Lasten kilpailu ikuinen tabu

[Skylark]

Jos haaste- ja harrastejengin valmennus on laadukasta ja hyvää, niin tasoryhmät toimivat. Valitettavasti usein on niin, että siihen ei seura juurikaan satsaa ja kerran tehdyt valinnat, esim. juuri Matin ja Tepon välillä uhkaavat jäädä pysyviksi. Pahin on tietysti tuollainen tilanne, jossa erot alun perin ovat hyvin pienet.

Jätän sinun tulkintasi pedagogiikasta ihan omaan arvoonsa. Se, että opettaja huomaa lapsen yrittämisen ja kehuu siitä, ei ole teennäistä. Miksi ihmeessä olisi? Toki pitää myös vaatia, ei tuo kehuminen sitä pois sulje. Mutta lapsi, joka ei koskaan saa positiivista palautetta mistään tai keneltäkään, ei edes silloin, kun sitä ansaitsisi, on ajatuksena hyvin surullinen.

Nykypäivän peruskoulu painottaa hyvin eri asioita, kuin muinainen oppikoulu. Ja oikein hyvä niin, koska koulun pitääkin valmistaa lapsia toimimaan yhteiskunnassa. Matematiikan taidoista en osaa sanoa, mutta sanoisin, että biologian, maantiedon ja kemian osalta taso on kyllä aika hyvä. Englannin taito myös monella nuorella todella hyvä. Se, että vanhat kääkät aina valittavat, että asiat olivat ennen paremmin, on oma lukunsa. Aika kultaa muistot.

Oma johtoajatukseni tässä keskustelussa on se, että lapsille pitäisi antaa mahdollisuus, siis ihan kaikille. Hyvin varhainen sorttaaminen syrjii pahasti niitä lapsia, jotka eivät esim. kotoaan ole saaneet kovin kummoisia eväitä, lapsia, joille ei ole luettu, joita ei ole opetettu kotona, joiden kanssa ei ole pelattu jalkapalloa tai joita ei ylipäätään kutsuta syömään. Se, mitä lapsi osaa, esim. 7-vuotiaana kertoo aika paljon hänen kotioloistaan, ja niitä lapsi ei tietenkään ole itse valinnut. Kaikkien osalta kyse ei tietenkään ole huono-osaisuudesta. Voi olla perheitä, joissa harrastetaan paljon esim. musiikkia, mutta lapsi haluaakin aloittaa jalkapallon. Vanhemmilla ei oikein ole tietämystä lajista eivät osaa tukea samalla tavalla kuin vaikka jonkun toisen, vannoutuneen jalkapalloperheen vanhemmat. Tämä sama pätee myös ns. akateemisiin taitoihin. Osa lapsista voi olla hyvin lahjakkaita vaikka matematiikassa, mutta kodin asenteet ja välinpitämättömyys eivät tätä lahjakkuutta tue. Ideaali tilanne olisi tietysti, että kaikilla lapsilla olisi hyvä ja kannustava koti, mutta niin ei valitettavasti ole.

Yleisurheilun parissa olen huomannut, että järjestys voi vaihtua aika radikaalistikin lasten kasvaessa, kun kaikille annetaan samat mahdollisuudet.

[Sokrateen puskumaali]

Jos haaste- ja harrastejengin valmennus on laadukasta ja hyvää, niin tasoryhmät toimivat. Valitettavasti usein on niin, että siihen ei seura juurikaan satsaa ja kerran tehdyt valinnat, esim. juuri Matin ja Tepon välillä uhkaavat jäädä pysyviksi. Pahin on tietysti tuollainen tilanne, jossa erot alun perin ovat hyvin pienet.

Tästä olemme varmaan samaa mieltä paitsi että en ole ihan varma siitä, että mikä on tämä satsauksen taso. Se mikä saattaa näyttää vanhemmalle vähemmältä satsaamiselta saattaa olla oikeasti sille lapselle juuri oikein satsattu opetusmuoto. Pidän huonoimpana asiana sitä, jos betonoidaan tasoja ilman, että jokaiselle yksilölle saadaan annettua mahdollisimman oikeanlainen kehittymisympäristö.

Jätän sinun tulkintasi pedagogiikasta ihan omaan arvoonsa. Se, että opettaja huomaa lapsen yrittämisen ja kehuu siitä, ei ole teennäistä. Miksi ihmeessä olisi? Toki pitää myös vaatia, ei tuo kehuminen sitä pois sulje. Mutta lapsi, joka ei koskaan saa positiivista palautetta mistään tai keneltäkään, ei edes silloin, kun sitä ansaitsisi, on ajatuksena hyvin surullinen.

Jätä rauhassa. Me tiedämme kuitenkin jo nyt tästä falskista kehumisesta sen, että se johtaa lasten itsetunnon heikentymiseen. Länsimaihin on pesiytynyt lasten kannalta melko haitallinen liian kehumisen kulttuuri, joka ei johda siihen itsetunnon parantumiseen niin kuin hyvin usein kuvitellaan. Lapsien itsetunto kohoaa kun he tekevät asioita hyvin tai paremmin kuin muut ja saavat siitä sosiaalista ylistystä, mutta jos sitä samaa ylistämistä tulee oikeasti melko huonoista suorituksista, niin se lapsi kyllä noin 4-5v iässä jo ymmärtää, että aikuinen antaa hänelle sääliä, joka on itsetunnolle huono asia.

En kuitenkaan kehumista olisi kieltämässä silloin kun se tapahtuu oikein ja aiheesta. Pelaajan pitää saada sellainen tunne, että valmentajan kehu ei ole koskaan sääliä tai lohdutusta vaan aitoa. Silloin se myös tuntuu parhaimmalta ja vaikuttaa eniten.

Tästä asiasta löytyy ihan riittävästi tieteellistä viitettä.

Nykypäivän peruskoulu painottaa hyvin eri asioita, kuin muinainen oppikoulu. Ja oikein hyvä niin, koska koulun pitääkin valmistaa lapsia toimimaan yhteiskunnassa. Matematiikan taidoista en osaa sanoa, mutta sanoisin, että biologian, maantiedon ja kemian osalta taso on kyllä aika hyvä. Englannin taito myös monella nuorella todella hyvä. Se, että vanhat kääkät aina valittavat, että asiat olivat ennen paremmin, on oma lukunsa. Aika kultaa muistot.

Englannin kielen uskon olevan ainoa poikkeus joka vahvistaa säännön. Uskoisin että melkein missä tahansa muussa aineessa taso on huonompi. Tällä sivujuonteella ei välttämättä ole kuitenkaan merkitystä.

Oma johtoajatukseni tässä keskustelussa on se, että lapsille pitäisi antaa mahdollisuus, siis ihan kaikille. Hyvin varhainen sorttaaminen syrjii pahasti niitä lapsia, jotka eivät esim. kotoaan ole saaneet kovin kummoisia eväitä, lapsia, joille ei ole luettu, joita ei ole opetettu kotona, joiden kanssa ei ole pelattu jalkapalloa tai joita ei ylipäätään kutsuta syömään. Se, mitä lapsi osaa, esim. 7-vuotiaana kertoo aika paljon hänen kotioloistaan, ja niitä lapsi ei tietenkään ole itse valinnut. Kaikkien osalta kyse ei tietenkään ole huono-osaisuudesta. Voi olla perheitä, joissa harrastetaan paljon esim. musiikkia, mutta lapsi haluaakin aloittaa jalkapallon. Vanhemmilla ei oikein ole tietämystä lajista eivät osaa tukea samalla tavalla kuin vaikka jonkun toisen, vannoutuneen jalkapalloperheen vanhemmat. Tämä sama pätee myös ns. akateemisiin taitoihin. Osa lapsista voi olla hyvin lahjakkaita vaikka matematiikassa, mutta kodin asenteet ja välinpitämättömyys eivät tätä lahjakkuutta tue. Ideaali tilanne olisi tietysti, että kaikilla lapsilla olisi hyvä ja kannustava koti, mutta niin ei valitettavasti ole.

Ihanan voimakas usko ympäristötekijöihin. Minä uskon, että n. 50% siitä 7v jalkapallotaidoista on sidoksissa geeneihin, 30% perheen taustoihin ja 20% tulee kavereiden ja isompien sisarusten vuorovaikutuksesta. Toki perimä ja perheen taustat ovat myös sidoksissa toisiinsa tavoilla joita on vaikea erotella. Mutta jos lapsella on taipumusta jalkapalloon, niin ei sitä mikään perheen tausta helpolla estä. Jos sellainen lapsi jaksaa harrastaa jalkapalloa, niin hän tulee ohittamaan kaikki ne aikaisemmin jalkapalloon tutustuneet ja eliittijoukkueissa opetusta saaneet, joilta se sama taipumus puuttuu - kunhan hänelle annetaan sitä opetusta niin että hän saa tarpeeksi pallokosketuksia, onnistumisen kokemuksia ja pystyy rauhassa kehittämään kokonaisvaltaisemmin jalkapallotaitoaan kuin mitä hän pystyisi liian haasteellisessa ympäristössä.

Yleisurheilun parissa olen huomannut, että järjestys voi vaihtua aika radikaalistikin lasten kasvaessa, kun kaikille annetaan samat mahdollisuudet.

… kuten siis itsekin olet asian huomannut.

Lähdetäänkö siitä yhteisymmärryksen rakentaminen, että ollaan tästä asiasta yhtä mieltä ja annetaan kaikille samat mahdollisuudet. Kysymys on vaan siitä, että millä menetelmillä. Minä uskon siihen, että eri kehitysvaiheissa lapset tarvitsevat erilaista opetusta ja erilaisia kehitysympäristöjä. Se mikä näyttää sinusta "ei-satsaamiselta" ja vähäisemmän mahdollisuuden antamiselta saattaa minusta näyttää pikemminkin satsaamiselta ja saman mahdollisuuden antamiselta.

[Mendes]

Jokohan 2020-luvulla päästään irti kilpailemisen kielloista ja peloista, sekä kaikki pelaa ajattelumallista. Ihmettelen miksi futiksessa ei voida pitää tilastoja ja tuloksia esimerkiksi 7-vuotiaille. Monessa turnaus infossa on maininta, että tuloksia ei lasketa vaan kaikki saa mitalit.

Jääkiekossa 7-vuotiaiden turnauksissa on tulokset ja taulukot epäröimättä siitä "että mitähän joukkueen iisa anselmit ja niiden vanhemmat suhtautuu siihen jos niiden joukkue jää viimeiseksi pisteittä". Lapset kilpailevat jo tarhassa kuka juoksee nopeimmin ja hyppää pisimmälle. Ollaanko jalkapallossa liian herkkiä ja neitejä vai missä vika??!? Neitimäisyyttä puoltaa ainakin filmaaminen ja kentällä makoilu kontakteissa.

Aihetta on varmaan sivuttu, mutta en ajankohtaista keskustelua löytänyt (pahoittelut jos aiheeni toistaa jotain aiempaa keskustelua)

Kommenttia ja asiallista keskustelua olisi aiheesta kiva saada..tsemppiä vuoteen 2020 kaikille futiksessa toimiville henkilöille

En jaksanut lukea muita kuin vähää alusta, mutta heitetäänpä sisään omaa ajatusmaailmaa ja havaintoja.

Ensinnäkin, lätkässä E-junioreilla ja nuoremmilla ei ole sarjataulukkoja, eikä pistepörssejä tms. ja samaan suuntaan on menossa muitakin joukkuelajeja.

Tässä koko asiassa, kuten niin monessa muussakin ongelmana on aikuiset, ei lapset. Isien, äitien, ja ennen kaikkea valmentajien kilpailuvietti on valitettavan usein liian voimakas. On valmentajia, joiden halu olla sarjataulukon ykkösenä, ajaa kokonaisvaltaisen kehittymisen edelle. Harrastajamäärien nousu ja pelaajamassan kasvattaminen on mielestäni ensiarvoisen tärkeää, sillä se voisi mahdollistaa seuroissa paremmat resurssit. Tätä tavoitetta ajatellen pikavoittovalmentajat ovat omiaan tuhoamaan systeemiä, kun drop outtien määrä kasvaa.

[Sokrateen puskumaali]

On valmentajia, joiden halu olla sarjataulukon ykkösenä, ajaa kokonaisvaltaisen kehittymisen edelle.

Onko? Tunnustaako joku niin vai onko tämä sellainen asia jota kukaan ei tunnusta, mutta kuitenkin näin se vaan on?

Tätä tavoitetta ajatellen pikavoittovalmentajat ovat omiaan tuhoamaan systeemiä, kun drop outtien määrä kasvaa.

Drop out ilmiö ei taida olla ihan niin yksinkertainen, että voisi tuollaisen väitteen heittää. Drop out tapahtuu kun nuori ei enää saa lajista tarpeeksi itselleen. Vain vaatimalla enemmän, kilpailemalla enemmän, antamalla voittamiselle sekä koko lajin ytimelle enemmän arvostusta, pärjäämällä niissä kilpailuissa, antamalla kyvykkyyden tunteita ja antamalla mahdollisuuden jalkapalloilijan ammattiin voimme ehkäistä luonnollista drop out ilmiötä.

Jos pitää leikkikerhoa 5-25 vuotiaille, niin ne kyllä lopettavat sen leikin kun äänenmurros on ohitse. Voittamiseen opettavat valmentajat saattavat olla ainoita, jotka pitävät ne nuoret siellä tavoitteellisessa jalkapallossa sen toisenkin vuosikymmenen.

[gv39]

On valmentajia, joiden halu olla sarjataulukon ykkösenä, ajaa kokonaisvaltaisen kehittymisen edelle.

Onko? Tunnustaako joku niin vai onko tämä sellainen asia jota kukaan ei tunnusta, mutta kuitenkin näin se vaan on?
....

Hyvä SK, etkö ole todella koskaan nähnyt omien tai vastustajien valkuissa tätä ilmiötä pieninä tai isoina annoksina?
Kyllähän kaikilla tarkoitus on pelejä voittaa, mutta lienee niitä muitakin arvoja ja tavoitteita.

[Sokrateen puskumaali]

Hyvä SK, etkö ole todella koskaan nähnyt omien tai vastustajien valkuissa tätä ilmiötä pieninä tai isoina annoksina?
Kyllähän kaikilla tarkoitus on pelejä voittaa, mutta lienee niitä muitakin arvoja ja tavoitteita.

Kysytkö minulta? En ole vielä nähnyt tai kuullut sellaisesta jalkapalloon liittyvästä henkilöstä joka olisi preferoinut voittamisen omien junioripelaajiensa kehittymisen sijaan. Varmaan kaikki ajattelevat, että se oikea voitto lasketaan vasta aikuisiässä.

Olen nähnyt erilaisia metodeja liittyen tähän kehittämiseen, joista kaikki eivät vaikuta minusta optimaalisilta. Uskoisin silti, että kyseessä on kuitenkin vain näkemysero sen suhteen, että mikä kehittää. Toiset preferoivat voittamisen harjoittelua kehittymismetodina enemmän, toiset heittäytyvät pelin johtamiseen voimakkaammin, toiset antavat taktisia neuvoja kentän laidalta enemmän. Kaikkia näitä on varmaan tulkittu liittyvän tällaiseen liian voimakkaaseen voitontahtoon. En silti usko, että kukaan heistä ajattelee, että pelaajien kehittyminen olisi toissijaista.

[pallisti89]

"Ensinnäkin, lätkässä E-junioreilla ja nuoremmilla ei ole sarjataulukkoja, eikä pistepörssejä tms. ja samaan suuntaan on menossa muitakin joukkuelajeja. "

https://www.gameresultsonline.com/long-slide/long-slide-2019-2012-syntyneille/3313/groups
eikös tuolla -12 syntyneille lapsille näytä olevan taulukot ja sijoituspelit? ja joukkueissa pelasi -13 syntyneitä eli 7-vuotiaita

" Tässä koko asiassa, kuten niin monessa muussakin ongelmana on aikuiset, ei lapset. Isien, äitien, ja ennen kaikkea valmentajien kilpailuvietti on valitettavan usein liian voimakas. On valmentajia, joiden halu olla sarjataulukon ykkösenä, ajaa kokonaisvaltaisen kehittymisen edelle. "

Jos näin on niin kannattais varmasti hankkia se kuuluisa elämä. Onko mielestäsi väärin elää tunteella (aikuismaisesti käyttäytyen), yrittäen tehdä lastensa eteen kaikkensa minkä osaa
valmennuksessa, iloita lasten kanssa voitoista ja koittaa saada hyvää, tervettä kilpailupöhinää joukkueen/operoitavan alueen ympärille..ei kai se liiallista kilpailuviettiä ole?...eihän ?

Olen havainnut seurassamme että se kilpailuvietti syntyy ihan ilman niitä aikuisia. Peleissä kysytään monellako maalilla voitettiin, niin olen pikemminkin toppuutellut maalien laskemista ja todennut että hyvin meni. Miksi ei lapsille voi konkreettisesti näyttää miten sijoituttiin, joka heijastaa sitä tasoa mikä joukkueella on ja lapset itsekin näkee että olimme hyviä jos ollaan kärjessä tai oltiin nyt huonoja ollessamme häntäpäässä..miksi tehdään heti alkuun ennakko-olettamuksia itsetunnon romahtamisesta ja lajin parista poistumisesta jos se tulos sattuu näkymään esim.taulukkona

Kaipa se valmentaja haluaa nähdä oman työn tuloksensa olemalla kiinnostunut hyvistä suorituksista ja mahdollisista tuloksista. Vaikka voittoja tulisi liukuhihnalta niin tuskin se kenenkään päähän nousee tai sillä asialla retostelee ympäri kyliä mutta voi todeta itselleen, että olen ilmeisesti jotain osannut tehdä oikein kun lapset ovat kiinnostuneita lajista, viihtyvät ja joukkue pärjää.

Jatkuvat tappiot ja puutteelliset valmennustaidot jossain vaiheessa karkottaa potentiaaliset pelaajat ympäriltä..valmentajan osaamattomuus tulee ennemmin tai myöhemmin esille ja v*tuttaahan  se todeta, että teinpä turhaa työtä vuosia ja nyt ei ole  joukkueessa muita kuin edes sisäsyrjäsyöttöä osaamaton heikki-anselmi ja kärkipotkua harrastava niilo-matias kun en ollut kiinnostunut kehityksestä (mukaanlukien tulokset ja kilpailu) vaan siitä että kaikilla oli hassunhauskaa ja leikittiin paljon

Sori en osaa tehdä vihreitä lainauksia, mutta "viittaukseni" koskevat nimimerkki Mendesin mielipiteitä ja ajatuksia

[Skylark]

"Tästä olemme varmaan samaa mieltä paitsi että en ole ihan varma siitä, että mikä on tämä satsauksen taso. Se mikä saattaa näyttää vanhemmalle vähemmältä satsaamiselta saattaa olla oikeasti sille lapselle juuri oikein satsattu opetusmuoto. Pidän huonoimpana asiana sitä, jos betonoidaan tasoja ilman, että jokaiselle yksilölle saadaan annettua mahdollisimman oikeanlainen kehittymisympäristö."

Miten paljon seuraat juniorityötä seuroissa? Siellä on vähän sellainen entisen DDR:n Wahrheit vs Wirklichkeit -tyyppinen meno. Eli puheissa toistuu eri tasoryhmien tasapuolisuus ja kehittäminen, mutta totuus on usein toisenlainen. Edustusjoukkueen pelaajille tarjotaan seuran piikkiin yhtä ja toista, lisävalmennusta, ylimääräisiä vuoroja, joihin harraste- tai haastetason pelaajat eivät pääse. Tunnen paremmin koripallovalmennusta, ja siellä on usein niin, että seuralla on vapaita heittovuoroja ym., jotka ovat auki kaikille niille, jotka sinne haluavat mennä treenailemaan. Seura myös antaa vinkkejä omatoimiharjoitteluun ihan kaikille.

"Jätä rauhassa. Me tiedämme kuitenkin jo nyt tästä falskista kehumisesta sen, että se johtaa lasten itsetunnon heikentymiseen. Länsimaihin on pesiytynyt lasten kannalta melko haitallinen liian kehumisen kulttuuri, joka ei johda siihen itsetunnon parantumiseen niin kuin hyvin usein kuvitellaan. Lapsien itsetunto kohoaa kun he tekevät asioita hyvin tai paremmin kuin muut ja saavat siitä sosiaalista ylistystä, mutta jos sitä samaa ylistämistä tulee oikeasti melko huonoista suorituksista, niin se lapsi kyllä noin 4-5v iässä jo ymmärtää, että aikuinen antaa hänelle sääliä, joka on itsetunnolle huono asia.


En kuitenkaan kehumista olisi kieltämässä silloin kun se tapahtuu oikein ja aiheesta. Pelaajan pitää saada sellainen tunne, että valmentajan kehu ei ole koskaan sääliä tai lohdutusta vaan aitoa. Silloin se myös tuntuu parhaimmalta ja vaikuttaa eniten."

Mä en nyt oikein tiedä, pitäisikö minun suorastaan huolestua. En puhunut mistään falskista liiasta kehumisesta, opettajankoulutuksessa opiskelijoita kehotettiin huomaamaan yrittäminen ja parannus ja kehumaan niistä. Outoa, että tässä yhteydessä alat puhua falskiudesta, teennäisyydestä ym. Mieti, mitä se kertoo sinusta itsestäsi.

"Ihanan voimakas usko ympäristötekijöihin. Minä uskon, että n. 50% siitä 7v jalkapallotaidoista on sidoksissa geeneihin, 30% perheen taustoihin ja 20% tulee kavereiden ja isompien sisarusten vuorovaikutuksesta. Toki perimä ja perheen taustat ovat myös sidoksissa toisiinsa tavoilla joita on vaikea erotella. Mutta jos lapsella on taipumusta jalkapalloon, niin ei sitä mikään perheen tausta helpolla estä. Jos sellainen lapsi jaksaa harrastaa jalkapalloa, niin hän tulee ohittamaan kaikki ne aikaisemmin jalkapalloon tutustuneet ja eliittijoukkueissa opetusta saaneet, joilta se sama taipumus puuttuu - kunhan hänelle annetaan sitä opetusta niin että hän saa tarpeeksi pallokosketuksia, onnistumisen kokemuksia ja pystyy rauhassa kehittämään kokonaisvaltaisemmin jalkapallotaitoaan kuin mitä hän pystyisi liian haasteellisessa ympäristössä. "

Etovan vahva usko geeneihin. Ehkäpä futiskoulussa valinnat pitäisikin siis tehdä geenitestein. Etkö oikeasti ymmärrä, että vaikka lapsella olisi geenit kuin Messillä, hän ei kehity liikunnallisesti, jos perhe ei sitä mahdollista? Jos lapselle ei anneta mahdollisuutta liikkua ja kehittää motoriikkaansa esim. leikkipuistossa, hän jää siinä jälkeen. Tiedän 10-vuotiaita lapsia, jotka eivät ole koskaan olleet uimahalleissa eivätkä siis osaa uida. Heitä ei ole opetettu uimaan järvessäkään, vaikka se on ilmaista ja järviä Suomessa on vähintään riittävästi.  Tiedän 5-vuotiaita lapsia, joilla on vaipat, koska vanhemmat eivät ole viitsineet nähdä vaivaa. Sinulla ei oikein ole käsitystä, miten suuret erot perheissä tällä hetkellä on. Se, että esiopetus tehtiin pakolliseksi ja myös varhaiskasvatuksen maksuttomuudesta puhutaan paljon, johtuu juuri näistä jutuista. Koti on joko paras tai kaikista huonoin paikka kasvaa. Tämän vuoksi hyvin pienenä tehty erottelu hyviin ja huonoihin (eli tyyliin oppikoulu tai betoniin valetut tasoryhmät) on mielestäni todella epäreilu. Kun lapset saavat hyvää valmennusta ja opetusta, nämä erot tasoittuvat. Kouluissa on läksykerhoja, tukiopetusta ym., joka mahdollistaa sen, että huonomman startin saaneet voivat ottaa muita kiinni.

"Lähdetäänkö siitä yhteisymmärryksen rakentaminen, että ollaan tästä asiasta yhtä mieltä ja annetaan kaikille samat mahdollisuudet. Kysymys on vaan siitä, että millä menetelmillä. Minä uskon siihen, että eri kehitysvaiheissa lapset tarvitsevat erilaista opetusta ja erilaisia kehitysympäristöjä. Se mikä näyttää sinusta "ei-satsaamiselta" ja vähäisemmän mahdollisuuden antamiselta saattaa minusta näyttää pikemminkin satsaamiselta ja saman mahdollisuuden antamiselta."

Tästä olen samaa mieltä, kyllä. Toisaalta luulen, että sinä et ole oikein perillä siitä, miten jalkapallossa nykyisin toimitaan. Siellä nuo tasoryhmät enemmän tai vähemmän hakataan kiveen jo hyvin varhain, ja muiden valmennus on heikompaa laadultaan.

Tuosta kilpailusta ja pisteiden laskemisesta sanoisin sen, että olen muutaman kerran seurannut harrastetason jalkapallopeliä, jossa toista joukkuetta on vahvistettu eliittitason pelaajilla. Räikein esimerkki, jonka olen nähnyt, on viime kesältä. Harrastejoukkue x pelasi turnausta, jossa oli siihen mennessä hävinnyt kaikki pelinsä, tosin niukasti. Viimeisenä päivänä joukkueeseen otettiin eliitistä kolme pelaajaa (eliitin pelit olivat päättyneet jo), jotka pelasivat täydet minuutit. Harrastetason poikia vaihdeltiin, mutta näitä kolmea ei. Joukkue x voitti tuona viimeisenä päivänä molemmat pelinstä, mutta harrastetason pojat eivät käytännössä koskeneet palloon lainkaan. Paitsiosääntöä rikottiin aika rankasti, eikä peli näyttänyt jalkapallolta. Kyse ei ollut siitä, etteikö harrastetason poikia olisi ollut riittävästi, heistä kaikki eivät päässeet edes pelaamaan, vaihtopenkki oli tosi täysi. Jäin miettimään, ketä tällainen peli hyödytti. Valmentaja pääsi lähtemään kotiin henkseleitään paukutellen, saattoi kehuskella, että joukkue teki viimeisenä päivänä hienon nousun mainitsematta, että nousun aiheuttivat nuo eliittitason pojat. Harrastepojat tunsivat todennäköisesti olleensa tosi huonoja, enkä usko, että eliittipojillakaan kovin hauskaa loppujen lopuksi oli. Tasaväkinen peli, joka olisi ehkä päättynyt häviöön, olisi kehittänyt näitä harrastetason poikia huomattavasti enemmän. Vastustajajoukkueiden valmentajat pyörittelivät päätään ja olivat hämmentyneitä.

[Sokrateen puskumaali]

Miten paljon seuraat juniorityötä seuroissa? Siellä on vähän sellainen entisen DDR:n Wahrheit vs Wirklichkeit -tyyppinen meno. Eli puheissa toistuu eri tasoryhmien tasapuolisuus ja kehittäminen, mutta totuus on usein toisenlainen. Edustusjoukkueen pelaajille tarjotaan seuran piikkiin yhtä ja toista, lisävalmennusta, ylimääräisiä vuoroja, joihin harraste- tai haastetason pelaajat eivät pääse. Tunnen paremmin koripallovalmennusta, ja siellä on usein niin, että seuralla on vapaita heittovuoroja ym., jotka ovat auki kaikille niille, jotka sinne haluavat mennä treenailemaan. Seura myös antaa vinkkejä omatoimiharjoitteluun ihan kaikille.

En varmaan niin paljon, että voisin olla mikään asiantuntija asiassa. En silti ehkä täysin näe tuota lisävalmennuksen tarjoamista suurena epätasa-arvona, koska se riippuu vähän myös kehitysvaiheesta, että miten paljon valmennuksella on mahdollisuutta kehittää pelaajaa. Ymmärrän kyllä, että seura ei välttämättä tee parastaan inkluusion edistämiseksi, jos harrastepuolelle ei ole vastavuoroisesti tarjolla esim. vapaaehtoista vapaata peliaikaa.

Mä en nyt oikein tiedä, pitäisikö minun suorastaan huolestua. En puhunut mistään falskista liiasta kehumisesta, opettajankoulutuksessa opiskelijoita kehotettiin huomaamaan yrittäminen ja parannus ja kehumaan niistä. Outoa, että tässä yhteydessä alat puhua falskiudesta, teennäisyydestä ym. Mieti, mitä se kertoo sinusta itsestäsi.

Älä suotta huolestu. Se kertoo minun mielestäni siitä, että ymmärrän lasten psykologiaa, kun ymmärrän minkälaisen signaalin kehuminen saattaa muodostaa lapsen mielessä. Jos teet yrittämisen kehumisesta lohdutuspalkinnon ja annat ymmärtää, että sinulla ei ole lapsen suhteen kovinkaan korkeat odotukset, niin se voi olla lapsen itsetunnon kannalta huono asia. Alkuperäiseen teesiisi "yrittäminen ja kehittyminen pitäisi aina palkita positiivisella palautteella" halusin vain siis tehdä lisäyksen, että asia ei ole aivan niin yksipuolinen kuin mitä usein annetaan ymmärtää. Lapset ymmärtävät sen, että odotusten taso on merkittävä muuttuja tässä palautteen saannissa.

Etovan vahva usko geeneihin. Ehkäpä futiskoulussa valinnat pitäisikin siis tehdä geenitestein. Etkö oikeasti ymmärrä, että vaikka lapsella olisi geenit kuin Messillä, hän ei kehity liikunnallisesti, jos perhe ei sitä mahdollista?

Toki ymmärrän, enemmän se menee niin, että tarvitaan kaikkia osapuolia ja yhdellä kolmesta ei pääse puusta pitkälle. Geenien merkitys ominaispiirteisiimme ei taida kuitenkaan olla mielipideasia vaan esim. kaksostutkimusten kautta ihan tieteellisesti todistettu asia. Tiedän, että se etoo monia, jotka haluavat uskoa vahvaan ympäristön merkitykseen. Uskon, että Messin geeneillä varustettu kaveri, samalla kaveripiirillä ja ympäröivällä kulttuurilla olisi noussut ammattilaiseksi suurimmassa osassa skenaarioita.

Geenitestejä on silti melko turha tehdä, koska se aktuaalinen ja potentiaalinen kyvykkyys kyllä nousee esille ihan kentälläkin ja vaikka kaverilla olisi jonkun testin mukaan loistava potentiaali heikosta nykytilasta huolimatta, niin ei se ryhmän vaihtaminen sillä hetkellä liian kovaan ryhmään palvele ketään. Ja tehdäänhän tuota geenitestausta nykyaikana myös jalkapalloakatemioissa, mutta en usko sillä vielä tällä hetkellä olevan suurta merkitystä valintojen suhteen.

Jos lapselle ei anneta mahdollisuutta liikkua ja kehittää motoriikkaansa esim. leikkipuistossa, hän jää siinä jälkeen. Tiedän 10-vuotiaita lapsia, jotka eivät ole koskaan olleet uimahalleissa eivätkä siis osaa uida. Heitä ei ole opetettu uimaan järvessäkään, vaikka se on ilmaista ja järviä Suomessa on vähintään riittävästi.  Tiedän 5-vuotiaita lapsia, joilla on vaipat, koska vanhemmat eivät ole viitsineet nähdä vaivaa. Sinulla ei oikein ole käsitystä, miten suuret erot perheissä tällä hetkellä on. Se, että esiopetus tehtiin pakolliseksi ja myös varhaiskasvatuksen maksuttomuudesta puhutaan paljon, johtuu juuri näistä jutuista. Koti on joko paras tai kaikista huonoin paikka kasvaa. Tämän vuoksi hyvin pienenä tehty erottelu hyviin ja huonoihin (eli tyyliin oppikoulu tai betoniin valetut tasoryhmät) on mielestäni todella epäreilu. Kun lapset saavat hyvää valmennusta ja opetusta, nämä erot tasoittuvat. Kouluissa on läksykerhoja, tukiopetusta ym., joka mahdollistaa sen, että huonomman startin saaneet voivat ottaa muita kiinni.

Usko pois, tiedän hyvin siitä mitä kerrot. Näen myös lapsia, jotka ponnistavat hyvin vaikeista oloista vaivatta ylöspäin koska heillä on siihen kyky vaikka ympäristö on heitä painanut alas koko varhaisen kehityksen ajan. Ne lapset ohittavat tarvittaessa jonkun mitättömän valintaeron 7v ikäisenä kaikkein pienimpänä esteenä omalle kehitykselleen.

Tästä olen samaa mieltä, kyllä. Toisaalta luulen, että sinä et ole oikein perillä siitä, miten jalkapallossa nykyisin toimitaan. Siellä nuo tasoryhmät enemmän tai vähemmän hakataan kiveen jo hyvin varhain, ja muiden valmennus on heikompaa laadultaan.

Ok. Selvä pyy. Kuka tunnustaa hakkaavansa kiveen ne tasoryhmät? Saa olla aika alhaisella ymmärryksellä oleva jalkapallovalmentaja, joka ei pysty näkemään pelaajien kehittyvän eri tahtiin. Epäilen, että suurin syy tähän betonointiin on suomalaisen kulttuurin halu olla tuottaa jo kertaalleen valituille lapsille pettymystä kuin mikään valmentajan kehityksellinen sokeus.

Ja millä valmennusymmärryksellä sinä muuten pystyt kertomaan sen valmennuksen laadun olevan heikompaa? Olen melko varma, että vaikka suhtaudun 100% samalla pieteetillä eritasoisten lasten valmentamiseen, niin tavallinen toimintaan vihkiytymätön ulkopuolinen tarkkailija arvioisi toimintani olevan laadultaan heikompaa niiden vähemmän kehittyneiden kanssa, koska kaikki harjoitteet olisivat vaatimustasoltaan kevyempiä ja lapsien liike hitaampaa. Silti se porukka tarvitsee kehittyäkseen juuri sellaista eikä oikotietä oikein ole.

Tuosta kilpailusta ja pisteiden laskemisesta sanoisin sen, että olen muutaman kerran seurannut harrastetason jalkapallopeliä, jossa toista joukkuetta on vahvistettu eliittitason pelaajilla. Räikein esimerkki, jonka olen nähnyt, on viime kesältä. Harrastejoukkue x pelasi turnausta, jossa oli siihen mennessä hävinnyt kaikki pelinsä, tosin niukasti. Viimeisenä päivänä joukkueeseen otettiin eliitistä kolme pelaajaa (eliitin pelit olivat päättyneet jo), jotka pelasivat täydet minuutit. Harrastetason poikia vaihdeltiin, mutta näitä kolmea ei. Joukkue x voitti tuona viimeisenä päivänä molemmat pelinstä, mutta harrastetason pojat eivät käytännössä koskeneet palloon lainkaan. Paitsiosääntöä rikottiin aika rankasti, eikä peli näyttänyt jalkapallolta. Kyse ei ollut siitä, etteikö harrastetason poikia olisi ollut riittävästi, heistä kaikki eivät päässeet edes pelaamaan, vaihtopenkki oli tosi täysi. Jäin miettimään, ketä tällainen peli hyödytti. Valmentaja pääsi lähtemään kotiin henkseleitään paukutellen, saattoi kehuskella, että joukkue teki viimeisenä päivänä hienon nousun mainitsematta, että nousun aiheuttivat nuo eliittitason pojat. Harrastepojat tunsivat todennäköisesti olleensa tosi huonoja, enkä usko, että eliittipojillakaan kovin hauskaa loppujen lopuksi oli. Tasaväkinen peli, joka olisi ehkä päättynyt häviöön, olisi kehittänyt näitä harrastetason poikia huomattavasti enemmän. Vastustajajoukkueiden valmentajat pyörittelivät päätään ja olivat hämmentyneitä.

Sitä suuremmalla syyllä ne tasot vaan kiinni, kova kilpailu tasojen välille, jotta pelaajat kykynsä ja tarpeidensa mukaan liikkuvat niissä tasoissa ja ei mitään tuollaista pelleilyä. Silti hieman ihmettelen, että miksi käytät tätä esimerkkinä, kun ymmärrykseni mukaan alkuperäinen teesisi oli siis se, että haluat tuota pelleilyä harrastaa aina.

Olenko jotenkin ymmärtänyt väärin tämän halusi pitää kaikki pelaajat aina samassa joukossa? Eikun nyt ymmärrän, käytät tuota esimerkkiä perusteena sille, että haluat vähentää sitä kilpailullisuutta lasten joukkueiden välillä vielä entisestään. Lienee varmaan turha sanoa, että en kannata sitä vaan kannatan sitä, että lapset saavat kilpailla vain tasoistensa kanssa, jotta kehittymisympäristö on optimaalinen.

[Kaihlamo]

Skylarkille: Suomessa on varmaan koko Euroopan tiukin paitsiosääntöjärjestelmä niin on kumma kun muualla asiaa ei koeta ongelmaksi. Aika usein Euroopan muissa maissa pikkukentän peleissä ei ole paitsiota ollenkaan ja jossain harvoissa maissa on Suomen boksipaitsioon rinnastettavia aluepaitsiosääntöjä. 7v7, 8v8 peleissä en juurikaan muualla ole normipaitsiosääntöön törmännyt kuin Suomessa. Kenttä halutaan pitää mahdollisimman isona ja sun mittareilla paitsiosääntöä tai pikemmin sen puutetta käytetään surutta hyväksi. Oon kierrellyt ympäri Eurooppaa ja Suomea joukkueideni kanssa ja sun itkut asiasta on kyllä jollei nyt ensimmäinen kerta niin ensimmäisiä kertoja kun kuulen itkuvirttä asiasta. Mut oot varmaan oikesssa!

[Ben]

Tämä on kyllä eka kerta kun luen, että siinä "pelaajia kehittävällä tavalla pelaamisessa" pitäisi paitsiosääntö ottaa huomioon, vaikka paitsiota ei kyseisessä ikäluokassa olisi

[Mendes]

" Tässä koko asiassa, kuten niin monessa muussakin ongelmana on aikuiset, ei lapset. Isien, äitien, ja ennen kaikkea valmentajien kilpailuvietti on valitettavan usein liian voimakas. On valmentajia, joiden halu olla sarjataulukon ykkösenä, ajaa kokonaisvaltaisen kehittymisen edelle. "

Jos näin on niin kannattais varmasti hankkia se kuuluisa elämä. Onko mielestäsi väärin elää tunteella (aikuismaisesti käyttäytyen), yrittäen tehdä lastensa eteen kaikkensa minkä osaa
valmennuksessa, iloita lasten kanssa voitoista ja koittaa saada hyvää, tervettä kilpailupöhinää joukkueen/operoitavan alueen ympärille..ei kai se liiallista kilpailuviettiä ole?...eihän ?

Olen havainnut seurassamme että se kilpailuvietti syntyy ihan ilman niitä aikuisia. Peleissä kysytään monellako maalilla voitettiin, niin olen pikemminkin toppuutellut maalien laskemista ja todennut että hyvin meni. Miksi ei lapsille voi konkreettisesti näyttää miten sijoituttiin, joka heijastaa sitä tasoa mikä joukkueella on ja lapset itsekin näkee että olimme hyviä jos ollaan kärjessä tai oltiin nyt huonoja ollessamme häntäpäässä..miksi tehdään heti alkuun ennakko-olettamuksia itsetunnon romahtamisesta ja lajin parista poistumisesta jos se tulos sattuu näkymään esim.taulukkona

Kaipa se valmentaja haluaa nähdä oman työn tuloksensa olemalla kiinnostunut hyvistä suorituksista ja mahdollisista tuloksista. Vaikka voittoja tulisi liukuhihnalta niin tuskin se kenenkään päähän nousee tai sillä asialla retostelee ympäri kyliä mutta voi todeta itselleen, että olen ilmeisesti jotain osannut tehdä oikein kun lapset ovat kiinnostuneita lajista, viihtyvät ja joukkue pärjää.

Jatkuvat tappiot ja puutteelliset valmennustaidot jossain vaiheessa karkottaa potentiaaliset pelaajat ympäriltä..valmentajan osaamattomuus tulee ennemmin tai myöhemmin esille ja v*tuttaahan  se todeta, että teinpä turhaa työtä vuosia ja nyt ei ole  joukkueessa muita kuin edes sisäsyrjäsyöttöä osaamaton heikki-anselmi ja kärkipotkua harrastava niilo-matias kun en ollut kiinnostunut kehityksestä (mukaanlukien tulokset ja kilpailu) vaan siitä että kaikilla oli hassunhauskaa ja leikittiin paljon

Sori en osaa tehdä vihreitä lainauksia, mutta "viittaukseni" koskevat nimimerkki Mendesin mielipiteitä ja ajatuksia

Tässähän itse hieman kumoat omaa kirjoitustasi. On paljon pelaajia, joille ei nuorena opeteta perusasioita. Sitten kun kylmä kilpailumaailma iskee päin kasvoja ja esimerkiksi pelkällä fysiikalla aikaisemmin jyrännyt heikki-anselmi ei pärjääkään, kääntyy syyttävä sormi juuri sinne junnuvalmentajan suuntaan. Kehitys tuo tulosta, tulos ei tuo kehitystä.

[pallisti89]

"Tässähän itse hieman kumoat omaa kirjoitustasi. On paljon pelaajia, joille ei nuorena opeteta perusasioita. "

Ai niin kuin millä lailla kumosin näkemykseni?  edellisessä postauksessani
kun toppuuttelen maalien laskemista? jos ottelu on käynnissä, niin olet varmaan samaa mieltä että lasten tulisi keskittyä käynnissä olevaan peliin eikä muuhuun huomioiden 5-ja6v. lasten havainnointi ja kognitiiviset taidot.Ohjattavaa siis riittää!
Ehdottoman tärkeää opettaa perusasiat lapsille
oikein heti, jottei opita esim.vääriä tekniikoita..hankalampi vanhempana muuttaa opittuja tapoja aivan niin kuin aikuisillakin. Muutos esim.työelämässä luo lähes aina vastarintaa "kun ollaan totuttu tekemään näin, niin miks sitä muuttamaan" vaikka muutokselle olisi perusteltu syy. Lapsi varmasti oppii uuden ja oikean tekniikan,mutta vaatii aikaa ja aikaa menee hukkaan kuin oltaisi opeteltu asiat alusta lähtien oikein. Kun itse toimintaa aikoinaan aloittelin 5-ja 6-vuotiaille niin syötöt opeteltiin
antamaan sisäsyrjällä, vedot jalkapöydällä heti alkuviikosta lähtien eikä kärkkärillä jne..

"Sitten kun kylmä kilpailumaailma iskee päin kasvoja ja esimerkiksi pelkällä fysiikalla aikaisemmin jyrännyt heikki-anselmi ei pärjääkään, kääntyy syyttävä sormi juuri sinne junnuvalmentajan suuntaan. Kehitys tuo tulosta, tulos ei tuo kehitystä. "

Tiedän mitä haet takaa..laitetaan hyvän potkun osaava toimittamaan pallo pitkälle ja toivotaan, että joku oma ehtii ensin palloon ja tuikkaa maalin. En ole mielestäni tuonut esiin pelata ko. toimintatapaa..yllämainittu tapa toimii hetken aikaa junnuna, mutta kääntyy itseään vastaan myöhemmin. Ja edellisessä viestissäni mainitsin että valmentajan tulee olla kiinnostunut missä mennään. Jos joukkueessa 80% osaa opetetut tekniikat ja asiat sovitussa ajassa ja 20% ei niin onhan se valmentaja osannut jotain oikein tehdä. Toinen mittarihan on kun joukkueet pelaa ja nähdään tulos. Toki ei se valmentaja yliluonnollinen velho ole (varmaan joku aika lähelle on) ja mahdottomiin pysty. Ajatuksena jos on joukkue x ja joukkue y. Joukkue x:ssä on pienikokoisia arkoja tyttöjä ja erityislapsia 40% ja joukkue y:ssä rämäpäisiä poikia 100% niin kehityksen ja lopputuloksen tietää kaikki mikä se on ja siinä turha on valmentajaa syyttää..sama asetelma: kyläjoukkue 2000 asukasta vs. isompi kunta 20.000 asukasta..isommasta massasta on varaa valita ja siirrellä lapsia samantasoisiin/erkkaryhmiin.

[pallisti89]

Hienoa, että aihe on herättänyt kommentteja ja mielipiteitä. Aihe on vain lähtenyt rönsyilemään niin kuin usein tuppaa käymään. Alkuperäinen aihe oli että miksi lopputuloksia ja maaleja lasketa niin kuin vastaavissa jääkiekkoturnauksissa..annetaanhan jo 4 vuotiaille sijoitukset yleisurheilu Hippo-kisoissa..ja lisäksi kaikki saa osallistujamitalit, jotka ovat ok ja tätä en ole tuominnut

[Skylark]

"Älä suotta huolestu. Se kertoo minun mielestäni siitä, että ymmärrän lasten psykologiaa, kun ymmärrän minkälaisen signaalin kehuminen saattaa muodostaa lapsen mielessä. Jos teet yrittämisen kehumisesta lohdutuspalkinnon ja annat ymmärtää, että sinulla ei ole lapsen suhteen kovinkaan korkeat odotukset, niin se voi olla lapsen itsetunnon kannalta huono asia. Alkuperäiseen teesiisi "yrittäminen ja kehittyminen pitäisi aina palkita positiivisella palautteella" halusin vain siis tehdä lisäyksen, että asia ei ole aivan niin yksipuolinen kuin mitä usein annetaan ymmärtää. Lapset ymmärtävät sen, että odotusten taso on merkittävä muuttuja tässä palautteen saannissa."

Minä siis ajattelen esim. tilannetta, jossa Teppo, joka yleensä hutaisee läksynsä valmiiksi, onkin tällä kertaa selkeästi käyttänyt niihin paljon aikaa ja tehnyt ne poikkeuksellisen huolellisesti. Minä siis opettajana kehuisin häntä siitä. En teennäisesti enkä falskisti vaan ihan aidosti. Eli huomioisin parannuksen Tepon entiseen toimintaan. Ei tämä olisi mikään lohdutuspalkinto missään nimessä. En siis tarkoita tilannetta, jossa muut pelaajat onnistuvat ja ovat hyviä, ja minä kehuisin Teppoa siitä, että tämä edes yrittää. Tätäkö sinä ehkä tarkoitat? Puhumme ilmeisesti eri asiasta.

"Usko pois, tiedän hyvin siitä mitä kerrot. Näen myös lapsia, jotka ponnistavat hyvin vaikeista oloista vaivatta ylöspäin koska heillä on siihen kyky vaikka ympäristö on heitä painanut alas koko varhaisen kehityksen ajan. Ne lapset ohittavat tarvittaessa jonkun mitättömän valintaeron 7v ikäisenä kaikkein pienimpänä esteenä omalle kehitykselleen."

Tässä me taas puhutaan ehkä eri asioista. Mutta onhan iso ero, jos lasta tuetaan kotoa käsin harrastuksessa tai koulunkäynnissä paljon, opetetaan kotona asioita, joita lapsi ei ole harrastuksessa tai koulussa oppinut, verrattuna siihen, että lapsi on ihan omillaan. Poikkeuksellisen lahjakas lapsi siihen ehkä pystyykin, mutta ajan takaa sitä, että geenein x varustetut lapset ovat hyvin eriarvoisessa asemassa näissä varhaisen valinnan tilanteissa. Tarkoitan siis, että jos lapsilla olisi geenien perusteella samantasoiset lahjat mutta ympäristö (perhe, kaverit) hyvin erilaiset.

"Ok. Selvä pyy. Kuka tunnustaa hakkaavansa kiveen ne tasoryhmät? Saa olla aika alhaisella ymmärryksellä oleva jalkapallovalmentaja, joka ei pysty näkemään pelaajien kehittyvän eri tahtiin. Epäilen, että suurin syy tähän betonointiin on suomalaisen kulttuurin halu olla tuottaa jo kertaalleen valituille lapsille pettymystä kuin mikään valmentajan kehityksellinen sokeus.

Ja millä valmennusymmärryksellä sinä muuten pystyt kertomaan sen valmennuksen laadun olevan heikompaa? Olen melko varma, että vaikka suhtaudun 100% samalla pieteetillä eritasoisten lasten valmentamiseen, niin tavallinen toimintaan vihkiytymätön ulkopuolinen tarkkailija arvioisi toimintani olevan laadultaan heikompaa niiden vähemmän kehittyneiden kanssa, koska kaikki harjoitteet olisivat vaatimustasoltaan kevyempiä ja lapsien liike hitaampaa. Silti se porukka tarvitsee kehittyäkseen juuri sellaista eikä oikotietä oikein ole."

Tilanne on varmaan erilainen eri puolilla Suomea, eri seuroissa. Jos on esim. pitkät pelimatkat, saattaa käydä niin, että muodostuu kuppikuntia vanhemmista, joiden lapset ovat pelanneet pitkään yhdessä. Näitä on sitten aika iso kynnys mennä rikkomaan. Lapset ja vanhemmat tuntevat toisensa, vanhemmat ovat mukana toiminnassa myös. Ehkä pelätään sitä, miten muutos vaikuttaisi ryhmään. Ja toisaalta jos jo aika aikaisin valitaan ryhmä, joka saa lisävalmennusta, lisäpelivuoroja, niin erot tavisryhmään kasvavat. Jos ryhmät vielä harjoittelevat jo varhain eri aikoihin ja eri valmentajien johdolla, liikettä ryhmien välillä ei välttämättä oikein ole. Sen, että vähän pelanneille jokin asia opetetaan eri tavalla kuin kauan pelanneille tms. ymmärrän oikein hyvin.

"Sitä suuremmalla syyllä ne tasot vaan kiinni, kova kilpailu tasojen välille, jotta pelaajat kykynsä ja tarpeidensa mukaan liikkuvat niissä tasoissa ja ei mitään tuollaista pelleilyä. Silti hieman ihmettelen, että miksi käytät tätä esimerkkinä, kun ymmärrykseni mukaan alkuperäinen teesisi oli siis se, että haluat tuota pelleilyä harrastaa aina.

Olenko jotenkin ymmärtänyt väärin tämän halusi pitää kaikki pelaajat aina samassa joukossa? Eikun nyt ymmärrän, käytät tuota esimerkkiä perusteena sille, että haluat vähentää sitä kilpailullisuutta lasten joukkueiden välillä vielä entisestään. Lienee varmaan turha sanoa, että en kannata sitä vaan kannatan sitä, että lapset saavat kilpailla vain tasoistensa kanssa, jotta kehittymisympäristö on optimaalinen."

Minä en siis vastusta tasoryhmiä, haluaisin vain, että kaikki saisivat tasoryhmistä riippumatta hyvää ja kehittävää valmennusta tasapuolisesti, vaikka ehkä eri tavalla annettuna. Tämä mahdollistaisi sen, että tasoryhmien välillä olisi liikettä, kun siihen olisi tarvetta. Luin jonkun tutkimuksen, jossa todettiin, että tasoryhmiin jaettu matematiikan opetus tuki heikompaa ryhmää vain silloin, kun heikompi ryhmä sai olla yhdessä parempien ryhmien kanssa. Jos tasoryhmiä opetettiin erikseen, heikoimman ryhmät oppimistulokset huononivat. Arvelen itse, että se johtuu mallin puutteesta. Se, että lapset näkevät niitä parempi, motivoi heitäkin yrittämään enemmän. Idea oli siis tuossa, että ryhmiä opetettiin erikseen mutta samassa tilassa.

Mainitsin tuon esimerkin vastaukseksi kysymykseen siitä, miksi sijoituksia ei jaeta pienten lasten peleissä. Seurasin itse tuolla turnauksessa ihan toista ryhmää, mutta huomioni kiinnittyi tuohon peliin ihan sattumalta, kun homma näytti niin erikoiselta. Kyse oli hyvin pienistä lapsista. Mietin, että ehkä sijoituksia ei jaeta juuri siksi, että tuossa alkuvaiheessa kaikki pääsisivät pelaamaan silloisella tasollaan. Jos jaetaan sijoituksia, voi pahimmillaan käydä niin, että valmentaja hakee voittoa sijoittamalla pitkään pelanneita poikia aloittelijatason peleihin. Lapsethan aloittavatkin jalkapallon hyvin eri-ikäisinä, osa on 3, osa 8.

Minun sellainen johtoajatus on sekä koulussa että harrastuksissa se, että tosiaan mitään pysyviä blokkeja ei pystytettäisi liian aikaisin, koska lapset kehittyvät eri aikataulussa. Kun katsoo vaikka 7. luokalle tulevia poikia, erot voivat olla valtavia. Osa on täysin lapsia, murrosikä ei ole vielä alkanut näkyvästi. Osa on jo melkein miehiä, joilla kasvaa parta ja ääni on jo madaltunut. Pituuseroa voi olla 40 cm. Ysin kevääseen mennessä erot ovat jo kovasti tasoittuneet.

Mun ymmärtääkseni tästä suhteellisen iän ongelmista on kirjoitettu jalkapallonkin yhteydessä, ja ongelma on tiedossa. 

[Skylark]

Tämä on kyllä eka kerta kun luen, että siinä "pelaajia kehittävällä tavalla pelaamisessa" pitäisi paitsiosääntö ottaa huomioon, vaikka paitsiota ei kyseisessä ikäluokassa olisi

Joo, tää oli hassusti sanottu. Mä tarkoitin, että lapsille alusta lähtien opetettaisi liikkumista, pallotonta pelaamista, syötön hakemista, yleensä
sitä työn tekemistä ym. Koriksen puolella tätä haetaan harjoituksilla, joissa kuljettaminen kielletään tai sitä rajoitetaan.

[Ninnannunna]

Hienoa, että aihe on herättänyt kommentteja ja mielipiteitä. Aihe on vain lähtenyt rönsyilemään niin kuin usein tuppaa käymään. Alkuperäinen aihe oli että miksi lopputuloksia ja maaleja lasketa niin kuin vastaavissa jääkiekkoturnauksissa..annetaanhan jo 4 vuotiaille sijoitukset yleisurheilu Hippo-kisoissa..ja lisäksi kaikki saa osallistujamitalit, jotka ovat ok ja tätä en ole tuominnut

Mistä moinen käsitys, ettei lasketa? Kyllähän peliin osallistuvat ja katsojat tuloksen tietävät. Kenen muun se kuuluu tietää? Ja katsoin muutamia turnauksia netistä niin lähes puolesta löysin 6-8 vuotiaille tulokset viime kesältä, sarjataulukot oli tehty useissa tehtyjen maalien mukaan.

Palloliiton säännöissä pienten otteluissa muistaakseni lukee, että kun ottelussa on 5 maalin ero, häviöllä oleva joukkue saa yhden pelaajan lisää kentälle. En tiedä, miten tätä sääntöä tulkitaan, jos muka maaleja ei lasketa? Peleissä, mitä itse olen katsonut tai ohjannut, on tätä noudatettu.

Oma superjunnuni sattuu tuohon ikähaarukkaan eikä hän ole ikinä sarjataulukkoja kysellyt - varmaan hän itse tietää miten meni, jos esim. vaikka viidestä pelistä viisi voittoa ja pari henk. kohtaista Green Cardia tai voitot 0/5 ja pelikieltoja.

Useassa viestissä puhutaan jostain sijoitusotteluista. Kuinka usein jalkapallossa yleensäkään sijoitusottelulla ratkaistaan joku 5.sija? Niinpä.

[pallisti89]

Mistä moinen käsitys, ettei lasketa? Kyllähän peliin osallistuvat ja katsojat tuloksen tietävät. Kenen muun se kuuluu tietää? Ja katsoin muutamia turnauksia netistä niin lähes puolesta löysin 6-8 vuotiaille tulokset viime kesältä, sarjataulukot oli tehty useissa tehtyjen maalien mukaan.


Palloliiton säännöissä pienten otteluissa muistaakseni lukee, että kun ottelussa on 5 maalin ero, häviöllä oleva joukkue saa yhden pelaajan lisää kentälle. En tiedä, miten tätä sääntöä tulkitaan, jos muka maaleja ei lasketa? Peleissä, mitä itse olen katsonut tai ohjannut, on tätä noudatettu.

-P9 - P6 sarjoissa ei pelata sijoituksista. Kaikki pelaajat palkitaan turnausmitalilla ja diplomilla
-F-ikäluokissa ei ole sarjataulukoita eikä lasketa pisteitä.
-5v5 sarjoissa kaikki joukkueet pelaavat viikonlopun aikana seitsemän ottelua. Ei sijoituksia.
F-ikäluokissa ei ole sarjataulukoita eikä lasketa pisteitä
En tiedä mistäpäin sinä ninnanunna oot mutta itäisellä alueella on tilanne tuommoinen äkkiseltään katsottuna. yllämainitut säännöt ovat kaikki eri turnauksista..Että niinpä

Oma superjunnuni sattuu tuohon ikähaarukkaan eikä hän ole ikinä sarjataulukkoja kysellyt - varmaan hän itse tietää miten meni, jos esim. vaikka viidestä pelistä viisi voittoa ja pari henk. kohtaista Green Cardia tai voitot 0/5 ja pelikieltoja.

Useassa viestissä puhutaan jostain sijoitusotteluista. Kuinka usein jalkapallossa yleensäkään sijoitusottelulla ratkaistaan joku 5.sija? Niinpä.

[Sokrateen puskumaali]

Minä siis ajattelen esim. tilannetta, jossa Teppo, joka yleensä hutaisee läksynsä valmiiksi, onkin tällä kertaa selkeästi käyttänyt niihin paljon aikaa ja tehnyt ne poikkeuksellisen huolellisesti. Minä siis opettajana kehuisin häntä siitä. En teennäisesti enkä falskisti vaan ihan aidosti. Eli huomioisin parannuksen Tepon entiseen toimintaan. Ei tämä olisi mikään lohdutuspalkinto missään nimessä. En siis tarkoita tilannetta, jossa muut pelaajat onnistuvat ja ovat hyviä, ja minä kehuisin Teppoa siitä, että tämä edes yrittää. Tätäkö sinä ehkä tarkoitat? Puhumme ilmeisesti eri asiasta.

Aloitimme keskustelun (jouduin tarkistamaan pöytäkirjasta, koska tämä rönsyilee aika paljon) siitä kun esitit, että koska lähes samantasoisista pelaajista toinen tulee valituksi parempaan tasoryhmään ja toinen heikompaan, niin tämä toinen pelaaja saa tästä niin paljon positiivista palautetta, että ero sen toisen kanssa kasvaa. Minä epäilin positiivisen palautteen universaalia autuutta ja totesin, että palaute yhdistettynä odotuksiin ja aitoon onnistumisen kokemukseen on tutkimusten mukaan oikeasti se parempi tie.

Nyt haluat kertoa, että oikeastaan haluat vain palkita oikeita isojen odotusten tekoja (toki läksyjen tekeminen huolellisesti on vielä kohtuullisen alhaisten odotusten asia), niin mikäs siinä.

Tässä me taas puhutaan ehkä eri asioista. Mutta onhan iso ero, jos lasta tuetaan kotoa käsin harrastuksessa tai koulunkäynnissä paljon, opetetaan kotona asioita, joita lapsi ei ole harrastuksessa tai koulussa oppinut, verrattuna siihen, että lapsi on ihan omillaan. Poikkeuksellisen lahjakas lapsi siihen ehkä pystyykin, mutta ajan takaa sitä, että geenein x varustetut lapset ovat hyvin eriarvoisessa asemassa näissä varhaisen valinnan tilanteissa. Tarkoitan siis, että jos lapsilla olisi geenien perusteella samantasoiset lahjat mutta ympäristö (perhe, kaverit) hyvin erilaiset.

Oletko tehnyt koskaan valintoja? Tiedätkö, mitä ominaisuuksia silloin haetaan? Toisaalta, kun ongelma ei ole siinä, että hyvän potentiaalin omaava pelaaja ei tule valituksi. Se on hänelle hyvä asia, että hän saa kehittää taitojaan enemmän oman tasoistensa pelaajien kanssa ja sitten kun on saanut kurotuksi etumatkan pois, niin hän on valmis kehittämään taitojaan ennen häntä kovasti parempien kanssa.

Kun sillä ei ole oikeasti mitään merkitystä sillä, että voittaako hän jonkun kilpasarjan vai haastesarjan, niin on parempi, että hän kerää niitä onnistumisen kokemuksia siellä haastesarjassa, jossa hän saa olla pallon kanssa enemmän tekemisissä.

Tilanne on varmaan erilainen eri puolilla Suomea, eri seuroissa. Jos on esim. pitkät pelimatkat, saattaa käydä niin, että muodostuu kuppikuntia vanhemmista, joiden lapset ovat pelanneet pitkään yhdessä. Näitä on sitten aika iso kynnys mennä rikkomaan. Lapset ja vanhemmat tuntevat toisensa, vanhemmat ovat mukana toiminnassa myös. Ehkä pelätään sitä, miten muutos vaikuttaisi ryhmään. Ja toisaalta jos jo aika aikaisin valitaan ryhmä, joka saa lisävalmennusta, lisäpelivuoroja, niin erot tavisryhmään kasvavat. Jos ryhmät vielä harjoittelevat jo varhain eri aikoihin ja eri valmentajien johdolla, liikettä ryhmien välillä ei välttämättä oikein ole. Sen, että vähän pelanneille jokin asia opetetaan eri tavalla kuin kauan pelanneille tms. ymmärrän oikein hyvin.

No ne kuppikunnat pitää rikkoa vaikka olisivat kuinka sosiaalisesti mukavat. Eivätkä ne erot kasva tuolla mekanismilla. Jalkapallo on taito joka ei kehity lineaarisesti. Jos seura tai joukkueet eivät aio siirtää kykyjen mukaan pelaajia ryhmistä toisiin, niin ihmettelen kyllä koko toimintaa.

Minä en siis vastusta tasoryhmiä, haluaisin vain, että kaikki saisivat tasoryhmistä riippumatta hyvää ja kehittävää valmennusta tasapuolisesti, vaikka ehkä eri tavalla annettuna. Tämä mahdollistaisi sen, että tasoryhmien välillä olisi liikettä, kun siihen olisi tarvetta. Luin jonkun tutkimuksen, jossa todettiin, että tasoryhmiin jaettu matematiikan opetus tuki heikompaa ryhmää vain silloin, kun heikompi ryhmä sai olla yhdessä parempien ryhmien kanssa. Jos tasoryhmiä opetettiin erikseen, heikoimman ryhmät oppimistulokset huononivat. Arvelen itse, että se johtuu mallin puutteesta. Se, että lapset näkevät niitä parempi, motivoi heitäkin yrittämään enemmän. Idea oli siis tuossa, että ryhmiä opetettiin erikseen mutta samassa tilassa.

Annatko viitteen tutkimukseen? Minulla herää jatkokysymyksiä asian suhteen.

Mainitsin tuon esimerkin vastaukseksi kysymykseen siitä, miksi sijoituksia ei jaeta pienten lasten peleissä. Seurasin itse tuolla turnauksessa ihan toista ryhmää, mutta huomioni kiinnittyi tuohon peliin ihan sattumalta, kun homma näytti niin erikoiselta. Kyse oli hyvin pienistä lapsista. Mietin, että ehkä sijoituksia ei jaeta juuri siksi, että tuossa alkuvaiheessa kaikki pääsisivät pelaamaan silloisella tasollaan. Jos jaetaan sijoituksia, voi pahimmillaan käydä niin, että valmentaja hakee voittoa sijoittamalla pitkään pelanneita poikia aloittelijatason peleihin. Lapsethan aloittavatkin jalkapallon hyvin eri-ikäisinä, osa on 3, osa 8.

Kuka on niin ääliö, että uhraa pelaajakehityksen jonkun pienten lasten sijoitusten saavuttamiseen tällä tavoin toimimalla?

Minun sellainen johtoajatus on sekä koulussa että harrastuksissa se, että tosiaan mitään pysyviä blokkeja ei pystytettäisi liian aikaisin, koska lapset kehittyvät eri aikataulussa. Kun katsoo vaikka 7. luokalle tulevia poikia, erot voivat olla valtavia. Osa on täysin lapsia, murrosikä ei ole vielä alkanut näkyvästi. Osa on jo melkein miehiä, joilla kasvaa parta ja ääni on jo madaltunut. Pituuseroa voi olla 40 cm. Ysin kevääseen mennessä erot ovat jo kovasti tasoittuneet.

Minä tiedän, mikä on johtoajatuksesi. Keskity hetki ja ajattele mitä yritän sanoa. Juuri sen vuoksi että lapset kehittyvät eri aikaan ja nopeudella pitää tehdä kilpailullisia jakoja, jotta heillä olisi optimaalinen ympäristö kehittyä. Jos joku on niin typerä, ettei sitten kehityksen muututtua siirrä uuteen paremmuusjärjestykseen niitä pelaajia, niin sitten se porukka ei ole kovin kilpailullinen vaan joku sosiaalisin perustein ylläpidetty seura, jolla ei ole muutenkaan pitäisi olla mitään tekemistä kilpailullisen jalkapallon kanssa.

Mun ymmärtääkseni tästä suhteellisen iän ongelmista on kirjoitettu jalkapallonkin yhteydessä, ja ongelma on tiedossa. 

Ongelma on tiedossa ja sen ratkaisut maailmalla ovat ne, että niitä kehityksessä jäljessä olevia siirretään pois niiden kehittyneempien tieltä haastetason joukkueisiin kehittymään.

[Ninnannunna]

pallisti89:n viestiin:

Yleensä turnauksissa on tulospalvelu, joissa myös pienten pelit tilastoitu - sieltä voi laskea vaikka itse taulukkoa ja tilastoa, mikäli kokee tärkeäksi.

Vaikka turnausjärjestäjä ilmoittaa, ettei tuloksia lasketa, niin tottakai asianosaisia tulokset kiinnostavat. Jos lähdetään vaikka 7-vuotiaiden kanssa turnausmatkalle 300km päähän, siihen maksellaan kaikki asiaankuuluvat maksut eli voidaan puhua yhden lapsen kohdalla jo satasista, niin voin kertoa ettei mene läpi, jos se Väinöpojan isäpuoli (reissun maksaja) kysyy turnauksen sujumisesta, vastaan että "juu ei laskettu tuloksia."

Jos olisin valmentaja (en ole) joukkueessa Hangon Heikit tai vaikka Nuorgamin Nopsa, niin tottakai kehuisin lapsille ja vanhemmille, jos pärjättäisiin näissä "ei lasketa mitään"-turnauksissa sille piirin/alueen isolle, näissä tapauksissa Hjk:n tai Ropsin junnuille - alkaisi tulokset yhtäkkiä kiinnostaa:) Jättäisin vielä kertomatta, että vastassa oli "vain" kaupunginosa/tasojoukkue - se ei voiton arvoa himmennä yhtään.

Itse en olisi jakamassa pienille junnuille erillistä "turnauksenvoittajapalkintoa". Kuvittelisin, että isot seurat veisivät palkintoja vielä nykyistäkin enemmän, kun ottaisivat vaikka siihen 7v. kilpasarjaan vanhemmissa ikäluokissa pelaavia superjunnuja menestyksen varjolla.

[Skylark]

"Oletko tehnyt koskaan valintoja? Tiedätkö, mitä ominaisuuksia silloin haetaan? Toisaalta, kun ongelma ei ole siinä, että hyvän potentiaalin omaava pelaaja ei tule valituksi. Se on hänelle hyvä asia, että hän saa kehittää taitojaan enemmän oman tasoistensa pelaajien kanssa ja sitten kun on saanut kurotuksi etumatkan pois, niin hän on valmis kehittämään taitojaan ennen häntä kovasti parempien kanssa.

Kun sillä ei ole oikeasti mitään merkitystä sillä, että voittaako hän jonkun kilpasarjan vai haastesarjan, niin on parempi, että hän kerää niitä onnistumisen kokemuksia siellä haastesarjassa, jossa hän saa olla pallon kanssa enemmän tekemisissä.

No ne kuppikunnat pitää rikkoa vaikka olisivat kuinka sosiaalisesti mukavat. Eivätkä ne erot kasva tuolla mekanismilla. Jalkapallo on taito joka ei kehity lineaarisesti. Jos seura tai joukkueet eivät aio siirtää kykyjen mukaan pelaajia ryhmistä toisiin, niin ihmettelen kyllä koko toimintaa."

Jos arvosanojen antaminen lasketaan, niin ainakin niitä valintoja, joo. Mä luulen, että me periaatteessa ollaan samaakin mieltä.  Sinulla vain on korkeampi käsitys seurojen toiminnasta kuin minulla. Varmaan eroja seuroissa on hyvin paljon.

Tässä se viite:

http://academic.sun.ac.za/mathed/174/TAP.pdf

"Kuka on niin ääliö, että uhraa pelaajakehityksen jonkun pienten lasten sijoitusten saavuttamiseen tällä tavoin toimimalla?"

Seuran muistan varmuudella. Katselin äsken yhteystietoja, ja olen melko varma, että muistan valmentajankin nimen oikein. Mutta en usko, että seuraa mitään hyvää siitä, jos sen julkisesti kerron tai edes yksärillä. Ei mikään ns. merkittävä seura.

"Minä tiedän, mikä on johtoajatuksesi. Keskity hetki ja ajattele mitä yritän sanoa. Juuri sen vuoksi että lapset kehittyvät eri aikaan ja nopeudella pitää tehdä kilpailullisia jakoja, jotta heillä olisi optimaalinen ympäristö kehittyä. Jos joku on niin typerä, ettei sitten kehityksen muututtua siirrä uuteen paremmuusjärjestykseen niitä pelaajia, niin sitten se porukka ei ole kovin kilpailullinen vaan joku sosiaalisin perustein ylläpidetty seura, jolla ei ole muutenkaan pitäisi olla mitään tekemistä kilpailullisen jalkapallon kanssa.

Ongelma on tiedossa ja sen ratkaisut maailmalla ovat ne, että niitä kehityksessä jäljessä olevia siirretään pois niiden kehittyneempien tieltä haastetason joukkueisiin kehittymään."

Tämä edellyttää tietysti sitä, että harraste- ja haastetason valmennus on yhtä hyvää kuin korkeimman tasoryhmän. Voi olla erilaista mutta yhtä hyvää. Toivottavasti se mahdollisimman monessa seurassa onkin.

[Sokrateen puskumaali]

Jos arvosanojen antaminen lasketaan, niin ainakin niitä valintoja, joo. Mä luulen, että me periaatteessa ollaan samaakin mieltä.  Sinulla vain on korkeampi käsitys seurojen toiminnasta kuin minulla. Varmaan eroja seuroissa on hyvin paljon.

Ei välttämättä lasketa, jos arvosanoja ei ole annettu jalkapallosta. En minäkään osaa sanoa varmuudella, että miten valinnat tehdään ja en pysty täysin varmuudella sanomaan, että missä määrin valinnoissa katsotaan tai ei katsota ympäristöä, geenejä tms. Olen silti varma, että pyrkimys on aina ottaa toimintaan ne, jotka siitä eniten hyödyttävät seuraa ja pelaajia itseään.

Tässä se viite:

http://academic.sun.ac.za/mathed/174/TAP.pdf

Kiitos. Tässä ovat n-luvut siinä määrin pieniä, että en ihan tiedä, että voiko tästä vielä vetää pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Kirjallisuus aiheesta vaikuttaa olevan nykyään sitä mieltä, että kunnollista tutkimusta aiheesta ei ole vielä tehty. Aiheesta löytyy myös liikuntaan liittyviä tutkimuksia, jotka vaikuttavat melko yksimielisesti sanoa, että molemmat hyötyvät ryhmittelystä.

Seuran muistan varmuudella. Katselin äsken yhteystietoja, ja olen melko varma, että muistan valmentajankin nimen oikein. Mutta en usko, että seuraa mitään hyvää siitä, jos sen julkisesti kerron tai edes yksärillä. Ei mikään ns. merkittävä seura.

Se oli sellainen retorinen kysymys. Vaikea sanoa, että mikä on ollut todellinen motivaatio tai mitä tällä on haettu. Ainoa mitä keksin ajatelluksi hyödyksi on se, että haluaa tuottaa positiivisia tunteita niille muuten heikommin pärjääville lapsille, mutta vaikea sitä on tietää.

Tämä edellyttää tietysti sitä, että harraste- ja haastetason valmennus on yhtä hyvää kuin korkeimman tasoryhmän. Voi olla erilaista mutta yhtä hyvää. Toivottavasti se mahdollisimman monessa seurassa onkin.

Pitäisi varmaan määritellä hyvyys tässä yhteydessä. Haaste- ja harrastetasojen valmennukseen liittyy se haaste, että niihin saattaa hyvin kasvaa oppimisen kannalta heikompi kulttuuri ihan vaan sen vuoksi, että yleinen kiinnostus on alhaisempi. Sama valmentajan taso kahdessa eri ryhmässä ei välttämättä johda yhtä hyvään valmennuksen tasoon näissä ryhmissä ja siksi se koettu taso saattaa vaikuttaa heikommalta. Vastaavasti paremmassa ryhmässä tai ryhmäkulttuurissa samantasoinen valmentaja vaikuttanee paremmalta.

Toki siitä voi vetää johtopäätöksen, että tasoryhmät pois jotta kulttuuri tasoittuu ja valmennuksen taso tasoittuu, mutta se ei ole mielestäni ratkaisu, koska se ei poista sitä ongelmaa, että molemmat kärsivät liian epätasaisista harjoitusvastustajista. Pikemminkin pitää pohtia ratkaisuja, joilla voidaan turvata myös mahdollisimman hyvä harjoittelukulttuuri alemmille tasoille. Se on helpommin sanottu kuin tehty tietysti.

Mutta muuten olen sitä mieltä, että valmennuksen tason ei edes tarvitse olla yhtä hyvää alemmilla tasoilla mahdollistaakseen edistymisen. Melkein sanoisin, että vaikka pelaajaa ei valmenneta, niin hän voi hyvin ottaa kiinni korkeamman tason pelaajat, jos vaan omaa motivaatiota ja lahjoja. Tärkeämpää silloin on sen motivaation herättely ja oikeanlaisen kulttuurin luominen kuin valmennuksen tason, ellei sitten valmentajan tasoa mitata näillä asioilla. Myöhemmin se valmentaja, joka osaa herätellä semi-haluttomien poikien motivaatiota ja työnteon kulttuuria, ei välttämättä kuitenkaan ole se kaikkein parhain pelin opettaja ja on vaikea sanoa, että miten nämä valmennuksen tasot aina oikein menevät. Jotkin ihmiset ovat kyllä hyviä tai huonoja melkein kaikessa mihin ryhtyvät, mutta niitä on harvassa.

Minä näen sen asian näin, että jos tasolta 50->75 pääsee pelkällä kavereiden kanssa pelailulla ja innolla, mutta 75->80 vaatii paljon harjoittelua valmentajan avulla, niin mielummin antaa sille potentiaaliselle 50 tason pelaajalle vaan pelikosketuksia kovalla sykkeellä mahdollisimman paljon ja keskittää varsinaisen valmennuksellisen tarmonsa sen 75 nostamiselle lähemmäksi 80 tasoa ja vuoden päästä tilanne voi olla pelaajien välillä 75 ja 77 eikä ole enää yhtään mahdotonta ottaa näitä samaan harjoitteluryhmään. Toki ei saa luoda sellaista tunnetta siinä toisessa lapsessa, että suhtautuu tämän kehitykseen välinpitämättömästi, vaan kehittymistä täytyy tukea ja ihan aidosti välittää niistä kaikista.

Molempien kehitystä voi myös nostaa luomalla kaikkiin harjoitusryhmiin kovan kilpailun kulttuurin, jotta pääsemme varsinaiseen otsikon aiheeseen.

[Metsän poika]

Ongelma vaan on siinä, että kovan kilpailuvietin omaavilla ei välttämättä ole niin kivaa, jos sitä harjoitteluakin ei tehdä koko ajan kilpaillen paremmuudesta.

Olen lukenut myös tutkimuksista, että voittaminen antaa aina ryöpsähdyksen testosteronia ja dopamiinia eliöön. Nämä kemikaalit ajan myötä myös muokkaavat aivoja ja ruumista. Ne tekevät eliöstä vahvemman, älykkäämmän, itsevarmemman ja valmiimman ottamaan vastaan isompia haasteita. Jos me yritämme hillitä voittamisefektin synnyttämistä lastemme kehoissa, niin saammeko aikaan vain huonolla itsevarmuudella varustettuja tylsämielisiä pelaajia ja aikuisia?

Jos kilpailun vähyys suomalaisessa yhteiskunnassa onkin ainut vaikuttava tekijä siihen, miksi emme pärjää urheilussa? Jos kaikki muu, valmennuksen näennäinen laatu ja resurssit yms. ovatkin vain sen suuren laivan kansituolien siirtelyä ja se voittamisefektin puutos on ainut mikä meitä painaa alaspäin?

Tätä piti vähän pidempään etsiskellä. Hirveästi ei ole tehty tutkimuksia aiheesta, mutta sitten löysin jotain.

https://link.springer.com/article/10.1007/s40750-015-0030-8

Näyttää siltä, että vaikka 8-10v pojilla testojen tasot eivät voittamisesta ja kamppailusta muutu merkittävästi, niin kahden muun tutkitun androgeenin tasot nousivat. DHEA tasot nousivat merkittävästi niin harjoittelussa kuin peleissä ja androstenedionin tasot peleissä. En osaa sanoa, että miten tämä vaikuttaa poikalapsen kehittymiseen, mutta epäilisin sillä olevan merkitystä.

 Siinä vaiheessa kun linkataan biotieteellisiä tutkimuksia joiden merkitystä ei ymmärretä, perusteluksi iloisesti sekaisin meneville psykologisille käsitteille, joilla yrittää perustella omia mielipiteitä kasvatustieteistä, joita ei ymmärrä, niin ollaan jo melko syvällä pseudotieteellisessä hutussa.

 Ensinnäkin jos otetaan nyt tarkasteluun "kilpailu". Sitä tapahtuu joka helvetin treeneissä ja pihapeleissä. Kun kaksi poikaa lähtee juoksemaan tötsältä toiselle, ohjeena juosta täysiä, niin suurin osa yrittää voittaa sen toisen. Kilpailu on olennainen osa urheilua. Kuten tuokin tutkimus viittaa, se nostaa tiettyjä (stressi)hormonitasoja.
 Stressihormonit taas ovat hyviä, kun niitä erittyy sopivassa suhteessa. Silloin niiden toipumismekanismitkin kehossa parantuvat ja lapset oppivat pikkuhiljaa toipumaan yhä korkeammista stressitasoista ja kehittyvät.
 On taas täysin eri asia puhua "kilpailusta" sarjataulukkovertailuna tai kilpailuna pelipaikasta paremmassa joukkueessa. Nuo akuutin stressin hyvät ominaisuudet eivät silloin ole relevantteja. Itseasiassa tuolloin puhutaan pitkäkestoisesta kroonisesta stressistä, jonka tiedetään olevan aikuisellekin pahasta.

 Valmentajan tehtävä olisi löytää se oikea stressitaso kilpailuihin (vaikka sitten sopivalla tasoryhmällä), jotta kehitystä tapahtuisi. Jos vain laitetaan "kilpailemaan pelipaikoista", niin saadaan tehokkaasti tiputettua ne, jotka eivät tuota stressiä siedä. Ja sitä onko jäljelle jääneet niitä, joista voi kehittyä edes huippuja, ei voi tietää.

 Toisaalta palataan siihen kysymykseen, mikä on junioriurheilun tehtävä. Tuottaa mahdollisimman terävä kärki uhrattavaksihuippu-urheilun alttarille? Vai tuottaa mahdollisimman laaja jalkapalloa pelaavien ihmisten joukko?

[Kaihlamo]

 Toisaalta palataan siihen kysymykseen, mikä on junioriurheilun tehtävä. Tuottaa mahdollisimman terävä kärki uhrattavaksihuippu-urheilun alttarille? Vai tuottaa mahdollisimman laaja jalkapalloa pelaavien ihmisten joukko?

Palataan mihin kysymykseen? Ei ole olemassa mitään yhtä kollektiivista junioriurheilua tai juniorijalkapalloa vaan kai se nyt riippuu ihan tasan siitä millaisessa toiminnassa on mukana. Meillä ainakin on huippujalkapalloon tähtäävää toimintaa jolloin joku "mahdollisimman laajan jalkapalloa pelaavan joukon tuottaminen" on täysin yhdentekevä motiivi toimia itselle jos se tarkoittaa huippujalkapallonäkökulmasta kompromissien tekemistä. Jossain muualla tilanne on ihan päinvastainen...

[Metsän poika]

Palataan mihin kysymykseen? Ei ole olemassa mitään yhtä kollektiivista junioriurheilua tai juniorijalkapalloa vaan kai se nyt riippuu ihan tasan siitä millaisessa toiminnassa on mukana. Meillä ainakin on huippujalkapalloon tähtäävää toimintaa jolloin joku "mahdollisimman laajan jalkapalloa pelaavan joukon tuottaminen" on täysin yhdentekevä motiivi toimia itselle jos se tarkoittaa huippujalkapallonäkökulmasta kompromissien tekemistä. Jossain muualla tilanne on ihan päinvastainen...

Täällä puhuttaneen juniorijalkapallosta yleisellä tasolla. Sitä voi varmaan miettiä onko se kenen vastuulla tai kuka homman maksaa.
 Kenties jossain seurassa löytyy paljon rikkaita vanhempia, jotka haluavat maksaa oman junnunsa huipulle ja uusia on jonossa, kun vanhat eivät kilpailussa pärjää. Tai joku namusetä? Yhteiskunta ainakin painottaa kansanterveydellistä näkökulmaa (ja käsittääkseni siihen täällä olevalla valituksella yritetään vaikuttaa).