Tuon voi tulkita 5-4-1:ksi, jos laitetaan Berger ja Poborsky laidoille. Käytännössä tuo kaksikko taisi pelata välillä myös aika keskellä, vähän kuin tuplakymppeinä. Jolloin muoto olisi ollut suunnilleen 3-4-2-1, joka "keksittiin" vasta 15-20 vuotta myöhemmin, ja jolla Conten Chelsea surffasi Valjun voittoon.
2000 finaali oli Ranskan kannattajalle namia. Viime hetken tasoitus ja sitten voitto kultaisella maalilla. Cannavarolta ei ihan mennyt nappiin finaali. Tasoitusmaalissa pituus ei riittänyt ja pallo leijaili hänen päälakeaan hipoen Wiltordille, joka pisti maaliin. Voittomaalissa taas Cannavaro antoi ensin paskan syötön, joka johti pallonmenetykseen. Sen jälkeen Pires pisti hienolla vartaloharhautuksella Fabion kahville ja rynni päätyyn syöttämään Trezequet'lle.
2004 finaalissa Porugalilla oli hemmetin kova jengi. Lusitaaneilla oli hyviä paikkoja eikä voittokaan ollut mahdottomuus. Mutta Kreikka teki kreikat. Maali meni täysin Ricardon piikkiin. Olin täysin unohtanut, että Jimmy Jump kävi kentällä hyppäämässä ja heittämässä Katalonian/Barcan(?) lipun Figon naamalle. Onneksi ei kuitenkaan sian päätä. Tuohon aikaan tv-lähetyksissä vielä näytettiin hidastuksia kentälle ryntääjästä. Missähän vaiheessa näitä ryntääjiä lakattiin näyttämästä?
2008 finaalin maalissa pikku-Philip jäi täysin Torresin jalkoihin. Yrittikö se jotenkin suojata palloa, että Lehmann ehtisi vastaan? Vaikutti siltä, että jos Lahm olisi vain juossut palloa kohti, niin hän olisi ehtinyt siihen ja pystynyt törkkäämään sen kulmaksi. Oliko muuten Jarmo Lehtinen selostajana tässä? Erittäin hyvä selostus! Eläytymistä ja asiantuntemusta. Menee tässä YLEn nostalgia-sarjassa ylivoimaiseen kärkeen yhdessä Antsan kanssa.
Aika paljon muuten nämä EM-finaalit ovat ratkenneet puolustavan joukkueen isoihin virheisiin. 2008 Lahm, 2004 Ricardo, 2000 Cannavaro, 1996 Kouban imaisu. 1992 finaalin maalit taas menivät tuomarin piikkiin.
