Intro "Joutseno, voimaa on!" -video;
osa1 &
osa 2miten minkäään jengin nimi voi olla Kultsu
Kyseessähän on Joutsenon Kullervon ja FC Panttereiden yhteenliittymä. Historiaa löytyy esimerkiksi
WikipediastaEikai nyt kukaan oikeasti kehtaa edes mainita kultsua ja lappeenrantaa samassa lauseessa? Lappeenranta lappeenrantana ja joutseno joutsenona, kuntaliitokset :keskari:
Kullervon hyvä menestys kasvatti odotuksia tuleville kausille. Kaudeksi 1976 Kullervo hankki valmentajakseen Aarne Olkkolan, jolla oli kokemusta valmentamisesta Lahden Reippaasta ja Kuusysistä. Hänen johdollaan harjoittelu muuttui täysin aiempiin vuosiin verrattuna. Joukkue harjoitteli kauden aikana 240 kertaa. Harjoituksia oli 4-5 kertaa viikossa ja ne alkoivat jo lokakuussa. Hyvän harjoittelun myötä Kullervo sijoittui sarjassa toiseksi. Nuorten toiminnassa valmentajapula haittasi edelleen toimintaa. Valmentajapulasta huolimatta Kullervo voitti sarjansa ja nousi II divisioonaan kauden 1977 päätteeksi. Nousun eteen oli tehty paljon töitä.Joukkue aloitti harjoitukset marraskuussa ja oli harjoitellut ennen kauden alkua jo 154 kertaa. Menestymiseen vaikuttivat harjoittelun lisäksi myös valmennus ja kotiyleisö, jota kuvattiin lähes fanaattiseksi. Toimintakertomuksen mukaan kotiyleisö loi omalla kannustuksellaan, orkesterillaan ja laulullaan kentälle Kultsu-ilmiön. Kyseisenä vuotena sai myös alkunsa motto: ”Kultsu on rautaa”. Motto tuli tunnetuksi eripuolilla Suomea 1980- ja 1990-luvuilla.
Joutsenossa urheilutoimintaan kiinnitettiin yhä enemmän huomiota 1890-luvun lopussa. Ensimmäisenä urheilukilpailuja järjesti vuonna 1897 perustettu nuorisoseura Tenho, jonka kesäjuhliin liittyi usein urheilua. Tenhon perustamisen jälkeen eri puolille Joutsenoa tuli uusia urheiluseuroja...
Urheiluseuroja ei saanut virallisesti perustaa, koska poliittinen tilanne oli Suomessa jännittynyt 1910-luvun alkuvuosina. Vapaapalokunnan kautta oli mahdollista kiertää määräyksiä. Seuran nimeksi tuli Kalevala-aiheinen Kullervo.
Lähde: Lappeenrannan ja Joutsenon jalkapalloilun taloudelliset ja yhteisölliset muutokset vuosina 1970-1993Lähemmäksi nykyaikaa
Otteluohjelma
26.4 su klo 17: FC Honka / Akatemia – Kultsu
3.5 su klo 15: Kultsu – Espoon Palloseura
9.5 la klo 17: Pallokerho-35 – Kultsu
17.5 su klo 19: Kultsu – Mikkelin Pallo-Kissat
24.5 su klo 18:30: FC Viikingit – Kultsu
31.5 su klo 18:30: Kultsu – Järvenpään Palloseura
3.6 ke klo 18:30: Pepo – Kultsu
9.6 ti klo 19: FC Kiffen – Kultsu
23.6 ti klo 18:30: Kultsu – Pallokerho Keski-Uusimaa
28.6 su klo 15: Kultsu – Nurmijärven Jalkapalloseura
5.7 su klo 18:30: Lahden Reipas – Kultsu
19.7 su klo 18:30: Espoon Palloseura – Kultsu
26.7 su klo 18:30: Kultsu – Pallokerho-35
4.8 ti klo 18:30: Mikkelin Pallo-Kissat – Kultsu
9.8 su klo 18:30: Kultsu – FC Viikingit
15.8 la klo 17: Järvenpään Palloseura – Kultsu
23.8 su klo 17: Kultsu – FC Kiffen
27.8 to klo 18:30: Kultsu – Pepo
12.9 la klo 15: Pallokerho Keski-Uusimaa – Kultsu
19.9 la klo 15: Kultsu – FC Honka / Akatemia
26.9 la klo 15: Nurmijärven Jalkapalloseura – Kultsu
3.10 la klo 14: Kultsu – Lahden Reipas
Maalivahdit: Saku Pesonen, Jani Loijas, Slim Bidhi.
Kenttäpelaajat: Riku Nurkka, Panu Peräkylä, Miko Lötjönen, Petteri Rönkkö, Kareem Abubakar, Alex Odeh, Simo Kurkisuo, Brite Andoh, Samson Abah Akoh, Miguel Rodriquez, Jari Reponen, Mikko Tielinen, Tomi Karttunen, Joona Husu, Teemu Kiljunen, Aleksi Sainio, Anssi Kivistö, Markus Kyläheiko
Keskustelu avattu jonkinlaisella avauksella! Täydennettäköön sitä myöhemmin ajan kuluessa.