2018/2-2020Valenciassa Club de Fútbolissa oltiin keräilty finanssikriisin ja Juan Solerin sotkuja jo vuosikymmen, joten ei ihme että menestyvä liikemies Peter Lim otettiin vastaan varovaisen hyväksyvästi. Lim oli luonut omaisuutensa harkituilla, pitkäaikaisilla sijoituksilla, eikä hutikuteja mahtunut uralle montaa. Kukaan ei ajatellut, että hän ostaisi Valencian hyvää hyvyyttään, mutta varmasti voittoa tavoittelevan omistajankin intresseissä olisi seuran menestys, tai ainakin vakaa tulevaisuus. Velat pyyhittäisiin pois, ja joukkuetta voitaisiin rauhassa rakentaa ilman pelkoa siitä, että joku Bankia tai vastaava tulee haastamaan oikeuteen. Viimeistään viime kautena valencianistat joutuivat kuitenkin huomaamaan, että konkurssi ei ole ainoa syy jonka johdosta voi pelätä menettävänsä joukkueensa.
Alkutahdit tälle vääjäämättömälle kehitykselle lyötiin, kun puolitoista vuotta sitten Valencia voitti Copa del Reyn. Seuran johdolla ja valmentaja Marcelinolla oli ollut pientä kränää jo aikaisemmin, mutta kun pelaajien ja fanien rakastama hahmo toi joukkueelle ensimmäisen pokaalin yli kymmeneen vuoteen ja jäi ilman kiitosta, tuntuu että joku kriittinen piste oltiin ohitettu. Copan nappaamisen sijaan Lim onnitteli Marcelinoa pääsystä Mestarien liigaan. Klassinen tapaus, jossa vastakkain olivat seurajohdon toiveissa oleva rahallinen- ja valmentajan priorisoima urheilullinen menestys. Oli selvää, ettei Marcelino viihtyisi hommassaan enää kauaa, ja pesuveden mukana tönittiin lopulta ulos myös moni muu. Näistä merkittävin oli urheilutoimen johtaja Mateu Alemany, joka oli jo muutaman siirtoikkunan ajan tehnyt loistavaa jälkeä rajallisin resurssein. Fanit olivat raivoissaan, eikä tilannetta auttanut se, että Marcelinon korvaajaksi valikoitui lähes täysin tuntematon Albert Celades. Miehen CV:ssä oli yksinomaan merkintöjä juniorijoukkueista, ja menestys oli karttanut häntä niissäkin.
Celadesin hypätessä ruoriin oli meininki kuin hautajaisissa useamman viikon. Miesparka oli luonnostaan niin alakuloisen näköinen, että vaikutti itsekin surevan omaa nimitystään. Fanit olivat raivoissaan ja pelaajat allapäin: se olisi ollut lähes tekemätön paikka kouliintuneellekin koutsille, mutta näin kokemattomalle käytännössä mahdoton. Celades ei onnistunut, mutta tuskin löytyy tulevaisuudessa ihan Koeman/Neville-listalta. Vieläkin pahemmin olisi voinut käydä.
Leikitään hetki vastarannan kiiskiä. Marcelinon potkuja voi koittaa ymmärtää arvovaltataistelun tuloksena. Ei ole omistajan edun mukaista tapella julkisesti viikoittain siitä, kumpi päättää mihin suuntaan joukkue on menossa - varsinkin, kun näyttää siltä, että vastapuolella on kannattajien ja pelaajien tuki. Vaikka valmentajan vaihto oli seurajohdolta karkea virhearviointi, kauden 2018/19 lopun ja 2019/20 alun tapahtumat voi sentään jollain tavalla selittää. Tänä kesänä päätökset ovat kuitenkin olleet täysin järjettömiä.
Lim ja seurapresidentti Anil Murthy käytännössä julistivat, että Valencia on persaukinen ja koko joukkue on myynnissä. Pikimiten tämän jälkeen kapteeni, seuralegenda ja pelkistetysti ilmaistuna paras pelaaja Dani Parejo tönäistiin vähin äänin takaovesta puoli-ilmaiseksi paikallisvastustajaan, joka on vielä suora kilpailija. Samaan osoitteeseen lähti, käytännössä ilman korvausta, aisapari Francis Coquelin. Rodrigo Moreno, jonka arvoa oltiin jo pitkään yritetty ulosmitata, myytiin lopulta Valioliigan nousijajoukkueeseen puolet halvemmalla kuin mitä olisi ollut otettavissa vuosi sitten Atléticolta tai tammikuussa Barcelonalta. Myöhemmin kävi ilmi, että mies ei edes oikein halunnut lähteä. Eli seura haluaa uudistaa myymällä vanhat, ikääntyvät pelaajansa pois ja luottaa parhaimpiin junioreihinsa? Väärin taas, sillä myös joukkueen arvokkain canterano Ferran Torres myytiin alle markkinahinnan niin pian kuin se oli mahdollista. Ja jos Ferranin ympärille oltaisiin
oikeasti jotain haluttu rakentaa, oli hän ainakin omien sanojensa mukaan valmis jäämään. Suunnilleen puolet viime kauden ihanneavauksesta on siirtynyt muihin maisemiin, ja suurin osa näistä ainakin jollain tasolla vasten tahtoaan. Näitä paikkaamaan ei vielä tätä kirjoittaessa ole ostettu
yhtään pelaajaa, joka seuraa tuntemattomalle varmasti antaa jonkinlaisen kuvan siitä, minkälainen tason tiputus saattaa olla tiedossa.
Jos seura on tosiaan ollut näin huonossa jamassa Limin kaikki muutkin vuodet, miksi paniikki on päällä vasta nyt? Miksi se panikointi on näin avointa? Mikäli Mestarien liigaan selviäminen oli äärimmäisen tärkeää Valencian taloudelle, miksi antaa potkut Marcelinolle, jotta tämä ei ainakaan toteudu? Mikäli seura haluaa likvidoida rahanarvoiset pelaajansa, miksei heistä neuvotella kunnollista siirtokorvausta? Yleinen teoria on, että sopuisilla diileillä voi päästä hyviin kirjoihin jalkapallon ulkopuolisissa piireissä. Näissä on varmasti joku perä, mutta esimerkiksi Parejon siirto Villarrealiin näyttää kummalliselta tästäkin vinkkelistä. Vai aikooko joku ostaa helvetisti kaakeleita?
Tähän päälle kaikesta toiminnasta paistaa täydellinen ymmärtämättömyys siitä, mitä ja kuinka paljon seurat Euroopassa yhteisöilleen, kaupungeilleen ja faneilleen merkitsevät. Kannattajien pitäminen edes kohtuullisen tyytyväisenä luulisi olevan jalkapalloseuran menestyksekkäälle omistamiselle absoluuttinen ehto. Seuran ulostuloista ja tiedotteista voisi päätellä, että ihmiset yritetään tahallaan suututtaa. Lisäksi tämän kaiken luulisi lopulta tulevan todella kalliiksi seuralle, varsinkin, jos joukkue vielä konttaa kentällä(kin) yhtä pahasti kuin pelätään. Aina sanavalmista Sid Lowea mukaillen, kun ilmeisiä voittajia tilanteessa ei ole, muuttuu kysymys
miten Valenciaa johdetaan muotoon
mitä tarkoitusta varten Valenciaa johdetaan.
Covid-19:ta tai vaikkapa Nou Mestallaan en nyt jaksa edes koskea, eiköhän tässä tullut ihan tarpeeksi tuju annos melankoliaa. Tuntuu pahalta aloittaa tähän tyyliin, mutta tämä valitettavasti on se konteksti jossa Valenciaa täytyy tänä kautena katsoa ja arvioida.
Kesä 2020
Kurssia vakauttamaan palkattiin Javi Gracia, jonka edellinen työ Watfordissa päättyi potkuihin pidemmän heikon jakson jälkeen. Gracian ansioksi voidaan lukea joukkueen selkeä säilyminen Valioliigassa hyvin samanlaisella rungolla, kuin millä se lopulta tippui sarjatason alaspäin. FA Cupin loppuottelusta jäi Manchester Cityn pöllytyksessä kuitenkin ikävä stigma, eikä pamplonalainen sen jälkeen saanut nostettua joukkuettaan henkisestä suvannosta. Kovin paljoa en voi sanoa tuntevani sen aikaista Watfordia, mutta aikaisemmin kesällä julkaistussa Leventhalin haastattelussa (The Athletic) vaikutti kaverilta, joka tuskin ottaisi työtä jossa ei uskoisi onnistuvansa. Tämä on lähtökohtaisesti paljon parempi tilanne kuin se, jossa valmentaja ottaa työn vastaan koska se on huomattavasti tasokkaampi kuin mitä CV:llä yleensä on tarjolla.
Kesän harjoitusottelut menivät lähtökohtiin nähden kokonaisuutena hyvin. Gracia näyttää suosivan 4-2-3-1-systeemiä, ja vaikka pari peluria (Kang-in etunenässä) tuntee pelaavansa enemmän “omalla” paikallaan, ei todellisuudessa ero klassiseen 4-4-2:een ole kovinkaan suuri. Valencian keskikentän kaksikko lähti hyökkäyksiin todella alhaalta viimekin kautena, ja Maxi jäi usein yksin ylös Rodrigon tippuessa alemmas jos joukkue oli pidempään paineen alla. Samaten hyökätessä Rodrigolla oli taipumus tai lupa liikkua vähän niin kuin parhaaksi näkee, ja tämä muistutti roolina hyökkäävää keskikenttäpelaajaa. Yhtä lailla esimerkiksi Guedes pyrkii vasemmalta leikkaamaan sisään ja laukaisupaikkaan boksin rajoille oli kehys sitten 4-2-3-1 tai 4-4-2.
Prässi vaikutti hieman aggressiivisemmalta, joka on ihan luonnollista. Jos Marcelinon aikoina Valencia tuli tunnetuksi tiiviinä vastaiskujoukkueena, Celadesin ollessa puikoissa se meni vielä askeleen pidemmälle ja lopetti prässäämisen miltei kokonaan. Gracia nostanee intensiteetin lähemmäs normaalia, mutta harjoitusotteluiden perusteella lepakot pyrkii edelleen olemaan tiiviiseen muotoon tukeutuva joukkue, jota vastaan on hankala luoda tilanteita. Suurempia johtopäätöksiä pelitavasta tai sen muutoksista on vielä haastava vetää, sillä kuten ensimmäisessä osiossa tuli mainittua, ei Valencia ole hankkinut vielä ensimmäistäkään pelaajaa korvaamaan muualle siirtyneitä. Gracian kaksi toivetta ovat johtaja keskikentälle sekä keskuspuolustaja. Tällä hetkellä näyttää siltä, että näistä ensimmäinen voisi mahdollisesti olla valmennukselle jo entuudestaan tuttu Etienne Capoue. Vaikka siirto ei lopulta realisoituisikaan, nimi on varmasti hyvä indikaattori sille, minkä profiilin jalkapalloilijaa haetaan.
Tällä hetkellä tilanne näyttää tältä:
Maalivahdit: Jaume Domenech & Jasper Cillessen
Maalivahtitilanne on, ainakin vielä tätä kirjoittaessa, hyvä. Cillessen on iso nimi ja luotettava maalivahti, vaikka hieman alakuloinen habitus ensalkuun muuta viestittääkin. Ottaa kiinni ne jotka pitääkin ottaa, mutta harvemmin venyy paraatipelastuksiin. Pitkäaikainen ykköstorjuja myös Hollannille/Alankomaille, jota tosin ei pidetä kyseisen maajoukkueen kovinkaan vahvana osa-alueena. Jaume on eräänlainen kulttisankari ja erinomainen kirittäjä. Monet varmasti toivoisivat, että pystyisi nousemaan ykköseksi, mutta urakehitystä ovat aina varjostaneet vähän hämmentävätkin lapsukset. Vaikuttaa kuitenkin hyvällä tavalla pähkähullulta, joten ehdottomasti jatkoon.
Oikeat laitapuolustajat: Daniel Wass ja Thierry Correia
Muistelisin Wass:n siirron yhteydessä kuunnelleeni jonkun podcastin, jossa toivottiin, ettei miehestä nyt vain tehtäisi jotain hätävara-oikeaa pakkia. Tottakai tehtiin, sillä Valenciassa se on perinteinen ongelma-alue ja pulinat pois. Kokeilu meni ainakin osittain nappiin, vaikka tanskalainen vieläkin näyttää vähän siltä kuin pelaisi väärällä pelipaikalla. Moniulotteisena pelaajana pystyy pelaamaan myös keskikentällä mitä paikkaa tahansa, mutta vaihtoehtojen puuttuessa tuskin tällä kaudella pääsee pelin rytmitystä kokeilemaan. Ainut varamies Cristiano Piccinin lähdön jälkeen on portugalilainen juniori Thierry Correia, jolla huomiota herättävää on ainakin tähän mennessä ollut ainoastaan hintalappu: 12 miljoonaa €. Luotto viime kaudella oli niin vähäistä, että lainamies Jaume Costakin meni väärällä pelipaikalla nokkimisjärjestyksessä ohi.
Vasemmat laitapuolustajat: José Luis Gayà, Antonio Latorre, Álex Centelles
Jos oikea puoli on perinteisesti ollut Valencialle ongelma, vasen laita ei sitä tosiaan ole: akatemia tuottaa tälle pelipaikalle suunnilleen yhden miehen per vuosi. Kapteeni Gayà on varmasti lähtöjen jälkeen Valencian kovaprofiilisin jalkapalloilija, ja pelipaikallaan liigan eliittiä. Loistava sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan, jos joku tätä lukeva nyt jostain syystä ei vielä tunne niin ottakaa seurantaan. Gayàn takana minuutteja kärkkyvät niin ikään omat kasvatit Toni Lato sekä Álex Centelles, joka onkin ihan mielenkiintoinen kamppailu. Loukkaantumisesta hiljalleen toipuvalla Latolla on yhden kauden verran kokemusta ykkösjoukkueesta ja hän on tavallaan jo vakiintunut osa kalustoa. Centellesillä taas on alla onnistunut laina Famalicãoon, ja häntä pidettiin juniorina ehkä hieman lahjakkaampana tapauksena (joskin Laton ikäluokassa Soler usein vei ne isoimmat otsikot). Lisäksi Centelles on päässyt antamaan kesällä Gracialle näyttöjä, Lato taas ei. Jommankumman kohtalona on laina, myynti tai ehkä jopa kokeilu toisella laidalla jos Correia on täysi susi.
Keskuspuolustus: Gabriel Paulista, Eliaquim Mangala, Mouctar Diakhaby, Hugo Guillamón
Topparit olivat viime kaudella useimmiten se pelipaikka, jolla lepakot tuntuivat eniten antavan tasoitusta, tai jopa eteen. Aikanaan lupaava Eliaquim Mangala sekä pitäisi-olla-lupaava Mouctar Diakhaby kävivät vuorotellen Gabrielin vieressä aiheuttamassa vertauskuvallisia sydänkohtauksia, ja valitettavasti samaa meininkiä taitaa olla luvassa ensi kaudellakin. Gabriel itse on taipuvainen ylilyönteihin, mutta muuten pätevä keskuspuolustaja, joka kaipaisi vierelleen ehkä jonkun rauhallisen ja varmaotteisen tyypin. Tämmöinen voisi ehkä olla akatemiasta nostettu Hugo Guillamón, jonka tekniikka ja rauhallisuus tuo mieleen enemmän keskikentän maestron kuin topparin. Valitettavasti niin tuo miehenalun muukin olemus, ja puutteellista fysiikkaa pidettiin seurassa alun perin esteenä jo ammattilaissopimukselle. On ollut kuitenkin kaikissa pelaamissa otteluissaan loistava, sormet ristiin ettei ole pelkkä suonenveto. Näistä neljästä uskoisin Mangalan olevan se, joka väistyy takavasemmalle mikäli Gracia saa toivomansa vahvistuksen. Pinttyneenä huhuna on pyörinyt Fiorentinan Gérman Pezzella, jonka joku moni saattaa muistaa myös Betisistä.
Keskikentän keskusta (puolustava): Geoffrey Kondogbia, Uros Racic, Vicente Esquerdo
Kapealta näyttää. Geoffrey Kondogbia vuorotteli viime kaudella Francis Coquelinin kanssa Parejon vieressä, ja nyt kun kaksi tuosta kolmikosta on muuttanut lähikylään, olisi tärkeää saada K-Dog jäämään. Hieman ailahtelevainen, mutta parhaimmillaan loistava. Toiselle pohjapaikalle olisi tarjolla tällä hetkellä Centellesin kanssa Famalicãossa puheiden mukaan erittäin hyvän vuoden vetänyt Uros Racic, joka on pelaajatyypiltään pitkälti Kondogbian tyylinen fyysinen mutta liikkuva kasi. Vähän louhikkoiselta on tatsi vielä vaikuttanut, mutta Liga NOS:ssa vietetyn kauden jälkeen sikäläinen päällikköporukka Porto osoitti kiinnostusta, joten toivotaan että Portugalissa nähty formi löytyy. Toinen vaihtoehto on kesän harjoitusotteluissa yllättäen erinomaisesti esiintynyt Vicente Esquerdo, joka on enemmän sellainen syvällä makaava artisti. Hyppäys kesähöntsästä avaukseen Ligassa on kuitenkin melkoinen. Tämä on pelipaikka, jolle Gracia todennäköisimmin vahvistuksensa saa.
Keskikentän keskusta (hyökkäävä): Carlos Soler, Kang-in Lee
Kaksi kautta ykkösjoukkueen matkassa, eikä kukaan vieläkään tiedä, onko Kang-in Lee tuleva supertähti vai ainoastaan keskimääräistä teknisempi tehoton pyörijä. Ei edustusmiehistössä ole vielä päässyt mielipaikalleen, suoritukset ovat olleet kaikkea maagisen ja kamalan väliltä. Nyt vaikuttaa siltä, että saa rehdin sauman näyttää, onko kaiken hypen arvoinen. Edelleen olen myös sitä mieltä, että tämä olisi paras pelipaikka myös Carlos Solerille. Leen tavoin myös Soler on kotoisen akatemian hehkutetuimpia kasvatteja, vahvuudet ovat tosin erilaiset. Soler ei ehkä tekniikallaan häikäise, mutta peliälynsä ja sopeutumiskykynsä ansiosta tulee varmasti olemaan vakiavaaja ensi kaudellakin - oli pelipaikka mikä hyvänsä. Molemmat ovat tavallaan samankaltaisessa tilanteessa: kummankin kehitys tuntui viime kaudella junnaavan paikallaan, mutta nyt kumpikin joutuu ottamaan ison roolin Parejon jättämän luovuustyhjiön täyttämisessä.
Laidat: Gonçalo Guedes, Denis Cheryshev, Álex Blanco, Jason, Yunus Musah
Guedes on seuran ennätysostos, ja pysynee tässä tilanteessa sellaisena vielä monta vuotta. Flow-tilaan päästessään Benfica-kasvatti on pelottava ase: nopea, voimakas ja omaa aivan sairaan kanuunan.
Tämän maalin voin häpeilemättä listata yhdeksi lempimaaleistani koskaan. Tuon kauden tasolle ei sittemmin ole enää noussut, mutta koronataulta palatessaan oli jo hyvä. Kunhan pysyisi terveenä.
Sitten onkin hiljaisempaa. Cheryshev ja Getafen lainalta palaava Jason ovat molemmat laitureiksi aika hitaita ja haastovoimattomia, ja varsinkin yhdellä kärjellä pelatessa tämä voi olla ongelmallista. Näyttöpaikkoja riittää varmasti myös Englannin nuorisomaajoukkueiden vakiokasvolle Yunus Musah:lle sekä Álex Blancolle, joka loppukaudesta sai jonkin verran vastuuta Zaragozan segundatason nimimiehiä vilisevässä joukkueessa. Jos ja kun Guedes pelaa vasemmalla, on näistä neljästä Jason ehkä parhaimmassa tilanteessa aloittamaan oikealla. Laadukkaiden vaihtoehtojen vähyys tarkoittaa luultavasti kuitenkin sitä, että Solerin paikka on laidalla myös kautena 2020/21.
Hyökkäys: Maxi Gómez, Kevin Gameiro, Manuel Vallejo, Rubén Sobrino
Maxi Gómez on yltänyt kaksinumeroisiin maalilukemiin jo kolmena kautena peräkkäin, mutta ei kuitenkaan ole monenkaan mielestä kovin hyvä hyökkääjä. Ei ole koskaan pelannut ainoana kärkenä, joten saa nähdä jatkuuko miehen satumainen tuuri myös ensi kaudella. Hyvää lupaa se, että Gracia mittasi parhaat tehot ulos Watfordissa Troy Deeneystä, joka on Maxin tapainen kaikkeen liikkuvaan törmäilevä fyysinen jässikkä. Kevin Gameiro vaikuttaa edelleen todennäköiseltä lähtijältä, mutta jos jää, on vaihtarina kelvollinen joskin yksiulotteinen pystyynjuoksija. Manu Vallejon näytöt Valenciassa ovat vielä jääneet lähelle nollaa, mutta oli harkkamatseissa ihan hyvä, joten saanee vielä sauman. Rúben Sobrinolla ei valitettavasti riitä. Tällä hyökkääjänelikolla vaikuttaa siltä, että lepakot joutuvat jokaista maalia kohden tekemään paljon töitä.
2020/2021Mitä tästä jää viivan alle? Pessimisti voisi sanoa, että hyvin samantasoisella joukkueella esimerkiksi RC Celta on taistellut viimeiset kaksi vuotta putoamispeikkoa vastaan. Valencia on paperilla heikentynyt jokaisella osa-alueella maalivahteja lukuunottamatta. Optimisti taas voi suunnata katseensa toissakauden Getafeen tai viime sesongin Granadaan: paljon vaatimattomammallakin katraalla on mahdollista pelata itsensä Eurooppaan. Realistinen veikkaus voisi kuitenkin olla, että Valencia tuskin joutuu tosissaan Segundaa pelkäämään, mutta saumat eurokentille saattavat karata jo hyvissä ajoin.
Vaikka aloitusosiossa sanoin etten jaksa koronaa käsitellä, ei jalkapalloa pelata tyhjiössä ja epätavallisten olosuhteiden täydellinen sivuuttaminen ei antaisi tarkkaa kuvaa seuran tilanteesta. Kausi 2020/21 ei tule olemaan haastava ainoastaan Valencialle, vaan ihan jokaiselle La Liga-seuralle. Mennyt kevät ja kesä koetteli Espanjaa kovemmin kuin useimpia, ja paluu normaaliin tai edes lähelle sitä on vielä kaukana. Mestalla tuskin aukeaa yleisölle ainakaan tämän vuoden puolella, eikä takuuta ole siitäkään, saadaanko kausi pelattua päätökseen. Toimintatavat joudutaan opettelemaan lennosta, ja niitä voidaan joutua muuttamaan lyhyelläkin varoitusajalla.
Moni on syystäkin kysynyt, onko järkeä edes pelata tilanteessa, jossa homma voi levitä käsiin minä hetkenä hyvänsä. Toisaalta voi esittää argumentin, että juuri tällaisena aikana sellaiset asiat kuin jalkapallo ovat eriarvoisen tärkeitä. Pelien jatkuminen on samalla lupaus siitä, että hitaasti askel kerrallaan asiat palautuvat entiselleen.
Ja ennen kuin asiaa ehtii pohtia sen pidemmälle, alkaa taas uusi kausi.
Amunt Valencia.
