Paska
Poissa
Suosikkijoukkue: Atletico Malmi, Atletico Akatemia
|
|
Vastaus #350 : 01.10.2021 klo 22:31:39 |
|
TiPS - MPS/Atletico Malmi 2-2 (1-1)
0-1 Joonas Prami (Kevin Nurmi) 12' 1-1 Joni Murtomaa 26' 2-1 Joni Murtomaa 54' 2-2 Kustaa Käki (Kevin Nurmi) 67' Hiukan tappiolta maistuu tämä tasuri. En tiedä kuinka paljon TiPSin panoksettomat (ja samalla paineettomat) asetelmat vaikuttivat latautumiseen, mutta vaikutti siltä, että Tico oli huomattavasti energisemmällä jalalla liikenteessä ja halusi halusi voittoa enemmän. Vaikka laukaukset kirjailtiin Tico-tilastoissa tasan, vei vierailija valtaosan kaksinkamppailuista ja loi myös vaarallisemmat maalipaikat. Joukkue myös hallitsi peliä oikeastaan ensimmäisen jakson jälkimmäistä puolikasta lukuun ottamatta. Ottelun avausmaali syntyi kulmapotkusta, kun Joonas Prami puski Kevin Nurmen antaman kulmurin sisään. Tipsiläiset purkivat pallon vielä pois maaliviivalta, mutta Jesse Ketonen tinttasi paluupallonkin sisään. Tuomari kuitenkin merkkasi maalin Pramille, joten taisi se laukaus ylittää kuitenkin viivan. TiPS iski pelin kuitenkin tasoihin Ticon tuhrittua vain hetkeä aiemmin tyhjän maalin tilanteen ja tikkurilalaisten pistettyä melkein heti perään pallon tolppaan. Murtomaa sai loistavan keskityksen ex-Tico, Jonne Ketoselta ja nikkasi pallon vitosen viivalta päällä sisään. TiPS sai maalista hyvän draivin päälle ja hallitsi peliä seuraavan vartin verran, mutta ensimmäisen jakson loppua kohden peli kääntyi jälleen Atleticon eduksi. Kaukana ei ollut myöskään johto-osuma, varsinkin kun malmilaisilta jäi ehkä vitonen ennen puoliaikaa viheltämättä päivänselvä käsivirhe TiPS-boksissa. Tauolle lähdettiin siis 1-1-tasalukemissa. Vaikka toinenkin jakso alkoi malmilaisittain vahvasti, siirtyi TiPS kuitenkin 2-1-johtoon melkoisella lahjamaalilla. Keskialueelta lähetetty, vaarattoman oloinen purkupallo leijasi roikkuna kohti malmilaisboksia ja veskari oli rankkarialueen rajoilla hyvin vastassa, mutta pallo pomppasi alakierteisenä aavistuksen taaksepäin ja yhtäkkiä topparin selustasta porhalsikin ensimmäisen tikkurilalaismaalin iskenyt Joni Murtomaa, joka potkaisi Kaapo Sinervon melko yhtäaikaisesti samaan palloon ja onnistui saamaan siihen riittävän osuman, jotta pääsi siirtämään pelivälineen Sinervon viereltä tyhjiin. Atletico ei takaiskusta kuitenkaan lannistunut vaan nosti vaan kierroksia entisestään. Tasoitus oli jo kertaalleen lähellä ennen kuin 67. minuutilla verkko heilahti. Jo kauden kahdeksannen maalisyöttönsä kirjauttunut Nurmi tarjoili tälläkin kertaa loistopassin laidalta keskustaan, Kustaa Käki nappasi pelivälineen takajalallaan mukaan ja heitti sen TiPS-topparin käden kautta suoraan juoksulinjalleen. Siihen perään kova laukaus läheltä ylös ja Roni Tourunen oli ohitettu. Loppua kohden ottelu kääntyi vielä selvemmin malmilaisten eduksi ja vierailija sai pitkälti vahvemman penkin turvin pidettyä tempoa yllä TiPSin keskittyessä lähinnä vastahyökkäyksiin ja pitkiin palloihin. Tico sai myös aikaiseksi muutamia ihan passeleita maalipaikkoja, mutta aika loppui hyvästä yrityksestä huolimatta kesken ja tällä kertaa vierasottelun tuliaisina oli ainoastaan yksi piste. Huomenna sitten selviää, että jääkö yläloppusarjan viimeiseen otteluun vielä nousukamppailun kannalta pelattavaa vai taistellaanko Finnkurd-pelissä enää himmeämmistä mitalisijoista.
|
|
|
|
Kakko S. Nikki
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK • kotimainen jalkapallo
|
|
Vastaus #351 : 02.10.2021 klo 10:48:58 |
|
EBK kaatanut ToTen 3-2 mutta hankki myös kaksi punaista? Rapoa anyone?
EBK vei ensimmäisen nelivitosen näytöstyyliin todella hienoilla maaleilla. Tauolle mentäessä tilanne 3-0 ja peli näytti olevan taputeltu, mutta espoolaiset onnistuivat itse vetämään lähes kaiken viemäristä alas. Ensimmäinen merkki taisi olla naurettava väkivallan filmaaminen, mistä kortti heiluikin ansaitusti. Hetki tämän jälkeen Kabashi tuli idioottimaisesti keskialueella takaa päin sukille ja lensi suoralla punaisella ulos. Teräs iskikin kavennuksen heti perään ja sai aivan uutta potkua tekemiseensä. Kohta Karaca lensi suihkuun toisella täysin turhalla keltaisella ja Teräs rankaisi jälleen heti perään. EBK:n pieni paniikki kasvoi entisestään, kun aikaa oli kuitenkin ainakin vartti jäljellä lisäaika mukaan luettuna. Vaikka lisäaikaa pelattiin melkein 10 minuuttia, Teräs ei saanut tarpeeksi hyviä tilanteita ja pallo hävittiinkin liian helposti espoolaisille. Loppuvihellyksen jälkeen nähtiinkin vielä suuri pitch invasion, kun suurin osa helpottuneista espoolaisista ryntäsi kentälle juhlimaan joukkuettaan. Yleisömäärä oli arvioni mukaan ~300. Jännittävä tilanne jää tosiaan viimeiselle kierrokselle, kun Teräs on edelleen kärjessä 35 pisteellä ja EBK yhden perässä. Homma ratkeaa ensi viikon lauantaina.
|
|
|
|
Reservin jääkäri
Poissa
|
|
Vastaus #352 : 02.10.2021 klo 16:06:14 |
|
LPS 2 - 3 HPS (1-3)
Turhan jännäksi meni, mutta ansaittu voitto lopulta. Hiukan erilaisella kokoonpanolla ja valkoisessa pelanneelta vierasjoukkueelta nähtiin varovainen aloitus. Ehkä kesän katastrofi-ilta oli mielessä ja sama haluttiin välttää. Niin vaan ensimmäisen maalin värkkäsi silti kotijoukkue. Nopeasti Jääkärit toipuivat ja latoivat kotijoukkueen puolustuksen sählätessä nopeaan tahtiin kolme maalia. Kaikki näytti hyvältä, mutta niin vaan kauden helmasynti - viimeistelyn kliinisyys - esti taas pelin tappamisen ja vaihdoista piristynyt LPS iski kavennusmaalin vartti ennen loppua. Pienimuotoinen paniikkihan siitä syntyi, mutta loppu hyvin kaikki hyvin!
Lohkon kärkipaikka Hopsilla ennen illan ottelua, josta toivotaan tietty tasuria. Tarjolla on huima päätöskierros, jota vähän haalistaa otteluasettelu. Näyttää siltä, että PPJ-HPS ottelu päättyy samaan aikaan kun Talin hallissa alkaa Finnkurd-Atletico peli. Eri skenaarioihin ei vanhan pää nyt taivu, mutta olisihan se aikamoinen etu jos jälkimmäisen otteluparin joukkueet tietävät ennalta mitä tulosta tavoitella.
|
|
|
|
Kakko S. Nikki
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK • kotimainen jalkapallo
|
|
Vastaus #353 : 02.10.2021 klo 16:52:16 |
|
Lohkon kärkipaikka Hopsilla ennen illan ottelua, josta toivotaan tietty tasuria.
FC Finnkurd - PPJ 2-4 Bolliksella nähtiin todella viihdyttävä kamppailu, jossa mentiin vuorotellen päästä päähän. Pari upeaa kaukolaukausmaalia PPJ:ltä, lahjatasoitus Finnkurdille, voittomaali rankkarista ja jatkuvaa suunsoittoa jokaisesta vihellyksestä. Tämähän tarkoittaa sitä, että B-lohkon voittaja ratkaistaan Jätkäsaaressa ensi perjantaina kärkiottelussa PPJ - HPS. Kotijoukkue lähtee taistoon yhden pisteen etumatkalla.
|
|
|
|
Reservin jääkäri
Poissa
|
|
Vastaus #354 : 03.10.2021 klo 12:54:54 |
|
Piti sattuneista syistä tutkailla tuota Pallo-Poikien manttelinperijää PPJ:tä. Kolmosessa näköjään edarilla kolme ensimmäistä peliä meni voitoitta. Sitten kokoonpanoon ilmestyivät Tuomas Mustonen, Tommi Kari ja Pekka Sihvola ja sen jälkeen pelit sujuivatkin tappioitta em. herrojen paukutellessa 25 maalia. Liiga- tai divarikokemusta kentälle tuoneet myös Pyry Kärkkäinen, Antto Tapaninen, Ville Taulo, Kim Louhisto ja Eduardo Rodriguez. Nämä ainakin listasta itselle tuttuja nimiä korkeammilta sarjatasoilta.
Jännä tapaus kerta kaikkiaan, onko tosiaan hommattu vanhat herrat nostamaan PPJ kakkoseen vai onko kaveripiiri vain löytänyt PPJ:n hyvän harrastuksen, tatsin ja kunnon ylläpitämiseksi? Ja looginen jatkokysymys jos karsinta kutsuu, kiinnostaako vielä kakkonen, jossa kaiketi kaikilta pelaajilta täytyy edellyttää vähän enemmän? Joka tapauksessa Hopsille heitetty haaste on kivikova. Kauden kotiavauksessa PPJ kaatui 1–0, mutta se oli siis ennen tuon tähtitrion mukaantuloa. I want to believe, ja onhan Pakila Roadilla koko viikko aikaa miettiä metkut vanhojen partojen pysäyttämiseksi.
|
|
|
|
Trabantin vääntynyt mäntä
Poissa
Suosikkijoukkue: Gnistanin Asiantuntijakatsomo, Las Vegas Raiders
|
|
Vastaus #355 : 07.10.2021 klo 21:12:02 |
|
Piti sattuneista syistä tutkailla tuota Pallo-Poikien manttelinperijää PPJ:tä. Kolmosessa näköjään edarilla kolme ensimmäistä peliä meni voitoitta. Sitten kokoonpanoon ilmestyivät Tuomas Mustonen, Tommi Kari ja Pekka Sihvola ja sen jälkeen pelit sujuivatkin tappioitta em. herrojen paukutellessa 25 maalia. Liiga- tai divarikokemusta kentälle tuoneet myös Pyry Kärkkäinen, Antto Tapaninen, Ville Taulo, Kim Louhisto ja Eduardo Rodriguez. Nämä ainakin listasta itselle tuttuja nimiä korkeammilta sarjatasoilta.
Jännä tapaus kerta kaikkiaan, onko tosiaan hommattu vanhat herrat nostamaan PPJ kakkoseen vai onko kaveripiiri vain löytänyt PPJ:n hyvän harrastuksen, tatsin ja kunnon ylläpitämiseksi? Ja looginen jatkokysymys jos karsinta kutsuu, kiinnostaako vielä kakkonen, jossa kaiketi kaikilta pelaajilta täytyy edellyttää vähän enemmän? Joka tapauksessa Hopsille heitetty haaste on kivikova. Kauden kotiavauksessa PPJ kaatui 1–0, mutta se oli siis ennen tuon tähtitrion mukaantuloa. I want to believe, ja onhan Pakila Roadilla koko viikko aikaa miettiä metkut vanhojen partojen pysäyttämiseksi. Olihan vuosi sitten iso osa edellä mainituista pelaajista nostamassa KäPaa takaisin Kakkoseen jonka jälkeen siirtyivät seuraavaan Kolmosen jengiin. Nyt sitten varmistui se että FC Viikingit tippuu Neloseen. Koska viimeksi on joukkue tippunut Veikkausliigasta Neloseen pelkästään pelaamalla, ilman siis mitään konkurseja sun muita suhmurointeja? Onko pisin luisu ikinä, itse en muista lähihistoriasta vastaavia tapauksia.
|
|
|
|
Assuncao
Poissa
Suosikkijoukkue: Selssi
|
|
Vastaus #356 : 07.10.2021 klo 21:32:48 |
|
Nyt sitten varmistui se että FC Viikingit tippuu Neloseen.
Paljon päättyi eli hävisivätkö vai pelasivatko SAPAn kanssa tasan? Ei ollut vielä Tulospalvelussa.. Edit. nyt tuli eli 1-0 sapalle.
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.10.2021 klo 21:56:33 kirjoittanut Assuncao »
|
|
|
|
|
Kakko S. Nikki
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK • kotimainen jalkapallo
|
|
Vastaus #357 : 07.10.2021 klo 21:38:00 |
|
Hävisivät 1-0. Viikkarien peli oli kyllä niin surkean näköistä touhua, että putoaminen oli täysin ansaittu.
|
|
|
|
Erikeeper20
Poissa
Suosikkijoukkue: Atletico Malmi + Akatemia
|
|
Vastaus #358 : 07.10.2021 klo 21:38:36 |
|
MPS/Atletico Malmi @ FC FINNKURDpe 08.10. @ Talin halli (Purotie 8, 00380 Helsinki), KICK-OFF klo 20:15 Viimeisiä viedään! Etelän Kolmonen paketoidaan lauantai-iltaan mennessä, ja yläloppusarjan osalta joka lohkossa ykköspaikka on päätyyn asti kutkuttavasti kahden kauppaa. A ja C ratkovat voittajat lauantaina, B ottaa varaslähdön ratkaisuun jo perjantaina. B:ssä katseet kohdistuvat luonnollisesti Jätkäsaareen, jossa PPJ ja HPS setvivät keskuudestaan jatkajan karsintaan Länsi B:n edustajaa vastaan. Lännessä lohkovoiton kohtalo venyy niin ikään päätöskierrokselle, joka tosin pelataan vasta viikon päästä eli tämän ryhmän karsintaparikin aloittaa muihin nähden viikkoa myöhemmin. B:n "finaalin" tuloksesta riippuen tasaisen lohkon kunniakkaasta kakkostilasta kisaavat vielä mahdollisesti myös Talin myöhäisillassa kohtaavat Tico ja FINNKURD. Kurdit veivät joukkueiden ainoan keskinäisen pelin alkulohkossa, joten henkinen etulyöntiasema lienee perjantain matsia neljän seinän sisällä hallissa isännöivällä kotijoukkueella. NordicBetin kertoimet: FINNKURD 2.02, tasapeli 4.10, Atletico 2.45 Ottelun live-tilanneseuranta Atleticon Twitterissä.
|
|
|
|
Jämpti
Poissa
Suosikkijoukkue: Mansefutis
|
|
Vastaus #359 : 07.10.2021 klo 21:55:48 |
|
Viikkareilla kyllä surullista touhua. Sen jälkeen, kun jätin organisaation, on pudottu Kakkosesta Neloseen.
Toivottavasti Vuosaaressa lähtisi jollain uudella tsempillä homma uudelleen nousuun. Tuon kokoisessa kaupunginosassa ja tuon kokoisella junnuseuralla pitäisi kuitenkin olla varteenotettava edustus.
|
|
|
|
Trabantin vääntynyt mäntä
Poissa
Suosikkijoukkue: Gnistanin Asiantuntijakatsomo, Las Vegas Raiders
|
|
Vastaus #360 : 07.10.2021 klo 22:23:05 |
|
No nythän tuo kaveriporukka Viikingit/S.C.P on nousemassa Nelosesta Kolmoseen joten käykö sillä tavalla että edari kaappaa "farmin" paikan ja jatkaa Kolmosessa? Vai käykö "SAPAt" jossa edari pelaa Nelosessa ja kolmosjengi Kolmosessa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 07.10.2021 klo 22:29:25 kirjoittanut Trabantin vääntynyt mäntä »
|
|
|
|
|
Nolla-nolla
Poissa
|
|
Vastaus #361 : 07.10.2021 klo 22:23:41 |
|
Viikkareilla kyllä surullista touhua. Sen jälkeen, kun jätin organisaation, on pudottu Kakkosesta Neloseen.
Toivottavasti Vuosaaressa lähtisi jollain uudella tsempillä homma uudelleen nousuun. Tuon kokoisessa kaupunginosassa ja tuon kokoisella junnuseuralla pitäisi kuitenkin olla varteenotettava edustus.
Sentään seuran b-juniori-ikäisillä näyttää menevän suhtkoht hyvin. Joten ehkä sitä toivoa paremmasta vielä Vuosaaresta löytyy.
|
|
|
|
Fatpapa
Poissa
|
|
Vastaus #362 : 07.10.2021 klo 22:49:23 |
|
Viikkareiden nelosessa pelaava.joukkue olisi hyvinkin saattanut säilyttää kolmosen paikan. Outoa on, kun omat kasvatit pelaavat mieluimmin kakkosporukassa. Edustusjoukkueen vetovoima ei muutamaan vuoteen ole riittänyt.
|
|
|
|
shots
Poissa
|
|
Vastaus #363 : 07.10.2021 klo 23:38:38 |
|
Nyt sitten varmistui se että FC Viikingit tippuu Neloseen. Koska viimeksi on joukkue tippunut Veikkausliigasta Neloseen pelkästään pelaamalla, ilman siis mitään konkurseja sun muita suhmurointeja? Onko pisin luisu ikinä, itse en muista lähihistoriasta vastaavia tapauksia.
Ponnistus
|
|
|
|
Assuncao
Poissa
Suosikkijoukkue: Selssi
|
|
Vastaus #364 : 08.10.2021 klo 06:58:37 |
|
Viikkareiden nelosessa pelaava.joukkue olisi hyvinkin saattanut säilyttää kolmosen paikan. Outoa on, kun omat kasvatit pelaavat mieluimmin kakkosporukassa. Edustusjoukkueen vetovoima ei muutamaan vuoteen ole riittänyt.
Mitä outoa tässä on? Ootko nähnyt Baranovin toiminnan kentän laidalla?
|
|
|
|
August
Poissa
|
|
Vastaus #365 : 08.10.2021 klo 08:10:44 |
|
Eiköhän Viikingeissä iloita kaveriporukan menestyksestä ja oteta kaikki hyöty noususta. Seura varmaankin järjestää upean ottelutapahtuman viimeiseen peliin joka huipentaa täydellisen kauden. Uusi edari pelaa iloista futista nautiskellen. Katsojaennätys tulossa.
|
|
|
|
RTS
Poissa
|
|
Vastaus #366 : 08.10.2021 klo 09:44:08 |
|
Zenelikin oli kellottanut 90 minuuttia eilen. Nimilistaa kun selaa niin ei ihan sen Viikingit näköinen lista joka pari vuotta sitten vielä pelasi Ykkösessä.
|
|
|
|
Hygge
Poissa
|
|
Vastaus #367 : 08.10.2021 klo 11:44:35 |
|
Tällä kaudella muutamia Viikkareiden pelejä nähneenä ei putoaminen tullut yllätyksenä, alkukaudesta näki jo, ettei liike,yhteispeli ja etenkään kunnollisten maalipaikkojen luonti sujunut. Sitten kun tähän yhtälöön lisätään näkemistäni matseissa olleet useat ja monesti kohtalokkaat puolustusvirheet, niin voidaan todeta, että Viikkarit saivat mitä pelasivat. Loppukauden hurmoshenkinen, mutta usein myös hyvin likaisia otteita ja rajua pelityyliä sisältänyt nousujohteinen voittoputki ei lopulta riittänyt aivan loppuun asti.
Olen samaa mieltä, että Vuosaari ja Viikingit ansaitsevat vähintään sen kolmosdivarin joukkueen ja uskon heidän jollain joukkueella nousevan vielä tästä romahduksesta.
|
|
|
|
coelb
Poissa
|
|
Vastaus #368 : 08.10.2021 klo 21:07:55 |
|
PPJ - HPS FT 1-1
Tasaista vääntöä Jätkäsaaren pyhätössä yleisön eläessä vahvasti kotijoukkueen mukana. Todelliset maalipaikat melko lailla kortilla. HPS meni puoliajalle 1-0 johdossa, mutta Karin komealla vaparimaalilla peli tasoihin ja PPJ karsintaan Busan areenan varsin vaatimattomien ämyreiden soittaessa We are the championsia.
|
|
|
|
Erikeeper20
Poissa
Suosikkijoukkue: Atletico Malmi + Akatemia
|
|
Vastaus #369 : 08.10.2021 klo 21:42:23 |
|
FC FINNKURD - MPS/Atletico Malmi 3-3 (2-1)
1-0 Emmanuel Sarpong 3' 2-0 Emmanuel Sarpong 7' 2-1 Aleksi Myllys (Kustaa Käki) 25' 2-2 Olli Hänninen (Kevin Nurmi) 74' 3-2 Emmanuel Sarpong 87' 3-3 Kaapo Sinervo (Janne Hampaala) 90+1'
|
|
|
|
Reservin jääkäri
Poissa
|
|
Vastaus #370 : 08.10.2021 klo 22:49:42 |
|
PPJ 1-1 HPS (0-1)
Jätkäsaaren uudella tekonurmella pelattiin lohkofinaali. HPS tarvitsi voiton, PPJ:lle riitti tasurikin lohkovoittoon. Väkeä oli mukavasti paikalla siroteltuna ympäri kenttää, Jätkäsaaressa kun ei katsomoita ainakaan toistaiseksi ole ja koko kenttäaluetta kiertää parimetrinen aita. Odotettavissa oli pienten marginaalien peli ja sellainen saatiin. Ensimmäisenä petti kuitenkin PPJ:n puolustus kun Hopsin maalivahdin pitkästä avauksesta kamppailivat PPJ puolustaja ja Torpparinmäen Håland #28. Kuten niin usein tällaisessa kamppailussa, puolustaja on tuomittu häviämään ja Hopsi upeasti johtoon jo 10 minuutin kohdalla. PPJ hallitsi palloa, mutta vihreä puolusti uhrautuvasti maalivahdin hoitaessa vaaran paikat. Kerran sai Tommi Kari koittaa vapaapotkua, mutta tämänkin kassari liimasi varmasti. Toisella puolikkaalla sama jatkui, PPJ oli kuskin paikalla mutta varsinaisia maalipaikkoja ei syntynyt. Kunnes Kari sai toisen yrityksen: muurissa oli miehiä riittävästi, mutta niin vaan pallo leijaili muurin yli vastustamattomasti maalin vasempaan yläkulmaan maalivahdin seuratessa palloa voimattomana katsellaan. Hieno "messimäinen" maali. 1-1 tilanteessa pelin kulku muuttui PPJ:n panostaessa puolustamiseen ja Hopsin hyökkäämiseen. HPS sai muutamia maukkaita paikkoja, mutta maaliin asti palloa ei saatu. Tommi Kari oli tänään lopulta se "pieni marginaali". Kova ryhmä on PPJ:llä ja tänään olivat parempi pallollinen joukkue. Onnittelut! Mielenkiintoista seurata kuinka karsinnassa käy.
B-lohko oli tällä kaudella kertakaikkisen mainio. Hyviä joukkueita, upeita pelejä ja tasaisia kamppailuja. Kyllä kolmosen taso on mennyt eteenpäin hurjasti. Tappiolta tuntuvan tasapelin jälkeen on hyvä muistaa, että HPS hävisi sarjassa vain kerran. Tasapelejä tulikin sitten tarpeettoman paljon. Joka tapauksessa upea kausi Vihreiltä jääkäreiltä. Uudet pelaajat olivat todellakin vahvistuksia ja ainakin 4-5 junnua teki läpimurron miesten sarjoihin. Tulevaisuus näyttää hyvältä Paloheinässä.
|
|
|
|
Morratti
Poissa
|
|
Vastaus #371 : 08.10.2021 klo 22:53:24 |
|
No nythän tuo kaveriporukka Viikingit/S.C.P on nousemassa Nelosesta Kolmoseen joten käykö sillä tavalla että edari kaappaa "farmin" paikan ja jatkaa Kolmosessa? Vai käykö "SAPAt" jossa edari pelaa Nelosessa ja kolmosjengi Kolmosessa.
Eiköhän edustus OY kuopata velkoineen ja SCP jatkaa kolmosessa RY:n alla.
|
|
|
|
Veteran Midfielder
Poissa
|
|
Vastaus #372 : 08.10.2021 klo 23:19:05 |
|
kuka piipertäjä liiton suojatoimistolla on linjannut, että huomiset viimeiset ratkaisevat ottelut alkaa eri aikaan? ToTe:lla klo 12, EBK klo 16. Syy tähän, kiitos?! Siinä ehtii kiima kyllä melkoisesti lerpahtamaan, jos ToTe voittaa päivän aikaisemman pelinsä ja kansa saapuu harmistuneena tämän tietäen Kirkkojärven lehtereille. Siinä on melkoinen työ kuuluttaja EBK-ikoni BrDeadilla saadaa kansaa innostumaan tämän jälkeen, kun ei enää ole panosta. Kaikkien aikojen pitch invasion voi nyt jäädä näkemättä
|
|
|
|
Jämpti
Poissa
Suosikkijoukkue: Mansefutis
|
|
Vastaus #373 : 09.10.2021 klo 00:34:00 |
|
Eiköhän edustus OY kuopata velkoineen ja SCP jatkaa kolmosessa RY:n alla.
Edustus on muuten ry eikä oy, jos sillä nyt merkitystä on.
|
|
|
|
Paska
Poissa
Suosikkijoukkue: Atletico Malmi, Atletico Akatemia
|
|
Vastaus #374 : 09.10.2021 klo 00:40:58 |
|
FC FINNKURD - MPS/Atletico Malmi 3-3 (2-1)
1-0 Emmanuel Sarpong 3' 2-0 Emmanuel Sarpong 7' 2-1 Aleksi Myllys (Kustaa Käki) 25' 2-2 Olli Hänninen (Kevin Nurmi) 74' 3-2 Emmanuel Sarpong 87' 3-3 Kaapo Sinervo (Janne Hampaala) 90+1' Vaikka tässä matsissa tapeltiin ainoastaan himmeämmistä mitaleista, kannatti silti ehdottomasti raahautua Taliin! Huikea peli, joka noussee tämän kauden ehdottomiin klassikoihin! Ottelu starttasi malmilaiskomennossa, mutta avausmaaleista vastasi kotijoukkue, kun Emmanuel Sarpong iski kaksi osumaa joukkueen kahdesta ensimmäisestä hyökkäyksestä. Ensimmäinen oli hiukan onnenkantamoinen, kun Tico-pakistolla oli pieniä kommunikaatio-ongelmia, Sarpong ryösti pallon ja eteni läpiajoon. Sijoitus ohi Kaapo Sinervon kilpistyi veskarin rukkasista tolppaan ja kimposi maaliviivalle. Ensimmäisenä paikalla oli Tico-toppari, joka liukui pelivälineen kuitenkin päin Sarpongia, josta pallo sitten kimposi sisään. Jos ensimmäisessä osumassa oli tuuria, oli toinen puolestaan melkoinen taidonnäyte. Sarpong sai pelivälineen reilussa 30 metrissä, vasemman laidan välikaistalla ja lähetti kovan, kierteisen pallon kohti oikeaa yläkulmaa. Sinervo oli kudissa hyvin mutta ei mahtanut mitään yläriman kautta aivan ylänurkkaan tipahtaneelle vedolle. Ehkä yksi kaikkien aikojen hienoimmista maaleista, joita olen livenä päässyt todistamaan! Tico-kavennuskaan ei ollut hassumpi, sillä Kustaa Käen zippinosto toppareiden väliin tippui haltuunotosta Aleksi Myllyksen vetolinjoille ja tämä antoi puolivolleynsä laulaa niin kovaa, kun jalasta vaan lähti. Tuloksena upea kuti ohi ja yli Finnkurd-veskarin. Peli virtasi vauhdilla päästä päähän ja molemmilla oli ensimmäisen jakson lopulla vielä saumat lisäosumiinkin, joten tauolle oltaisiin käytännössä voitu lähteä kumman tahansa isompimaalisessakin johdossa. Ja varsinkin malmilaiset kiroilivat varmasti tuhrittuja paikkojaan. Tällä kertaa kuitenkin näin. Toinen jakso jatkui aiempaa vahvemmassa Finnkurd-komennossa ja kotijoukkue loi ehdottomasti ne paremmat maalipaikat. Vedot kuitenkin viuhuivat laukaus toisensa perään ohi ja yli maalin melko selvälläkin marginaalilla. Tico taas ei juuri ensimmäisen parikymppisen aikana vetopaikoille päässyt, mutta käytti ensimmäisen varsinaisen tilanteensa hyväksi ja kontrasi Finnkurd-kulmurin Olli Hännisen pistäessä numerot 2-2:en. Malmilaisten tilannetta vaikeutti Antti Johansson, joka hankki viimeisen parikymppisen aikana kaksi liukutaklauksesta tullutta varoitusta ja lensi näin punaisella pihalle. Kusipaitojen maailma synkkeni entisestään, kun Sarpong sijoitti vielä rankkarialueen rajoilta tuomitun vapaapotkun komeasti takanurkkaan varmistaen samalla hattutempunsa ja mitä todennäköisemmin myös koko Kolmosen maalikuninkuuden kauden 19. osumallaan. Mutta mitä vielä! Ticolle tuomittiin vapari niin ikään boksin rajoilta pelikellon huidellessa jo lisäaikaansa. Antonios Klonaris ennätti vielä Kevin Nurmen takakulmaan hakeutuneen kudin tielle, mutta sitä seurasi kulmapotku, johon Tico päätti ladata kaikki paukut. Kaapo Sinervo hölkötteli omalta maaliltaan hyökkäyspäähän ja oli etutolpalla mies paikallaan, kun Klonaris torjui Janne Hampaalan puskun eteensä. Sinervo kuitenkin käytännössä rynni pallon sisään ja viimeisteli ilmeisesti lopulta olkapäällään komean tasoituksen! Samoilla vauhdeilla kelpasi sitten rullailla takaisin omalle maalille. Ja eipä se jännittäminen vielä siihenkään loppunut, vaan minuuttia myöhemmin Sarpong oli jälleen pahanteossa. Tällä kertaa vapari pysähtyi kuitenkin malmilaismaalin poikkipuuhun ja minuutti tästä eteenpäin samainen mies puski vielä keskityksenkin niukasti ohi kohteensa. Niinpä loppulukemiksi kirjattiin lopulta 3-3. B-lohko oli tällä kaudella kertakaikkisen mainio. Hyviä joukkueita, upeita pelejä ja tasaisia kamppailuja. Tämän väitteen voin ehdottomasti allekirjoittaa. Varsinkin yläloppusarjassa nähtiin huikean tasaisia ja jännittäviä kamppailuja. Laskin huvikseni, että 15 ottelusta jopa 8 päättyi tasuriin ja tuntui, että lähes jokaisessa näkemässäni pelissä piisasi jännitystä koko 90-minuuttisen ajan. Malmilaisnäkökulmasta viiden yläloppusarjapelin saldo: 1 voitto, 4 tasuria ja 0 tappiota maalierolla 14-10 kertonee olennaisen. Loppuun vielä onnittelut PPJ:n suuntaan! Selvästi laadukkain ja parhaassa tasapainossa ollut joukkue, jonka kärkiyksilöt olivat kyllä edelleen poikkeuksellisen kovia tekijöitä tälle sarjatasolle. Ymmärsin, että seuran tavoitteet ovat Kakkosessa noin 2-3 kauden päästä, mutta nykyisellään vanha kaarti ei ole välttämättä kovin innostunut Kakkosen matkapeleistä tai nuoriso-osasto vielä valmista näinkin isoon harppaukseen. Joten saapa nähdä, millaisella meiningillä lähtevät tuohon karsintapeliin. Tai lähtevätkö ylipäänsä?
|
|
|
|
|
|