Vai riehumaan. Kaveri tulee nokka pystyssä snobeilemaan lähteillä, mutta dissaakin tietämättään saksalaisen jalkapallojournalismin lippulaivaa. Vähemmästäkin tässä innostuu.
Ei, vaan oikaisin sinun vääriä väittämiäsi Hitachin merkityksestä Hampurille ja HSVn talouslukemienkin osalta esitit paikkaansapitämättömiä väitteitä aiemmissa viesteissäsi. Hymiö.
Tässä lisää linkkiä aiheesta, ja ai että, oikein
saksan kielellä:
http://heluecht.stupid-and-slow.de/sackgasse-sylvesterallee-endstation-hsv/Eli vuonna 79 HSV:n raha-asiat olivat siinä jamassa, että liigalisenssi meinasi jäädä saamatta. 90-luvulle tultaessa velkaa oli jo sen verran, että vain Thomas Dollin myynti pelasti seuran konkurssilta.
Linkki sopii hienosti topikkiin. Lainauksissa muut Bundespomot valittelevat sitä, miten raha-HSV voittaa mestaruuksia tehden samalla julmettua persnettoa (Keegan ostettiin ME-summalla). Missä FFP? Plus ça change...
... mainio linkki, kiitos. Suosittelen sinuakin lukemaan sen läpi, sillä tuo selostaa hyvin HSVn alamäen taustoja taloudellisten aspektien ulkopuolellakin. Tähän päälle kun tutustut hieman saksalaisen seurafutiksen tuolloiseen toimintaympäristöön ja kulttuuriin sekä saksalaisen [ammattilais]futiksen historialliseen taustaan, osaat tulkitakin lukemaasi.
Päinvastoin kuin alunperin väitit, Hampurin lento ei alkanut paitasponsorina muutaman vuoden vaikuttaneen Hitachin saapumisesta eikä HSVn kurssi kääntynyt laskuun japanilaisten lähdettyä. Hampurin nousu alkoi ennen Hitachia ja henkilöityi monilta osin seuran nokkamieheksi valittuun Peter Krohniin. Krohn oli ensimmäisiä [seura]futiksen markkinoinnillisen arvon Saksassa hiffanneita tahoja ja tarpeeksi kaukaa lajin valtapiirien ulkopuolelta uskaltaakseen implementoida uusia ideoita rahavirtojen kasvattamiseksi pääosin yhä vasta vuonna 1963 tapahtuneen ammattilaistumisen kanssa painineen laajemman kentän keskellä. Camparin haku paitasponsoriksi toi HSVn kassaan valtavan summan rahaa, mutta aiheutti lajiväessä närää ensimmäisenä näihin puuhiin ehtineen Braunschweigin tapaan. Pinkkien pelipaitojen lanseeraaminen naisväen houkuttelemiseksi, oheisohjelman tuominen matsitapahtumiin ja erilaisten mikkihiirimarkkinointiturnausten järjestäminen kilpatoiminnalta vapaina aikoina saneerasivat seuran 70-luvun puolivälissä terveeksi. Talouspuolella Krohn ja HSV olivat aikaansa edellä, samoin kuin hieman myöhemmin Münchenissä puikkoihin tarttunut ja konkurssin partaalla tanssineen Bayernin vuosikymmenten saatossa [kyseenalaisinkin keinoin] nykyiseksi juggernautiksi rakentanut Uli Hoenesskin.
Vaikka allekirjoittanut katseleekin nykyistä kissanristiäis- ja sirkushupimenoa futiksen yhteydessä kriittisesti, niin HSV ei pumpannut yksittäiseltä taholta päättömiä rahasummia keinotekoisen menestyksen luomiseksi. Se vain sattui olemaan vanhankantaisessa saksalaisympäristössä aikaansa edellä nykyisen modernin markkinafutiksen saralla. Plus urheilullisesti se teki loistavia liikkeitä monia vuosia peräkkäin. HSV poikkesi kylläkin monista muista aikasemmin lyhyitä kukoistuskausia kokeneista seuroista siinä, että aika pieni osa sen kantavista voimista oli seuran omaa tuotantoa tai Hampurista lähtöisin. Manni Kaltz, Felix Magath, Rudi Kargus, Peter Nogly, Caspar Memering ja Thomas von Heesen saapuivat kaikki nuorina skloddeina Hampuriin ja viimeksi mainittua lukuun ottamatta kehittyivät maajoukkuetason miehiksi. Näitä täydentämään hankittiin BuLissakin kannuksia hankkineet myöhemmät maajoukkuemiehet Horst Hrubesch ja Uli Stein kakkosliigaseuroista Bernd Wehmeyerin tapaan, Holger Hieronymous taas löytyi naapuri Sankt Paulin paidasta kakkosesta hänkin. Näistä on aika kaukana sellainen keeganmainen glamouri tai nykyökyiltä tuttu hillitön ryöstökalastus. Valmennuspuolella Branko Zebecissä ja Ernst Happelissa sitä hohtoa oli enemmän.
Ei silti, kyllä Hampurissakin rahaa käytettiin ja Keeganista maksettu maailmanennätyssumma ilmentää tätä luonnollisesti parhaiten. (Hankinnasta vastanneen Krohnin mukaan tämä tosin rahoitettiin ilman ulkopuolista tukea tai lainaa.) Taloudellisesti suurempana ongelmana on silti nähtävä se tavanomainen menestyvän seuran vaiva, eli palkkakustannusten nousu. Keeganin posketon palkkakaan ei luonnollisestikaan mennyt muilta tyhmiltä pojilta ohi ja kun meriittejä alkoi kertyä, nousi vaatimustaso. Tällaisessa tilanteessa sitä yleensä päädytään maksamaan, sillä kaaderin hallittu uudistaminen keskellä menestyskulkua on aika vaikeaa - Barcelonassa voi käydä kysymässä - ja yleisön suosikkien lähdön myynti on hankalaa myydä suurelle yleisölle. Hampurin ratkaisu oli pääasiassa laittaa hynkkyä tiskiin ja kun naamat alkoivat viimein olla kuluneita sekä kaaderia alettiin uudistamaan, ei päätöksissä osuttu enää aiempien vuosien tavoin nappiin, mikä linkin takaa löytyvässä tekstissä nousee erinomaisesti esiin. Bayernissa samankaltaista politiikkaa harjoittanut ja tästä kritisoitu Hoeness taas osui paremmin kohdalleen näissä. Plus tietysti Baijerin vapaavaltion kaltaisessa banaanivaltiossa oli mahdollista neuvotella paikallisten veroviranomaisten kanssa päivänvaloa kestämättömiä sopimuksia taloudellisia paineita helpottamaan. Hampurilta ei vastaavaa poliittista hyväveliverkostos taustaltaan löytynyt.
Tätä kaikkea hieman summaten Hampuri oli aikaansa edellä hyödyntäessään vasta lyhyen aikaa ammattilaisolosuhteissa pyörineen saksalaisen seurafutiksen markkinointipotentiaalia. HSVn hankintapolitiikka oli myös vuosikausia onnistunutta suurten investointien ulkopuolella ja niitä edeltäen, myöhemmin seura ei kuitenkaan kyennyt uudistamaan miehistöään tarvittavalla tasolla ja menestyksen keskellä nuorisotyö sekä nuorien talenttien sisäänajo oli laiminlyöty. (Barcelonaan taas terveisiä!) HSV oli myös isossa kuvassa hieman liian aikaisin aikaansa edellä rakentaakseen menestyksensä kestävämmälle pohjalle. Saksassa rahvaanomaisen 'vieraslajin' leimaa vastaan läpi vuosikymmenten taistellut futis nousi salonkikelpoiseksi, suuren rahan sekä maksukykyisen keskiluokan löytämäksi ilmiöksi vasta vuosituhannen taitteessa ja omien kesäkisojen lähestymisen synnyttämän buumin myötä. Hampurin kultakausi osui kolkkojen ja säältä suojaamattomien betonikolossien sekä huliganismin nousun aikaan. Televisioraha alkoi pyöriä tosissaan vasta kymmenisen vuotta myöhemmin ja tämänkin osalta kyse on Saksassa
yhä televisiointiyrityksille kannattamattomasta toiminnasta, minkä takia ikuisen kasvun tyssääminen vastikään julkistettuun BuLin uuteen televisiointosopimukseen ei yllättänyt niin suuresti.
HSVn kohtalona oli kärsiä liikkeelle sysäämänsä kehityksen seuraukset. Silloisessa toimintaympäristössä ja -kulttuurissa se ei kyennyt kannattelemaan paisunutta kulurakennettaan. Pankeilta haetut lainat täytyi silti maksaa ja se tarkoitti avainmiesten myyntiä, hankinnoista tinkimistä ja muita vastaavia 'kiperiä' päätöksiä. [Osin] tästä syystä Hampurissa vartoillaan nyt vuodesta 1987 saakka seuran seuraavaa pokaalia, siinä missä tuolloin taloudellisesti maltillisemmin operoivissa ja Hampurin mallia kritisoineissa seuroissa on tuuleteltu useampia titteleitä myöhempinä aikoina muun muassa Kaiserslauternissa sekä Stuttgartissa. (Aina siihen asti, kunnes näilläkin paikkakunnilla laitettiin menestysnälässä
all in ja koettiin HSVn kohtalo...)
Taloudellisen reilun pelin osalta
minun mielestäni tässä on se asian ydin. Tavanomaisilla sponsorisopimuksilla ja pankeista saatavalla velkarahalla mällätköön kuka tahansa aikansa, kunhan sitten myöhemmin kantavat seuraukset. Hampuri maksaa [osin] yhä laskua taannoisista porsasteluistaan ja kyntää kakkosliigassa taloudellisten vaikeuksien keskellä, Kaiserslautern ryömii konkurssin partaalla kolmosliigassa ja Schalke on isoissa vaikeuksissa. Kannattamassani yhdistyspohjaisessa seuratoimintamallissa vastuu tällaiseen ahdinkoon päätymisestä on tällöin jäsenistöllä. Tyhmistä päätöksistä on ansaittua kärsiä. On vain varmistettava, ettei käytössä ole nykyisenlaista keinotekoista oljenkortta, missä itsensä oligarkeille ja sheikeille tai suuryrityksille huoraamalla saa vapautettua itsensä aikaisempien huonojen ratkaisujensa taakasta. (Alkuperäiseen aiheeseen, eli Hampuriin liittyen tämä mahdollistui vasta parisenkymmentä vuotta aluksi käsiteltyjä tapahtumia myöhemmin ja meni onneksi sekin vituilleen.) Seuratasolla yhteisiä päätöksiä ison porukan voimin tehtäessä tällainen 'vapaudu vankilasta'-kortti on ansaitsematon.
