kokistuoppi
Paikalla
Suosikkijoukkue: #HindenburgtheOligarchy
|
|
: 19.05.2020 klo 13:24:02 |
|
Korona-aikana futis on ollut kortilla, joskin tilanne on pikku hiljaa muuttumassa. Tehdäänpä galluppia tuntemuksista. Itse olen pohtinut omaa suhtautumista jalkapalloon.
Itse kaipaan lähinnä oman seurani ja maajoukkueen kannattamista sekä seuraamista kotona ja vieraissa, mutta näidenkään puuttuminen ei ole toistaiseksi aiheuttanut mitään levottomuutta. Kenties tilanne olisi toinen, jos kokonainen kausi jäisi pelaamatta, mitä ei onneksi taida käydä. Samoin EM-kisojen peruuntuminen kokonaan aiheuttaisi voimakasta vitutusta, kun taas niiden siirtymisen pystyy vielä hyväksymään, vaikka totta kai olin odottanut juuri tätä kesää suurella innolla, olisinhan ollut paikan päällä.
Muuten jalkapallo on minulle lähinnä viihdemuoto muiden joukossa. Arvokisat ja niiden karsinnat kiinnostavat paljon, ja miesten MM/EM-kisoista katson jokaisen matsin, jos mahdollista. Seurajoukkuefutis - myös kotimainen - kiinnostaa oman suosikkijoukkueeni ulkopuolella huomattavasti vähemmän. Seuraankin sitä vähän samaan tapaan kuin politiikkaa; otsikko- ja tulostasolla, foorumia lukien ja kärryillä pysyen. En juuri koskaan jaksa katsoa minulle neutraalien joukkueiden ottelua kokonaan, ellen ole paikan päällä. Muutaman kerran kaudessa käynkin kyllä muiden joukkueiden liigaotteluissa, joskus toisilla paikkakunnillakin. Innostus tähän on korkeimmillaan alkukaudesta, huhti-toukokuussa. Sen jälkeen kiinnostumiseni keskittyy taas omaan suosikkijoukkueeseeni.
Vähentynyt kiinnostuminen arvokisojen ja suosikkijoukkueideni ulkopuolista jalkapalloa kohtaan voi olla seurausta futisähkystä, runsaudenpulasta. Kaikki sarjat ovat helposti saatavilla, eikä niiden seuraamisessa ole harvinaisuuden eksotiikkaa. Arvokisoja seurasin myös aivan lapsena, joten niissä on vielä mukana nostalgia-aspekti. Jotkut toisethan ovat taas katsoneet lapsena myös niitä kuuluisia Englannin liigan mustavalkolähetyksiä, jolloin heidän siteensä johonkin Liverpooliin voi olla tasolla, jota en vain omista kansallis- ja paikallismielisistä lähtökohdistani pysty ymmärtämään. Toisaalta itse en tunne Tanskan maajoukkuetta kohtaan enää mitään, vaikka 2004 kisoissa jännitin kovasti heidän puolestaan.
Tiivistys: Voin elää ilman jalkapalloa, enkä ole (vielä) kokenut voimakasta ikävää sitä kohtaan korona-aikana. Paikallisen futiksen puuttuminen luo kuitenkin loven ja kaventaa sosiaalista elämääni, koska tunnen paljon ihmisiä sitä kautta.
Vaikka vaihtoehdot ovat jaotellut, tarkoituksena ei ole inspiroida oikeinkannatusvääntöä. Kiinnostaa vain, miten jalkapalloon suhtaudutaan ja mitä siinä kaivataan eniten.
|