FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
06.12.2019 klo 12:23:58 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Facebook & Twitter
 
Joulupata 2019, FF2-kauppa:kauppa.ff2.fi, Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org

Sivuja: [1]
 
Kirjoittaja Aihe: Muistoja historiallisista karsinnoista  (Luettu 1228 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Hugh

Paikalla Paikalla

Suosikkijoukkue: Kilo IF


: 22.11.2019 klo 08:26:43

Nämä olivat niin historialliset karsinnat, että halusin vielä muistella koko vuotta ja kirjailla jonnekin ylös fiiliksiä ja muistikuvia maaliskuusta marraskuuhun. Siirtäkää muualle, jos ei tunnu olevan oikeassa paikassa.

Viime päivinä olen kuullut monen puhuvan, etteivät olisi ikinä uskoneet kisapaikkaan muutama vuosi sitten. Tuohon joukkoon en tunnusta lukeutuvani, koska olen ainakin viimeiset 20 vuotta jokaisten karsintojen alkaessa aina vähän tyhmästi uskotellut itselleni, että nämä ovat NE karsinnat, ja EM-kisojen laajentamisesta lähtien olen entistä vakaammin uskonut, että nyt se kisapaikka kyllä lähitulevaisuudessa ihan varppina tulee. Aina on joutunut ennemmin tai myöhemmin pettymään, vaikka tietysti monet yksittäiset hienot ottelut ovat tuoneet iloa ja uskoa maajoukkueen kannattamisen. Kisapaikan suhteen katse on aina pian kääntynyt seuraavaan mahdollisuuteen.

MAALISKUU
Niinpä Kansojen liigan voitto ja suhteellisen hyvä arpaonni olivat vain kasvattaneet tätä irrationaalista Huuhkaja-optimismiani, ja viime talvena oli normaaliakin vahvempi usko siihen, että nyt mennään suoraan karsinnoista kisoihin. Karsintojen avauksesta Udinessa jäi mieleen, että Suomi kai pelasi ihan ok pelin, mutta kirivaihde jäi puuttumaan. En oikein ymmärtänyt, miksi Rive heitti tappioasemassa kentälle Veikkausliigassa pelaavat Lappalaisen ja Karjalaisen, tuntui ettei edes yritetty ihan täysillä tasoittaa. Mutta luotin Riveen, hän varmasti tietää satunnaista forumistia paremmin. Ja yhdenkin pinnan hakeminen Italian maaperältä olisi takuulla ollut todella hankalaa, vaikka vaihdosta sisään olisi tullut kolme kloonattua Pukkia. Italialta jäi mieleen maajoukkueeseen palannut, valtavien aplodien saattelemana vaihdosta kentälle tullut "veteraani" Quagliarella.

Seuraava matsi Jerevanissa oli vaikea ja tärkeä, nyt olisi hyvä avata pistetili. Armenia away oli ainoa peli näissä karsinnoissa, jota en nähnyt kokonaan, sillä ensimmäinen jakso meni osittain autossa Yle Puhetta kuunnellen ja osin täysin ohi, kun piti käydä esikoista kaverisynttäreiltä hakemassa. Kotiin saapuessa nuorempi superjunnu hehkutti Suomen johtavan 1-0 (toki olin tämän radiosta jo kuullut). Lopulta Huuhkajat nappasi erittäin tärkeän vierasvoiton Jensenin ja Soirin osumilla Kaukasukselta. Fiilistä paransi vielä se, että päävastustajat Bosnia ja Kreikka pelasivat tasan, ja Bosnian ykköstähti Pjanic vieläpä hölmöili itselleen punaisen kortin ja pelikiellon Suomi-peliin.

KESÄKUU
Kesäkuun 8. oli aivan mahtava kesäpäivä, joka oli alkanut jo aamulla futiksen merkeissä tyttären Stadi Cup -peleillä, joiden jälkeen suuntasin hyvissä ajoin Tampereelle. Kannatti lähteä, sillä Ratinan kesäkuinen ilta oli sateentuoja-Pukin johdolla yksi hienoimmista matseista, jonka olen paikan päällä nähnyt. Liian monta kertaa juuri näitä ns. päävastustajia vastaan on lähdetty rinta toivoa täynnä kotiottelua katsomaan, ja kävelty pää painuksissa kotiin. Nyt ei käynyt näin, vaan laulu raikasi pelin jälkeen Tampereen illassa, ja aseman Semaforissa oli aivan huikea tunnelma paluujunaa odotellessa.

Liechtenstein away oli oman fiiliksen suhteen aika lailla toinen ääripää kolmea päivää aiemmin koettuun Ratinan euforiaan, sillä katselin suurimman osan matsista läppärin ruudulta kitisevä vauva sylissä. Pääasia kuitenkin oli, että Suomi nappasi rutiinilla kolme pinnaa, ja pääsi erinomaisista asetelmista kesätauolle. Lappalaisen ja Källmanin järkkäämä 0-2 -maali oli pelin parasta antia.

SYYSKUU
Syyskuun kotipelit osuivat omalta kohdalta hankalaan saumaan, joten paikan päälle ei kyennyt lähtemään. Samalla viikolla olivat nimittäin nuoremman lapsen ristiäiset, joten viikko oli hyvin hektinen: päivät kuluivat töissä ja illat yötä myöten juhlia valmistellessa. Katselin Kreikka-peliä kiireen keskellä tuntien vaimon "tekisit jotain hyödyllistä" -katseen selässäni. Suomen hyökkäyspelistä jäi hieman vaisu maku molemmissa otteluissa, mutta puolustus oli jälleen vahva. Kreikka kaatui Kamaran hankkiman pilkun ansiosta, ja omissa pidettiin komeasti nolla Hradeckyn, Arajuuren ja Toivion johdolla jo neljännessä pelissä peräkkäin.

Italia oli liian vahva, ja arvelen, että ilman hyvin kyseenalaista pilkkuakin azzurrit olisivat voiton lopulta vieneet. Italia-pelin pientä pettymystä lievensivät kuitenkin saman illan muut ottelut, joissa Kreikka jäi tasuriin Liechtensteinin kanssa ja - ennen kaikkea - Bosnia jäi pisteittä Armeniassa. Kisakiima alkoi kasvaa valtavasti. Forkalla alettiin spekuloida kisalohkoista, vaikka pidettiinkin jäät hatussa. Ristiäisetkin olivat ohi, joten olo oli vapautunut.

LOKAKUU
Lokakuun matsit pelattiin perheen kannalta sopivaan aikaan alkuillasta, joten sain katsella niitä pitkästä aikaa vanhempien lasteni kanssa. Nämä karsinnat olivat heille ensimmäiset, joita kunnolla seurasivat. Tuo sukupolvi ei vielä ymmärrä Via Dolorosastamme mitään. Paljon ollaan kyllä viime viikkoina juteltu futiksesta ja olen yrittänyt selittää, miten kovasta jutusta on kyse, mutta tuskin silti nyt hirveästi hahmottavat asiaa. 2010-luvulla syntyneet junnut oppivat pienestä pitäen, että Suomi on futiksen arvokisamaa, myös miehissä.

Tuskailimme, kun Bosnia jyräsi Suomen kotonaan häikäisevän Pjanicin johdolla, ja riemuitsimme, kun Huuhkajat kaatoi tyylikkäästi Armenian. Joukkue kokosi itsensä erinomaisesti alakuloisen Balkanin reissun jälkeen, ja Sparvin & Arajuuren poissaoloista huolimatta Suomi dominoi ilman Mkhitaryania pelanneita vieraita. Olin tuona iltana sairas ja väsynyt, enkä jaksanut enää katsoa kuin hetken Kreikka-Bosnia -peliä. En kuitenkaan saanut unta ennen kuin tuo peli oli ohi, sillä oli pakko vilkuilla tilannetta ja forkkaa vielä sängyssäkin. Nukahdin onnellisena, kun huomasin, että Kreikka oli kaatanut Bosnian. Voitto Liechtensteinista riittäisi meille kisapaikkaan.

MARRASKUU
Karsintojen viimeinen kuukausi oli mahtavaa aikaa. Odotettiin kiimaisesti marraskuun 15. päivää, muisteltiin menneiden vuosikymmenien pettymyksiä ja pelättiin pieni pilke silmäkulmassa Pasilan ennustuksen toteutumista. Kapteeni Sparv, jota arvostan ehkä enemmän kuin ketään muuta tässä joukkueessa, kehotti pitämään jäitä hatussa. Ja sitten tuli lopulta viime perjantai, josta on sanottu jo kaikki mahdollinen. Upea päivä, upea matsi, ainutlaatuinen palkinto. Huuhkajat ei antanut Liechtensteinille mitään mahdollisuuksia, vaan dominoi peliä täysin. Matsin jälkeen kourallinen vierasfaneja juhli suomalaisten kanssa kentällä.

Lopuksi oli mukavaa nauttia vielä Kreikka-pelistä, kun ainutlaatuisesti Suomi pääsi lähtemään matsiin kisapaikan varmistaneena. Oli ihan mielenkiintoista nähdä Väisäset toppariparina, mutta jäi kyllä harmittamaan, että tämäkin vieraspeli päättyi tappioon. Pukki teki taas upean maalin, ja osoitti olevansa todellakin kymppipaidan arvoinen iskien karsintojen 10 matsissa 10 maalia.

Jotenkin absurdi fiilis on ollut viimeisen viikon ajan, se vuosikymmenien odotus ihan oikeasti loppui ja palkittiin arvokisapaikalla! En ehtinyt näkemään kuin Bosnia- ja  Liechtenstein-kotiottelut paikan päällä, mutta nuo molemmat pelit nousivat fiilikseltään ihan kärkipäähän kaikkien 90-luvulta lähtien paikan päällä näkemieni otteluiden joukossa. Huuhkajien saldo 6-0-4 ei toki ihan valtavan huikea ole, mutta tällä kertaa kävi sopivasti tuuriakin, kun vastustajien avainpelaajia oli keskinäisistä otteluista poissa ja muut joukkueet pelasivat sopivasti ristiin. Tärkeintä oli, että Huuhkajat käyttivät tilaisuuden hyväkseen, ja kaatoivat vakuuttavasti kotonaan kaikki paitsi Italian ja hakivat tärkeät pisteet Kaukasukselta ja Alpeilta. Omaa arvostusta lisää vielä se, että päästiin kisoihin suoraan karsinnoista 20 ensimmäisen joukossa, vaikka eipä sillä lopulta niin väliä ole, mitä kautta kisoihin mentiin.

Hieman kritiikkiä täytyy toki antaa siitä, että vieraissa hävittiin kaikki kovimmat pelit ja Italia vei pisteet myös Tampereelta. Noista neljästä ottelusta olisi ainakin jossakin toivonut venymistä edes tasapeliin. Eli joukkueellamme kyllä riittää parannettavaa kisoihin, jos sieltä halutaan pisteitä napsia. Toki luotan siihen, että Riven johdolla Huuhkajat myös pystyy parempaan sitten itse kisoissa. Ylipäänsä se, että tällaisia sanoja voi edes käyttää, on kerrassaan ihanaa. Sitten itse kisoissa. Aika meidän tullut on.


e. Muokattu hieman syyskuu-osiota.
« Viimeksi muokattu: 23.11.2019 klo 16:40:34 kirjoittanut Hugh »
tylerdurden

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Sinivalkoinen & Mustakultainen


Vastaus #1 : 22.11.2019 klo 15:36:30

Puetaanpas omiakin muistoja sanoiksi tästä historiallisesta ja unohtumattomasta taipaleesta. Muistot eivät niinkään liity pelillisiin asioihin, vaan kaikkeen siihen, mitä otteluiden ympärillä on tapahtunut.

Marraskuu 2018
Koko syksy oli yhtä menemistä ja tulemista. Vastoin alkuperäistä suunnitelmaa kaikki Kansojen liigan ottelut tuli kierrettyä ja takki oli aika tyhjä. Pitkä futiskausi oltiin viimein saatu päätökseen. Suomi oli voittanut historiallisesti oman lohkonsa Kansojen liigassa, mediassa alettiin puhua Riveluutiosta, Pukki mätti maaleja sekä maajoukkueessa että seurajoukkueessa ja ilo oli palannut SMJK:n katsomoon. Tallinnassa saatiin esimakua siitä mitä tulevaisuus toisi tullessaan; hurmoksellinen voitto ja juhliva tuhatpäinen kannattajajoukko. Uusi aika oli käsillä.

Maaliskuu
Karsinnat avattiin vierasmatseilla Udinessa ja Jerevanissa. Reissukohteena Italia olisi vuosien tauon jälkeen kiinnostanut kovasti. Samoin eksoottiseen Armeniaan lähti monta tuttua, mutta maaliskuu tuli omaan kalenteriin liian pian. Näin ollen kaksi ensimmäistä karsintamatsia väijyttiin Rovaniemellä kotisohvalta käsin. Kiima oli valtava ja etenkin Italia-matsin odottaminen tuntui tuskallisen pitkältä. Kutsuin kaverit kylään laulamaan telkkarille. Ottelun tulos ei missään nimessä ollut pettymys, vaan jossain määrin ihan odotettu. Pelissä oli paljon hyvää, joten Armeniasta saattoi odottaa täyttä pistepottia. Samalla oluenhuuruisella kaavalla toteuttamamme kisakatsomo sai mitä halusikin ja Armenia kaatui hienon taistelun päätteeksi. Tuo vierasvoitto osoittautui karsintojen edetessä todella arvokkaaksi, sillä myöhemmin samaisella stadionilla kompuroi muun muassa pitkään Suomen päävastustajaksi mielletty Bosnia-Hertsegovina.

Kesäkuu
Suomi - Bosnia-Hertsegovina Tampereella 8.6.2019. Tästä ottelusta on varmaan kaikki mahdollinen ja mahdoton jo sanottu. Jännitys ottelua edeltävinä viikkoina oli hirmuinen. Olin vasta muuttanut kesänviettopaikkakunnalle Helsinkiin ja aloittanut työt uudessa työpaikassa. Elettiin siis muutenkin hieman stressaavaa muutoksen aikaa. Ottelupäivänä hyppäsin SMJK:n matsibussiin ilman seuraa, mutta matka taittui hujauksessa uusien tuttavuuksien kanssa keskustellen ja kaljavarastoja tyhjennellen.

Paikan päällä Tampereella kokoontumisbaarin tunnelma oli sitä luokkaa, etten ollut kokenut vastaavaa aiemmin Suomessa. Laulut raikasivat ja kaikesta huomasi, että tätä ottelua oltiin odotettu todella pitkään koko jalkapalloyhteisön voimin. Matsia edelsi iso ja onnistunut marssi ja sitä seurasi vielä onnistuneempi ottelu, jonka jälkipelit jatkuivat pitkälle yöhön. Lauantai 8.6. tullaan muistamaan päivänä, jolloin uusi aika alkoi ja jalkapallohuuma valtasi Suomen. Paras paikan päällä näkemäni jalkapallo-ottelu koskaan.

Seuraavan tiistain Liechtenstein oli vain suupala Huuhkajille eikä tuota ottelua tarvinnut jännittää lainkaan. Katselin peliä monien muiden Suomifanien tavoin Sanomatalon Elmossa. Samaan aikaan lohkon päävastustajat pelasivat sopivalla tavalla ristiin ja futisforumilla alettiin puhua kisapaikasta. Kaikki tuntui hieman epätodelliselta.

Syyskuu
Odottavan aika on pitkä. Syyskuun tuplmamaaottelut olivat itselleni yksi koko vuoden odotetuimmista tapahtumista, ja jälkikäteen ajateltuna kahdeksanhenkisen seurueemme virallisia kisapaikkajuhlia vietettiin jo tällöin. Reissun toteuttamiseksi tekemämme suunnitelma oli niin loistava, etteivät edes epäsuotuisat otteluiden lopputulokset voisi sitä pilata. Jos jonkinlaista jalkapallomatkaa on tullut vuosien aikana tehtyä, mutta tämä sinivalkoinen viikonvaihde kaikkine kommelluksineen muistetaan ehkä yhtenä kaikkien aikojen reissuista, ja hauskaa on se, ettei tarvinnut poistua edes Suomen rajojen ulkopuolelle.

Autokuntamme starttasi neljän hengen voimin Rovaniemeltä torstaiaamuna jo ennen auringonnousua. Olin paria päivää aiemmin muuttanut takaisin Lappiin. Otteluun oli tulossa ystäviä ympäri Suomen, joten tapahtuma oli siinäkin mielessä odotettu. Tampereelle on nykyään aina mukava mennä, sillä kaupungista on lähes pelkästään hyviä muistoja. Kreikka-ottelu ei lopulta ollut pelillinen menestys, mutta tunnelma jälleen ennen ottelua, sen aikana ja etenkin rankkarivihellyksen jälkeen oli suorastaan euforinen. Tällaistako se olisi jalkapalloyhteiskunnassa?

Perjantaiaamun herätys Airbnb-kämpässämme oli krapulainen. Päänsärky unohtui kuitenkin melko nopeasti, kun tajusi tilanteen. Edessä olisi kaksi vuorokautta kaljoittelua ja saunomista isolla porukalla Haapamäen mökillä. Suuntasimme lounaan kautta asemaravintolaan odottelemaan taajamajunan lähtöä, ja siinähän sitä useampi tunti kului Semaforin loisteliasta shottipyörää pyöritellen. Alun perin nelihenkinen seurueemme tuplaantui lukumäärällisesti, ja tuntui siltä, että jokaisen juodun shotin jälkeen joukkoon liittyi yksi uusi jäsen.

Taajamajuna puksutti Haapamäelle iltapäivällä ja puolentoista tunnin matka taittui täpötäyden junan lattialla kaljoitellen. Aivan kuin olisi ulkomailla ollut. Kuvailin tunnelmia Haapamäen mökiltä vieraskirjaan seuraavanlaisesti: Hämärtyvä syyskuinen ilta mökkisaunan terassilla. Saunassa sata astetta. Kätösessä päivän ties kuinka mones purkillinen olutta, vatsa täynnä mustaa makkaraa. Pate Mustajärven rosoinen ääni ja Popedan ikivihreät kappaleet kaikuvat metsiä pitkin. Ympärilläni höyryäviä ja humaltuneita suomalaisia miehiä vieläkin huumaantuneena eilisestä voitosta. Ylihuomenna suuntana jälleen Tampere ja vastassa Italia loppuunmyydyllä Ratinan stadionilla. Suomen jalkapallomaajoukkue on matkalla arvokisoihin.

Jotenkin ikoninen hetki reissun aikana oli lauantain ja sunnuntain välisen yön ex tempore visiittimme Haapamäen Höyryveturipuistossa, jossa vanhempien rouvashenkilöiden tanssittamisen lisäksi kävimme karaokepuolella täräyttämässä Via Dolorosan. Tunteellinen veto sai esitystä seuranneet setämiehet taputtamaan seisaaltaan. Epäuskon tunne oli vaihtunut uskoon ja toivoon, vuosien pettymysten aikaansaamat patoumat oltiin käännetty voimavaraksi. Kaikilla oli pitkä kokemus synkkyydestä, mutta nyt viimein, kaikkien näiden vuosien jälkeen olimme matkalla höyryjunan lailla kohti valoa, kohti sukupolvien yhteistä unelmaa.

Italia-matsissa mieleenpainuvinta oli koko stadionin äänekäs osallistuminen kannustukseen. Vastaavaa ei Olympiastadionin jälkeen oltu koettu. Pari kertaa tuli vain kuunneltua ja katseltua ympärilleen. Muutaman kerran sai myös hieraista silmiään ihan vaan siksi, että Suomi kykeni oikeasti haastamaan Italian puolustusta. EOM.

Lokakuu
Koko syksy meni jollain tapaa sumussa. Tuntiakaan normaalista elämästä ja valveillaoloajasta ei kulunut ilman, ettei olisi miettinyt seuraavia karsintaotteluita.

Bosnia-away tuli kuitenkin todella nopeasti. Olin marraskuussa arvontojen jälkeen päättänyt, että yhtä vierasottelua on lähdettävä katsomaan. Kohteena Bosnia oli ylivoimaisesti kiinnostavin, sillä koskaan ennen en ollut Balkanin suunnalla käynyt. Saimme kasaan nelihenkisen foorumistiporukan ja tuntien suunnittelun ja spekulointien jälkeen onnistuimme järjestämään varsin toimivan reissureitin, jossa pääsisimme näkemään useita kiinnostavia kaupunkeja. Oma reittini kulki Rovaniemeltä Helsingin kautta Montenegron Kotoriin, josta matka jatkui muutaman vietetyn päivän jälkeen taksimarssilla Mostarin postikorttimaisemiin. Yhden Mostarissa vietetyn vuorokauden jälkeen bussilla Sarajevoon, jossa sadat Suomifanit kohtasivat. Monenlaista tuli tälläkin reissulla koettua. Maisemat olivat lähes poikkeuksetta upeita, olut halpaa ja ruoka hyvää. Matsipäivää ja sen jälkeistä kotiinlähtöpäivää ei muistele mieluusti lainkaan, mutta kokonaisuudessaan reissu oli erittäin onnistunut.

Bosnia-ottelun miltei katastrofaaliseen lopputulokseen sisältyi kuitenkin pieni säväys myös hyvää, koska tappion myötä selvisi, ettei kisapaikka ratkeaisikaan vielä Turussa. Turun ottelu oli nimittäin ainut kotimatsi, jonne en ollut ostanut lippua. Väijyin ottelun HH:n kanssa tunnelmallisella pikkumökillä Savonlinnassa. Suomi pelasi yhden karsintojen parhaista matseistaan tärkeimpään paikkaan ja Bosnian pettymys oli pyyhitty.

Jos Armenia-pelin voitto, Jollen väkevä paluu kentille ja Pukin komeat osuvat saivat hymyn huulille, niin myöhäisillan Kreikka-Italia ottelun lopputulos sen sijaan sai aikaan sellaisen tunnemyrskyn, jollaista on vaikea kuvailla sanoilla. Siinä tilanteessa ei tiennyt miten päin olla, itkeä, nauraa vai huutaa.

Marraskuu
Yksi elämäni pisimmistä kuukausista. Koulunkäynnistä ei tullut yhtään mitään, töissäkin hieman sekavaa tekemistä. Viikot kuluivat uutisia selaillen ja forumia lueskellen. Tämä oli niitä harvoja kertoja elämässä, kun tuli oikeasti laskettua päiviä johonkin tapahtumaan.

15.11. koittaessa ei ollut minkäänlaista pelkoa tappiosta. Tiesin, että joukkue tulisi tämän hoitamaan. Sen sijaan en tiennyt, miten tulisin siihen reagoimaan. Jälkikäteen ajateltuna otteluun valmistautumisen olisi voinut jättää tunnin-pari myöhemmäksi, jottei olisi ollut ihan niin humalassa kuin perjantaina olin, mutta väliäkös tuolla. Hauskaa oli ja yksi parhaista jutuista koko viikonlopussa oli kokea se niiden samojen ihmisten kanssa, joiden kanssa kaikki tunteet pettymyksistä ilon kyyneliin on jaettu näiden vuosien varrella.

Näiden samojen tyyppien kanssa nyt sitten suunnitellaan tulevan kesän kisamatkaa jonnekin päin Eurooppaa. Eksoottinen Baku kuulostaa päivä päivältä kiehtovammalta matkakohteelta, mutta sinänsä aivan se ja sama mihin mennään, kunhan vaan olen stadionilla silloin, kun Maammelaulu kajahtaa ensimmäistä kertaa Suomen miesten A-maajoukkueen historiassa arvoturnauksessa.

Täytyy myöntää, että vieläkään ei ihan täysin ole sisäistänyt tapahtunutta. Arvokisoihin pääsy on ollut tavoitteista se kaikkein suurin, kunnianhimoisin, kaukaisin ja halutuin niin kauan, kun jalkapalloa olen seurannut. Nyt se on totta.
Lapinukko

Poissa Poissa


Vastaus #2 : 22.11.2019 klo 20:12:10

Olipa hieno ja jopa vähän koskettavakin kirjoitus.

Tuossa on kiteytettynä niin paljon omia, ja varmasti monen muunkin forumistin tuntemuksia.
Matka on vielä kesken, ja toivon itsekin olevani ensi kesänä kisoissa kun Maamme-laulu kajahtaa.
« Viimeksi muokattu: 22.11.2019 klo 20:35:30 kirjoittanut Lapinukko »

 
Sivuja: [1]
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines