu, niin ei edes yritetä pelata jalkapalloa. Olisi ollut hienoa jos asenne olisi ollut, että ollaan pieni maa, nimettömillä pelaajilla paskoista seuroista, mutta mekin osataan pelata. En tiedä kuinka moni Suomen pelaajistakaan on lopulta tyytyväinen siihen miten kisat meni. Nyt monella oli tilaisuus todistaa olevansa jalkapalloilija, mutta todistettiin lopulta jotain ihan muuta. Jalkapallo oli hetken aikaa iso puheenaihe Suomessa, mutta isossa kuvassa nämä kisat tuskin muuttivat Suomea jalkapallomaana suuntaan tai toiseen. Siihen olisi vaadittu, että joukkueesta tai kisoista ylipäätään olisi syntynyt suurempi ilmiö tai tarina ja siihen on vaikea päästä pelkällä perseroiskinnalla.

[Djortikkaeff]

Paikan päällä nähty Tanska-peli ikimuistoinen. Televisiosta tuijotetut kaksi seuraavaa tunne-elämyksinä kauheita. Kaikki vitutti, katselin äänettömällä, ei pystynyt katsomaan studioita, ei lukemaan forkkaa.

Hylätty paitsiomaali käänteentekevä. Jotenkin jäi sellainen olo, että noista 10-20 sentistä Suomen turnaus jäi kiinni. Siihen katkesi tunteet.

Venäjä olisi pitänyt hoitaa, ja kun suunnitelma onnistuikin täydellisesti. Haavoitetaan Venäjää kun heidän puolustuksensa on kehno ja mentaliteetti uninen. VAR tuhosi unisuuden. Suomi oli lepsu. Venäjä ei ollut kummoinen. Tuuriakaan ei ollut. Piste tuosta ja kaikki olisi ollut toisin. Surkea kiri, mutta kyllä sitä ennen jo tapahtui ne oleelliset. Sparv ei ollut 100% kunnossa, vittu. Pukki ei ollut 100% kunnossa, vittu. Miksei Jolle syöttänyt Lodille kun hutiloi tukijalkaansa, vittu. Miten monesti venäläiset onnistui katkomaan varpaankynsillään, vittu.

Tympii ajatella menneisyyttä. Karmea lohkohan se oli. Kaksi vierasmatsia kovempia vastaan ja todella kova Belgia siihen päälle. Vieläpä niin että De Bryönille piti hakea heidän pelituntumaa Suomea vastaan loppukisoja varten. Noh, se on raakaa.

Onneksi pelit jatkuu jo syyskuussa. MM-kisoihin mennään!

[Litt45]

Todella valju fiilis näistä kisoista Suomen osalta jäi. Ei tulosten vuoksi, vaan tyylin. Mitä näistä jäi lopulta käteen? Vuosikymmeniä haaveiltu kisoihin pääsystä ja sitten kun se onnistuu, niin ei edes yritetä pelata jalkapalloa. Olisi ollut hienoa jos asenne olisi ollut, että ollaan pieni maa, nimettömillä pelaajilla paskoista seuroista, mutta mekin osataan pelata. En tiedä kuinka moni Suomen pelaajistakaan on lopulta tyytyväinen siihen miten kisat meni. Nyt monella oli tilaisuus todistaa olevansa jalkapalloilija, mutta todistettiin lopulta jotain ihan muuta. Jalkapallo oli hetken aikaa iso puheenaihe Suomessa, mutta isossa kuvassa nämä kisat tuskin muuttivat Suomea jalkapallomaana suuntaan tai toiseen. Siihen olisi vaadittu, että joukkueesta tai kisoista ylipäätään olisi syntynyt suurempi ilmiö tai tarina ja siihen on vaikea päästä pelkällä perseroiskinnalla.

Millainen tarina olisi syntynyt jos Tanskalle olisi voiton sijasta hävitty 1-4 ja Belgialle 0-5? Venäjää vastaan Suomella olikin edes vähän omaa hyökkäyspeliä ja siinä vielä hitusen rohkeammalla pelityylillä olisi voinut tulla tulosta. Jäikö esimerkiksi hyökkäävämmällä pelityylillä pelanneen Makedonian kokonaisesityksestä positiivisemmat vibat ja hienompi tarina?

Sanoisin, että Kanervan valitsema pelitapa maksimoi Suomen mahdollisuudet jatkopeleihin, tällä kertaa ei vaan taso riittänyt. Ja kyllä, tulos on tyyliä tärkeämpää.

[giro12]

Sanoisin, että Kanervan valitsema pelitapa maksimoi Suomen mahdollisuudet jatkopeleihin, tällä kertaa ei vaan taso riittänyt. Ja kyllä, tulos on tyyliä tärkeämpää.

Ja näin. Nyt oli alkulohkoissa jännitystä Lahozin penaldoshowhun asti.

[Åke Wahlgren]

En tiedä olenko ajatuksieni kansaa yksin, mutta tuntuu yllättävän kotoisalta nähdä roskalehtien lööpeissä futisväkeä kritisoivia kirjoituksia. Kesäkuun alku olikin vähän liian maijamehiläismäistä pomppimista kukkaiskedoilla.

[Mehu-Jani]

Yllättävänkin hyvältä. Maistelin vodkaa ja kävin iltakävelyllä. Huuhkajien pelaajista tällä hetkellä mielessä pyörii Jesse Joronen. Rautjärvi ja Itä-Suomi on hienoa seutua!

[Durden]

Kiima ihan nollalukemissa. Asiaa ei lainkaan auta se että peli pelataan huomenna keskellä päivää.