FutisForum2 - JalkapalloFutisForum2 - Jalkapallo
04.12.2024 klo 11:16:19 *
Tervetuloa, Vieras. Haluatko rekisteröityä?
Aktivointiviesti saamatta? Unohtuiko salasana?

Kirjaudu käyttäjätunnuksen, salasanan ja istunnonpituuden mukaan
Uutiset: Facebook & Twitter
 
Yhteys ylläpitoon: ff2 ät futisforum2 piste org

Sivuja: 1 ... 11 [12] 13
 
Kirjoittaja Aihe: ACF Fiorentina 1926  (Luettu 66836 kertaa)
0 jäsentä ja 1 vieras katselee tätä aihetta.
Nome Cognome

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Make Firenze Great Again (ja Hifki!)


Vastaus #275 : 26.09.2022 klo 11:52:50

Tulihan se voitto sieltä. Kehnohkoa Veronaa vastaan nimittäin.

...

Eilisen päivän paras juttu (voiton lisäksi) oli se, että Gonzalez palasi tositoimiin ja sai pelata lopussa n 25 minuuttia.

Speedyn paluu kentille ja maalitilastoon oli tosiaan hyvä ja tärkeä uutinen. Toivottavasti pysyy kunnossa Argentiinan maajoukkueenkin mukana. Ainakaan Hondurasia vastaan ei ollut edes penkillä. Gonzalezin tuskin tarvitsee enää lisänäyttöjä kisajoukkueeseen päästäkseen antaa, eiköhän ole mukana puolikuntoisenakin vain joukkuehenkeä rakentamassa.

Tuosta Verona-pelistä pitää nostaa ylös vielä yksi pieni huomio varovaisine johtopäätöksineen: nimittäin pallonhallintaprosentit kallistuivat hyvin epäitalianomaisesti vieraiden vaakakuppiin luvuin 44-56. Toisella puoliajalla lukemat olivat jopa hämmästyttävät 38-62 Veronalle. Otetaan tuohon lisäksi vielä keskikentän Amrabat-Mandragora-Barak roolittaminen ylöspäin osoittavan kolmion muotoon ja Kouamén valinta kärkeen. Pelin jälkeen valmennusjohto kertoikin, että ajatuksena oli hyödyntää Barakin henkilökohtaisia ominaisuuksia hyökkäysten tukemisessa ja sekoittaa Kouamén intensiivisen mutta - kröhöm - hieman omintakeisen liikkumisen avulla Veronan miesvartiointiin perustuvan alakerran pelaamista. Ja hyvinhän se toimi.

Eli Veronaa vastaan nähtiin Italianolta juuri sellaista reagointia mitä olen kaivannut. Ottelukohtaista pragmatismia. Omien avainpelaajien erityisominaisuuksien tuloksekasta huomioimista ja vastustajan heikkouksien armotonta hyödyntämistä. Mitä johtopäätöksiä tästä uskaltaa vetää - heitetäänkö 4-3-3 pysyvästi romukoppaan? Kouamélle ysipaita harteille ja kausari avaukseen? No ei ehkä kuitenkaan. Vastassa oli tosiaankin vain hailakka ja haparoiva Hellas V. Ensi viikonloppuna on taas vähän erilainen vastustaja ja mittari sarjakärki Atalantan lihallisessa muodossa. Mutta jos nyt jotain yritetään nyhtää.

Ensinnäkin, ehkä tuota 4-2-3-1-muotoa nähdään jatkossa vähän useammin. Amrabat ja Mandragora ovat pelanneet ehkä parhaat kautensa kahden pelaajan keskikentällä (molemmat toki Juricin 3-4-2-1:ssä), ja tuo parivaljakko onnistui Veronaa vastaan molempiin suuntiin hyvin. Myös Duncan on jo Sassuolon aikoinaan pelannut vastaavassa roolissa. Kymppipaikalle on tyrkyllä Barakin lisäksi Bonaventura ja Castrovilli, villeinä kortteina Ikoné tai miksei vaikka Jovic?

Toisekseen, pallonhallinta. Mitä jos joskus antaisikin pelivälineen suosiolla vastustajalle, ja yrittäisi vaihteeksi itse iskeä nopeilla hyökkäyksillä organisoitumatonta puolustusta vastaan? Tämä olisi jo vähän isompi muutos Italianon pelikirjassa joten nähtäväksi jää, oliko tämä vain yksittäinen, epätoivon ja pakon sanelema kokeilu. Vastaiskuihin soveltuvia pelaajatyyppejähän Fiorentinan keskikentällä ja hyökkäyksessä olisi pilvin pimein, ehkä jopa enemmän kuin niitä tikitaka-neppailijoita. Lisäksi kyky säädellä pelitempoa ja sen myötä omia voimavaroja pelien sisällä ja välillä olisi tällaisessa otteluruuhkassa elintärkeää.

Otteluruuhkasta puheen ollen, ohjelma MM-taukoon asti näyttää tältä:

2.10. Atalanta (v)
6.10. Hearts (v)
10.10. Lazio (k)
13.10. Hearts (k)
17.10. Lecce (v)
22.10. Inter (k)
27.10. Basaksehir (k)
30.10. Spezia (v)

3.11. RFS Riga (v)
6.11. Sampdoria (v)
9.11. Salernitana (k)
13.11. Milan (v)

Kevyet 12 matsia 43 päivään. Eurotaipaleen jatko katkolla, sarjassa Atalanta, Lazio, Inter ja Milan. Nyt soisi sairastuvan tyhjenevän ja turhien suihkukomennusten loppuvan.
RubuS

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Forza Viola! ⚜️


Vastaus #276 : 14.10.2022 klo 19:27:40

Onkos jotain potkupallopelejä pelattu tässä viime aikoina? Vai ihka oikeita kilpailullisia otteluita? Tulokset on sitä luokkaa, että luulisin niiden olleen harjoitusmatseja. 5-1 voitto, 0-4 tappio, 3-0 voitto. Kalenterin mukaan kysessä tosipelit, uskotaan sitten. Onhan näitä toisaalta hauskempi katsoa, kuin alkukauden nollanollia.

Tietääkö Nome Cognome, mitä Cabral on tehnyt? Käynyt perinteisesti kuksauttamassa valmentajan vaimoa? Puhunut hävyttömyyksiä Amerikan patruunasta? Vai vaihtoehtoisesti pitääkö Italiano Jovicia universumin miellyttävimpänä saunatoverina?
Nome Cognome

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Make Firenze Great Again (ja Hifki!)


Vastaus #277 : 16.10.2022 klo 13:05:30


Tietääkö Nome Cognome, mitä Cabral on tehnyt?

No enpä totisesti tiedä. Muistelen esittäneeni maaottelutauon alla näkemyksen, jonka mukaan Cabral on "valovuosia" Jovicia edellä. Kuinka väärässä sitä voikaan olla! Mutta nythän Italianolta tätä kysyttiin torstaisen Hearts-ottelun jälkeen:

Che succede a Cabral?
"Siamo in tanti e dobbiamo trovare soluzioni in quella zona di campo: si premia chi possa dare qualcosa in termini di efficacia e di gol in questo momento. Non è mai stato abbandonato nessuno e oggi è entrato, sono solo momenti in cui si fanno alcune scelte. Nulla è precluso per nessuno, si va avanti nel percorso cercando di non lasciare indietro nessuno".


...eli tuon vastauksen perusteella kuulostaa siltä, että Italiano yrittää tehdä Jovicin kanssa saman minkä Prandelli teki Vhalo.. Lavh... Calo.... äh, nimen olen jo unohtanut, mutta tiedätte kyllä kenestä on kyse.

Toisaalta kun tuota torstain matsia katselin, niin ihmettelin kyllä Cabralin saamaa kohtelua. Peli on puoliajalla 4-0, Jovic on jo tehnyt hyvän maalin ja Italiano päättää lepuuttaa serbiä Lecceä varten. Cabral sisään kunnon minuuteille? Ei, vaan Saponara vaihdosta laidalle ja Kouamé keskelle. Itsellänihän on vyöllä satoja miesten pelejä, mutta minun täytyy matkustaa ajassa kauas jonnekin junnuvuosille saakka löytääkseni henkilökohtaista samastuspintaa tuohon tilanteeseen. Tiedättehän, johdatte peliä kymmenen-nolla, valkku pyörittää vaihtorulettia ja odotat hetkeä kun pääset itsekin kentälle vetelemään ylänurkkia jo luovuttanutta vastustajaa vastaan. Se kakkosvalmentajan poikakin, jonka vasen jalka on oikeaa viisi senttiä lyhyempi, pääsi jo kentälle, pelkästä armosta. Mutta sinä joudut odottamaan vuoroasi lähes loppuvihellykseen saakka ja kun vihdoin pääset kentälle, et ehdi siinä ajassa saada edes palloa jalkaan. Olisi oikeastaan ollut parempi sitten istua koko matsi penkillä. Minä otin tuollaisen kohtelun henkilökohtaisena vittuiluna, ja joskus teini-iässä esitinkin nasevan mielipiteeni jollekulle valmentajan irvikuvalle tuoreeltaan pelin jälkeen.

Mutta mitä tämä torstainen tapaus kertoo Cabralin tasosta tai Italianon luottamuksesta brassia kohtaan? Uskommeko päävalmentajan lausuntoa ja odotamme että Cabralinkin aika vielä koittaa, vai vedämmekö johtopäätöksiä esimerkiksi tammikuun siirtoikkunaa silmällä pitäen? En tiedä, mutta mitä ikinä nyt onkaan tekeillä, toivon taivaan tähden että se toimii.

Jos Lecceltäkin tulee tukkaan, alkaa Fiorentinan tilanne sarjataulukossa muistuttaa juoksuhiekkaan jumittunutta virtahepoa. Taas kerran. Onneksi europelit jatkuvat vielä vuodenvaihteen jälkeenkin, se on jo käytännössä varmaa.
RubuS

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Forza Viola! ⚜️


Vastaus #278 : 18.10.2022 klo 22:44:24

Eilisen matsin paras anti:



Kauden komein peliasu Italiassa Euroopassa Telluksella sai tulikasteensa.
Nome Cognome

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Make Firenze Great Again (ja Hifki!)


Vastaus #279 : 18.11.2022 klo 11:08:53

Jahas jahas, mitäs mitäs.

Vähän tyhjä ja sekava olo on näin marraskuun keskivälin lopun alun lopussa niin kuin olisi äkkiarvaamatta matto vedetty jalkojen alta, napsaistu valot sammuksiin, vedetty pusero pään yli ja tyhjätty taskut ja jätetty siihen rähmälleen sätkimään. Mitä tapahtui? Mikä nyt eteen? Miten tästä eteenpäin? Näkikö kukaan?

No aloitetaan tästä: Fiorentinan "syyskauden" arvosana GdS-skaalalla on minun papereissani 5+. Liian vähän voittoja, liian vähän tehtyjä maaleja, liikaa tappioita, liikaa loukkaantumisia, muutama todella paha pohjanoteeraus (Lazio, Riga, Basaksehir) eikä yhtään kovaa päänahkaa. Sarjataulukossa kymmenes (10.) sija saldolla 5-4-6 ja eroa kauden tavoitteeseen (6. sija) peräti kahdeksan pistettä. Luuseriliigassa lohkovaiheen kakkossija ja ensimmäisellä pudotuspelikierroksella vastaan koko etapin kenties vaarallisin vastustaja Braga. Serie A:ssa ei siis olla kyttäysasemissa eikä ole ollenkaan mahdoton ajatus, että eurotaivalkin katkeaa heti alkuunsa. Tuo plus-merkki vitosen perässä on seurausta päävalmentaja Italianon onnistuneesta reagoinnista joukkueen pelitavalliseen ja henkiseen kriisiin sekä viimeisten viikkojen voittoputkesta, joka harmillisesti - epäonnekkaasti - päättyi kirvelevään viime hetkien tappioon San Sirolla. Jos se Ikosen Jontun sisäsyrjäsijoitus olisi ohittanut Milanin maaliviivalla päivystäneen Tomorin, olisin nostanut arvosanaa viispuolikkaaseen.

Ja kun arviointivihko nyt sattui käteen, niin pisteytetään myös kesän hankinnat:

Barak: 6-. Tsekkihujopin asenne on kunnossa, vahvistaa joukkuetta, mutta viime kausien näyttöjen perusteella häneltä odotetaan enemmän tehoja. Kärsi alkuun koko joukkueen steriiliydestä ja pelitavan ennalta-arvattavuudesta. Luotan, että Barak parantaa kauden edetessä päästessään pelaamaan ainakin ajoittain kymppipaikalla uudessa 4-2-3-1-muodossa.

Dodô: 5,5. Brassihan oli pitkän pelitauon jäljiltä ja uuteen liigaan totuttelevana ulkkarina ihan hyvässä vauhdissa aina Bologna-otteluun saakka, jossa kärsi pohjevamman. Loukkaantumisen jälkeen esitykset ovat olleet puolustussuuntaan enimmäkseen epävarmoja ja hyökkäyssuuntaan mitäänsanomattomia, vaikka juuri hyökkäysvoimaa Dodôn piti laidalle tuoda. Viime viikkoina kuntokäyrä osoitti taas ylöspäin, onneksi. Muistetaan nyt, että Fiorentinan historiassa ei ikinä ole maksettu näin paljon laitapuolustajasta.

Mandragora: 6-. Tähän on sanottava, että pessimisti ei pety. Keskikentän pohjapelaajana 4-3-3:ssa ei mitään käyttöä, mutta mezz'alana heikompia joukkueita vastaan ihan hyviä esityksiä. 4-2-3-1:ssä tuntuu olevan omimmillaan Amrabatin vedenkantajana. Oikea-aikaisia nousuja, laadukkaita pitkiä syöttöjä ja kaukolaukauspelotetta, näkymätöntä likaista työtä joukkueen eteen. Eli kärsi kaikkien muidenkin keskikenttäpelaajien tavoin alkukauden joukkuetaktillisesta haparoinnista, parantanut viime aikoina huomattavasti.

Jovic: 5,5. Yhteensä seitsemän maalia 22 ottelussa, kolme Serie A:ssa ja neljä eurokentillä. Sellaisessa 15 maalin tahdissa siis jos sama tahti jatkuu. Ei ihan huonosti, mutta kärkikahinoihin tähtäävän joukkueen ykköspyssyn pitää pystyä parempaan. Eniten Jovicissa rassaa kuitenkin usein flegmaattinen ja haluttoman oloinen kehonkieli. Ja kun tähän yhdistetään parit harkitsemattomat maalituuletukset ja huonosti ajoitetut kommentit kotimaan medialle, ei kokonaispanokseen voi olla mitenkään tyytyväinen. Loka-marraskuussa sentään 6 maalia 549 peliminuuttiin, joten ehkäpä se siitä vielä tällä Balkanin Cassanolla lähtee.

Gollini: 4. "Ghost" Gollini - lempinimi oma keksimä - saapui Firenzeen ykkösveskarin paikan ottaakseen, mutta se vähä mitä kentällä on nähty, on ollut vain kalpea haamu siitä joskus kovin lupaavasta junnusta ja ihan hyvästä Serie A -kassarista, jollaisena olen Gollinia tottunut pitämään. Haparoivaa peruspelaamista muutamalla kalliiksi käyneellä kardinaalimunauksella höystettynä. 8,5 miljoonan osto-optio? Ei jatkoon, mieluummin omalle kasvatille Cerofolinille vastuuta.

Enempiä arvosanoja en jaa, mutta Italianosta täytyy pari sanaa vielä kirjoittaa. Häneltä peräänkuulutin pari kuukautta sitten pragmatismia ja joustavuutta, ja siihen huutoon mies kyllä vastasi. Muotoon on haettu variaatioita ja löydettykin ihan toimivaa vaihtoehtoa. Yli 60 prosentin pallonhallinnasta on luovuttu, on hyökätty nopeammin ja suoraviivaisemmin, ja kas kummaa: hyökkääjät, laiturit ja kymppipaikan taitajat ovat alkaneet tehdä maaleja. Tämä on ehdottomasti positiivisin anti koko alkukaudelta ja valaa edes jonkinlaista uskoa loppukautta ajatellen. Sarjataulukossa takamatka tuntuu toivottoman pitkältä, mutta cupeissahan voi aina tapahtua mitä vain.

Tammikuun siirtoikkunasta en osaa odottaa yhtään mitään, vaikka varsinkin puolustus huutaa vahvistuksia joka paikalle. Varmaan joku pitäisi myydä ennen kuin ketään ostetaan? Toivotaan, että Castrovilli, Sottil ja Gonzalez toipuvat pelikuntoisiksi - siinä olisi jo sitä vahvistusta kerrakseen.
Nome Cognome

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Make Firenze Great Again (ja Hifki!)


Vastaus #280 : 05.01.2023 klo 12:53:19

Eilinen sarjakierros toi Fiorentinalle ja sen ystäville niin hyviä kuin huonoja uutisia.

Aloitetaan hyvillä: Torino, Udinese, Atalanta ja Lazio menettivät omissa otteluissaan pisteitä. Castrovilli palasi kentille, Bianco teki Serie A -debyyttinsä ja herranjestas sentään, näittekö sen Cabralin maalin!

Mutta: uusi vuosi, samat vanhat puutteet ja heikkoudet. Hyvää hallintaa avausjaksolla, tuttua tuhnuilua maalipaikoissa, 1-0-lukemissa koppiin. Toisella jaksolla vastustaja muuttaa peliään, alkaa luoda tilanteita ja lopulta tasoittaa ansaitusti. Muutama kulmakarvoja nostattanut valinta avauskokoonpanoon ja vaihdot, jotka ensin antavat odottaa ja odottaa itseään ja sitten kun ne lopulta tapahtuvat, eivät enää vaikuta lopputulokseen millään tavalla. Oli loistava mahdollisuus aloittaa vuosi ja eurosijojen takaa-ajo parhaalla mahdollisella tavalla, mutta jälleen jäädään surkuttelemaan hukattuja tilanteita. Toisaalta ilman Petagnan armahdusta 75. minuutin avopaikastaan olisi voitu hävitäkin, joten eikös tasapeliin pidä olla ihan tyytyväinen?

Jostakin hiipii mieleeni anekdootti brasilialaisen ja argentiinalaisen perusmentaliteetin eroavaisuudesta. Tiedättehän, sen jossa brasilialainen ja argentiinalainen tarpovat rinta rinnan keskellä Saharan paahtavaa autiomaata, eksyneinä, janoissaan ja tuskaisina. Yhtäkkiä jostain alkaa kuulua musiikkia. Brasilialainen piristyy kuin taikaiskusta ja aloittaa hymyillen letkeän lantiosamban. Argentiinalainen syöksähtää silmänräpäyksessä suojaan ja alkaa pälyillä epäileväisesti ympärilleen: "Mistä perkeleestä tuo musiikki oikein tulee?"

Olen aina pitänyt itseäni enemmän argentiinalaisena pessimistinä kuin brasilialaisena optimistina, mutta Fiorentinan suhteen olen tavannut nähdä lasin mieluummin puoliksi täytenä. Nyt olisi ehkä parasta olla realisti ja todeta, että lasi on puolillaan eikä se tästä kesken kauden enää miksikään muutu. Jos ei tuhannen taalan paikassa voiteta jualauta Monzaa kotona, niin ajetaan suosiolla lopuissa sarjapeleissä Cabralia ja nuorisolaisia (Biancon lisäksi Amatucci) sisään ja satsataan viimeiset toivon rippeet cuppeihin.

...ja ellei realismi vielä(kään) maistu, on lauantain Sassuolo-kotimatsissa vastaan jälleen tilaisuus odotin..., petyin -foorumismille.
RubuS

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Forza Viola! ⚜️


Vastaus #281 : 15.01.2023 klo 12:10:05

Ensin Chiesa, sitten Vlahovic.

Onko nyt vuorossa Gonzalez ja/tai Amrabat? Kivastihan voittoa tulisi, kun molemmat myytäisiin, vai mitä "moneyisnotaproblem" setä Rocco? Edellisistä myynneistä plusvalenzat on enemmän kuin kohdillaan, murto-osalla myynneistä ostettu uusia pelaajia. Ylimääräisistä rahoista ei olisi mitään hyötyä, koska ei niitä kuitenkaan joukkuueeseen sijoitettaisi. Ja samalla poistuisi taas kaksi parasta pelaajaa. (Tai no lasketaan Milenkovic samaan kategoriaan heidän kanssa).

Sanoisin, että Commisso näyttää todelliset karvansa tässä siirtoikkunassa. Kummallakin sopimusta jäljellä pitkälle tulevaisuuteen, mitään kiirerttä ei ole myydä. Chiesan ja dusbagin siirrot olivat sentään jonkinlaisessa pakkoraossa. Nico ja Sofian jos myydään, ei olisi mitään tekosyitä.

Miten on setä Rocco, miksi jalkapalloa pelataan? Voittojen ja unelmien vai dollarien vuoksi?
RubuS

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Forza Viola! ⚜️


Vastaus #282 : 15.01.2023 klo 12:39:49

...ajetaan suosiolla lopuissa sarjapeleissä Cabralia ja nuorisolaisia (Biancon lisäksi Amatucci) sisään ja satsataan viimeiset toivon rippeet cuppeihin.

Samaa mieltä, kaikki munat pitää asettaa conferenssikoriin. Coppa on hankalampi voittaa, mutta voihan siinäkin mitä vaan tapahtua. Puolivälierä Torinoa vastaan ja sitten voitolla oltaisiinkin jo välierissä.

Ikävästi Cabral loukkaantui voitokkaassa Sassuolo-pelissä, juuri kun oli pääsemässä vauhtiin. Amrabat sentään alkaa oleen kunnolla pelikunnossa, pitäisi aloittaa illan matsissa Romaa vastaan. Joko tulisi kauden ensimmäinen iso voitto? Epäilen.
Nome Cognome

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Make Firenze Great Again (ja Hifki!)


Vastaus #283 : 10.02.2023 klo 13:46:43

Tosipelit alkavat: sunnuntaina Juve vieraissa ja torstaina niin ikään vieraissa Braga ägäcupin pudotuspeliavauksessa. Sitten kotona Empoli ja heti perään ratkaiseva toinen osaottelu Bragaa vastaan.

Tuossa edellisten postausten jälkeen ehti parin matsin ajan taas näyttää hyvältä! Laziota (1-1) ja Torinoa (2-1) vastaan peliesitykset olivat pitkästä aikaa viimevuotisella tasolla. Coppan semifinaalipaikka lankesi Fiorentinalle heittämällä ja Olimpicollakin oli viimeisen sekunnin ryöstövoitto Milenkovicin tyhjästä-maalista-ylärimaan-vedon päässä. Mutta korostan: noissa peleissä lupauksia herättävää oli nimenomaan se tapa, jolla joukkue pelasi. Niitä kuuluisia ehjiä ysikymppisiä.

Sitten tulikin taas Bolognaa vastaan Franchilla lunta tupaan (1-2). Juventukselle jo langetettujen ja vielä langetettavien pistemenetysten seurauksena sarjataulukon seitsemäs sija on vieläkin ihan Fiorentinan otettavissa, mutta joukkue ei vain näytä saavan vaadittavaa tasaisuutta otteisiinsa. Edelleen armoton totuus on se, ettei Fiorentina ole pystynyt voittamaan yhtäkään sen yläpuolella sarjataulukossa olevaa joukkuetta. Tappioita on kertynyt jo yhdeksän 21 ottelussa. Sijoitus sarjassa on kolmastoista.

Eikä siinä kaikki. Transfermarktin mukaan Fiorentina on tehdyt maalit per laukaukset -tilastossa Serie A:n kolmanneksi huonoin joukkue - vain Cremonese ja Sampdoria jäävät taakse. Italianon nuhanenät ovat laukoneet kolmanneksi eniten koko sarjassa (440 kertaa, Milan 441 ja Inter 444), mutta verkon perukoille kudeista painuu keskimäärin vain joka kahdeskymmenes. Omiin ei välttämättä livahda mitenkään hurjaa määrää maaleja, mutta se helppous jolla vastustaja Fiorentinaa vastaan osuu, se on musertavaa. Jos et itse tee niin vastustaja tekee, kuten jalkapallon ikiaikainen viisaus tietää.

Sarjatilanteen ankeudesta ja sen jälkeen koittavasta Braga-kohtalonottelusta johtuen sunnuntain Juve-kohtaaminen ei hirveästi kiimaa nostata. Lähinnä sitä toivoo, ettei kukaan avainpelaaja loukkaantuisi ja etteivät omat koirat purisi. Positiivista on, että sairastupa alkaa tyhjetä. Castrovilli on varmaan sunnuntaina mukana ja Sottilkin kenties torstaina. Torinossa viime kaudella 7 maalia 32 ottelussa tehnyt Brekalo saattaa olla hyödyllinen nisäkäs hyökkäyspäässä. Tai sitten ei.
IlDiavolo

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: 1860 Munich


Vastaus #284 : 11.02.2023 klo 10:18:48

Fiorentina on hieno seura joka ansaitsisi oikean päävalmentajan puhtaan harrastelijan sijasta.
RubuS

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Forza Viola! ⚜️


Vastaus #285 : 11.02.2023 klo 12:48:56

Näin se tosiaan on, Juve-peli ei aiheuta mitään kiimaa tällä kertaa. Sarja kun mennyt niin persiilleen kuin olla ja voi. Sen sijaan coppassa on kuin varkain tullut se paras mahdollisuus kammeta itsensä uudestaan eurokentille ja voittaa ensimmäinen pokaali miesmuistiin. Aluksi Torino tiputti Milanin ja sitten Toro hävisi Violalle. Samaan aikaan Cremonese tekee ihmeitä ja kaataa ensin Napolin ja sitten Roman. Ja kas kummaa, kaksioaisessa välierässä kohdataan Cremonese. Tämä PITÄISI hoitaa (pitäisihän???) ja sitten finaalissa vastaan Juve tai Inter. Siinä tietysti altavastaajana, mutta yhdessä pelissä voi aina sattua mitä vaan. Näin suotuisaa kaaviota ei enään ikinä voi tulla matkalla finaaliin. Konferenssiliiga sitten se toinen mahdollisuus, mitä pidin vielä joku aika sitten sinä parhaimpana tienä ensi kauden eurokentille. Kunnes coppassa tapahtui käsittämättömiä tippumisia isoilta.

Ja mitä Italianoon tulee, niin lyhyesti sanoisin että kokemattomuus paistaa varsinkin ottelun sisäisten muutoksien tekemisessä. Puuttuu se pragmaattinen ote ja lyödään päätä seinään samalla ideologisella pelitavalla, mikä toimiessaan kyllä näyttää erittäin viihdyttävältä. Mutta kun homma ei toimi syystä tai toisesta, niin isoja muutoksia ei uskalleta tai osata tehdä. Huonoa tuuriakin on ollut paljon tällä kaudella. Omat maalinteko yritykset tuhnuiltu ja vastustaja rokottanut armottomalla prosentilla, niin kuin Nome mainitsikin. Ja kun vastustaja johtoasemassa laittaa rekan parkkiin kuudelletoista (mistä lippishattupää olisi ylpeä), ei löydy lääkettä murtamaan sitä. Mutta sata kertaa sadasta enemmin tätä kuin sitä Iachinin antifutista. Itse haluan vielä yhden kauden katsoa niin, että Vinnie the noob on peräsimessä. Jos ensi kausikin on samanlaista tervanjuontia, niin sitten vaihtoon. Commissohan ei siis tule hevillä potkimaan Italianoa pois.

Siitä puheen ollen, Rocco piti muuten taas uuden ränttätänttä shownsa. Tällä kertaa kaikkien muiden lisäksi jopa fanitkin saivat kuraa niskaansa, kun kehtaavat viheltää omalle joukkueelle mitään sanomattoman Bologna-kotipelitappion jälkeen. Annettiin ohjeita miten joukkuetta pitää kannustaa oikealla tavalla. Jenkeissä ei tälläistä tapahtuisi! On se vaan sellanen setäkulta se ameriiiikan Rocco-setä!
RubuS

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Forza Viola! ⚜️


Vastaus #286 : 13.02.2023 klo 22:46:37

Alter-egoni ottaa vallan, sitä voi myös kutsua nimellä sUBUr. Käytän tilaisuuden hyväkseni ja haastattelen jäsen RubuSta.


sUBUr: RubuS, Milloin sinusta tuli Fiorentina-fani?

RubuS: Onpas tylsä kysymys. En vastaa.

No okei.
Batibatibatibatibatibatibatibatigooooooool.
Kuka muuten muistaa vielä selostajien konekivääritykitykset, kun Batistuta oli itse tykittänyt verkot kireälle?

s: Ketkä ovat suosikkipelaajiasi, jotka ovat pukeneet päällensä violettipaidan?

R: Batistutan lisäksi tietenkin Rui Costa, myös Angelo Di Livio, koska jäi tahkoamaan alasarjaa konkurssin jälkeen, unohdan sujuvasti merdavuodet. Ja viimeisimpänä aina tyylikäs Borja Valero.

s: Pääseekö kukaan pelaaja tällä hetkellä lähelle suosikkipelaajan asemaa?

R: Ei. Mutta nykypelaajista eniten pidän Castrovillistä, vaikkei olekaan joukkueen paras pelaaja. Mutta eipä tarvi ollakaan. Ja kunhan pysyisi nyt taas ehjänä. Cabralin soisin lyövän itsensä läpi kunnolla.

s: Mitä maalia olet tuulettanut eniten?

R: 2003 kauden päätteessä Viola pelasi Perugiaa vastaan paikasta serie A:han takaisin. Kun Fantini teki toisessa osa-ottelussa puskumaalin, jolla Viola meni 1-0 johtoon (peli päättyi 1-1), ei riemulla ollut rajaa. Ensimmäinen ottelu oli päättynyt 0-1 voittoon vieraskentällä. 2001 Fiorentina koki tuon konkurssin, ja kahden vuoden tauon jälkeen Fantinin maalin ansiosta Viola palasi takaisin pääsarjaan.

s: Entä komein (Violan) maali minkä olet nähnyt?

R: Mauro Bressanin seksipotkumaali paristakympistä Barcelonaa vastaan eurooppaliigassa vuodelta 1999.
https://m.youtube.com/watch?v=g515yEVE7lU

s: Sitten toisenlaisiin kysymyksiin. Miksi kirjoitat futisfoorumille?

R: Jos haluu saada on pakko antaa.

s: Muuta syytä?

R: Joskus pitää päästä päästämään höyryjä ulos. Ettei poksahda.

s: Kuka kirjoittaa parhaimmat jutut foorumilla?

R: Täytyy vetää vähän kotiinpäin, eli jos joku laittaa pystyyn näin mahtavan topiikin kuin tämä, niin aloitusviestin kirjoittanut saa sen kunnian. Virtuaalituoppi siis Nome Cognomelle!

s: Onko joku muu lisäksi?

R: Hmm. Jollain perverssillä tavalla pidän iivun kirjoituksista.

s: Mutta hänhän on... siis...

R: Sanoinkin perverssillä. Sitä paitsi niin kuin Nome joskus kirjoitti, sankarilla pitää olla anti-sankari.

s: Kirjoitatko koskaan kännissä?

R: Pois se minusta.

s: Kirjoitatko koskaan selvin päin?

R: Pois se minusta.


Nome Cognome

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Make Firenze Great Again (ja Hifki!)


Vastaus #287 : 14.02.2023 klo 15:01:15

Ja sieltä, selittämättömästi kuin telepaattisesta tilauksesta, jäsen RubuS (joka ei ole kakkosnikkini vaan tutkaparini) laimentaa kauden kymmenennen tappion jälkeistä katkeruutta tujauksella nostalgiaa. Sattumalta olin tässä päivieni ratoksi kääntänyt vapaamuotoiseen tyyliini laatujulkaisu Ultimo Uomon vuosia vanhaa muistelmajuttua. Eletäänhän helmikuuta, siis katolisessa maailmassa karnevaalikautta, ja Fiorentinan kannattajilla sana "karnevaali" voi assosioitua vain yhteen nimeen:

Edmundo.

Ja sitähän tämä on meille violetin värin nimeen vannojille: nykyhetken piilottamista nostalgian torkkupeiton alle, haaveillessamme samalla täydellisestä toukokuun illasta Stadio Olimpicon tummenevan taivaan alla. Joko lentoliput on maksettu, hostelli varattu, pomolle soitettu? En voinut vastustaa kiusausta muuttaa viimeistä edellisestä kappaleesta paria nimeä ja detaljia. :)

Mutta asiaan.



Ollapa jälleen viisitoista (Giovanni Fontana, 3.10.2015)

https://www.ultimouomo.com/tornare-quindicenni/

…muistelma siitä, kun Fiorentina oli sarjataulukon kärjessä ja hyökkäyksessä pelasivat Batistuta ja Edmundo.

Urallani Fiorentinan satunnaisena kannattajana kaukana Firenzestä on ollut vain yksi ainoa hulluuden kausi, jolloin hankin kausikortin Franchille ja nousin junaan joka toinen viikko. Kausi 1998-1999. Sen kauden Fiorentina viipyi sarjataulukon piikkipaikalla 21 kierroksen ajan ja pokkasi ”talvimestaruuden”. Minä matkasin stadionille ja joukkueeni voitti (10 voittoa 10 kotiottelusta). Sitten, yhdennessätoista ottelussa Franchilla, Batistuta loukkaantui, Edmundo lähti karnevaaleihin ja hävisimme scudetton.

Tai ainakin näin firenzeläiskannattajat tuon tarinan kertovat. Puolueettomampi tarkkailija huomauttaisi, ettei tuo Fiorentina todennäköisesti olisi kuitenkaan voittanut scudettoa, että joukkueella ei ollut lainkaan yhtenäistä peli-ideaa ja että se luotti vain huippupelaajiensa yksilösuorituksiin, että joukkueen menestys vieraspeleissä oli heikompaa kuin keskikastin Barilla ja Bolognalla, ja että takaa-ajajat kuroivat etumatkaa umpeen jo ennen hyökkääjäduon vastoinkäymisiä.

Mutta minä en tiedä kumman näistä kahdesta tarinasta tahdon kertoa, pelkään osaavani kertoa versioista edellisen paremmin, ja juuri siitä on kyse. Varmaa on, että näinä kuluneina 17 vuotena en ole enää nähnyt Fiorentinaa sarjajohdossa, ja juuri siitä syystä – minusta huolimatta – huomaan yhtäläisyyksiä (Paulo Sousan ensimmäiseen kauteen Fiorentinan päävalmentajana, 2015-16, suom. huom.): kuinka Fiorentinalla on kuuden kierroksen jälkeen 15 pistettä viidellä voitolla ja yhdellä (urhealla) tappiolla, kuinka se on tehnyt avausmaalin kaikissa pelaamissaan otteluissa, kuinka se nojaa puolustuksensa pitävyyteen ja osoittaa vaikeuksia pelinrakennuksessa. Erona tuohon takavuosien Fiorentinaan on, että tällä kaudella joukkueessa ei ole maailman kolmea parasta pelaajaa.



Se oli Toldon, Rui Costan ja Batistutan Fiorentina. Siinä olivat myös Edmundo, Oliveira, Heinrich, Torricelli ja Repka, mutta se oli Toldon, Rui Costan ja Batistutan Fiorentina. Leijonanosa tuon joukkueen voitoista edellytti Toldon ihmepelastusta. Jos joku pelaajista sai pallon jossakin päin kenttää hän antoi sen Rui Costalle, joka tuon hänelle niin tunnuksenomaisen majesteetillisen käveleskelyn lomassa valitsi juuri oikean hetken tarjoilla pallon Batistutalle, joka laukoi. Batistuta laukoi ja teki maalin – ja jos vastustaja ei päästänyt häntä laukomaan, hän ansaitsi vapaapotkun ja teki maalin siitä.

Mutta ennen kaikkea se oli Trapattonin Fiorentina, ja niinpä tuon maalin tehtyään se sulkeutui catenaccioonsa, ja usein se teki niin jo ennen johtomaalin tekemistä. Lähtemättömin muistoni tuosta kaudesta ei ole sarjan kärkipaikka, eivät Batistutan uroteot, vaan kärsimyksen tunne joka kerta kun joukkueeni oli johtoasemassa ja vastustajalla oli pallo, yritykset pitää heidät loitolla ajatuksen voimalla, pakkomielteinen vilkuilu pelikelloon joka tuntui hidastuvan jokaisella silmäyksellä.

Kausi alkoi vakuuttavalla kolmen ottelun voittoputkella, joista kaksi vieraskentillä (nämä jäivät koko kauden ainoiksi Firenzen provinssin ulkopuolella otetuiksi voitoiksi). Kaikissa kolmessa ottelussa Fiorentina johti jo 6 minuutin pelin jälkeen ja osoitti ylivoimaisuutta, johon emme olleet tottuneet. Avauskierroksella 2-0 Empolia vastaan, sitten 1-2 Vicenzassa jonka seurauksena Fiorentina, Milan ja Juventus olivat sarjataulukon kärjessä.

Sitten 1-3 San Sirolla Milania vastaan, ja Juven samaan aikaan hävitessä oman ottelunsa, Fiorentina oli yksin Serie A:n huipulla. Se oli niin sanotusti enemmän Lehmannin Milan-Fiorentina kuin Batistutan, siinä mielessä että Batistuta teki hattutempun enemmän Lehmannin kuin Batistutan ansiosta.

Näin tuon Batistutan hattutempun Fiorentinan kannattajien porukassa, joka oli tilannut Telepiù-kanavan ja joka enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti peri seuraansa pääsystä maksun. Olin 15-vuotias ja katsoin peliä saman firenzeläisen setäni kanssa, joka vuosia aiemmin seisotti minut vastasyntyneen sisareni eteen ja kysyi minulta kumpaa rakastin enemmän, pikkusiskoani vai Roberto Baggioa. Hänen kanssaan solmimme paholaisenvalan kausikortista, junamatkasta kotipeleihin joka toinen viikko ja taikauskoisesta rituaalistamme (menimme aina hissillä ensin väärään kerrokseen tehtyämme niin ensimmäisen voiton kohdalla).

Minusta olisi ollut mukava lisätä, kuten muistelin, että tarinassa olisi ollut osansa myös eräällä toscanalaistyttöystävällä, joka ei kovasta yrityksestään huolimatta sittenkään onnistunut aiheuttamaan minulle suurempaa kärsimystä kuin Trapattonin Fiorentina. Mutta ei: otin häneen yhteyttä ja ajankohta ei täsmää. Joten kyse on keskenkasvuisesta kärsimyksestä, joka syntyy ainoastaan siinä elämäntilanteessa kun ensi kertaa löytää joukkueensa sarjataulukon ykkösenä.

Seuraavalla viikolla, ensimmäisessä ottelussa kausikorttilaisena, olin jo vakuuttunut siitä että tuon huonoa onnea. Fiorentina-Udinese, karmea ottelu, 0-0 koko 90 minuutin ajan, Udinesella tolppa, Fiorentinalta hylätään sääntöjenmukainen maali. Sitten, 92. minuutilla, Edmundo pelaa Rui Costan kanssa seinän ja viimeistelee yhteen-nollaan. Minä en tuo huonoa onnea eikä Fiorentina menetä paikkaansa yksin sarjan kärjessä. Tähän saakka kaikki hyvin.

Myös seuraavana sunnuntaina olen stadionilla, tällä kertaa Olimpicolla, katsomassa Roma-Fiorentinaa. Fiorentina menee johtoon Batistutan maalilla, toisella puoliajalla nähdään kolme ulosajoa, joista kaksi Romalle. Pelataan kymmenellä yhdeksää vastaan, Zeman lähettää kentälle argentiinalaisen vaihtomiehen. Ne olivat maailmanhistorian ainoat 12 minuuttia, joiden aikana Gustavo Bartelt näytti jalkapalloilijalta.

Kahdessa identtisessä hyökkäyksessä Bartelt käyttää Fiorentinan puolustajia pujottelukeppeinään ja syöttää pallon keskelle. Ensin maalaa Alenichev 90. minuutilla, sitten 94. minuutilla Totti Toldon torjunnan paluupallosta. Fiorentina häviää ensimmäisen ottelunsa, mutta pystypäin, ja säilyttäen ykkössijansa sarjataulukossa. Niin kutsutut ”seitsemän sisarusta” ovat kaikki tiiviissä tuntumassa: Juve, Roma ja Inter kahden pisteen päässä, Lazio, Milan ja Parma kolmen.

Seuraava ottelu on Fiorentina-Salernitana, jossa Salernitanan pelaaja ajetaan ulos heti alussa, mutta Fiorentina ei tee maalia. Kunnes 50. minuutilla Edmundo rikkoo kuparisen ja ottelu päättyy lopulta 4-0 brasilialaisen ja Batistutan tehdessä kaksi maalia mieheen. Tuossa ottelussa rakastun Edmundoon ja vakuutun siitä, edelleen 15-vuotiaan fanin arvostelukyvyllä, että Edmundo on maailman paras kynäilijä.



Kun pelaan palloa pikkupoikien kanssa (poikkeuksetta itseäni nuorempien) sanon: ”Nyt teen edmundot”, ja harhautan heidät kaikki. Mutta tuon Salernitana-ottelun yhteydessä sattuu myös jotakin muuta. Vuosia aiemmin Franchille euro-otteluihin langetetun käyttökiellon myötä Fiorentina oli päättänyt viedä UEFA Cupin ottelunsa Grasshoppersia vastaan Salernon Stadio Arechille ja halusi muodostaa jonkinlaisen gemellaggion Salernitanan kanssa. Mutta salernolaiskannattajia on vastassa heidän katkerat vihollisensa Veronasta, jotka myös ovat gemellaggiossa Fiorentinan kanssa. Seuraa väkivaltaisuuksia ja kaikenlaista huonoa käytöstä. 4-0-tilanteessa Fiorentinan kannattajat huutavat: ”Serie B! Serie B!”, mihin salernolaiset vastaavat: ”Salernoon ei ole asiaa! Salernoon ei ole asiaa!” Se siitä gemellaggiosta.

Olen yksi harvoista Fiorentinan kannattajista Arechilla, jonne menin yhdessä salernolaisen ystäväni kanssa, joka pelastaisi myöhemmin henkeni (tai ei ainakaan paljoa puutu). Ottelun aikana* Salernitanan kannattaja heittää bomba cartan neljännen erotuomarin viereen. Ottelu keskeytetään. Molemmin puolin esitettyjen tappouhkausten johdosta Fiorentinan kannattajia pidetään stadionin suojissa useiden tuntien ajan. Tuntien stadionin entuudestaan ystäväni onnistuu löytämään meille poispääsyn. Ohitamme puhelimessa jonkun kanssa puhuvan Oliveiran ja poistumme Arechilta. (*Oikeasti tämä tapahtui puoliajalla joukkueiden ja tuomariston siirtyessä kentältä pukusuojiin.)

Kadulla stadionin ulkopuolella skoottereilla liikkuva ultras-ryhmä lähestyy meitä ja kysyy: «Uagliù aro stat jenn?», johon ystäväni vastaa: «A cas». «Ma sit i Saliern?», «Si nun ce crir’ vir’ cà!» (”Minne menette?” ”Kotiin.” ”Oletteko Salernosta?” ”Jos ette usko, niin katsokaa tätä!”) ja näyttää heille avaimenperäänsä, jossa on Salernitanan merihevonen. Minä pidän pääni kiinni ja livahdan kuin koira veräjästä, mutta Fiorentina ei. 0-3-kabinettitappio Fiorentinalle ”objektiivisen vastuun” nojalla ja putoaminen eurokentiltä.

Seuraavana sunnuntaina on luvassa jälleen tappio, ja kaikille alkaa valjeta, että trendi voitetaan kotona, hävitään tai tasataan pisteet vieraissa on tullut jäädäkseen. 2-0 Malesanin Parmalle ja kärkipaikan menetys vihatulle puolustavalle mestarille, Juventukselle.

Viikkoa myöhemmin Fiorentinan vieraaksi saapuu Venezia. Ottelu on selvää pässinlihaa, 4-1, mutta stadionilla kaikki seuraavat mitä tapahtuu Juven pelissä Udinessa muodostamalla pieniä ryhmittymiä niiden onnekkaiden ympärille, joilla on hallussaan matkaradio. Juventus johtaa 0-2, mutta 65. minuutilla Bachini kaventaa. 94. minuutilla ottelu Franchilla on jo päättynyt, mutta puheensorina jatkuu puhjeten lopulta karjaisuksi: ”El Pampa” Sosa on tehnyt 2-2, heittänyt paitansa pois ja kiivennyt katsomoaidalle tuulettamaan.

Kaikki pyrkivät saamaan vahvistuksen tapahtuneelle, ja kun stadionin tulostaululla näytetään lopputulosta Udinese – Juventus 2-2, kuuluu uusi karjaisu. Luultavasti tästä jälkimmäisestä mylvinnästä hämmentyneenä tulostauluvastaava päivittää taululle ”Udinese – Juventus 3-2”. Jälleen mylvintää. Joku jossain ottaa ohjat käsiinsä, ja tulostaululle palaa lukemat 2-2. Yleinen pettymys. Sekaannus oli lähtenyt niin pahasti käsistä, että stadionin kuuluttaja ottaa asiakseen ilmoittaa tavanmukaisesta protokollasta poiketen: ”Tiedotamme, että ottelu Udinese-Juventus on päättynyt 2-2.” Taas mylvitään. Fiorentina on palannut sarjakärkeen.

Jälleen vierasottelu ja jälleen tappio, tällä kertaa peräti Piacenzaa vastaan. Mutta myös Juventus häviää Olimpicolla, joten Fiorentina jatkaa sarjajohdossa, yhden pisteen Juventusta ja Romaa, kaksi Parmaa edellä. Franchilla palataan taas voittokantaan lukemin 3-1 Interiä vastaan. Sitten taas vierasottelu Barissa, 0-0. Fiorentina jatkaa piikkipaikalla ainoastaan kotikuntonsa vuoksi, mutta myös siksi että Serie A on kutkuttavan tasainen. Sarjakakkonen vaihtuu joka viikko: Juve, Parma, Inter, Milan, Roma, Lazio.

Sitten alkavat vaikeat ottelut ja vaihe, jona sitä menee stadionille tietoisena omasta elintärkeästä tehtävästään kärsiä joukkueen mukana. Tämän ajanjakson kiteytymä on Fiorentina-Bologna (1-0). Täysin yksipuolinen näytelmä, jossa esiintyy vain Mazzonen Bologna. Fiorentina kykenee vain hankkimaan vapaapotkuja 30:stä tai 40 metristä. Batistuta laukoo, itseoikeutetusti, tekee yhden. Lopusta pitää huolen Toldo, joka tekee kuusi tai seitsemän huippupelastusta. Ottelun pitäisi päättyä suurin piirtein 0-6, mutta päättyykin 1-0. (Olen kysynyt itseltäni, olenko kärsinyt yhdessäkään ottelussa yhtä paljon kuin tässä. Ei niinkään raivoa, ei uhrautumista. Vaan nimenomaan kärsimystä. Ja vaikka tiedostankin, ettei ole järin sankarillista todeta että koko elämäni kärsimyksellisin ottelu on ollut joulukuun alun Fiorentina-Bologna, se on totuus.)

1-0-lukemiin Batistutan maalilla päättyy myös seuraavan viikon ottelu, silläkin kertaa Franchilla, Juvea vastaan, ja se etten jää muistelemaan voittoa Juventuksesta, kertoo kuinka poikkeuksellisesta ja jännittävästä kaudesta olikaan kyse.

Sitten on vuorossa jälleen vierastasapeli, 2-2 Perugiassa, jossa Fiorentina päästi ensimmäisen maalinsa 357 minuuttiin. Luonnollisesti paluu Franchille tarkoittaa jälleen paluuta voittokantaan: 1-0 Sampdoriaa vastaan, hyvin samaan tapaan kuin muutkin vastaavat. On lähestulkoon tarpeetonta mainita, että tässä vaiheessa olen vakuuttunut omasta ratkaisevasta osuudestani Fiorentinan menestyksessä. Siitä asti kun hankin kausikortin, poislukien romantillinen tappio Olimpicolla, Fiorentina on voittanut joka kerta kun olen ollut paikan päällä ja jäänyt voitoitta joka kerta kun en ole.

Kykyihini luottaen teen paluun Olimpicolle otteluun Laziota vastaan, ja otan jopa äitini ja sisareni mukaan vierassektioon. Se ei ole hyvä idea. Ottelun aikana sataa Lazio-kannattajien heittämiä kolikoita, ja paljon. Kiipeämme ylimmälle lehterille, minne kolikot eivät yllä, sisareni (8 vuotta) ehdottaessa että käymme keräämässä rahat koska ”voisimme rikastua”.

Myös pelikentällä tulee turpiin vastaansanomattomin 2-0-lukemin. Toldoa moukaroidaan laukauksilla. Pelin jälkeen tulostaululla näytetään sarjataulukkoa, joka kertoo: Fiorentina (ja Parma) 32, Lazio 29. Fiorentinan kannattajat reagoivat tähän huutamalla lazialeille ”Serie B! Serie B!” Jopa 15-vuotiaan kannattajantajuni riittää ymmärtämään kuinka naurettavaa se on, ja pidättäydyn osallistumasta. Iltapäivän huonoin uutinen on, että huomaan ettei Fiorentinan voittaminen johdukaan minun läsnäolostani. Kaikki ne taikauskoiset riitit, joita olen noudattanut sotilaallisella säntillisyydellä joka sunnuntai, alkavat menettää merkitystään.

Seuraava ottelu on syyskierroksen viimeinen, ja Fiorentina voittaa Cagliarin 4-2. Jälleen lopputulos on iltapäivän ainoa positiivinen anti, sillä Fiorentina pelaa huonosti. ”Cagliari joutuu tappiolle Violan ensimmäisestä ja ainoasta hyökkäyksestä”, kertoo selostaja, joka lisää lähetyksen lopuksi: ”Trapin joukkueen on vaikea nähdä voittavan mestaruutta. Sillä on loistava hyökkäys, muttei pienintäkään häivähdystä minkäänlaisesta organisoidusta pelistä.” Fiorentina osoitti ties kuinka monennen kerran täydellistä riippuvuutta hyökkäyskaksikostaan Batistuta-Edmundo (hattutemppu edelliseltä, yksi maali jälkimmäiseltä). Hiljattain Trapattoni kertoikin, kuinka tuon kauden aikana istui yön toisensa jälkeen kaksikon kanssa yrittäen saada heidät tulemaan toimeen keskenään, eikä tuota ole vaikea uskoa.

Batistuta on Batistuta: kauden tässä vaiheessa hän on tehnyt 17 maalia 17 ottelussa. Eipä lisättävää. Edmundo, lempinimeltään ”O Animal”, on vaikeasti pideltävä hyökkääjä (eufemismi). Edellisellä kaudella kun Malesani peluutti hänen sijastaan parissa ottelussa Morfeoa, Edmundo otti ja lähti Brasiliaan selittäen, ettei ”kukaan ollut koskaan uskaltanut jättää häntä penkille”. Julkisuuteen päätyi myös tapaus Pedrinho-simpanssin kanssa, joka oli tilattu koko sirkuksen ohella Edmundon pojan yksivuotissynttäreille. Edmundo valokuvattiin tilanteessa, jossa hän näyttää juottavan olutta simpanssille (minkä hän myöhemmin kiistää). Lukuisat eläinsuojeluyhdistykset tekevät ilmiannon. The Observer -lehden selonteko tapahtumien kulusta on mielenkiintoinen: ”Juhlassa Edmundo juotti simpanssin humalaan oluella ja viskillä. Paikalla olleet kaksi elefanttia tyytyivät veteen.” Onko olemassa edmundomaisempaa lausetta kuin paikalla olleet kaksi elefanttia tyytyivät veteen? En usko.



Joka tapauksessa Fiorentina on talven mestari. Seuraavana sunnuntaina Fiorentina nappaa edellä mainittujen kahden ensimmäisen vierasottelun lisäksi kauden ainoan vierasvoittonsa. Ei liene sattumaa että se tapahtuu muutaman kilometrin päässä Firenzestä Castellanilla, joka on täpösen täynnä skootterikulkueessa saapuneita viola-kannattajia. Lopputulos 3-0, kuten seuraavallakin kierroksella kotiottelussa Vicenzaa vastaan. Sitä seuraava sunnuntai on se, joka antaa suunnan koko loppukaudelle.

On yhdestoista kotiottelu, neljästoista kaikki kilpailut mukaan lukien, ja on tullut kolmetoista voittoa. Fiorentina pelaa kovakuntoista sarjakolmosta Milania vastaan. Vähän ajan kuluttua (spoiler!) se voittaisi mestaruuden. Ottelu, kuten tavallista, pysyy vastustajan hallinnasta huolimatta kuin naulittuna nolla-nollassa. Pahin uutinen on Batistutan loukkaantuminen. Kaksinkamppailutilanteen seurauksena hän kaatuu maahan ja joutuu paareilla muutamaksi minuutiksi kentän laidalle. Koko stadion laulaa hänen lauluaan: ”Bati-bati-bati-batigol-batigol-batigol-oh-oh”. Hän nousee takaisin jaloilleen, on Batistuta, ja palaa kentälle yleisön suosionosoitusten saattelemana.

Mutta hän saa maksaa peräänantamattomuudestaan. Seuraavalla minuutilla juostessaan tapansa mukaan pitkän pallon perässä vastahyökkäykseen – olen nähnyt kovasti vaivaa päästäkseni eroon ajatuksesta että ellei olisi loukkaantunut Bati olisi tehnyt tilanteesta maalin ja kotivoittojen sarja olisi jatkunut kauden loppuun asti, mutta tuloksetta – hän loukkaantuu vakavasti.

Sillä hetkellä kun Batistuta lyyhistyy maahan, stadionille laskeutuu hiljaisuus jollaista en ole koskaan kokenut pelitilanteen aikana. Tällä kertaa hänet kannetaan pois kentältä paareilla ja kyynelehtien. Hän saapuu pelinjälkeiseen lehdistötilaisuuteen kainalosauvoissa ja sanoo, että joukkuetoverit ”lupasivat antaa kaikkensa”. Samaan aikaan Edmundo on jo Fiumicinon kentällä, josta hän nousee Rio de Janeiron -koneeseen, aivan kuten hänen sopimukseensa on kirjattu. Koti-ikävää välttääkseen hänellä on lupa matkustaa Brasiliaan karnevaalien aikana. La Repubblica otsikoi: ”Batistuta sairaalaan, Edmundo karnevaaleille”. Hyökkäyksen tridentestä Batistuta-Edmundo-Oliveira tulee Carmine Esposito-Oliveira-Robbiati. Se on Fiorentinan loppu, ja siihen, kontekstuaalisesti eikä lainkaan sattumalta, loppuvat myös muistoni.

Seuraavalla kierroksella Lazio saa Fiorentinan kiinni, sitä seuraavalla Lazio menee jo ohi ja Milan ajaa rinnalle. Fiorentina jää lopulta 14 pistettä Milanista ja 13 Laziosta. Joukkue joka 19 ottelussa oli rohmunnut 41 pistettä, 2,16 per peli, kerää enää surkeat 15 pistettä yhtä monessa ottelussa. Myös urani kausikorttilaisena päättyy näin, vailla mahdollisuutta sanoa että ratkaiseva läsnäoloni kannattajana salli Fiorentinan voittaa scudetto kymmenien ja kymmenien vuosien tauon jälkeen.

Totta puhuen on vielä yksi asia jonka muistan etäisesti, ja se on Mirrin rankkarin arvoinen rike Salasia vastaan viimeistä edellisellä kierroksella, jonka takia Lazio menetti mestaruutensa. Muistan että tapahtuman aikana se ei ollut minusta missään nimessä rangaistuspotku, ja että se olisi minusta ollut jälleen yksi tuomarivirhe kaikkien muiden loputtomien tuomarivirheiden joukossa joista Fiorentina sillä kaudella kärsi (olen varma siitä että esitin tämän näkemyksen Laziota kannattaneille luokkakavereilleni) ja jotka omalta osaltaan olivat riistämässä scudettoa Fiorentinalta.

Mutta myöhemmin saan lukea, että ottelun erotuomari Treossi esitti anteeksipyynnön, sillä ”se oli rankkari” ja mieleeni hiipii epäily: entäs jos ne kaikki muutkin vääryydet olivat vain viisitoistavuotiaan ei-yhtään-puolueettoman kannattajanmielikuvitukseni tuotetta? Ja entäs se toinen tekosyy sitten: Edmundo ja karnevaalit – kuinka paljon se oikeasti vaikutti? Olin epävarma, joten tarkistin asian. Kuinka monta ottelua Edmundolta lopulta jäi väliin tämän käsittämättömän karnevaaliepisodin takia? Vastaus: yksi. Kaikki tämä legenda yhden pelaamatta jääneen ottelun takia. Batistutan loukkaantuminen oli varmasti ratkaiseva tekijä, mutta hänkin oli sivussa vain kuukauden. On totta että hän kiiruhti toipumistaan ja pelasi alkuun käytännössä yhdellä jalalla, mutta Fiorentina lopetti pelaamisen neljäksi kuukaudeksi.

Loppujen lopuksi, sanon itselleni, se Fiorentina ei olisi ikipäivänä voittanut scudettoa. Se oli Batistutan ja Edmundon, Toldon ja Rui Costan Fiorentina, mutta avauskokoonpanoon kuuluivat myös Padalino, Falcone ja Christian Amoroso. Carmine Esposito, Ficini ja Tarozzi pelasivat yli kolmanneksen otteluista. Ehkei tuo joukkue ollutkaan niin väkivahva kuin muistelin. Ja tässä kohtaa mielessäni herää toinenkin epäilys. Kirjassaan Hornankattila Nick Hornby esittää teorian jokaisen kannattajan luonnollisesta kehityskaaresta. Intohimo roihahtaa keskenkasvuisena, oma joukkue on jokaisen ajatuksen keskiössä, elämä on sunnuntain odotusta ja viikon aikana puheenaiheilla on taipumus koskea lähinnä seuraavaa ottelua.

Sitten sitä kasvaa, intohimo laimenee, ajatukset kääntyvät naisiin, opiskeluun, työhön, ihmisenä kasvamiseen, ja kannattaminen ikään kuin vähän unohtuu. Vaikka ei nyt sentään liioitella: jalkapalloa edelleen rakastaa, mutta sitä seuraa pienen objektiivisuutta tuovan etäisyyden päästä, jonka ansiosta voi jättää vaikka yhden ottelun katsomatta, sitten kaksi, kunnes lopulta sitä huomaa että elämässä on jalkapalloa tärkeämpiäkin menoja. Kunnes lopulta kolmen- ja neljänkymmenen ikävuoden välillä kaikki alkaa taas alusta. Vähä vähältä oma joukkue nousee takaisin elämän keskipisteeksi ja sitä muuttuu hiljalleen takaisin karkeatapaiseksi kannattajaksi, vähemmän objektiiviseksi ja enemmän irrationaaliseksi mukanaeläjäksi. Sitä muuttuu yksinkertaisesti enemmän kannattajaksi.

Ja tässä kohtaa kysyn itseltäni: eikö olekin niin, että ajatellessani että ”pohjimmiltaan Padalino, Falcone ja Amoroso eivät olleet mestarijoukkueen pelaajia” todellisuudessa ajattelenkin että ”loppupeleissä Milenkovic, Biraghi ja Bonaventura eivät ole ainakaan yhtään huonompia”, tai ”onko parempi että vaihtopenkillä on Ficini, Bigica ja Esposito vai Mandragora, Duncan ja Cabral” tai jopa ”tokihan olemme Italianon kanssa pelanneet huonosti, mutta haluatko tosiaan muistella kuinka huonosti ja vieläkin epäorganisoidummin pelasimme Trapattonin kanssa?”

Eikö olekin niin, että se mikä pintapuolisesti vaikuttaa yritykseltä rationalisoida tuota kautta 1998-1999 onkin todellisuudessa irrationaalisuuden petollinen yritys ujuttaa minut takaisin siihen kauteen, ja saada minut toivomaan objektiivisesti arvioituna mahdottomia asioita? Eikö minulle juuri tapahdukin se mistä Hornby puhuu, eli että olen menettämäisilläni arviointikykyni ja muuttumassa taas kannattajaksi? Okei, sanon, en varmaan ihan vielä ole tulossa vanhaksi, ja syvimmällä sisimmässäni, uskonko todella tähän scudettoon cup-mestaruuteen? En tiedä kumpi minua pelottaa enemmän.

Giovanni Fontana on opiskellut humanistisia tieteitä Italiassa ja kansainvälisiä suhteita Englannissa. Italialaisen gradunsa hän väitteli Batistutan pelipaita yllään. Englannissa graduista ei väitellä, eikä sivumennen sanoen Batistutastakaan.

RubuS

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Forza Viola! ⚜️


Vastaus #288 : 18.02.2023 klo 18:54:56

Ah, jälleen kerran Nome, kiitoksia tästä mainiosta muistelosta.

Uskaltaisiko tässä muuten jo alkaa unelmoimaan jostain pytystä? Äh, mitä minä oikein turisen, nyt puhutaan sentään Fiorentinasta. Odotettavissa joku spektaakkelimainen sulaminen, jos kannu olisi jo käsin kosketeltavissa.
Nome Cognome

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Make Firenze Great Again (ja Hifki!)


Vastaus #289 : 20.03.2023 klo 15:21:33

Nytkö se vihdoin lähti kulkemaan? Juventus-tappion (12.2.) jälkeen Fiorentina on napannut 9 ottelusta mukavat 8 voittoa ja yhden tasurin (Empoli, 19.2.) maalierolla 21-5. Pisteputkeen mahtuu 5 nollapeliä (plus melkein-nollapeli Milania vastaan) ja 4 peräkkäistä voittoa Serie A:ssa. Koko kauden mittaisen alisuorittamisen jälkeen saldo on viimekautiseen verrattuna yht'äkkiä yllättävän hyvä: -2 pistettä, ja kuntokäyrä osoittaa jyrkästi yläviistoon. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ja maaliskuuhan on mitä otollisin ajankohta tuloskunnon löytymiselle.

No heti kun on vähän voittoputkea päällä, tulee joku perspektiivirajoitteinen besserwisser vinkumaan että helppoja vastustajia. Ehkä, mutta kun niidenkin voittaminen rutiinilla ja varsinkin putkeen on ollut tällä kaudella Fiorentinalle tekemätön paikka - ainakin tähän saakka. Ja juuri Milania vastaan nähtiin selkeä tasonnosto. Tuntuu kuin joukkueessa jokin olisi loksahtanut kohdalleen ennen kaikkea henkisesti. Loukkaantumishuolet ovat myös takana ja tällä hetkellä joukkueen fyysinen peli-ilme näyttää hyvältä. Ehkä myös harjoittelussa on hienosäädetty oikeita asioita? Italiano on suoraviivaistanut joukkueen pelitapaa, luopunut liiallisesta kierrätyksestä ja lukinnut pari kokoonpanovalintaa avainpaikoille (Cabral ja Mandragora). Kenttätasapainon löytymisessä ja joukkuepuolustuksen tiivistymisessä on tämän tuloskunnon salaisuus, ja niiden myötä lukuisat yksilöt ovat nostaneet tasoaan huomattavasti: Dodô, Milenkovic, Martínez Quarta, Igor, Mandragora, Barak, Jovic, Ikoné, Cabral... ehkä listaa voisi jopa jatkaakin.

Ägäcupissa alea iactasi Fiorentinan vastustajaksi Lech Poznanin Puolasta. Muotoillaanko vaikka näin, että huomattavasti vaikeampiakin vastustajia oli tarjolla. Hyvät saumat edetä semifinaalivaiheeseen silläkin rintamalla. Huhtikuun otteluohjelma näyttää tältä:

1 aprile: Inter-Fiorentina (Serie A)
5 aprile: Cremonese-Fiorentina (C. Italia)
8 aprile: Fiorentina-Spezia (Serie A)
13 aprile: Lech Poznan-Fiorentina (UECL)
16 aprile: Fiorentina-Atalanta (Serie A)
20 aprile: Fiorentina-Lech Poznan (UECL)
23 aprile: Monza-Fiorentina (Serie A)
25 aprile: Fiorentina-Cremonese (C. Italia)
30 aprile: Fiorentina-Sampdoria (Serie A)

Maaottelutauon jälkeen altavastaajilla on usein hyvät saumat tehdä yllätyksiä, joten ei muuta kuin rohkeasti Meazzalle kriisi-Interin kustannuksella aprillipilailemaan. Atalanta osuu epäsuotuisasti Lechin ja Poznanin väliin, mutta muut kolme sarjapeliä ovat hyvinkin voitettavissa jos/kun nykykunto jatkuu. Ja josko sitä nyt jo uskaltaisi uskoa, että jatkuu. Harmi vain, että sarjataulukon suhteen voittoputki alkoi kuukauden liian myöhään. Varsinkin kotitappiot Torinolle ja Bolognalle kirvelevät pahasti, mutta vaikkapa 10 sarjapistettä, UECL-välieräpaikka ja Coppa-finaali lievittäisivät tuskaa melkoisesti.

Joka tapauksessa herkullinen huhtikuu odottaa, ja on täysin perusteltua uskoa että haaveiltavaa riittää vielä toukokuullekin. Niin monena vuonna on tähän aikaan joutunut odottelemaan kesän mercatoa tai jopa pelkäämään sarjapaikan puolesta, että nyt saa veljet ja sisaret naattia naattia:

Peppino Gagliardi - Come le viole (1972)

Come le viole anche tu
Ritornerai
La primavera con te
Riporterai


Forza Viola !!!
Nome Cognome

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Make Firenze Great Again (ja Hifki!)


Vastaus #290 : 19.05.2023 klo 12:45:37

Ylös! Vaikkei tällä kertaa juuri mitään järkevää asiaa olekaan...

On tämä merkillinen joukkue tämä Italianon Fiorentina. Sarjapelit silkkaa vuoristorataa. Jos eurocupissa avausosa on voitettu pystyyn, pitää paluuottelussa antaa vastustajalle pari-kolme maalia siimaa. Jos taas avausosassa peli on jätetty tiukaksi, tuntuu ratkaisupaikoissa riittävän puristusta vielä yhden maalin tekemiseen - vaikka sitten 129. minuutille saakka. Uskomaton peli eilen illalla, Fiorentina-kannattajan kärsimä äkillinen sairaskohtaus mukaan lukien. Näki siinä pelaajien ja päävalmentajienkin epäuskoisilta kasvoilta epätietoisten minuuttien aikana, että oli aikamoinen repäisy intensiivisen euro-ottelun kohtalonhetkistä takaisin todellisuuteen. Todellisuuspakoahan tämä jalkapallon pelaaminen ja varsinkin seuraaminen loppujen lopuksi on. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Antonin Barak, olet ihana. <3

Keskiviikkona Coppa-finaali Interiä vastaan ja siitä kahden viikon kuluttua ECL-finaali West Hamia vastaan. Hammersista en paljoa tiedä. Pari tuttua nimeä pelaajaluettelossa ja managerina hessu, jolle lankesi jokunen vuosi sitten modernin jalkapallon tekemättömin paikka Sir Alex Fergusonin seuraajana Manchesterin punaisella puolella.

Mutta pitääkö tässä pelata jotain sarjapelejäkin vielä? Eikö ensi kaudeksi voisi ilmoittautua pelkkiin loppuotteluihin? ;)

Ja näin.

hermannisuur

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Hifk, Internazionale Milano


Vastaus #291 : 30.05.2023 klo 09:06:42

Ihmettelin kovasti Basel kotitappiota. Ajattelin eikö Violalla vain riitä. Vieraspelin katsoin ja hienosti vaikeuksien kautta voittoon.

Toivottavasti finaali hoituu sillä mielestäni parhaillaan Violan peli on liigan viihdyttävimpiä hyökkäyksessä.
Nome Cognome

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Make Firenze Great Again (ja Hifki!)


Vastaus #292 : 08.06.2023 klo 14:04:05

Sitähän tosiaan kuvitteli, että kun on kahteen finaaliin päästy, niin varmaan nyt toinen ainakin voitetaan. Että eihän nyt molempia voi sentään hävitä. Että ei niin julmaa nyt kuitenkaan. Stoalaisen viileällä jälkiviisaudella voi nyt todeta, että lopulta aika fiorentinamaisella tavalla jäi luu kouraan: kaksi hyvää peliä, kaksi maalin tappiota. Niin lähellä, niin lähellä, niin… niin. Antonio Contea mukaillen: E’ questa la storia della Fiorentina.

Molemmat finaalit osoittivat tämän joukkueen vahvuudet ja heikkoudet identtisellä ja kauden mittaan tutuksi tulleella tavalla. Pallonhallinta ei konkretisoidu tulostaululle ja niitä pieniä virheitä puolustuslinjassa vain tulee uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Italianon sanoin: ”Rehellisesti sanottuna tuntuu pahalta hävitä tuollaisen maalin takia. Neljän puolustajan linja hyvässä järjestyksessä, sitten tulee tuollainen pallo jollaisia varten olemme harjoitelleet viisi päivää. Jos Paquetà vetää ylänurkkaan niin silloin voi hävitä, mutta ei näin, tämä tuntuu todella pahalta."

Kokonaisuutena kausi oli kuitenkin hieno ja nousujohteinen. Hyväksyn Italianon selityksen syyskierroksen alisuorittamisesta: valmennusryhmä ja joukkue ei ollut fyysisesti ja henkisesti valmis syksyn otteluruuhkaan ja vaihteluun euro- ja sarjapelien välillä. Kokemattomuus maksoi monta pistettä, mutta loppukaudesta tuloskunto parani.  Serie A:n 15 viimeisen ottelun kuntopuntarissa Fiorentina komeilee 31 pisteellään peräti sijalla 2. Siinä sivussa tuli sitten näitä ikimuistoisia eurotrillereitä ja finaalipaikkoja. Tästä on hyvä jatkaa. Toivottavasti näihin Italianon eilisiltaisiin sanoihin voi luottaa:

Miltä jatkonne näyttää?
”Minulla on sopimus voimassa, presidentti on sanonut että puhumme asioista finaalien jälkeen niin kuin kaikissa muissakin seuroissa tehdään. Puhumme kaikessa rauhassa kaikesta eikä siihen ole mitään lisättävää. Katsotaan kuinka suunnittelemme tulevaisuutta. Menetämme joitakin pelaajia ja heidät täytyy korvata. Jos haluamme jatkaa pelaamista tällä tasolla, joukkueeseen täytyy saada lisää laatua. Uskon että puhumme tästä ja kaikessa rauhassa.”

Commisso puolestaan naurahti epäuskoisesti ja vastasi yhdellä sanalla ”Sì”, kun häneltä kysyttiin että onko Italianon jatko hänen mielestään ilmiselvää. Ajan kuva tiivistettynä, että sopimuksissa ainoa kyseenalaistamaton asia on palkanmaksu. Muutenhan noilla papereilla ei tunnu olevan edes painonsa vertaa merkitystä. Toivotaan että Italiano jatkaa ja että asioista päästään yhteisymmärrykseen nopeammin kuin viime kesänä. Rocco palaa Amerikkaan 12. päivä ja sitä ennen pitäisi olla suuntaviivat selvillä. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.

Toivomuslista kesän mercatoon on helppo laatia: ykkösmaalivahti, avauksen toppari, pelintekijä, maaleja tekevä ysi. Siis keskiakselille kauttaaltaan vahvistuksia. Amrabat voidaan myydä, mutta Gonzalez toivottavasti jää. Sen tarkemmin en vielä jaksa siirtoruljanssia miettiä. Kesähelteiden huhumyllyjä odotellessa yksi asia on kuitenkin varmaa. Heinäkuussa Fiorentinan harjoitusvahvuuteen palaa uunituore Kyproksen liigamestari ja jaetun saaren pääsarjan Most Valuable Player:



Oh maybe maybe it’s the clothes we wear
The tasteless bracelets and the dye in our hair
Maybe it’s our kookiness…




But we're trash, you and me
We're the litter on the breeze
We're the lovers on the streets
Just trash, me and you
It's in everything we do
It's in everything we do


8)
RubuS

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Forza Viola! ⚜️


Vastaus #293 : 25.09.2023 klo 13:28:59

Jospa sitä aktivoituisi täällä foorumilla jälleen, jos ei muiden, niin ainakin itseni iloksi. Tässäpä kesän pelaajasiirtoruletti ykkösjoukkueen osalta.


Ulos:

Michele Cerofolini (Frosinone) - ei tietoa summasta - Kolmos veska, tervemenoa.

Igor (Brighton) - 17 M - Lihaskimppu oli viime kaudella kohtuu tärkeä palanen puolustusta. Kevät kaudella hyyty ja jäikin Ranierin taakse nokkimisjärjestyksessä. Fysiikan lakeja uhmaten, hänen tekniikkansa pallon ylösvienneissä oli erinomainen, mutta pääpelivoima taas huono. Go figure. Oli hieman virhealtis ja menetti pallon turhan usein vaarallisella alueella. Emme jää kaipaamaan, varsinkaan tuolla siirtosummalla minkä engelsmannit maksoivat.

Jacob Rasmussen (Bröndby) 3 M - Toinen toppari ulos. Enpä muista pelasiko yhtään peliä viime kaudella, vai oliko lainalla jossain. Joka tapauksessa turhake pois.

Aleksa Terzic (RB Salzburg) - 5,5 M - Laitapuolustaja, kenen juoksuvoima oli paras aseensa. Ei oiken saanut missään vaiheessa kunnon mahdollisuutta, kun pelipaikkana oli olla Biraghin tuuraaja. Hieman louhikkoinen kosketus välillä, mutta oli silti luotettava varamies. Hänen tilalleen tuli Parisi, joten emme jää kaipaamaan häntäkään.

Lorenzo Venuti (Lecce) - ilmaissiirto - Taidot ei vaan riittäneet. Sai silti toteuttaa unelmaansa pelata Fiorentinan ykkösjoukkueessa. Kaikkea hyvää uran jatkolle Leccessä.

Youssef Maleh (Lecce) - 5 M - Kun nuorukainen muutama vuosi sitten tuli Violaan, oli hänestä kohtuu isot odotukset tulevaisuuteen. Alku näyttikin ihan lupaavalta, mutta sitten vajosi keskinkertaisuuteen. Oli päätön kana, joka yritti ja yritti ja säntäili joka paikkaan, mutta ratkaisut yleensä huonoja. Keskikenttäpelaajalla täytyy olla aivot. Hyvä ulostus tämäkin.

Szymon Zurkowski (Spezia) - 3.2 M - Tekninen ja isokokoinen keskikenttäpelaaja. Kovin vähän sai mahdollisuuksia. Ehkä olisi voitu pitää vielä tämä kausi mukana back uppina. Mutta en jää harmittelemaan hänen myyntiänsä.

Sabiri (Al-Fayha) - Tuli ja meni. En oikein ymmärrä näitä pelaajan liikuttelu manööverejä, mutta eipä tarvitsekaan ymmärtää.

Luca Jovic (Milan) - laina - Tervemenoa löntystelijä. Emme jää kaipaamaan. Sitä ihmettelen, miksi Milan halusi tämän pelaajan.

Sitten nämä kaksi, äh.

Sofyan Amrabat (Manu) - 10 M laina + 20 M obligaatio + 5 M lisiä - Keskikentän moottori. Kaksinkamppailuvoima huikea. Yksi yhteen korvaaminen mahdottumuus. Kiitokset palveluksista ja onnea Englannin matkalle. Jäämme kaipaamaan.

Arthur Cabral (Benfica) - 20 M - Kulttipelaaja. Jostain syystä Jovicille tarjottiin aina enemmän mahdollisuuksia, vaikka melkein joka kerta Cabral oli vaarallisemman oloinen ja ennen kaikkea teki kentällä töitä paljon kovemmin. Oli epäonnekas monissa maalintekotilanteissa. Välillä täräytti uskomattoman hienon byyran. Onneksi kaksi uutta hyökkääjää saapui kesällä, niistä kohta sitten asiaa.


Sisään. Nyt tuli sellaista jöötiä, että tarvitaan liukkaria:

Oliver Christensen (Hertha Berlin) - 4,5 M - Taas uusi maalivahti yrittämään kampeamaan Terracianoa kakkosveskaksi. Montaa kokeiltu, mutta aina pappa on rauhallisesti nostanut tulokkaan sivurajalle, kuin konsanaan isä kiukuttelevan lapsen pihalta kotiin. Enpä tiedä jannusta oikein mitään, niin katsotaan kuinka käy. Jotenkin osaan kyllä arvata...

Yerry Mina (Everton) - ilmaissiirto - Nelos toppari, ilmaiseksi kun tuli, niin riskit minimissä.

Fabiano Parisi (Empoli) - 10 M - Selvä parannus Terziciin verrattuna. Vikkelä pallovarma laitapakki. Biraghiakin voi nyt lepuuttaa kunnolla.

Arthur Melo (Juventus) - 2 M laina + 20 M optio - Ensin en ollut innostunut tästä hankinnasta, mutta alkukausi on näyttänyt, että on erittäin oiva palanen keskikenttää. Osaa todella hyvin syötellä, tämän tyyppistä pelaajaa ei ole hetkeen ollutkaan Violassa. Voiko olla, että irvileuan pelisysteemit eivät soveltuneet Arthurille? Ja Poolissa sitten loukkaantuminen kriittisellä hetkellä pilasi mahdollisuudet? Mielenkiinnolla katson mihin kehitys kulkee.

Maxim Lopez (Sassuolo)  - 1 M laina + 9 M optio - Pieni ranskalainen tonttu. Vai keskikenttäpelaaja. Ainakin väkkärä ja ketterä jaloista. Sassuolossa oli vaki-avaaja, ehkäpä hänestä on jotain hyötyäkin, ainakin silloin kun peli ei mene puolustustaisteluksi.

Gino Infantino (Rosario Central) - 3,5 M - Parikymppinen argo keskikenttäpelaaja, 178 cm. Pelaa jalkapalloa. Mitä muuta haluatte muka tietää ???

M'Bala Nzola (Spezia) - 10 M - Väkivahva sentteri, Italianolle tuttu pelaaja männävuosilta. Suojaa palloa hyvin. Maalejakin pitäisi osata tehdä (viime kaudella tuli 13). Alkukauden peleissä rentous puuttunut täysin tekemisestä, hyville paikoille kuitenkin päässyt. Aukeaako ketsuppipullo yhdestä maalista? Vai onko korkki ruostunut kiinni?

Lucas Beltran (River Plate) - 20 M - Kauden ykköshankinta. Kokonaisvaltainen, jollain tapaa Agueromainen hyökkääjä. Nuori hänkin, vasta 22v. Oli River Platessa suuri stara. 13 maalia / 1300 minuuttia. Annetaan aikaa ja katsotaan onko nro 9 arvoinen pelaaja.


Yhteenveto:

Maalivahtitilanne ei parantunt tippaakaan, puolustavaa keskikenttäpelaajaa ei hankittu Amrabatin tilalle. Ne olikin ne huonot puolet. Laitapakkitilanne parani huomattavasti, kun Parisi ostettiin ja junnuista nostettiin 19v Kayode ykkösiin, joka on ollut suorastaan loistava kentälle päästyään. Laittakaa nimi ylös!! Keskikentälle saatiin taitoa lisää. Toppari ja laituritilanne pysyi kutakuinkin samana. Luotto on, että tämä hyökkääjäparivaljakko on parempi kuin viime vuoden. Se jää nähtäväksi. Kai tätä mercatoa voisi sanoa ihan hyväksi.

Saatoin unohtaa jotain, älkää lynkatko.
Nome Cognome

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Make Firenze Great Again (ja Hifki!)


Vastaus #294 : 26.09.2023 klo 08:04:50

Nostolle - ja pisteiden valossa ilahduttavan vahvalle kauden aloitukselle - Ylos !!

Perinteisestihän vähintään utj Pradé on istunut siirtoikkunan päätyttyä toimittajien eteen vastailemaan kysymyksiin, mutta tänä syksynä ei kyseistä spektaakkelia nähty. Ehkä toimistolla on vedetty uusi mediastrategia sen pohjalta, että mitä vähemmän puhutaan, sitä fiksummilta näytetään. Laitankin omalta osaltani kesän mercaton nippuun avoimiksi jääneiden mysteerien kautta:

? ? ? - Aloitetaan keskuspuolustuksesta, vaikka tolppien välissäkin tapahtui kummia. Yerry Mina Evertonin vemppaosastolta, mikä järki? Vitostopparina ehkä olisi mennyt. Kuuteen vuoteen ei ole pystynyt pelaamaan edes 20 matsia kauden aikana. Yllättäen loukkaantui heti majutauolla Kolumbian mukana. Ja pahoin pelkään että sitten kun jätti päästetään irti, niin hasardeja syntyy liukuhihnalta kuten Nastasicilla toissa kaudella. Kyllähän tuonne kovaa avauksen topparia olisi huutanut, mutta näillä mennään. Onneksi on Luca Ranieri, tuo Fiorentinan ikioma giorgiochiellini.

? ? - Haettiin selkeää ykkösmaalivahtia "Italian parhaan nro 12:n" rinnalle. Huhuttiin Kroatian ykköskassaria (meni Fenerbahçeen), huhuttiin Köpiksen Grabaraa (menee ensi kesänä Wolfsburgiin), saatiin joku juntematon tuutti Herthasta. Manu Chao soitteli vuosituhannen taitteesta että ¿qué pasó qué pasó? Onko tuo edes Cerofolinia parempi? Aika näyttää. Mutta kiinnostaisi kyllä kuulla, kenen päätös ja millä perusteilla. Onneksi Terraciano on lähtökohtaisesti luotettava myös ykkösenä, joskaan ei mikään huippumaalivahti.

? - "Alle kahden kuukauden päästä hän (Sabiri) siirtyy tänne ja voitte itse arvioida, millainen pelaaja hän on", totesi Sampdorian päävalmentaja Dejan Stankovic vappuaattona pelatun Fio-Samp-ottelun jälkeen. Nuo siinä hetkessä diplomaattisilta vaikuttaneet sanat kuulostavat nyt jälkiviisaana ennustukselta, tai jopa varoitukselta. Ehkei marokkolainen ihan turhaan ollut joutunut Stankovicin koirankoppiin. Italianon kanssa välit oli kunnossa tasan kauden ensimmäiseen viralliseen otteluun saakka: nolla minuuttia Genoaa vastaan ilmeisesti katkaisi kamelin selän, pukukopissa Sabiri haukkui uuden valmentajansa pystyyn päin naamaa, ja se oli siinä sitten. Olihan tuokin luonnevika varmasti tiedossa, mutta kun halvalla saatiin! Ja teoriassa olisi ollut yksi yhteen korvaaja Saponaralle. Mutta Ricky oli paitsi Eurogoal-mies myös pukukoppipelaaja, hiljainen johtaja ja fanien rakastama modernin jalkapalloilijan antistereotyyppi niin pelillisesti kuin ihmisenä. Sabiri tuli, näki, ja meni jo. Oisko Berardi ollut mitään? Tai edes joku Orsolini? Noh, onneksi Fiorentinalla noita laitahyökkääjiä riittää...

Amrabat-Lopez-kuviota en niinkään ihmettele. Sofyn moti oli mennyt, joten oli parasta kaikille että pääsi lähtemään. Siinä hetkessä Italiano varmaan laski, että haalarihommiin on jo Mandragora ja Duncan, mutta Arthurin varamies puuttuu. Jos siirtoikkunaa olisi ollut vielä viikko-pari, niin olisiko valinta osunut juuri Lopeziin? Ehkä, ehkä ei. Marseillen kasvatti on joka tapauksessa mielenkiintoinen lisä tuohon keskikentälle.

Kaiken kaikkiaan joukkue on viimekautiseen verrattuna hieman vahvistunut. Puolustus mietityttää eniten, varsinkin nyt kun Dodô on pitkään sivussa ja Mina tosiaan reväytti jotain, tai jotain. Paljon on ollut ongelmia kenttätasapainon ja pelin avainhetkien hallinnassa, kuten edellisilläkin kausilla. Toisaalta on ollut merkkejä myös henkisestä kasvusta ja terveestä itseluottamuksesta - kuin viime kauden finaalipaikat olisivat vakuuttaneet pelaajille, että joku Genoa vieraissa on pelkkä suupala. Kun oikea balanssi itseluottamuksen ja typeryyksien välttämisen välillä Nostolle - ja pisteiden valossa ilahduttavan vahvalle kauden aloitukselle - Ylos !!

Perinteisestihän vähintään utj Pradé on istunut siirtoikkunan päätyttyä toimittajien eteen vastailemaan kysymyksiin, mutta tänä syksynä ei kyseistä spektaakkelia nähty. Ehkä toimistolla on vedetty uusi mediastrategia sen pohjalta, että mitä vähemmän puhutaan, sitä fiksummilta näytetään. Laitankin omalta osaltani kesän mercaton nippuun avoimiksi jääneiden mysteerien kautta:

??? - Aloitetaan keskuspuolustuksesta, vaikka tolppien välissäkin tapahtui kummia. Yerry Mina Evertonin vemppaosastolta, mikä järki? Vitostopparina ehkä olisi mennyt. Kuuteen vuoteen ei ole pystynyt pelaamaan edes 20 matsia kauden aikana. Yllättäen loukkaantui heti majutauolla Kolumbian mukana. Pahoin pelkään että sitten kun jätti päästetään irti, niin hasardeja syntyy liukuhihnalta. Kyllähän tuonne kovaa avauksen topparia olisi huutanut, mutta näillä mennään. Onneksi on Luca Ranieri, tuo Fiorentinan ikioma giorgiochiellini.

?? - Haettiin selkeää ykkösmaalivahtia "Italian parhaan nro 12:n" rinnalle. Huhuttiin Kroatian ykköskassaria (meni Fenerbahçeen), huhuttiin Köpiksen Grabaraa (menee ensi kesänä Wolfsburgiin), saatiin joku nobody tanskalainen Herthasta. Manu Chao soitteli vuosituhannen taitteesta että ¿qué pasó qué pasó? Onko tuo edes Cerofolinia parempi? Onneksi Terraciano on lähtökohtaisesti luotettava myös ykkösenä, joskaan ei mikään huippumaalivahti.

? - "Alle kahden kuukauden päästä hän (Sabiri) siirtyy tänne ja voitte itse arvioida, millainen pelaaja hän on," totesi Sampdorian päävalmentaja Dejan Stankovic vappuaattona pelatun Fio-Samp-ottelun jälkeen. Nuo siinä hetkessä diplomaattisilta vaikuttaneet sanat kuulostavat nyt jälkiviisaana ennustukselta, tai jopa varoitukselta. Ehkei marokkolainen ihan turhaan ollut joutunut Stankovicin koirankoppiin. Italianon kanssa välit oli kunnossa tasan kaiden ensimmäiseen viralliseen otteluun saakka: nolla minuuttia Genoaa vastaan ilmeisesti katkaisi kamelin selän, Sabiri haukkui uuden valmentajansa pystyyn päin naamaa, ja se oli siinä sitten. Olihan tuokin luonnevika varmasti tiedossa, mutta kun halvalla saatiin! Ja teoriassa olisi ollut yksi yhteen Saponaran kanssa. Mutta Ricky oli paitsi Eurogoal-mies myös pukukoppipelaaja, hiljainen johtaja ja fanien rakastama modernin jalkapalloilijan antistereotyyppi niin pelillisesti kuin ihmisenä. Sabiri tuli, näki, ja meni jo. Oisko Berardi ollut mitään? Tai edes joku Orsolini? Noh, onneksi Fiorentinalla noita laitahyökkääjiä riittää...

Amrabat-Lopez-kuviota en niinkään ihmettele. Sofyn moti oli mennyt, joten oli parasta kaikille että pääsi lähtemään. Siinä hetkessä Italiano varmaan laski, että haalarihommiin on jo Mandragora ja Duncan, mutta Arthurin varamies puuttuu. Jos siirtoikkunaa olisi ollut vielä viikko-pari, niin olisiko valinta osunut juuri Lopeziin? Ehkä, ehkä ei. Marseillen kasvatti on joka tapauksessa mielenkiintoinen lisä tuohon keskikentälle.

Kaiken kaikkiaan joukkue on viimekautiseen verrattuna hieman vahvistunut. Puolustus mietityttää eniten, varsinkin nyt kun Dodô on pitkään sivussa ja Mina tosiaan reväytti jotain, tai jotain. Paljon on ollut ongelmia kenttätasapainon ja pelin avainhetkien hallinnassa, kuten edellisilläkin kausilla. Toisaalta on ollut merkkejä myös henkisestä kasvusta ja terveestä itseluottamuksesta - kuin viime kauden finaalipaikat olisivat vakuuttaneet pelaajille, että joku Genoa vieraissa on pelkkä suupala. Kun oikea balanssi pelirohkeuden ja typeryyksien välttämisen välillä löytyy ja saadaan ysitkin maalien makuun, niin ehkä tästä vielä hyvä tulee?
RubuS

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Forza Viola! ⚜️


Vastaus #295 : 26.09.2023 klo 09:39:49

Jaa että Minalla oli noin huono lähtökohta. Ja heti loukkaantunut. Jos joku kolmikosta jätti, Quarta, Ranieri joutuu vemppaosastolle, niin pulassa ollaan.
Dodo taitaa olla aika pitkään poissa, akillesjänteeseen tuli loukki. Vähän on vajavainen kyllä puolustusosasto tällä hetkellä, kun pelejäkin puskee päälle vauhdilla. Italianon täytyy kehitellä luovia ratkaisuja. Quartaa voi peluuttaa laitapuolustajana ainakin. Onkos siellä ketään junnutopparia edes rosterissa?

Sen verran täytyy purnata Commissolle, että taas mentiin mercato myyntivoittoisesti. Millonkas niitä rahoja aletaan sijoittamaan kunnolla, eikä aina etsitä alelaarista sitä halvinta vaihtoehtoa (minat ja christenssenit)? Onhan se kiva tietysti että talous on kunnossa. Mutta kun edes sijoittaisi ne rahat joita on saanut myyntivoitoista.
Vai pitääkö nyt vasta valmistunut treenikeskus maksaa pelaajamyynneillä?? Omasta Roccosedän pussita se alunperin ainakin piti toteuttaa.
Nome Cognome

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Make Firenze Great Again (ja Hifki!)


Vastaus #296 : 26.09.2023 klo 15:22:11

Onkos siellä ketään junnutopparia edes rosterissa?

Kesän harjoituspeleissä minuutteja keräsi -05-ikäluokan Pietro Comuzzo, mutta kuten valitettavasti viime kaudella kk-pelaaja Alessandro Biancon kohdalla nähtiin, höntsäminuutit eivät Italianon kirjoissa välttämättä tosipaikassa paina.

Dodôlla on polven eturistisidevamma ja jotkut kirjoittelevat, että tekisi paluun vasta kauden lopussa. Paha, paha. Isoa vastuuta onkin luvassa nuorelle Michael Kayodelle (-04), joka viime kesänä teki Italian voittomaalin U19-ikäluokan EM-kisojen finaalissa. Tosi lupaava kaveri, ja on antanut hienoja näyttöjä kauden ekoissa peleissä. Kayoden takana omaa vuoroaan kärkkyy niin ikään oma kasvatti Niccolò Pierozzi (-01), joka oli viime kaudella Regginassa pelipaikallaan Serie B:n parhaimmistoa. Pierozzin kesä meni kuitenkin pilalle vatsalihasvamman takia, ja nuorukainen päässee vasta näinä päivinä takaisin harjoitusvahvuuteen.

Toivotaan junnuosaston nopeaa esiinmarssia ja tietysti Dodôn pikaista paranemista. Tammikuussa sitten kokeneempaa ukkoa sisään, jos tarve vaatii.
RubuS

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Forza Viola! ⚜️


Vastaus #297 : 27.09.2023 klo 10:10:21

Vaihteeksi loistava uutinen! Nico Gonzalez teki uuden jatkosopimuksen, vuoteen 2028 asti kestää pahvi. Arvosta en löytänyt tietoa. Milloin viimeksi joukkueen selvästi paras pelaaja on tehnyt jatkon?

Nome Cognome

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Make Firenze Great Again (ja Hifki!)


Vastaus #298 : 30.01.2024 klo 13:39:34

Nostellaanpa!

Paljon on virrannut vettä Ponte Vecchion alta sitten edellisen viestin. Kauden puolessa välissä Fiorentina piti hallussaan sarjataulukon neljättä sijaa, ja se on (oli) kyllä fantastinen suoritus se! Kalenterivuosi 2024 on toistaiseksi tuottanut vasta yhden sarjapisteen ja sijojen 4-10 tiukkaakin tiukemmassa kahinassa kompastelu on heti maksanut pari pykälää taulukossa. Kaikki on kuitenkin vielä auki. Pitää muistaa, että jo kuudes sija ja EL-paikka olisi Fiorentinalle iso harppaus eteenpäin niin urheilullisesti kuin taloudellisesti. Ja mikä tärkeintä - Coppa Italiassa on jälleen semifinaalit edessä (Atalanta) ja Konferenssiliigassa irtosi jatkopaikka lohkovoiton turvin.

Mutta peli on tosiaan jo parin kuukauden ajan takunnut, ja syyt siihen ovat tuttuakin tutummat. Kun kukaan ei tee maaleja, on pelejä vaikea voittaa. Italiano on saanut joukkueen ylisuorittamaan huikealla tavalla, mutta pelaajamateriaalissa on räikeän silmiinpistäviä puutteita. Ellei niitä nyt parissa päivässä saada korjattua, on vaikea nähdä Fiorentinan yltävän edes siihen kuudenteen sijaan. Viikonlopun Inter-pelissä stadionilla olikin jaeltu tällaisia lentolehtisiä:



"Herää, Commisso !!"

Toistaiseksi tammikuun siirtoikkuna on ollut pelkkää hiljaiseloa. Mitään kiimaa nostattavia huhujakaan ei ole ollut. Sisään on tullut Veronan kokenut oikean laidan puolustaja Faraoni, ulos lähti haamujen laaksossa viimeisetkin itseluottamuksensa rippeet kadottaneena vaellellut Brekalo - lainapestille Hajduk Splitiin! Johtuiko noista lentolehtisistä, heikoista tuloksista, siirtoikkunan viimeisestä viikosta vai mistä, mutta heti maanantaina mediassa alkoi vilistä uusia huhuja. Mene ja tiedä onko noissa mitään perää, mutta jotain tarttis tehdä. Nyt alkaa kannattajien kärsivällisyys olla koetuksella. Ehkä Italianonkin? Torstai-iltana on ruusujen tai risujen aika. Rocco "Money Is Not A Problem" Commisson uskottavuus seuran omistajana on pelissä.

Tänään tuli myös stadionuutisia, joten nyt ei tarvitse Kottosenkaan enää puhua läpiä päähänsä maikkarin matsiselostuksissa. Alun perin Fiorentinan piti pelata kuluva kausi loppuun Franchilla ja sitten ensi kauden alusta Empolissa Mapeilla Modenassa Cesenassa Tapiolan Urheilupuistossa... niin, missä?



"Fiorentina, missä pelaa?"

Barone ja kumppanit ovat jo kuukausien ajan lobbanneet sekä kaupungin päättäjiä että Italian hallitusta sen puolesta, että Artemio Franchin rakennustöitä voitaisiin aikatauluttaa uudelleen siten, että Fiorentina voisi jatkaa pelaamista siellä niin kauan, kunnes väliaikaisratkaisu jostain löytyy. Ja vihdoin tänään pormestari Nardella ilmoitti, että Fiorentina voi kuin voikin pelata myös koko ensi kauden Franchilla. Katsomokapasiteetti on rakennustöiden ajan 22000, joten evakkoon ei tarvitsisi lähteä mahdollisissa euro-otteluissakaan. Kaudelle 2025-26 Fiorentina siirtyy kivenheiton päähän rugbykenttänä toimineelle Stadio Padovanille, jonne pykätään osittain pysyvät ja osittain väliaikaiset katsomot 18000 katsojalle. Näin se homma kuulkaas etenee .. Italiassa, tuossa byrokratian ja puoluepolitiikan ihmemaassa, jossa mikään ei etene mihinkään kunnes viimeisenä iltana joku paikallinen Kummeli-Jermu astelee uunituoreen kuningasidean kanssa kabinetista ulos salamavalojen räiskeeseen.

Eikä tässäkään vielä kaikki. Stadionkysymyksestä oli nousemassa jonkinlainen vaaliteema Firenzessä, jossa pidetään paikallisvaalit kesällä. Keskustaoikeisto näytti viime viikkoina ottavan uudelleen pöydälle Roccon lempilapsen, eli uuden yksityisrahoitteisen stadionin rakentamisen jonnekin kaupungin laitamille. Jopa liikenne- ja infrastruktuuriministeri Matteo Salvini kävi Viola Parkilla tällaista soppaa uudelleen lämmittämässä. Toisaalta Artemio Franchi vahvistettiin juuri yhdeksi EM 2032 -areenoista, joten julkista rahaa on kunnostustöihin tulossa. Voisiko olla mahdollista, että kaupungin stadionia rempataan paraatikuntoon parilla sadalla miljoonalla ja samaan aikaan muutaman kilometrin päässä rakennetaan sille kaupungin stadikan päävuokralaiselle puolen miljardin pytinkiä yksityisellä rahalla? Ei Firenze nyt kuitenkaan mikään New York ole. Mutta katsotaan. Pääasia, että tämä kaikista akuutein lähivuosien ongelma nyt ratkesi onnellisella tavalla.

Perjantai-iltana pelataan Leccessä ja silloin täytyy taas palata voittokantaan. Joku uusi pelaaja saattaa olla silloin mukana. Mutta onko yhtään vahvistusta, noh, ainahan voimme luottaa Baroneen, Pradéen ja Burdissoon...
Nome Cognome

Poissa Poissa

Suosikkijoukkue: Make Firenze Great Again (ja Hifki!)


Vastaus #299 : 19.03.2024 klo 17:21:09

Uutinen
LA FIORENTINA PIANGE JOE BARONE

19 marzo 2024

Con un dolore profondo e immensa tristezza, la Fiorentina oggi perde un suo punto di riferimento, una figura che ha segnato la storia recente del Club e che non sarà mai dimenticata. Il Direttore Generale Giuseppe Barone, dopo il malore occorso domenica, è venuto a mancare oggi presso l’ospedale “San Raffaele” di Milano.

Rocco Commisso e la sua famiglia, Daniele Pradè, Nicolas Burdisso, Alessandro Ferrari, Vincenzo Italiano, Cristiano Biraghi e tutta la Fiorentina sono distrutti per la terribile perdita di un uomo che ha offerto la sua grande professionalità, il suo cuore e la sua passione per questi colori, di un amico disponibile e sempre vicino in tutti i momenti, sia quelli più felici e, soprattutto, quelli più difficili.

Tutto il mondo viola si stringe in un abbraccio commosso alla moglie Camilla, ai suoi figli e a tutta la famiglia Barone in questo momento di enorme sconforto.

 

FIORENTINA MOURNS JOE BARONE

19 March 2024

It is with deep sorrow and immense sadness that Fiorentina confirms the loss of one of its figureheads, a person who has marked the recent history of the club and who will never be forgotten. General Director Giuseppe Barone passed away today at the San Raffaele Hospital in Milan after suddenly falling ill on Sunday.

Rocco Commisso and his family, Daniele Pradè, Nicolas Burdisso, Alessandro Ferrari, Vincenzo Italiano, Cristiano Biraghi and everyone associated with Fiorentina are utterly devastated by the terrible loss of a man who showed great professionalism and gave his heart and soul for these colors. He was a treasured friend who always stayed strong in the happiest and, above all, the most difficult moments.

The entire Viola world sends its heartfelt condolences to Giuseppe’s wife Camilla, his children and the entire Barone family during this time of immense sorrow.


Uutinen
GOODBYE JOE, A GREAT FIGHTER, A DIVISIVE MAN. HE CREATED VIOLA PARK PIECE BY PIECE AND BROUGHT FIORENTINA BACK TO THE FOOTBALL THAT COUNTS

19.03.2024 15:40 by Luca Calamai

He had entered the Fiorentina world on tiptoe. While waiting to watch his first match at the Franchi, he started wandering around the Campo di Marte. Ending up finding themselves inside Affrico while two teams of children were on the pitch. Joe had approached the net and started to watch. Football has always been a passion for him. Maybe he had seen himself in those little ones, in New York. Sicilian transplanted to the Big Apple. Clinging to the origins of him just chasing a ball. Just like Rocco Commisso. Its President. A true friend of his. A man with whom to share a great challenge, to leave his mark on Italian football. In the football of those childhood myths. Giuseppe Barone was Fiorentina last year. He, a born fighter, was busy on every front. Divisive as are those who don't like compromises but go straight on their own path. Those who saw him in action at Viola Park said he was busy checking the condition of the grass on the playgrounds, the lights on the structures, even the glasses in the bar. Fussy to the extreme. And then there were the technical meetings, a dialogue that never stopped with Italiano (despite the announced divorce), the reports and videos of talents who could enter the purple orbit. A theme every hour. Every hour a battle. The stadium case, the strategies of the Federal Palace, the attempt to be able to dialogue more and more with a part of the city that looked at him with distrust after the lists of good and bad had become operational. This mountain of challenges perhaps suffocated him in the end. Maybe it made his heart vulnerable. Joe has perhaps not overlooked that sentence which he remembers as "an army always at war is destined to lose in the end". Maybe he's fought too many wars. But this was Joe. A few years in Viola but they are destined to go down in history. Viola Park, the most beautiful sports center in the world, was financed by Rocco Commisso but Joe thought of it and built it. Blade of grass by blade of grass, structure by structure. Barone raised him as one would raise a child. Not losing sight of him for even a moment. Then with the pride of showing it to friends and the powerful in football. Italians and foreigners. Viola Park was the face of a property that wanted to leave something unique. Commisso and Barone will still leave something unique. Then, there is the sporting aspect. Joe entered the field when Fiorentina was tiredly navigating football nowhere. Without results, without a precise identity. The first steps were complicated. It's always like this when you start a new journey. Italian football then has unwritten rules. Complicated. Joe worked to build an important team and to bring the Fiorentina name back to the rooms that matter. With a healthy balance sheet, he claimed to be described as a management model. Joe, together with President Commisso, also tried to challenge a certain world of prosecutors. Tough battles. Joe won some, lost some. But he never stopped. He continued to fight with his head down. Convinced, indeed certain, of being right. He tried to form alliances, he suffered some betrayals (the failure to be elected to the League) but he never took his foot off the accelerator. So with the team. Fiorentina began to grow. Season after season. Of course, it was painful to lose first Chiesa and then especially Vlahovic. They were painful wounds that Joe struggled to absorb. But by now certain games had been played by others. It was impossible to put them back on their feet. But step by step Fiorentina regained a place in the Cups after a lifetime and last season they played in two finals, losing them badly. But you have to know how to get to the final and Joe's Fiorentina got there. Now he was looking for revenge. He wanted to lift a Cup that has been missing in Florence for over twenty years. He pursued this goal with his ferocity, with his stubbornness. Absorbing problems and continually trying to propose solutions. Unfortunately he didn't have time to give himself his first victory. But even now that he is no longer here it is normal to imagine that he will continue to fight from above. Joe is not a quitter.

https://m.firenzeviola.it/l-editoriale/ciao-joe-un-grande-combattente-un-uomo-divisivo-ha-realizzato-pezzo-per-pezzo-il-viola-park-e-ha-riportato-la-fiorentina-nel-calcio-che-conta-419202
« Viimeksi muokattu: 19.03.2024 klo 17:50:41 kirjoittanut Nome Cognome »

 
Sivuja: 1 ... 11 [12] 13
 
Siirry:  

Powered by SMF 1.1.21 | SMF © 2011, Simple Machines | Mainosvalinnat | Tietoa