Kausi 2020 on ohi ja nyt kun sen verran löyty ”luppoaikaa”, niin voisi jotain analyysia kaudesta heittää. Kausi oli varmasti kaikille ikimuistoinen koronaviruksen aiheuttamien muutoksien myötä ja kausihan päästiin potkaisemaan käyntiin vasta kesäkuussa niin, että joukkueille ei järin montaa viikkoa jäänyt valmistautumisaikaa, koska siinä keväällä mentiin pitkään niin että koko laji oli säpissä ja jos en täysin väärin muista, niin joskus vähän toukokuun puolivälin jälkeen sai alkaa treenaamaan pienryhmissä ja vasta muutama viikko ennen kauden alkua koko joukkueen voimin.
Ennen kautta ennakkoasetelmat kärkipään suhteen oli selvät ja nousutaistoon povattiin Kakkosesta tippunutta Tampere Unitedia, Ilves-Kissoja, NoPSia ja PS-44:ää. Omissa kirjoissa kaksi ensin mainittua oli ne todelliset nousijasuosikit, sillä kummassakin joukkueessa tehtiin pitkin talvea sellaisia peliliikkeitä, joiden signaali oli selvä. Toki Nokiallakin tehtiin hyvää työtä sillä saralla, mutta sieltä suunnalta ei huokunut sellaista todellista halua nousta, vaan sellaista näennäistä ”uhoa” nousun suhteen. Sepoilla olisi ollut todella paljon tekemistä kauden päätteeksi mikäli olisivat nousseet, enkä usko että siellä edes todellista halua on/oli nousta.
Kärkinelikon takana olikin ennakkoon sitten tasaista ja sieltä kauden mittaan löytyi muutama ehdoton posiitivinen yllätys ja vastapainoksi sitten myös negatiivinen yllätys. Aloitetaan positiivisista eli
Loiske, joka aloitti kautensa erinomaisesti ja sen mitä Hakkarin nurmikentällä heinäkuussa näin Loiskeen ja JanPan välisen ottelun, niin Loiske oli hemmetin hyvä. Lisäks oli hienoa, että vuosia alustana ollut pieni ja heikohko tekonurmi oli vihdoin vaihtunut hyväkuntoiseen nurmikenttään ja Hakkarin urheilukentällä oli muutenkin fasiliteetit hyvällä Kolmosen tasolla katetun katsomon myötä. Mun mielestä JanPa ei ollut tuossa ottelussa edes erityisen huono, sillä Loiske pelasi todella hienoa jalkapalloa ja otti ansaitun 4-0 voiton. Muutamissa otteluissa Loiskeella tuli aikamoisia heittelyjä tason suhteen, mutta Loiske vetikin kauden läpi hyvin ohkaisella pelaajamateriaalilla ja siellä taisi poissaolot tuntua aika isolla kädellä. Yläloppusarjassa pisteitä tuli kolme ja tehtyjä maaleja yhteensä neljä, kun Loiskeelta taisi olla jo osa poistunut futsal-parkettien puolelle ja muutenkin varmaan alkoi tankki olla aika tyhjä. Kaikkinensa Loiskeelta kuitenkin hyvä kausi ja toivon, että tuo kotikenttä on jatkossakin Hakkarin urheilukenttä. Se koulun tekonurmi on ollut hengetön paikka ja Loiske on kuitenkin hieno ja perinteinen seura, jolle soisi hyvät puitteet ja etenkin jos pelillinen anti on ensi vuonna samalla tasolla mitä tänä vuonna alkukaudesta, niin voitaneen todeta, että jos aikasempina vuosina Loiskeen osalta tulevaisuuden arviointi on ollut enemmänkin ehkä sellaista tummansävyistä, niin nyt siellä näkyy ehdottomasti valoa.
Toinen positiivinen oli tosiaan
TPV/2, joka aiempina kausina on rimpuillut ja rämpinyt junioreiden kanssa ja jäänyt aina enemmän tai vähemmän jalkoihin. Aiempina kausina säilyminen on tapahtunut käytännössä niin, että edustuksesta on tullut kovaa pelimiestä Kolmosen tasolle näitä päävastustajia vastaan ja loput pelit on sitten omilla junnuilla hävitty. Tänä vuonna edustusavut jäi aika paljon vähemmälle ja omien junioreiden taso oli paljon parempi, jonka lisäksi myös joukkueena pelaaminen näytti toimivan tänä vuonna paljon paremmin viime vuosiin verrattuna, vaikkakin vaihtuvuus joukkueessa edelleen on kuitenkin suuri. En niin tarkkaan tiedä TPV:n junnupuolta, mutta tänä vuonna näkemän perusteella voisi kuvitella, että nyt TPV/2:ta edustavat nuoret miehet on pelannut pidempään yhdessä ja jonkinlaista yhteistyötä siellä on aiempina vuosina tehty. Tai sitten siellä vaan palaset loksahti kohdalleen, mene ja tiedä, mutta tänä vuonna kentällä oli oikeasti hyvä TPV/2. Yläloppusarjassa toki tuli vain enää yksi piste, mutta siinä vaiheessa seuran pääprioriteetti taisi olla P20 Ykkönen, jossa TPV otti pronssia ja P17 Ykkönen, jossa sarjapaikka säilyi lopulta seitsemällä pisteellä.
Kolmas positiivinen yllätys oli
TKT, jossa oli täksi kaudeksi valmennus vaihtunut äänekkään maalivahti Antti Salosen kommennukseen. Joukkueeseen oli lisäksi haalittu pelimiehiä kauden 2019 heittopussi PP-70:stä ja kun aiemmat kaudet on ollut TKT:lle todellista tervanjuontia ja selviytymistaistoa, niin nyt hommassa oli jo punainen lanka löydettävissä. TKT nojasi hyvin vahvaan joukkueena puolustamiseen, raivokkaaseen taisteluun ja hyökkäyspäässä, radikaalisti sanottuna, luotettiin Topias Perkiön yksilötaitoon, joka joko rakensi tai teki itse maaleja isolla prosentilla niissä otteluissa mitä TKT:lta näin. Perkiö on yhdessä Mikko Laajan kanssa ollut se TKT:n kantava voima viime vuosina, mutta nyt näiden kahden herran ei tarvinut tehdä ihan kaikkea kaksistaan, vaan valmentaja Salonen oli saanut luotua hommaan henkeä, järkeä ja yhtenäisyyttä. Kuten Loiskeella, niin omissa kirjoissa myös TKT:lla tulevaisuus on aiempina vuosina ollut hyvin tasaista puksutusta alamäkeen, mutta nyt kurssiin tuli ainakin pieni muutos, enkä sinällään näe mitään syytä miksei kurssi kääntyisi ensi kaudeksi entisestään. Hyvin inhottava vastustaja TKT tulee jatkossakin varmasti olemaan ja tämän tarkoitan hyvällä tapaa inhottava, eli siellä varmasti jatkossakin luotetaan omaan pelitapaan, hiotaan sitä paremmaksi eli halutaan pelata jalkapalloa, eikä sillä tapaa inhottava että lanataan kaikkea mikä liikkuu ja räävitään päätä päälle.
Jatketaan epäloogisessa järjestyksessä ja seuraavaksi vuoroon
ACE, joka oli lievä pettymys tälle kaudelle. Pelillisesti joukkue oli taattua ACEa ja diggaan erittäin paljon siitä, että Kolmosen tasolla pystyy ottelussa selkeästi näkemään mikä on joukkueen peli-identiteetti ja ajatusmaailma jalkapallosta. ACElla yksi murheenkryyni tällä kaudella taisi olla viimeistely, sillä maalipaikkoja joukkue sai käsitykseni mukaan luotua ihan riittävän määrän, mutta palloa ei aina saatu ihan toivotulla tavalla sisään. Yksi tämmöisistä otteluista pelattiin Turengissa, jossa ACElla oli aivan uskomaton määrä laadukkaita maalipaikkoja, mutta rysän tekeminen oli vaikeaa. Harvoin joukkue, joka nousee kahden maalin takaa tasoihin ajassa 90+6 on silti pettynyt, kuten tuolloin. Tämä siis oli se jälkimmäinen Turengin ottelu, ensimmäinen päättyi JanPalle 4-0 ja siinä ACE sai nurmikentällä pelattua itsensä hienosti sinne hyökkäyskolmannekselle, mutta siellä loppui eväät tyystin. ACEn riveistä löytyy yksi sarjan parhaita pelaajia eli vasemmalla laidalla hyökkäävä Niko Virtanen. Ilmiömäisen taitava kaveri, jota on nautinto seurata. Viime kaudella ACEn kotisivujen mukaan 20 ottelussa Virtanen iski tehot 11+9 ja tällä kaudella 13 ottelussa maaleja tuli 7, syötöistä ei tietoa kun niitä ei ole ACEn sivuille tällä kaudella päivitelty, mutta epäilen, että hän on varmaan syöttänyt ne ACEn loput 16 kauden maalia... Kaikkinensa ACE kuitenkin oli pieni pettymys, sillä odotin joukkueen yltävän yläloppusarjaan ja ottavan askeleen eteenpäin kaudesta 2019, mutta toinen Kolmosen kausi osoittautui paikoin haastavaksi. Sitä en osaa sanoa kuinka paljon ACEa rokotti korona, iso osa pelaajista kun kuitenkin ilmeisesti opiskelijoita on ja koulut oli enemmän tai vähemmän kiinni kevään ja ainakin täällä Kanta-Hämeessa myös syksyllä ja etäopintoja kun on mahdollista tehdä vaikka omalla kotikunnalla äidin lihapatojen ääressä. ACEn kohdalla tulevan suhteen suurin kysymysmerkki onkin ehkä juuri pelaajisto, sillä liian isoa vaihtuvuutta en usko ACEn pelitavan kestävän, siellä kun on valmentaja Kaipaisen johdolla tätä nykyistä pelitapaa hinkattu uomiinsa jo pidemmän aikaa. Jos pelaajisto pysyy edes samana, niin ensi kaudella ACEn odottaa taas mielellään näkevänsä. Ja toivottavasti myös Virtanen jatkaa tässä sarjassa.
Seuraavana käsittelyyn yksi pettymyksistä eli
TP-T. Omalta kohdalta tämän sarjan tarkempi seuraaminen alkoi vuonna 2014 ja jos peilaa TP-T:tä sieltä asti, niin ”Amurin arsenaali” on mennyt tasaista vauhtia taaksepäin. Viimeisen parin vuoden aikana joukkueelta on voinut odottaa käytännössä mitä vaan, sekä hyvässä että pahassa, mutta tänä vuonna se kääntyi jo niin, että sitä alkoi jo odottaa enemmän sitä pahaa. Näin tämän kauden kummatkin ottelut JanPaa vastaan, joissa TP-T:lle tehtiin kaikkiaan 11 maalia ja kyllähän se tekeminen kentällä oli hyvin, hyvin sekavaa. Viimeiset vuodet kantavia voimia on ollut Jan Kulokorpi, joka tälläkin kaudella ihan kelpo maalimäärän kasaan mätti, sekä laidalla pelaava Timo Lekkermäki, jolle kausi taisi olla aika vammojen sävyttävä, sillä ottelut jäi kuuteen. Siihen kylkeen ei juurikaan ole vahvistuksia saatu ja moni uusi pelaaja tuntuu olevan aika isoissa ongelmissa Kolmosen tasolla, jonka lisäksi joukkue ei kyllä järin yhtenäiseltä kentällä ole vaikuttanut, joten tulos on sen mukaista. Tänä vuonna taakse jäi enää kaksi heikompaa jengiä ja mikäli touhuun ei saada muutosta, tulevina vuosina TP-T tulee löytämään itsensä Nelosesta.
Hypätään negatiivisesta positiiviseen eli
Tervakosken Patoon. Sarjanousijalle sarjapaikan säilyttäminen on aina lähtökohtaisesti positiviinen asia, joten siksi Padon kohdalta on pakkoa taittua positiiviseen, vaikka kausi ihan täydellistä selviytymistaistoa olikin. Eikä toki sarjapaikan uusiminenkaan kirkossa kuulutettu ole, vaikkakin valmentaja Lindberg Hämeen Sanomille päätösottelun jälkeen antoikin sellaiset kommentit, että kabinettipaikka otetaan vastaan. Se on eri asia onko siinä järkeä, etenkään jos kentälle ei saada vahvistuksia. Kauden alla odottelin viikko toisensa jälkeen koska Tervakoskelta tihkuu pelaajauutisia ja se odotus vain jatkui ja jatkui. Niitä kun ei lopulta kuulunut, niin aika isot uhkakuvat kauden päälle tuli, sillä kaikki kunnia sarjanousun tuoneille pelaajille, niin kyllä Kolmosen tasolle tuo rosteri olisi kaivannut vahvistuksia. Ikähaitari Padolla oli iso, sillä nuorimmat kentällä käyneet pelaajat oli vasta 13 vuotiaita lapsia ja vanhin yli 50 vuotias ikämiesmolari, jonka lisäksi kenttäpelaajina nähtiin myös välillä hyvinkin kokeneita pelimiehiä. Käytännössä Padon kauden pelasti kaksi asiaa eli kapteeni Markus Siivosen onnistumiset niissä peleissä missä piti onnistua ja yksi vielä heikompi joukkue, joka löytyi tällä kaudella Forssasta. Padolta näin tällä kaudella neljä ottelua, joista kaksi oli Janakkalan paikallisottelutia ja ne oli kyllä isoja pettymyksiä, sillä niihin Pato lähti jo valmiiksi täysin alistuneena ja hengettömänä. Yksi nähty ottelu oli TKT:ta vastaan 1-6 -tappio, jossa Padon paras pelaaja oli nuori maalivahti ja se viimeisin nähty ottelu oli voitto FJK:sta ja jos näin rehellisyyden nimissä pitää todeta, niin se ottelu ei välttämättä ihan Kolmosen tason ottelulta näyttänyt. Jos itse olisin Padon päättävissä elimissä, niin harkitsisin vahvasti ensi vuoden sarjatasoa, nyt kun heillä siihen se valintamahdollisuus on.
Tervakoskelta Turenkiin ja
JanPaan, jossa kausi tuloksien osalta aika tasapaksu. Yhteistyö HJS:n kanssa oli JanPalle elintärkeässä asemassa tällä kaudella, sillä sieltä tuli kauden mittaan laadukasta kaveria täydentämään ottelukohtaisesti niitä pelipaikkoja, joille sillä hetkellä isoimpia tarpeita oli. Uskallan väittää, että ilman HJS-yhteistyötä JanPan kausi olisi ollut aika mollivoittoinen, ihan jo siitäkin syystä, että omasta takaa ei välttämättä olisi ihan koko kaudeksi riittänyt pelaajia, joilla Kolmosessa olisi pärjätty. Niitä pelaajia kun omasta takaa oli suht vähän ja ikävuosia pelaajilla jälleen vuosi enemmän. Kausihan lähti käyntiin komealla 2-6 -vierasvoitolla TP-T:stä ja siinä ottelussa joulukuussa 40 vuotta täyttävä toppari Ilkka Turunen puski hattutempun ja kun ”Ile” puski kauden aikana vielä sen yhden maalin, niin neljällä maalilla jaettiin joukkueen sisäisen maalipörssin jaettu kakkossija. Kaikkinensa maalinteossa onnistui peräti 18 eri pelaajaa, joka on hemmetin iso määrä. Avausvoitto oli siinäkin määrin tärkeä, sillä kaudella 2019 sitä avausvoittoa joutui odottamaan kevätkierroksen päätösotteluun asti, jonka jälkeen jumbopaikalta alkoi ”great escape”. Tällä kaudella peliin ei missään vaiheessa ehtinyt tulla sellaista puristusta mitä viime kaudella ja tappioputketkaan ei kahta ottelua pidemmäksi kasvanut. Lisäks se on todettava, että kun tässä on näitä Hämeenlinnan yhteistyöyrityksiä seurojen välillä ehtinyt vuosien varrella näkemään yhden jos toisenkin, niin tämä JanPan ja HJS:n välinen yhteistyö toimii todella, todella hyvin ja on tuonut jälleen uskon siihen, että nämä voi oikeasti toimia niin, että siitä hyötyy kaikki osapuolet. Olin äärimmäisen skeptinen vuonna 2018 kun tämä yhteistyö ensimmäisen kerran alkoi, mutta on ollut enemmän kuin ilo huomata, että kaikki aiemmilta vuosilta opitut virheet joita vaan voi tehdä, on loistanut poissaolollaan. Jos yhteistyö jatkuu myös ensi vuonna, niin JanPa tulee pärjäämään samalla tasolla mitä nyt, mutta jos ei, niin sitten lähitulevaisuus onkin kinkkisempi.
Sitten käsittelyyn
Forssa, joka oli ehdottomasti kauden suurin pettymys. Kauden alla joukkueen taustavoimat jutteli paikallismedian haastattelussa, että neljä kovaa on neljä kovaa, mutta FJK:lla on kaikki mahdollisuudet ja tavoite olla se sarjan viidenneksi kovin joukkue. Se ei ihan toteutunut. Jos on aiempina vuosina ollut merkkejä siitä, että FJK:ssa mentäisiin eteenpäin, niin tänä vuonna otettiinkin taka-askeleita oikein urakalla. Etenkin, kun mun mielestä pelaajamateriaali ei erityisen paljon heikentynyt, sieltä palasi jopa Jere Rauhansalo Australiasta takaisin Vesihelmen kupeeseen. Toki FJK:lla rinki oli todella kapea, mutta silti. Lyötyä ei ole kiva lyödä, tulokset kertokoon kaiken oleellisen. Nyt FJK:ssa on aika varmasti edessä täysin tyhjä pöytä, sillä joukkueen taustavoimat valmentaja Miika Murtolahti ja joukkueenjohtaja-pelaaja Janne Eerikäinen ei jatka edustusjoukkueen toiminnassa (
https://www.fjk.fi/uutiset/119051/miika-murtolahti-ja-janne-eerikainen-eivat-jatka-fjk-n-edustusjoukkueessa). Se, mihin suuntaan homma lähtee menemään, sitä minä olen väärä mies spekuloimaan, sillä tältä forumilta löytyy paljon suurempi forssalaisen jalkapallon tietopaketti mitä minä.
Jäljellä on top4 ja aloitetaan sen perkaaminen Valkeakoskelta.
Pallo-Sepot omaa ison läjän kokeneita pelimiehiä, joiden tavoitteena on pitää kivaa lajin parissa. Ja koska voittaminen on aina mukavampaa kuin häviäminen, niin Sepoissa halutaan myös voittaa, mutta ei kuitenkaan niin paljoa, että nousua todellisuudessa haluttaisiin. Valkeakoskella reagoitiin Jarno Mattilan jokavuotiseen lopettamispäätökseen värväämällä riveihin takuuvarman maalinsylkijän Berat Grabovcin, mutta kuten joka vuosi, myös Mattila kävi piipahtamassa neljässä ottelussa kentällä (ja teki niissä viisi maalia). Lisäksi muutama pelimies tuli VaKPin raunoilta ja ihan loppukaudesta kentällä nähtiin myös nuorempaa kaartia Hakan A-junioreista, joka oli ilahduttava asia. Kohua PS-44 aiheutti kotiottelullaan TamUa vastaan, jossa omalla tyylillään vetävä kuuluttaja höpötteli mikrofoniin asioita, joita vieraskannattajat ei arvostanut. Kentän laidalla elämää ja ääntä pitävät valmennus Pekka Lingmanin johdolla ja kentälläkin tarvittaessa suut kävi, niin omille kuin vieraille. Eli aika normaali Seppojen kausi! Elokuussa Sepot kävi Turengissa kylässä ja hävisivät ottelun 4-1 ja siinä pelissä heillä joutui kenttäpelaaja maalivahdiksi toiselle puoliajalle ja ottelun jälkeen allekirjoittaneelle selvisi, että Sepot ei ollut edellisen ottelun jälkeen treenannut kertaakaan, vaan olivat painaneet pelistä-peliin meiningillä väen vähyyden vuoksi, eli samojen ongelmien kanssa painitaan välillä myös Valkeakoskella mitä muillakin paikkakunnilla, vaikka futiskaupunki onkin kyseessä. Olen kaudesta 2014 lähtien nähnyt Sepoilta kaikkiaan 16 ottelua ja tuo kyseinen matsi oli Sepoilta kaikkein paskin mitä olen koskaan nähnyt, joten tietyllä tapaa historiallinen ottelu sekin oli... Toivon, että Sepot saisi tehostettua yhteistyötä Hakan junioripuolen kanssa ja että nykyiset kokeneet pelimiehet jatkavat. Ei Sepoilla tulevina vuosinakaan paukut todelliseen nousutaistoon riitä, mutta takuuvarma kärkipään jengi on kyseessä, jonka pelejä on mukava katsella.
Seuraavana Nokialle, jossa puhalsi ihan samat tuulet mitä aiemminkin.
NoPSin näin kentällä vain kerran ja se oli heti alkukaudesta Turengissa, jossa joukkue ei voitosta huolimatta kyllä sellasia signaaleja antanut, että kyseessä olisi nousijajoukkue. Alkukaudesta peli toki aina hakee uomiaan, mutta kyllä sen parempaa pitää olla jo alkukaudesta mitä NoPSilla oli, jos nousua tosissaan hakee. Pisteitä tuli senkin jälkeen ihan tasaisesti, mutta kuten joka vuosi, sitten hävitään selvästi yksi iso peli (TamUa vastaan 3-0), jonka jälkeen voittoputkea ei saada enää käyntiin, eli tietynlainen tasaisuus jää puuttumaan. Vastuuvalmentaja Nokialla oli täksi kaudeksi vaihtunut (viime kaudella toki jo apuvalmentajana), mutta ihan samanlaista nillitystä se touhu oli niin kentällä kuin kentän laidallakin. Jos oli TKT inhottava joukkue sen takia, että pelasivat hyvin joukkueena, niin NoPS oli tänäkin vuonna inhottava muista syistä. Ymmärrän tunteen ja tykkään että sitä on, mutta joku roti pitäisi touhussa olla. Ja päätösvihellyksen jälkeen kierrokset pitäisi saada alas, mitä ei erinäisten huhupuheiden mukaan ainakaan NoPSin ja Seppojen pelien jälkeen ollut tapahtunut. Jatkuva itku ja kitinä joka ikisestä tilanteesta ei ole viihdyttävää, vaan peliä, vastustajaa ja tuomaria epäkunnoittavaa ja mikäli Nokialla laitettaisiin voimavaroja enemmän muihin asioihin, niin ehkä se puheissa paikoin ohivilahteleva nousu voisi olla askeleen lähempänä. NoPS on ehtinyt jo jatkosopimuksiakin julkaista tulevalle kaudelle ja siellä on vilissyt takuuvarmoja Kolmosen tason suorittajia. Hyviä pelaajiahan NoPSilla on paljon ja niiden tasostahan touhu ei kiinni jää. Ehkä ensi kaudella kannattaa koittaa, josko vielä vähän isommalla parkumisella aina kun pilli soi saisi tulosta aikaan
Kakkosesta alaspäin tuli tosiaan
Tampere United, joka raskaan kauden jälkeen alkoi luomaan uutta nahkaa ja uusia pelaajia tuli tukkukaupalla. Ja hyviä pelaajia tai erittäin hyviä Kolmosen tason pelaajia tulikin, jonka lisäksi vastuuvalmentajan paikan otti UEFA:n A-kurssit käynyt Jukka Listenmaa. Vaikka osalle tälläkin foorumilla tuntuu tulleen yllätyksenä, niin kyllä, noin iso vaihtuvuus kaikkinensa näkyy erittäin todennäköisesti myös kentällä alkukaudesta ja TamUlla tapahtui juuri näin. Käytännössä katsoen nousu kariutui jo viiden ensimmäisen kierroksen jälkeen, kun pisteitä oli kasassa vain viisi. Näiden viiden ensimmäisen kierroksen jälkeen TamU ei enää hävinnytkään ottelua, eikä myöskään menettänyt pisteitäkään kuin yhden tasurin verran. Omista ei palloa ihan liikaa tarvinut kaivaa ja vastustajan verkko pöllysi säännöllisesti. Näin alkusarjan viimeisessä ottelussa TamUn Turengissa ja voi herranen aika sentään miten laadukas Kolmosen joukkue tulikin nähtyä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen listannut nähtyjen ottelujen listaan 148 Kolmosen ottelua ja TamUn esitys Turengissa oli omalta kohdalta heittämällä top3-esityksiä näiden vuosien aikana tällä sarjatasolla. Itse ottelu päättyi 0-3 ja JanPakin pelasi ihan kelpo ottelun, mutta se ei vaan riittänyt. Osaltaan jossitteluakin jäi, kun heti toisen jakson alkuun JanPan pelaaja rapattiin boksissa nurin, mutta tuomiona olikin varoitus kotijoukkueelle ja vapaapotku vieraille. Satuin juuri silloin olemaan ihan siinä maalin takana ja niin selvää kampitusta saa hakemalla hakea, mutta tuomarin kuvakulma ei ilmeisesti ihan yhtä hyvä ollut, mutta silläkään tilanteella jossittelu ei tunnu mielekkäältä, koska jos siitä rankkarista olisi tullut tasoitus, niin en siltikään usko, että pisteitä olisi Turenkiin jäänyt yhtä ainotta. Sen pelin jälkeen totesin pienen pääni sisällä, että TamU ei tule menettämään pistettäkään yläloppusarjassa, eikä menettänyt. Nyt kun Ilves-Kissat nousi, niin ensi kautta ajatellen omissa kirjoissa ei ole kuin yksi nousijasuosikki ja se on TamU, sillä en näe yhtäkään syytä miksi pelaajisto sieltä lähtisi lätkimään. Siellä on varmasti todella mukava harjoittaa harrastusta kun joukkuekaverit pelaa tuolla tasolla ja valmennuskin on ilmeisesti pätevää.
Jäljellä nousijajoukkue
Ilves-Kissat, joka paineli alkusarjan läpi saldolla 9-2-0 ja yläloppusarjassa hävisi sen yhden ottelun TamUlle, mutta voitti loput neljä. Kauden alla Kissat värväsi uuden puheenjohtajansa, ex-maalivahti Tuomas Karjanlahden, avulla valmentajaksi ex-pelaaja Giorgi Ositashvilin, joka oli valmentajana katsomaton villi kortti. Karjanlahden mukaan kauden alla tavoitteena ei ollut nousu, mutta jos homma näyttää kentällä toimivan, niin estettä nousulle ei seuran puolesta ole. Ja hommahan toimi kentällä todella hienosti ja Kissat pelasi todella mukavaa ja laadukasta jalkapalloa, jossa vastustajalta otettiin tila ja aika tyystin pois. Hyökkäyspäästä löytyi valtava määrä yksilötaitoa Mika Ahosen ja Toni Toijalan muodossa, joista jälkimmäinen nakutti vaatimattomat 17 maalia 14 otteluun ja kahdessa nousukarsintaottelussa mies iski viisi maalia eli kauden kokonaissaldo oli komea 22 maalia 16 otteluun. Maalimäärien puolesta Toni Paukkeri iski enemmän maaleja mitä Ahonen, mutta Ahosen panos hyökkäyspelaamiseen oli iso ja etenkin se pallottomana pelaaminen ja tiloihin hakeutuminen on sellaisella tasolla, että sitä voisi käyttää junioreille oppikirjamateriaalina. Kissojen osalta vahvin osa-alue mun mielestä oli toi ihan ylin hyökkäysoksa, mutta kyllähän siellä vahva materiaali oli ihan kentän jokaiselle osa-alueelle ja kun homma toimi uuden valmennuksenkin toimesta, niin tulos ja jälki oli vakuuttavaa. Kentän ulkopuolella Kissat nosti todella paljon profiilia somessa ja erityisen paljon tykkäsin siitä, että esiin nostettiin seurayhteisön merkitystä, seurahistoriaa SM-kullan muodossa ja niin edelleen. Myös pelipäivien pelaajan IG-stoorit oli ihan viihdyttäviä pläjäyksiä. Lisäksi ottelureportaasien valokuvat oli erittäin laadukkaita. Tulen aivan varmasti seuraamaan Kissojen otteita etänä ja mahdollisuuksien mukaan myös käymään jossain Kakkosen ottelussa ensi kaudella. Toivottavasti ei nähdä Kolmosessa kaudella 2022
Alhaalta ylöspäin tuli ensi kaudeksi PP-70 ja IkU, mutta ensi kauden analyseeraaminen jääköön tulevaan. Odotellaan ensin sarjapaikkojen vahvistukset jne. Harmittavan vähälle, tarkalleen ottaen täysin olemattomalle nollan viestin tasolle, jäi oma panos forumin osalta tällä kaudella, vaikka jokainen joukkue vähintään kerran tuli tällä kaudella nähtyäkin. Iski kaiken tämän koronahässäköinnin keskellä forumväsymys, joten tämä kausi menikin vain lukiessa, joten ensi kaudella on helppo parantaa aktiivisututa. Kiitokset kaikille (myös nokialaisille
) kuluneesta kaudesta niin kentällä, sen laidalla kuin forumilla.
