Kiitoksia äänistä, joita tuli jälleen hämmentävän paljon, mutta otan ne toki ilolla vastaan, koska kukapa positiivisesta palautteesta ei pitäisi. Haluan onnitella yhtä lailla
iivua ja
koeraa ansaituista palkintopallisijoituksista. Kiitokset myös järjestelykomitealle pistelaskusta.
Historiallinen hattutemppu on valmis, joten kenties sitten ensi vuonna on vaihteeksi jonkin muun vuoro, kun palstalla on lukuisia muitakin nimimerkkejä, jotka ansaitsisivat kunnian voittaa kiertopalkinnon. Lisäksi oma pistemäärä pienenee vuosi vuodelta (552-326-296), joten ehkä huippu on nyt saavutettu lopullisesti.
En toki kehota ketään jättämään minua listalta pois vain siksi, että olen jo voittanut niin monesti, koska se ei ole reilua ketään kohtaan, vaan kukin äänestäköön jatkossakin niitä nimimerkkejä, joiden oikeasti kokee olevan pisteiden arvoisia kunakin vuonna, koska tuolloin se nimimerkki, joka tittelin kulloinkin voittaa, on rehdisti ansainnut voiton. Minä olen kuitenkin ihan tarpeeksi tyytyväinen ja nöyrästi otettu jo näistä kolmesta pokaalista.
Päättyneenä vuonna viestejä palstalle kertyi näemmä 116 eli keskimäärin yksi kolmen päivän välein. Toki varsinaisia erillisiä viestejä olisi vähemmän, jos en silloin tällöin joutuisi pilkkomaan tiettyjä tekstejä kahteen tai jopa kolmeen eri osaan merkkirajoituksen vuoksi, heh. 500 viestin haamuraja on enää 19 viestin päässä tämän viestin kirjoittamisen jälkeen, joten alkaneen vuoden ainoa tavoite tällä palstalla onkin kirjoittaa vähintään 19 viestiä ja uskoisin, että se onnistuu, vaikka uuden vuoden toisena tavoitteenani onkin samalla vähentää ruutuaikaa, jota kertyy ihan riittävästi toisinaan.
Samalla haluan mainita viime vuoden tapaan, että vaikka itse yritän pitää viestihistorian mahdollisimman helposti selattavana kirjoittamalla harvemmin, mutta kerralla enemmän, annan kiitokseni niille, jotka kirjoittavat paljon aktiivisemmin, vaikka sitten viestit olisivatkin vain muutaman lauseen mittaisia, mutta riittävän suuri aktiivisten käyttäjien massa takaa ainakin sen, että keskustelupalsta ei kuihdu hitaasti pois, vaan säilyy houkuttelevana kirjoitusalustana vielä vuosikymmeniä.
Salmingin viestien kirkkainta kärkeä ovat nähdäkseni olleet raportit Suomen karsintavastustajista. Niihin on nähty ihan pirusti vaivaa, ja vaikkapa TV:n "asiantuntijat" vaikuttavat siinä rinnalla ihan puuhastelijoilta. Ehdottoman arvokasta sisältöä. Yksittäisten pelien analyyseissä kiinnostavat havainnot ja tulkinnat taas tuppaavat hukkumaan ei-niin-kiinnostavan datavyöryn alle.
Tää on kyllä totta. Tämä on jotain sellaista, jota ei etenkään nykyään jaksa tehdä itse saati tuottaa jotain muille. Harmittavan vähän noita Salminginkaan pläjäyksiä tulee luettua, kun on vähän liian raskasta. Tämä on kuitenkin jotain sellaista, jota itse ei ole jo nähnyt telkkarista.
Olen Arkonin ensimmäisestä lauseesta melko pitkälti samaa mieltä itsekin. Uusiin asioihin tutustuminen on minusta mielenkiintoisinta puuhaa ja esimerkiksi siksi viestit Chelsea-ketjuun jäivät vähän vähemmälle päättyneenä vuonna, kun samasta joukkueesta lukuisien kuvakaappausten teko käy puuduttavaksi ennen pitkää. Sama puuduttuneisuus ehkä toisinaan näkyy Suomenkin pelien kuvakaappauksissa, kun kieltämättä tietyt asiat toistuvat aika usein kirjoituksissani. Kolmantena tavoitteena voisi olla keskittyä jatkossa enemmän niihin asioihin, jotka ovat poikenneet aiemmasta, jolloin tekstit olisivat vähän lyhyempiä, mutta perfektionistina epäilen sitä, että pystynkö moiseen karsimiseen.
Sen sijaan että olisin antanut itseni puutua liiaksi, katsoin innolla keväällä ja kesällä Bundesliigaa tutustuen tarkemmin sen joukkueiden yksityiskohtiin. Syksylläkin Bundesliiga on toki pysynyt osana jokaviikkoista arkea, mutta aikaa ei vain ole ollut kirjoitella havainnoista sen enempää, kun olen luonnollisesti priorisoinut
kaikkein pyhintä eli maajoukkuejalkapalloa kirjoittamisen ollessa edelleen vain harrastus. Yhtä lailla Veikkausliigan ja Suomen Cupin peleistä tein joitakin kuvakaappauksia vuoden mittaan toisin kuin edeltävinä vuosina, koska joukkueisiin etukäteen lyhyesti tutustuminen liigaskaban ansiosta johti siihen, että seurasin itse sarjaa tiiviimmin kuin koskaan ennen ja pelejä paikan päälläkin Veritaksella kertyi varmaan enemmän kuin muutamalla edeltävällä sesongilla yhteensä. Erityisesti Tintin projektin alun ja lopun seuraaminen oli kiinnostavaa, mutta yhtä lailla Interiä on nautinnollista mennä katsomaan joka kerta sen pelatessa kolmella topparilla, wingbackeilla ja kliinisellä yläkolmikolla pienoiskoossa Belgian maajoukkueen kaltaista viihdyttävää jalkapalloa.
Mutta niin, varmaan noissa karsintavastustajaviesteissä (Kansojen liiga mukaan lukien) sitten näkyy tosiaan se, että niiden kirjoittamisesta nautin eniten, koska uuteen vastustajaan tutustuessa kaikki on aluksi tuntematonta, mutta hiljalleen vyyhti purkautuu ja yksilöt sekä pelitapa tulevat tutuiksi. Kuten olen aiemminkin todennut, maaotteluja on paikan päällä vain paljon mukavampi seurata, kun vastustajakin on entuudestaan hyvin tuttu, jolloin ainakin minä saan pelistä eniten irti ja pääsylipulle vastinetta. Vastustaja tulee tutuksi vain siihen etukäteen tutustumalla, jolloin on kätevää jakaa tietoa muillekin halukkaille. Minulla on myös lapsenomainen usko, että kaikkiin kotipeleihin yleisöä pääsee tänä vuonna, joten siksi olen aloittanut tutustumaan hiljalleen tuleviin MM-karsintavastustajiinkin. Ensimmäisenä otin tarkasteluun minusta kaikkein kiinnostavimman vastustajan eli Kazakstanin. Vastoin suurta yleisöä olin erittäin tyytyväinen, että arvonnassa Viro ei lopulta voinut tulla Suomen lohkoon, koska olen sen jo nähnyt ainakin kolmesti livenä, mutta Kazakstania en kertaakaan saatika edes aiemmin siihen tarkemmin tutustunut. Vaihtelu virkistää siis.
Tämän kummemmitta ja pidemmittä puheitta, kiitokseni vielä kerran äänestäjille ja ylipäätään kaikille palautetta antaneille. Nyt annan tekojeni puhua vaihteeksi puolestani ja tarjoan sekä viikonlopun että uuden jalkapallovuoden kunniaksi mahdollisuuden syventyä halutessanne Baktiyar Zaynutdinovin, Gafurzhan Suyumbaevin, Bauyrzhan Islamkhanin ja Islambek Kuatin johtamaan Kazakstanin maajoukkueeseen:
http://futisforum2.org/index.php?topic=242475.0