Hugh
Poissa
Suosikkijoukkue: Ukraina, Kilo IF, Huuhkajat, Helmarit
|
|
: 22.11.2019 klo 08:26:43 |
|
Nämä olivat niin historialliset karsinnat, että halusin vielä muistella koko vuotta ja kirjailla jonnekin ylös fiiliksiä ja muistikuvia maaliskuusta marraskuuhun. Siirtäkää muualle, jos ei tunnu olevan oikeassa paikassa.
Viime päivinä olen kuullut monen puhuvan, etteivät olisi ikinä uskoneet kisapaikkaan muutama vuosi sitten. Tuohon joukkoon en tunnusta lukeutuvani, koska olen ainakin viimeiset 20 vuotta jokaisten karsintojen alkaessa aina vähän tyhmästi uskotellut itselleni, että nämä ovat NE karsinnat, ja EM-kisojen laajentamisesta lähtien olen entistä vakaammin uskonut, että nyt se kisapaikka kyllä lähitulevaisuudessa ihan varppina tulee. Aina on joutunut ennemmin tai myöhemmin pettymään, vaikka tietysti monet yksittäiset hienot ottelut ovat tuoneet iloa ja uskoa maajoukkueen kannattamisen. Kisapaikan suhteen katse on aina pian kääntynyt seuraavaan mahdollisuuteen.
MAALISKUU Niinpä Kansojen liigan voitto ja suhteellisen hyvä arpaonni olivat vain kasvattaneet tätä irrationaalista Huuhkaja-optimismiani, ja viime talvena oli normaaliakin vahvempi usko siihen, että nyt mennään suoraan karsinnoista kisoihin. Karsintojen avauksesta Udinessa jäi mieleen, että Suomi kai pelasi ihan ok pelin, mutta kirivaihde jäi puuttumaan. En oikein ymmärtänyt, miksi Rive heitti tappioasemassa kentälle Veikkausliigassa pelaavat Lappalaisen ja Karjalaisen, tuntui ettei edes yritetty ihan täysillä tasoittaa. Mutta luotin Riveen, hän varmasti tietää satunnaista forumistia paremmin. Ja yhdenkin pinnan hakeminen Italian maaperältä olisi takuulla ollut todella hankalaa, vaikka vaihdosta sisään olisi tullut kolme kloonattua Pukkia. Italialta jäi mieleen maajoukkueeseen palannut, valtavien aplodien saattelemana vaihdosta kentälle tullut "veteraani" Quagliarella.
Seuraava matsi Jerevanissa oli vaikea ja tärkeä, nyt olisi hyvä avata pistetili. Armenia away oli ainoa peli näissä karsinnoissa, jota en nähnyt kokonaan, sillä ensimmäinen jakso meni osittain autossa Yle Puhetta kuunnellen ja osin täysin ohi, kun piti käydä esikoista kaverisynttäreiltä hakemassa. Kotiin saapuessa nuorempi superjunnu hehkutti Suomen johtavan 1-0 (toki olin tämän radiosta jo kuullut). Lopulta Huuhkajat nappasi erittäin tärkeän vierasvoiton Jensenin ja Soirin osumilla Kaukasukselta. Fiilistä paransi vielä se, että päävastustajat Bosnia ja Kreikka pelasivat tasan, ja Bosnian ykköstähti Pjanic vieläpä hölmöili itselleen punaisen kortin ja pelikiellon Suomi-peliin.
KESÄKUU Kesäkuun 8. oli aivan mahtava kesäpäivä, joka oli alkanut jo aamulla futiksen merkeissä tyttären Stadi Cup -peleillä, joiden jälkeen suuntasin hyvissä ajoin Tampereelle. Kannatti lähteä, sillä Ratinan kesäkuinen ilta oli sateentuoja-Pukin johdolla yksi hienoimmista matseista, jonka olen paikan päällä nähnyt. Liian monta kertaa juuri näitä ns. päävastustajia vastaan on lähdetty rinta toivoa täynnä kotiottelua katsomaan, ja kävelty pää painuksissa kotiin. Nyt ei käynyt näin, vaan laulu raikasi pelin jälkeen Tampereen illassa, ja aseman Semaforissa oli aivan huikea tunnelma paluujunaa odotellessa.
Liechtenstein away oli oman fiiliksen suhteen aika lailla toinen ääripää kolmea päivää aiemmin koettuun Ratinan euforiaan, sillä katselin suurimman osan matsista läppärin ruudulta kitisevä vauva sylissä. Pääasia kuitenkin oli, että Suomi nappasi rutiinilla kolme pinnaa, ja pääsi erinomaisista asetelmista kesätauolle. Lappalaisen ja Källmanin järkkäämä 0-2 -maali oli pelin parasta antia.
SYYSKUU Syyskuun kotipelit osuivat omalta kohdalta hankalaan saumaan, joten paikan päälle ei kyennyt lähtemään. Samalla viikolla olivat nimittäin nuoremman lapsen ristiäiset, joten viikko oli hyvin hektinen: päivät kuluivat töissä ja illat yötä myöten juhlia valmistellessa. Katselin Kreikka-peliä kiireen keskellä tuntien vaimon "tekisit jotain hyödyllistä" -katseen selässäni. Suomen hyökkäyspelistä jäi hieman vaisu maku molemmissa otteluissa, mutta puolustus oli jälleen vahva. Kreikka kaatui Kamaran hankkiman pilkun ansiosta, ja omissa pidettiin komeasti nolla Hradeckyn, Arajuuren ja Toivion johdolla jo neljännessä pelissä peräkkäin.
Italia oli liian vahva, ja arvelen, että ilman hyvin kyseenalaista pilkkuakin azzurrit olisivat voiton lopulta vieneet. Italia-pelin pientä pettymystä lievensivät kuitenkin saman illan muut ottelut, joissa Kreikka jäi tasuriin Liechtensteinin kanssa ja - ennen kaikkea - Bosnia jäi pisteittä Armeniassa. Kisakiima alkoi kasvaa valtavasti. Forkalla alettiin spekuloida kisalohkoista, vaikka pidettiinkin jäät hatussa. Ristiäisetkin olivat ohi, joten olo oli vapautunut.
LOKAKUU Lokakuun matsit pelattiin perheen kannalta sopivaan aikaan alkuillasta, joten sain katsella niitä pitkästä aikaa vanhempien lasteni kanssa. Nämä karsinnat olivat heille ensimmäiset, joita kunnolla seurasivat. Tuo sukupolvi ei vielä ymmärrä Via Dolorosastamme mitään. Paljon ollaan kyllä viime viikkoina juteltu futiksesta ja olen yrittänyt selittää, miten kovasta jutusta on kyse, mutta tuskin silti nyt hirveästi hahmottavat asiaa. 2010-luvulla syntyneet junnut oppivat pienestä pitäen, että Suomi on futiksen arvokisamaa, myös miehissä.
Tuskailimme, kun Bosnia jyräsi Suomen kotonaan häikäisevän Pjanicin johdolla, ja riemuitsimme, kun Huuhkajat kaatoi tyylikkäästi Armenian. Joukkue kokosi itsensä erinomaisesti alakuloisen Balkanin reissun jälkeen, ja Sparvin & Arajuuren poissaoloista huolimatta Suomi dominoi ilman Mkhitaryania pelanneita vieraita. Olin tuona iltana sairas ja väsynyt, enkä jaksanut enää katsoa kuin hetken Kreikka-Bosnia -peliä. En kuitenkaan saanut unta ennen kuin tuo peli oli ohi, sillä oli pakko vilkuilla tilannetta ja forkkaa vielä sängyssäkin. Nukahdin onnellisena, kun huomasin, että Kreikka oli kaatanut Bosnian. Voitto Liechtensteinista riittäisi meille kisapaikkaan.
MARRASKUU Karsintojen viimeinen kuukausi oli mahtavaa aikaa. Odotettiin kiimaisesti marraskuun 15. päivää, muisteltiin menneiden vuosikymmenien pettymyksiä ja pelättiin pieni pilke silmäkulmassa Pasilan ennustuksen toteutumista. Kapteeni Sparv, jota arvostan ehkä enemmän kuin ketään muuta tässä joukkueessa, kehotti pitämään jäitä hatussa. Ja sitten tuli lopulta viime perjantai, josta on sanottu jo kaikki mahdollinen. Upea päivä, upea matsi, ainutlaatuinen palkinto. Huuhkajat ei antanut Liechtensteinille mitään mahdollisuuksia, vaan dominoi peliä täysin. Matsin jälkeen kourallinen vierasfaneja juhli suomalaisten kanssa kentällä.
Lopuksi oli mukavaa nauttia vielä Kreikka-pelistä, kun ainutlaatuisesti Suomi pääsi lähtemään matsiin kisapaikan varmistaneena. Oli ihan mielenkiintoista nähdä Väisäset toppariparina, mutta jäi kyllä harmittamaan, että tämäkin vieraspeli päättyi tappioon. Pukki teki taas upean maalin, ja osoitti olevansa todellakin kymppipaidan arvoinen iskien karsintojen 10 matsissa 10 maalia.
Jotenkin absurdi fiilis on ollut viimeisen viikon ajan, se vuosikymmenien odotus ihan oikeasti loppui ja palkittiin arvokisapaikalla! En ehtinyt näkemään kuin Bosnia- ja Liechtenstein-kotiottelut paikan päällä, mutta nuo molemmat pelit nousivat fiilikseltään ihan kärkipäähän kaikkien 90-luvulta lähtien paikan päällä näkemieni otteluiden joukossa. Huuhkajien saldo 6-0-4 ei toki ihan valtavan huikea ole, mutta tällä kertaa kävi sopivasti tuuriakin, kun vastustajien avainpelaajia oli keskinäisistä otteluista poissa ja muut joukkueet pelasivat sopivasti ristiin. Tärkeintä oli, että Huuhkajat käyttivät tilaisuuden hyväkseen, ja kaatoivat vakuuttavasti kotonaan kaikki paitsi Italian ja hakivat tärkeät pisteet Kaukasukselta ja Alpeilta. Omaa arvostusta lisää vielä se, että päästiin kisoihin suoraan karsinnoista 20 ensimmäisen joukossa, vaikka eipä sillä lopulta niin väliä ole, mitä kautta kisoihin mentiin.
Hieman kritiikkiä täytyy toki antaa siitä, että vieraissa hävittiin kaikki kovimmat pelit ja Italia vei pisteet myös Tampereelta. Noista neljästä ottelusta olisi ainakin jossakin toivonut venymistä edes tasapeliin. Eli joukkueellamme kyllä riittää parannettavaa kisoihin, jos sieltä halutaan pisteitä napsia. Toki luotan siihen, että Riven johdolla Huuhkajat myös pystyy parempaan sitten itse kisoissa. Ylipäänsä se, että tällaisia sanoja voi edes käyttää, on kerrassaan ihanaa. Sitten itse kisoissa. Aika meidän tullut on.
e. Muokattu hieman syyskuu-osiota.
|