insignificance
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, lähikentät ja luomufutis
|
|
Vastaus #175 : 04.10.2021 klo 20:10:11 |
|
Lähtöasetelma otteluun oli mielenkiintoinen, kun varsinaisia puolustuspelaajia oli avauksessa vain kolme, Ilomäki, Pitkänen ja Veijola, ja Lindeman pelasi kauden ensimmäisen sarjaottelunsa. Kuka pelasi neljäntenä puolustajana?
Hieno voitto, jonka myötä lohkon toinen sija on mahdollinen.
Joel Lahtinen on pelannut nyt muutaman ottelun topparina, ja esiintynyt ihan kelvollisesti. Oikein hyvä ottelu koko joukkueelta, mutta lähes koko kauden dominoinut Khary ja hienoon syysvireeseen päässyt Hakola ovat tuossa keskellä kyllä erittäin kova kaksikko. Saadaan ihan hyvä lopetus kaudelle vielä.
|
|
|
|
taviokuurna
Poissa
|
|
Vastaus #176 : 06.10.2021 klo 14:36:32 |
|
Joel Lahtinen on pelannut nyt muutaman ottelun topparina, ja esiintynyt ihan kelvollisesti.)
Ok, kiitos tiedosta. Granilla on kyllä mielenkiintoinen kausi, kun tehtyjä maaleja on toiseksi eniten ja päästettyjä viidenneksi eniten.
|
|
|
|
Manageeri
Poissa
|
|
Vastaus #177 : 09.10.2021 klo 07:11:19 |
|
Sarjan lähestyessä loppuaan alkaa myös Granin kotiottelut käydä vähiin. Tällä kaudella ovat kotiottelut olleet vaikea paikka vahvana kotijoukkueena tunnetulle GrIFK:lle. Kauden saldo kotiotteluista, joita on pelattu yhdeksän tähän mennessä on kahdeksan pistettä. Tätä pistekeskiarvoa lähtee joukkue parantamaan. Joukkueen tekeminen viikolla on näyttänyt hyvältä ja usko kotipelipisteiden saamisen on kova.
Lasareettilista on lyhentynyt ja joukkueeseen palaa loukkaantumisen jälkeen Matias Pyysalo. Madeen edellinen ottelu oli 22.8. EPS:aa vastaan. Matias on aloittanut kaikki ottelut missä on ollut mukana. Nähdäänkö hänet taas kentällä, kun tuomari viheltää pillin ottelun alkamisen merkiksi?
Mitä ottelussa tekee Petter Meyer? Hän ei ole tehnyt tällä kaudella vielä yhtään maalia kotiyleisön edessä. Edellisessä kotiottelussa makeus tuli katsojille kakun ja suuren maalimäärän muodossa. Onko tänä sunnuntaina Meyerin vuoro tuoda makeat fiilikset runsaslukuiselle yleisölle?
Lähteekö Niko Pulkkinen karkumatkalle maalintekijäpörssissä? Niko on iskenyt joka toisessa ottelussaan maalin ja maalipörssin kakkonen Sebastian Veijola joka kolmannessaan. Herrasmiespelaaja sekä kentällä että kentän ulkopuolella Daniel Langhoff on tehnyt tällä kaudella viisi maalia. Näemmekö sunnuntaina Dannyn trademarkin oikean jalan laukauksen noin 20 metristä takakulmaan taas? Nouseeko hän takaisin joukkueen sisäisen maalipörssin kärkeen?
Paljon avoimia kysymyksiä, joihin saamme vastauksen sunnuntain kello 18.30 alkavassa ottelussa. Wigren on parasta grillissä ja futis on parasta paikan päällä!
|
|
|
|
Manageeri
Poissa
|
|
Vastaus #178 : 10.10.2021 klo 13:16:18 |
|
Futis parasta paikan päällä Kauniaisten stadikalla klo 18.30 Grani-Honka Akatemia! Kummallakin joukkueella mahikset sarja kakkoseksi joten luvassa tasokas vääntö! Ja grillissäkin huikee taso koska Wigrenit! Tervetuloa parhaan lajin pariin!
|
|
|
|
Manageeri
Poissa
|
|
Vastaus #179 : 11.10.2021 klo 05:57:32 |
|
Spoileralert! Tämä raportti on kirjoitettu vihreiden lasien läpi katsottuna. Saattaa olla tietyiltä osin fiktiivinen.
Granin aloituskokoonpano tänään: Vuorinen-Pitkänen-Veijola-Hakola-Ilomäki-Langhoff-Törmänen-Salah-Pulkkinen-Sorvali-Lahtinen. Penkiltä paikkansa löysivät Pyysalo-Hieta-Britschgi-Langhoff-Hellstén-Snellman. Bemböle Roadin iltavaloissa pelattua ottelua oli saapunut katsomaan vuodenaikaan nähden hieno määrä yleisöä, lehtereillä uudesta kuulutusjärjestelmästä, joka teki kuuluttajan äänestä silkkiä ja ottelusta nauttimaan oli saapunut yli 400 henkilöä. Buffetin makkarat ja korvapuustit pääsivät loppumaan ensimmäisen kerran jo ennen ottelun alkua kun yleisö oli saapunut hyvissä ajoin paikalle ja nauttivat tunnelmasta. Livemusiikki kaikui uusista ämyreistä ja yhteislaulu raikasi kuten Huuhkajien ottelussa.
Keskisyksyn sunnuntai-iltaan kuului tänään kotijoukkueen dominanssia, huikeita yksilösuorituksia, taidokasta hyvin johdettua joukkuepelaamista ja kauniita maaleja. Ottelua oli pelattu reilu viisi minuuttia ja vierasjoukkueen parin minuutin hallintahetki tuottaa illan ensimmäisen maalipaikan ja he käyttävät sen. Läpi ottelun hienosti taistellut kotijoukkueen puolustus joutuu antautumaan laidasta tulevan matalan pallon edessä ja hyvän viimeistelyn myötä lukemiksi 0-1.
Kesken kotijoukkueen pitkän pallonhallinnan jälkeen saa Fc Honka kulmapotkun. Joukkueen kapteeni Niko Salminen nousee hienosti ajoitettuun hyppyyn omiin korkeuksiin ja Veijola ja kumppanit saavat vain ihastella. 0-2.
Tämän jälkeen jatkuu kotijoukkueen dominanssi. Pallonhallinta kääntyy kotijoukkueelle. Honka pystyy blokkaamaan kotijoukkueen hyvistä maalipaikoista. Raportoivan manageerin Tag Heuer Formula 1 käy 35:ttä minuuttia. Daniel Langhoff hakee jälleen itselleen tyypilliseen tapaan oikealla jalalla takakulmaa. Hienon hienosti ohi maalin.
Keskialueen kamppailun jälkeen tuomitaan kotijoukkueelle vapaapotku. Vapaapotkuspesialisti Ilomäki pallon taakse. Millimetrin tarkka keskitys takavitoselle ja ikinuori Meyer toimittaa pallon maalin eteen. Maalipörssin kärki Pulkkinen kärppänä paikalla ja maalivahti Paunio on ohitettu. Tästä alkaa kotijoukkueen nousu!
Grani käyttää tänään kaikki kynnelle kykenevät kenttäpelaajat ja vuorollaan toisella nelivitosella kentälle astelevat Hieta, Pyysalo, Hieta, Britschgi, Hellstén, Pelin hallinta säilyy läpi ysikymppisen kotijoukkueella. Vuoroin kolistellaan maalipuita ja välillä pallo toimitetaan maaliin saakka. Välillä maaliverkoista maalin perukoilta löytyy myös vierasjoukkueen maalivahti.
Tuttu tilanne monelle kotijoukkueen seuraajalle 57. peliminuutin kohdalla. Pallo rangaistuspilkulla ja pallon takana vauhtia ottamassa Daniel Langhoff. Katsomossa ensimmäiset vihreät soihdut palamaan tasoitukseen uskovien kannattajien joukossa. Mutta onko vierasjoukkueen valmennustiimin Juho Suuperko scoutannut Deen pilkunampumiset? Paunio venyy pallon eteen alakulmasta. Keskuskentän uudelle jumbotronilla ei pyöri uusinta pilkusta mutta ei myöskään vaihdu numerot 2-2:teen.
Kotijoukkueen usko ei lopu. Osoitus tästä tulee kun Pulkkiselle saadaan pallo 25 metriin. Hänen nerokas syöttö vapauttaa Meyerin. Petsku viimeistelee Granin vihreässä nutussa maalin numeron 203. Mutta se kuuluisa ilo loppuu lyhyeen. Avustava erotuomari pilaa Meyerin ja monisataapäisen kotiyleisön hetken. Paitsio. Happamia sanoi kettu marjoista. Sapettaa ja sylettää.
Viimeisen puolituntisen kotijoukkue painaa palloa Hongan päätyyn. Välillä se torjutaan maaliviivalta, hetki ennen loppuvihellystä Pulkkisen kaataa maalivahti, Hellsténin pitkät heitot Junden pään kautta painuvat irtopallojen jälkeen keskialueelle. Kulmapotkut Veijolan päähän eivät tuo tulosta. Vuorisen kaunis avaus boksiin ja ruuhkasta pallo niukasti ohi. Jos oikein toivoo niin näkee vielä vihreiden lasien läpi että toinen rangaistuspotku vietiin. Hongalle ei tarjoudu toisella jaksolla maalipaikan maalipaikkaa.
Mutta aina ei ole jalkapallokaan reilua. Hallinta, maalipaikat, kauniit kombinaatiot, huikeat yksilösuoritukset ja oivaltavat ratkaisut viimeisellä kenttäkolmanneksella ei riitä tänään. Tasaisessa sarjassa Fc Honka/Akatemia nousee toiseksi ja kotijoukkue pysyy kuudentana. Sarjaa on kaksi kierrosta jäljellä. Tähtien ollessa oikeissa asennoissa on Granilla vielä mahdollisuudet kakkossijaan sarjassa.
Ensi lauantaina on GrIFK:n kauden päättäjäiset ottelussa GrIFK-TPV. Edari toivottaa kaikki seuran junnut ja vanhemmat tervetulleiksi tuohon otteluun. Seuran kotisivuilta lisäinfo tuosta ottelusta ja tilaisuudesta. Futis on parasta paikan päällä ja Wigren grillissä.
|
|
|
|
Manageeri
Poissa
|
|
Vastaus #180 : 15.10.2021 klo 08:11:09 |
|
Lauantaina kokoontuu koko seura! På lördag samlas hela klubben!
Miesten kakkosen ottelun yhteydessä GrIFK Jalkapallo viettää koko seuran kauden päättäjäisiä! Seura on kutsunut koko juniorikaartin juhlimaan kauden päättäjäisiä ja samalla kannustamaan edustusjoukkueen kotivoittoon lähes kahden kuukauden tauon jälkeen. Otteluun tulee vastustajaksi Tampereen Pallo-Veikot. TPV on varma putoaja sarjassa. Kotijoukkue on varmistanut paikkansa sarjassa mutta lopullinen sijoitus sarjassa voi olla jopa toinen tai kymmenes pahimmillaan.
Joukkueen tekeminen harjoituksissa on ollut hyvää. Riittääkö harjoitusten vire ottelussa? Ottelussa voidaan nähdä kaksi ikinuorta seuraikonia viimeistä kertaa kotitekiksellä. Petter Meyer ja Jonas Britschgi joutunevat kovan paikan eteen talvella jälleen kerran kun nuoremmat yrittävät ottaa heidän paikan viheriöllä. Vieläkö herrojen jalka nousee riittävästi ja motivaatiota löytyy? Jundella on vielä tältä kaudelta maalitili avaamatta. Edellinen maaliton kausi hänellä on vuodelta 2016 ja sitten edeltävä 2012 HIFK:n kanssa ykkösessä.
Nähdäänkö vielä yksi maali? Karkaako Pulkkinen "Kulmapelote-Veijolalta" maalipörssissä? Huutaako Henkka itsensä varoitustilin kärkeen? Toivottavasti nähdään lehtereillä kauden yleisöennätys ja seuran juniorit vanhempineen ovat runsaslukuisina paikalla. Paikalla on myös grilli ja grillissä Wigren. Futis on parasta paikan päällä!
|
|
|
|
äägee
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM
|
|
Vastaus #181 : 16.10.2021 klo 12:20:12 |
|
Futisjumalat hellivät ainakin sään puolesta Grania tänään, ja kun alkamisaikakin on tavallista aikaisempi, toivoisi kaikkien joita seura koskettaa löytävän Bemböle Roadille. Instagramin puolella kerrottiinkin, että "Junde" pelaa tänään viimeisen kotiottelunsa vihreänutuissa. Todella arvostettavat yhdeksän kautta Grankulla IFK:ssa.
Grani on siitä mielenkiintoinen seura, että moni pelaaja viihtyy seurassa todella pitkään. Britschgi menee myös heittämällä kategoriaan seuraikonit, ja hän on ollut oleellinen osa lähihistorian Grani-seikkailua, jossa on pelattu Ykkösessä asti. Esimerkillinen johtaja kentällä, ja todellinen taistelija.
Kiitos näistä vuosista! Tack Junde!
|
|
|
|
äägee
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM
|
|
Vastaus #182 : 16.10.2021 klo 19:10:01 |
|
Olipas hieno kotilopetus kaudelle. Ensimmäisellä puoliajalla TPV oli selkeästi parempi, mutta toisella Grani skarppasi, nousten ensin rinnalle ja lopulta ohi. Toivottavasti tauolla kotiin lähteneitä katsojia harmittaa, sen verran komea nousu ja 3-2 voitto Granilta nähtiin. Britschgille vieläpä maali, tarkalla sijoituksella pilkulta vasempaan alakulmaan.
|
|
|
|
Manageeri
Poissa
|
|
Vastaus #183 : 22.10.2021 klo 21:32:47 |
|
Porin Stadion. Avattu 1966. 55 v. Kapasiteetti 12 300. Ykkösen Musan Salaman ja kakkosen Fc Jazzin kotikenttä. Yleisöennätys 12 050 Kalevan kisat vuodelta 1967. Yksi miesten maaottelu myös pelattu tällä nurmiveralla. Mutta mikä? Sen saa jokainen lukija itse selvittää.
Tanssiiko vierasjoukkue West Side Storyn hengessä jazztanssin askeleita? Joukkue pukeutui näyttävästi musiikkiteatterin puvustuksen tavoin valmistelevissä treeneissä. Harjoituskentällä nähtiin kaikkea munkista Draculaan, vangista Beckhamiin. Tämän ilottelun uskoo upeasti seuran U23 joukkuetta rankkasateessa kannustanut ja nytkin Poriin matkaava Forza Grani tulevan mukaan päävalmentaja Niemisen ottelutaktiikkaan ja pitkä kausi päätetään GrIFK:n vierasvoittoon.
Kotijoukkue on ollut silkkaa rockia tänä kesänä kotinurmella. Vain yksi kotitappio. Mutta ei ole juurikaan blues soinut Granin matkatessa vieraisiin. Joukkue on sarjan parhaita vierasjoukkueita. Ehtiikö Niko Pulkkinen vielä tehdä maalin? Hänellä on kestänyt noin 117 min maalintekoon. Ottelu kestää vaan sen 90 min.
Nähdäänkö Vertti Tiilikaiselta maalinmerkiksi crusados-askeleet vai jääkö sway tekemättä tuuletuksessa? Vertti on ollut hyvässä vireessä läpi kesän ja tehnyt eniten maaleja edustus/a-junnuissa. Hän on rikkonut 10 maalin rajan ainoana joukkueesta. Jyri Niemisen mukaan: " Joukkue lähtee hyvällä ilmeellä ja fiiliksellä kauden viimeiseen otteluun ainoastaan voitto mielessään." Myös toinen joukkueen maalivahdeista Kimi Lindeman uskoo joukkueeseen: "Taidamme olla voittaneet lähes kaikki kauden vikat matsit viimeiseen kymmeneen kauteen. Sitä haetaan myös Porista."
Futis on parasta paikan päällä ja mitä löytyy porilaisesta grillistä jää nähtäväksi. Bemböle Roadilla se on ollut Wigren.
|
|
|
|
Hucle
Poissa
Suosikkijoukkue: South of Venus, East of Yyteri Beach
|
|
Vastaus #184 : 22.10.2021 klo 22:12:06 |
|
Hieno ennakko!
Tosin Jazz on kärsinyt kaudella parikin kotitappiota: vs. PIF ja Honka Ak. Toisen Herralahdessa ja toisen ITS:lla.
West Side Story:n hengessä "One Hand, One Heart" kotipojoja odotellaan. Biisin nimi voi toki viitata tulevaan käsivirheeseenkin boxissa. Tervetuloa Forza Grani! Futis on parasta märkä vaahteranlehti keskellä pläsiä!
Mitä makkaraan tulee, lainaus Piracaian muinaisesta huomiosta suomalaiseen makkaragastronomiaan: "Makara huva, keltane kastike ei nii huva."
Näillä mennään!
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.10.2021 klo 22:27:05 kirjoittanut Hucle »
|
|
|
|
|
Manageeri
Poissa
|
|
Vastaus #185 : 24.10.2021 klo 04:18:46 |
|
GrIFK U23 Kolmoseen ensi kaudella 2022! Onnittelut Kun molemmilla Kolmisen karsintojen joukkueilla HerTo ja GrIFK U23 on jo varma nousupaikka, ei keskinäistä ottelua pelata. ================ GrIFK U23 jatkaa voittojen tiellä, tänään 6-1 (1-1) voitto NouLa Järvenpäästä Nelosen jatkokarsinnassa. https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/1919686/lineupsNelosen lohkokakkoset pelaavat nousukarsinnan seuraavasti: Paras lohkokakkonen (HerTo) – 4. paras lohkokakkonen (FC POHU) 20.10 tulos 2-1 2. paras lohkokakkonen (GrIFK/U23) – 3. paras lohkokakkonen (NouLa) 21.10. Tulos 6-1 Seuraavat ottelut: HerTo - GrIFK U23 Pohu - Noula Kun molemmille ottelun HerTo - GrIFK U23 on jo varma nousupaikka, ei ottelua pelata. varma nousupaikka oli vain yhdelle joukkueelle, mutta paikkoja voi tulla vielä lisää useampikin, riippuen Kakkosen putoajista Eteläiselle alueelle ja Kolmosen nousukarsinnasta (PPJ – P-Iirot). PKKU säilyi Kakkosessa maalierolla Kun molemmille Kolmosen karsinnan voittajajoukkueille HerTo - GrIFK U23 on jo varma nousupaikka, ei ottelua pelata. Hienoa junnut!!!!!
|
|
|
|
Hucle
Poissa
Suosikkijoukkue: South of Venus, East of Yyteri Beach
|
|
Vastaus #186 : 24.10.2021 klo 19:51:30 |
|
"West Side Story:n hengessä "One Hand, One Heart" kotipojoja odotellaan. Biisin nimi voi toki viitata tulevaan käsivirheeseenkin boxissa."
01:23 Ahde rp 1-0 (Lahtinen/Grani).
|
|
|
|
Manageeri
Poissa
|
|
Vastaus #187 : 25.10.2021 klo 15:26:33 |
|
Kauden viimeinen taisto. Kauden viimeinen bussimatka. Kauden kaikkea viimeinen. Matkaan lähtee 14 pelaajaan joukkio. Joukkueenjohtaja Mr. Hillitty on tilannut bussin Bemböle Roadille vartin yli ysiksi. Koko kauden upeasti kannattanut Forza Grani oli vielä tuolloin tahoillaan brunssia nauttimassa. Kuka kaviaarilla, kuka shamppanjalla. Mitä tänään nähtäisiin jo paljon nähneellä Porin Stadionilla? Yöllinen pakkanen, edellispäivän ottelu luovat omat haasteet jo kentälle itselleen. Haasteita tuli olemaan myös kentällä esimerkiksi Henkalla oikean ja vasemman käsitteen kanssa. Ruokailut tulisivat olemaan tänään sekä mennessä että tullessa matkan pituudesta johtuen. Skotti-Soutarilla oli hieman vaikeuksia käsittää mistä ruuasta on kyse kun olisi tarkoitus syödä nahkiaisia paluumatkalla. Slimfitforeskin ei avautunut hänelle ollenkaan. Taivaan vesihanat ja joukkueiden maalihanat tänään avautuivat. Kotijoukkueelle jopa heti ensimmäisellä minuutilla. Koko kauden lopullisen sijoituksen ottelun lopussa ratkaissut Jope otti ensimmäisen kosketuksensa palloon kädellä kulmapotkun jälkitilanteessa. Tuomari kaivoi sekä pillin että kortin ja pallo pilkulle ja Jopelle varoitus. Joukkueen harmaa eminenssi Wahlstedt vaihtopenkillä tiesi mihin potku tulee ja toimitti älykellollaan tiedon myös Tortulle. Toni ponnisti ja terävä ponnistus vei hänet pallon tielle. Pallo pirulainen vaan oli Tonin kättä nopeampi. 1-0 lukemat komeasti brändätylle jättinäytölle. Pelin hallinta oli läpi ensimmäisen puoliajan Granilla. Tarkemmin hallinta oli kenttäpäätyjen 16:sta rajojen välissä. Boksit olivat Fc Jazzin hallintaa. Kuten aikoinaan West Side Story sai palkintoja niin palkintoja satoi myös Jazzille tänään. Vihreiden lasien läpi katsottuna olivat kotijoukkeen hyökkäykset harvassa. Mutta muutama sieltä kuitenkin tuli. Ja tehokkaasti he paikat käyttivät. Tauolle mentiin lukemissa 3-0. Olivatko lukemat oikeutettuja pelitapahtumiin? No ei olleet. Kauden komeettavalmentaja Nieminen käytti pelin jälkeen Granin paikkojen läpikäymiseen lähes puoli tuntia. Niin paljon oli paikkoja mutta totuuden nimissä paikat olivat puolittaisia. Pukukopissa joukkueen mieliin nousi viime syksyn viimeinen kotiottelu. Johdossa 3-0 ja lopputulos 3-4. "Kamaan jätkät. Me pystytään samaan." koko kauden takalinjoilla ansiokkaasti luutinut Seba huusi. Vieressä ollut topparipari Lahtinen tunsi sisässään pistoksen. "Mä ratkaisen tänään tän matsin." Tämän pakkiparin usko tarttui muihinkin. Ilessä ilmentymä oli läpi toisen jakson riistot ja nousut omalta laidaltaan. Ei kaihtanut hän tänään isompiaan. Jonttu oli varmistavampi laitapakeista tänään mutta oikean jalan krossit olivat haaste Jazzin linjalle tänään. Mitäs meidän keskikentän tutkapari sai tänään aikaan? Törö katkoi, Omar riisti. Törö raatoi, Omar kiitti. Omarin makeat pommit olivat tänään yhdessä Deen kutien kanssa kaukolaukauspelote. Ja kyllä herrat kokeilivatkin. Dee neljästä kympistä, Omar kolmesta kympistä. Dee kaukaa, Omar läheltä. Mutta siihen se jäi. Lähelle. Lähellä oli myös Samun maalittomuus. Hänen viimeinen kosketus oli kultainen. Kultainen kuin tunti. Kaunis nosto kuin meritaimen ylös merestä pallo kauniissa kaaressa takakulmaan. Tästä oli nousu alkava. Ja Samun ottelu päättyvä. Kultaisen mielen kaksikko Nieminen-Soutar kuiskutteli penkillä Petskun ja Henkan korviin samaan aikaan. Taikaduon kosketusta tarvitaan taas. Tankki vaihtaa lukemat 3-1:teen. Henkka ja Petsku sopivat tekevänsä maalin mieheen. Ensin on Petskun vuoro lunastaa lupaus. Hän oli kaikki 15 minuuttia vaarallinen ja ahnas. Ja maaliahne maalinedustatilanteessa. Pakkien miettiessä mitä tehdään iski Petsku kuin kolmihaarakoukku taimenen alaleukaan. 3-2 ja Forza Grani laulaa taas Petskun nimeä katsomossa. Ottelun lopun ajan Henkka on oikealla, vasemmalla, keskellä, joka puolella. Kerran jopa oikeassa paikassa maalintekoa ajatellen. Henkka tekee loppulukemat 3-3 Deemäisellä laukauksella. Vertille annettiin tänään vartti aikaa. Nuorukainen näytti nopeuttaan pari kertaa mutta maalintekopaikoille hän ei päässyt. "Nyt on mun mesta" ehti Jope ajatella kun raportoivan manageerin Raymond Weil näytti 90+3 minuuttia. Kulman jälkitilanteesta volley lähes 30 metristä läpi pelaajamassan mutta myös ohi tolpan. Oi kuinka kaunis kauden lopetus olisikaan saatu tästä. Kausi olisi loppunut kuten joukkueenjohtaja Mr. Hillityn pelatessa samalla stadionilla kaudella 2007 Antti Sumialaa ja kumppaneita ja vierastasurilla FC PoPaa vastaa nousu Ykköseen oli enää loppusinettiä vaille valmis. Kiitos Forza Grani ja kiitos Toni, Max, Otto, Seba, , Teemu, Made, Juha, Jonttu, Dee, Törö, Omar, Lipe, Emppu, Alex, Davve, Ile, Eki, Junde, Petsku, Vanttu, Tankki, Pulu, Lassi, Vertti, Henkka, Rasse, Anton, Mati, Jope. Riki, Tomi, Hietsu ja Jyri ja Mark! Kiitos kaudesta.
|
|
|
|
äägee
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM
|
|
Vastaus #188 : 25.10.2021 klo 16:04:58 |
|
Mainio otteluraportti, taas kerran! Kiitos myös Manageerille päättyneestä kaudesta. Vaiherikas kausi, mutta päällisin puolin ihan positiiviset fiilikset jäi. Ei unohdeta myöskään sitä, että Grani oli koko lohkon paras vierasjoukkue. Kotitaika oli sen sijaan pikemminkin kirous tänä vuonna. Lieköhän syy liian fanaattisen kotiyleisön, ken tietää.
Talvella täytynee yrittää aktivoitua futsalin merkeissä. Olisihan se hienoa, kun Grani saataisiin ylimmille sarjatasoille siinäkin. Forzan kohuttu handiskokeilu yli Granin lajirajojen on lähtenyt vähän hitaasti liikkeelle, kun matseja on kertynyt viimeiseen seitsemään vuoteen yksi. Futsalissa voisi olla enemmän potentiaalia, futiskautta taas odotellessa.
Asiaan sen kummemmin perehtymättä (että millainen toteutus käytännössä tulee olemaan), niin toivoisi tietysti myös näkevänsä Granin Suomen Cupissa. En sitten tiedä miten realistista se todellisuudessa on, ja onko seuralla siihen kiinnostusta.
|
|
|
|
Ribun
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK ja Ingebrigtsenin veljekset
|
|
Vastaus #189 : 25.10.2021 klo 16:17:34 |
|
Kiitos kaudesta! Harmittaa etten päässyt Poriin viimeiseen peliin kun oli juoksutapahtuma samaan aikaan. Itse toivon ainakin että Nieminen jatkaa valmentajana, onhan tuo 7sija sarjassa ihan kelpo miehen debyyttikaudella grönassa.
Äägeen toivomaa Suomen Cuppia on käsittääkseni dumpattu sen takia että se maksaa paljon ja siinä saa vaan sen muutaman pelin kun taas Winter Cupissa kustannukset halvemmat ja siinä saa enemmän pelejä, toki huonompia jengejä vastaan. Eiköhän taas Winter cuppia skulata taas Korsossa tammikuusta lähtien.
|
|
|
|
insignificance
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, lähikentät ja luomufutis
|
|
Vastaus #190 : 25.10.2021 klo 20:04:03 |
|
Tuossahan ne tärkeimmät tulivatkin jo, mutta kiitos täältäkin joukkueelle ja kaikille muillekin. Ja Manageerille vielä erityiset kiitokset värikkäistä rapsoista. Otteluissa tuli viihdyttyä, harmi vaan tämä mainittu sitkeä "kotitaika". Keskimäärin kuitenkin hyvä Granikausi ja toivottavasti Soutar&Nieminen päättävät/saavat jatkaa valmennusvastuussa. Tässä loppukaudesta etenkin tuntui, että Granin matseissa molemmat joukkueet painavat FM:stä tutulla gung ho -taktiikalla maaleja vuorotellen molempiin päihin. Kuitenkin, jos laskin oikein, niin maaleja tuli vähemmän per peli kuin viime kaudella. Varmaan myös kauhea 2020 kauden avaus vaikuttaa tuossa. 2020: 1,9 - 2,4 (=4,2/ottelu) 2021: 2,0 - 1,8 (=3,8/ottelu) Toinen juttu oli nämä huonot otteluiden alut, laskujen mukaan vastustaja teki ensimmäisen maalin 14 ottelussa ja Grani vaan 8 ottelussa. Jokseenkin kuvaavaa ja ei-niin-kovin-yllättävää oli kun pallo vietiin Granin täplälle yhden minuutin pelin jälkeen Porissa. Nyt sitten puoli vuotta aktiivista odottelua, että pääsee taas katsomoon. Ja toivottavasti kentällä nähdään tuolloinkin Meyer, Törmänen, Vuorinen ja kumppanit. Britschgi taitaa pysyä lopettamispäätöksessään.
|
|
|
|
|
äägee
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM
|
|
Vastaus #192 : 26.10.2021 klo 09:04:48 |
|
Grani pelaa ilmeisesti Helsingin futsal Kolmosessa, ei Uudenmaan? Yritin löytää otteluohjelmaa Palloliiton sivuilta, mutta tietoa on vain toissakauden otteluista. Tai sitten en vain osaa.
|
|
|
|
RTS
Poissa
|
|
Vastaus #193 : 26.10.2021 klo 09:37:44 |
|
Grani pelaa ilmeisesti Helsingin futsal Kolmosessa, ei Uudenmaan? Yritin löytää otteluohjelmaa Palloliiton sivuilta, mutta tietoa on vain toissakauden otteluista. Tai sitten en vain osaa.
Et vain osaa on oikea vastaus.
|
|
|
|
äägee
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, CFC ja IFKM
|
|
Vastaus #194 : 26.10.2021 klo 10:46:41 |
|
Thanks.
|
|
|
|
Jullu
Poissa
Suosikkijoukkue: 1882
|
|
Vastaus #195 : 03.11.2021 klo 10:54:43 |
|
Keskimäärin kuitenkin hyvä Granikausi ja toivottavasti Soutar&Nieminen päättävät/saavat jatkaa valmennusvastuussa.
Ei ole näköjään ainakaan Nieminen jatkamassa
|
|
|
|
Duracel
Poissa
|
|
Vastaus #196 : 03.11.2021 klo 19:32:04 |
|
Ei ole näköjään ainakaan Nieminen jatkamassa
Daniel Stevens tilalle ?
|
|
|
|
Manageeri
Poissa
|
|
Vastaus #197 : 06.11.2021 klo 18:14:35 |
|
Ifk lilluttelee to-su Bugarestin SPA;ssa ja raportointi jäänee sisäiseen viestintään!
|
|
|
|
Manageeri
Poissa
|
|
Vastaus #198 : 14.11.2021 klo 15:25:39 |
|
|
|
|
|
Ribun
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK ja Ingebrigtsenin veljekset
|
|
Vastaus #199 : 14.11.2021 klo 16:16:06 |
|
Noniin mielenkiintoista! Välkommen Jens!
|
|
|
|
|
|