rysty
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, България & muut altavastaajat
|
|
Vastaus #100 : 02.09.2021 klo 23:13:30 |
|
Mpabbe poissa Ukrainaa ja Suomea vastaan. Yksi ongelma vähemmän Riven pähkäiltäväksi, vaikka onhan siellä kovaa ukkoa heittää myös tilalle.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #101 : 03.09.2021 klo 07:24:26 |
|
Mpabbe poissa Ukrainaa ja Suomea vastaan. Yksi ongelma vähemmän Riven pähkäiltäväksi, vaikka onhan siellä kovaa ukkoa heittää myös tilalle.
No Mbappe on kuitenkin sellainen, jota vastaan jopa Raitalalla voi olla ongelmia, eli eiköhän homma kuitenkin helpottunut hieman.
|
|
|
|
drone
Poissa
Suosikkijoukkue: SUOMEN maajoukkueet, SUOMALAISET kasvattajaseurat
|
|
Vastaus #102 : 03.09.2021 klo 09:57:13 |
|
Tämän lohkon tavaramerkki näyttää olevan arvaamattomuus. Taiteilijoita vastustajat täynnä. Voisiko Suomen valttina olla tasainen suorittaminen?
Kyllä taas tuli väristyksiä, kun Ruotsi näytti mallia, miten Espanja hoidellaan MM-karsinnoissa. Bosnia puolestaan osoitti, että Ranska on horjutettavissa.
Nyt olisi Suomen vuoro näyttää, mihin Riven tiimi kykenee venymään.
|
|
|
|
Salming
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Chelsea FC
|
|
Vastaus #103 : 03.09.2021 klo 11:41:09 |
|
Analyysiketju on muuttunut näemmä joksikin aivan muuksi sitten viime näkemän. Kazakstan - Ukraina 2-2 1.9.2021, MM-karsinnatKazakstan 5-3-1-1Shushenachev 9 Nurgaliev 13 Kuat 5 - Tabybergen 8 - Vassiljev 14 Valiullin 7 - Logvinenko 23 - Marochkin 22 - Maliy 2 - Bystrov 20 Pokatilov 1 Ukraina 5-2-3Buyalskyy 18 - Yaremchuk 9 - Yarmolenko 7 Zinchenko 17 -Sydorchuk 5 Sobol 2 - Mykolenko 16 - Matvienko 22 - Zabarnyi 13 - Karavaev 21 Pyatov 12 Unohdin, että Muzhikovhan oli pelikiellon takia sivussa, kun hän otti punaisen kortin kesäkuussa Makedoniassa. Niinpä keskikentän kolmikossa Tabybergenin ja Kuatin kanssa oli taitava Vassiljev. Erona aiempaan Kuat pelasi tässä pelissä paljon vasemmalla puolella ja Vassiljev puolestaan oikealla. Nurgaliev puolestaan jatkoi kapteenina ja valmentajan suosikkina kärjen alapuolella, joten niinpä tähtipelaaja Zaynuydinov jäi penkille, mutta ehkei hän ole vielä 90 minuutin pelikunnossa, koska peliaikaa tuli se puoli tuntia Nurgalievin vaihtomiehenä. Muuta syytä en keksi. Alakerrassa yllätti se, että Logvinenko oli Alipin sijaan topparikolmikossa, mutta en ollut tuosta pahoillani, koska Alipillahan on varoitus alla, joten nyt varmistui se, että hän on käytettävissä Suomessa. Lisäksi keskitopparina ei ollut Maliy, vaan Marochkin. Kazakstanin muoto oli sama 5-3-1-1 kuin aiemmissa peleissä. Mainitaan nyt sekin, että lopulta penkiltä löytyi myös Aymbetov, joten hänet sitten kuitenkin nostettiin tuolta varamiesten listalta lopulliseen syyskuun ryhmään ja hyvä niin, koska kyllähän hän paikan ansaitsee ja oli toisella jaksolla melko näkyväkin. Tilaa Aymbetoville teki Shchetkin, joka jäi ryhmästä sivuun ja siksi piikissä aloitti viime aikoina Kairat Almatylle hyvin tehoja iskenyt Shushenachev, joka on profiililtaan aika samanlainen isokokoinen kohdepelaaja kuin Shchetkin ja sai vielä saman pelinumeronkin. Ukraina pelasi ensimmäisen ottelunsa Petrakovin alaisuudessa. Se valitsi kahdesta vaihtoehdosta 5-2-3 muodon, vaikka he hämäsivät ilmoittamalla paperilla 4-1-4-1 muodon. Yllätys oli se, että Kiovan Dynamolle tehoja mättänyt Buyalskyy syrjäytti Malinovskyin. Kryvtsov jäi alakerrassa penkille, vaikka Ukraina pelasi kolmella topparilla, kun Mykolenko oli sivutoppari ja Sobol wingback. Ajatus Sobolin suoraviivaisuuden hyödyntämisestä oli hyvä, kun tiedossa oli se, että Kazakstan vuotaa wingbackiensa selustoista. Koska katsoin jo avauspuoliajan kertaalleen ennen siirtymistä Olympiastadionille, ajattelin käydä pelin tapahtumia läpi kronologisessa järjestyksessä eri teemoihin pilkkomisen sijaan. Kuvia kertyi 131. 1. puoliaikaKazakstan rakensi alhaalta rohkeasti 3-1-4-2 muodolla, jota se käytti muun muassa viimeisimmässä harjoituspelissään Makedoniassa. Maaliskuussa käytössä olivat vielä 3-4-1-2/3-4-3 variaatiot Ranska- ja Ukraina-peleissä, mutta nyt joukkue jatkoi siitä, mihin kesäkuussa jäi. Topparikolmikko ja Tabybergen loivat 4v3 ylivoiman Ukrainan ylintä prässilinjaa Buyalskyy-Yaremchuk-Yarmolenko vastaan, mutta silti Kazakstan pelasi yhä suoraviivaisesti pystyyn eikä liiaksi hautonut palloa omalla puoliskolla minimoidakseen riskit menetyksiin. Ukraina tosiaan puolusti 5-2-3 muodolla. Ennen kuin Buyalskyy ehtii iholle, Maliy linkoaa pallon pystyyn. Kazakstanillahan on noissa pidemmissä syötöissä kaksi vaihtoehtoa. Joko se yrittää pelata wingbackeilleen juoksupalloja vastustajan wingbackien/laitapuolustajien selustaan tai sitten se pelaa puolustuslinjan etupuolelle kärkiparilleen. Nyt Maliy valitsee vaihtoehdoista ensimmäisen ja chippaa sivurajaa pitkin kohti Sobolin selustaa. Perään ei kuitenkaan sännännyt tällä kertaa Bystrov, vaan laitakeskikenttä Vassiljev, mutta Mykolenko kavensi kohti laitaa ja tukki Sobolin jättämän tilan saaden rajaheiton vieraille. Tämä kuva on puolestaan viiden sekunnin kohdalta, kun aloituspotkun jälkeen Kazakstanin alakerrasta pallo pelattiin ilmassa tankkerimaiselle kohdehyökkääjälle Shushenacheville puolustuslinjan eteen ja alapuolella on pudotusta varten kymppipaikan Nurgaliev. Ei mitään uutta auringon alla siis. Ukraina hyökkäsi maaliskuussa 2-3-5 muodolla, koska sen paperiryhmitys oli 4-1-4-1, mutta kun tähän peliin se lähti viiden alakerralla, hyökkäysmuoto oli 3-2-5. Täysin odotetusti Ukrainan topparit saivat rauhassa pitää palloa, koska Shushenachevkaan ei jaksa prässätä raskasjalkaisena pelaajana. Sydorchuk ja Zinchenko olivat toppareiden yläpuolella ja viimeisessä linjassa päivystivät valmiiksi Sobol, Buyalskyy, Yaremchuk, Yarmolenko ja Karavaev vasemmalta oikealle lueteltuna. Kazakstanin 5-3-1-1 pelisuunnitelman ydin on siinä, että alempi kärki Nurgaliev on nyt joka pelissä merkannut puhtaasti pois jonkun vastustajan pohjapelaajan. Tässä pelissä hän merkkasi Sydorchukin. Zinchenkon vieressä puolestaan pörräsi usein Kazakstanin keskikentän linjan oikeanpuolimmaisin hahmo Vassiljev, koska Zinchenko pyöritti peliä vasemmalla välikaistalla usein. Tässä näkyy puolestaan se, kuinka Kuatin tehtävä oli merkata Yarmolenko taskusta tai ainakin peittää syötöt hänelle. Nurgaliev on yhä kiinni Sydorchukissa ja Vassiljev Z:ssa. Tabybergen jäi keskelle ylimääräiseksi pelaajaksi aivan kuten edellisessä kohtaamisessa Ukrainassa ja hän vain tukki tiloja puolustuslinjan edessä pelinluvullaan. Kazakstanin wingbackit pelasivat Ukrainan wingbackeja vastaan tietysti. Oikea toppari Maliy pyrki pitämään omalla kaistallaan Buyalskyyn kurissa ja Marochkin-Logvinenko kaksikko huolehti pitkälti Yaremchukista sekä Yarmolenkosta, jos tämä teki pystyjuoksualoitteita. Tabybergen tietysti ylimääräisenä pelaajana myös auttoi toppareita. Ukraina pääsi helposti etenemään tosiaan keskiviivalle, kun Shushenachev ei yksinäisenä kärkenä voinut mitään kolmelle topparille. Ukraina meni 0-1 johtoon jo toisella minuutilla. Zabarnyi sai kuljettaa rauhassa pitkälle ennen kuin Shushenachev ehti iholle. Yarmolenko teki samalla pystyjuoksualoitteen, jotka ovat Ukrainalle tyypillisiä jo keväältä Suomeakin vastaan. Sen vuoksi Valiullin ei uskaltanut lähteä prässäämään Karavaevia, vaan jäi makaamaan linjaan Logvinenkon avuksi ja Kuat joutuu liikkumaan kohti laitaa. Kazakstan on kärsinyt kolmesta ongelmasta puolustaessaan. Sen wingbackien selustat ovat vuotaneet juoksupalloissa, sen muodossa on ollut liikaa väljyyttä keskellä ja kolmantena alakerrassa ei ole riittävästi 1v1-osaamista, vaan topparit ovat esimerkiksi kovin kömpelöitä staattisissa tilanteissa. Ukraina hyödynsi keskimmäistä kohtaa eli muodon väljyyttä. Ennen kuin Kuat ehti Karavaevin iholle, tämä syötti keskelle Yaremchukille, joka oli pudonnut toppareiden luota puolustuslinjan eteen kahden alimman linjan väliin, jossa on Kazakstanille niin tyypillisesti suuri tila haavoitettavaksi ja ehkä siksikin Suomi päätyy sittenkin 4-4-2:n sijaan 3-4-1-2:een, jolloin sillä olisi automaattisesti kymppialueella mies ruokkimassa kahta kärkeä. Yaremchuk kuoletti syötön rinnalla ja ampui volleysta pallon upeasti takayläkulmaan, kun Kazakstanin muoto oli niin väljä ja tilaa oli aivan liikaa. Tätä samaa tilaa kymppialueella ja kahden alimman linjan välissä Suomikin varmasti hyödyntää lauantaina jossain määrin. Tabybergen on sitä varten ylimääräinen mies keskellä, että hän tukkisi nämä tilat, mutta nyt hän epäonnistui siinä ja parhaimmillaan hän onkin pallollisena eikä pallottomana. Kuten totuttua, Kazakstan pelasi kaikki maalipotkut pitkinä ja vieläpä vasemmalle sivurajalle, jossa Valiullin on toinen kohde ja target-Shushenachev se toinen. Tällä kertaa Pokatilovin avaus kuitenkin leijaili molempien yli. Nurgaliev oli liikkunut Shushenachevin taakse valmiuteen tämän jatkoa varten, mutta pallo karkasi Ukrainan puolustuslinjaan. Kuvassa näkyy myös hyvin Ukrainan 5-2-3 laajemmassa kuvassa. Kazakstan vei kuitenkin prässin loppuun maalipotkunsa jälkeen ja pakotti Mykolenkon avaamaan pitkällä. Ukraina yrittikin nyt sitten heti toista murtautumiskeinoa eli pallon pelaamista oikean wingbackin Bystrovin selustaan, kun varsinkin tuolta laidalta Kazakstan on vuotanut EM-karsinnoista lähtien ja nyt Sobol on omalla sijoittumisellaan houkutellut Bystrovin melko ylös. Maliy oli kuitenkin kaventanut ajoissa ja voitti ykköspallon Buyalskyyta vastaan. Tämä oli sikälikin kiinnostava yksityiskohta, että Ukraina ei väkisin pyrkinyt tässä pelaamaan maitse kuten sen ideologiaan kuuluu, vaan Mykolenkolla oli kaiketi lupa avata prässin alla ilmassa. Hetken päästä otos Kazakstanin puolustuspelisuunnitelmasta jälleen. Kuten näkyy, Yarmolenko on pudonnut hakemaan palloa vähän alempaa ja Kuat prässää häntä ohjaten Yarmon kierrättämään sivuttain. Vassiljev on valmiudessa riistoon ennen kuin Zinchenko pääsee palloon. Nurgaliev puolestaan kyttää Sydorchukia, wingbackit wingbackeja ja keskellä kazakeilla on 4v2 ylivoima Yaremchukia ja Buyalskyyta vastaan, mutta kiinnostava on tuo todella iso aukko Valiullinin ja Logvinenkon välissä ja noista sivutopparin sekä wingbackin väliin revenneistä aukoistakin Kazakstania on haavoitettu. Ja kun Buyalskyy putoaa vasemmasta taskusta vastaan, Tabybergen ylimääräisenä keskikenttänä säntää estämään hänen kääntymisensä eikä suinkaan Vassiljev, joka on seurannut Zinchenkoa sivurajalle. Ukraina pyrki vaikeuttamaan Kazakstanin selkeitä roolijakoja nostamalla Mykolenkon välillä selkeästi irti muusta topparikolmikosta. Nyt Vassiljev on kahden tulen välissä. Prässätäkö alkuperäistä miestä Zinchenkoa vai seurata Mykolenkoa? Hän seurasi Mykolenkoa vasta, kun tämä sai syötön. Se oli myöhäistä. Sobolin olisi pitänyt ymmärtää puolestaan tässä tehdä aloite Bystrovin taakse, koska boksissa olisi ollut kolme maukasta kohdetta, mutta hän jäi jostain syystä makaamaan sivurajalle. Toivottavasti Uronen jaksaisi tehdä jatkuvia aloitteita wingbackin taakse, kun Sobolista ei siihen ollut. Niinpä tämä hyökkäys kuihtui lopulta laidalle. Ensimmäinen tilanteenvaihto nähtiin viidennellä minuutilla. Kazakstanilla oli sama ongelma kuin aiemmin eli sillä kestää organisoitua takaisin muotoon turhan kauan menetyksen jälkeen ja sen keskikentästä suorastaan juostaan ajoittain läpi riistojen jälkeen. Niin käy nytkin, kun Z löytää Yarmolenkon puolustuslinjan edestä puhkoen Kazakstanin keskikentän yhdellä syötöllä. Logvinenko pelasti kuitenkin tilanteen vastaantulollaan. Muutoin puolustuslinja olisi jäänyt täysin vailla suojaa kuten monesti maaliskuun kohtaamisessa samojen maiden välillä. Minuutin päästä Vassiljevilla on taas valintatilanne. Z ja Mykolenko ohittivat hänet syöttelemällä ja Mykolenko päättää käyttää erinomaista vasuriaan lähettäen pystysyötön Kazakstanin puolustuslinjan selustaan, koska Ukraina nyt vain tykkää pelata selustaan juoksupalloja oli vastus kuka tahansa. Suomi puolusti nämä hyvin maaliskuussa. Tällä kertaa Mykolenkon passi karkasi Pokatiloville saakka, mutta Y-Y kaksikko oli heille edullisessa hetkellisessä 2v2-tilanteessa, joten tarkemmalla syötöllä Ukraina olisi päässyt luomaan laadullisen ylivoimatilanteen ja kun tiedetään Kazakstanin topparien huonous 1v1-tilanteissa maan pinnalla, rumaa jälkeä olisi voinut syntyä, joten idea oli oikein hyvä. Pokatilov ei ottanut riskejä, vaan avasi pelin pitkällä syötöllä puolustuslinjan eteen jälleen kohti Shushenachevia, mutta tuloksetta. Kazakstanilla on tapana prässätä ylhäältä ensimmäiset 15-20 minuuttia ja sama näkyi tässäkin pelissä. Esimerkiksi tässä Pyatov ei ota riskejä, vaan avaa ilmassa kohti Yarmolenkoa, joka on Yaremchukin ohella toinen selkeä kohde pääpalloille, joten tässä ei ollut mitään uutta. Yarmolenko voitti ykköspallon Logvinenko selässään. Yaremchuk hyökkäsi Logvin jättämään tilaan Marochkin kintereillään. Yaremchuk ei lähtenyt haastamaan Marochkinia jostain syystä, vaikka tämä on se kaikkein kömpelöin toppari, vaan pudotti kantapäällä takaisin Yarmolle. Huono valinta mielestäni, koska Yaremchukin olisi röyhkeästi vain pitänyt painaa vaikka laidan puolelta sitten kohti maalia, kun hän pääsi eristettyyn 1v1-tilanteeseen Marochkinia vastaan ja viedä tämä epämukavuusalueelle. Pallo kierrätettiin Z:lle, joka löysi Yaremchukin vaihteeksi puolustuslinjan edestä, jossa on karmea tila hyödynnettäväksi jälleen kerran. Z sai seinäsyötön takaisin ja levitti laitaan Valiullinin selustaan, jonne Karavaev teki nyt sellaisen aloitteen, jollaista odottelin Sobolilta jo aiemmin toisella laidalla. Marochkin siivosi keskityksen, mutta takana olisi ollut kolme kohdetta, joten Suomellekin olisi tärkeää se, että boksiin on aina menijöitä, kun pallo pelataan laidoille keskityspaikkoihin Kazakstanin wingbackien taakse. Kazakstanin pyrkiessä iskemään vastaan näkyi aiemmista peleistä tuttu ongelma. Nurgaliev ja kulloinenkin kärkipelaaja jäävät aina 2v4 tai 2v5 alivoimaisiksi keskiviivalle riistojen jälkeen, koska vastustajat osaavat huolehtia tasapainosta Kazakstania vastaan, joten siksi sen vastaiskupelaaminen on hyvin olematonta ollut ainakin toistaiseksi. Zaynutdinov voisi tuoda tuohon edes pienen muutoksen, jos hän on avauksessa lauantaina. Seuraavaksi valintatilanne oikealta puolelta. Nyt Zabarnyi on noussut mykolenkomaisesti irti muista toppareista ja koska Kuat peittää syöttöä Yarmolle, Nurgaliev joutuu prässäämään, mutta samalla jättämään Sydorchukin auki. Sydorchuk ei aikaillut avoimen jalan kanssa, vaan yritti poimia Buyalskyyn juoksun wingbackin ja sivutopparin välisestä aukosta, mutta Maliy katkaisi syötön päällään ilmasta. Ja kun riiston jälkeen Vassiljev yritti pelata irtopallon kohti Shushenachevia, Mykolenko puolusti huoletta eteenpäin voittamaan pallon etupuolelta, kun viiden pelaajan puolustusvalmius oli kunnossa. Ukrainan ensimmäinen vapaapotku tuli yhdeksän minuutin jälkeen. Se murtautui Kazakstanin heikoimmasta kohdasta. Pallo kierrätettiin vain Sobolille, joka imi Bystrovin itseensä ja sitten Buyalskyy teki taskusta aloitteen laitakaistalle syntyneeseen tilaan. Maliy kavensi hänen perässään, mutta rikkoi sivurajalla lopulta. Kazakstan puolusti sivuvapaapotkun standardinomaisella seitsemän pelaajan linjalla. Reunalla oli yksi pelaaja ja kaksi muurissa. Suomikin on vastaavaa tapaa käyttänyt aika usein. Ukrainalla oli puolestaan rutiininomaiset viisi kohdetta boksissa. Yaremchukin ja Yarmolenkon lisäksi Mykolenko, Zabarnyi ja Sobol olivat siellä, kun Z ja Buyalskyy olivat pallon takana. Matvienko ja Karavaev jäivät varmistamaan alas ja Sydorchuk oli boksin reunalla odottamassa kakkospalloa. Zinchenkon keskitys leijaili lopulta Pokatilovin nyrkkeihin saakka. Sydorchuk tinttasi kakkospallon blokkien kautta kulmapotkuksi. Kazakstan muutti kesäkuussa tapaansa puolustaa kulmat ja jatkoi nyt siitä, mihin tuolloin jäi. Vielä maaliskuussa sillä oli vain neljä miesvartioijaa, kolme pelaajaa vitosen alueella ja kolme pelaajaa boksin reunalla/kulmalipulla, mutta nyt se käytti kuutta miesvartioijaa, kaksi pelaajaa oli vitosen alueella (Maliy ja Valiullin) ja kaksi boksin reunalla (Bystrov ja Nurgaliev) aivan kuten Makedoniassa. Boksin reunakaksikosta Nurgaliev itse asiassa jopa kärkkyi selvästi ylempänä Ukrainan varmistajien seurassa. Tämä tapa jatkunee Helsingissäkin. Ukraina nosti kuudenneksi pelaajaksi boksiin Buyalskyyn. Z oli pallolla, Sydorchuk yhä reunalla ja Matvienko-Karavaev pari varmistamassa. Zinchenko keskitti suoraan päin Pokatilovia, joka rähmäsi pallon päädystä yli uudeksi kulmaksi. Toisen kulman Ukraina pelasi lyhyenä, kun Karavaev spurttasi varmistajana kulmalipulle, mutta Nurgaliev seurasi. Silti Ukraina sai keskityksen aikaan. Kazakstanilla on ollut ongelmia erikoistilanteissa 1v1-pääpalloissa ja nytkin Mykolenko voitti puhtaasti oman kamppailunsa nikaten hieman yli avopaikasta. Hieman samanlaisella variaatiolla Albania rankoi kazakkeja Kansojen liigassa, joten ehkä Ukraina oli katsonut samoja videoita nauhalta kuin minä. Tämä kuva kertoo, miksi Kazakstan ei mielellään etene maitse linja kerrallaan alhaalta toisin kuin Ukraina. Se rakentaa taas 3-1-4-2:lla. Valiullin yrittää pudottaa ahdistettuna pallon Tabybergenille, mutta antaa harhasyötön suoraan Yaremchukille. Tabybergen kuitenkin oli hereillä ja hidasti nopeasti Zinchenkon, joka ei päässyt ampumaan Yaremchukin pudotuksesta täten kohti maalia, vaan Kazakstan ehti ryhmittyä takaisin puolustamaan. Hetken päästä Ukrainan seuraava transitio. Karavaev saa irtopallon ja kirjaimellisesti juoksee Kazakstanin keskikentän läpi vaihteeksi. Yaremchuk löytyy syötöllä vapaana suojattoman puolustuslinjan edestä. Kuvan ulkopuolelta Sobol tekee nyt sen kaivatun aloitteen Bystrovin selustaan. Maliy pysäytti hyökkäyksen katkollaan, mutta taas Ukrainalla oli 3-4 kohdetta odottamassa viimeistelyä. Hyvä laajakuva Kazakstanin 3-1-4-2 hyökkäysmuodosta. Tabybergen pyörittää peliä keskiympyrässä. WIngbackit ovat leveydessä ja Kuat-Vassiljev pari täyttää taskut, kun puolestaan Shushenachev roikkuu linjassa ja Nurgaliev on hänen alapuolellaan linjojen välissä. Samaa on luvassa lauantaina todennäköisesti. Kuat putosi palloa vastaan todella paljon tyhjentäen välikaistan ja syntyneeseen tilaan sitten Nurgaliev liikkui palloa vastaan. Nurgaliev vaihtoi puolen Bystroville. Bystrov ei keskittänyt, vaan leikkasi keskelle, mutta Zinchenko ja Buyalskyy olivat tiellä. Osoitus kuitenkin siitä, että Kazakstaninkin osaa pelata ja löytää tuon kärkiparinsa puolustuslinjan edessä olevasta tilasta. Väliin GIF Ukrainan hyökkäämisestä. Muodon keskellä on taas väljyyttä. Sen hyödyntää Yarmolenko putoamalla vastaan prässilinjojen väliin ja vaihtamalla sitten puolen Sobolille, joka saa haluamansa laadullisen YV-tilanteen Bystrovia vastaan. Mykolenko tekee sisäpuolelta kierron heikon lenkin Bystrovin selustaan saaden syötön ja puikkelehtien boksiin saakka Vassiljevin ohi, joka vuoti 1v1-tilanteessa pallottomana vähemmän yllättäen. Sobol tuli taustalta myös boksiin ja ampui lopulta tolppaan Mykolenkon pudotuksesta, huh. Tässä kuvassa näkyy Kazakstanin korkeaa prässäämistä ja Ukrainan avaamista 3-4-3:llä. Yarmolenko on pudonnut yläkolmikosta vastaan Logvinenko selässään. Pallollisen puolen wingback Valiullin tukee prässiä ollen kiinni Karavaevissa, mutta painottoman puolen wingbackin Kazakstan jätti auki kuten maaliskuussa se jätti auki painottoman puolen laitapakin, kun Ukraina pelasi neljän alakerralla, joten pelasipa Suomi sitten viiden tai neljän alakerralla, Kazakstan jättää melko varmasti aina painottoman puolen laitapakin/wingbackin auki. Tässäkin tilanteessa Bystrov on jäänyt kahden muun topparin avuksi luomaan 3v2 ylivoiman Yaremchukia ja Buyalskyyta vastaan. Yläkolmikon pudotuksesta Sydorchuk haki heti ristipalloa Bystrovin selustaan Sobolille, mutta Bystrov katkaisi ilmasta tämän syötön. 21. minuutilla Kazakstan katkaisi Ukrainan syöttörallin keskiviivalla. Nurgaliev yrittää vapauttaa Shushanachevin selustassa olleeseen tilaan, mutta miesylivoiman turvin Ukraina hoitaa pallon juoksukisan päätteeksi itselleen. Toivoton asetelma keltapaitojen kannalta. Sitten päästään herkkupalan kimppuun. Klassista Kazakstania niin Bilekin kuin nykyisen valmentajan Baysufinovin alaisuudessa ovat tosiaan ristipallot wingbackeille selustaan. Kazakstan pitää palloa 3-1-4-2 muodollaan ja Yaremchukia ei kiinnosta vähää alusta sulkea vaarallisimman pelintekijän Tabybergenin avointa jalkaa. Niinpä tämä saa rauhassa antaa haluamansa ristipallon jo maaliskuussa säväyttäneelle Valiullinille. Karavaevkin nukahtaa selustan puolustamisessa ensi kerran 22. minuutilla. Valiullin ei ajanut vielä itse boksiin tällä kertaa kuten myöhemmin nähtävissä maaleissa, vaan pudotti Kuatille välikaistalle, joka keskitti takatolpalle 3v3-asetelmaan kohti kärkiparia ja Bystrovia. Keskitys leijaili kuitenkin päädystä koko pakan läpi lopulta, mutta tällaisten hyökkäysmurtautumisten kanssa Suomenkin pitää olla tarkkana. Minuutin päästä Ukraina luo huippupaikan. Zinchenko aikansa pyörittyään syötti Buyalskyylle, joka putosi Maliyn puristuksista lähemmäs puolta kenttää. Maliy ei lähtenyt seuraamaan, joten Buyalskyy saa rauhassa antaa murtavan syötön selustaan. Sobol tekee toivotun liikkeen wingbackin taakse. Sobol ei itse keskittänyt, kun Bystrov ehti peittämään, vaan pudotti takaisin Buyalskyylle. Buyalskyy keskitti etutolpalle liikkuneelle Yarmolenkolle. Logvinenko jäi väärälle puolelle miestään vuotaen Kazakstanille tyypillisesti 1v1-puolustamisessa. Yarmolenko ohjasi keskityksen vasempaan tolppaan vasurillaan. Ukrainan seuraava kulmapotku. Asetelma on sama. Ukrainalla on kuusi kohdetta ja he ovat vartioinnissa. Maliy ja Shushenachev ovat vitosen alueella, Bystrov reunalla ja Nurgaliev kärkkyy. Zinchenkon pallo painui pakan läpi. Logvinenko hukkasi taas Yarmolenkon, mutta tämän sijoituksen tiellä oli liikaa ihmisiä. Minuutin päästä Yarmolla on pallo kk-linjan edessä. Hän syöttää ohi miehensä Kuatin Sobolille, joka on laidalta kaventanut keskelle linjojen väliseen suureen tilaan. Yarmo jatkaa liikettään aukkoon, joka näkyi jo pelin alussa eli kun Karavaev imi Valiullinin leveyteen, etäisyys Logvinenkoon kasvoi kovin suureksi. Yarmo sai seinäsyötön Sobolilta, mutta haltuunotto vesitti laukauksen synnyn. Kazakstan sai ensimmäisen kulmansa 29 minuutin tienoilla. Tabybergenin sijaan Vassiljev antoi sisäänpäin kiertävän pallon ja Taby jäi boksin reunalle. Ukraina oli muuttanut tapaansa puolustaa kulmat sitten maaliskuun, jolloin se käytti viittä vartioijaa, kolmea aluepuolustajaa ja kaksi pelaajaa oli boksin reunalla. Nyt sillä oli kuusi aluepuolustajaa, kolme vartioijaa ja Buyalskyy yksin boksin reunalla. Kukaan ei kuitenkaan tällä kertaakaan kärkkynyt. Kazakstan on puolestaan usein käyttänyt viittä kohdetta, mutta nyt niitä oli vain neljä, kun Shushenachevin seurana olivat topparit. Tabyn seurana boksin reunalla oli Nurgaliev ja hivenen alempana kaksikko Valiullin-Bystrov, kun ihan alimpana varmisti tuttuun tapaan Kuat. Kazakstan jo EM-karsinnoissa panosti siihen, että sillä oli paljon pelaajia boksin ulkopuolella kulmissa osin ehkäistäkseen vastaiskut, mutta Makedoniassakin nähtiin, että sekään ei aina auttanut. Vassiljevin pallo putosi Mykolenkon päähän kuuden miehen sumppuun. Kazakstanin topparit juoksivat etutolpalle ja sitten Shushenachev takatolpalle. Ihan mielenkiintoinen ja helposti muistettava roolijako. Kazakstan otti kakkospallon itselleen ylivoiman turvin boksin ulkopuolella. Puolen tunnin kohdilta otos siitä, kuinka Buyalskyyn ohi Maliy kierrättää kovin helposti pallon Bystroville. Ukraina puolustaa usein niin kapealla, että leveyteen jää tilaa hyödynnettäväksi. Bystrov leikkasi jälleen pallon saatuaan keskelle ja haki kaukolaukausta vasurillaan, mielenkiintoista. Toivottavasti Hradecky on hereillä näiden kanssa huomenna. Hetken päästä Ukrainan ideologia edetä maitse tuottaa ensimmäisen vaarallisen menetyksen tässä pelissä, kun Zinchenko antaa vähän laiskan syötön Sydorchukille. Sydorchuk menettää pallon prässin alla. Nurgaliev ampuu boksin reunalta, mutta Pyatov torjuu alakulmasta. 33. minuutilla Kazakstan pyörittää tutusti 3-1-4-2:lla ja sillä on 4v3 ylivoima ensimmäistä prässilinjaa vastaan. Pallo on kierrätetty vapaalle pelaajalle Logvinenkolle ja ennen kuin Yarmolenko on iholla, Logvinenko chippaa vasurillaan pallon laitaa pitkin eteenpäin Karavaevin selustaan. Valiullin matkaa taas selustaan ja Kuat liikkuu vielä lähemmäs viereen pudotusta varten. Kuatin kaukolaukaus painui kuitenkin taas yli ja ohi maalin, mutta oli kyllä virkistävää nähdä pitkästä aikaa joukkue, joka ei arastellut ampua kaukaa vastoin nykyistä maaliodottamatrendiä! Seuraavaksi Tabybergen lähettää vaihteeksi ristipallon kohti Valiullinia, mutta kerrankin Karavaev lukee tilanteen oikein. Ja jälleen transitiossa Kazakstanin puolustuslinja jää ilman minkäänlaista suojaa, kun keskikenttä on olematon ja Ukraina juoksee sen läpi. Tämä hyökkäys kuihtui lopulta boksin reunalle, mutta näitä vastaavia tilanteita Suomikin tulee varmasti saamaan jopa lukuisia huomenna. Viimeisten ratkaisujen hiominen tilanteenvaihtojen päätteeksi voisi olla yksi Huuhkajien harjoitusteema. Kazakstan onnistui kertaalleen avausjaksolla luomaan jonkinlaisen maalipaikan vastaiskusta. Tässäkin Ukrainalla on puolustusvalmius kunnossa Kazakstanin kärkiparia vastaan, mutta Matvienkollahan on tapana puolustaa rajusti eteenpäin ja nyt käy niin, että hän rynnii ohi pallosta. Shushenachev levitti laitaan Bystroville. Bystrov harhautti pysähtymällä sekä Sobolin että Mykolenkon saaden vasurinsa auki. Nurgaliev juoksi boksiin, mutta ei päässyt kunnolla pallon päälle puskemaan kohti maalia. Siirrytään 42. minuutille. Petrakov on kuitenkin tuonut hieman uusia elementtejä ja järkeäkin Ukrainan pelaamiseen siinä määrin, että nyt ihan aina ei tarvitse väkisin avata maitse. Tässäkin Pyatovilla olisi vieressä toppari vapaana, mutta hän päättää tavoitella mieluummin Yaremchukia puolesta kentästä 3v4-alivoimatilanteesta. Ideologia maitse pelaamisesta ei ole siis ihan niin ehdoton kuin Shevchenkon alaisuudessa! Tässä käy nyt kuitenkin niin, että Yaremchuk häviää ykköspallon, Tabybergen erinomaisella havainnoillaan löytää taas puolenvaihdolla Valiullinia, Nurgaliev vie juoksullaan Karavaevin sivuun ja Valiullinille aukeaa väylä kuljettaa boksiin saakka vetopaikkaan, mutta veto meni lopulta reippaasti ohi takakulman (ei näy GIFissä). Kovin helposti Ukrainankin pakka aukesi tässä menetyksen jälkeen. Avausjakson viimeisessä näytteessä Kazakstan loi alueellisen ylivoiman oikeaan laitaan. Keskellä Sydorchuk merkkaa linjojen välistä Nurgalievin ja Zinchenko puolestaan omalta puoleltaan Vassiljevin välikaistalta. Sobol merkkaa normaalisti Bystrovin ja Buyalskyy Maliyn. Yaremchuk kuitenkaan ei putoa ajoissa kiinni Tabybergeniin, joka tekee itsensä pelattavaksi. Hänet pitäisi jotenkin saada merkattua paljon paremmin lauantaina kuin mihin Ukraina pystyi tässä pelissä. En ylläty, jos Suomen toisen kärjen tehtävä on hiostaa Tabybergenia jatkuvasti ja se olisi viisasta, koska topparit eivät kuitenkaan ole niin hyviä avaamaan peliä, joten Marochkinin voi varsinkin antaa pitää rauhassa palloa. Samalla Vassiljev irtosi Z:sta. Vassiljevkaan ei aikaili virittää vasuriaan, jos paikka kaukovedolla aukeaa. Tämäkään veto ei kuitenkaan yllättänyt Pyatovia, joten tauolle mentiin 0-1 lukemissa.
|
|
|
|
Salming
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Chelsea FC
|
|
Vastaus #104 : 03.09.2021 klo 11:42:17 |
|
2. puoliaikaSitten toiselle puoliajalle, josta käyn läpi noin 25 eri tilannetta. Heti alkuun nähdään taas Kazakstanin pallollista epävarmuutta, kun Sobolin prässin alla Bystrov antaa karmean harhasyötön suoraan Yarmolenkolle. Yarmolenkon louhikkokosketus pelasti isännät, kun Marochkin pääsi väliin. Kazakstan pitäytyi 3-1-4-2 hyökkäysmuodossa toisellakin jaksolla. Nyt Yaremchuk peittää hyvin syötön Tabylle, joten Marochkin ottaa roolia pelinavaamisessa. Valiullin tekee tutun aloitteen Karavaevin taakse ja saa pystysyötön juoksulinjalle. Syöttö kuitenkin oli epätarkka karaten pitkäksi. Tuttuun tapaan jaksojen aluissa Kazakstan ottaa ylhäältä kiinni ja maalipotkuissa jopa koko kentän miesvartioinnilla. Ukraina purkaa prässin kuitenkin tyylikkäästi, kun ensin pallo kierrätetään Zabarnyille, joka puhtaalla juoksuvoimalla ohittaa Nurgalievin. Yarmolenko putoaa yläkolmikosta vastaan Logvinenko selässään. Tabybergen vuorostaan vuotaa pallottomana, koska hän jättää Zinchenkon merkkaamatta ja säntää tämän luota sen sijaan tuplaamaan Yarmolenkoa aivan turhaan. Tässä on lopputulos. Zinchenko pääsee kuljettamaan kohti maalia, kun Tabybergen hukkasi hänet. Kazakstanin keskikenttä on taas kerran ohitettu liian helposti ja puolustajat jäävät omilleen heille epäedullisiin 1v1-tilanteisiin. Yarmolenko haastaa vauhdilla Logvinenkon... ... tämä ei tietenkään pysy kyydissä mukana ja Yarmo pyssyttää sivuverkkoon. Tämä kuva on olennainen Huuhkajillekin. Yaremchuk prässää keskitopparia epäonnistuen jättämään Tabyn syöttövarjoon, mutta Sydorchuk reagoi erinomaisesti, spurttaa ja estää kääntymisen! Tabybergen joutuu palauttamaan pallon Pokatiloville saakka sen sijaan, että olisi ilmaiseksi päässyt kääntymään ja pelaamaan ristipallon Valiullinille. Suomenkin keskikentän linjan tulee olla siis valmiudessa, jos ylin prässilinja ohitetaan huomenna. Pokatilov joutuu roiskaisemaan prässin alla pitkän pallon, jonka Ukraina voittaa itselleen puolessa kentässä ja pääsee jatkamaan vyöryään. Hetken päästä Kazakstanin positiivinen tilanteenvaihto. Ukrainalla on tasapaino kunnossa, joten Mykolenko puolustaa eteenpäin, kun kuvan ulkopuolella ovat vielä Matvienko ja Sobol. Kuat kuitenkin onnistuu siirtämään pallon sivuun ja hankkimaan varoituksen Mykolenkolle. Hivenen hölmö varoitus, koska Kuat on niin hidasjalkainen tempokuljettaja, että Mykolenko olisi voinut vain ohjata hänet kohti laitaa. Seuraavaksi KAZ pyrkii rakentamaan alhaalta, mutta se taas kostautuu, kun Kuat ei huomaa Yaremchukin yläpuolelta tulevaa prässiä. Kokeneena puolustavana keskikenttänä Kuat reagoi kuitenkin nopeasti kaataen Yaremchukin ilman varoitusta, mutta jälleen kerran kun muut kuin Tabybergen ja topparit olivat pallossa, menetys oli lopputuloksena. 55. minuutilla Maliy avaa suosiolla pitkän pallon prässin alla. Matvienko tutusti riistää Shushenachevin etupuolelta pallon ja pelaa sen heti pystyyn. Viiden sekunnin päästä Karavaev on jo vetopaikassa, kun kymppialueella on taas valtava tila operoitavaksi muodon ollessa väljä. Kazakstanin seuraava kulmapotku, jonka antoi sisäänpäin kiertävänä vuorostaan Tabybergen, joten Vassiljev nousi viidenneksi kohteeksi boksiin ja hakeutui takatolpalle, jonne keskitys myös tuli, mutta siihen Vassiljev ei ihan yltänyt. Topparikolmikko teki taas liikkeet etutolppaa kohden. Ukrainan muoto säilyi samana ensimmäisten vaihtojen jälkeen. Yarmolenko siirtyi piikkiin, kun Malinovskiy tuli oikealle ja Tsygankov vasemmalle. Yaremchuk ja Buyalskyy poistuivat vaihtoon. Kazakstanin ryhmitys säilyi myös samana, kun Zaynutdinov korvasi Nurgalievin ja Aymbetov Shushenachevin. Zaynutdinov peri Nurgalievin vartiointiroolin Sydorchukin vierellä. Seuraava Kazakstanin nosto alakerrasta kohti nyt Aymbetovia, mutta taas Matvienko riistää etupuolelta ja hänelle avautuu valtava väylä juosta keskikentän läpi. Matvienko pelasi seinän Yarmolenkon kanssa jatkaen liikettään topparien välisestä aukosta pystyyn. Pokatilovin vastaantulo pelasti kuitenkin kazakit. Onhan tuo Kazakstanin onneton vastaprässipelaaminen menetysten jälkeen surullista katsottavaa. 64. minuutilta osoitus taas Ukrainan lieventyneestä ideologiasta pelata maitse väkisin linja kerrallaan. Mykolenko ei lähde pelaamaan ohi prässin Zinchenkolle, vaan chippaa pystyyn. Tsygankov voittaa ykköspallon Maliyn edestä. Samalla näkyy se, kuinka haavoittuvainen Kazakstankin on ylhäältä prässätessään, kun puolustuslinjaan jää tässä tapauksessa tasavoima ylivoiman sijasta. Kahdeksan sekunnin päästä Sobol hyökkää leveydestä selustaan oikeaoppisesti. Yarmolenko toimii taas palloseinänä keskellä. Sobolin vasemman jalan viimeistely on yhtä onneton kuin toisella puolustajalla Matvienkolla. Kazakstan tasoitti 1-1:een ensi kerran 67. minuutilla, mutta VAR vei maalin. Kuitenkin idea oli tuttu eli pallo kierrätettiin vapaalle topparille. Malinovskyin prässi Logvinenkoon on myöhässä ja tällä on kuitenkin hyvä vasuri, jolla avata peliä. Se nähtiin jo EM-karsinnoissa. Valiullin tekee aloitteen pystyyn ja niin tekee myös kuvan ulkopuolella Aymbetov. Zabarnyi rynni ohi pallosta, joten selusta oli auki Aymbetoville. Hän viimeisteli varmasti etukulmaan, mutta tilanne oli siis paitsio. 70. minuutilta kuva siitä, kun Tabybergen on pudonnut hakemaan palloa ja kukaan ei häntä prässää. Näin ei saa tapahtua huomenna, koska karmeita asioita voi silloin tapahtua omaan päähän, kun Taby pääsee rauhassa rakentamaan peliä. Nyt hän avaa selustaan kohti Zaynutdinovia, joka on sähäkkä pelaaja, joten idea on hyvä, kun Ukrainan viiden linjan takana on tilaa, johon pelata. Mykolenko piti kuitenkin toisen nuoren tähden aisoissa tällä kertaa eikä Zaynutdinov päässyt käsiksi syöttöön. Vääjäämätön tapahtui kolmen minuutin päästä, kun Kazakstan tasoitti. Keskialueen vapaapotku pelattiin nopeasti ja kukaan ukrainalaisista ei taaskaan prässää Tabybergenia. Valiullin tekee aloitteen ja Taby pelaa sovitun ristipallon vastustajan wingbackin taakse. Karavaev ei saa Valiullinia kuriin ja tämä pyssyttää maalin kattoon etuyläkulmaan. Upea viimeistely, mutta käsittämätöntä, että Ukraina ei saanut näitä ristipalloja kuriin millään, vaikka tämä murtautumismalli on ollut tiedossa jo viimeiset kaksi vuotta. Valiullinille ansaittu maali toistaiseksi nähtyjen karsintaesitysten perusteella. Juuri kun Kazakstan tasoitti, se oli hölmöillä taas omissa. Tällä kertaa Tabybergen vuoti yllättäen prässin alla yrittäessään pudottaa Maliylle. Yarmolenko haistoi syötön. Tsygankov ampui Yarmon pudotuksesta niukasti ohi takakulman. Seuraavaksi Kazakstan puolustaa muodossa. Malinovskyi leikkaa laidalta keskemmäs ja Yarmolenko putoaa yaremchukmaisesti irti toppareista tyhjälle kymppialueelle. Linjojen välissä on massiivinen tila taas käytettäväksi. Malinovskyi poimiikin Yarmolenkon tuosta tilasta. Yarmo pyörähti näppärästi ohi Marochkinin, mutta Maliy tuli oikea-aikaisesti tuplaamaan ja pääsi liukuen väliin estäen kunnon laukauksen synnyn. Kauaa ei mennyt, kun syntyi uusi maalipaikka. Zinchenkolla oli valtava tila keskellä ja hän levitti Sobolille laitaan, joka lähti keskittämään, kun tiedossa oli Kazakstanin toppareiden ongelmat pääpalloissa 1v1-tilanteissa. Marochkin hukkaa tässä Yarmolenkon. Keskitys oli napsun liian korkea eikä Yarmolenko päässyt nikkaamaan johtomaalia. Uronen-Pohjanpalo -kaksikko olisi värkännyt tästä maalin ja oletan näkeväni heiltä huomenna vastaavaa yhteistyötä. Ukraina piti läpi illan rajua pallotempoa, mikä oli oikein ennakkosuosikkina. Se ei halunnut antaa Kazakstanille ilmaisia hengähdystaukoja kuten Suomikaan ei antanut Liechtensteinille vieraillessaan heidän luonaan ja varmasti huomennakin Suomelta nähdään sitä, että rajaheitot ja vapaapotkut annetaan nopeasti kuten Ukraina tekee tässä. Kazakstanin prässi on purettu yhdellä syötöllä, jonka jälkeen Malinovskyi ja kumppanit pääsevät rullaamaan tyhjää kenttää pitkin puolustajien peruuttaessa omiin päin. Mitään sen vaarallisempaa tästä hyökkäyksestä ei tullut, vaan tilanne kuihtui lopulta boksin reunalle. 87. minuutilla KAZ purkaa prässin pidemmällä syötöllä. Aymbetovin pudotus Zaynutdinoville päätyy kuitenkin Zinchenkolle. Kahdella syötöllä kk-linja on ohitettu ja Ukrainalle aukeaa taas tiloja boksin etupuolelle hyödynnettäväksi. Malinovskyi pääsi ampumaan hyvästä paikasta, mutta miehiä oli liikaa edessä. Hetken päästä Aymbetov raapii pitkän pallon omille Matvienkoa vastaan. Zaynutdinov on alapuolella pudotusta varten. Aymbetov ei tarvinnut apuja, vaan kääntyi ja pisti sitten pallon Zabarnyin längistä eteenpäin itselleen. Tässä vaiheessa Ukraina oli jo siirtynyt neljän alakertaan. Pyatovin vastaantulo pelasti vieraat vuorostaan, kun Aymbetov ei saanut häntä ohitettua. Tässä näkyy Ukrainan 4-4-1-1 muoto, johon se siirtyi, kun Sobol vaihdettiin Sikaniin. Mykolenko otti vasemman laitapakin paikan. Tuo uusi muoto toi tulosta lisäajalla. Se hyökkäsi rohkeasti 6-7 pelaajalla. Mykolenko pelaa tässä seinän ja lähtee jatkamaan liikettään Bystrovin selustaan. Ukraina murtautuu juuri sieltä, missä Kazakstan on ollut haavoittumimmillaan, viisasta. Tsygankov antoi seinäsyötön. Ennen kuin Maliy ehti kaventaa Bystrovin jättämään tilaan, Mykolenko keskitti luukulle, jossa oli tutut kolme kohdetta. Kun tarpeeksi usein toistaa samaa kaavaa, joskus onnistaa. Niin kävi nyt, kun Sikan puttasi irtopalan verkkoon. Kazakstan yksi, Ukraina kaksi. Ottelu ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Lisäajan umpeutuessa Kazakstan tasoitti. Sikanin prässi on myöhässä Marochkiniin, joka roiskaisee kohti Valiullinia ja ylösnostettua Logvinenkoa. Logvinenko alistaa 19-vuotiasta Zabarnyita ja Karavaev epäonnistuu ties monettako kertaa pitämään Valiullinin kurissa. Surkeaa havainnointia. Logvinenkon nikkaus putosi ihanasti juoksulinjalle ja Valiullin laukoi toistamiseen etuyläkulmaan ohi Pyatovin. Kazakstan kaksi, Ukraina kaksi.
|
|
|
|
Tsei Tsei
Poissa
Suosikkijoukkue: Tampere United
|
|
Vastaus #105 : 03.09.2021 klo 11:54:36 |
|
Keskustelu tullut pilaamaan Salmingin monologin?
Eivaan, onko lohkolle olemassa jotain yleiskeskustelua?
|
|
|
|
Nimimerkitön
Poissa
Suosikkijoukkue: Kontrollipallo. Kontrolloidut hankinnat.
|
|
Vastaus #106 : 03.09.2021 klo 13:09:56 |
|
Keskustelu tullut pilaamaan Salmingin monologin?
Eivaan, onko lohkolle olemassa jotain yleiskeskustelua?
En löytänyt ja siksi tulin alunperin tänne hekumoimaan. Tämän ketjun voisi tosiaan pyhittää Salmingin (ihan helvetin hyville!) analyyseille. Kiitos niistä. Tein yleisketjun, ehkäpä vapaamuotoinen keskustelu jatkuu siellä: http://futisforum2.org/index.php?topic=252021.0
|
|
|
|
rysty
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi, България & muut altavastaajat
|
|
Vastaus #107 : 03.09.2021 klo 13:41:23 |
|
Jes. Modet voi halutessaan heittää muut kuin analyysiin ja siihen keskittyvän keskustelun tuohon uuteen topikkiin?
|
|
|
|
Salming
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Chelsea FC
|
|
Vastaus #108 : 03.09.2021 klo 23:04:58 |
|
En löytänyt ja siksi tulin alunperin tänne hekumoimaan. Saatte synninpäästön. Ranska - Bosnia ja Hertsegovina 1-1 1.9.2021, MM-karsinnatRanska 4-3-3Mbappe 10 - Benzema 9 - Griezmann 7 Lemar 8 - Veretout 17 - Pogba 6 Digne 18 - Kimpembe 3 - Varane 4 - Kounde 5 Lloris 1 Bosnia ja Hertsegovina 5-3-2Demirovic 23 - Dzeko 11 Cimirot 13 - Hadziahmetovic 18 - Pjanic 10 Kolasinac 5 - Sanicanin 6 - Hadzikadunic 3 - Ahmedhodzic 16 - Susic 4 Sehic 12 Bosnia ja Hertsegovina lähti peliin odotetusti 5-3-2 muodolla. Puolustuslinjassa yllätys oli se, että Susic syrjäytti Cipeticin, joka tuli vasta vaihdosta sisään. Keskikentän linja oli täysin odotettu. Se, että Demrirovic avasi Krunicin sijasta kärkiparissa, yllätti myös hitusen, mutta Krunicilla oli jokin pieni vamma, josta hän on nyt kuntoutunut. Mitä tulee Ranskaan, siltä ei nähty sitten paluuta 4-2-3-1:een, vaan muoto oli 4-3-3. Kante ei ilmeisesti ollut täysin pelikunnossa Chelseassa tulleen vamman jäljiltä, joten Veretout pääsi avaukseen. Digne puolestaan oli vasemmalla T. Hernandezin sijaan. Coman jäi penkille, kun Lemar sopi paremmin keskikentän kolmikkoon luonnollisesti ja Griezmann oli oikealla. Suosittelen lukemaan ketjun toiselta sivulta maaliskuisen läpikäynnin joukkueiden välisestä kohtaamisesta Bosniassa, koska tässä oli paljon samoja elementtejä kuin siinä pelissä: http://futisforum2.org/index.php?topic=242475.msg13667256#msg13667256Ranska pallollisena vs. Bosnia pallottomanaRanska rakensi alhaalta 2-4-4:llä kuten ennenkin, vaikka paperimuodostelma olisi voinut ennakoida myös 2-3-2-3 avausmallia, mutta Pogba laskeutui Veretoutin kanssa avaamaan peliä ja Lemar nosti kymppipaikalle yläkolmikon alapuolelle. Puolesta kentästä eteenpäin Ranska hyökkäsi 2-3-5 muodolla. Pelaajien paikat vaihtelivat aika paljonkin eri tilanteissa, mutta perusperiaatteena toppareiden yläpuolella oli aina kolme pelaajaa ja viisi pelaajaa täytti viisi hyökkäyskaistaa. Tässä kuvassa 2-3-5 muotoutuu siten, että Veretout ja laitapuolustajat Digne ja Kounde ovat keskimmäisessä tasossa. Pogba ja Lemar ovat välikaistoilla, laiturit leveydessä ja Benzema roikkuu puolustuslinjassa. Kuvassa näkyy myös Bosnian 5-3-2 puolustusmuoto. Odotetusti Ranskan topparit saivat pitää rauhassa palloa, kun Demirovic ja Dzeko tyytyivät blokkaamaan syöttöjä keskelle. Kenties Deschamps päätyi 4-3-3:een siksi, että täten Pogba ja Lemar olivat tuon Bosnian yläviisikon reunoilla eivätkä joutuneet sen keskelle puristuksiin, vaan kahden ylimmän prässilinjan välissä on pihdeissä vain Veretout. Sikäli valittu systeemi oli ihan viisas. Tässä puolestaan näkyy se, että kun Digne lähti nousemaan laidallaan, Lemar putosi varmistamaan keskimmäiseen tasoon säilyttääkseen kenttätasapainon ja Mbappe kavensi välikaistalle. Ajoittain Ranska nosti tuttuun tapaan molemmat laitapuolustajat ylös ja hyökkäsi 2-2-6 muodolla luottaen laitakolmioiden yhteispelaamiseen sekä yritti samalla venyttää Bosnian muotoa sivuttaissuunnassa saadakseen syntymään aukkoja, joista pelata vaikkapa pystyyn. Oikealla olivat Kounde, Pogba ja Griezmann sekä vasemmalla Digne, Mbappe ja Benzema, kun Lemar ja Veretout suojaavat toppareita ja kierrättävät palloa alempana. Toisen jakson alussa ennen ulosajoa Ranska muokkasi avauspelaamistaan 3-1-6:een. Veretout putosi toppareiden väliin ja heikon avausjakson pelanneen Lemarin korvannut debytantti Tchouameni oli yksin keskellä viiden pelaajan keskellä. Veretoutin putoamisen myötä Ranska sai 3v2 ylivoiman Dzekoa ja Demirovicia vastaan ja pääsi helpommin kierrättämään pallon heidän ohitseen, kun alkuperäiset topparit levittivät hieman leveämmälle. Tässäkin Kimpembe pääsee helposti kuljettamaan Bosnian puoliskolle ennen kuin joku ehtii prässäämään häntä. Pjanic ja Cimirot laitakeskikenttinä merkkasivat taskuista ne ranskalaiset, jotka siellä kulloinkin paikkojen vaihdon myötä olivat, mutta usein Cimirot kamppaili laidallaan Pogbaa vastaan ja Pjanic sitten avausjaksolla Lemaria. Hadziahmetovic jäi keskellä ilman varsinaista vartioitavaa auttaen tukkimaan vain tiloja puolustuslinjan edessä ylimääräisenä pelaajana. Kounden ulosajon jälkeen Veretout vaihtui Duboisiin. Pogba putosi keskustan kaksikkoon Tchouamenin rinnalle. Hyökkäysmuoto oli loppupelin ajan 2-2-5. Bosnia ei miesylivoimasta huolimatta prässännyt mitenkään aktiivisemmin kuin ennen ulosajoa, vaan antoi yhä Ranskan toppareiden pitää palloa puolessa kentässä tyytyen makaamaan tiiviissä keskiblokissa. Selustassa olleen tilan hyödyntäminenKuten maaliskuussa, yksi Ranskan murtautumismalleista oli selustassa olleen tilan käyttö. Tässä pelissä se oli jopa korostetun suosittu tapa murtaa Bosnian puolustus, koska niin monta pystysyöttöä esimerkiksi Pogba antoi keskikentältä. Ensimmäinen yritys tuli ajassa 2:30. Kounde pudotti Pogballe, joka on omalla paikallaan oikealla välikaistalla ja kuten näkyy, Lemar on vasemmalla välikaistalla. He molemmat ovat lähtökohtaisesti tuon Bosnian yläviisikon tavoittamattomissa saaden siksi antaa näin vapaasti pystypalloja. Cimirot ei ehdi millään ajoissa sulkemaan avointa jalkaa. Ranskan yläkolmikko on kapealla 3v4 alivoimaisena. Ajoitus ei ihan tässä syötössä pelannut, koska Pogban syöttäessä yläkolmikosta kukaan ei ole menossa pystyyn, vaan kaikki ovat ennemmin tulossa vastaan. Sanicanin oli myös hyvin sijoittunut katkoen syötön. Alle minuutin päästä seuraava pallo. Veretout siirsi keskeltä pallon Pogballe. Cimirot ei taaskaan ehdi liikkua ajoissa sulkemaan avointa jalkaa. Huomionarvoista on myös se, että Kounde on kuvan ulkopuolella ja imee Kolasinacin irti toppareista. Muoto venyy sivuttaissuunnassa ja se avaa Pogballe ison raon syöttää wingbackin ja sivutopparin välisestä aukosta pystyyn Benzemalle. Tilanne oli niukka paitsio ja Sehic nollasi myös Karimin viimeistelyn jatkaen erinomaisia vastaantulojaan. Niissä hän on loistanut aiemminkin. Tässä Ranska on painanut Bosnian hitusen syvemmällä. Pallo on kierrätetty taas Pogballe ja Cimirot juoksee sivuttain pallon perässä ehtimättä sulkea jalkaa. Pogba voisi chipata selustaan, mutta haki tällä kertaa itse kaukolaukausta, joka sekin on yksi tapa murtaa matalalla makaava puolustus. Veto kuitenkin kilpistyi Sanicaniin. Hetken päästä Kounde on taas ylhäällä ja Kolasinac siksi irti muusta p-linjasta. Benzema on käynyt koskemassa palloon leveydessä ja pelaa seinän sitten Pogban kanssa spurtaten tuosta aukosta Kolasinacin ja Sanicanin välistä pystyyn. Cimirot ei lähde seuraamaan juoksua ajoissa ja Hadziahmetovic ei saa keskemmälle liikkuneen Pogban jalkaa kuriin. Sanicanin oli hereillä kaventaen tilan pois, mutta kulmapotkun Ranska tästä kuitenkin hankki. 13. minuutilla Ranska avaa alhaalta 2-4-4:llä kuten tavallista. Pogba on hakenut pallon laitapuolustajien tasosta ja päättää ohittaa kaikki kolme linjaa kerralla. Ahmedhodzic kuitenkin katkaisi pystysyötön kohti Mbappea juuri ja juuri. Hadzikadunic oli hyvin tuplaamassa. Benzema pääsi kakkospalloon, mutta veto boksin reunalta meni blokin kautta päin Sehicia. Puolen tunnin kohdalla Digne vuorostaan yrittää vapauttaa Kylianin läpi, mutta syöttö karkasi Sehicille saakka ja jälleen kyllä Bosnian nuorisotopparit Ahmedhodzic ja Hadzikadunic tekivät muutoinkin hyvää työtä pysymällä kaksistaan Mbappen kyydissä. He saivat harjoitella samaa jo maaliskuussa, joten sikäli nämä juoksut eivät tulleet yllätyksenä. Maaliskuussa Varanelta nähtiin aika paljon pystysyöttöjä, mutta tässä pelissä ensimmäinen lähti vasta toisen jakson alussa. Ehkä Deschamps oli muistuttanut häntä tauolla kopissa siitä, että myös Varanen sopii ottaa roolia pelinavaamisessa. Syöttö lensi kuitenkin yli Benzeman Sehicille saakka. Keskemmällekin siirryttään Pogbalta nähtiin alivoimalla pystypalloja. Mbappe tekee taas aloitteen. Mutta Ahmedhodzic-Hadzukadunic kaksikko on hyvä ilmassa, joten he selvittävät tämän tilanteen vaivatta sekä ylipäätään saivat puhtaat paperit iltapuhteestaan. Iki-ihanasta Leverkusen debytantti Diabystakin piti yksi kuva saada. Keskustan kaksikon toinen osapuoli Tchouameni yrittää tässä vapauttaa vaihtopelaajan selustaan, mutta Loncar oli hyvin sijoittuneena peittäen syötön. Leveydessä olleen tilan käyttöKoska Bosnia tukki keskustan, selustapallojen lisäksi Ranska pyrki etenemään lähinnä laitojen kautta kuten maaliskuussakin. Bosnia kuitenkin loi maaliskuussa laitoihin jatkuvia 4v3 ylivoimia ja sama jatkui tässä pelissä, kun wingback-sivutoppari-laitakeskikenttä-Hadziahmetovic nelikko teki aina ylivoiman noita Ranskan laitakolmioita (useimmiten Digne-Mbappe-Lemar ja Kounde-Pogba-Griezmann) vastaan. Tässäkin Ranska puskee päätä umpikujaan ja Bosnian alakerta purkaa. Viiden minuutin päästä samanlainen tilanne. Lemar-Digne-Mbappe kolmikko on alivoimainen Pjanicia, Hadziahmetovicia, Susicia ja Ahmedhozdicia vastaan. Maaliskuussa Ranska pyrki ratkomaan nämä tilanteet siten, että se vain pelasi jollekin kolmikosta juoksupallon wingbackin taakse ja pyrki keskittämään luukulle. Tässä Lemar tekee aloitteen, mutta Digne ei löydä syöttöväylää ohi Susicin, joten hän joutuu vain palauttamaan pallon takaisin alas toppareille. 4v3 ylivoima mahdollisti myös aina sen, että Mbappe voitiin tuplata kevään kohtaamisen tapaan. Keväällä niinä hetkinä, kun Mbappe pääsi 1v1-tilanteisiin, hän kyllä meni ohi tai sai jalan auki keskitystä varten tällaisissa tilanteissa, mutta tässä pelissä Bosnia oli entistä tarkempi mielestäni siinä, että Kylianin lähellä oli aina kaksi pelaajaa. Parin minuutin päästä Ranska kierrätti nopeasti pallon leveyteen Mbappelle ja Pjanic ei ihan ajoissa ehdi tukemaan Susicia, joka jää hetkellisesti yksin Mbappea vastaan laadulliseen alivoimatilanteeseen. Lopputulos oli sama kuin monesti maaliskuussa. Mbappe sai jalan auki ja keskitti, mutta tämä pallo meni suoraan Sehicin syliin. Viiden minuutin päästä tuttu 3v4 alivoimatilanne, mutta Ranska ratkoo sen taas siten, että Digne tekee vuorostaan pystyjuoksun wingbackin taakse ja Lemar poimii hänet. Digne ehti päätyrajalta kääntämään pallon Benzemalle, mutta tämä ei negatiivisessa peliasennossa Hadzikadunic selässään päässyt kääntymään tai ampumaan kohti maalia. 21. minuutilta syy siihen, miksi Ranska ei keskeltä hakenut murtautumisia. Kahden alimman linjan välissä ei yksinkertaisesti ollut tilaa kombinaatioille. Mbappekin on pudonnut taas kk-linjan etupuolelle ja yrittää pelata kombinaation todella ahtaaseen väliin Benzemalle. Benzema yritti antaa seinäsyötön selustaan, mutta topparit olivat niin lähellä, että se peitettiin varmasti. 26. minuutilla Mbappe kilautti tolppaan. Ensin hän kuitenkin kierrätti pallon Dignelle ja lähti sitten jatkamaan liikettä boksiin. Digne ei keskittänyt, vaan antoi syötön Mbappen juoksulinjalle pystyyn. Mbappe otti syötön mainiosti haltuun ja kiskaisi vasurillaan toisella kosketuksella ulkotolppaan. Suoraviivaisesti ratkottu 3v4-alivoimatilanne taas Ranskalta laitakaistalla. Avausjakson lopussa Benzema ja Mbappe ovat vaihtaneet paikkoja. Benzema pelaa avoimella jalalla suoraviivaisesti selustaan Mbappelle, joten Ranska ratkoo tutulla tavalla laitakaista-alivoiman eikä lähde peruuttelemaan ja etsimään parempaa murtautumispaikkaa. Mbappen selässä seuraa Hadzikadunic. Mbappe tuplattiin ja hän imikin mielellään pari pelaajaa itseensä, koska se avasi tilaa Benzeman juoksulle. Benzema ei syöttöä saanut kunnolla haltuun, vaan se pomppi boksin reunalle Griezmannille, joka kiskaisi hieman ohi takakulman. Toisella jaksolla kun Lemar joutui vaihtoon, Benzema otti hänen roolinsa vasemmassa laitakolmiossa, kun Ranska rakensi 3-1-6:lla alhaalta. Digne tekee tässä vuorostaan aloitteen, mutta Benzeman pystysyöttö katkesi Susicin viime hetken liukuun eikä Digne ihan päässyt karkuun. Vajaallakin pelatessa Ranska ei vasemmalta vyörymistä täysin lopettanut, vaan esimerkiksi tässä Digne teki taustakierron selustaan ja Benzema tarjoili hänelle syötön, mutta päätyrajakeskitys ei löytänyt omia boksista. Osion loppuun muutama kuva toiselta laidalta. Maaliskuussa Ranska pyrki monesti pelaamaan myös Kolasinacin taakse, mutta kerta toisensa jälkeen Sanicanin yleensä kavensi tilan pois voittaen juoksukisat. Hieman sama jatkui tässä pelissä, jos Ranska pyrki oikealta etenemään. Tässä tilanteessa Cimirot ja Sanicanin kylmästi tuplasivat Pogban kulmalipulle lopulta eikä hän saanut sieltä luotua mitään. 42. minuutilla Griezmann vuorostaan liikkuu Kolasinacin taakse osana laitakolmiota. Kounde poimii hänet. Ranskalla on tasavoima, kun Hadziahmetovic ei ole ehtinyt liikkua luomaan ylivoimaa. Ennen kuin Sanicanin ehti kaventaa tilan pois, Griezmann keskitti luukulle, mutta suoraan Sehicin syliin. Keskitysten laatu jätti toivomisen varaa ranskalaisilla. Viimeinen näyte on toisen jakson alusta. Mbappe on hetkellisesti oikealla ja sai puolenvaihdon. Cimirot joutuu kaitsemaan Pogbaa, joten Kolasinac ei saa apuja muilta, vaan Mbappelle saadaan pelattua laadullinen ylivoimatilanne. Kolasinac pysyi haastossa kuitenkin mukana saaden jalan väliin. Kounden välitön vastaprässi Mbappen menetyksen jälkeen myöhästyi, hän lanasi jaloille ja sai ulosajon. Bosnian positiiviset tilanteenvaihdotRanska oli ylempänä tapahtuneiden menetysten jälkeen yhtä hyvä negatiivisissa tilanteenvaihdoissa kuin edellisessäkin kohtaamisessa. Puolustusvalmius oli jatkuvasti kunnossa ja esimerkiksi tässä Lemarin menetyksen jälkeen topparit kontrolloivat heti Demirovicin pystyjuoksun ja Dzeko-Cimirot kaksikko hidastetaan välittömällä vastaprässillä lukumääräisen ylivoiman turvin. Samoin tässä Bosnian riiston jälkeen Ranskalla on heti seitsemän pelaajaa jopa pallon alla ja selkeä ylivoima, joten mitään uhkaa ei synny. Bosnia ei saanut vaarallisia tilanteita luotua tässäkään kohtaamisessa syvältä lähteneistä vastaiskuista. Sen sijaan Lemarin koomailut omalla kenttäpuoliskolla avaamisvaiheessa tuottivat Bosnian parhaat vastaiskupaikat, kun pallon alle jäivät vain topparit noina hetkinä eikä valmius puolustaa ollut yhtä hyvä. Heti alussa Pjanic yllätti Lemarin, joka oli pudonnut varmistamaan Dignen nousua. Dzeko ja Demirovic pääsivät 2v2-hyökkäykseen. Dzeko kuitenkin aikaili sen verran, että Lemar juoksi hänet kiinni ja kamppasi, mutta Bosnia sai ainakin erikoistilanteen. Bosnia-Hertsegovina meni 0-1 johtoon 35. minuutilla. Pjanic ahdistaa taas Lemaria ja tämä sortuu harhasyöttöön. Demirovic pääsee väliin ennen Veretoutia ja syöttää heti Dzekolle. Pallon alla ovat taas vain topparit, kun menetys tapahtuu omalla puoliskolla. Dzeko kuljetti boksin reunalla ja viimeisteli 2v2-hyökkäyksen päätteeksi upeasti Kimpemben längistä pallon alakulmaan painavalla vasemman jalan laukauksella. Bosnia pallollisena vs. Ranska pallottomanaBosnia avasi maaliskuussa alhaalta 2-4-4 muodolla, vaikka se puolusti 5-3-2:ssa. Kesäkuussa se harjoitteli 3-1-4-1-1 muodolla avaamista, mutta kun Hadziahmetovicilla oli kesällä niin isoja ongelmia yksinäisenä ankkurina pallovarmuuden kanssa, osin siksikin se palasi nyt samaan 2-4-4 avausmalliin kuin viime kohtaamisessa. Tällä kertaa kuitenkaan Ahmedhodzic ei noussut ikään kuin laitapuolustajaksi ja oikea wingback puskenut laitaa pitkin ylös viimeiseen linjaan, vaan keskitoppari Hadzikadunic nousi toiseksi pohjapelaajaksi Hadziahmetovicin viereen. Sivutopparit levittivät ja wingbackit käyttäytyivät kuin laitapuolustajat. Cimirot ja Pjanic ryhmittyivät puolestaan kuvan ulkopuolella olevan kärkiparin D-D alapuolelle. Ranska prässäsi 4-3-3:lla. Bosnian 2-4-4 avausmalli tarkoitti sitä, että se loi keskelle 4v3 ylivoiman Ranskan yläkolmikkoa vastaan, kun wingbackit ja Pjanic-Cimirot kaksikko puski sen verran ylös, että Bosnia sai tuollaisen selkeästi eristetyn 4v3 ylivoiman ensimmäisen prässilinjan ohittamiseen. Ranskan laitapuolustajat puolustivat Bosnian wingbackeja ja Pogba-Lemar kaksikko merkkasi Cimirotin ja Pjanicin. Varane, Kimpembe ja Veretout muodostivat 3v2 ylivoiman Bosnian kärkiä vastaan. Tässä näkyy tuo sama 4v3 ylivoima 17. minuutilta, kun Bosnia pelasi maalipotkun lyhyenä. Griezmannin ja Benzeman peittäessä syöttöä keskelle, Sanicanin jäi usein vapaaksi pelaajaksi. Hän avaakin tässä pitkällä kohti kärkiparia. Varane hoiti kuitenkin tämän pääpallon Ranskalle, jolla oli 3v2 ylivoiman sijaan jopa 4v2 ylivoima, kun Digne oli painottomalla puolella lähellä toppareita jättäen Susicin auki vaarattomalle alueelle. Puolessa kentässä Bosnia hyökkäsi sen sijaan 3-2-5 muodolla. Hadziahmetovicin seurana topparien edessä oli vuorollaan joko Pjanic tai Cimirot tilanteesta riippuen. Wingbackit pitivät leveyden. Kärkiparista toinen roikkui usein puolustuslinjassa ja toinen tuli hivenen vastaan Ranskan kahden alimman linjan väliin. Ranska puolusti omissakin 4-3-3 muodossa jättäen yläkolmikkonsa huilaamaan pallon yläpuolelle transitioita varten. Tuo ei ollut uusi asia, vaan vaikkapa viime Kansojen liigassa näin tapahtui usein eli Ranska luotti seitsemän pelaajan riittävän puolustamiseen. Ulosajon jälkeen Ranska puolusti standardinomaisella 4-4-1:llä tai 4-2-3:llä riippuen vähän siitä, miten tuon näki. Laiturit kyllä jäivät yhä aika usein huilaamaan pallon yläpuolelle, kun puolustuslinja ja Pogba-Tchouameni kaksikko hoiti puolustamisen. Bosnia nosti hitusen riskitasoja ylivoimalla, muttei paljoa. Muoto muuntui 3-2-5:stä 3-1-4-1-1:een, jota se käytti kesällä, kun Pjanic ja Cimirot täyttivät yhtä aikaa taskut, kärkipari oli kapealla keskellä ja Hadziahmetovic loi toppareiden kanssa 4v3 ylivoiman Ranskan yläkolmikkoa vastaan. Selustassa olleen tilan käyttöBosnia harjoitteli kesäkuun peleissä kolmea eri murtautumismallia erityisesti. Ensimmäinen niistä oli selustaan suoraviivaisesti pelaaminen. Bosnia tulee 11. minuutilla 3-2-5:llään. Pjanic on Hadziahmetovicin apuna ja lähettää avoimella jalalla pystysyötön Demirovicille, joka teki paljon näitä aloitteita kesän peleissä. Demirovic alisti Varanea, mutta jatko Dzekon juoksulinjalle karkasi Llorisille saakka. Idea oli silti hyvä. Hieman samanlainen tilanne vartin jälkeen. Sehic avaa alhaalta pitkän syötön kohti Dzekoa ja Demirovic tekee vastaliikkeen Varanen jättämään tilaan. Tuplattuna läpiajo jäi kuitenkin haaveeksi. Tässä näytteessä oli häivähdys myös sitä vanhaa Bosniaa, joka on suoraviivainen ja pyrkii pelaamaan ohi prässin Dzekoa hyödyntäen. Avausmalli oli juurikin 2-4-4, koska Dzekon alapuolella pudotusta ylemmässä kuvassa odottivat Pjanic ja Cimirot. Toinen osoitus Dzekon käyttämisestä. Rajaheitoissa hän oli tutusti usein kohde ja tuli nyt ulos ahtaasta tilasta vapauttaen Demirovicin juoksuun. Digne kuitenkin kipitti pelin alle nopeasti pelastamaan isännät. Ranska voitti lopulta oikeastaan kaikki juoksukisat, joissa Demirovicia haettiin selustasta, mutta ainakin kesäkuun tapaan Bosnia yritti hänet löytää. Muodon sisään pelaaminenToinen tapa murtautua oli pelata muodon sisään, jossa oli yllättävää väljyyttä, kun keskikentän linjassakin oli vain kolme pelaajaa eivätkä Lemar ja Pogba ole puolustussuuntaan kaikkein etevimpiä. Ranskan yläkolmikkoa ei myöskään pakotettu puolustamaan, joten Cimirotkin saa rauhassa haastaa kk-linjan ja löytää syöttöväylän Dzekolle, joka putoaa kärkiparista vastaan kymppialueelle, jossa on yllättävän iso tila. Yhden kosketuksen jatko viereen Demirovicille ei kuitenkaan osunut kohteeseen. Minuutin päästä Sanicanin haastaa ylimmän prässilinjan Griezmannin. Sanicanin harhautti Griezmannin ja siirsi sivuun Pjanicille. Samalla toinen kärki putoaa taas vähän vastaan pelattavaksi p-linjan eteen. Demirovic pudotti viereen, mutta Dzeko tällasi katsomoon. Tässä puolestaan Pjanic löytyy oikeasta taskusta linjojen välistä. Lemar tulee auttamaan Veretoutia, mutta rikkoo ja Bosnia saa jo kolmannen sivuvapaapotkunsa. Ranskan linjojen välit eivät tässäkään olleet niin tiiviit kuin voisi kuvitella. Leveydestä wingbackien kautta eteneminenKolmas kesällä paljon nähty tapa murtautua oli leveydestä wingbackien kautta, jotka osaavat saada jalkansa auki 1v1-tilanteissa keskityksiä varten ja siksikin kärkeen valikoituvat kaksi pääpelivoimaista pelaajaa, jotta boksissa olisi hyviä kohteita wingbackien keskityksille. 12. minuutilla Pjanic lähetti ristipallon Kolasinacille. Kounde liikkuu prässäämään. Kolasinac ehtii hyvin ottaa pallon haltuun, muttei jostain lähde kuljettamaan eteenpäin, vaan palauttaa pallon alas. Huono valinta mielestäni, kun tilaa haastaa oli hyvin. Ylipäätään muistiinpanoihin ei tarttunut yhtään Kolasinacin suorittamaa haastoa, mutta sen sijaan kesäkuussa pelannut Civic jatkoi siitä, mihin tuolloin jäi tultuaan loukkaantuneen Kolasinacin tilalle toisella jaksolla. Tässä hän saa kierrätyksen laitaan eikä edes harkitse syöttöä alaspäin, vaan heti toisella kosketuksella keskittää kohti kärkiparia ennen kuin Dubois ehtii peitolle. Varane siivosi Dzekon edestä keskityksen kulmapotkuksi. Hetken päästä Bosnia löysi linjojen välistä Dzekon, joka jatkoi leveyteen Civicille ja juoksi sitten itse boksiin Prevljakin seuraksi. Civic sai jalan auki ja hankittua kulman Duboisia vastaan. Boksissa olisi ollut taas kärkipari valmiina keskitykselle, jos se olisi tullut perille. Oikealta laidaltaan Bosnia pyrki murtautumaan puolestaan monesti siten, että Susic houkutteli Digneä lähemmäs ja pelasi sitten ohi tämän selustaan, jonne teki keskeltä aloitteen Dzeko Kimpembe selässään. Tämän juoksukilvan Kimpembe selvitti kunnialla... ... mutta esimerkiksi lisäajalla hän aiheutti samanlaisen murtautumisen jälkeen Bosnialle vielä yhden vapaapotkun, kun hän kaatoi Dzekon sivurajalla selästä. Hetkeä aiemmin Bosnia murtautui samoin vasemmalta laidalta luoden mainion paikan. Civic houkutteli Duboisia ja Loncar hyökkäsi Pogba kintereillään syntyneeseen tilaan. Loncar ehti keskittää kulmalipulta, mutta Varane purki. Civic kuitenkin vastaprässäsi kolasinacmaisella aggressiivisuudella pallon takaisin vieraille. Prevljak pyörähti ohi Tchouamenin, mutta ampui yli maalin. Ranskan positiiviset tilanteenvaihdotTässä puolestaan Ranska katkoo puolessa kentässä Bosnian hyökkäyksen ja Pogba lähettää heti syötön taas pystyyn. Sanicanin venytti kuitenkin tassunsa eteen kuten pelin alussa. Avausjakson lopusta vielä kolmas poiminta. Nyt Griezmann on napannut irtopallon syvällä tapahtuneen katkon jälkeen. Ranskan yläkolmikko hyökkää kohti maalia ja Mbappe kirmaa linjan taa, mutta miksi Griezmann ei poimi häntä ulkosyrjällä? Sen sijaan Grizu syötti viereen Pogballe, mutta Bosnialla oli jo kolme pelaajaa pallon alla sekä neljä muuta tulossa hyvää kyytiä. Lisäksi tähän Pogbaan syöttöön Ahmedhodzic pääsi lopulta väliin. ErikoistilanteetBosnia puolusti kulmat kuten aiemmin eli se asetti kahdeksan miehen sumpun maalille. Pjanic ja Cimirot olivat boksin reunalla. Toisinaan myös Kolasinac on ollut Pjanicin kaverina, mutta nyt se oli Cimirot. Ranskalla oli tutusti viisi kohdetta ja Griezmann pallon takana. Mbappe antoi kulmat toiselta puolelta. Kohteet olivat topparit, Pogba, Benzema ja sitten Mbappe/Griezmann. Boksin reunalla Ranskalla oli kolmen miehen belgiamainen transitionestolinja, johon kuuluivat Veretout, Lemar ja Kounde. Digne varmisti kaikkein alimpana. Ranska tasoitti 1-1:een kulmapotkusta. Tässä näkyy Ranskan suosima 1+4 variaatio eli yksi pelaaja on vitosen alueella ja loput neljä kauempana. Griezmann on vitosen alueella tässä tapauksessa tullen Mbappen kulmaa vastaan. Ranska pelaa aina kulmat vitosen viivalle. Tämäkään ilta ei ollut poikkeus. Se ei kunnioittanut Bosnian tiivistä maalinedussumppua, vaan pelasi yhä härskisti suoraan maalin eteen parhaalle sektorille kulmansa. Tämä Mbappen itsensä hankkima ja antama kulma putosi Griezmannin ja Dzekon väliin. Pallo kimposi ensin Dzekoon ja sitten Griezmannin selästä niukasti maaliviivan yli VAR-tarkistuksen jälkeen. Sama mies rankoi myös keväällä Bosniaa kulmapotkusta, joten avoimesta pelistä Ranska ei osunut kertaakaan Bosnian viiden linjaa vastaan, mikä on vain osoitus sen tiiviydestä, mutta myös siitä, että Deschampsin pitää kyetä kehittämään joukkueensa hyökkäyspelaamista viiden linjaa vastaan, koska marraskuusta lähtien niin Suomi, Ukraina, Unkari, Sveitsi kuin Bosnia ovat ottaneet vähintään tasapelejä Ranskaa vastaan viiden alakerralla. Lisäajalta vielä yksi kulma. Sen antoi Mbappe, kun hän oli hetkellisesti muutoinkin oikealla laidalla. Keskitys leijaili taas vitosen viivalle, johon tuli voimalla Varane, muttei päässyt kunnolla pallon päälle. Ranska puolusti myös kulmat kuten ennenkin. Se käytti viittä vartioijaa, kahta miestä vitosen alueella, kahta boksin reunalla ja yhtä kärkkyjää, joka oli tietysti Mbappe. Reunalla olivat Lemar ja Digne. Vitosen alueella olivat Griezmann ja Benzema, mutta toisinaan myös Pogba on nähty siellä, mutta hän sopi paremmin yhdeksi viidestä vartioijasta kuin Benzema. Veretout, Kounde ja topparit olivat neljä muuta vartioijaa, kun Bosnia käytti tutusti viittä kohdetta, jotka olivat topparikolmikko ja kärkipari luonnollisesti. Pjanic oli tietysti pallon takana. Mbappea jäivät vartioimaan alas wingbackit. Cimirot ja Hadziahmetovic olivat lähempänä boksin reunaa. Bosnia pelasi monet kulmat etualueelle viiden metrin alueen kulmaan, mutta Ranska siivosi ne kerta toisensa jälkeen. Digne puski kakkospallon eteenpäin kohti Mbappea, mutta Kolasinac-Hadziahmetovic kaksikko oli nopeasti hidastamassa estäen vastaiskun. Maaliskuussa Mbappe yhden kulman jälkeen hankki yksin neljää bosnialaista vastaan vapaapotkun ja vastustajalle varoituksen tempokuljetuksen lopuksi, mutta nyt sama ei onnistunut. Toiseltakin jaksolta yksi esimerkki, kuinka Pjanic toimitti palloja koko ajan Griezmannin ja Benzeman alueelle, mutta tämänkin G siivosi varmasti. Bosnia sai lukuisia sivuvapaapotkuja pelissä. Kohdeviisikko oli sama. Ranska puolusti sivuvapaapotkut standardinomaisesti seitsemän miehen linjalla ja reunalla yksi pelaaja, kun pari pelaajaa oli muurissa. Pjanicin vaparit putosivat keskelle boksia kohti kärkiä ja Hadzikadunicia. Tässä tilanteessa Demirovic livahti paitsioon, mutta jatkokin meni ohi maalin. Toinenkin vapaapotku putosi parhaalle sektorille, mutta Varane-Benzema kaksikko selvitti tämän.
|
|
|
|
giro12
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat
|
|
Vastaus #109 : 05.09.2021 klo 14:20:39 |
|
Suomi - Kazakstan 1-0 4.9.2021, MM-karsinnatSuomi 5-3-2Pukki 10 - Pohjanpalo 20 Taylor 7 - Schüller 11 - Valakari 8 Uronen 18 - O'Shaughnessy 3 - Arajuuri 2 - Väisänen 5 - Alho 17 Hradecky 1 Kazakstan 5-3-1-1Aymbetov 17 Tattybaev 13 Vorogovskiy 11 - Orazov 16 - Zhukov 21 Taykenov 6 - Alip 3 - Marochkin 22 - Erlanov 4 - Tapalov 18 Shatskiy 12 Puolen vuoden Kazakstanin scouttaamisen jälkeen oli ilahduttavaa nähdä heidät vihdoin livenä, vaikka suosikkini Zaynutdinov ei ilmeisesti sitten liian myöhään ratkenneiden viisumiongelmien vuoksi mukana ollutkaan, vaan on käytettävissä vasta Bosniassa ja se hieman vesitti mielialaani, koska hänen vasurinsa olisi ollut yksistään pääsylipun arvoinen. Lisäksi kehissä oli todellinen B-miehistö, mikä vain lisäsi harmitusta ja sai toivomaan entistä enemmän Suomi yli 1,5 maalia vedon osumista. Onneksi sentään tulevaisuuden ykkösmaalivahti Seysen, lupaava Alip, klassinen pelinrakentaja Tabybergen, monikäyttöinen Vorogovskiy, paikallinen Sparv Kuat ja Aymbetov-Shushenachev kaksikko olivat nähtävissä läheltä, vaikka suurin osa aloittikin penkiltä. Päävalmentaja Baysufinov jätti myös itsestään peliä edeltäneessä lehdistötilaisuudessa erittäin sympaattisen kuvan ikonisessa sinisessä Adidaksen lippalakissaan, kun hän vastaili kysymyksiin rauhallisesti pohtien ja selkeästi näki vaivaa kunnollisten vastausten antamiseen. Inspiroivaa puhetta ja kiitos hänelle edes siitä, että Tabybergen, Kuat, Vassiljev ja Shushenachev tulivat vaihdosta sisään näyttämään taitojaan pelitilanteessa pelkän lämmittelyn sijaan. Mitä tulee avauksiin, Suomi lähti peilaamaan Kazakstanin viiden alakertaa. Kanervan tuntien se ei tietysti hirveästi kuitenkaan yllättänyt, kun täten puolustettaessa vastuut olivat todella selkeät ja hyökätessä kymppialueella oli automaattisesti kaksi pelaajaa taskuissa hyödyntämässä Kazakstanin muodon oletettua löyhyyttä. Pidin avauksesta. Kazakstan sen sijaan teki tosiaan maksavaa yleisöä ajatellen karmeimman mahdollisen asian vaihtaen Marochkinia lukuun ottamatta koko avauskokoonpanon, mutta aika nopeasti löin päässäni B-korinkin pelaajat eri pelipaikoille ja kirjoitin asiasta lyhyen viestin foorumillekin, kun hahmotin, että muoto säilyy ennallaan. Lippuni oli jälleen E3:ssa keskiviikon tapaan, mutta parikymmentä riviä korkeammalla kuin viimeksi. Olin positiivisesti yllättynyt, että yksikään tolppa ei sittenkään ollut tiellä, vaikka etukäteen niin oletin, joten piippuhyllyn katselukokemus oli priimaa. Voisin kuvitella ostavani sekä Wales- että tämän pelin istumapaikoilleni kausikortit tulevaisuudessa. Halusin jälleen istua sillä puolella, jolla vierasjoukkue lämmitteli saadakseni heti ensivaikutelmat ennen näkemättömistä yksilöistä. Länmittelyhuomioina olivat ne, että Aymbetov upotti kertaalleen boksin reunalta kliinisesti oikealla jalallaan pallon takayläkulmaan ja Vorogovskiy painavalla vasurillaan puolestaan nahkakuulan kahdesti oikeaan alakulmaan. Lisäksi Kazakstanin avauskokoonpano harjoitteli pallovarmuutta jakautumalla vain kahteen vastakkaiseen jonoon ja liikkumalla sitten oman syötön perään vastakkaisen jonon hännille. Lopuksi he puolestaan harjoittelivat suosituinta murtautumismalliaan eli ristipalloja wingbackeille, kun keskikentän kolmikko vuorollaan keskiympyrästä antoi noita ristisuupaisuja sivurajoille wingbackeille ja nämä keskittivät tyhjälle rankkarialueelle Aymbetoville ja Tattybaeville: https://imgur.com/a/HguG9WzSuomi pallollisena vs. Kazakstan pallottomanaSuomi hyökkäsi avauksen nähtyäni odotetusti 3-1-4-2 muodossa. Vaihdot menivät yksi yhteen. Nissilä ja Kairinen korvasivat laitakeskikenttinä Taylorin ja Valakarin, hetken päästä Jensen toisena kärkenä Pohjanpalon ja lisäajalla Sparv-Forss kaksikko Schüllerin ja Pukin. Kazakstan jatkoi puolustamistaan 5-3-1-1 muodossa, johon se on nämä karsinnat nojannut. Aiemmissa peleissä Nurgaliev on alempana kärkenä merkannut aina vastustajan yhden keskikenttäpelaajan. Koska Nurgaliev oli Zaunytdinovin tapaan kyvytön matkustamaan Suomeen, hänen roolinsa otti 31-vuotias maajoukkuedebytantti Tattybaev. Aymbetov prässäsi piikissä yksin epätoivoisesti Suomen toppareita juosten isot kilometrit, mutta aika rauhassa Suomen alakerta sai palloa siirrellä kuten sopi odottaa. Aymbetov toki sentään uurasti eikä laiskotellut pallottomana kuten ajoittain aiemmin raskastekoisemmat kärjet Shchetkin ja Shushanachev samassa roolissa. Kärkiparin alapuolella Kazakstanin laitakeskikentät Vorogovskiy ja Zhukov tukkivat taskuja välikaistoilla. Vorogovskiy oli odotetusti vasemmalla Valakarin iholla ja Zhukovin vastuulla oli Taylor. Koska laitakeskikentät seurasivat noita pelaajia, avasi se jatkuvasti Suomen merkkaamattomille sivutoppareille O'Shaughnessylle ja Väisäselle tilaa kuljettaa reippaasti Kazakstanin puoliskolle, kun pallo kierrätettiin vaivatta ohi Aymbetovin ensimmäisessä prässilinjassa. Suomen wingbackit Alho ja Uronen nousivat Kazakstanin viimeiseen linjaan pyrkien venyttämään vieraiden muotoa sivuttaissuunnassa ja houkuttelemaan vastustajan wingbackit Taykenovin ja Tapalovin leveyteen irti sivutoppareista, jolloin Suomi olisi voinut pelata syntyneistä aukoista pystyyn. Keskellä Orazov oli odotetusti ylimääräinen pelaaja, joka liikkui milloin minnekin tukkimaan tiloja, mutta kun hän oli keskellä, se tarkoitti Suomen kärkiparille käytännössä 2v4-alivoimatilannetta Kazakstanin topparikolmikkoa ja Tabybergenin roolissa pelannutta Orazovia vastaan, mutta toki sivutoppareiden piti olla myös valmiudessa puolustamaan eteenpäin, jos Vorogovskiy ja Zhukov vuotivat välikaistoilla Suomen taskupelaajia vastaan. Pukki hakeutui aika paljon myös oikean topparin Erlanovin alueelle ja Pohjanpalo sitten eritoten tuppasi jäämään keskelle keskitoppari Marochkinin ja Orazovin puristuksiin. Tabybergenilla oli aiemmissa peleissä ongelmia sijoittua ja tukkia kymppialuetta puolustuslinjan edessä, mutta mielestäni Orazov suoriutui tehtävästä paljon paremmin ja se oli osasyynä siihen, että Kazakstan oli minusta tässä pelissä tiiveimmillään toistaiseksi näissä karsinnoissa eikä Suomi hirveästi päässyt keskeltä etenemään muodon väljyyttä hyödyntäen, koska samanlaista löyhyyttä en yläparvelle havainnut. Suomella oli ajoittain tosiaan jopa kolme pelaajaa kahden alimman linjan välissä, kun Valakari ja Taylor olivat taskuissa, Pukki Taylorista viisi metriä kohti keskustaa ja vain Jolle jäi roikkumaan puolustuslinjaan juurikin Marochkinin kontrolliin samalla, kun wingbackit venyttivät muotoa yhä sivuttaissuunnassa. Välillä toki myös Pukki kyttäsi pystyjuoksua ja Jolle sitten pudotti vastaan. Parhaita esimerkkejä tuollaisista tilanteista olivat Hradeckyn muutamat pitkät avaukset suoraan Kazakstanin puolustuslinjan etupuolelle Pohjanpalolle, joka pyrki noina hetkinä hakeutumaan pois Marochkinin luota jommankumman sivutopparin eteen, koska nämä eivät ole ilmassa niin hyviä. Jolle kuolettikin nuo pitkät syötöt pari kertaa erinomaisesti, mutta selkä maalia kohden tila kävi lopulta ahtaaksi topparin oltua selässä, joten sen kummempia peliä edistäviä ratkaisuja noista ei tullut, mutta ainakin painopisteen Huuhkajat sai siirrettyä vieraiden puolustuskolmannekselle. Aiemmissa peleissä Kazakstan on rohkeasti prässännyt jaksojen aluissa 20 minuuttia ylhäältä ennen väsähtämistä, mutta tässä ottelussa sellaista ei näkynyt, vaan se vetäytyi todella suosiolla keskiblokkiin ja otti ylhäältä kiinni vain rajaheittotilanteissa. 17. minuutilla lisäksi se prässäsi korkealta Suomen maalipotkun ja tuolloin vapaaksi pelaajaksi jäi Uronen, kun Tapalov jäi lähemmäs toppareita luomaan ylivoiman. Aiemmissakin peleissä nimenomaan painottoman puolen laitapakin/wingbackin Kazakstan on jättänyt auki ylhäältä prässätessään, joten tuo ei minua hetkauttanut, vaan sisäisesti vain murahdin tyytyväisesti, kun scouttaus piti kutinsa. Tuo 17. minuutin maalipotkuprässi oli minusta aika lailla ainoa kerta, kun Suomi ei ilmaiseksi päässyt avaamaan 3-1-4-2:lla. Tietysti kun Taylor ja Valakari nostivat niin aikaisin ylös riistojen jälkeen wingbackien tavoin, myös Kazakstanin laitakeskikentät ja wingbackit joutuivat perääntymään heidän rinnallaan kohti omaa maalia, joten Suomi määrätietoisella otteella sai eliminoitua Kazakstanin korkean prässin olemattomiin pakottaen vieraat reagoimaan suomalaisten sijoittumiseen eikä toisinpäin. Noin pitääkin toimia aiemman korin joukkuetta vastaan. Toisen jakson alussa muutaman rajaheittoprässin jälkeen Suomella oli vähän ongelmia avaamisessa ja esimerkiksi 50. minuutilla joko DOS tai Uronen ahdistettiin sivurajalle kierrätyksen jälkeen ja seurauksena oli sivurajasta yli roiskaistu avaus. Tappioasemassa puolestaan Kazakstan luonnollisesti alkoi prässätä korkeammalta ja Aymbetov sekä Shushanachev juoksivat prässit loppuun saakka Hradeckyyn toisin kuin avausjaksolla, mutta Luke oli eleetön siirtäen pallon aina varmasti viereen O'Shaughnessylle, jolla oli sitten tilaa edetä, kun Uronen ja Taylor olivat jo nostaneet ylös vieden mukanaan Tapalovin ja Zhukovin. Kuten todettua, Kazakstan oli minusta tiiviimpi kuin aiemmin ja siksi Suomikaan ei päässyt pitämään samanlaisia bileitä linjojen väleissä kuin vaikkapa Ukraina. Kazakstanin topparit puolustivat hyvin eteenpäin tukkimaan tiloja keskikentän linjan takana ja lisäksi Orazov oli pallottomana Tabybergenia parempi. Suomen ongelma oli se, että Pukki ja Pohjanpalo eritoten olivat usein negatiivisissa peliasennoissa, kun heille onnistuttiin pelaamaan tyhjään tilaan toppareiden eteen ja ennen kuin he kääntyivät, eteenpäin pumpannut toppari oli jo selässä ja keskikentän linja tuplasi yläpuolelta. Toisella jaksolla Kazakstan ei ollut ihan niin tiivis, kun se alkoi väsyä hallinnan oltua avausjaksolla 62-38, mutta avausjaksolla mieleeni jäi vain yksi onnistunut hetki. 18. minuutilla Alho ei kerrankin lähtenyt heti keskittämään laitakaistalta Taykenovia vastaan, vaan pelasi vielä keskelle Valakarille, joka oli auki Vorogovskiyn mentyä liian lähelle Alhoa, joten Onni ampui vapaasti sitten vasurillaan tulisesti, mutta laukaus osui Pukin selkään. Tuossa tilanteessa topparit eivät ajoissa ehtineet pumpata vastaan tilan tukkiakseen. Toisen jakson alussa toisen wingbackin Urosen murtava passi leveydestä ohi Tapalovin löysi niin ikään Valakarin, joka oli liikkunut vähän keskemmälle linjojen välissä, otti syötön haltuun ja kiskaisi sitten vasurillaan katsomoon Erlanovin vierestä. Näin Valakarin aikoinaan ensi kerran U21-maaottelussa Maltaa vastaan, jossa hän dominoi tilatulkkina vastaavasti kahden alimman linjan välissä kuin muutamaan otteeseen tässä ottelussa. Kymmenisen minuuttia myöhemmin puolestaan Väisänen pelasi seinän Alhon kanssa ja tunnisti tilan kymppialueella nousten sinne rohkeasti. Alho pelasi ohi Taykenovin, Väisänen jatkoi ykkösellä topparien edestä selustaan Pukille, joka teki liikkeen Alipin taakse ja keskitti sitten luukulle, mutta matala pallo ei löytänyt omia. 84. minuutilla puolestaan Taylorin korvaaja Nissilä, Uronen ja Pukki komboilivat keskenään hyvän tovin linjojen välissä Kazakstanin boksin kulmalla, mutta lopuksi Nissilän murtava syöttö Erlanovin edestä Pukille tämän taakse ei aivan jaksanut perille ja Erlanov purki yli rajoista. Toki tuossa tilanteessa Uronen esimerkiksi olisi voinut hakea keskitystäkin maalille, kun hänen jalkansa oli hetkellisesti hyvän tovin auki ja tuskailin hitusen pelin aikana hänen epäsuoraviivaisuutta, mutta hyväksyin yrityksen murtautua keskeltä tuolla kertaa, kun liian monia onnistumisia ei tullut. Palataan sitten sivutoppareihin, joille ikään kuin lankesivat samanlaiset roolit kuin Ukrainan Mykolenkolle ja Zabarnyille pari päivää aiemmin. Kazakstanin prässi käytiin jo läpi ja sen seurauksena tosiaan Suomen sivutoppareilla oli tilaa kuljettaa Kazkastanin puoliskolle saakka ja haastaa keskikentän linja. Varsinkin DOSin rooli muistutti Mykolenkoa, joka yhtä lailla nousi muutama päivä sitten todella syvälle Kazakstanin kenttäpuoliskolle pyrkien jopa luomaan ajoittaista alueellista ylivoimaa laitakeskikenttää vastaan, mutta Zhukov oli sikäli kurinalainen, että hän ei höntyillyt muodosta ulos, vaan pysyi pitkälti kiinni Taylorissa ja antoi DOSin rauhassa hakea edistävää syöttöä avoimella jalalla 25-30 metristä hänen etupuoleltaan luottaen puolustuslinjan osaamiseen. Esim. neljännellä minuutilla DOS nousi ensi kerran noin 25 metriin, tutkaili aikansa pää ylhäällä ja antoi sitten wingbackin ja sivutopparin välisestä aukosta syötön pystyyn. Uronen tosiaan oli houkutellut sivurajalle Tapalovin ja tämän etäisyys Erlanoviin kasvoi tarpeeksi suureksi, että DOS mahtui antamaan pistosyötön boksin ulkoreunaan Pukille, joka teki aloitteen linjan taa, mutta nopeasti Marochkin muistaakseni reagoi ja kavensi Pukin perässä päätyrajalle estäen hänen kääntymisensä, jolloin Pukki joutui vain syöttämään Uroselle takaisin leveyteen. Sama kaava toistui useammankin kerran ottelun aikana. 19. minuutilla tuo kaava johti hyvään maalipaikkaan, kun DOS oli taas noussut mykolenkomaisesti 25 metriin ja syötti Pukille aukosta selustaan. Tämä otti syötön haltuun, pysyi pallossa, kääntyi kohti boksin reunaa ja hyödynsi sitten laadullista ylivoimaansa Kazakstanin tunnetusti 1v1-tilanteissa huonoja ja kömpelöitä toppareita vastaan. Erlanov ja Marochkin eivät saaneet Pukkia kuriin, joka boksin reunalla kyykytti molempia vuoron perään pallossa taitavasti pysyen ja antoi sitten syötön boksin sisään Valakarille, joka pääsi nokikkain Shatskiyn kanssa, mutta tämä veti pidemmän korren vastaantulollaan. Puolen tunnin kohdalla Suomi loi paikan toiselta laidalta, kun Alho ja Valakari pelasivat seinän lähellä sivurajaa ja lopuksi Alho vapautti Valakarin läpi selustaan Taykenovin ja Alipin välistä. Valakari pääsi kuljettamaan boksiin saakka ja suojasi vartalollaan taitavasti palloa yksi mies selässään. Hän sai vasurinsa auki, mutta veto valitettavasti blokattiin. Toisella jaksolla puolestaan 54. minuutilla Alho houkutteli ensin Taykenovin lähelleen sivurajalle ja chippasi sen jälkeen pallon noin 30 metristä Taykenovin ja Alipin välisestä aukosta jälkimmäisen taakse selustaan ja Pukki teki sinne liikkeen, käänsi heti takaviistoon Valakarille ja tämä ampui niukasti yli etukulman Shatskiyn käsien kautta. Noita hetkellisiä 1v1-tilanteita boksin lähettyville tai sen sisälle Suomi loi siis eritoten Pukille luottaen hänen laadulliseen ylivoimaansa ja jokunen paikkasi niistä siis syntyikin, mutta enemmänkin olisi saanut luoda. Mitä tulee tuohon hyökkäyskolmanneksella pelaamiseen, hitusen Suomella tuntui olevan avausjaksolla sormi suussa, koska Kazakstan oli yllättävän tiivis tosiaankin. Wingbackeista kaipasin Uroselta eritoten enemmän aloitteita selustaan, mutta selkeästi työnjako oli sellainen, että Alho teki noita pystyjuoksualoitteita jatkuvasti ja Väisänen esimerkiksi niitä poimi, mutta Urosen laidalta pyrittiin etenemään ja murtautumaan ennemmin kombinaatioilla nelikolla Uronen-Taylor-Pukki-DOS. Siksi Uronenkin säästeli keskityksiään minusta turhaan, kun nimenomaan tässä pelissä niitä olisi pitänyt vain viljellä boksiin, kun tiedossa oli Kazakstanin vuotaminen 1v1-pääpalloissa alakerrassa. Vähemmän yllättäen esimerkiksi voittomaalikin syntyi, kun Uronen avoimella jalalla keskitti luukulle, jossa Pohjanpalo alisti Erlanovia. Alhon kohdalla pidin siitä, että hän sentään keskitti lähes aina päästessään 1v1-tilanteeseen. Toki Huuhkajat ei haluaisi antaa keskityksiä kaukaa laitakaistoilta, koska se on vastoin maaliodottamatrendiä, mutta tämä peli oli sellainen poikkeustapaus Kazakstanin heikkoudet tuntien, että siksi toivoin vielä laadukkaammalta keskittäjältä Uroselta enemmän tuollaista alhomaista suoraviivaisuutta. Uronen usein vain nousi kyllä viimeiseen linjaan, mutta häneltä puuttuivat nuo pystyjuoksut Tapalovin taakse kokonaan ja ne jäivät Pukin tai sitten Taylorin vastuulle, joista kumpikaan ei ole vasenjalkainen ja pääse siten keskittämään ihanteellisesti laidan puolelta maalille. Lisäksi Taylorkaan ei ihan liikaa pystyjuoksuja tehnyt, vaan ajatuksena oli tosiaan vasemmalta laidalta edetä lähinnä pelaamalla wingbackin ja sivutopparin välisestä aukosta Pukille pystyyn boksin kulmalle ja antaa tämän tehdä taikojaan palloa suojaamalla. Ensimmäisen kerran Suomi hyödynsi Kazakstanin wingbackien selustan haavoittuvuutta kahden minuutin kohdalla, kun Väisänen chippasi alhaalta selustaan kohti Alhoa, mutta syöttö oli osoitteeton. Puolen minuutin päästä Uronen puolestaan houkutteli Tapalovia lähemmäs ja pelasi sitten tämän taakse, kun Taylor teki välikaistalta sinne liikkeen, mutta Tapalov sai katkottua tuon syötön. Idea oli kuitenkin täysin oikea. 11. minuutilla Alholle kierrätettiin pallo leveyteen ja tämä ei aikaillut, vaan haastoi heti Taykenovin, sai jalan auki ja keskitti, mutta kimmokkeen kautta pallo päätyi vain Shatskiyn hanskoihin. 26. minuutilla nähtiin O'Shaughnessylta ristipallo kohti Alhoa eristettyyn 1v1-tilanteeseen leveyteen. Taykenov rynni ohi pallossa, mutta Alhokaan ei sitä lopulta haltuun saanut. 35. minuutilla vastaava ristipallo karkasi pitkäksi. Hetkeä aiemmin puolen tunnin kohdalla Väisänen hyödynsi merkkaamattomuutensa ja ohitti kuljettamalla Aymbetovin ensimmäisessä prässilinjassa. Puolessa välissä Kazakstanin puoliskoa hän chippasi pallon Alholle taas kerran Taykenovin taakse, mutta Taykenov luki hyvin tuon syötön, puolusti selustaansa oikea-aikaisesti eikä antanut Alhon ehtiä syöttöön ensin. Minuutin päästä puolestaan Alho sai jalkansa auki 1v1-tilanteessa laitakaistalla ja keskitti rangaistusalueelle toivomani mukaisesti. Hyviä asioita tapahtui, kun Pohjanpalo liikkui kohti maalia ja vain Shatskiy ehti nyrkkeillä pallon pois Jollen edestä. Irtopallo putosi boksin reunalle Taylorille, joka pyssytti voimalla, mutta Shatskiy venyi torjuntaan. Kuten Ukrainalla, myös Suomella oli lähes aina vähintään kolme kohdepelaajaa boksissa silloin, kun laidoilta keskitettiin. Se oli tuon 5-3-2/3-1-4-2 muodon etu, kun kärkiparin seuraksi liikkui tosiaan helposti joko Valakari tai Taylor kohdealueelle ja siksikin olisin halunnut nähdä vielä enemmän luukkupalloja. Toisellakin jaksolla Väisänen-Alho parivaljakon yhteistyö jatkui hedelmällisenä. Esimerkiksi 75. minuutilla Väisänen oli taas kuljettanut Kazakstanin kenttäpuoliskolle ja rauhassa avoimella jalalla sitten chippasi pallon wingbackiksi siirtyneen Vorogovskiyn taakse, jonne Alho taas kerran spurttasi. Hän ehti palloon ensin ja toimitti sen heti keskittämällä maalin eteen, mutta syöttö meni maalivahdin käsiin. Vihoviimeinen laatu uupui noista Alhon keskityksistä, mutta hän saa minulta puhtaat paperit siitä hyvästä, että ainakin hän yritti ja teki asioita, joita häneltä pyydettiin. Lisäajalla puolestaan Suomi sai vielä vapaapotkun kulmalipulta, kun Väisänen nosti pallon Vorogovskiyn taakse uudelleen ja Alho ehti palloon ensin. Alip kavensi Vorogovskiyn avuksi ja hölmösti tuuppasi selästä Nikolain nurmen pintaan, vaikka Vorogovskiylla oli tilanne kontrollissa. Voittomaalinsa Suomi puolestaan teki 59. minuutilla. Toisella jaksolla Uronen rohkeni keskittämään enemmän ja hyvä niin, koska keskitykset ovat yksi keino murtaa matalalla makaava puolustus (siksi Alholtakin niitä nähtiin niin paljon) ja palkinto tuli sitten tunnin kohdalla, kun Urosen tarkka pallo löysi Pohjanpalon pään ja tämä nikkasi upeasti takakulmaan Erlanovin edestä, joten Kazakstanin ongelmat 1v1-pääpalloissa tulivat lopulta ilmi, vaikka avausjakson se vielä kestikin ja suoritti jopa yli odotusarvon keskitysten puolustamisessa. Tuossa voittomaalissa Schüller nappasi hyvin irtopallon boksin reunalle siirtäen sen leveyteen eikä Tapalov ehtinyt ajoissa sulkemaan avointa jalkaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta oli myös se, että hetkellisesti Erlanov oli nimenomaan keskimmäinen toppari ja Marochkin hänen paikallaan oikeana topparina, mikä myös helpotti Pohjanpalon urakkaa, koska Marochkin oli se jässikkämäisin ilmatilan haltija topparikolmikosta. Kazakstanin positiiviset tilanteenvaihdotKuten tavallista, Kazakstanin positiiviset tilanteenvaihdot olivat kovin vaarattomia. Suomella 3-1-4-2 muodon myötä vain neljän pelaajan puolustusvalmius, mutta se oli jo etukäteen ajateltuna täysin riittävä, koska aiemmissakaan peleissä Kazakstan ei ole saanut mitään aikaan riistojen jälkeen, kun kärkipari on jäänyt 2v4 tai 2v5 alivoimaiseksi keskiviivalla. Tässä pelissä vieläpä Tattybaev ei ihan liian usein edes ehtinyt Schüllerin merkkauskiireiden takia liittymään välittömästi Aymbetovin lähelle, jos Kazakstan sai katkon, mikä tarkoitti sitä, että Aymbetov jäi usein 1v4-alivoimatilanteeseen puoleen kenttään ja kun hänelle yritettiin pelata, Suomen topparit klaarasivat tilanteet varmasti riistäen pallon nopeasti takaisin Suomelle. Suomi siis Ranskan ja Ukrainan tavoin onnistui pysäyttämään Kazakstanin vastaiskuaihiot melkeinpä järjestäen jo puoleen kenttään. Lisäksi välitön vastaprässi ylempänä kenttää toi riistoja tai ainakin Suomi sai blokattua syöttöjä sivurajaheitoiksi syvällä Kazakstanin alueella. Esimerkiksi Taylor ja Uronen puolustivat hyvin eteenpäin menetysten jälkeen ja Uronen blokkasi pari Tapalovin purkupalloa kohti Aymbetovia sivurajasta yli. Samoin Schüller oli terävänä menetysten jälkeen ja esimerkiksi 29. minuutilla otti komean spurtin eteenpäin ehtien juuri irtopalloon ennen kazakstanilaista noin 25 metriä vieraiden maalista. Lisäksi mieleeni jäi 35. minuutilta DOSin vastaava pitkä spurtti, kun hän tunnisti tilanteen ja puolusti eteenpäin estäen vastaiskun synnyn heti alkuunsa Kazakstanin boksin lähettyvillä. Samoin toisen jakson alussa kun Pohjanpalon pudotus päätyi vieraille ja Tapalov chippasi sivurajalta ohi Urosen keskiviivalle Aymbetoville, DOS kavensi laitaan ja ohjasi Aymbetovin sivurajasta yli pallon kera, jolloin Suomi ehti ryhmittyä kunnolla pallon alle, vaikka tuossakin tilanteessa keskiviivalla oli tuttu 4v2 ylivoima Kazakstanin kärkiparia vastaan. Avausjaksonkin merkittävimmän vastaiskunsa Kazakstan sai ajassa 8:30, kun Uronen loukkasi itseään puolessa kentässä ja se avasi Tapaloville väylän kuljettaa laitaa pitkin ylöspäin. Hän keskitti takatolpalle, jonne nousi Vorogovskiy, mutta muistaakseni Väisänen piti hänet hyvin irti pallosta. Kymmenisen minuuttia ennen loppua puolestaan Kairinen antoi vähän epätarkan syötön keskikentällä Schüllerille, joka ei yltänyt syöttöön ja Kazakstan pääsi iskemään vastaan, mutta Nissilä painottomalta puolelta yhdessä Kairisen kanssa juoksi nopeasti pallon alapuolelle ja he onnistuivat hidastamaan Kuatin tempokuljetuksen boksin reunalle. Kuat ei toki se kaikkein nopein pelaaja todellakaan ole. Joku mode voi toki siirtää alkuperäisen viestin tähän ketjuun seurannasta, mutta tässä kopioituna anyway. Salmingin mittapuulla toki lyhyt ja nopeasti kirjoitettu viesti.
|
|
|
|
|
Salming
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Chelsea FC
|
|
Vastaus #111 : 06.09.2021 klo 19:10:44 |
|
Suomi - Kazakstan talteen tähänkin ketjuun: http://futisforum2.org/index.php?topic=251702.msg14051788#msg14051788Uutena tietona tuli tänään se, että Valiullin ja Bystrov olivat sivussa Suomea vastaan vammojen takia, joten pelkästä lepuutuksesta ja rotaatiosta ei ollut kyse. He eivät pelanne Bosniaakaan vastaan. Aymbetovin olkapää puolestaan otti osumaa Suomea vastaan: https://kff.kz/kk/news/23962Ukraina - Ranska 1-1 4.9.2021, MM-karsinnatUkraina 5-2-3Tsygankov 15 - Yaremchuk 9 - Yarmolenko 7 Shaparenko 10 - Stepanenko 6 Mykolenko 16 - Matvienko 22 - Kryvtsov 4 - Zabarnyi 13 - Tymchuk 19 Pyatov 12 Ranska 4-3-3Coman 20 - Martial 9 - Griezmann 7 Rabiot 13 - Tchouameni 14 - Pogba 6 Digne 18 - Kimpembe 3 - Zouma 15 - Dubois 2 Lloris 1 Ukrainan muoto ei yllättänyt. Se jatkoi 5-2-3:lla. Stepanenko ja Shaparenko ottivat keskustassa Sydorchukin ja pelikiellossa olleen Zinchenkon paikat. Tymchuk korvasi puolestaan Kazakstania vastaan epäonnistuneen Karavaevin. Kryvtsov korvasi Sobolin, joten Mykolenko siirtyi wingbackiksi. Ranska puolestaan jatkoi 4-3-3:lla. Varane ja Benzema lepäsivät, joten Zouma ja Martial pääsivät avaukseen. Joukkueet pelasivat keskenään toisen 1-1 tasapelin, mutta tärkeintähän oli se, että Matvienko ja Mykolenko eivät ottaneet varoituksia, joten ilman loukkaantumisia heidät nähdään myös Olympiastadionin samettinurmella kuukauden kuluttua. Ranska pallollisena vs. Ukraina pallottomanaRanska rakensi alhaalta yhä 2-4-4:llä. Pogba ja Tchouameni olivat toppareiden yläpuolella, kun Rabiot liittyi ylemmäs yläkolmikon seuraan. Puolesta kentästä eteenpäin muoto muuntui 2-3-5:een. Paikkoja vaihdeltiin jälleen paljon, mutta usein kolme pelaajaa oli keskimmäisessä tasossa ja tässä he ovat Tchouameni sekä laitapuolustajat, kun Pogba ja Rabiot ovat nousseet linjojen väleihin. Tässä puolestaan laitapuolustajat ovat ylhäällä, laiturit kapealla ja keskikentän kolmikko kierrättää topparien yllä. Yhtä kaikki, viiden pelaajan puolustusvalmius säilyi. 37. minuutilla Ranska vaihtoi 4-2-3-1:een, jolloin Pogba putosi pohjalle Tchouamenin seuraksi, Coman vaihtoi oikealle, Rabiotista tuli vasen laituri ja Griezmannista kymppipaikan pelaaja. Samalla hyökkäysmuoto vaihtui tutuksi 2-2-6:ksi, jossa laitapuolustajat nostavat yhtä aikaa ylös huolehtimaan leveydestä ja puolustusvalmiuteen jää enemmän tai vähemmän vain neljä pelaajaa. Kuva toiselta jaksolta 2-2-6 muodosta hyökätessä laitapuolustajien ollessa yhtä aikaa ylhäällä, jolloin Ranska käytti tuttuja laitakolmioita pyrkien hyökkäämään kuudella ja puolustamaan neljällä pelaajalla. Ukrainan puolustusmuoto oli ajoittain lähempänä 5-4-1:tä, kun laiturit putosivat syvälle. Tässä kuvassa näkyy myös, kuinka Ukrainan muoto on tutusti hyvin kapea oli muoto sitten 4-1-4-1 tai 5-2-3/5-4-1, joten tila on ennen kaikkea leveydessä, mutta myös selustassa. Noita kahta murtautumisväylää Ranska käytti tässäkin pelissä ja niitähän se on näissäkin karsinnoissa päässyt harjoittelemaan sekä veivaamaan ottelusta toiseen. Kuvassa näkyy myös Ranskan 2-2-6 muoto taas, kun Pogba ja Tchouameni ovat pohjakaksikkona Bosnia-pelin toisen jakson tapaan. Digne-Rabiot-Martial ja Griezmann-Coman-Dubois muodostavat kolmiot. Diabyn tultua sisään Comanin tilalle, oikea kolmio muotoutui usein myös siten, että Diaby oli leveydessä, jossa hän viihtyy parhaiten ja Dubois kavensi välikaistalle laitapuolustajana. Toisella puolella Digne oli kyllä jatkuvasti leveydessä ja Rabiot keskemmällä. Ukrainan selustassa olleen tilan käyttöSelustaan suuntautuvissa syötöissä Pogba oli jälleen elementissään. Ensimmäinen yritys nähtiin neljännellä minuutilla. Muoto on tuttu 2-3-5 hyökätessä ja laitapuolustajat ovat ylhäällä, joten Pogba ja Rabiot ovat Tchouamenin seurana keskitasossa. Griezmann putosi vastaan pudottamaan pallon Pogballe, joka avoimella jalallaan lähettää pallon pystyyn kohti Martialia ja Comania ennen kuin Tsygankov ehtii iholle. Pyatov kuitenkin oikeaoppisesti puolusti puolustuslinjan takana ollutta tilaa tullen vastaan ja kopaten syötön ilmasta haltuun ennen Martialia. Hetken päästä Pogba ja Dubois ovat vaihtaneet paikkoja. Ranska vyöryy 2-3-5:llä ja Tchouameni vuorostaan tavoittelee Pogbaa linjan takaa, mutta syöttö karkasi taas Pyatoville asti sekä Mykolenko piti myös Pogban kurissa. 26. minuutilla Pogba on liikkunut vasemmalle etsimään tilaa, saa jalan auki Stepanenkon edessä ja Martial tekee aloitteen pystyyn. Martial pudotti pystysyötön päällään puolustuslinjan eteen Griezmannille, joka tykitti puolivolleyn hieman ohi takakulman. Hetki ennen Ukrainan johtomaalia Ranskalla oli erinomainen maalipaikka. Vaihdos 4-2-3-1:een on tapahtunut pysyvästi jo tässä kohdin. Pogba on pohjalla Tchouamenin kanssa käyttäen pallon linjojen välissä Griezmannilla ja samalla Martial tekee aloitteen taas selustaan. Pogba saa seinäsyötön takaisin G:ltä ja pelaa sitten pystyyn Martialille, joka tekee aloitteen hitaimman topparin Kryvtsovin taakse tämän ja Zabarnyin välisestä aukosta. Pyatov kuitenkin taas puolustaa onnistuneesti linjan takana olevaa tilaa tullen ajoissa vastaan ja pienentäen Martialin ohitusmahdollisuuden, joten tämä ampui päin Pyatovia. Toisella jaksolla onnistuneita selustapalloja ei nähty hitaammissa hyökkäyksissä kuin yksi, kun Ukrainan alakerta entistä tarkemmin seurasi Martialin juoksut. Tässäkin hän on 1v2-alivoimaisena, kun Kimpembe yrittää vuorostaan poimia United-kärjen. Ajan säästämiseksi muita epäonnistuneita pystypalloja on turha käydä läpi. Onnistuminen tuli 77. minuutilla. Tchouameni ohitti väsyneen Yaremchukin jalalla ja pelasi sitten pystyyn Benzemalle. Tämä pudotti Kryvtsovin vierestä pallon Diabylle, joka kavensi laidalta boksiin. Diaby malttoi hyvin viedä pallon sivuun, mutta laukaus osui vasempaan tolppaan. Unionia vastaan hän viimeisteli vastaavasta paikasta alakulmaan Bundesliigan avauskierroksella. Leveydessä olleen tilan hyödyntäminenLeveydestä hyökätessään Ranska käytti aika samanlaista tapaa murtautua kuin Bosnia-peleissä. Se pyrki pelaamaan vastustajan wingbackien taakse ja sitten keskittämään vain luukulle, koska keskityksethän ovat yksi tapa murtaa matalalla makaava puolustus ja niitä Ranska on suosinut rutkasti viime vuosina. Tässä ollaan kymmenennellä minuutilla. Zouma on kierrättänyt pallon laitaan ohi Yarmolenkon ja se avaa Dignelle väylän edetä vapaasti. Tymchuk kuitenkin puolustaa sikäli viisaasti, ettei lähde rynnimään vastaan, vaan seuraa vain Comanin haavoittuvan juoksun, joten hän preferoi selustan suojaamisen tietäen, että Digne ei kuitenkaan noin kaukaa vielä keskitä. Digne yritti silti pelata selustaan ja Coman ehti syöttöön ensin, mutta Tymchuk oli tarpeeksi lähellä ohjaten Comanin umpikujaan. Hetken päästä Digne itse tekee aloitteen, mutta Pogba ei sitä huomaa. Useamman kerran Ranska tuli vasemmalta siten, että Digne sai houkuteltua Tymchukin lähemmäs ja samalla Rabiot teki välikaistalta juoksun pystyyn. Martial on täydentämässä laitakolmiota. Yarmolenko seurasi juoksun, mutta silti Rabiot pääsi keskittämään. Kohdealueelle ei kuitenkaan ehtinyt kukaan ranskalainen. Sama toistuu 55. minuutilla. Kimpembe kierrätti Dignelle. Tymchuk tulee prässäämään, koska hän tietää Yarmolenkon seuraajan Rabiotin juoksun. Ukrainan laiturit valuivat siksikin näin alas, kun heidän piti seurata näitä pystyjuoksuja. Tällä kertaa Rabiot pääsee kuskaamaan boksiin asti Yarmolenkon jäätyä jälkeen. Kääntö takaviistoon päätyi kuitenkin Ukrainan pohjakaksikolle. Huono syöttövalinta tuhosi tämän murtaumisen. Ja lisäajalta sama kaava vielä kertaalleen. Sivutoppari Zabarnyi kavensi tällä kertaa ajoissa laitaan tukkimaan tilan Tymchukin takana, mutta lopulta laituri Zubkovkin putosi avuksi luomaan 3v2-ylivoiman laitakaistalle eikä Ranska päässyt etenemään. Kanervana harkitsisin melkeinpä 5-4-1 muotoa, jotta Suomi saisi vielä paremmin tukittua Ranskan laitamurtautumiset. Wingback-laituri-sivutoppari komboilla saisi luotua tällaisia vastaavia 3v2-ylivoimia helposti! Muutamaan otteeseen Ranska tuli samoin oikealta, kun Coman teki aloitteita Mykolenkon taakse. Tsygankovin prässi on sen verran myöhässä tässä, että Dubois ehtii hyvin pistää pallon selustaan. Ennen kuin Matvienko ehti kaventaa laitaan, Coman pääsi keskittämään luukulle, mutta syöttö ei löytänyt omia, vaan meni boksin läpi. Tässä Coman on alkuperäisellä laidallaan. Yarmo prässää Digneä, mutta tämä ehtii chippaamaan Tymchukin taakse jälleen. Zabarnyi tuli Tymchukin avuksi tuplaamaan Comanin, mutta silti tämä sai jalkansa auki ja keskityksen sijaan ampuikin itse taivaantuuliin. Syöttö Griezmannille keskelle olisi ollut parempi valinta. Ranskan tasoitus syntyi 49. minuutilla. Se vyöryy 2-2-6:lla. Tchouameni kierrätti pallon leveyteen ohi laituri Tsygankovin. Samalla Dubois lähtee tekemään liikettä Mykolenkon taakse, jonka vuoksi tämä ei voi puolustaa eteenpäin, vaan seuraa juoksun ja se puolestaan jättää Comanille rutkasti tilaa keskittää boksiin. Rabiot voitti ykköspallon Tymchukia vastaan. Martial tykitti kakkospallon Pyatovin jalkojen kautta verkkoon. Ukraina yksi, Ranska yksi. Kuten todettua, keskitykset ovat yksi tapa murtaa matala blokki ja kun tarpeeksi niitä viljelee, joskus onnistaa. Sen osoittivat todeksi lauantaina niin Suomi kuin Ranska. 62. minuutilla Ranska avaa alhaalta 2-4-4:llä. Pogba päättää pelata aikaisen ristipallon Mykolenkon taakse Comanille. Coman kuoletti pallon ja ennen kuin Mykolenko sai apuja, hän sai jalkansa auki keskitystä varten. Griezmann liikkuu Martialin alapuolella boksiin. Griezmannin heikomman jalan laukaus nousi kuitenkin yli maalin. Muitakin ristipalloja nähtiin, koska Ranska pyrki luomaan vastaavia hetkellisiä 1v1-tilanteita joko laitureilleen tai laitapuolustajilleen tilanteesta riippuen eikä aina vain hakemaan keskityspaikkaa selustamurtautumisten kautta, koska Ukraina tosiaan jätti sitä tilaa sivurajoille. Tässä Zouma lähettää ristipallon kohti Digneä. Ristipallo jäi kuitenkin turhan taakse ja Tymchuk pääsi lähelle, vaikka Digne pääpallon veikin. Tässä ei puolestaan edes tarvittu ristipalloa, kun maitse kierrättämällä Dignelle saatiin luotua hänen haluamansa 1v1-tilanne ja Digne sai jalan auki Yarmolenkoa vastaan. Boksissakin oli kaksi kohdetta, mutta keskitys päätyi lopulta Kryvtsovin päähän. Hetken päästä Kimbempe chippaa pallon vuorostaan kohti Digneä. Tymchuk kuitenkin reagoi taas ajoissa ja on lähellä peittämässä pakottaen Dignen palauttamaan alas. Vastaavasti Raitalan tulee olla valppaana puolustamaan, kun Ranska kierrättää joko maitse tai sitten ilmassa Dignelle/T. Hernandezille vasempaan laitaan, jottei Ranska saa ilmaisia keskityspaikkoja, mutta toki samalla selustajuoksujakin olisi puolustettava, joten siksi olisikin ehkä kätevämpää, että Suomi pelaisi 5-4-1:llä, koska 5-3-2:lla pelatessa laitakeskikentät eivät välttämättä ajoissa ehdi wingbackien avuksi puolustamaan leveyteen. Vielä yksi näyte. Kimbempe kierrättää vaihteeksi maitse Dignelle. Ennen kuin Tymchuk ehtii iholle, Digne jo keskittää. Benzema on topparien välissä, mutta Zabarnyi selvitti tilanteen. Ukrainan muodon sisään pelaaminenMuutaman kerran Ranska kokeili pelata muodonkin sisään, mutta tilaa siellä ei kahden alimman linjan välissä esimerkiksi paljoa ollut ja jos oli, usein lopputuloksena oli negatiivisessa peliasennossa nopea seinäsyöttö takaisin keskialueelle, jotta Ranska sai pidettyä pallonhallinnan. Coman kuitenkin osoitti kykyjään kääntyä ahtaassa tilassa pariin otteeseen. 12. minuutilla hän saa syötön Kimpembelta ja kääntyy Stepanenkon vierestä. Lyhyen tempokuljetuksen jälkeen hän yritti vapauttaa Martialin selustaan, mutta toppareita oli liikaa tiellä. Tässä puolestaan Griezmann löytää vasemmalta keskelle kaventaneen Comanin vapaana. Ukraina oli juuri menettänyt pallon, joten siksi muoto oli näin löyhä poikkeuksellisesti. Matvienko ryntää omaan tapaansa aggressiivisesti vastaan, mutta Coman jekuttaa häntä. Mykolenkon on pakko kaventaa täyttämään Matvienkon jättämä aukko, joten Dubois jää auki leveyteen. Coman poimii tämän. Comanin syöttö kuitenkin karkasi kulmalipulle eikä Dubois saanut sieltä laadukasta palloa aikaiseksi. Lisäajalla puolestaan Veretout löytää Benzeman todella kapeasta välistä. Muoto on tutun kapea ja se jättää Duboisin auki leveyteen, joten Benzema jatkaa viisaasti yhdellä kosketuksella laitaan tyhjään tilaan. Matvienko kuitenkin katkaisi keskityksen, mutta tätä samaa kuviotahan Ranska käytti paljon vaikkapa Kansojen liigassa pelaten esimerkiksi Giroudille puolustuslinjan eteen muodon sisään ja tämä jatkoi sitten nopeasti leveyteen, jonne jäi entistä enemmän tilaa laitapuolustajan keskitykselle sen jälkeen, kun Giroud oli sekunnin ajan houkutellut vastustajia lähemmäs itseään. Ukrainan positiiviset tilanteenvaihdotTutusti Ranska oli erinomainen negatiivisissa tilanteenvaihdoissa, jos se menetti pallon vastustajan puoliskolla. Esimerkiksi tässä Shaparenko katkoo keskikentän linjassa lähtien nostamaan vastaiskua. Griezmann ja Pogba kuitenkin piirittävät hänet nopeasti ja alempana topparit, Tchouameni ja Dubois ovat nopeasti kontrolloimassa Tsygankovia ja Yaremchukia. Samoin tässä ottelun alussa kolme sekuntia menetyksen jälkeen puolustusvalmius on erinomainen Ukrainan yläkolmikkoa vastaan. Toisella jaksolla Zouma sortuu harhasyöttöön kuljetettuaan syvälle isäntien puoliskolle. Mutta jälleen 6v3 ylivoiman turvin Ukrainan transitio pysähtyy viimeistään boksin reunalle. Tchouameni ei ole Kanten veroinen, mutta silti ihan hyvä negatiivisten tilanteenvaihtojen hidastaja keskikentällä. Toisella jaksolla minuutin sisään hän pysäytti kahdesti Ukrainan vastaiskut. Tämä kuva on jälkimmäiseltä kerralta, kun hän oikea-aikaisesti taklaa pallon irti Stepanenkolta loukaten toki samalla hieman itseään. Ukraina pallollisena vs. Ranska pallottomanaUkraina hyökkäsi Kazakstan-pelin tavoin 3-2-5:llä. Ranska puolusti alussa kuten Bosniaa vastaan 4-3-3:lla jättäen yläkolmikon huilaamaan transitioita varten, mutta tässä he toki prässäävät vielä toden teolla, kun ei olla Ranskan omalla puoliskolla. Kun Ranska vaihtoi 4-2-3-1:een kesken pelin, myös puolustusmuoto vaihtui 4-4-2:een. Griezmann ja Martial olivat ylimmässä prässilinjassa ja Coman-Rabiot kaksikko laidoilla putosi Pogban ja Tchouamenin avuksi, joten seitsemän sijaan Ranska puolusti kahdeksalla pelaajalla. Tämä ei muuttunut vaihtojenkaan jälkeen, vaan Benzema vain otti Martialin paikan, Diaby Comanin ja Veretout Tchouamenin. Ranskan kärkipari pitkälti pyrki vain blokkaamaan Ukrainan etenemisen Stepanenko-Shaparenko kaksikon kautta antaen toppareiden pallotella rauhassa. Mieleeni jäi kuitenkin se, että aika hyvin Ukrainan keskustan kaksikko tuli pois syöttövarjoista pelattavaksi ja he olivat myös pallovarmoja, joten taso ei pudonnut liikaa Zinchenko-Sydorchuk kaksikon takana. Esimerkiksi tässä GIFissä varsinkin Shaparenko säväyttää kyvyllään ohittaa prässi. Pelin aikana vain vahvistui Kazakstan-pelissä ilmennyt lieventyminen pakonomaisessa ideologiassa edetä maitse ohi prässin alhaalta asti. Petrakov sallii, että Yaremchukia käytetään tarvittaessa prässin purkamisessa apuna vastustajan puolustuslinjan edessä, jotta Ukraina saisi karsittua vaarallisia menetyksiä omissa. Zabarnyi voisi yrittää pelata keskelle Shaparenkolle, mutta hän ei ota riskiä. Yaremchukin pudotus viereen laitureille ei tällä kertaa onnistunut, kun Tchouameni piti hänet irti pallosta. Ranskan muodon sisään pelaaminenBosnia löysi muutamaan otteeseen tiloja Ranskan kahden alimman linjan välistä varsinkin silloin, kun se puolusti vain seitsemällä pelaajalla 4-3-3 muodossa antaen yläkolmikolle enemmän vapauksia jäädä kyttäämään vastaiskuja. Tässä Mykolenko löytää Tsygankovin Duboisin edestä ja pudottaa Shaparenkolle. Shaparenko osoittaa kyvykkyyttään ohittaa prässilinja kuljettamalla ohi Tchouamenin ja kumppaneiden. Ukrainan hyökätessä 3-2-5:llä Yarmolenko operoi omalla paikallaan oikeassa taskussa saaden syötön, jonka jälkeen hän keskittää kohti Yaremchukia ja Mykolenkoa. Yaremchukin vasemman jalan laukaus vaikeasta asennosta Duboisin edestä nousi taivaisiin. Puolen tunnin kohdalla Yaremchuk putoaa toppareiden eteen linjojen väliin. Matvienkolla on tarkka vasuri, joten hänelle annetaan liikaa tilaa antaa murtava syöttö. Shaparenko sijoittumisellaan on myös vetänyt Pogban pois syöttölinjalta taitavasti. Yaremchuk pudotti Mykolenkolle. Samalla Yarmo tekee liikkeen Kimpemben jättämään tilaan. Digne kuitenkin puolusti hyvin loppuun saakka. Toiselta jaksolta yksi tilanne. Ranska puolustaa nyt siis jo 4-4-2:ssa, mutta Griezmann ei saa Shaparenkoa kuriin, joka löytää taas linjojen välistä Yaremchukin, joka Kazakstaniakin vastaan hyödynsi usein tätä tilaa kymppialueella. Nopea käännös ja kun Zouma lähti perääntymään, Yaremchuk sai rauhassa syöttää Duboisin taakse Mykolenkolle. Luukkupallon katkaisi kuitenkin Kimpembe, mutta Suomellekin pitäisi aueta ainakin pariin otteeseen tiloja kymppialueelle, jos ja kun kärsivällisyyttä riittää houkutteluun pallollisessa vaiheessa ja sitten nuo 2-3 aihiota pitää vain hyödyntää toisin kuin Bosnia ja Ukraina, jotka tekivät maalinsa muulla tavoin. Leveydessä olleen tilan hyödyntäminenUkraina hyökkäsi leveydestä aika lailla samaan tapaan kuin Bosnia eli pyrki pelaamaan palloja vain Ranskan laitapuolustajien taakse ja keskittämään sitten boksiin. Muutama onnistuminen tulikin ja muun muassa Ukrainan 1-0 maali syntyi tuolla kaavalla. 27. minuutilla Mykolenkolle on pelattu ristipallo. Dubois irtoaa prässäämään, mutta samalla Shaparenko liittyy kuudenneksi pelaajaksi mukaan hyökkäykseen eikä Pogba tai Coman lähde seuraamaan. Shaparenkon kääntö rangaistusalueelle meni kuitenkin Llorisin hyppysiin. Johtomaali nähtiin avausjakson lopulla. Ohjaaja oli hitusen unessa, mutta kaikki lähtee siitä, kun Tymchuk lähettää ilmassa pallon Dignen taakse, jonne ryntää Yaremchuk Kimpembe kintereillään. Jälleen kerran Ukraina ei väkisin avaa maitse, vaan hyödyntää Yaremchukia. Yaremchuk pääsee ohi Kimbempestä ja kääntää päätyrajalta takaviistoon. Zouma pääsi väliin, mutta ohjasi pallon suoraan Shaparenkolle, joka kruunasi iltapuhteensa maalilla. Toiselta jaksolta vielä yksi esimerkki. Ukraina hyökkää 3-2-5:llä ja Matvienko kierrättää pallon Mykolenkolle ohi Ranskan laiturin. Samalla taskusta Tsygankov hyökkää Duboisin taakse. On helppo kuvitella Pukin tekevän vastaavan liikkeen, jos DOS onnistuu kierrättämään Uroselle ohi Ranskan oikean laiturin (kuka se ikinä huomenna onkaan). Tchouameni kuitenkin seurasi tällä kertaa juoksun tukkien ajoissa tilan, mutta ei hänkään koko iltaa jaksa. Ranskan tapaan Ukrainakin yritti myös luoda keskitystilanteita ristipalloilla saadakseen aikaan hetkellisiä 1v1-tilanteita, mutta lisäksi ristipallon jälkeen Ukraina käytti hyväkseen taskuissa olleita Yarmolenkoa ja Tsygankovia pudottaen leveydestä palloja näille välikaistoille, joista oli tietysti vielä parempi keskittää/ampua kuin kauempaa laitakaistalta. Kahdeksannella minuutilla Ukraina hyödyntää Matvienkon ihanaa vasenta jalkaa. Puolustuslinja on kapealla, koska Ukrainan laiturit ovat kapealla ja Ranska haluaa saada 4v3 ylivoiman, joten Ukrainan wingback Tymchuk jää täysin auki. Tymchuk pudotti viereen Yarmolenkolle jatkaen itse liikettään pystyyn. Ennen kuin Ranskan keskikenttä ehti pudottaa, Yarmolenko avasi jalkansa keskitystä varten. Tsygankov ei kuitenkaan saanut suunnattua puskuaan kohti maalia. Toisella jaksolla Shaparenko lähettää ristipallon kohti leveydessä olevaa Yarmolenkoa. Ennen kuin Digne ehti leveyteen Yarmolenko pudotti välikaistalle, jossa oli Tymchuk vaihdettuaan paikkoja Yarmon kanssa. Hän haki syöttöä boksiin, mutta Zouma katkaisi sen. Yksinkertainen ja tehokas idea murtautua siltikin. Osion viimeisessä klipissä puolestaan Tymchuk pudottaa 2-3 kertaa pallon välikaistalle Yarmolenkolle, joka voisi keskittää luukulle, mutta hän aina vain palautti pallon leveyteen ja lopulta Tymchuk sitten keskitti kohti Yaremchukia, joka ei saanut kunnon ohjausta aikaan. Ranskan positiiviset tilanteenvaihdotRanskan positiivisissa tilanteenvaihdoissa näkyi sama taipumus kuin Bosnia-pelissä eli pelata nopeasti vastustajan puolustuslinjan selustaan. Varsinkin toisella jaksolla Ranska onnistui tavoitteessaan hyvin. 56. minuutilta kuitenkin ensin Ukrainan onnistunut hidastus. Kaikki alkaa siitä, kun Mykolenko epäonnistuu syötössä ja lähtee heti vastaprässäämään Tchouamenia. Olin peloissani, että tästä taklauksesta olisi tullut varoitus, mutta onneksi ei. Martial ja Coman olivat valmiudessa haavoittamaan wingbackien jättämiä tiloja, mutta nämä kipittivät nopeasti alas eikä Rabiot löytänyt syöttöpaikkaa eteenpäin, kun selustaan ei ollut keskeltä menijöitä. Kymmenen minuutin päästä Benzema katkoo keskialueella. Tchouameni sai syötön B:ltä ja pelaa sovitusti heti linjan taakse pogbamaisesti, jonne tekee aloitteen vaihtopelaaja Diaby. Matvienko kuitenkin paikkaa nopeudellaan ja liukuu pallon Diabyn jaloista kulmaksi. Hetken päästä Tymchuk antaa harhasyötön Pogballe. Se on vihoviimeinen asia, joka kannattaa tehdä. Ukrainan puolustuslinjan takana on taas tilaa ja Diaby hyökkää sinne mielellään. Pogba ruokkii nälkäistä toisen maaottelun poikasta. Pyatov on kuitenkin liberona hereillä. Tässä vuorostaan Diaby tavoittelee vastaiskun päätteeksi Rabiotia selustasta, mutta Mykolenko on välissä. Ottelun lopussa Malinovskyi ajautui umpikujaan. Malinovskyi kuitenkin rikkoi viisaasti Griezmannia ennen kuin tämä ehti vapauttaa Diabyn pystyjuoksuun. Suomikaan ei saa epäröidä rikkoa keskialueella, jos tarve vaatii. ErikoistilanteetRanska sai ensimmäisen kulman 10. minuutilla. Ukraina puolusti Shevchenkon alaisuudessa kulmapotkut siten, että viiden vartioijan lisäksi kolme pelaajaa oli vitosen alueella ja kaksi reunalla, mutta nyt toisessa pelissä putkeen Petrakovin alaisuudessa Ukraina suosi selkeää aluepuolustusta, johon lohkossa aiemmin on nojannut vain Bosnia. Koska Ranskalla on tapana pelata vain kulmat vitosen viivalle, Petrakovin tapa sumputtaa maalinedusta yhdeksällä pelaajalla oli huono asia vieraille, mutta toisaalta Bosnian kahdeksan miehen sumppuakin vastaan he ovat kaksi maalia kulmapotkuista tehneet. Ranska käytti tuttua 1+4 variaatiota, jossa Martial oli maalin edessä ja taaempaa kirmasivat topparit, Pogba ja Rabiot Griezmannin keskittäessä. Ukrainalaisista Tsygankov sai vapautuksen kytäten ainoana kakkospalloa boksin reunalla. Ensimmäinen kulma putosi heti Pogban päähän kuuteen metriin, mutta pusku meni päin Pyatovia. Toisellakin jaksolla Ranska loi yhden hyvän puskupaikan. Se pelasi kulman lyhyenä. Varmistajista Dubois loi 2v1 ylivoiman Tsygankovia vastaan. Griezmann keskitti sisäänpäin kohti vitosen viivaa. Zouma tuli vauhdilla tuttuun paikkaan, muttei ihan päässyt pallon päälle. Kulmapotkut Ranska puolusti hieman eri tavalla kuin ennen, koska vitosen alueella oli vain yksi pelaaja kahden sijasta. Lisäksi pelaaja vitosen alueella oli Digne eikä Griezmann tai Pogba, joista Pogba oli viime pelin tapaan yksi vartioijista ja Griezmann puolestaan Comanin kanssa ottamassa pois lyhyen variaation. Dubois oli puolestaan yksin boksin reunalla, kun yleensä siellä on kaksi pelaajaa. Kärkkyjä sentään yhä löytyi ja nyt siinä roolissa oli Martial kuvan ulkopuolella. Ukrainan kulmia juonivat Shaparenko ja Tsygankov. Kryvtsov, Zabarnyi, Stepanenko, Yaremchuk ja Yarmolenko olivat boksissa. Normaalisti Kryvtsov ja Yaremchuk olisivat ykköskohteet, mutta nyt oli toisin. Yarmolenko nimittäin irtaantui hienosti vartioijastaan Rabiotista ja Tsygankov keskitti hänelle taka-alueelle. Rabiot ei palloon yltänyt ja Yarmolenko tällasi volleyn, mutta Llorisin reaktiotorjunta piti lukemat maalittomina. Zabarnyi nosti kakkospallon maalin yli. Ukrainan toisen kulman antoi Tsygankov jälleen, mutta nyt sisäänpäin. Pogba kuitenkin oli hereillä ja ehti etutolppapalloon ennen Stepanenkoa. Kolmannen kulman siivosi etualueelta puolestaan Digne. Sivuvapaapotkut Ranska puolusti yhä seitsemän miehen linjalla. Boksin reunallakin oli vain yksi pelaaja Dubois merkkaamassa Mykolenkon. Muurissakin oli vain yksi mies Coman kahden sijaan, kun Martial kärkkyi. Ukrainalla olivat samat viisi kohdetta kuin kulmissa ja Shaparenko-Tsygankov pari pallolla. Kryvtsovin ja Yaremchukin sijaan Yarmolenko oli tämänkin erikoistilanteen ykköskohde, mutta voimaton etualuepusku Tsygankovin chipistä meni Llorisin käsiin. ***** Lopuksi huomiset avauskokoonpanoveikkaukset: Ranska 4-2-3-1 Benzema Rabiot - Griezmann - Diaby Veretout - Pogba Hernandez - Lenglet - Varane - Dubois Lloris Suomi 5-3-2 Pukki - Pohjanpalo Kamara - Sparv - Valakari Uronen - O'Shaughnessy - Arajuuri - Toivio - Raitala Hradecky Schüller pitänee jättää penkille Sparvin varamieheksi. Kamaralle ja Valakarille tulee kertymään rutkasti juoksumetrejä sivuttain, mutta siksi tunnin kohdalla Valakari vaihtuukin Tayloriin, Nissilään tai Kairiseen. Kairisen sijoittuminen laitakeskikenttänä ei vakuuttanut Kazakstania vastaan, joten suosisin Nissilää tai Tayloria, mutta Kairinenkin käy, jos Rive on videolta näyttänyt muutamat virheet, joita hän teki ja ne on korjattu jatkossa. Kamara varmasti jaksaa 90 minuuttia. Pukki ja Pohjanpalo peittävät syötöt keskelle Ranskan pohjakaksikolle isäntien vyöryessä 2-2-6:lla. Ranskan topparit saavat pitää rauhassa palloa ja kierrättää laitapuolustajille, jolloin sitten Kamara ja Valakari iskevät kiinni. Valakari prässäsi hyvin Kazakstania vastaan oikea-aikaisesti ja jonkunhan keskikentältä tarvitsee avausvaiheessa nousta kärkiparin alapuolelle, kun Suomi palannee 3-1-4-2 avausmallista 3-4-1-2:een. Puolustuslinja kontrolloi 5v4 ylivoiman turvin Ranskan ylänelikkoa wingbackien puolustaessa selustojaan laitureita vastaan ja kärkipari on sitten topparikolmikon pihdeissä puolustuslinjassa tai sen edessä Sparvin tarjotessa vielä apuaan ylimääräisenä pelaajana keskikentän keskellä. En toki panisi pahakseni 5-4-1 muotoakaan, jolloin Ranskan keskitysten estäminen olisi mahdollisesti vielä helpompaa. Silloin keskikenttä voisi olla vaikkapa muodossa Jensen-Sparv-Kamara-Soiri ja Pukki yksin piikissä. Jos Ranska pelaakin 4-3-3:lla, joka muuntuu hyökätessä 2-3-5:een, tuo olisi jopa parempi ratkaisu, kun Pukki voisi yksin peittää syötöt ankkurille, kahden miehen keskikenttä peilaisi Ranskan kasipaikan pelaajat ja laiturit seuraisivat laitapuolustajia syvälle saakka. Mitä tulee Ranskaan, Griezmann pelasi maaliskuussakin kolmesti putkeen avauksessa suuret minuutit, joten en epäile hänen jaksamistaan edes vähää alusta. Diaby on ollut pirteä ja avannee oikealla suhteellisen tuoreilla jaloilla. Vasemmalle jäänee sitten Rabiot ja pohjalle ainakin Pogba. Vierellä avannee kenties Veretout, jos Tchouameni ei ole toipunut kolhuistaan. Hernandez on puolestaan istunut pari peliä penkillä, joten ehkäpä hän korvaisi Dignen ja Kimpembe ilmeisesti kärsii pienestä vammasta, joten Lengletille olisi mahdollisesti käyttöä.
|
|
|
|
Turvatarkastus
Poissa
Suosikkijoukkue: Dimitar Berbatov
|
|
Vastaus #112 : 07.09.2021 klo 22:33:23 |
|
1. FRA 2. BIH ….
|
|
|
|
Jugurttibiti
Poissa
Suosikkijoukkue: Arsenal
|
|
Vastaus #113 : 07.09.2021 klo 22:36:02 |
|
1. FRA 2. BIH …. Vielä on pelejä jäljellä. Bosnia ei tässä lohkossa tule toiseksi sijoittumaan.
|
|
|
|
Haksis
Poissa
Suosikkijoukkue: Beşiktaş,Huuhkajat, MilliTakim
|
|
Vastaus #114 : 07.09.2021 klo 22:46:08 |
|
Seuraavalla kierroksella Kazakstan-Bosnia X ja Suomella pienemmät paineet kotimatsissa Ukrainaa vastaan, voitto olisi jo aikamoista naulaa arkkuun.
|
|
|
|
Salming
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Chelsea FC
|
|
Vastaus #115 : 09.09.2021 klo 19:47:31 |
|
Bosnia ja Hertsegovina - Kazakstan 2-2 7.9.2021, MM-karsinnatBosnia ja Hertsegovina 5-3-2Demirovic 23 - Dzeko 11 Nalic 17 - Cimirot 13 - Pjanic 10 Kolasinac 5 - Sanicanin 6 - Hadzikadunic 3 - Ahmedhodzic 16 - Stevanovic 20 Sehic 12 Kazakstan 5-3-1-1Shushenachev 9 Vassiljev 14 Kuat 5 - Tabybergen 8 - Zhukov 21 Vorogovskiy 11 - Logvinenko 23 - Marochkin 22 - Maliy 2 - Bystrov 20 Shatskiy 12 Maliy ja Logvinenko palasivat sivutoppareiksi ja Bystrov oli pelikunnossa palatakseen oikeaksi wingbackiksi. Taykenoviin ei ollut vasemmalla puolella enää luottoa Alhon dominanssin jälkeen, joten Vorogovskiy jatkoi pelipaikalla, jolla päätti Suomi-pelin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän avasi omimmalla paikallaan Baysufinovin aikakaudella. Keskikentällä Kuat ja Tabybergen palasivat avaukseen. Zhukov säilytti paikkansa oikealla. Vassiljev jatkoi kärjen alapuolella pelattuaan sillä paikalla Suomeakin vastaan puoli tuntia, mutta kesken avausjakson hän otti aiemmin karsinnoista tutun oikean keskikentän paikan ja Zhukov nostettiin kärjen alapuolelle. Aymbetov teki tilaa piikissä Shushenacheville. Maalissa jatkoi Shatskiy, koska Pokatilov ei ollut reissussa mukana, vaikka pelikielto oli jo lusittu. Vaihdosta sisään tulivat Zaynutdinov piikkiin Shushenachevin tilalle sekä viimeisellä kymmenminuuttisella Orazov ja Zharynbetov laitakeskikentiksi, Taykenov wingbackiksi ja Erlanov toppariksi. Stevanovic korvasi laiturikoulutuksen saaneena Susicin wingbackina, koska odotuksissa oli rutkasti pallonhallintaa ja leveyden hyödyntämistä. Keskikentällä Cimirot siirtyi vasemmalta keskelle, kun Nalic korvasi avauksessa pelikiellossa olleen Hadziahmetovicin. Kolasinac oli toipunut Ranska-pelin tällistään, mutta Krunic ei sittenkään pienestä vammasta, jonka takia hän oli aiemmistakin peleistä sivussa. Perasin avausjakson melko tarkkaan ja toiselta jaksolta otin talteen vain kaikkein maukkaimmat tilanteet. Lopputulos 2-2 tarkoitti sitä, että Bosnian viimeisimmästä kilpailullisen ottelun voitosta on jo yli 660 päivää, joten en usko edes vähää alusta, että se kamppailisi tosissaan lohkon kakkossijasta, vaan joko Ukraina tai Suomi tuon sijan nappaa. Bosnia pallollisena vs. Kazakstan pallottomanaBosnia rakensi alhaalta odotetusti 3-1-4-1-1 muodossa, jota se käytti ensi kerran kesäkuun peleissä ja myös toisella jaksolla miesylivoimalla Ranskaa vastaan. Cimirot keskikentän kolmikon keskellä jäi kierrättämään palloa toppareiden ylle. Pjanic täytti tutusti oikean välikaistan ja Nalic sitten vasemman. Wingbackit olivat leveydessä venyttämässä vastustajan muotoa. Dzeko ja Demirovic kaksikosta kuvan ulkopuolella toinen roikkui vuorollaan puolustuslinjassa ja toinen tuli vastaan kahden alimman linjan väliin. Kazakstan puolusti yhä 5-3-1-1 muodossa ja siten, että alempi kärki merkkasi tylysti vastustajan yhden keskikenttäpelaajan pois. Tässä pelissä luontevasti Vassiljev seurasi Cimirotia estäen pelaamisen tämän kautta aivan kuten Tattybaev yritti pimentää Schüllerin ja aiemmin Nurgaliev Sydorchukin. Laitakeskikentät Kuat ja Zhukov yhtä odotetusti merkkasivat Pjanicin ja Nalicin. Shushenachev prässäsi yksin toppareita, mutta oli tutusti toivottoman paikan edessä ja Bosnian sivutoppareille aukesi valtavia tiloja kuljettaa eteenpäin vieraiden kenttäpuoliskolle, kun taskuissa laitakeskikentät tyytyivät peittämään vain syöttöjä Nalicille ja Pjanicille sen sijaan, että he olisivat prässänneet sivutoppareita. Wingbackit pelasivat tietysti wingbackeja vastaan. Keskellä topparikolmikolla ja Tabybergenilla oli 4v2 ylivoima Dzekoa ja Demirovicia vastaan, mutta sivutopparit toki tarpeen tullen puolustivat eteenpäin kohti Pjanicia ja Nalicia, jos laitakeskikentät vuotivat ja yhtä lailla kavensivat laitaan, jos Bosnia yritti pelata wingbackien taakse. Yhtä kaikki, kummankaan hyökkäys- tai puolustusmuoto ei yllättänyt. 28. minuutilta kuva, jossa näkyy kesken avausjakson tapahtunut muutos eli Zhukov nostettiin kärjen alapuolelle ja Vassiljev otti paikkansa oikeana keskikenttänä, jossa hän ajoittain jopa loisti Ukrainaa vastaan. Samoin kuvassa näkyy, kuinka kärkiparista Dzeko on pudonnut kymppialueelle ja Tabybergenin tehtävä olisi yhdessä keskitopparin kanssa jättää Bosnian kapteeni puristuksiin linjojen välissä, jottei hänelle voisi pelata. Demirovic puolestaan kärkkyy pystysyöttöä ja tuo olikin Bosnian kärkiparin luonnollisempi roolijako. Hauska kuva pelin alusta vielä siitä, kuinka Bosnian molemmat sivutopparit Sanicanin ja Ahmedhodzic ovat yhtä aikaa vieraiden kenttäpuoliskolla, koska tosiaan Zhukov ja Kuat tyytyvät vain blokkaamaan syöttöjä Nalicille ja Pjanicille antaen rauhassa sivutoppareiden nousta. Bosniaa ei myöskään huimaa tehdä näin, koska Kazakstan ei ole kovin vaarallinen transitiojoukkue, jos ei itse hölmöile, joten sikäli sivutopparien yhtäaikainenkin nostaminen ei ole ongelmallista. Toisella jaksolla reilun tunnin jälkeen Hadzikadunic vaihdettiin Menaloon, jolloin Bosnia vaihtoi ryhmitystä 4-2-3-1:een/4-4-2:een. Se alkoi hyökätä 2-2-6 muodossa ranskamaisesti. Pjanic ja Cimirot olivat pohjakaksikkona toppariparin Sanicanin-Ahmedhodzic yläpuolella. Stevanovic ja tauolla Kolasinacin korvannut Civic olivat laitapuolustajat. Vaihtopelaajat Gojak ja Menalo olivat laiturit, jotka kavensivat jatkuvasti keskelle kohti kärkiparia Dzeko-Demirovic. Täten Bosnia hyökkäsi siis kuudella ja puolusti neljällä kuten Ranskakin toisinaan neljän alakerralla pelatessaan ja loi vastaavat laitakolmiot kuin Ranska. Kazakstanin muodon selustaan pelaaminenYksi kolmesta Bosnian murtautumismallista 5-3-2:lla pelatessa on selustaan pelaaminen ja tässäkin pelissä yrityksiä nähtiin useita. Heti avausminuutilla Hadzikadunic lähettää pystysyötön kohti kärkiparia, joka on toppareiden pihdeissä. Demirovic yritti Maliyn edestä jatkaa pallon Dzekolle, mutta nikkaus karkasi Shatskiylle saakka. Kahdeksannella minuutilla Ahmedhodzic on sivutopparina hyödyntänyt hänelle jätetyn tilan. Kuat peittää syöttöä Pjanicille, joten Ahmedhodzic tavoittelee selustasta Demirovicia, mutta tämä chippi karkasi veskarille saakka. 24. minuutilla Bosnia sekoitti nätisti Kazakstanin puolustusta. Ahmedhodzic nousi taas pallon kanssa ja syötti sen laitaan Stevanocille tehden itse juoksun wingbackin taakse, joka Kuatin piti seurata. Siksi Pjanic on nyt ilman vartioijaa, kun Tabybergen reagoi myöhässä. Pjanic saa syötön laidasta Stevanocilta ja samalla Dzeko tekee aloitteen pystyyn. Marochkin seurasi selässä, mutta Dzekon haltuunotto oli pehmeä. Dzeko kääntyi ja ampui vasurillaan hankkien ensimmäisen kulmapotkun blokatulla kudilla. 81. minuutilta vielä yksi tilanne. Bosnia vyöryy 2-2-6:lla. Gojak on hetkellisesti Pjanicin seurana keskikentän pohjalla. Kazakstan on valunut syvälle, joten Pjanic vain chippaa pallon kahden tiiviin linjan taakse, jonne kirmaa Cimirot. Cimirot jatkoi pallon päällään keskelle... ... mutta Dzeko tuhlasi avopaikan, joita hänellä oli lukuisia illan aikana. Marochkin jäi jässikän väärälle puolelle, mutta se ei kostautunut, kun Dzekon osuma palloon ei ollut puhdas. Leveydessä olleen tilan käyttö ja vastustajan vuotavien wingbackien haavoittaminenKazakstanin wingbackien tiloja on takana, joita hyödyntää. Se lienee tullut jo selväksi ja kun Kazakstania ei huimaa prässätä maalipotkut korkealta, Bosnia hyödynsi ottelun alussa muutamaan otteeseen näyttävästi Kazakstanin riskaabeliutta. Toisella minuutilla Bosnia avaa maalipotkun lyhyellä. Avausmalli alhaalta näissä tilanteissa oli sama kuin Ranskaa vastaan eli 2-4-4, koska Hadzikadunic keskitopparina nosti itsensä toiseksi pohjapelaajaksi jälleen ja wingbackit olivat ikään kuin laitapuolustajia. Pjanic ja Nalic puolestaan hakeutuivat kärkiparin alapuolelle. Bosnia yksinkertaisesti taitavalla pallonliikuttelulla puhkoo Kazakstanin korkean prässin. Oikea wingback Bystrov on myöhässä Kolasinacista ja Nalic puolestaan ehtii palloon sivurajalla ennen Vassiljevia. Cimirot puolestaan karisti keskellä Shushenachevin päästen vapaasti tempokuljettamaan. Bystrov on poissa paikaltaan ja Bosnia lyö pallon hänen jättämään tilaan Demirovicin kautta Kolasinacille, jonka luukkupallon kuitenkin Logvinenko katkaisi. Neljänneltä minuutilta samanlainen tilanne. Kazakstan on prässännyt ylhäältä sivurajaheittoa ja muun muassa vasen wingback Vorogovskiy on syvällä isäntien alueella. Isännät pudottivat pallon ahtaasta tilasta Sehicille. Sehicin avaus löysi Pjanicin, joka kiepsahti ohi Kuatin ja samalla Stevanovic spurttaa Vorogovskiyn jättämään tilaan. Klassinen tapa murtautua Kazakstania vastaan. Stevanovic keskitti suoraan juoksusta ohi Logvinenkon rangaistusalueelle kohti Dzekoa. Pomppivaan syöttöön Dzeko ei saanut kunnon osumaa vasurillaan, joten nosto karkasi maalin yli. Seuraavaksi muutama ristipallo, joita Bosnia yritti pelata eritoten Bystrovin taakse kohti Kolasinacia. 11. minuutilla Pjanic kokeilee Kuatin edestä ristipalloa. Syöttö jäi kuitenkin turhan taakse, joten Bystrov ehti kipittää leveyteen eikä Kolasinac päässyt edes haastamaan yhdellä yhtä vastaan. Tässä puolestaan Hadzikadunic ohittaa jalalla Shushenachevin laiskan prässin. Bystrov katkaisi kuitenkin tämän syötön. Muutaman kerran Bosnia kuitenkin pääsi murtautumaan vasemmalta Bystrovin selustaan avausjaksolla. 12. minuutilla Dzeko on tullut laidalle ja Kolasinac tekee taustakierron Bystrovin selustaan. Syöttö kuitenkin viipyi sen verran, että Kolasinac livahti paitsioon, vaikka pääsikin keskittämään päätyrajalta. Tällaisia nousuja kaipasin Uroseltakin lauantaina Tapalovia vastaan. Toinen esimerkki 27. minuutilta murtautumisesta Kazakstanin ainakin entisajan vuotavimmasta kohdasta. Sanicanin on sivutopparina noussut syvälle ja kierrätti pallon laitaan Kolasinacille. Bystrov prässää häntä tutusti. Tabybergen ylimääräisenä keskikenttänä on tullut hänen ja Vassiljevin avuksi luomaan 3v2-ylivoiman, jottei Nalic pääse haavoittamaan wingbackin takana olevaa tilaa. Niin vain Nalic sai kahden pelaajan välistä siirrettyä pallon Kolasinacille, jonka Bystrov hukkasi täysin. Keskitys takaviistoon oli kuitenkin luokaton päätyen Kuatille. Bosnia meni 2-1 johtoon kulmapotkusta, mutta miten se hankki kulmapotkun? Tietysti siten, että Stevanovic houkutteli vaihtowingbackin Taykenovin itseensä ja Menalo teki välikaistalta juoksun tämän taakse. Logvinenko kavensi perässä tukkimaan tilaa. Menalo ei päässyt ohi yhdellä yhtä vastaan, vaan Logvinenko hoiti tilanteen kulmapotkuksi, mutta sen sitten Menalo nikkasi sisään Pjanicin keskityksestä. Mennään siihen myöhemmin. Leveydestä edetessään Bosnia luottaa pitkälti myös siihen, että staattisemmissa tilanteissa sen wingbackit saavat jalkansa auki 1v1-tilanteissa keskityksiä varten, jolloin boksissa on aina vähintään kärkipari kohdealueella, joten otetaan osion lopuksi muutama sellainen tilanne. 34. minuutilla Stevanovic saa tassun auki Vorogovskiyta vastaan, joka on jättänyt vähän liikaa tilaa. Kärkipari on valmiina odottamassa palloa. Se tuli taka-alueelle kohti Demirovicia, mutta Shatskiy haki keskityksen. 55. minuutilla Ahmedhodzic on tehnyt juoksun Vorogovskiyn taakse ja vienyt välikaistalta Kuatin mukanaan, joten Stevanovicille jää tilaa haastaa keskelle eikä Vorogovskiy pysy kyydissä mukana. Stevanovic keskittää vasurillaan luukulle. Demirovicin nikkaus keskeltä jäi kuitenkin liian ponnettomaksi päätyen maalivahdin hyppysiin. Ajassa 16:40 puolestaan Stevanovic teki juoksun boksiin vieden Vorogovskiyn mukanaan ja Pjanic puolestaan haastoi tämän jälkeen kylmästi jalalla Kuatin, joka ei pysynyt perässä ja Miralem pääsi keskittämään laidasta kohti kärkiparia. Pallo tuli toppareiden läpi lahjana Dzekolle, joka nosti sen tästäkin avopaikasta yli maalin. Käsittämätöntä. Kazakstanin löyhän muodon sisään pelaaminenBosnia löysi 3-1-4-1-1:llään operoidessaan joitakin kertoja haluamiaan tiloja kahden alimman linjan välistä pystyen etenemään keskeltä, mutta sanotaanko näin, että Suomi-pelin tavoin Kazakstan oli sitten kuitenkin yllättävän tiivis keskeltä eikä niin löyhä ja väljä kuin aiemmin. Bosnian kärkiparin roolijako oli useimmin se, että Dzeko putosi yaremchuk-, martial- ja jollemaisesti topparien eteen ja Demirovic jäi kyttäämään läpisyöttöä pukkimaisesti. Seitsemännellä minuutilla Dzeko putoaa ensi kerran tyhjään tilaan linjojen välissä ja yrittää jatkaa sivuun kohti Demirovicia ja Nalicia, mutta jatko oli osoitteeton. Ahmedhodzic tarjoili murtavan syötön nousunsa päätteeksi. Muutaman minuutin päästä Dzeko löytyy jälleen vapaana. Tabybergen on jättänyt liikaa tilaa, jota Pjanic ei jätä käyttämättä. Tällä kertaa Dzeko kääntyy ja laukoo yli maalin. Tässä puolestaan Pjanic löytää rajaheiton jälkeen taas Dzekon topparien edestä ja hän jättää pallon kantapäällä Kolasinacille, joka ryntää Bystrovin selustaan jälleen. Kolasinacin laukaus painui kuitenkin sivuverkkoon. Kazakstanin positiiviset tilanteenvaihdotKazakstanin vastaiskut tyssäsivät ensimmäisten 40 minuuttien ajan hyvin tyypillisesti jo puoleen kenttään, kun kärkipari oli alivoimainen topparikolmikkoa ja Cimirotia vastaan kahden miehen verran. Suomen tavoin Bosnialle riitti neljän pelaajan puolustusvalmius. Esimerkiksi heti avausminuutilla Shushenachev on riiston jälkeen ypöyksin kamppailemassa pystysyötöstä topparikolmikkoa vastaan ja Vassiljevkaan ei ehdi alapuolelle ajoissa, vaikka tämän pääpallon Shushenachev olisi jotenkin voittanut. Sama toistui monesti. 29. minuutilla niin ikään transitio tyssäsi keskiviivalle, kun Hadzikadunic röyhkeästi tuli Shushenachevin etupuolelle, koska alapuolella oli vielä pari muuta topparia varmistamassa. Hän kuitenkin rikkoi keltaisen kortin arvoisesti ja se tiesi pelikieltoa seuraavaan otteluun Nur-Sultanissa. Avausjakson lopussa ja toisen jakson alussa kuitenkin Kazakstan pääsi muutaman kerran vastaprässin ohitse luvattoman helposti. 40. minuutilla Sanicanin on sivutopparina ylhäällä ja hakee kaukolaukausta epätoivoisesta paikasta läpi yhdeksän pelaajan siinä onnistumatta. Zhukov lähettää irtopallon Vassiljeville pystyyn Sanicanin ja Kolasinacin jättämään tilaan. Vastaisku huipentui Vassiljeville tyypilliseen leikkaukseen keskelle ohi Pjanicin, mutta vasemman jalan kaukolaukaus painui yli maalin. Näitähän häneltä nähtiin paljon Ukrainaa vastaan, mutta Suomessa ei. 50. minuutilla puolestaan Ahmedhodzic otti tyhjät pois sivutopparina ja haki seinää Pjanicin kanssa, mutta syöttö oli epätarkka. Kuat lähti haavoittamaan Ahmedhodcizin jättämää tilaa. Tämä toki ehti puolittain pallon alle, mutta toisaalta leveyteen jäi yhä aukko Stevanovicin jättämään tilaan, jonne Zhukov sai taisteltua pallon. Zhukov jatkoi liikettään pystyyn saaden seinän Kuatilta. Hadzikadunic sulki tilan Ahmedhodzicin takana, mutta Kazakstan sai tilanteesta kuitenkin kulmapotkun, josta se teki ottelun avausmaalin. Tämäkin vastaisku oli tyssätä puoleen kenttään, mutta Zhukovin näppäryydellä niin ei käynyt. Viimeinen poiminta on 54. minuutilta. Bosnia hyökkää tutusti kuudella ja varmistaa neljällä. Vorogovskiy saa katkon ja lähtee nostamaan vastaiskua. Ahmedhodzic alanelikosta vastaprässää eteenpäin pyrkien pysäyttämään Kuatin, mutta tämä pujahtaa ohi laidan puolelta. Lähtökohtainen 4v2 ylivoima muuntuu 3v3-tilanteeksi, kun Vorogovskiy kepittää Ahmedhodzicin. Vorogovskiy käänsi keskelle ohi Gojakin, joka tuurasi Cimirotia alimpana keskikenttänä. Zhukov puolestaan sai kimppuunsa taas Hadzikadunicin, mutta kääntyi ja chippasi selustaan painottomalle puolelle kohti Vassiljevia. Syöttö kuitenkin karkasi päädystä yli, joten tämä potentiaalinen vastaisku kuihtui siihen. Muutama huolimaton puolen kentän vastaprässi tarjosi Kazakstanille siis vastaiskupaikkoja. Kazakstan pallollisena vs. Bosnia pallottomanaKazakstan rakensi alhaalta tutusti 3-1-4-2 muodossa. Tabybergen noukki palloja toppareiden edestä Bosnian prässilinjojen välistä. Suomen tavoin Bosnian kärkipari jäi toppareita vastaan 2v3-alivoimaisiksi ja he pyrkivätkin lähinnä peittämään ohessa syöttöjä keskustaan Tabybergenille ja pakottamaan Kazakstanin edistämään peliä sivutoppareiden kautta. Kazakstanin wingbackit ja laitakeskikentät olivat seuraavassa tasossa ja kärkipari sitten vastustajan puolustuslinjassa tai sen etupuolella. Bosnian prässätessä ylhäältä toppareista eritoten Logvinenko jäi usein auki. Se ei yllättänyt, kun kesälläkin esimerkiksi Montenegron viiden alakertaa vastaan Bosnia prässäsi siten, että se jätti painottoman puolen topparin aina auki ja Suomi-pelissäkin puolestaan Alip oli usein vapaana. Maalipotkut Kazakstan pelasi kuten aina pitkinä. Shatskiy linkosi ne kohti Shushenachevia ja Vorogovskiyta, joten sikäli tapahtui paluu vanhaan, että suurin osa avauksista suuntautui vasemmalle puolelle, jonne Vorogovskiyn lähelle liikkui Shushenachev painimaan. Viimeiset 25 minuuttia Bosnia tosiaan pelasi 4-4-2:lla/4-2-3-1:lla, jolloin muoto pallottomana oli 4-4-2. Puolustuslinjan eteen pelaaminen kärkiparilleVaikka Kazakstanilla on halu parantaa pelaamistaan maitse, se joutui turvautumaan silti sille tyypillisiin pidempiin avauksiin alakerrasta kohti Shushenachevia ja alempaa kärkeä Zhukovia/Vassiljevia, mutta Bosnian topparikolmikko on niin vahva ilmassa, että melko tuhoontuomittuja yritykset pelata puolustuslinjan etupuolelle kohdehyökkääjälle olivat. Kertaalleen avausjaksolla Kazakstan sai haluamansa, kun pidemmän syötön tuloksena oli rajaheitto syvältä Bosnian alueelta, joten painopiste siirtyi onnistuneesti riskittömästi vastustajan kenttäpuoliskolle. Pallo kierrätetään topparikolmikon 3v2 ylivoiman turvin Maliylle, joka pelaa pystyyn ennen kuin Dzeko ehtii iholle aivan kuten edeltävässäkin tilanteessa. Shushenachev häiritsi Sanicania sen verran, että tämä puski pallon sivurajasta yli. Kymmenen minuuttia aiemmin toppareista Logvinenko oli auki ja hän lähetti pystysyötön. Hadzikadunic tuli liian kovaa Zhukovia selkään aiheuttaen vapaapotkun. Toisella jaksolla puolestaan Zaynutdinov yllätti miehekkäällä painimisellaan piikissä Shushenachevin vaihtomiehenä. Hän käytti hyvin vartaloaan pallon kuolettamiseen, vaikka rikkoikin tässä tilanteessa samalla, mutta näytöt olivat sellaiset, että häntäkin voi piikissä käyttää 5-3-1-1 muodostelmassa eikä vain alempana kärkenä. Kazakstanille tyypilliset ristipallot wingbackeille ja vapaan topparin hyödyntäminen pelinavaamisessaLeveydestä Kazakstan hyökkäsi tutusti siten, että se pelasi ristipalloja wingbackeille juoksuun vastustajan wingbackin/laitapuolustajan taakse. Kolmannella minuutilla Kuat jo tavoitteli Vorogovskiya. ... mutta syöttö karkasi pitkäksi. Stevanovic puolusti onnistuneesti selustaansa toisin kuin Karavaev. Dzeko onnistui 14. minuutilla blokkaamaan Tabybergenin ensimmäisen ristipalloyrityksen, muttei enää tätä toista neljä minuuttia myöhemmin. Stevanovic kuitenkin hoiti 1v1-tilanteen rajaheitoksi ollen taas ajoissa pallon alla. Toisen jakson alussa Bystroville pelattiin vuorostaan juoksupallo, kun Civic nukahti... ... mutta keskitys päätyi Sehicin käsiin. Tunnin jälkeen Tabybergen löysi jälleen Vorogovskiyn, mutta Stevanovic puolusti läpi illan varmasti Vorogovskiyta vastaan eikä Zaunytdinovkaan aivan ennättänyt kakkospalloon. Logvinenkoa vapaana topparina Kazakstan myös hyödynsi juoksupallojen antamiseen. Esimerkiksi vartin kohdalla Vorogovskiy tekee aloitteen, mutta chippi karkasi pitkäksi. Bosnia ihan mielellään jopa vetäytyi kuoreensa alun korkeamman prässin jälkeen, jotta Kazakstan pääsi kunnolla nostamaan wingbackinsa, jolloin riistojen jälkeen Bosnialle voisi avautua tilaa haavoittaa wingbackien jättämien tilojen kautta vierasjoukkuetta entistä enemmän. Bosnian positiiviset tilanteenvaihdotSitten päästäänkin aasinsillalla Bosnian vastaiskuihin. Ensin muutama näyte siite, kuinka Kazakstan jälleen organisoitui ajoittain melko hitaasti menetyksen jälkeen ja nopealla eteenpäin pelaamisella sen keskikenttä puhkottiin niin, että puolustuslinja jäi suojattomaksi. 19. minuutilla Vorogovskiy on ylhäällä ja hänen selustassaan on tilaa menetyksen jälkeen. Dzeko pudotti pallon keskiviivalta Pjanicille, joka puhkoo keskikentän yhdellä syötöllä Stevanovicille. Vain surkea haltuunotto pilasi tämän 2v2-hyökkäyksen, kun Vorogovskiy ehti väliin. 35. minuutilta klassinen tapaus, kun Kazakstan pelaa alhaalta ilmassa kohti vastustajan viimeistä linjaa, mutta toppareista Sanicanin voittaa ykköspallon ohjaten sen eteenpäin. Maliy rynni ohi kakkospallosta, joka tuli Dzekolle ja tämä jatkoi sen selustaan Demirovicille. Laukaus meni hieman ohi takakulman, kun Shatskiy venytti vasemman jalkansa eteen. 76. minuutilta vielä yksi klippi samaan teemaan liittyen. Civic katkoo syvällä omissa. Kazakstanin keskikentältä Vassiljev vuotaa vastaprässissään sivurajalla ja puolestaan Kuat ja kumppanit hölkkäävät alas niin rauhassa, että Dzeko saa olla täysin vapaana topparien edessä hyvän tovin, kunnes hän päätti vastaiskun ohilaukaukseen boksin liepeiltä. Kazakstan oli Suomea vastaan yllättävän pallovarma eikä pahoja menetyksiä sen pyrkiessä rakentamaan maitse tullut kuin noin yksi per puoliaika. Tässä ottelussa jo itsessään avausjaksolla Bosnia sai 2-3 hyvää vastaiskua yläalueriistoilla, kun Kazakstan sortui harhasyöttöihin tai menetyksiin. 20. minuutilla Tabybergen antaa harhasyötön Nalicin prässätessä. Dzeko jatkoi kakkospallon Marochkinin edestä selustaan kohti Pjanicia, mutta Shatskiyn vastaantulo pelasti vieraat. Hetken päästä Tabybergenilla oli taas ongelmia Nalicia vastaan. Pjanicilla oli maailman yksinkertaisin läpisyöttö annettavaan vuorostaan Dzekolle, mutta jotenkin ihmeessä Pjanic onnistui syöttämään liian kovaa eikä Dzeko ehtinyt syöttöön ennen päätyrajaa, joten 1v1-tilanne maalivahdin kanssa jäi syntymättä. Viimeisissä ratkaisuissa Bosnia oli kovin huolimaton läpi illan, ei voi muuta sanoa ja se maksoi kaksi sarjapistettä. Lisäajalla kerrankin Kazakstanin puolustajat ja Tabybergen tukivat korkeaa vastaprässiä menetyksen jälkeen tietysti, kun menetettävää ei ollut tappiolla. He saivatkin riistettyä pallon takaisin heti Bosnian boksipurun jälkeen. Dzeko veti Tabybergeniltä jatkotilanteessa jalat alta aiheuttaen vapaapotkun, jonka Zaynutdinov tinttasi taka-alakulmaan. ErikoistilanteetKulmapotkut menivät 6-4 isännille. Toisen kulman Bosnia sai avausjakson puolivälissä. Pjanic oli tutusti pallolla ja kohteita oli viisi, jotka olivat topparit ja kärkipari tietysti. Kazakstan puolusti kuten se on viime aikoina tehnyt eli otti vartiointiin viisi bosnialaista, jonka lisäksi vitosen alueella oli kaksi pelaajaa (Shushenachev-Vorogovskiy), reunalla kaksi (Tabybergen-Vassiljev) ja yksi kärkkyi (Zhukov). Demirovic lähti kiertämään taakse ja saikin karistettua vartioijansa Bystrovin lahjakkaasti. Logvinenko kuitenkin ylsi palloon ennen Demirovicia ja Hadzikadunicia. 57. minuutilla Hadzikadunic voitti pääpallon Logvinenkoa vastaan vitosen viivalla, mutta puski tämän kautta yli maalin. Ranskaa vastaanhan Hadzikadunic pääsi puskemaan suunnilleen samasta paikkaa ja silloin Llorisin haamupelastus piti lukemat maalittomina maaliskuussa. Bosnian 2-1 maali syntyi kulmapotkusta. Tasatilanteessa se nosti boksiin kuudennenkin pelaajan, joka oli vaihtomies Menalo. Kazakstan ei muuttanut tapaansa puolustaa, joten se tarkoitti sitä, että Menalolla ei ollut vartioijaa ollenkaan! Pjanicin kulma putosi samaan paikkaan kuin ylemmässä tilanteessa ja Menalo sai puskea rauhassa takayläkulmaan. Bosnia kaksi, Kazakstan yksi. Sivuvapaapotkuissa oli sama asetelma eli Pjanic pallolla ja viisi kohdetta boksissa. 39. minuutilla Pjanicin nosto boksiin löysi Demirovicin, mutta vaikeasta asennosta pusku leijaili yli. 70. minuutilla Pjanicin sivuvapari tuli taas etualueelle kohti Demirovicia, joka ei nyt yltänyt palloon, mutta kun keskellä Marochkin repi Dzekon nurmeen, seurauksena oli rangaistuspotku, jonka Pjanic upotti vasempaan kulmaan. Bosnia yksi, Kazakstan yksi. Kazakstanin kulmapotkuissa asetelma oli tuttu. Tabybergen oli pallolla ja boksissa oli viisi kohdetta. Boksin ulkopuolella oli tällöin kuten tavallista neljä pelaajaa porrastetusti varmistamassa ja odottamassa kakkospalloja. Bosnia käytti yhä tiivistä aluepuolustusta sumputtaen maalinedustan kahdeksalla pelaajalla. Stevanovic ja tutusti Pjanic saivat vapautuksen kytätä irtopalloa lähempänä boksin reunaa. Kazakstan ei kunnioittanut sumppua, vaan keskitti rohkeasti sen keskelle parhaalle sektorille vitosen viivalle. Shushenachev hämäsi sopivasti Sehicia, joka epäröi vastaantulossaan ja Kuatin kyljestä pallo kimposi lopulta pömpeliin. Bosnia yksi, Kazakstan nolla. Puoli tuntia myöhemmin Tabybergen keskitti uudelleen samaan kohtaan. Logvinenko juoksi Sehicin ja Ahmedhodzicin väliin nikaten pallon yli maalin. Kaikki Kazakstanin neljä kulmaa Tabybergen keskitti samalla alueelle. Lisäajalla Kazakstan tasoitti 2-2:een, kun Zaynutdinovin monesti hehkutettu samettinen vasen jalka teki tuhoa. Sanotaanko näin, että tämä maali samaan aikaan sekä lievensi että pahensi tuskaani siitä, että viisumiongelmien takia minä ja kymmenen tuhatta muuta katsojaa emme saaneet nähdä paikan päällä hänen eleganttia pallokosketustaan. Vapaapotkumaali vei Bosnia-Hertsegovinalta kaksi arvokasta sarjapistettä, mikä oli hieno asia ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta samaan aikaan vain harmitti entistä enemmän tosiaan se, että tuollainen mahtipontinen vasuri jäi kokematta livenä. Bosnia ja Hertsegovina kaksi, Kazakstan kaksi.
|
|
|
|
Salming
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Chelsea FC
|
|
Vastaus #116 : 10.09.2021 klo 19:14:12 |
|
Tsekki - Ukraina 1-1 8.9.2021, A-maaotteluTsekki 4-2-3-1Tecl 10 Zmrhal 15 - Kral 21 - Pesek 8 Sadilek 12 - Soucek 22 Havel 3 - Jemelka 17 - Holes 9 - Coufal 5 Stanek 16 Ukraina 5-2-3Zubkov 11 - Sikan 20 - Yarmolenko 7 Zinchenko 17 - Makarenko 14 Korniienko 8 - Syrota 3 - Kryvtsov 4 - Kacharaba 18 - Tymchuk 19 Boyko 1 Keskiviikon mielenkiintoisin maaottelu oli Plzeňissa. Tsekki pelasi rutiinimuodostelmallaan 4-2-3-1, mutta se on toissijaista, kun keskittymiseni oli vain Ukrainassa. Se jatkoi viiden alakerralla, joten eiköhän se ole Petrakovin valinta kuukauden päästä Helsingissäkin. Pyatoville ei annettu sadatta maaottelua, vaan Boyko oli uunissa. Kakkoskärki Sikan sai mahdollisuuden kärjessä. Zubkov syrjäytti puolestaan Tsygankovin. Ranskaa vastaan pelikiellossa ollut Zinchenko tuli keskikentälle takaisin parinaan Makarenko. Puolustuksessa Shahtar Donetskin Korniienko, Kiovan Dynamon Syrota ja Slavia Prahan 26-vuotias Kacharaba olivat uusia kokeiluja. Toisella jaksolla Sobol, Yaremchuk, Shaparenko, Buletsa ja Kochergin korvasivat Kryvtsovin, Sikanin, Makarenkon, Zubkovin ja Yarmolenkon. Ukraina pallollisenaUkrainan hyökkäysmalli oli aiemmista Petrakovin peleistä tuttu 3-2-5/3-4-3. Wingbackit Korniienko ja Tymchuk pitivät leveyden, laiturit Zubkov ja Yarmolenko kavensivat välikaistoille ja Sikan oli piikissä. Zinchenko ja Makarenko pyörittivät peliä toppareiden yläpuolella. Shevchenkon istuttama ideologia alhaalta asti prässin ohi pelaamisesta oli yhä vahvana, vaikka Petrakov on sitä hitusen yrittänyt kitkeä, jottei Ukraina menettäisi palloja niin paljon omalla kenttäpuoliskolla. Puolen minuutin kohdalla Yarmolenko sortuu menetykseen kuitenkin, kun Ukraina yritti purkaa Tsekin rajaheittoprässin. Zinchenko liukui irtopalloon todella huolimattomasti suoraan nappulakengät edellä Havelia nilkkaan, mutta selvisi ilman ulosajoa, joka olisi tiennyt pelikieltoa Suomi-otteluun. Ottamalla tuomaria olkavarsista kiinni ja katsomalla koiranpentuilmeellä tätä silmiin, Zinchenko sai vakuuteltua, että rike oli vain keltaisen arvoinen, mutta hän itsekin kyllä tiesi heti taklauksen jälkeen käden ylös nostettuaan, että punainenkaan ei olisi ollut ehkä vääryys. Tsekin korkea prässi aiheutti hankaluuksia Ukrainalle alussa. Niinpä kolmannella minuutilla Kacharaba ei toista edellistä virhettä, vaan avaa suosiolla ilmassa kohti Yarmolenkoa, joka oli tutusti kohdepelaaja, kun Yaremchuk oli vaihdossa. Soucek kuitenkin voitti tämän pääpallon. Viiden minuutin jälkeen Boyko pelasi jopa maalipotkun pitkänä, koska Tsekin prässi oli aiheuttanut niin paljon ongelmia. Tilaa olisi ollut avata lyhyellä ja Shevchenkon aikana niin olisi varmasti tehty, mutta nyt Petrakovin aikana on lupa turvautua välillä pidempiin avauksiin puoleen kenttään. Myöhemmin sitten kyllä Ukraina tavallisemmin avasi alhaalta maalipotkut lyhyenä. Toisen jakson alusta vaarallinen menetys omissa, kun tauolla sisään tullut Sobol vieraammalla pelipaikalla vasempana topparina sortuu menetykseen prässin alla. Boyko oli kuitenkin hereillä tullen terävästi vastaan. Summa summarum, edelleen Ukrainalle tulee näitä mustia hetkiä, kun se menettää pallon syvällä omissa, vaikka Petrakov onkin niitä pyrkinyt vähentämään suosimalla Yaremchukin ja Yarmolenkon käyttöä enemmän kohdepelaajina puolessa kentässä. Siksi Suomenkin soisi kenties yllättävän Ukrainan korkeammalla prässillä lokakuussa sen sijaan, että se automaattisesti valuisi puolen kentän 5-3-2 blokkiin. Leveydestä hyökkääminen vastustajan wingbackien/laitapuolustajien taakseKazakstan- ja Ranska-peleissä kävi aika pitkälti ilmi se, että Petrakov haluaa wingbackiensa tekevän pystyjuoksualoitteita vastustajan wingbackien/laitapuolustajien taakse tai sitten edetä wingbackien kautta niin, että nämä houkuttelevat vastustajan wingbackin/laitapuolustajan itseensä ja pelaavat tämän selustaan laiturille, joka on välikaistalta hyökännyt selustaan. Aloitetaan tilanteista, joissa wingbackit itse juoksevat pystyyn. Kolmannella minuutilla Tymchuk on painellut laitaa pitkin ylöspäin ja saa pystysyötön itselleen pelaajalta, jota en tiedä, koska ohjaaja leikkasi uusinnasta livekuvaan vasta tässä vaiheessa. Tällä kertaa Tymchukin kääntö boksiin ei tavoittanut Yarmolenkoa tai kahta muutakaan yläkolmikon jäsentä, mutta Kazakstan-pelin tapaan huomionarvoista on se, että boksissa on jälleen aina vähintään kolme kohdetta, joten siksi Ukraina ihan mielellään keskittää wingbackien kautta boksiin, joten oman boksin siivoamisessa on oltava lokakuussa tarkkana ja varmaan kolmen topparin systeemi on aika lailla lukittu sen vuoksi. 11. minuutilla sivutoppari Kacharaba hyödyntää hänelle annetun tilan ja lähettää ristipallon Korniekolle Tsekin oikean laitapuolustajan taakse. Kornienko keskitti niin ikään suoraan juoksusta boksiin vasurillaan, jolloin Yarmolenko ei ihan ehtinyt kolmanneksi kohdepelaajaksi, mutta Zubkov-Sikan kaksikko siellä kuitenkin oli. Kumpikaan ei kuitenkaan päässyt pallolle tällä erää. Ukraina meni 1-0 johtoon 26. minuutilla. Se vyöryy 3-2-5:llään tutusti ja keskikentän pohjalta Zinchenko antaa murtavan syötön Havelin taakse spurttaavalle Tymchukille. Koska Yarmolenko oli pudonnut ylemmässä kuvassa hakemaan palloa alempaa, 22-vuotias Korniienko nousee painottomalta puolelta kolmanneksi kohdepelaajaksi. Tymchuk puolestaan keskittää ykkösellä suoraan juoksusta aiempien tilanteiden tapaan, jotta vastustaja ei ehdi juosta häntä kiinni, joten aikaisten keskitystenkin kanssa on oltava tarkkana lokakuussa. Sikanin ja Zubkovin juoksut veivät Tsekin puolustuslinjan maalille jättäen tilaa takaviistoon Korniienkolle. Tymchukin keskitys tuli läpi hänelle ja Korniienko viimeisteli upeasti vasurillaan etuyläkulmaan debyyttimaaottelussaan heti maalin. Ukrainalla ovat pullat kyllä hyvin uunissa vasemmalla laidalla, kun Mykolenkolle on asettaa Korniienkon tasoinen korvaaja. Kerrassaan upea liverpoolhenkinen wingbackilta wingbackille maali. Parin minuutin päästä Yarmolenko imee pari pelaajaa itseensä ja Tymchuk tekee pystyjuoksualoitteen. Jälleen yhden kosketuksen keskitys ennen kuin Havel ehtii peitolle. Korniienko nousee taas takatolpalle, muttei päässyt käsiksi tähän pääpalloon. Tymchuk antoi Ranska-peliin tapaan niin hyvät näytöt, että ihmettelen, jos hän ei avaa lokakuussa Helsingissä oikeana wingbackina. Karavaevin katastrofaalinen Kazakstan-esitys tuskin unohtuu ihan heti Petrakovilta. Sobolin rooli toisella jaksolla oli olla köyhän miehen Matvienko/Mykolenko vasempana topparina ja avata peliä, kun Kacharaba siirtyi keskelle ja Syrota oikealle. Tässä hän chippaa selustaan kohden Korniienkoa. Syöttö jäi vähän taakse, joten aikainen yhden kosketuksen keskitys luukulle Sikanille jäi antamatta, mutta paremmalla chipillä Korniienko olisi kenties vapauttanut Sikanin maalintekoon. Lopuksi pari näytettä siitä, kuinka Korniienko houkuttelee laidallaan Coufalin itseensä ja välikaistalle kaventanut Zubkov tekee aloitteita laitapuolustajan jättämään tilaan, mutta tsekkiläiset seurasivat nuo juoksut kurinalaisesti ja odotan samaa Suomen laitakeskikentiltä, koska Ranskaa vastaan he saivat jo harjoitella sitä suoriutuen mallikkaasti. Tästä murtautumisesta Zubkov onnistui kuitenkin hankkimaan Ukrainan ensimmäisen kulmapotkun, kun Holesin jaloista pallo meni lopulta 1v1-tilanteen päätteeksi päädystä yli. 19. minuutilta vastaava liike Zubkovilta heti, kun pallo on kierrätetty maitse Korniienkolle, mutta Holes seurasi tämänkin juoksun. Tsekki tosiaan hoiti nämä tilanteet niin, että toppari kavensi laitaan sen sijaan, että pohjapelaaja olisi seurannut juoksun, mutta Suomen tapa lienee se, että laitakeskikenttä seuraa nämä juoksut kuten Ranskaa vastaan, jotta topparit voivat pysyä keskellä kapeammalla vastustajan yläkolmikossa. Muodon sisään pelaaminen yläkolmikolle ja suoraviivaisesti selustaan jatkaminenToinen selkeä tapa yrittää murtautua on löytää yläkolmikko vastustajan muodon sisästä. Yarmolenko päivystää jatkuvasti oikealla välikaistalla ja toinen laituri sitten vasemmalla. Esimerkiksi sivutopparit hakevat syöttöjä suoraan välikaistoja pitkin eteenpäin, joten tällaiset syötöt olisi kyettävä peittämään. Tai sitten puolustuslinjasta pitää puolustaa aktiivisesti eteenpäin Yarmolenkon etupuolelle kuten tässä tekee Jemelka. Seitsemännellä minuutilla Kacharaban passi löytää Yarmolenkon, joka tuppaa tulemaan hakemaan palloa myös vähän alempaa vastustajan kk-linjan etupuolelta eikä vain odota syöttöä kahden alimman linjan väliin. Yarmolenkon lähellä tulee olla pikainen prässi, koska jos hän pääsee kääntymään positiiviseen peliasentoon, linjan taakse ryntää heti jokin ukrainalainen. Tässä se on Sikan, kun avointa jalkaa ei suljeta, joten Yarmolenko chippaa selustaan. Tällä kertaa chippi jäi vähän vajaaksi. Identtinen tilanne hetken päästä. Kun Yarmolenko saa hetkeksi jalan auki, linjan taakse on nähtävissä liikettä. Nyt sen juoksun tekee Korniienko. Suomen vasemman laitakeskikentän eli oletetusti Kamaran on kyettävä sulkemaan Yarmolenkolta tällaisten chippien mahdollisuus olemalla tarpeeksi lähellä! Holes katkoi vuorostaan tämän chipin. Kuva vasemmalta välikaistalta. Zubkov vuorostaan on pudonnut hakemaan palloa keskikentän linjan eteen ja sen saatuaan chippaa heti selustaan kohti Sikania. Ukraina ei siis paljoa aikaile, vaan kun taskuihin saadaan pelattua pallo laitureille, nämä kääntyvät kasvot kohti maalia ja yrittävät pelata suoraviivaisesti selustaan. Yaremchukin ollessa piikissä tälle voidaan pelata myös selkä kohti maalia suojaukseen boksin reunalle lukakumaisesti kuten Kazakstan-peli osoitti, mutta myös kakkoskärki Sikan väläytti kertaalleen kohdepelaajan kykyjään toppareiden etupuolella. Tässä hän jatkaa Kacharaban chipin taitavasti ykkösellä selustaan keskikentältä juoksun tekevälle Zinchenkolle. Zinchenkon ninjapotku meni kuitenkin yli maalin. Ukraina pallottomanaUkraina puolusti yhä 5-2-3/5-4-1 muodossa. Pallonhallinta oli Tsekille 63-37 ja maalintekoyritykset 20-6. Ukraina siis vetäytyi aika herkästi tähän keskiblokkiin. Jos Suomi päättäisikin pelata 4-4-2:lla eli rakentaa silloin alhaalta tsekkimaisesti 2-4-4:lla, Ukrainaa prässäisi luultavimmin tähän tapaan. Kärki merkkaisi topparit alivoimaisena. Laiturit seuraisivat laitapuolustajat ja keskustan kaksikko peilaisi keskustan kaksikon. Kuvan ulkopuolella Ukrainan viiden alakerralla on puolestaan 5v4 ylivoima Tsekin ylänelikkoa vastaan. Syvällä varsinkin muoto muuntui 5-4-1:een, kun laiturit valuivat Ranska-pelin tapaan todella alas auttamaan wingbackeja. Muoto on tiivis ja kapea, joten tilat ovat laatikoituina leveydessä ja selustassa. Keskeltä on todella hankala yrittää tulla kombinaatioilla ja sen Ranskakin sai tuta, joten siksi minulla ei ole hirveästi luottoa siihen, että Suomi esimerkiksi onnistuisi hitaammilla hyökkäyksillä tulemaan keskeltä läpi muodon sisään pelaamalla, vaan on vain rehdisti käytettävä hyväksi Ukrainan jättämiä tiloja sivurajoille ja linjan taakse! B-korin topparitkin lisäksi osoittivat sen, että he pumppaavat tarvittaessa tehokkaasti eteenpäin tukkimaan tiloja kahden alimman linjan välistä. 63. minuutilla Ukraina loi illan parhaan vastaiskunsa, kun Syrota puolustaa mainiosti eteenpäin riistäen matvienkomaisesti pallon vastustajan etupuolelta. Lopuksi hän tarjoili pallon Zubkoville, joka haki vielä takatolpalle syöttöä tyhjiin Yaremchukille, mutta tarkkuus oli hukassa. Tällaisia vastustajan harhasyöttöjä ja vastaiskutilaisuuksia Petrakovin Ukraina kyttää tuossa tiiviissä puolustusmuodossaan, joten ehkä he luovuttavat pallonhallinnan Suomelle. Selustassa olleen tilan käyttöKoska Ukraina jätti tilan selustaan ja leveyteen, Tsekki käytti niitä murtautumisreittejä suosiolla. Otetaan ensin muutama hyvä näyte siitä, kuinka se käytti selustassa ollutta tilaa. Seitsemännellä minuutilla Tsekki ei löydä muuta keinoa kuin pelata selustaan, jonne Tecl kirmaa ja kun keskitoppari Kryvtsov sopivasti haparoi, läpiajo on taattu. Viimeistely vain epäonnistui, kun Kryvtsov ehti vielä paikkaamaan erheensä liukuen pallon tolpan kautta väljemmille vesille, mutta tämä tilanne ainakin mielestäni viittaisi siihen, että Petrakov ei voi laittaa Kryvtsovia avaukseen Suomea vastaan, koska kolmikko Mykolenko-Matvienko-Zabarnyi on yksinkertaisesti varmempi ja Pukin pystyjuoksujakin vastaan Kryvtsov voi olla ongelmissa raskasjalkaisena topparina. Samanlainen tilanne 13. minuutilta. Havel ei löydä muuta syöttöpaikkaa, joten hän chippaa pystyyn kohti Teclia, mutta tämä syöttö karkasi Boykolle saakka. Pukin pitää jaksaa tehdä itsensä pelattavaksi linjan taakse läpi illan samaan tapaan. Tähän kuvaan on helppo kuvitella Havelin tilalle DOS avaamaan peliä vasurillaan. Boksin liepeiltäkin voi kokeilla pieniä chippejä selustaan, koska keskikentän linjan valuessa puolustuslinjan syliin, sen etupuolelle jää tilaa operoida avonaisilla jaloilla. Tässä Tecl on itse liikkunut keskeltä pelattavaksi laitaan ja kun Kacharaban prässi on hitusen myöhässä, hän poimii selustaan juoksevan pelaajan. Sadilek pääsi ohjaamaan avopaikasta, mutta Boyko venyi upeaan reaktiotorjuntaan vasemmalla kädellään. Leveydessä olleen tilan käyttöUkrainan muoto on kapea, joten leveydessä on tilaa ja ranskamaisesti Tsekki haki paljon keskityksiä laitakaistoilta pyrkien siten luomaan maalipaikkoja. Poimin talteen kolme tilannetta, joissa sitä oli onnistaa ja ne ovat osoituksia siitä, että Urosen ja Pohjanpalon yhteistyön jatkumiselle olisi tilaisuus olemassa tulevassa lokakuun ottelussa ja toki Alhollakin on lupa keskittää laadukkaammin kuin Kazakstania vastaan. 12. minuutilla Tsekkiä on lähellä onnistaa, kun Zmrhal keskittää leveydessä olevasta tilasta. Boksiin noussut Sadilek nikkasi toppareiden välistä etukulmasta niukasti ohi. Hetken päästä Coufal keskittää toiselta puolelta tyhjästä tilasta. Kral löytyy vuorostaan Syrotan ja Kryvtsovin välistä vapaana. Haltuunotto ei ollut optimaalinen, joten toisen kosketuksen kuti jäi ampumatta. Toisella jaksolla puolestaan kulmapotkun jälkeen Coufal saa jalan auki laidassa 1v1-tilanteessa ja antaa laadukkaan pallon etutolpalle. Näitä toivotaan myös Alholta lokakuussa. Tecl tulee vauhdilla paikalle ja ohjaa tolppaan. Tsekki yritti jonkun verran murtautua keskityspaikoille samoin kuin Ukraina eli pelaamalla palloja wingbackien/laitapuolustajien taakse, mutta ukrainalaiset seurasivat kurinalaisesti nämä juoksut aivan kuten Ranskaakin vastaan. Tässä Zinchenko pitää Kralin kontrollissa, kun Coufal on houkutellut Korniienkon itseensä. KaukolaukauksetKazakstan on osoittanut, ettei ole häpeällistä nojata kaukolaukauksiin tänä maaliodottama-aikakautena. Koska Ukrainan kaksi alinta linjaa valuvat niin lähekkäin syvällä, keskikentän linjan etupuolelle jää tilaa selustachippien lisäksi laukoa suoraan 20 metristä ja sitä mahdollisuutta pitäisi käyttää, joten kenties Valakarille olisi tarvetta avauskokoonpanossa, jos Lod ei ole käytettävissä. Tsekin tasoitusmaali viime sekunneillakin syntyi nimenomaan laukauksesta boksin reunalla olleesta tilasta, kun Vydra viimeisteli kliinisesti yläkulmaan sen jälkeen, kun ensin murtautuminen laidasta ja heti perään kuljetus selustassa olleeseen tilaan eivät tuoneet tulosta, vaan Sobol törkkäsi irtopallon lopulta suoraan Vydralle. KulmapotkutUkraina jatkoi kulmien puolustamista aluevoittoisesti, mutta yhdeksän pelaajan sijaan sillä oli nyt "vain" bosniamaisesti kahdeksan pelaajaa maalin eteen ryhmittyneenä, kun Zubkov ja Korniienko saivat vapautuksen. Ukraina siivosi kaikki kulmat, jotka Tsekki yritti pelata tuohon sumppuun, joten minä suosisin kyllä sitä, että Suomi yrittäisi keskittää tuon ison ryhmittymän yli taka-alueelle tai sitten suoraan boksin reunalle pyrkien ampumaan vaikka volleyn ilmasta, koska erikoistilanteet ovat olleet melko kesyjä jo jonkin aikaa ja minulla on tunne, että jos Lod vaikkapa käskytetään keskittämään keskelle boksia, Ukraina siivoaa kulmat yhtä vaivatta kuin tässä pelissä miesylivoiman turvin Suomen puskiessa päätä turhaan betoniseinään. Jotain tällaista siis, kiitos. Urosen voisi vaikkapa nostaa boksin reunalle ja siirtää Kamaran varmistamaan alas Alhon seuraksi. Ei muuta kuin kädet ristiin ja toivomaan, että laukaus painuu ihmismeren läpi yläkulmaan. Ukrainan hyökkäyspään kulmista jäi mieleen tällainen 2+4 variaatio, joka toistui useasti eli kaksi pelaajaa oli valmiiksi vitosen alueella tavanomaisemman yhden sijasta. Jos Suomi jatkaa kulmien puolustamista 5+2+3 mallilla se tarkoittaisi sitä, että Arajuurta ja Jollea olisi vitosen alueella häiritsemässä kaksi pelaajaa tasavoimaisina. Taaempaa neljä muuta kohdetta kirmasi vitosen viivalle, johon Zinchenko useimmat keskitykset laittoi. Lopuksi aivan liian aikaiset avauskokoonpanoveikkaukset otteluun Suomi-Ukraina ilman loukkaantumisia: Suomi 5-3-2 Pohjanpalo - Pukki Kamara - Sparv - Lod Uronen - O'Shaughnessy - Arajuuri - Toivio - Alho Ukraina 5-2-3 Tsygankov - Yaremchuk - Yarmolenko Zinchenko - Sydorchuk Korniienko - Mykolenko - Matvienko - Zabarnyi - Tymchuk Bushchan Urosen ja Alhon juoksuvoiman pitäisi riittää puolustamaan 1v1-tilanteita, kun Tymchuk ja Korniienko (jos hän nyt saa Petrakovilta tilaisuuden jatkaa avauksessa) kipittivät sivurajaa pitkin ylöspäin pystysyöttöjen perään. Kamaran tehtävä on sulkea Yarmolenkon avoin vasen jalka jatkuvasti ja seurata, jos tämä yrittää tehdä juoksuja Urosen taakse välikaistalta. Samoin oikealla puolella Lod peittää Tsygankovin (tai Malinovskyin, jos tämä pääsisi avaukseen) vasuria ja seuraa tämän haavoittavat juoksut Alhon taakse. Sparv suojaa kahden alimman linjan välistä aluetta, jotta Ukraina ei löytäisi Yaremchukia niin helposti tämän pudotessa Kazakstan- ja Ranska-pelien tavoin jatkuvasti pelattavaksi kymppialueelle pois toppareiden pihdeistä. Sivutopparit puolustavat tarvittaessa eteenpäin ja kaventavat wingbackien jättämiin tiloihin, jos Kamara ja Lod vuotavat ylempänä. Pukin asettaisin oikeaksi hyökkääjäksi siksi, että hän jaksaa Pohjanpaloa paremmin seurata Mykolenkon nousut sivutopparina Suomen kenttäpuoliskolle. Pohjanpalo pysyy puolestaan paremmin Zabarnyin kyydissä. Avaukseen Jolle joka tapauksessa tarvitaan, koska Suomelle ei jääne muuta vaihtoehtoa kuin edetä leveydestä keskityksillä tai pelata Pukille selustaan ja jos ja kun toivottavasti Uroselta ja Alholta nähdään paljon luukkupalloja, Pohjanpaloa parempaa kohdetta ei tästä maasta löydy. Pukki saa puolestaan tehdä vähemmän yllättäen nuo pystyjuoksualoitteet ja kaukolaukauspelotteen tarjoaa Lod. Jensenin kaltaiselle kombinaatiopelaajalle ei tässä pelissä tule olemaan juurikaan käyttöä.
|
|
|
|
Salming
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Chelsea FC
|
|
Vastaus #117 : 25.09.2021 klo 10:13:20 |
|
Ranska - Suomi 2-0 7.9.2021, MM-karsinnatRanska 5-2-1-2Benzema 19 - Martial 9 Griezmann 7 Rabiot 13 - Pogba 6 T. Hernandez 22 - Kimpembe 3 - Varane 4 - Zouma 15 - Dubois 2 Lloris 1 Suomi 5-3-2Pukki 10 - Pohjanpalo 20 Kamara 6 - Schüller 11 - Nissilä 16 Uronen 18 - O'Shaughnessy 3 - Arajuuri 2 - Väisänen 5 - Alho 17 Hradecky 1 Ranska yllätti viiden alakerrallaan, jota se käytti edellisen kerran 45 minuutin ajan Sveitsiä vastaan EM-viheriöllä. Sinällään murtautumismalleihin en odottanut suurta muutosta, koska katsoin pikaisesti koosteen tuosta Sveitsin ja Ranskan välisestä ottelusta ja siinäkin Ranska tuli vahvasti laitojen kautta sekä haki syöttöjä selustaan, mutta ehkäpä tällä muodostelmalla Deschamps halusi helpottaa keskeltäkin etenemistä, koska muodon sisään pelaaminen on ollut vähäistä Bosnian ja Ukrainan tiiviitä viiden alakerran muotoja vastaan ja tässä ottelussa Ranska vyöryikin keskeltä muutamaan otteeseen erittäin näyttävästi. Mitä tulee Suomeen, Nissilää, Väisästä ja Alhoa en odottanut avaukseen, mutta ymmärrän perustelut heidän kohdallaan. Raitala oli EM-kisoissa loppua kohden viennissä wingbackina ja kun Alho selviytyi lauantaina hyvin puolustussuuntaankin, olin täysin OK sen kanssa, että hän sai mahdollisuutensa. Väisäsen kyky siivota pääpelivoimallaan keskityksiä puolestaan johti nuorennusleikkauksen ohella varmasti osittain siihen, että hän oli avauksessa Toivion sijasta, koska odotettavissa oli isäntien keskitysralli laidoilta, vaikka ei Toiviokaan huono ilmassa ole. Nissilä puolestaan oli hyvä valinta laitakeskikentäksi, koska hän osoitti aiemmissa peleissä sen, että liike riittää tälle tasolle ja tuossa roolissahan tärkeää on se, että jaksaa uurastaa jatkuvasti keskemmältä laitaan seuraamaan vastustajan laitapuolustajaa, mutta kun Ranska pelasikin wingbackeilla ja kolmella topparilla, hän sai olla hieman keskemmällä peittämässä syöttöjä taskuihin, kun Alholle oli selkeä vastinpari Hernandezissa. Nissilä myös onnistui vaihtopelaajista Kairista paremmin sijoittumaan oikein pallottomana Kazakstan-pelissä. Valakarinkin puolustusosaamiseen minulla kyllä olisi ollut luottoa lauantain perusteella, mutta Kanerva preferoi Nissilää. Ranska pallollisena vs. Suomi pallottomanaRanska hyökkäsi 3-2-5:llä, joka oli odotettua avauskokoonpanon selvittyä. Wingbackit toivat leveyden, Griezmann etsi tiloja linjojen väleistä ja kärkipari roikkui puolustuslinjassa ollen valmiudessa menemään pystyyn tai tulemaan vastaan. Suomi puolusti tietysti 5-3-2:lla. Kärkipari jäi 2v3-alivoimaisiksi toppareita vastaan, jotka saivat aika odotetusti kierrättää suhteellisen rauhassa, kun Pukki ja Pohjanpalo yrittivät peittää syöttöjä keskustaan Rabiotille ja Pogballe, joita laitakeskikentät Nissilä ja Kamara olivat valmiudessa prässäämään alapuolelta. Wingbackit pelasivat wingbackeja vastaan ja topparit+Schüller ylimääräisenä miehenä keskellä loivat 4v3 ylivoiman Ranskan yläkolmikkoa vastaan saaden toki apuja vielä Nissilältä ja Kamaralta, jotka pyrkivät peittämään syöttöjä puolustuslinjan eteen tuolle yläkolmikolle kontrolloidessaan samalla Rabiotia ja Pogbaa. Kärkiparista eritoten Pukin tehtävä oli estää Ranskaa pelaamasta Pogban kautta. Alemmissa kuvissa Pogba on vaihtanut puolta Rabiotin kanssa päästäkseen paremmin pallolle, mutta niin vain Pukki juoksee Pohjanpalon alapuolelta Pogban perässä estäen tätä pelaamasta vapaasti useampaan otteeseen, kun Pogba yrittää poistua Suomen yläviisikon kontrollista wingbackin jättämään tyhjään tilaan. Kuva toiselta jaksolta liittyen vielä muotoihin. Ne pysyivät samoina pelin loppuun saakka vaihtorulettienkin jälkeen. Tässä vaiheessa Soiri oli korvannut Urosen ja keskikentän linja oli muodossa Nissilä-Kamara-Valakari, kun Schüllerkin oli vaihdettu pois ja Kamara siirtynyt keskelle. 73. minuutilla puolestaan Jensen otti yksi-yhteen Pohjanpalon paikan kärkiparissa ja Kairinen korvasi keskikentällä Nissilän, jolloin Kamara siirtyi takaisin vasemmalle ja Kairinen tuli pohjalle. Lopussa vielä Raitala korvasi Alhon, jolloin Soiri vaihtoi oikeaksi wingbackiksi Raitalan tultua vasemmalle. Ranska puolestaan vyöryi toisellakin jaksolla 3-2-5:llä. Mukiele korvasi vain Duboisin wingbackina, Ben Yedder Martialin sekä Lenglet Kimpemben ja Tchouameni Griezmannin. Lopuksi pari kuvaa muistiin hetkistä, kun Suomi otti ylempää kiinni tappiolla. Maalipotkun se yritti pakottaa pitkänä koko kentän miesvartioinnilla, mutta Ranskaa ei huimannut, vaan se lähti purkamaan prässiä. Tällöin standardinomaisesti painottoman puolen wingbackin Suomi jätti auki, kun Ranska lähti avaamaan Kimpemben, Rabiotin ja Hernandezin kautta. Raitala jätti siis Mukielen auki ja hölkkäsi luomaan alas yhden miehen ylivoiman. Tässä ylivoima kohdistuu DOSin kanssa yhdessä Martialiin. Suomen puolustuslinjan selustaan pelaaminenAiempiin peleihin nähden Ranska haki yllättävän vähän pystysyöttöjä, mutta se johtui varmasti osin systeemin muutoksestakin ja toki siitäkin, että Pogban avoin jalka suljettiin hyvin usein nopeasti esimerkiksi Pukin johdolla. Ehkä myös Deschampsin johdolla valmennusosasto oli todennut nuo pystysyötöt sitten kuitenkin turhan tehottomaksi aseeksi, vaikka Ranska niillä olikin luonut joitakin paikkoja aiemmissa peleissään viiden alakertoja vastaan. Ensimmäinen yritys tuli yhdeksännellä minuutilla. Suomen keskikentän linjassa paikat ovat sekaisin Nissilän ollessa vasemmalla, Glenin keskellä ja Raden oikealla. Pukkikaan ei koko iltaa voinut juosta sivuttain, vaan oli laitakeskikentän vuoro prässätä Pogbaa, kun pallo on kierrätetty ohi ylimmän prässilinjan puolelta toiselle. Nissilä on kuitenkin vähän myöhässä ja samalla Griezmann tekee linjojen välistä aloitteen selustaan, mutta ylimääräisenä keskikenttänä Kamara oikeaoppisesti seuraa juoksun. Lisäksi Arajuuri kavensi vielä tukkimaan tilaa ja lahjoitti suosiolla Ranskalle kulmapotkun Griezmannin paineen alla. 23. minuutilla Pogba on liikkunut taas pois yläviisikon katiskasta täyttämään Duboisin jättämää tilaa. Kärkipari roikkuu linjassa ja molemmat tekevät yhtä aikaiset synkronoidut aloitteet. Schüller on vuorostaan vähän myöhässä nyt, kun Ranska on kierrättänyt pallon puolelta toiselle. Benzema pudottaa Arajuuren edestä pallon Martialille, jonka DOS vähän hukkaa kakkospallossa. Kamara keskimmäisenä keskikenttänä ylimääräisenä pelaajana tulee apuun tukkimaan tilaa puolustuslinjan edessä ja saakin tökättyä pallon irti Martialilta... ... mutta Väisäsen louhikkokosketus tarjoaa Martialille uuden yrityksen. O'Shaughnessyn upea liukublokki pelastaa kuitenkin Suomen takaiskulta. 70. minuutilla Suomi väsyneenä pallon perässä juoksemiseen ei enää jaksa sulkea Pogban jalkaa yläviisikon keskellä. Avausjaksolla vielä tällaisia tiloja operoida keskellä ylimpiä prässilinjoja ei Paulille siunaantunut, mutta nyt siunaantuu ja heti Benzema painelee pystyyn. Benzema pudotti pallon vuorostaan Väisäsen takaa Griezmannille, joka tinttasi puolivolleyn ohi maalin boksin reunalta. Tilanne oli toki niukka paitsiokin. 85. minuutilla Jensenin soisi tuoreilla jaloilla sulkea Pogban tassu, mutta niin ei käy. Benzema painelee taas Väisäsen taakse pystyyn. Hämähäkkimies torjui alakulmasta vasemman jalan laakin. Selustauhka oli jatkuvasti kuitenkin olemassa ja kun Suomi herpaantui, sitä käytettiin, muttei siltikään niin paljoa kuin aiemmin. Leveydessä olleen tilan käyttöLeveydestäkään Ranska ei luonut läheskään niin paljoa uhkaa kuin sopi olettaa ja keskitysrallitkin jäivät vähäisiksi, joten leveyden puolustamisesta Suomelle voi antaa kohtalaisen hyvän arvosanan, mutta tietysti muoto oli eri kuin aiemmin näissä karsinnoissa ja suosi keskeltä etenemistä. Osion alkuun voisi käydä läpi positiivisia puolustuspelitekoja Huuhkajilta, kun Ranska yritti tuttuun tapaan luoda keskityspaikkoja pelaamalla vastustajan wingbackien taakse palloja juoksuun. Kahdeksannella minuutilla Dubois chippaa Urosen taakse, mutta DOS tietää, mitä on tulossa ja seuraa Martialin juoksun. Arajuuri kaventaa niin ikään laitaan ja tuplaamalla Suomi hoitaa tilanteen. Hetken päästä Griezmann vapauttaa Urosen selustaan uudelleen Martialin, mutta nyt Väisänen on kulmapotkun jälkeen kaventamassa tilan pois. Tuplaus toimii tälläkin kertaa, kun Uronen liukuu pallon yli päädystä lopulta. Puolen tunnin jälkeen sama kuvio. Dubois on pallossa puolessa kentässä. Griezmann on tullut pois linjojen väleistä, joten Uronen keskittyy häneen ja kun Duboisiin ei kohdistu prässiä, tämä pelaa selustaan Martialille, mutta DOS seuraa vuorostaan kurinalaisesti juoksun. Urosen tuki tulee taas nopeasti, joten Martial ei pääse etenemään saatika edes keskittämään. 43. minuutilla Suomen wingbackit ovat hetkellisesti väärillä puolilla. Griezmann lähtee kymppialueelta haavoittamaan Alhon takana olevaa tilaa, mutta Kamara seuraa hyvin juoksun, joten Dubois ei lähde edes yrittämään. Hetkeä aiemmin toisella laidalla Nissilä teki laitakeskikenttänä sitä, mitä häneltä odotettiin eli auttoi wingbackia selustan puolustamisessa. Alho prässää tässä Hernandezia ja Rabiot lähti tekemään juoksua Nikolain taakse, mutta Nissilä reagoi ajoissa pysyen kyydissä mukana. Sama toistuu kahden minuutin päästä. Nissilä on asemoinut itsensä valmiiksi siten, että Rabiot ei edes lähde yrittämään selustajuoksua wingbackin taakse toisin kuin monesti Ukrainaa vastaan. Palavereissa oli ilmiselvästi teroitettu wingbackien taakse jäävien tilojen puolustamista kurinalaisesti ja siinä Suomi onnistui. 71. minuutilla Arajuuri sai varoituksen. Valakari ei saanut Pogbaa kuriin keskialueella ja tämä chippasi Soiri-DOS kaksikon taakse leveyteen. Mukiele ja Martial sijoittumisillaan olivat imeneet vasemman laidan kaksikon melko ylös prässäämään ja se avasi tilan Pogban chipille, kun Suomi tappiolla otti entistä ylempää kiinni. Arajuuri tosiaan kavensi Griezmannin perässä sivurajalle, mutta liukui lopulta jaloille aiheuttaen vapaapotkun läheltä kulmalippua. Muutaman keskityspaikan Ranska kuitenkin loi puhtaasti leveydestä edeten. 24. minuutilla hetki ennen johtomaalia Hernandez tekee sisäkaistajuoksun ja vie Alhon mukanaan. Samalla Martial on liikkunut leveyteen ja kommunikaatio ei oikein toimi, kun Kamara ylimääräisenä pelaajana keskellä tai Nissilä eivät kumpikaan Martialia merkkaa, joka saa keskittää vapaasti. Lopulta Alho liikkui takaisin leveyteen ja Glen putosi kiinni Hernandeziin, mutta se oli myöhäistä. Arajuuri kuitenkin siivosi keskityksen. 57. minuutilla puolestaan Zouman vahva tempokuljetus eristää Duboisin laidalle Urosta vastaan. Dubois harhautti upeasti loukkaantuneen Urosen, kun tuplaus jäi tällä kertaa uupumaan Kamaran jäätyä boksin reunalle merkkaamaan ranskalaisia luottaen ihan oikein siihen, että Uronen ei 1v1-tilannetta häviäisi. Schüller tuli kuitenkin lopulta ajoissa vastaan ja esti Duboisia syöttämästä omille päästen väliin. Keskitys viipui liiaksi siis. Suomen muodon sisään pelaaminenEniten näytteitä kertyi tämän väliotsikon alle, joten Deschampsille voi antaa sulan hattuun toimivasta muutoksesta, koska nyt todella Ranska suorastaan ajoittain leikitteli Suomen kahden alimman linjan välissä kapealla olleen yläkolmikkonsa johdolla pelaten kauniita kombinaatioita, jotka uupuivat neljän alakerralla pelatessa etenemisen painotuttua liiaksi leveydessä olleen tilan käyttöön. Sparvin poissaollessa keskikentän linjan ja puolustuslinjan välinen tiiviys ei ollut parhaimmillaan ja kun kaupan päälle yksilöiden taidoissa, kaksinkamppailuvoimassa yms. oli eroja, jälki oli välillä vieraiden kannalta tuhoisaa. Jos Sparv olisi ollut kunnossa johtamassa joukkoja, kenties Ranska ei kuitenkaan ihan niin paljon olisi päässyt murtautumaan keskeltä, joten sikäli kapteenin poissaolo oli merkittävä. Ensimmäisen kerran Huuhkajien kahden alimman linjan välinen tila kävi ilmi ajassa 3:45, kun Kimpembe haki Benzemaa, mutta syöttö karkasi Lukelle. Pogba ja Rabiot olivat keskellä kontrollissa, joten heille ei voinut pelata. Koska Nissilä on noussut kärkiparin avuksi prässäämään topparia, Schüller on joutunut liikkumaan lähemmäs Rabiotia ja siksikin toki Benzema on niin auki, kun Arajuuri ei ole lähtenyt pumppaamaan selkään kiinni. Ennen kuin mennään negatiivisiin asioihin Suomen kannalta, on paikallaan käydä läpi pari positiivista tilannetta. Ranskalla kesti kuitenkin parikymmentä minuuttia ennen kuin se kunnolla pääsi operoimaan linjojen väleissä. Esimerkiksi tässä Benzema ei pääse kääntymään, vaan hänet pakotetaan palauttamaan pallo alas, kun Arajuuri on iskemässä selkään. Parhaiten eteenpäin toppareista pumppasi kuitenkin O'Shaughnessy. Yllä on kolme mallisuoritetta, kun hän oli tarpeeksi ajoissa lähellä vastustajaa estäen kääntymisen puolustuslinjan edessä, vaikka keskikentän linja olikin puhkottu. Hänellä oli myös sopivaa tilannekovuutta Martialia ja Benzemaa vastaan toisin kuin vaikkapa Väisäsellä. Ensi kerran Ranska loi muodon sisään pelaamalla maalipaikan 21. minuutilla. Griezmann ja Benzema pelaavat seinän. Ranska vyöryy 3-2-5:llä. Benzema ja Dubois ovat vaihtaneet paikkoja. Dubois tekee sisäkaistajuoksun Urosen taakse ja vie Kamaran mukanaan, joka seuraa tutusti tuon juoksun wingbackin taakse, mutta samalla Griezmannin putoamiselle jää iso tila. Arajuuri on DOSin paikalla sivutopparina hetkellisesti ja yksinkertaisesti reagoi myöhässä. Niinpä Grizulle jää aikaa pelata vapaa seinä Benzeman kanssa, joka karistaa Urosen. Benzeman painavan vasurin Hradecky kuitenkin torjui yli maalin, kun Arajuuri ja Uronen eivät saaneet 2v2-tilannetta kuriin. Kenties tämä paikka ei olisi syntynyt, jos DOS olisi ollut omalla paikallaan ja irronnut Arajuurta aiemmin Griezmannin selkään. 1-0 maalissa Griezmann on pudonnut keskimmäiseen tasoon Pogban seuraksi ja Rabiot tehnyt nousun kymppialueelle. Martial on leveydessä ja Hernandez hänen tilallaan kapeammalla keskellä. Nissilä prässää oikein Rabiotin tuuraajaa Griezmannia, mutta Alho ja Kamara vuotavat. Alhon pitäisi olla lähempänä leveyttä, koska Martial on nyt ikään kuin wingback ja antaa Väisäsen huolehtia Hernandezista. Kamara puolestaan on keskimmäinen keskikenttä, jonka tehtävä on tukkia tilaa puolustuslinjan edessä. Nyt hän ei sitä tee, vaan Benzema ja Rabiot ovat täysin auki hänen takanaan. Käy niin, että Griezmann pelaa leveyteen ja Alho irtoaa sinne myöhässä. Samalla G vie liikkeellään Kamaran pois syöttölinjalta ja Benzema löytyy nyt vapaana linjojen välistä. Sekä Väisäsellä että Arajuurella on jo miehet kontrollissa, joten Glenin pitäisi seurata edes tämä juoksu, jottei Arajuuri tai Väisänen jää alivoimaiseksi. Benzema jatkoi ulkosyrjällä Griezmannille, jonka Kamara jätti seuraamatta, joten Väisänen jää yksin Hernandezia ja Griezmannia vastaan puolitiehen ja osin siksikin Griezmann pääsee niin helposti hänen ohitseen. Lopputuloksena on kaunis ulkosyrjäviimeistely taka-alakulmaan. Ranska yksi, Suomi nolla. 59. minuutilla puolestaan Griezmannille luodaan paikka hattutemppuun. Schüller ylimääräisenä keskikenttänä keskeltä lähtee sulkemaan Pogban avointa jalkaa, mutta se jättää sitten valtavan aukon Benzemalle ja Griezmannille hyödynnettäväksi topparien eteen. Kamara ei saa kuriin Griezmannia, joka törkkää pallon Benzemalle, jolle Väisänen on puolestaan jättänyt liikaa tilaa. Benzema pelasi seinän ja Suomen kommunikaatio pettää, kun Griezmannille jää aikaa operoida kasvot kohti maalia Väisäsen, Kamaran ja Schüllerin katsoessa vierestä. Arajuuri puolestaan ei saa kuriin Martialia, joka pudottaa seuraavan seinän Griezmannille, jolla on avoimet ovet. Nissilä joutuu lopulta yrittämään Grizun kiinnijuoksemista. DOS jäi yksin kahta vastaan. Kolmas peräkkäinen seinäpeli. Nyt Griezmannin partrenina on taas Benzema, joka pudottaa keskelle ja lopulta Griezmann ampui hieman yli oikealta. Upea kombo, mutta osoitus jälleen siitä, että Suomen kahden alimman linjan välinen yhteistyö ei toiminut. Jos Kairinen vuotikin Kazakstania vastaan laitakeskikenttänä, keskikentän keskellä hän antoi ihan lupaavia näyttöjä jatkoa ajatellen tässä ottelussa. Esimerkiksi 77. minuutilla hän oli hyvin sijoittuneena Benzeman iholla tukkien tilan puolustuslinjan edessä ja katkoi Martialin syötön. Jos Sparvkaan ei ole käytettävissä Ukrainaa vastaan Schüllerin ollessa pelikiellossa, melkeinpä harkitsisin Kairista keskikentän keskustaan, jottei Kamaraa tarvitsisi siihen rooliin uhrata. Vaikka edeltävässä osiossa ei keskityksiä hirveästi nähty, Ranska kuitenkin sai keskityspaikkoja, mutta loi ne Kansojen liigasta tutulla klassisella tavalla pelaamalla ensin muodon sisään ja sitten nopeasti ulos leveyteen entistä tyhjempään tilaan, kun Suomen muoto oli ehtinyt kaventaa keskemmäs kohti pallollista uhkaa. Puolen tunnin kohdalla Ranska tulee 3-1-6:lla, kun Rabiot on noussut yläviisikon avuksi ja Schüller jää täten 1v2-alivoimaiseksi häntä ja Griezmannia vastaan. Kamara puolestaan ei saa katki Benzeman syöttöä. Schüller saa estettyä Rabiotin ensimmäisen syötön, mutta kaatuu ja Griezmann jää entistä vapaammaksi. Arajuuri irtoaa myöhässä vastaan. Griezmann siirtää Benzemalle. Nopea seinäpeli linjojen väleissä ja sitten siirto tyhjään tilaan leveyteen Hernandezille, kun Alho on kaventanut keskemmälle auttamaan toppareita. Alho kuitenkin blokkasi vielä hyvin Hernandezin luukkupallon. Jatkotilanteessa Rabiot haki takatolpalta Duboisia, mutta Uronen puolusti selustaansa yhtä hyvin EM-kisoissakin selvittäen tilanteen lopulta Hradeckynkin avustuksella. Hetken päästä Griezmann syöttää Glenin edestä muodon sisään Benzemalle. Schüller on ollut prässäämässä Pogban avointa jalkaa eikä ehdi palaamaan paikalleen. Väisänenkin irtoaa selkään myöhässä. Pari nopeaa kosketusta kymppialueella johtavat pallon palautumiseen Grizulle, joka jakaa leveyteen keskityspaikkaan Duboisille, kun Uronen on alhomaisesti kaventanut keskelle auttamaan toppareita. DOS kuitenkin katkaisi Duboisin keskityksen, joka suuntautui edeltävän tavoin kohti Martialia viiteen metriin. Ranskan 2-0 osuma syntyi samalla kaavalla 52. minuutilla. Toppareilla on 3v2 ylivoima ja pallo kierrätetään Kimpembelle, joka antaa puhkovan syötön Benzemalle, joka kiepsahtaa luvattoman helposti Väisäsen ja Schüllerin ohi, mutta tämä ei voinut repiä enempää varoituksen vuoksi. Benzema levitti linjojen välistä laitaan, Dubois keskitti boksiin ohi Urosen ja Griezmann viimeisteli taitavasti. Ranska kaksi, Suomi nolla. Mainittakoot lopuksi, että yksi tapa murtaa puolustus ovat myös kaukolaukaukset. Niitä Ranskalta nähtiin muutama keskikentän kaksikolta, kun 27. minuutilla Pogba ohitti jalalla keskikentän linjan ja ampui kaukaa, mutta laukaus kilpistyi toppareihin. 52. minuutilla puolestaan Rabiot kokeili samoilta jalansijoilta oikealta välikaistalta kuin Ukrainaa vastaan, mutta veto viuhui oikealta ohi. Noista ei ole tarpeen ottaa erikseen kuvia. Suomen positiiviset tilanteenvaihdotSuomen tilanteenvaihdoissa pidin siitä, että todella usein pallo pelattiin pystyyn kohti Pukkia ja selustaa 1-2 syötöllä, jolloin Suomi ei antanut Ranskalle tilaisuutta loistaa negatiivisissa tilanteenvaihdoissa samoin kuin ennen. Toisin sanoen, kun aiempien pelien perusteella tiedossa oli, että Ranska todella usein hidastaa vastaiskut viimeistään keskiviivalle, Suomi suosiolla ohitti keskiviivan pitkällä syötöllä ylös pakottaen täten edes Ranskan topparit voittamaan juoksukilvat. Sen sijaan, että Suomi olisi siis hitaammilla ratkaisuilla kuitenkin menettänyt pallon viimeistään puolessa kentässä, nyt se antoi itselleen edes mahdollisuuden saada jotain aikaan vastaiskuista pelaamalla ne nopeasti pystyyn. 27. minuutilla Pogban blokatun kaukokudin jälkeen Kamara pelaa irtopallon Jollelle, joka pudottaa Radelle ja Pukki painaa pystyyn. Juuri ennen kuin Grizu ehtii iholle, Schüller pelaa pystyyn. Suomi siis kolmella siirrolla tavoitteli Pukkia ja enempään ei olisikaan ollut aikaa. Zouma vei kuitenkin juoksukisan. Hetken päästä Ranska tulee taas 3-2-5:llä. Griezmann ja Rabiot ovat vaihtaneet tasoja. Griezmann yrittää Pogban kautta pelata Rabiotille llinjojen väliin, mutta Schüller puolustaa ajoissa eteenpäin suorittaen riiston ennen kuin hän olisi jäänyt taas 1v2-alivoimaiseksi kymppialueelle. Ensimmäinen syöttö lähtee pystyyn, hyvä. Toppareilla oli kuitenkin 3v2 ylivoiman Suomen kärkiä vastaan, joten Varane kontrolloi tämän tilanteen El Pugia vastaan. Puolen minuutin päästä Nissilä sai irtopallon Alhon katkottua syötön sivurajalla. Hän harhautti maltilla kaksi vastaprässännyttä ranskalaista, mutta minua harhautuksen ja kieron savolaisuuden sijaan mietitytti, että miksi hän harhautuksen jälkeen pelasi sivuttain Kamaralle eikä pystyyn kohti Pohjanpaloa ja Pukkia kuten Schüller? Väärin pelattu, vaikka harhautus oli toimiva. 41. minuutilla Schüller nappaa keskialueella irtopallon ja Pukki kirmaa selustaan wingbackin jättämään tilaan. Palkintona oli hankittu vapaapotku, kun Kimpembe rikkoi hölmösti 2v1-ylivoimalla. Toiselta jaksolta yksi näyte jahkailusta. Alho lukee Pogban syötön kohti Benzemaa. Alhon ensimmäinen kosketus oli eteenpäin Valakarille. Griezmann prässää kuitenkin selästä, joten nyt pitäisi viimeistään luopua pallosta ja syöttää pystyyn. Onni kuljetti liian pitkään sen sijaan, että olisi laittanut pallon nopeasti liikkeelle, joten Griezmann suoritti katkon puolessa kentässä ja Ranska muutoinkin ehti saada puolustusvalmiuden entistä paremmaksi. Näin siis kävi, jos ei schüllermaisesti pelannut heti kohti kärkiparia ja näitä tilanteita Suomi vältti avausjaksolla ihan hyvin noilla nopeilla pystypalloilla vastaiskuissa. Yläalueilla Suomi sai pari riistoa. 20. minuutilla rajaheiton jälkeen Suomi prässäsi ylhäältä tutusti siten, että painoton wingback jäi auki eli Dubois tässä tapauksessa. Alho sen sijaan on kiinni Llorisissa ja katkoo hänen syöttönsä kohti Hernandezia. Oikeaoppisesti Nissilä liikkui riiston jälkeen wingbackin jättämään tilaan saaden syötön Alholta. Boksissa oli otollinen 2v2-asetelma, mutta Varane siivosi keskityksen, joka jäi turhan matalaksi eikä jaksanut Jollelle saakka. Lopussa puolestaan Suomi vain prässäsi ylhäältä tappiolla ja sai riiston, kun Hernandez sortui harhasyöttöön lähellä omaa boksia. Pukki pääsi väliin ennen Pogbaa. Pukki vei pallon sivuun ja juuri kun hän oli viimeistelemässä vasurillaan, Pogban jalka osui Pukin toiseen jalkaan johtaen suomalaisen kaatumiseen, mutta rangaistuspotkua ei tuomittu.
|
|
|
|
Salming
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Chelsea FC
|
|
Vastaus #118 : 25.09.2021 klo 10:14:15 |
|
Suomi pallollisena vs. Ranska pallottomanaSuomi rakensi alhaalta 3-1-4-2:lla röyhkeästi eikä konservatiivisemmalla 3-2-5:llä. Kazakstan-pelin tavoin Schüller haki palloja toppareiden edestä ja sivukeskikentät olivat ylempänä wingbackien tasolla. Ranskan prässi oli alussa maltillinen ja muoto odotettu 5-2-1-2. Griezmann merkkasi Schüllerin ja Rabiot-Pogba kaksikko Nissilän ja Kamaran. Wingbackit pelasivat wingbackeja vastaan. Ranskan topparikolmikolla oli 3v2 ylivoima Suomen kärkiparia vastaan ja vuorostaan Suomen toppareilla oli 3v2 ylivoima Ranskan kärkiparia Benzema-Martial vastaan. Suomi pyrki etenemään löytämällä vapaan topparin. Martial kuitenkin ajoissa liikkui kiinni DOSiin ja tämä joutui palauttamaan takaisin Arajuurelle. Hetkeä aiemmin O'Shaughnessy oli niin ikään auki hetkellisesti ja Hradecky poimi hänet. Mutta tuollakin kerralla Martial liikkui ajoissa Arajuuren luota peittämään DOSin vasenta jalkaa eikä peliä edistävää syöttöä tullut. Suomi käytti maalipotkuissa nerokkaasti hyödykseen vapaata topparia. Esimerkiksi tässä Alho on puskenut Ranskan viimeiseen linjaan saakka valmiiksi vieden Hernandezin mukanaan. Siksi laitakaista on täysin auki ja sivutoppari Väisänen on liikkunut sinne. Benzema ja Martial prässäävät Arajuurta ja ristipallon antavaa O'Shaughnessya, mutta etäisyys Väisäseen on niin iso, että Benzema ei voi millään ehtiä ravata sivurajalle. Väisänen sai kuljettaa ilmaiseksi keskiviivalle saakka, kunnes hän luovutti pallon Nissilälle ja Suomi pääsi jauhamaan hidasta hyökkäystä. Puolessakin kentässä hyökkäysmuoto säilyi 3-1-4-2:na. Odotin ennen peliä, että Suomi olisi käyttänyt varovaisempaa 3-2-5:ta, koska kyseessä oli näiden karsintojen vaikein peli, jolloin Kamara olisi ollut Schüllerin kanssa kierrättämässä palloa ja ennen kaikkea huolehtinut paremmasta puolustusvalmiudesta Ranskan vastaisku-uhan tietäen, mutta valintana oli jatkaa Kazakstan-pelin linjalla ja nostaa taskuihin yhtä aikaa molemmat laitakeskikentät ja jättää keskemmälle lisäksi kärkipari sen sijaan, että kärkiparin toinen osapuoli olisi kerrallaan täyttänyt toisen taskun kuten EM-kisoissa monesti nähtiin, jolloin hyökkäysmuoto oli enemmän 3-2-5 Kamaran jäätyä alemmas esimerkiksi Tanska- ja Venäjä-peleissä. Toki sitten Belgiaa vastaan Suomi hyökkäsi alhaalta saakka 3-4-1-2 muodolla kuten tässäkin pelissä, kun Belgia antoi Ranskan tapaan Suomen avata peliä vapaammin, joten ei tuo Kamaran roolitus mikään uusi asia toisaalta ollut, koska tuolloin hän täytti jatkuvasti vasenta taskua Lodin oltua oikealla ja Pukki-Jolle kaksikon keskellä samalla, kun Uronen ja Raitala huolehtivat leveydestä ja Sparv oli topparien yläpuolella. Tässä kuvassa näkyy vielä Ranskan 5-2-3 puolustusmuoto sen omalla kenttäpuoliskolla ja Suomen saama 4v3 ylivoima Ranskan ensimmäistä prässilinjaa vastaan. Griezmann yhä esti pelaamista Schüllerin kautta ja kärkipari sitten juoksi toppareiden väliä 2v3-alivoimaisina. Koska Ranskan kärkiparilla oli 2v3-alivoima, jossain vaiheessa aina Martialillekin kävi liian raskaaksi ravata Arajuuren ja O'Shaughnessyn väliä, mikä avasi Danielille tilaa avata peliä ja sitähän Suomi halusi. Olin myös tyytyväinen nähdessäni Arajuuren haastavan muutamaan otteeseen ylintä prässilinjaa rohkeasti ja houkuttelevan Martialia lähemmäs itseään. Tämä otos on ottelun alkupuolelta, kun Paulus mainiosti kuljetti Griezmannin ja Martialin väliin, mutta sen sijaan, että hän olisi kääntänyt pallon DOSille, hän haki itse läpisyöttöä Pukille tuloksetta. Toimintatavasta plussaa, vaikka toteutus ontui lopulta. Leveydessä olleen tilan käyttöBosnia ja Ukraina haavoittivat Ranskaa siten, että he pelasivat palloja laitapuolustajien taakse ja pyrkivät sitten keskittämään maalille, jossa oli aina 2-3 kohdetta. Suomella oli vastassaan eri muoto, mutta periaate oli sama eli Suomikin käytti yhtenä murtautumismallinaan leveyttä ja wingbackien taakse pelattuja syöttöjä, jonne keskeltä tehtiin aloitteita joko taskuista (Nissilä ja Kamara) tai sitten kärkiparin voimin. Aloitetaan näytteistä, jotka koskevat enimmäkseen välikaistapelaajia Nissilää ja Kamaraa. Varsinkin Nissilä teki mielestäni hyviä pallottomia aloitteita Hernandezin taakse, mutta niitä ei aina vain poimittu. Esimerkiksi tässä kuudennella minuutilla Nissilä kirmaa Hernandezin taakse pois Rabiotin pihdeistä, mutta Väisänen ei lähettänyt pitkää syöttöä tyhjään tilaan jostain syystä. Hernandez aavisteli liiaksi syöttöä Alholle ja sen Nissilä hyödynsi, mutta liikettä ei palkittu syötöllä. Kymmenen minuutin päästä identtinen tilanne, mutta taaskaan Väisänen ei chipannut palloa Nissilälle, vaikka olisi ehkä pitänyt. Pelin havainnoinnissa on siis kehitettävää Leolla. Toiselta jaksolta poiminta. Alho houkuttelee Hernandezin itseensä ja taskusta Nissilä tekee liikkeen wingbackin taakse, mutta Rabiot seurasi tällä kertaa sen, kun Ranska puolusti syvemmällä. Nissilän tilannekovuus ei ihan riittänyt Seria A -pelaajaa vastaan, joka tylysti tuuppasi pellavapään irti pelivälineestä. Hetkeä aiemmin Pogba riepotteli Valakaria yhtä lailla kuin likaista lakanaa Alhon chipin jälkeen. Yhtä lailla Kamara teki joitakin liikkeita välikaistalta Duboisin taakse toisella laidalla, mutta Urosen ja Schüllerin syötöt eivät tulleet perille, joten näistä ei sen kummempaa syntynyt. Suomen paras maalipaikka leveydestä murtautumalla nähtiin jo 11. minuutilla. Uronen houkuttelee Duboisin itseensä ja Glen on tehnyt taskusta liikkeen taas tämän taakse, mutta hän on syöttövarjossa, joten Uronen pelaa muodon sisään Pukille. Pukki pudotti pallon Kamaralle, joka Zouman ja Varanen välistä vapautti Pukin läpi selustaan. Teemu yritti tarjoilla tyhjiin Pohjanpalolle, mutta kolmas toppari Kimpembe pelasti isännät. Toisen jakson alussa Jollelta nähtiin vuorostaan liike Hernandezin jättämään tilaan. Syötön tarjoili tällä kertaa Nissilä ohi Rabiotin, mutta Kimpembe kavensi laitaan Jollen perässä ottaen tältä tilan pois sivurajalla. Lopussa Väisänen vihdoin poimi wingbackin taakse tehdyn juoksun. Soiri yritti tuoreilla jaloilla voittaa puhtaassa 1v1-juoksukilvassa Hernandezin, mutta tämä pysyi kyydissä mukana katkoen ilmasta päällään Väisäsen noston. Ranskan puolustuslinjan selustaan pelaaminenUkrainan ja Bosnian tapaan myös Suomi pyrki välillä luomaan maalipaikkoja suoraviivaisesti selustaan pelaamalla. Ensimmäinen yritys tuli neljännellä minuutilla, kun Ranskan kärkipari merkkasi Väisäsen ja Arajuuren jättäen O'Shaughnessyn vapaaksi ja tämä käytti tyhjän tilan hyödykseen lähettämällä pystysyötön kohti kärkiparia. Chippi oli kuitenkin pahoin vajaa ja Zouma pääsi väliin. Hetken päästä Martial ei taaskaan ajoissa sulkenut DOSin vasenta tassua, mutta tällä kertaa kukaan ei tehnyt aloitetta linjan taakse, joten Ranska sai ilmaiseksi pystysyötön haltuunsa. Vartin kohdalla DOS on taas ilman prässiä. Jolle ohjeistaa kädellään häntä chippaamaan pystyyn. Daniel tekee työtä käskettyä. Kimpembe kuitenkin voitti pääpallon ja Pukkikin oli jäänyt turhan kauaksi Pohjanpalon pudotusta ajatellen. Idea oli kuitenkin tässäkin hyvä ja ihan riittämiin Suomi pääsi O'Shaughnessyn vasenta jalkaa käyttämään, mutta ei vain hyödyntänyt saamiaan tilaisuuksia. Toiselta jaksolta pari tilannetta. Tunnin kohdalla Suomi vyöryi 3-1-4-2:llä yhä. Nissilä löytyi taskusta, hän kääntyi ja haki Pukkia läpisyötöllä Rabiotin edestä, mutta Varane piti Norwich-kärjen kontrollissa. 80. minuutilla Väisänen on toppareista vapaana pelaajana kuljettanut tyhjät pois ja Jensen tekee aloitteen, mutta Leo ei sitä poiminut. Hetken päästä Suomi hyökkäsi taas 3-1-4-2:lla. Kairinen oli Schüllerin roolissa keskikentän keskellä ja yrittää vapauttaa Jensenin läpi toppareiden välistä, mutta Zouma puolestaan katkoi tämän yrityksen. Idea oli kuitenkin hyvä. Ranskan muodon sisään pelaaminenBosnia ja Ukraina onnistuivat 3-4 kertaa pelaamaan Ranskan kahden alimman linjan väliin ja luomaan puolittaisia paikkoja, mutta he eivät hyödyntäneet noita harvoja tilaisuuksiaan, kun Ranskan muodossa oli löyhyyttä. Sama päti Huuhkajiin. Jopa yllättävän monesti Pukki tai Pohjanpalo löytyi vapaana puolustuslinjan edestä, mutta viimeinen silaus murtautumisissa uupui. Ensimmäinen näyte on kuitenkin 14. minuutilta. Ovelasti Schüller on liikkunut topparien yläpuolelta pelattavaksi Ranskan kahden alimman linjan väliin, mutta niin vain hänen ihollaan seurasi kurinalaisesti Griezmann. Jos tämä ei olisi pudonnut, Schüllerilla olisi ollut rutosti tilaa kääntyä Pogban takana O'Shaughnessyn syötön jälkeen, joten tuo oli oikeinkin hyvä idea Suomelta nostaa Schüller hetkeksi kahden alimman linjan väliin, kun painottomalla puolella Nissilä jäi vähän alemmas varmistamaan ja tuuraamaan Rasmusta. Nyt tuloksena oli kuitenkin vain nopea palautussyöttö alas ennen kuin Griezmann pääsi väliin. Toki Schüller olisi voinut kääntyä parempaan peliasentoon ennen syöttöä, jolloin hän ehkä olisi päässyt tempokuljetukseen. Parin minuutin päästä ensimmäinen esimerkki tilanteista, joita nähtiin paljon. Arajuuri kierrätti pallon DOSille ja ennen kuin Martial oli iholla, DOS chippasi pallon puolustuslinjan eteen kohti Pukkia ja Jollea. Pogban takana on taas iso tila hyödynnettäväksi. Pukki ei kuitenkaan ihan yltänyt ottamaan DOSin syöttöä haltuun, vaan Varane katkoi. Jatkotilanteessa kuitenkin Kamara siirsi Varanen purkupallon Nissilälle, jonka blokatusta kaukolaukauksesta Suomi sai kulmapotkun. 25. minuutilla pallo on kierrätetty vapaista toppareista Väisäselle ja ennen kuin Ranskan toinen kärki on iholla, tämä chippaa vuorostaan Jollelle linjojen väliin. Pohjanpalo onnistui pudottamaan ykköspallon Kamaralle. Suomi sai painopisteen hyökkäyskolmannekselle ja 15 sekunnin pallonhallinnan jälkeen O'Shaughnessy keskitti boksiin tuloksetta Varanen päähän. Hetken päästä alakerran ylivoiman turvin pallo on kierrätetty taas DOSille ja Martial on myöhässä sulkemassa vasuria. Jolle löytyy taas bravuuripaikaltaan topparien edestä ja Pukki tekee vastaliikkeen selustaan, mutta niin vain Varane ehti Jollen nikkaukseen ennen Teemua. Mielestäni Pohjanpaloa käytettiin ihan hyvin hyödyksi ja hänet löydettiin siltä alueelta kuin pitikin, mutta Kazakstan-pelin tavoin hän ei päässyt kääntymään kasvot kohti maalia, vaan joutui pelaamaan vain selkä kohti maalia jatkuvasti toisin kuin vaikkapa Dzeko ja Demirovic, jotka sentään pari kertaa onnistuivat kääntymään puolustuslinjan edessä pallollisina. Samoin tässä kun Nissilä antaa murtavan syötön Pogban ohi Pukille, tämän peliasento ei ole ideaali. Seurauksena on vain pudotus Schüllerille, joka haki toista murtautumistapaa eli syöttöä wingbackin taakse, mutta Alho ei tehnytkään sinne aloitetta ja syöttö karkasi päädystä yli. 76. minuutilla Glenin syöttö vasemmalta välikaistalta löysi vaihtopelaaja Jensenin linjojen välistä. Tapahtuu toivottu asia eli Jensen yrittää kääntyä ja onnistuu siinä. Ennen kuin Pogba ehtii iholle, hän siirtää pallon viereen Valakarille, mutta murtava passi Pukillekin olisi ollut mahdollisuus. Valakari olisi puolestani voinut kokeilla oikealla jalalla kaukolaukausta, mutta hän päätti kuljettaa kohti Alhoa ja tilanne hyytyi boksin reunalle. Tässä oli yksi niistä harvoista tilaisuuksista, joka olisi pitänyt hyödyntää paremmin. 82. minuutilla Suomi vyöryi yhä 3-1-4-2:lla. Valakari oikeana keskikenttänä löysi Jensenin vuorostaan linjojen välistä, mutta nyt tämä oli niin lähellä puolustajia, että tilaa kääntymiseen ei ollut ja seurauksena oli menetys, mutta kyllähän tämäkin peli osoitti sen, että Ranskan keskikentän linja ei nykyisellään ole niin tiivis, etteikö sitä voisi murtaa maitse ja sitten pitää vain olla tarpeeksi taitoa ja uskallusta pysyä pallossa puolustuslinjan etupuolella parin sekunnin ajan eikä automaattisesti vain toimia palloseinänä selkä kohti maalia. Ranskan positiiviset tilanteenvaihdotRanskan positiivisissa tilanteenvaihdoissa ei ollut mitään yllättävää, vaan kotijoukkue pyrki pelaamaan nopeasti pystyyn Suomen puolustuslinjan taakse riistojen jälkeen kohti yläkolmikkoaan syyskuun aiempien maaotteluiden tavoin. Ensimmäinen maistiainen tuli jo kymmenen sekunnin kohdalla, kun Suomen avauskuvion jälkeen Arajuuri-Pohjanpalo kaksikko ei voittanut palloa valkopaidoille. Griezmann tavoitteli heti Martialia, mutta kaksi muuta topparia hoitivat ylivoiman turvin tilanteen. Neljännellä minuutilla DOSin epäonnistuneen chipin jälkeen Pogba pelaa eteenpäin irtopallon Benzemalle ohittaen Suomen keskikentän. Topparikolmikolla on kuitenkin tilanne hallussa ja selusta suojattuna Martialia vastaan. Benzema joutui täten syöttämään vain laitaan Martialille ja Alho puolestaan kiiruhti merkkaamaan Hernandezin pystyjuoksun, joten tilanne kuihtui suurimmaksi osin laidalle, vaikka sieltä keskittämällä Ranska kulmapotkun vielä raapikin itselleen. 11. minuutilla Griezmann nostaa vastaiskua riiston jälkeen. Topparikolmikon takana olisi tilaa pelata, mutta toisaalta Martial ja Benzema ovat sen verran etäällä, että Grizun ei kannata edes yrittää pelata linjan taakse, koska juoksukilpailun voittamisesta ei olisi toivoa. Hyvin peruutettu siis Huuhkajilta. Varsinaista vastaprässiä Suomelta ei menetysten jälkeen nähty tässäkään, vaan ensimmäinen tavoite oli vain kipittää kohti omaa maalia ja suojata selustaa. Väisänen vieläpä astui oikea-aikaisesti vastaan, kun Griezmann haki Benzemaa Alhon jättämästä tilasta. Minuutin päästä Ranska riisti syvemmällä ja Pogba lähetti tyypilliseen tapaan nopeasti pallon selustaan, mutta Martial oli yksin kolmea puolustajaa vastaan, joten tällä ei ollut toivoa ehtiä palloon. Jälleen hyvin puolustettu ja kontrolloitu negatiivinen tilanteenvaihto Suomelta. Ranskan maltillinen prässi ja pallonhallinnan luovuttaminen myös ajoittain Suomelle mahdollisti tilanteenvaihtoja paljon eritoten avausjaksolla, mutta Suomi puolusti ne hyvin. 26. minuutilta vielä näyte siitä, kuinka Alho voisi yrittää avustaa Väisästä vastaprässissä, mutta tärkeämpää on silti ehtiä pelin alapuolelle, jottei Benzema saa vapautettua Hernandezia läpiajoon. Alho ehti mainiosti hidastamaan Hernandezia ja tämän syöttö keskelle jäi sen verran taakse, että Benzema ja Martial juoksivat ohi pallosta. Lopuksi muutama näyte siitä, miten Ranska hyökkäsi nopeasti selustaan myös ylempänä riiston saatuaan. Alho antaa tässä harhasyötön kahdeksannella minuutilla. Benzema jatkaa lahjapallon heti linjan taakse Hernandezille. Alho paikkasi erheensä blokkaamalla keskityksen kulmapotkuksi. 22. minuutilla Pukkia tavoitellaan ohi Ranskan prässin, mutta Varane puolustaa eteenpäin katkoen Alhon syötön. Muutamassa sekunnissa pallo on Griezmannilla ja Benzema tekee liikkeen pystyyn. Väisänen kuitenkin seurasi hyvin loppuun saakka blokaten vedon. ErikoistilanteetSuomi käytti kulmissaan yhä 1+4 variaatioa. Pukki oli valmiiksi vitosen alueella ja taaempaa kirmasivat maalille topparit ja Pohjanpalo. Kamara oli boksin reunalla. Nissilä ja Uronen olivat kulmalipulla antamassa erikoistilannetta, joten Alhon kanssa alhaalla varmisti Schüller. Ranska puolusti kulmat samoin kuin Ukrainaa vastaan eli vitosen alueella oli kahden aluepuolustajan sijaan vain yksi pelaaja, kun toinen eli Griezmann oli taas uhrattu luomaan kulmalipulle 2v2-asetelma Hernandezin kanssa. Niinpä aluetta suojasi vain Benzema. Martial ja Dubois olivat puolestaan boksin reunalla samalla, kun vartioinnin hoitivat topparit ja pohjakaksikko. Poikkeuksena aiempaan yhtään kärkkyjää ei ollut. Ensimmäisen Urosen keskittämän kulman purki Pukkia vartioinut Varane. Kakkospallossa Kamara vuoti Duboisia vastaan. Martial kontrolloi Schülleria vierellä. Niinpä Schüller joutui repimään Duboisin maihin varoituksen arvoisesti, jottei Ranska päässyt pelaamaan selustaan ilmaiseksi tilanteenvaihdossa. Viisas rike kokeneelta jalkapalloratsulta. Toisen kulman keskitti ulospäin vuorostaan Nissilä Urosen siirrosta. Pukki liikkui tällä kertaa riittävästi vastaan jättäen Varanen taakseen, mutta jatko maalille ei löytänyt omia. Schüller reagoi erinomaisesti kakkospalloon kuten tavallista. Hän on kieltämättä ottelusta toiseen arvokas palanen hyökkäyspään kulmapotkuissa boksin ulkopuolella kyeten voittamaan tukun palloja omille tai sitten hidastamaan vastaiskut alkuunsa. Aliarvostettua puurtamista. Schüller sai keskityksen aikaan päätyrajalta, mutta Väisänen nikkasi yli maalin vaikeasta asennosta. Kolmas kulma. Huomatkaa yksityiskohdat eli Griezmann on nyt siellä missä normaalisti (puolustamassa viiden metrin aluetta) ja Dubois-Hernandez kaksikko on myös vaihtanut rooleja boksin reunamilla. Hernandez kontrolloi Schülleria ja Dubois Urosta. Nissilä keskittää suoraan boksiin tällä kertaa, joten tämä oli ensimmäinen sisäänpäin pelattu kulma tässä pelissä. Aluepuolustuskaksikosta Benzema nikkasi ykköspallon pois. Schüller puolestaan luki kakkospallon lentoradan taas optimaalisesti, muttei saanut kunnolla voimaa puskuun, joten pallo jäi isännille. Griezmann jatkoi kolmospallon Hernandezille ja koska Rasmuksella oli varoitus alla, hän ei voinut rikkoa, vaan juosta vain rinnalla. Hernandez pääsi kuljettamaan boksin reunalle saakka, kun Schüllerin juoksunopeuskaan ei riittänyt kyydissä pysymiseen. Suomen onneksi luukkupallo meni hitusen liian eteen eikä Martial ehtinyt puttaamaan palloa sisään. O'Shaughnessyn pitkät rajaheitot olivat myös aseena. Kuvio oli EM-kisoista tuttu eli boksissa olivat valmiiksi kärkipari ja Toivion paikkaaja Väisänen. Pelin puolen sivukeskikenttä Nissilä puolestaan oli boksin etureunalla tehden liikkeen kohti kuudentoista rajaa ja samalla kuudentoista rajalta Arajuuri kirmasi vauhdilla keskelle boksia. Kamara-Schüller kaksikko oli valmiudessa hidastamaan vastaiskun samalla, kun wingbackit varmistivat vielä alempana. Tarkkuus oli melko hyvä ensimmäisessä heitossa, mutta Zouma vain voitti ykköspallon Arajuuren edestä. Suomi sai silti kulman, kun Dubois siivosi kakkospallon yli päädystä. Toinen yritys meni kaksi metriä ohi Arajuuresta, joten Pogba purki helposti. Ranska sai jopa yhdeksän kulmapotkua. Ensimmäinen kulma oli sikäli poikkeus, että Griezmann ei pelannut sitä vitosen viivalle. Lisäksi boksissa oli jopa kuusi kohdetta viiden sijaan tässä pelissä. Martial oli tutulla paikalla vitosen alueella. Taaempaa kirmasivat Varane, Zouma, Pogba, Rabiot ja Benzema. Wingbackit olivat boksin reunalla ja Kimpembe alimpana varmistamassa. Koska Ranska käytti kuutta kohdetta, Suomi joutui vähän muuttamaan 5+2+3 puolustustapaansa. Arajuuri ja Pohjanpalo suojasivat tutusti vitosen aluetta ja Pukki oli boksin reunalla tällä kertaa Nissilän kanssa, mutta Uronen ei ollutkaan tolpalla tai haahuilemassa etualueella, vaan otti vartiointiin yhden kuudesta ranskalaisesta, joka oli Martial. Väisäselle, DOSille, Alholle, Schüllerille ja Kamaralle jäivät viisi muuta ranskalaista hoidettavaksi. Kamaran vastuulla oli Benzema, Alhon Rabiot, Schüllerin Pogba, Väisäsen Varane ja O'Shaughnessyn Zouma. Zouma pääsi vain osittain pallon päälle DOSin edestä, mutta ei saanut suunnattua pelivälinettä kohti maalia. Toinen, kolmas ja neljäs kulma putosivat sinne minne sopi olettaakin eli vitosen viivalle. Pohjanpalo siivosi pallot varmasti. Seuraavat kulmat puolestaan Schüller purki Pogban edestä vitosen alueen kulmalta ja Arajuuri keskeltä vitosen viivaa omasta toimistostaan. Vankkaa erikoistilannepuolustamista Huuhkajilta. Kahdeksannen kulmapotkun puolestaan siivosi Hradecky nyrkeillään, mutta siitä lienee turha ottaa erillistä kuvaa. Mielenkiintoisin kulmapotku oli järjestyksessään viides, jonka Ranska pelasi lyhyenä. Boksin reunalta Dubois tuli tarjoamaan lyhyen vaihtoehdon Griezmannille. Uronen ja Pukki kuitenkin ovat nopeasti luomassa tasavoiman. Pukin lähdettyä Duboisin perässä kulmalipulle, Nissilä jäi yksin reunalle. Hän oli liian innokas prässäämään Pogbaa ja varmistajista Kimpembea jättäen alkuperäisen miehensä Hernandezin vapaaksi. Pallo kierrättiin tälle. Nissilä ei ehtinyt blokkaamaan painavaa vasuria, joka... ... viuhui vain niukasti ohi taka-alakulman.
|
|
|
|
Salming
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Chelsea FC
|
|
Vastaus #119 : 08.10.2021 klo 18:32:24 |
|
Lopuksi aivan liian aikaiset avauskokoonpanoveikkaukset otteluun Suomi-Ukraina ilman loukkaantumisia:
Suomi 5-3-2
Pohjanpalo - Pukki Kamara - Sparv - Lod Uronen - O'Shaughnessy - Arajuuri - Toivio - Alho
Ukraina 5-2-3
Tsygankov - Yaremchuk - Yarmolenko Zinchenko - Sydorchuk Korniienko - Mykolenko - Matvienko - Zabarnyi - Tymchuk Bushchan
Urosen ja Alhon juoksuvoiman pitäisi riittää puolustamaan 1v1-tilanteita, kun Tymchuk ja Korniienko (jos hän nyt saa Petrakovilta tilaisuuden jatkaa avauksessa) kipittivät sivurajaa pitkin ylöspäin pystysyöttöjen perään. Kamaran tehtävä on sulkea Yarmolenkon avoin vasen jalka jatkuvasti ja seurata, jos tämä yrittää tehdä juoksuja Urosen taakse välikaistalta. Samoin oikealla puolella Lod peittää Tsygankovin (tai Malinovskyin, jos tämä pääsisi avaukseen) vasuria ja seuraa tämän haavoittavat juoksut Alhon taakse. Sparv suojaa kahden alimman linjan välistä aluetta, jotta Ukraina ei löytäisi Yaremchukia niin helposti tämän pudotessa Kazakstan- ja Ranska-pelien tavoin jatkuvasti pelattavaksi kymppialueelle pois toppareiden pihdeistä. Sivutopparit puolustavat tarvittaessa eteenpäin ja kaventavat wingbackien jättämiin tiloihin, jos Kamara ja Lod vuotavat ylempänä. Pukin asettaisin oikeaksi hyökkääjäksi siksi, että hän jaksaa Pohjanpaloa paremmin seurata Mykolenkon nousut sivutopparina Suomen kenttäpuoliskolle. Pohjanpalo pysyy puolestaan paremmin Zabarnyin kyydissä. Avaukseen Jolle joka tapauksessa tarvitaan, koska Suomelle ei jääne muuta vaihtoehtoa kuin edetä leveydestä keskityksillä tai pelata Pukille selustaan ja jos ja kun toivottavasti Uroselta ja Alholta nähdään paljon luukkupalloja, Pohjanpaloa parempaa kohdetta ei tästä maasta löydy. Pukki saa puolestaan tehdä vähemmän yllättäen nuo pystyjuoksualoitteet ja kaukolaukauspelotteen tarjoaa Lod. Jensenin kaltaiselle kombinaatiopelaajalle ei tässä pelissä tule olemaan juurikaan käyttöä. Ranska pelaa lokakuun maaottelutauolla Kansojen liigan lopputurnauksessa, joten lohko D:ssä viheriöllä nähdään vain Ukraina, Suomi, Bosnia ja Hertsegovina ja Kazakstan. Suomi isännöi Ukrainaa ja matkustaa Kazakstaniin. Ukraina vierailee Suomessa ja isännöi Bosniaa. Kazakstan pelaa kotipelit Bosniaa ja Suomea vastaan. Bosnialla on ohjelmassa kaksi vieraspeliä Kazakstanissa ja Ukrainassa. Ukrainan tämänhetkinen nimetty ryhmä on: The composition of the national team of Ukraine Goalkeepers: Andriy Pyatov (Shakhtar Donetsk), Heorhiy Bushchan (Dynamo Kyiv), Dmytro Riznyk (Vorskla Poltava).
Defenders: Mykola Matvienko, Serhiy Kryvtsov, Viktor Kornienko (all - Shakhtar Donetsk), Oleksandr Karavayev, Ilya Zabarny, Oleksandr Tymchyk, Oleksandr Syrota, Artem Shabanov (all - Dynamo Kyiv), Eduard Sobol (Brugge), Belgium ).
Midfielders: Serhiy Sydorchuk, Mykola Shaparenko, Viktor Tsygankov (all - Dynamo Kyiv), Taras Stepanenko (Shakhtar Donetsk), Serhiy Buletsa (Zorya Luhansk), Oleksandr Pihalyonok (Dnipro-1 Dnipro), Andriy Yarmolenko (West Ham, England), Alexander Zubkov (Ferencvaros, Hungary), Igor Kharatin (Legia, Poland).
Forwards: Roman Yaremchuk (Benfica, Portugal), Artem Dovbyk (Dnipro-1 Dnipro), Danilo Sikan (Shakhtar Donetsk).
Reserve list: Andriy Lunin (Real Madrid, Spain), Valery Bondar, Yuhym Konoplya (both Shakhtar Donetsk), Bohdan Mykhaylichenko (Anderlecht, Belgium), Vladislav Kochergin (Zorya Luhansk), Vladislav Kalitvintsev "Desna" Chernihiv). Pari viestiä ylempänä ennustin jo lokakuun avauskokoonpanon, mutta koska tosiaan Zinchenko on poissa, eiköhän Shaparenko ota paikan 5-2-3 systeemissä toisena keskustan pelaajana. Malinovskiya ei myöskään ole nimetty ryhmään kuten kaikki jo tietävätkin. Se on sääli, koska olisihan hänetkin ollut Z:n tavoin upeaa nähdä Olympiastadionin nurmella ja ilman muuta hänen pitäisi kuulua Ukrainan orkesteriin, mutta Petrakov totesi julkisesti, ettei näe Malinovskiylle käyttöä nykyisessä pelisysteemissä. Osansa lienee silläkin, että Malinovskyi ilmeisesti otti hieman itseensä, ettei ollut avauksessa Ranska-pelissä, vaan tuli vain vaihdosta sisään kuten Kazakstaniakin vastaan. Sinällään ristiriitaista, että kun vuodenvaihteessa aloin tutustumaan Ukrainaan, sen keskikentän sydämessä operoivat Zinchenko ja Malinovskiy, mutta nyt kumpikaan supertähdistä ei ole mukana Helsingissä, pirskatti. Olisihan Malinovskiy ollut Shaparenkolle hyvä varamies keskikentän keskustaan tai sitten Tsygankoville vasempaan laitaan, mutta minusta Zinchenko ja Malinovskiy eivät ole loppupeleissä niin suuria poissaoloja, koska Shaparenko pelasi jo Ranskaa vastaan niin erinomaisesti Stepanenkon vierellä ja Malinovskiy olisi ollut vaihtopelaaja lähtökohtaisesti. Ei pidä siis liioitella heidän merkitystään vain siksi, että he ovat paperilla kovia tekijöitä, koska varsinkin Petrakovin systeemissä he eivät ole korvaamattomia millään lailla. Mitä tulee Mykolenkon poissaoloon, se tarkoittaa sitä, että Matvienko lienee vasen toppari, vaikka Sobolkin sillä paikalla pelasi toisen jakson Tsekkiä vastaan, mutta Matvienkolle tuo pelipaikka on tutumpi ja Kryvtsov on vuorostaan kokenut keskitoppari, joka pääsee täten avaukseen, vaikka ideaalitilanteessa hän olisikin nelostopparina penkillä. Puolustuslinja on varmaankin muodossa Sobol-Matvienko-Kryvtsov-Zabarnyi-Tymchuk, koska Sobol on ilmeisesti Brüggessä pelannut ihan hyvin Mestarien liigassakin, vaikka mieluummin näkisin viheriöllä kiinnostavamman Korniienkon kuin umpitylsän laitaravuri Sobolin. Turhaan joka tapauksessa puristelin viime maaottelutauolla Ukrainan ja Ranskan välisessä pelissä sitä, ettei Mykolenko ottaisi varoitusta, jotta hänet voisi nähdä Helsingissä livenä, mutta niin vain loukkaantuminen sitten sysäsi hänet pois rosterista ikävästi ja se sapettaa ohuesti, koska kyseessä on mahdollinen tuleva supertähti. Kazakstan-pelissä avauksessa ollut Buyalskyy on myös poissa vamman takia. Stepanenkon ja Sydorchukin välinen mittelö puolustavamman keskikenttäpelaajan roolista on myös kiinnostava. Koska Shaparenko-Stepanenko -akseli toimi jo Ranskaa vastaan, ounastelen heidän jatkavan yhdessä ja Sydorchuk jäisi penkille. Yläkolmikossa ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, vaan Yaremchuk avaa piikissä, Yarmolenko oikealla ja Tsygankov vasemmalla, vaikka Buletsakin on ilmeisesti viime aikoina pelannut hyvin tehden pari maaliakin viimeisimmissä peleissään. Näin ollen syvyyskartta (5-2-3) olisi: Tsygankov (Buletsa) - Yaremchuk (Sikan, Dovbyk) - Yarmolenko (Zubkov) Shaparenko (Pikhalyonok) - Stepanenko (Sydorchuk, Karatin) Sobol (Korniienko) - Matvienko - Kryvtsov (Shabanov) - Zabarnyi (Syrota) - Tymchuk (Karavaev) Bushchan (Pyatov, Riznyk) Tähän perään voisi varmaan spekuloida Suomenkin avauskokoonpanoa. Kuten jo kuukausi sitten kirjoitin, Ukraina puolustaa kapealla ja linjojen välit ovat tiiviit, joten tila on selustassa ja leveydessä. Pukin tehtävä on juosta pystyyn ja Pohjanpalo on kohde keskityksille, joita toivottavasti Suomi viljelee laitakaistoilta eikä väkisin pyri murtautumaan lähempää, koska en luota sellaisten yritysten onnistumiseen, vaikka Lod onkin palannut kokoonpanoon. Pukki on lisäksi oikea hyökkääjä ja Pohjanpalo vasen, jotta Pukki juoksuvoimaisempana voi seurata Matvienkon nousuja ja Pohjanpalon on helpompi pysyä Zabarnyin kyydissä, jos tämä yrittää kuljettaa muodon sisään tai ohittaa jalalla vain ylimmän prässilinjan. Ryhmityksen veikkaan olevan tuttu 5-3-2 edelleen, koska tällöin vastuut puolustettaessa ovat hyvin selkeät ja sitähän Kanerva haluaa. Wingbackit pelaavat wingbackeja vastaan, sivutopparit ja laitakeskikentät huolehtivat välikaistoilla Ukrainan sisäänkaventaneista laitureista ja keskitoppari+ylimääräinen keskikenttäpelaaja keskellä estävät Yaremchukille syöttöjä puolustuslinjan ja keskikenttälinjan väliin kymppialueelle, jossa Yaremchuk viihtyi paljon syyskuussa vaikkapa Kazakstania vastaan. Lod on tutusti oikea keskikenttä, vaikka minua ei kyllä haittaisi nähdä häntä Pukin parina ylempänä, mutta kun juuri tässä pelissä tila edetä on eritoten leveydestä keskityksillä, joten siksi Pohjanpalo on niin arvokas pelaaja ja oltava avauksessa, joten Lod jää keskikentän linjaan veikkauksessani. Kamaraa en laittaisi keskelle, vaan vasemmalle pelaamaan Yarmolenkoa vastaan taskussa. Keskelle ei sitten jää muuta vaihtoehtoa kuin Lam, joka kyllä höntyili aika pahoin pallottomana katsomassani AS Roman ja CSKA Sofian välisessä Konferenssiliigan ottelussa, mutta tuolloin Bulgarian ylpeys pelasikin kahden miehen keskikentällä, joten se oli sikäli ymmärrettävää, mutta vahvisti ainakin mielikuvaani siitä, että kahden miehen keskikenttää Lam-Kamara en halua nähdä näin merkittävässä ottelussa, koska se saattaisi vuotaa liiaksi puolustussuuntaan, mutta eiköhän kolmen miehen keskikentässä Lam kykene jotenkin suoriutumaan. Mitä tulee alakertaan, Hradecky on maalissa, Arajuuri keskitopparina ja Alho oikealla antamassa luukkupalloja ja tottuihan hän pelaamaan Sobolia vastaan jo maaliskuun kohtaamisessa. Vasemman wingbackin paikka on mielenkiintoinen. Vastassa on Tymchuk, joka tulee läpi illan juoksemaan pystyyn Suomen wingbackin taakse ja keskittämään jopa yhdellä kosketuksella boksiin, jossa on aina vähintään kolme ukrainalaista kohdetta. Hämäläinen olisi juoksuvoimaisempi kuin Raitala, mutta ei ole vakuuttanut puolustussuuntaan ja EM-kisoihinkin alun perin nimetyssä joukkueessa Raitala oli vara-Uronen. Suomi on kuitenkin pelannut edellisen kerran kilpailullisessa ottelussa viiden alakerralla ilman vasenjalkaista topparia Ratinassa Italiaa vastaan reilut kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen tosipeleissä viiden alakerralla pelatessa joko O'Shaughnessy tai Raitala on avannut vasempana topparina. Historia osoittaa siis, että Suomen valmennusryhmä haluaa avaukseen vasenjalkaisen topparin avaamaan peliä ja nyt ainoa vaihtoehto on Raitala, joten melkein tekisi mieli lukita hänet vasemmaksi toppariksi ja Hämäläinen wingbackiksi antaen tälle mahdollisuuden kirkastaa kasvonsa aiemmista näytöistä. Hämäläisen juoksuvoima riittää Tymchukia vastaan, kun hän vain ennakoi ajoissa selustaan tulevat syötöt ja ylöspäin tietysti hän tarjoaa myös Raitalaa enemmän, vaikka Jukkakin Viro-pelissä esimerkiksi tarjoili muutamia keskityksiä vasempana wingbackina boksiin, mutta Hämäläinen pystyy olemaan vielä suurempi uhka ylöspäin ja kuten todettua, leveydessä on Ukrainaa vastaan tilaa, jota tulee hyödyntää ja siksikin Hämäläinen on ihan OK vaihtoehto minusta wingbackiksi tähän otteluun. Raitalan avauspaikan esteenä on toki se, että pelituntuma on olematon ja "kylmän" pelaajan laittaminen eritoten toppariksi kyllä hivenen huolettaa, joten ehkä sitten kuitenkin L. Väisänen pelaa Viro-pelin tavoin vasempana topparina, vaikkei vasuri olekaan ja Toivio palaa oikealle, mutta en ylläty, jos Raitala on vasen toppari. Suomi 5-3-2: Pohjanpalo - Pukki Kamara - Lam - Lod Hämäläinen - Väisänen - Arajuuri - Toivio - Alho Hradecky ***** Futsalin MM-kisoissa neljänneksi sijoittuneen Kazakstanin miesten jalkapallomaajoukkueen koostumus lokakuussa on: https://kff.kz/kk/news/24027The head coach of the national team of Kazakhstan Talgat Baisufinov announced the list of players invited to the games in October.
Goalkeepers: Stas Pokatilov (Kairat), Igor Shatsky (Shakhtar), Mukhamedzhan Seisen (Taraz)
Defenders: Alexander Marochkin, Sergei Maly (both - "Tobol"), Yuri Logvinenko, Temirlan Erlanov (both - "Aktobe"), Nuraly Alip, Jan Vorogovsky (both - "Kairat"), Alibek Kassym ("Red-" Zhar »), Sagadat Tursynbay (« Ordabasy »), Abzal Beisebekov (« Astana »), Marat Bystrov (« Akhmat », Russia), Erkin Tapalov (« Akzhayik »), Maksat Taikenov (« Caspian »)
Midfielders: Islambek Kuat ("Astana"), Georgy Zhukov ("Vistula", Poland), Vladislav Vasilyev ("Andijan", Uzbekistan), Samat Zharynbetov, Azat Nurgaliyev (both - "Tobol"), Ramazan Orazov ("Aktobe") »), Bakhtier Zainutdinov (CSKA, Russia), Sultanbek Astanov (Ordabasy)
Forwards: Oralkhan Omirtayev (Shakhtar), Aibar Zhaksylykov (Zhetysu), Artur Shushenachev (Kairat)
Sub-list: Bekhan Shaizada (Ordabasy), Bagdat Kairov (Tobol), Olzhas Kerimzhanov (Turan), Nurlan Dayirov (Kyzyl-Zhar), Dmitry Shomko (Aktobe), Mikhail Gabyshev (Shakhtar) »), Baurzhan Baitana (" Taraz "), Aidos Tattibayev (" Shakhter "), Roman Murtazaev (" Baltika ", Russia), Abat Aimbetov (" Astana ") Aymbetov on nimettynä varalistalle, mutta syyskuussakin hän nousi sieltä lopulta avaukseen muun muassa Suomea vastaan, joten katsotaan nyt, että miten hyvin tuo listaus pitää kutinsa. Hänen tilalleen Shushenachevin varamiehiksi on otettu 23- ja 24-vuotiaat Omirtaev ja Zhaksylykov, joista Omirtaevilla riittää pituutta 187 senttiä, joten puhtaasti sen perusteella olevan hänen olevan kakkoskärki. Zaynutdinovin olettaisi olevan ykkösvaihtoe ennen kapteeni Nurgalievia kärjen alapuolelle. Keskikentän aloittava kolmikko on mielestäni aika selkeä, jollei Zhukov sitten syrjäytä Vassiljevia tai Nurgaliev pelaa keskikentän kolmikossa. Puolustuksessa Valiullinin käryn myötä Vorogovskiy varmaan on nyt pysyvästi vasen wingback eikä Baysufinov peluuta häntä enää vain keskikentällä, koska Taykenov ja Tursunbay eivät ole läheskään yhtä hyviä paikkaajia. Topparikolmikossa on kiinnostavaa nähdä se, että aloittaako Logvinenko vai Alip vasempana topparina. Luultavimmin valinta on Logvinenko, koska Kazakstan otti kaksi tasapeliä hänen oltuaan avauksessa syyskuussa, mutta ei Alipkaan huonosti pelannut Suomessa, vaan päinvastoin. Systeemihän ei ole muuttumassa 5-3-1-1:stä mihinkään: Shushenachev (Omirtaev, Zhaksylykov) Zaynutdinov (Nurgaliev, Astanov) Kuat (Zharynbetov) - Tabybergen (Orazov) - Vassiljev (Zhukov) Vorogovskiy (Taykenov, Tursunbay) - Logvinenko (Alip) - Marochkin (Kasym) - Maliy (Erlanov) - Bystrov (Beysebekov, Tapalov) Pokatilov (Shatskiy, Seysen) ***** 690 päivää ilman kilpailullista voittoa eläneen Bosnian alkuperäisessä nimetyssä ryhmässä ei ollut suuria yllätyksiä: Pjanic jäi kuitenkin lopulta sivuun, joten Malmön Nalicille olisi tarjolla avauspaikka hänen tilallaan (toki tämä oli avauksessa jo Kazakstania vastaan viimeksi). Viisumiongelmien takia puolestaan ryhmään myöhemmin nimetyt Prcic, Saric ja Dumic eivät voi ilmeisesti matkustaa Nur-Sultaniin. Hadzikadunicilla oli kaiketi myös viisumiongelmia, mutta hänenhän pitäisi muutenkin olla pelikiellossa huomenna. Lisäksi Nalic ja Gazibegovic olivat alun perin myös viisumipulassa, mutta heidän asiansa ratkesivat lopulta parhain päin bosnialaisten onneksi, joten he ovat käytettävissä huomenna. Ryhmässä on peräti viisi pelaajaa, jotka voivat pelata oikeana wingbackina, mikä on yllättävää. Hadzikadunic on tosiaan peli- ja viisumikiellon takia poissa Kazakstan-pelistä, joten kenties Jovicic korvaa hänet topparina tai sitten Bosnia pelaa 4-2-3-1:llä/4-4-2:lla, joka on oma veikkaukseni. Uusia nimiä alunperin olisivat olleet Stokelle 1+3 tehot kahdeksassa pelissä mättänyt Vrancic ja NK Olimpijan laituri Ziljkic, jonka valinta ehkä puoltaisi sitä, että Bosnia pelaa Kazakstanissa neljän alakerralla, mutta Vrancic jäi Pjanicin tavoin loukkaantumisen takia lopulta sivuun eikä Krunickaan ole tervehtynyt. Tilalle on nimetty keskikentälle 27-vuotias Sanjic Prcic Strasbourgista ja jo Kansojen liigasta 2018 tuttu 31-vuotias juoksukone Elvis Saric sekä toppariksi puolestaan Dario Dumic, joka pelaa Twentessä, mutta he eivät siis ole mukana Kazakstania vastaan vielä. Jos nyt jotain pitäisi ennustaa, Bosnia pelaa huomenna neljän alakerralla, mutta palaa viiden alakertaan Ukrainaa vastaan. Huominen avaus voisi olla (4-4-2): Demirovic (Prevljak) - Dzeko Menalo (Ziljkic) - Cimirot (Nalic, Gojak) - Hadziahmetovic (Loncar) - Stevanovic Kolasinac (Civic) - Sanicanin (Kovacevic) - Ahmedhodzic (Jovicic) - Cipetic (Susic, Nukic) Sehic (Vasilj, Piric) Ukraina-pelin hierarkia (5-3-2): Demirovic (Prevljak) - Dzeko (Menalo) Cimirot (Saric, Prcic) - Hadziahmetovic (Loncar) - Nalic (Gojak) Kolasinac (Civic) - Sanicanin (Kovacevic) - Hadzikadunic (Jovicic) - Ahmedhodzic (Dumic) - Cipetic (Stevanovic, Susic, Gazibegovic, Nukic) Sehic (Vasilj, Piric)
|
|
|
|
Salming
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Chelsea FC
|
|
Vastaus #120 : 11.10.2021 klo 16:21:20 |
|
Suomi - Ukraina 1-2 9.10.2021, MM-karsinnat
Suomi 5-3-2
Pohjanpalo 20 - Pukki 10 Kamara 6 - Lam 14 - Lod 8 Raitala 22 - Väisänen 15 - Arajuuri 2 - Toivio 4 - Alho 17 Hradecky 1
Ukraina 5-2-3
Tsygankov 15 - Yaremchuk 9 - Yarmolenko 7 Shaparenko 10 - Stepanenko 6 Sobol 2 - Matvienko 22 - Kryvtsov 4 - Zabarnyi 13 - Tymchuk 18 Pyatov 12
Oli kunnia todistaa paikan päällä Pyatovin juhlamaaottelua numero 100. Muuta yllättävää Ukrainan avauksessa ei sitten ollutkaan ja ei maalivahtivalintakaan mikään järisyttävä shokki ollut, kun Pyatov pelasi jo syyskuussa, mutta odottelin silti itse Bushchania veräjälle. Suomella puolestaan pelituntumaton Raitala kuitenkin sitten oli avauksessa ennen Hämäläistä ja Väisäsen oltua vasen toppari Suomi pelasi ensi kerran pariin vuoteen kilpailullisen pelin viiden alakerralla ilman vasenjalkaista topparia. Keskikenttä ja hyökkäys oli miehitetty odotetusti. Alkulämmittelyt jäivät tällä kertaa näkemättä, kun saavuin stadionille vasta kuuden jälkeen ja jonottamiseen meni puoli tuntia, mutta ehdin sentään kymmenisen minuuttia ennen alkua paikalleni E3:een. Jonojen lisäksi pitää kyllä antaa taas miinusta siitä, että istuminen oli melkoista tuskaa, kun jalat eivät vain mahtuneet läheskään kunnolla kapeiden penkkirivien väliin, mutta tunnelma sentään kompensoi tuota ongelmaa.
Ukraina pallollisena vs. Suomi pallottomana
Ukraina rakensi alhaalta 3-4-3/3-2-5 muodolla kuten aiemminkin Petrakovin alaisuudessa. Suomi yllättäen prässäsi hyvin rohkeasti ylhäältä saakka eikä vetäytynyt 5-3-2 blokkiin keskiympyrän yläkaarelle. Tuo valinta yllätti eritoten tässä pelissä, koska tasapelikin olisi ollut hyvä tulos ja kun Ukraina ei enää Petrakovin aikakaudella pelaa väkisin maitse alhaalta linja kerrallaan kuten Shevchenkon aikana, vaan pelaa alhaalta tarvittaessa ohi keskikentän suoraan yläkolmikon kohdepelaajille Yaremchukille tai Yarmolenkolle, tilaisuuksia pallonriistoihin ei edes voinut syntyä samaan tapaan kuin vielä silloin, kun Ukraina suosi 4-1-4-1 muotoa ja menetti palloja useinkin omalla kenttäpuoliskollaan, jos vastustaja prässäsi korkealta. Toki Tsekki-harjoituspelissä viimeksi tsekkiläisten ottelun alun korkea prässi aiheutti hankaluuksia Ukrainan B-miehistölle, mutta sekin oli loppupeleissä vain hetkellistä ja Ukraina alkoi siinäkin pelissä aika nopeasti purkamaan prässin pelaamalla pidempiä syöttöjä vastustajan puolustuslinjaan ohittaen Tsekin ylimmät prässilinjat siten.
Kun Suomi prässäsi ylhäältä, Pohjanpalo-Pukki kaksikko oli lähtökohtaisesti 2v3-alivoimainen Ukrainan toppareita vastaan. Siksi Lodin tehtävä oli nousta jatkuvasti keskikentän linjasta luomaan 3v3-asetelma Ukrainan toppareita vastaan ja vaikeuttamaan heidän pelinrakenteluaan. Tuo jatkuva ylöspäin pumppaaminen varmasti osin väsytti hänet toisella puoliajalla. Pohjanpalo oli toivomani mukaan vasen hyökkääjä ja Pukki oikea, jotta tämä pystyi seuraamaan tarvittaessa Matvienkon nousuja syvemmällä puolustettaessa. Kun Lod nousi irti keskikentän linjasta kärkiparin tasolle, käytännössä Suomi käytti koko kentän miesvartiointia, kun vastinparit olivat Pohjanpalo-Zabarnyi, Pukki-Kryvtsov, Lod-Matvienko, Kamara-Stepanenko, Lam-Shaparenko, Alho-Sobol, Raitala-Tymchuk, Väisänen-Yarmolenko, Arajuuri-Yaremchuk ja Toivio-Tsygankov. Lod ei kuitenkaan jatkuvasti jaksanut irtaantua keskikentältä auttamaan kärkiparia, jolloin Ukraina pääsi avaamaan peliä Matvienkon kautta, joka on muutoinkin paras toppari avaamaan peliä sinipaidoilla. Toisaalta noina hetkinä Lam pystyi jäämään suojaamaan puolustuslinjaa ylimääräisenä pelaajana, kun Lod kontrolloi Shaparenkoa eikä jättänyt tätä Lamin vastuulle toisin kuin silloin, kun Robin nousi kiinni Matvienkoon. Jos ja kun Suomi nyt halusi prässätä ylhäältä, olisin olettanut, että vapaaksi olisi jätetty joku muu toppari kuin Matvienko, joka osaa ohittaa korkean prässin pidemmillä syötöillä suoraan yläkolmikolle. Vaikka Lod prässäsi häntä ajoittain, hän oli kuitenkin aika usein liian myöhässä ja Matvienko ehti pelaamaan eteenpäin Kryvtsovin poikittaissyötön jälkeen ennen kuin Lod oli ehtinyt irrota Shaparenkon luota kiinni Matvienkoon. Mielestäni järkevämpää olisi ollut se, että Lod olisi vaikka ollut valmiiksi kiinni Matvienkossa ja jättänyt Shaparenkon Lamin vastuulle tai sitten yläviisikko olisi pitänyt roolittaa eri tavoin. Esimerkiksi Pukki olisi voinut prässätä Matvienkoa ja Pohjanpalo Kryvtsovia. Tuolloin vapaaksi olisi jätetty Zabarnyi, joka ei ole niin hyvä avaamaan peliä ja Kamara vasempana keskikenttänä olisi voinut lodmaisesti irrota Stepanenkosta kiinni Zabarnyiin, kun tälle olisi kierrätetty peliväline. Lisäksi Kamaran kunto olisi riittänyt luultavasti Lodia paremmin kokoiltaiseen edestakaisin pumppaamiseen. Tai sitten Lod olisi voinut alusta saakka pelata vasempana keskikenttänä, Kamara ankkurina ja Nissilä oikealla eikä vasta tunnin pelin jälkeen.
Yksi ongelma oli myös se, että niinäkin hetkinä, kun Lod jäi kontrolloimaan Shaparenkoa ja Suomi antoi Ukrainan avata peliä Matvienkon kautta "vapaasti" (Pukki toki juoksi Kryvtsovin luota Matvienkoon, muttei useinkaan ehtinyt sulkea jalkaa), Lam jäi silti liian etäälle toppareista ja selkeää 4v3-ylivoimaa ei keskelle muodostunut, vaan topparit jäivät 3v3-asetelmaan Ukrainan kapealla ollutta yläkolmikkoa vastaan ja tuo 3v3-asetelma sitten vain korostui, kun Lod nousi kiinni Matvienkoon ja Lam reagoi perässä merkkaamalla Shaparenkon, joka Lodilta jäi vapaaksi. Suomen puolustuslinjaan jäi täten kotijoukkueelle epäedullisia 1v1-tilanteita ja vaikka valmennusjohdolla oli ilmeinen luotto siihen, että alakerta kyllä klaaraa nuo tilanteet, totuus oli toinen.
Ukrainan pelinavaamisesta voisi mainita vielä sellaisen yksityiskohdan liittyen Shaparenkoon, että hän myös pelin edetessä hakeutui usein keskemmältä tyhjään tilaan sivurajalle pois Lodin/Lamin pihdeistä, mutta siltikään häntä ei pahemmin peliä avatessa käytetty, vaan alhaalta pelattiin ohi Suomen ylimpien prässilinjojen Huuhkajien puolustuslinjaan 1v1-kaksinkamppailutilanteisiin Yaremchuk-Arajuuri, Väisänen-Yarmolenko ja Toivio-Tsygankov. Näin jälkikäteen mietittynä Väisänen oli hyvä valinta vasemmaksi toppariksi, koska tosiaan Yarmolenkohan on Yaremchukin ohella toinen selkeä kohdepelaaja ylhäällä, joten Raitalan vääntövoima, pääpelaaminen ja kyvyt puolustaa eteenpäin eivät luultavasti olisi riittäneet vähää alusta Yarmolenkon kaltaista kolossia vastaan, mutta Väisänen oli minusta elementissään valitussa pelitavassa. Toki hänellekin tuli kiire ajoittain, kun jokainen Ukrainan yläkolmikosta oli vain niin liukas kääntymään pallon saatuaan ja kun he pääsivät kääntymään edes puolittain, korkealla olleen puolustuslinjan takana oli tilaa, johon pelata ja sen jälkeen sitten juostiinkin kilpaa kohti Suomen maalia.
Hyvä esimerkki nähtiin jo kolmannella minuutilla, kun Ukraina pelasi alhaalta oikean kautta ohi Suomen korkean prässin Yarmolenkolle Väisäsen eteen. Tämä piti pallon hallussaan lähellä sivurajaa ahtaassa tilassa ja pääsi kääntymään riittävästi vapauttaakseen Yaremchukin puolittain läpi selustaan, kun Väisänen jätti metrinkin liikaa tilaa. Arajuuri puolestaan hukkasi Yaremchukin ja Toivio ei ihan ajoissa ehtinyt kaventaa kiinni kohti pallollista, joten Yaremchuk pääsi ampumaan boksin oikealta reunalta ohi takakulman. Toisenkin jakson alussa sama parivaljakko pelasi yhtä lailla yhteen, kun Yaremchuk pudotti pallon keskeltä laitaan Yarmolenkolle, jota prässäsi läheltä Väisänen, mutta hän ei kuitenkaan saanut avointa jalkaa suljettua ja setä-Jarmo vapautti Yaremchukin melkein läpi selustaan, mutta tuolla kertaa Arajuuri seurasi juoksun onnistuneesti sentään ohjaten miehensä kohti kulmalippua. Vastaavia juoksukilpailuja nähtiin illan aikana lukuisia ja suurin osa niistä syntyi siis kaavalla, jossa Matvienko löysi vasurillaan jonkun yläkolmikon jäsenen, nämä pyörähtävät puolittain irti vastintopparistaan selässä yksilötaidon ja atleettisuuden turvin ja sen jälkeen kaksi muuta yläkolmikon jäsentä spurttasivat pystyyn. Jo maaliskuun kohtaamisessa Ukraina haki paljon läpisyöttöjä Suomen puolustuslinjan taakse, mutta silloin syötöt lähtivät toppareilta puolesta kentästä, kun Suomi makasi alempana ja ne syötöt Suomi puolusti silloin virheittä, kun tilaa selustassa oli vähemmän. Sinällään tässäkään pelissä eivät toki topparit täysin turisteja juoksukisoissa olleet, vaan hoitivat niitä kohtalaisesti vähintäänkin, vaikka puolustettavat tilat olivat isompia, mutta väkisinkin kun Ukraina sai niin monesti pelattua pystyyn, muutama tuollainen puolittainen maalipaikka-aihio syntyi muun muassa juoksuvoimaiselle Yaremchukille, koska jokaista maakaksinkamppailua topparit eivät voineet voittaa puolessa kentässä, vaikka toki kohtalaisesti Väisäsen johdolla pysäytyksiä syntyikin.
Mitä tulee muodon sisään pelaamiseen, Ukraina onnistui siinä mainiosti, kun tosiaan yläkolmikko löytyi jatkuvasti vapaana topparien edestä, koska Suomen laitakeskikentät olivat kiinni Shaparenkossa ja Stepanenkossa eivätkä niinkään yrittäneet peittää syöttöjä välikaistoille Tsygankoville ja Yarmolenkolle ja lisäksi tosiaan sitten Lam jäi myös niin etäälle Yaremchukista, että tämä löysi jatkuvasti tyhjää tilaa Arajuuren edestä kahden alimman linjan välistä aivan kuten syyskuun maaotteluissakin ja pystyi tyhjään tilaan pudottuaan joko kuljettamaan itse sivuttain jättäen Arajuuren kannoilleen tai sitten jatkamaan pallon viereen laitureille. Sama päti myös silloin, kun Suomi puolusti syvemmällä. Esimerkiksi 10. minuutilla Yaremchuk putosi kymppialueelle tyhjään tilaan ja Stepanenko poimi hänet. Shaparenko tinttasi Yaremchukin pudotuksesta pallon ohi maalin. Todella monesti vastaavasti varsinkin avausjaksolla Yaremchuk sai pallon jalkaansa kuudentoista alueen reunalla, kun Suomen keskikentän linja puhkottiin. Yaremchuk pysyi taitavasti pallossa ahtaassa tilassa ja pudotteli viereen vetopaikkoja, joita Suomen alakerta toki sitten blokkasi melko hyvin. Toiselta jaksolta jäi mieleen 80. minuutilta tilanne, jossa Yaremchuk-Yarmolenko -kombo loi puolivaarallisen tilanteen, kun Yarmolenko ensin teki Ukrainan hyökkäyspelaamiselle tunnusomaisen aloitteen taskusta vastustajan wingbackin (Hämäläinen) taakse tyhjään tilaan. Sitten hän syötti leveydestä keskelle Yaremchukille, joka piti topparin selässään linjojen välissä, antoi seinäsyötön takaisin ja Yarmolenko chippasi syötön saatuaan heti kohti selustaa takatolpalle juoosseelle Korniienkolle, mutta Toivio katkaisi muistaakseni syötön ilmasta päällään. Tuossa tilanteessa tuli myös ilmi se, että Tsekki-pelin tavoin heti kun Yarmolenkolla oli jalka auki positiivisessa peliasennossa, painottomalta puolelta tehtiin aloitteita selustaan.
Leveydessä ollutta tilaa Ukraina hyödynsi myös, muttei läheskään niin paljoa kuin oletin ennen peliä, koska se pääsi etenemään Suomen rohkean prässin ansiosta niin monesti muodon sisään/selustaan isäntien etäisyyksien venyttyä. Oletushan oli ennen peliä se, että wingbackit spurttaavat jatkuvasti laitoja pitkin ylöspäin ja Suomen wingbackeille tulee kiire, mutta juoksukilpailut painottuivatkin topparikolmikolle Ukrainan yläkolmikkoa vastaan. Esimerkiksi Tymchukilta jäi mieleen vain yksi avoimen pelin aloite, joka aiheutti uhkaa. 23. minuutilla hän säntäsi pystyyn Raitalan taakse ja Yarmolenko tietysti antoi puhkovan syötön Raitalan ja Väisäsen välisestä aukosta. Takaviistokeskitys ei kuitenkaan tavoittanut omia. Tsekki-pelissä ja muutoinkin viime maaottelutauolla häneltä nähtiin jatkuvasti vastaavia nousuja. Toki sitten voittomaalissa Tymchuk teki ihan vastaavan liikkeen rajaheittonsa jälkeen kuin viitisen minuuttia aiemmin. Hän lähti liikkumaan Raitalan taakse, joka jäi jälkeen eikä Lam kaventanut ajoissa tukkimaan tilaa, kun Väisänenkin oli kulmalipulla Yarmolenkoa vahtimassa. Tymchuk sai kulmalipulta syötön Yarmolenkolta tyhjään tilaan, keskitti tarkemmin kuin aiemmin löytäen Tsygankovin ja tämän jatkosta Yaremchuk sijoitti pallon takakulmaan, kun Toivio hukkasi hänet. Sinällään halpa maali, että tiedossa piti olla se, että Tymchuk rakastaa juosta ohjeistettuna vastustajan wingbackin taakse, mutta ehkei Raitalakaan odottanut, että hän tekisi niin oman rajaheittonsa jälkeen välittömästi. Suomi yksi, Ukraina kaksi.
Sobol oli mielestäni vieläkin enemmän pimennossa ja Alho pärjäsi ihan hyvin häntä vastaan, mutta tilalle tullut Korniienko oli sitten sitäkin aktiivisesti toisella puoliajalla. Esimerkiksi 72. minuutilla Ukraina purki prässin löytämällä jälleen Yaremchukin puolustuslinjan edestä tyhjästä tilasta ja tämä jatkoi oikeaksi wingbackiksi siirtyneen Raitalan taakse, jonne spurttasi Korniienko, mutta syöttö karkasi pitkäksi. 80. minuutilla sen sijaan Niskanen nukahti laidassa 2v2-tilanteessa, kun Korniienko sai seinäsyötön taskusta Zubkovilta "Immin" taakse. Korniienko antoi painavan matalan keskityksen, joka meni kuitenkin muiden hänen keskityksiensä tapaan boksin läpi omia löytämättä. Yarmolenko ja Yaremchuk olivat boksissa kohteina tuossa kohden.
Muutamaan otteeseen Ukraina vyöryi leveydestä myös sillä vaihtoehtoisella tavalla, jossa wingback imee vastustajan wingbackin itseensä ja sitten taskusta yläkolmikon jäsen tekee liikkeen syntyneeseen tilaan. Ylempänä olikin jo yksi esimerkki 80. minuutilta, jossa Yarmolenko liikkui oikealta välikaistalta Hämäläisen taakse saaden syötön Tymchukilta ja siitä sitten edettiin muodon sisään seinäpelillä, mutta esimerkiksi 21. minuutilla Tymchuk houkutteli Raitalaa itseensä ja oikeassa taskussa silloin ollut Yaremchuk teki liikkeen laitakaistalle tyhjään tilaan. Hän sai syötön ja ehti keskittää ennen kuin Väisänen ehti tukkimaan tilaan. Boksissa oli tavanomaisesti kolme kohdetta, kun painottoman puolen wingback Sobol oli liikkunut rangaistusalueelle kahden muun yläkolmikon jäsenen seuraksi. Yaremchukin keskitys tuli vitosen viivalle matalana, mutta Yarmolenko ei aivan yltänyt kurottamaan sitä sisään, joten Suomi selvisi säikähdyksellä. Kuudennella minuutilla puolestaan jäi mieleen tilanne, jossa Matvienko teki illan suurin piirtein ainoan nousunsa, kun hän mykolenkomaisesti liikkui vasempana topparina syvälle Suomen alueelle luomaan lukumääräistä ylivoimaa laitaan. Hän tekikin liikkeen Alhon taakse höynän lopuksi saaden murtavan syötön Sobolilta, mutta taka-aluekeskityksen kohti painottomalta puolelta yläkolmikon seuraksi kaventanutta Tymchukia Raitala selvitti jalkaansa kurottaen.
Mitä tulee Suomen positiivisiin tilanteenvaihtoihin, korkea prässi tuotti tietysti väkisin joitakin riistoja Ukrainan kenttäpuoliskolla, mutta Ukraina kyllä reagoi niihin kertakaikkisen hyvin ja sen vastaprässi esti Suomea haavoittamasta vierasjoukkuetta. Syöttösuunnat peitettiin nopeasti ja kaksinkamppailuissa menetysten jälkeen ukrainalaiset olivat hyviä toisin kuin kotijoukkue vastaavien menetysten jäljiltä. Ukrainan puolustuslinja ei oikeastakaan kertaakaan jäänyt suojattomaksi samalla tavalla kuin Suomen topparikolmikko menetyksien jälkeen, joten vieraiden kollektiivin tasapaino oli jopa ihailtavaa. Heti toisella minuutilla nähtiin ehkäpä heti se paras transitio isänniltä, kun Ukraina avasi peliä totutusti Matvienkon kautta ja Lodin prässi oli myöhässä, mutta Tsygankov tultuaan yläkolmikosta vastaan pudotti pallon suoraan suomalaisille. Pukki pääsi kuljettamaan kohti maalia Shaparenko selässään, mutta lopulta Kryvtsov-Matvienko kaksikko pysäytti hänet boksin reunalle. Lod pääsi tälläämään kakkospalloon, mutta Pyatov torjui laukauksen alakulmasta heittäytyen. Noin muutoin kertaakaan avausjaksolla ei nähty samaa kuin vaikkapa maaliskuussa riistojen jälkeen eli suoraviivaista pystyyn pelaamista korkeintaan kahdella syötöllä, vaan Suomi tyytyi pysymään pallossa sen jälkeen, kun ukrainalaiset olivat vastaprässäten peittäneet syöttösuunnat ja oikeastaan jo ennen kuin syöttösuunnat olivat peitossa, edes halukkuutta pelata Ukrainan puolustuslinjan selustaan ei ollut samalla tavalla kuin kevään kohtaamisessa tai viimeksi Ranska-vieraspelissä. Vasta 48. minuutilla nähtiin sitä, mitä halusin eli Matvienko avasi pystyyn ohi prässin löytäen Yaremchukin tutulta paikalta linjojen välistä puolesta kentästä. Tämä pudotti epähuomiossa Lamille ja Kamara jatkoi kakkospallon heti pystyyn Pukille, joka ei aivan päässyt livahtamaan topparien välisestä aukosta karkuun, vaan menetti pallon boksin reunalla, mutta idea oli täysin oikea. Ukraina ei ehtinyt organisoitua, kun pallo pelattiin heti eteenpäin. Samasta tilanteesta on todettava myös se, että kerrankin Lam oli tarpeeksi lähellä toppareita kyeten voittamaan irtopallon omille luoden samalla selkeän 2v1 ylivoiman Arajuuren kanssa Yaremchukia vastaan. Tauolla oli varmasti tullut palautetta hänen sijoittumisestaan, joka paranikin heti.
Päätöskympin transitioissa oli nähtävissä samaa jahkailua ja liiallista hitautta riistojen jälkeen. Sen vuoksi esimerkiksi kun Lodille pelattiin 81. minuutilla kahdesti eteenpäin, Ukrainan pohjakaksikko Sydorchuk-Shaparenko oli jo ehtinyt suojaamaan puolustuslinjaa ja he tuuppasivat vuorotellen Lodin irti pallosta, kun muun muassa Kamaran yksi syötöistä eteenpäin kesti liian kauan eikä Lod sitten päässyt vastaavasti jatkamaan pelivälinetta kohti Ukrainan selustaa Pukille ja Riskille, vaan Sydorchuk nappasi sen häneltä, mutta samalla on toki sanottava, ettei kärkiparilta nähty noissa hetkissä myöskään toivottuja aloitteita, vaan he vain roikkuivat linjassa tai sen etupuolella. Ehkä toinen olisi voinut tehdä aloitteen heti riiston synnyttyä, jolloin Kamara olisi voinut pelata itse pystyyn ja toinen kärki olisi odottanut, että josko Lod pääsisi antamaan lähempää avainsyötön puolustuslinjan taakse. Jälkimmäisessä tilanteessa Shaparenko tuli hyvin tuplaamaan Sydorchukin vierelle Lodin napaten pallon pois jalasta. 85. minuutilla puolestaan Lod itse aikaili riiston jälkeen syötössä, mutta toisaalta tuossakaan tilanteessa pystysuuntaisia liikkeitä ei näkynyt kovin paljoa, joten hän joutui pyörimään pallollisena, kunnes lopulta menetti pelivälineen nurmen pintaan lahoten.
Suomi pallollisena vs. Ukraina pallottomana
Suomi käytti maalipotkuissa samanlaista lähestymistapaa kuin Ranska-pelissä eli muoto oli 3-4-1-2:n sijaan hetkellisesti 2-4-4, kun Väisänen nosti itsensä keskikentän pohjalle Lamin vierelle ja laitakeskikentät Lod ja Kamara puolestaan nousivat kärkiparin alapuolelle/vierelle. Ranska-pelissä tuo 2-4-4 muoto toki toteutettiin siten, että Alho puski laidallaan ylös ja Väisänen tuolloin oikeana puolustajana siirtyi sivurajalle täyttämään Alhon jättämää tilaa ikään kuin laitapuolustajaksi, mutta nyt kun DOS oli muun muassa poissa, lähestymistapa oli erilainen. Ranska-pelissä tuosta maalipotkumallista oli se hyöty, että toinen "laitapuolustaja" jäi kerrallaan auki sivurajalle ja tämän kautta voitiin helposti edetä puoleen kenttään. Tässä pelissä vastaavaa hyötyä ei ollut, koska Ukrainan wingbackit kyllä ihan rohkeasti nousivat kiinni Alhoon ja Raitalaan, jos Toivio-Arajuuri toppariparina kierrätti heille pallon sivurajoille. Yaremchuk ja Tsygankov jäivät merkkaamaan topparit noina hetkinä ja kun Yarmolenko putosi keskikentälle Väisäsen mukana, Ukraina prässäsi nuo hetket koko kentän miesvartioinnilla luonnollisia vastinpareja muuttamatta, kun Stepanenko seurasi Kamaraa topparikolmikon lähelle. Matvienko otti puolestaan hoitaakseen Lodin, jolloin Shaparenko pystyi prässäämään Lamia. Jos tila johonkin syntyi, niin se oli Ukrainan puolustuslinjan etupuolelle, koska Lam ja Väisänen yrittivät nähdäkseni sijoittua siten, että Yarmolenko ja Shaparenko olisivat heidän lähellään ja samalla mahdollisimman kaukana topparikolmikosta+Stepanenkosta, jolloin Pukille ja Pohjanpalolle varsinkin syntyi tilaa, johon pudota palloa vastaan yaremchukmaisesti. Tuosta oli sitten mahdollisuus jatkaa esimerkiksi yhdellä kosketuksella korkealla olleen puolustuslinjan taakse, jonne kolme muuta ylänelikon jäsentä teoriatasolla tarjosivat syvyysuhan. Melko usein kävi kuitenkin niin, että Alhon ja Raitalan syötöt sivurajoilta ohi Sobolin ja Tymchukin prässin kohti ylänelikkoa keskiympyrään päättyivät siihen, että Ukrainan topparit puolustivat onnistuneesti eteenpäin tehden riistoja suomalaisten etupuolelta. Matvienkohan on tietysti malliesimerkki tavastaan tehdä riistoja etupuolelta ja Lodkin sai sen kokea sekä ajoittain Pohjanpalo, kun Ukrainan alakerta kommunikoi niin, että kankeampi Krytvsov jäi linjaan ja Matvienko irtosi hänenkin puolestaan eteenpäin kamppailemaan, jolloin Lod jäi Kryvtsovin vastuulle.
Tavallisemmin Suomi rakensi alhaalta 3-1-4-2 muodolla avoimessa pelissä, kun Lam jäi yksin alemmas ja Kamara-Lod kaksikko nosti lähemmäs kärkiparia välikaistoilla. Kun Ukraina makasi 5-2-3 keskiblokissaan, Lod pyrki toki silloinkin liikkumaan ajoittain leveälle, mutta päästäkseen pois Shaparenkon pihdeistä. Matvienko kuitenkin kontrolloi häntä tehokkaasti noina hetkinä, koska Shaparenkon tehtävänä oli paineistaa Lamia aika ajoin eikä tämä lähtenyt väkisin seuraamaan Lodia, vaikka ennen peliä ehkä niin olisi voinut olettaa. Kamara puolestaan ajoittain jo avausjaksolla joutui laskeutumaan alemmas tarjoamaan auttavasti syöttösuuntaa, kun Lam ei osannut tehdä itseään juuri pelattavaksi. Ylempänä ollessaan Stepanenko aika hyvin pimensi Glenin taskussa. Ukrainan yläkolmikko tietysti peilasi Suomen topparit ja wingbackit pelasivat wingbackeja vastaan. Periaatteessa Suomen tavoin Ukrainakaan ei jättänyt alas numeraalista ylivoimaa, vaan topparikolmikolla oli 3v3-tilanne Lodia, Pukkia ja Pohjanpaloa vastaan. Toki ajoittain varsinkin Sobol kavensi Alhon luota melko ajoissakin lähemmäs Lodia luomaan jonkin sortin 4v3-ylivoiman varsinkin silloin, jos peli oli Suomen vasemmalla laidalla, mutta ei mitenkään jatkuvasti. Sama päti Tymchukiin, ajoittain hän jätti Raitalalle enemmän tilaa, jos peli oli toisella laidalla.
Koska Shaparenko puolusti aika usein eteenpäin kiinni Lamiin jättäen Lodin Matvienkon huoleksi, Suomi ei saanut haluamaansa 4v3-ylivoimaa toppareiden ja Lamin voimin Ukrainan yläkolmikkoa vastaan ja se johti sitten pelinavaamisessa siihen, että toppareille tai wingbackeille ei oikein jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin kierrättää palloa keskenään muodon ulkopuolelle tai sitten chipata alhaalta pallo ohi liian kovaksi käyneen prässin kohti kärkiparia tai Lodia, mutta kuten todettua, Ukrainan alakerta puolusti hyvin eteenpäin tukkien tilan yläviisikon takana. Suoraan selustaankin olisi voinut pelata, mutta sitä Suomi ei jostain syystä halunnut tehdä, vaan puskea varsinkin avausjaksolla väkisin keskeltä menettäen tukun palloja tiiviin muodon sisässä. Niinä hetkinä puolestaan kun Shaparenko jäi alemmas kontrolloimaan Lodia, Yaremchuk antoi enemmän tilaa Arajuurelle ja peitti vain syöttöä Lamille. Arajuuren pallollisen pelaamisen tietäen Suomi ei tuostakaan etua saanut ja toisaalta sitten Lam ei kyennyt vain tekemään itseään pelattavaksi pois syöttövarjosta. Muutaman kerran Arajuuri pyrki haastamaan ylintä prässilinjaa kuten hänen pitääkin tehdä noina hetkinä, mutta avausjaksolla tuli se yksi paha menetys, jonka hän toki paikkasi ja muistakaan nousuista ei sen kummempaa murtavaa tai edistävää syöttöä syntynyt. Viimeisillä minuuteilla hänet tutusti nostettiin ylös, mutta lopputulos oli köyhä. Toki nyt sille oli edes osin syytä, kun Pohjanpalo ei ollut enää kehissä pääpelipelotteena ja ainoa luonnollisempi pääpelikohde olisi muutoin ollut Lod.
Mitä tulee Ukrainan muodon sisään pelaamiseen, avausjaksolla se oli yllämainituista syistä melko olematonta. Mieleen jäi 17. minuutilta hetki, kun Kamara oli liikkunut Lodin puolelle ja veivasi keskikentän linjan edessä Shaparenkon kujalle 1v1-tilanteessa löytäen linjojen väleistä Lodin, joka oli irtaantunut Matvienkosta ja ennen kuin ilman miestä ollut Stepanenko ehti kaventaa kiinni Lodiin, tämä yritti pelata leveyteen Raitalalle, mutta syöttö jäi liian taakse, joten Tymchuk pääsi väliin. Toisella jaksolla sitten Kamaran siirryttyä tunnin jälkeen ankkuriksi, avaaminen alhaalta helpottui, kun tämä osasi tehdä itsensä Lamia paljon paremmin pelattavaksi 5-2-3 keskiblokkia vastaan Ukrainan ylimmän prässilinjan takana. Ukraina syyskuun peleissään valui syvällä herkästi 5-4-1 muotoon ja niin toki tapahtui tässäkin pelissä loppua kohden eritoten, mutta ei minusta niin paljoa kuin ehkä ounastelin, vaan muoto pysyi selvemmin 5-2-3:na ja yläkolmikko aika hyvin transitiovalmiudessa läpi illan eli liian alas he eivät valuneet kuten vaikkapa Ranskaa vastaan kotona. Mitä tulee noihin toisen jakson onnistuneisiin muodon sisään pelaamisiin, kaikissa niissähän Kamara oli lähes osallisena jossain määrin. Esimerkiksi heti tunnin jälkeen Nissilä tultuaan sisään oikeaksi keskikentäksi ja Lodin siirryttyä vasemmalle, löysi keskeltä Kamaran ja tämä jatkoi eteenpäin toiseen taskuun Lodille, mutta tällä oli toppari selässä ja seurauksena oli täten menetys, mutta ainakin Suomi onnistui pelaamaan kollektiivin sisään lähelle boksin reunaa toisin kuin avausjaksolla. 75. minuutilla puolestaan Kamaran puhkovasta syötöstä Pukki kalasti vapaapotkun, kun Kryvtsov tuli selkään voimalla. 84. minuutilla sama kaksikko löysi taas toisensa, kun Kamara antoi puhkovan syötön keskiympyrästä Shaparenkon ja Sydorchukin välistä linjojen väliin Pukille, joka kuljetti hetken sivuttain, kääntyi ja tykitti sitten oikealta välikaistalta 20 metristä ohi maalin. Eikä pidä unohtaa 71. minuutin tilannetta, jossa Kamara pelasi vasemmalta välikaistalta Väisäsen edestä Pukille pallon jälleen Ukrainan keskikentän linjan halki boksin reunalle ja Teemu veivasi kolme ukrainalaista osittain vipuun, mutta viimeinen kosketus rangaistusalueella karkasi liiaksi. Olihan tuossa Glenin ankkuripelaamisessa valtava ero Lamiin.
Tiedossa oli ennen peliä se, että Ukrainan muoto on tiivis ja todennäköisesti kapea, joten tila löytyy linjan takaa ja kyllähän tuossa 5-2-3 keskiblokissa linjojen väliset etäisyydet olivat todella usein niin pienet, että Suomen olisi ehkä pitänyt vain entistä useammin pelata suosiolla linjan taakse eikä puskea keskeltä kuten avausjaksolla liian monesti Suomi teki ja se johti pallonmenetyksiin. Ukrainan kollektiivi oli parhaimmillaan 15 metrinkin sisällä toisistaan puolen kentän molemmin puolin, joten tilaa kyllä oli yllin kyllin. Kahdeksannella minuutilla Lod leveyteen liikuttuaan löysi ensin vastaan tullen Pukin ja seinän saatuaan Pohjanpalo teki liikkeen Matvienkon jättämään tilaan, mutta Zabarnyi seurasi hänet ja tuuppasi pallon yli päädystä antaen Suomelle ensimmäisen kulmapotkun. Parin minuutin päästä Alhokin ennakkoluulottomasti leikkasi keskemmäs ja yritti vapauttaa Pukin läpi, mutta ajoitus ei toiminut. 13. minuutilla puolestaan Pohjanpalo löytyi topparien edestä tyhjästä tilasta keskialueen irtopallotilanteen jälkeen ja hän yritti jatkaa yhdellä kosketuksella linjan taakse Pukille. Syöttö oli osoitteeton, mutta vapaapotkun Suomi sentään sai, kun Sobol kamppasi Jollen. Hetkeä aiemmin Jolle yhtä lailla löytyi samasta tilasta, kun Suomi rakensi maalipotkun vuoksi alhaalta 2-4-4:lla ja topparien edessä oli vielä korostuneesti tilaa Lamin ja Väisäsen sijoittumisten myötä, mutta tuolloin jatkoyritys puolestaan Kamaralle ei mennyt perille, koska Glen ei ymmärtänyt tehdä liikettä pystyyn Zabarnyin jättämään tilaan. Stepanenkohan ei ikinä häntä olisi kiinni juossut kuitenkaan. Avausjakson loppupuolelta jäi mieleen ensimmäinen topparin hakema pystysyöttö, kun Toivio pelasi pystyyn Zabarnyia kohden. Tämä voitti ykköspallon, mutta kakkospallo putosi hyvin sijoittuneelle Kamaralle, joka meni kuitenkin liian helposti nurin eikä Manzano antanut vapaapotkua boksin reunalta. Tuossakin kuitenkin tapahtui heti "hyviä" asioita, kun Toivio pelasi kohti selustaa/viimeiseen linjaan eikä yrittänyt väkisin pelata muodon sisään.
Toisella puoliajalla tunnin jälkeen Nissilä heti sisääntultuaan pelasi sivurajalta ohi Matvienkon prässin tämän jättämään tilaan Pukille, mutta Kryvtsov kavensi ajoissa laitaan ja jätti Pukin selkäpuolelleen pakottaen tämän rikkomaan. Parin minuutin päästä Pohjanpalo puolestaan teki vasempana hyökkääjänä pari perättäistä repivää aloitetta Zabarnyin taakse. Ensimmäistä ei kukaan noteerannut, mutta toisen yrityksen Toivio poimi. Zabarnyi katkoi ilmasta, mutta kakkospallo putosi vuorostaan Hämäläiselle. Seurauksena oli hyökkäyskolmanneksen pallonhallinta, jonka lopuksi Suomi sai vapaapotkun, kun Kamara harhautti vartalollaan Shaparenkon ja pelasi sitten muodon sisään. Lam ei ikinä olisi kyennyt vastaavaan yksilösuoritukseen, mutta tuokin topparin antama pystysyöttö johti hyvään asiaan eli painopisteen siirtymiseen Ukrainan puolustuskolmannekselle sekä lopulta vapaapotkuun, jonka Nissilä kuitenkin pyssytti yli. 74. minuutilla puolestaan Suomi katkaisi puolessa kentässä vieraiden purkupallon. Toivion ja Lodin kautta pallo pelattiin keskelle Kamaralle, joka antoi puhkovan syötön Matvienkon ja Kryvtsovin välistä aukosta pystyyn Pukille, mutta Kryvtsov viime hetkillä ehti tukkimaan aukon riittävästi päästen pallon alapuolelle omassa boksissa. Matvienko aavisteli tuossa liiaksi syöttöä laitaan ja siksi puolustuslinjaan syntyi niin selvä aukko, jonka Suomi heti käyttikin. Lisäajalta jäi puolestaan vielä mieleen Nissilän yksi hyvä chippiyritys keskikentän linjan edestä Pukille puolustuslinjan taa, mutta Matvienko ylsi syöttöön niukasti. Aihioita oli, mutta varsinkin hitaahkon Kryvtsovin kyky puolustaa selustaa jäi toden teolla testaamatta, kun muistissa oli se hänen virheensä Tsekki-pelinkin alkuminuuteilla, josta syntyi läpiajo ja laukaus tolppaan, kun hän luki väärin pallon lentoradan.
Mitä tulee leveydessä olleeseen tilaan, Ukraina ei ehkä ihan niin kapealla muodolla puolustanut kuin syyskuussa, joten tilaakaan ei leveydessä niin paljoa ollut, kun sen wingbackit olivat aika leveällä kuitenkin pelaamassa Suomen wingbackeja vastaan, mutta siitä huolimatta varsinkin avausjaksolla leveyden kautta eteneminen jäi kovin vähäiseksi. Lam haki muutamia ristipalloja ankkurina niin Tymchukin kuin Sobolin taakse, mutta nämä katkaisivat nuo syötöt varmasti ilmasta. Yksi ristipallo meni toki perille Raitalalle, mutta tällä ei riittänyt halukkuus edes yrittää ohitusta eristetyssä 1v1-tilanteessa, vaan hän tyytyi pitämään pallon varmasti omilla. Arajuuri puolestaan kertaalleen 40. minuutilla antoi keskitopparina hyvän ristipallon Tymchukin taakse, kun Yaremchuk peitti syöttöä Lamille jättäen Pauluksen jalan auki, mutta Raitalan spurtatessa kohti Tymchukin selustaa hän rikkoi tätä selästä lähellä kulmalippua, joten tuostakaan ei valmista tullut. Alholta en muista yhtäkään keskitystä avausjaksolta ja Raitalaltakin vain muutaman, kun puolestaan vaikkapa monesti viittaamani Tsekki suorastaan keskitti jatkuvasti syyskuussa Ukrainan B-miehistöä vastaan ja sama päti Kazakstaniinkin. Ranskaa vastaan Ukraina puolusti laitoja ihan OK ja sama päti nyt tässäkin pelissä ikävä kyllä. Ei Alholla ja Raitalalla tietysti ollut kovin suurta odotusarvoa ohittaa Sobolia ja Tymchukia 1v1-tilanteissa, joten ehkä se pallonpitäminen oli järkevämpää ja Ukrainan wingbackkaksikolla oli myös nopeusetu, joten he pystyivät puolustamaan todella läheltä vastinparejaan ja luottamaan, että mahdolliset seinäsyöttökombot he ehtivät puolustamaan hyvin eli selusta ei vuoda. Stepanenko toki tuki varsinkin Tymchukia niin lähellä, että Kamarankaan kanssa Raitala ei päässyt pelaamaan mitään kombinaatioita, joiden päätteeksi tehdä aloite Tymchukin taakse. Tasoitusmaaliin johtaneen kulmapotkunkin Suomi hankki Raitalan kautta siten, että kyseessä oli onnistunut vastaprässi ja siksi Raitalalle jäi tilaa keskittää niin paljon leveydestä eikä kyse ollut Suomen omasta hitaammasta hyökkäyksestä.
Toisella puoliajalla 56. minuutilla oli yksi niistä hetkistä, kun Ukraina oli valunut kapeaan 5-4-1:een. Kamara leikitteli Yarmolenkon edessä välikaistalla. Raitala piti leveyden ja houkutteli Tymchukia lähemmäs. Painottomalta puolelta Lod teki liikkeen Tymchukin taakse tyhjään tilaan, Glen poimi hänet ja Lod keskitti päätyrajalta boksiin ohi Zabarnyin, mutta Kryvtsov putsasi luukkupallon. Jatkotilanteessa toisella laidalla Alho chippasi pallon Korniienkon taakse, jonne kirmasi keskemmältä Pukki. Matvienko kuitenkin voitti juoksukisan siivoten pallon rajaheitoksi. Paine jäi syvälle Ukrainan päätyyn ja rajaheiton jälkeen Alho löysi väylän syöttää kulmalipulta välikaistalle Lodille, joka löysi puolestaan boksista Pukin ja tämä pyssytti Kryvtsovin blokin kautta pallon ohi maalin hankkien kulmapotkun. 70. minuutilla puolestaan Pukki teki vastaavan liikkeen keskeltä Korniienkon taakse tyhjään tilaan, sai sinne pystysyötön ja ehti sillä kertaa ennen Matvienkoa palloon keskittäen sen luukulle. Ukraina siivosi ykköspallon, kakkospallon Hämäläinen pudotti Väisäselle boksin reunalla ja tämä haki kaukolaukausta, mutta se meni yli. Päätöskympillä mieleen jäivät Hämäläisen muutamat keskitykset. 86. minuutin yritys oli vähän heikompi, mutta tuossa hyvin hyödynnettiin leveydessä ollutta tilaa, kun Ukraina oli taas kapealla 5-4-1:ssä puolustamassa johtoaan. Lisäajan keskitys vastaavasta vapaasta paikasta oli parempi ja suuntautui sovitusti kohti takatolppaa, jonne hakeutui Lod, mutta Pyatov haki pallon käsiinsä.
Tsekki ja Kazakstan käyttivät paljonkin kaukolaukauksia syyskuussa Ukrainaa vastaan. Olihan Suomellakin joitakin kokeiluja varsinkin toisella jaksolla kuten jo edellämainitut Väisäsen kuti reunalta ja Pukin 84. peliminuutin laukaus 20 metristä kääntymisen jälkeen. Lisäksi 83. minuutilla Nissilä ampui boksin ulkopuolelta, mutta liiaksi kohti Pyatovia. Sikälikin kuitenkin pidin Nissilän tuomisesta mukaan peliin, että hän tarjosi kaukolaukausuhan. Ehkä Valakarinkin olisi voinut ottaa sisään Lodin tilalle, kun tältä ei kaukolaukausyrityksiä nähty yhtenä puolustuksen murtamiskeinona. Summa summarum, en panisi pahakseni, jos Suomi kokeilisi useammankin ampua kaukaa, mutta se toki vaatii, että kentällä on pelaajia, jotka kykenevät tarkkoihin laukauksiin boksin ulkopuolelta ja Kamarahan ei esimerkiksi sellainen keskikenttäpelaaja ole.
Mitä tulee Ukrainan positiivisiin tilanteenvaihtoihin, niiden vaarallisuushan oli aivan eri sfääristä Suomeen verrattuna. Kuten todettua, sen tapa prässätä aika lailla Suomen tapaan mies miestä vastaan ja puolustuslinjan eteenpäin puolustaminen toivat useita riistoja viimeistään puolessa kentässä jo avausjaksolla ja kun Ukraina pelasi heti eteenpäin yläkolmikolleen ennen kuin Suomi edes ehti aloittaa vastaprässiä toisin kuin kotijoukkue, seurauksena oli tukku vastaiskuja kohti suojaamatonta ja peruuttavaa puolustuslinjaa. Yläalueillakin tapahtui riistoja ja esimerkiksi neljännellä minuutilla Toivion harhasyötön seurauksena Yarmolenko sai pallon boksin reunalla, jekutti Lamin ja sijoitti taka-alakulmaan tarkasti. Suomi nolla, Ukraina yksi. 19. minuutilla puolestaan Yaremchuk blokkasi syöttöä Lamille jättäen Arajuuren vapaaksi. Tämä haastoi prässilinjan, mutta liukastui ja menetti. Hän kuitenkin paikkasi 3v3-hyökkäyksen katkomalla boksissa Tsygankovin tarjoilun keskelle kohti Yaremchukia. Toisen jakson alussa oman alueen menetyksistä jäi mieleen Alhon harhasyöttö, jonka päätteeksi kaiketi Yaremchuk pääsi ampumaan boksin reunalta päin blokkaajaa.
Ukrainan tiivis 15 metrin sisällä ollut kollektiivi sai tosiaan kasan riistoja puolessa kentässä ja sitähän vieraat halusivat ja olivat varmasti mielissään, kun Suomi väkisin yritti varsinkin avausjaksolla edetä keskeltä eikä käyttänyt niin paljoa selustassa ollutta tilaa, joka olisi ehkäissyt menetyksiä keskikentällä. 14. minuutilla esimerkiksi Suomen pelinavaaminen tyssäsi menetykseen puolessa kentässä. Shaparenko lähti loistavana tempokuljettana gasellimaisen pehmeällä askeleellaan nostamaan vastaiskua, levitti pallon Tsygankoville, joka oli liikkunut Alhon jättämään tilaan ja seurauksena oli keskitys Yaremchukille, joka jatkoi pallon vasemmalta hieman ohi takakulman. 26. minuutilla puolestaan Pohjanpalo putosi palloa vastaan Matvienko selässään, mutta menetti sen ja vastaisku päättyi Yarmolenkon boksin reunalta blokattuun kutiin. Toisella jaksolla 55. minuutilla Shaparenko osoitti puolustussuunnan pelinlukuaan. Hän tosiaan ravasi Lodin ja Lamin väliä pallottomana lukien tuolla hetkellä oikein sen, kumman lähettyvillä olla. Ensin toki Stepanenko katkaisi päällään Väisäsen noston ohi Yarmolenkon kohti Pukkia ja kakkospallossa sitten Shaparenko oli Lodia terävämpi. Hän ohitti tämän jalalla, levitti laitaan Kornienkolla ja tämä antoi tavaramerkkimäisen luukkupallon, joka meni kaikkien läpi toiselle laidalle. Pelin loppuhetkillä tietysti Suomen nostaessa riskitasoja Ukraina sai 2-3 luonnollistakin vastaiskutilaisuutta katkojen jälkeen. Dovbyk kertaalleen voitti juoksukisassa Toivion ja sai jalan auki 1v1-tilanteessa, mutta pienen kulman laukaus ei mennyt edes kohti maalia. Shaparenkon dynaaminen kuljetus katkon jälkeen puolestaan päättyi laukaukseen Hradeckyn syliin boksin reunalta eikä pidä unohtaa sitä vastaiskua, jonka päätteeksi Korniienko pääsi ampumaan vasemmalta puolelta boksin sisästä. Hradecky torjui painavan kudin eteensä, mutta onneksi sen verran sivuun, että Buletsa ei vitosen viivalla ylettynyt kakkospalloon.
Suomen vastaprässi toimi tosiaan vain ajoittain. Parhaiten se toimi 27. minuutilla, kun Pukki-Jolle-Kamara kolmikko peitti menetyksen jälkeen Zabarnyilta syöttösuunnat ja tämä sortui louhikkokosketukseen 25 metriä omasta maalista. Lod spurttasi irtopalloon ja jääkiekkotaustallaan laittoi Shaparenkon istumaan nurmen pintaan maakaksinkamppailussa. Hän siirsi pallon Glenille, joka levitti laitaan Raitalalle ja tämä pääsi tosiaan keskittämään vapaasti, kun Tymchuk paikkasi Zabarnyin jättämää tilaa keskemmällä ehtien kuitenkin sitten vielä blokkaamaan keskityksen kulmapotkuksi, mutta seuranneesta kulmapotkusta Suomi kuitenkin tasoitti 1-1:een. Joitakin muita onnistuneita vastaprässejä keskikentällä nähtiin, mutta niistä ei seurannut suoranaisia kääntöjä kohti Ukrainan maalia. Noin muutoin Ukraina tosiaan pelasi usein riistojen jälkeen niin nopeasti pystyyn yläkolmikolleen, että keskikenttäkään ei ehtinyt edes vastaprässätä eteenpäin, kun jo heidän piti juosta alaspäin. Tuo oli asia, jota toivoin näkeväni Suomeltakin riistojen jälkeen, mutta Ukraina toteutti sitä paremmin ja ehkä osansa oli sitten silläkin, että topparikolmikko turhan helposti lähti peruuttamaan kohti omaa maalia kunnioittaen Tsygankovia, Yaremchukia ja Yarmolenkoa sen sijaan, että he olisivat jokaikinen kerta pyrkineet pysäyttämään vastaiskun vaikka sitten rikkeellä puolessa kentässä. Topparikolmikon laskeutuessa alaspäin sekin edesauttoi synnyttämään tilaa, johon Ukraina pystyi riistojen jälkeen pelaamaan yläkolmikolleen puolustuslinjan eteen.
|
|
|
|
Salming
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Chelsea FC
|
|
Vastaus #121 : 11.10.2021 klo 16:22:15 |
|
Erikoistilanteet
Ukraina puolusti kulmapotkut kuten syyskuussa. Petrakov on tuonut mukanaan bosniamaisen aluepuolustussumpun, jossa maalin edessä on kahdeksan pelaajaa ja kaksi pelaajaa on reunalla/ottamassa pois lyhyttä variaatiota. Tässä pelissä nuo kahdeksan aluepuolustajaa asettuivat siten, että Ukrainalla oli kuuden linja (puolustuslinja+Yaremchuk) viiden metrin viivalla ja pari pelaajaa (Yarmolenko+Stepanenko) pari askelta ylempänä blokkaamassa Suomen kohdepelaajien juoksuja. Tsygankov oli boksin reunalla ja Shaparenko kulmalipulla estämässä lyhyttä kulmaa 1v2-alivoimaisena, koska Suomella pallon takana hääräsivät Lod ja Alho. Boksissa oli tutusti 1+4 variaatio eli Pukki oli vitosen alueella ja taaempana kohteina Pohjanpalo sekä topparit. Lam-Kamara kaksikko oli boksin reunalla ja vielä alempana varmisti Raitala.
Ensimmäisen kulmapotkun yhdeksännellä minuutilla Lodin siirrosta antoi ulospäin kiertävänä Alho ennen kuin Shaparenko ehti blokkaamaan. Pallo kiersi toivomusteni mukaisesti melkein yli koko sumpun taakse, mutta Väisänen ei kunnolla päässyt pallon päälle. Kamara-Lam kaksikko hoiti kakkospallon Suomelle, mutta kumpikaan ei päässyt ampumaan reunalta. Toinen kulmapotku tuli 28. minuutilla. Sain sattumalta tuon maalin jopa nauhalle kuvatessani muistiin erikoistilanneasetelman. Se oli sama kuin edeltävässä kulmapotkussa. Shaparenko yritti tulla ensin lähemmäs, mutta erotuomari Manzanolle viittelöitiin, että ukrainalainen on liian lähellä ja espanjalaistuomari käskikin Shaparenkoa perääntymään hieman. Se avasi riittävästi tilaa pelata toinenkin kulmapotku lyhyenä ja ulospäin kiertävänä sillä kertaa Lodin jalasta. Pallo laskeutui vitosen viivalle, johon Pohjanpalo ryntäsi voimalla. Ensinnäkään Stepanenko ei ylempänä saanut blokattua hänen juoksuaan ja sitten seisovilla jaloilla aluetta puolustanut Kryvtsov jäi myös kakkoseksi pääpallossa. Pyatov otti kuitenkin upean reaktiotorjunnan. Aluepuolustajista Matvienko reagoi kakkospalloon ja yritti purkaa, mutta vitosen alueella päivystänyt Pukki sai jalkansa eteen ja pallo kimposi alakulmaan vieraiden epäonneksi. Sikäli pitää nostaa oma tassu pystyyn, että olisin itse ohjeistanut vain välttämään keskittämistä tuohon maalinedussumppuun ja suosinut Tsekin käyttämiä tapoja eli taka-aluekeskityksiä tai sitten volleymestojen luomista boksin reunalle, mutta Lod keskitti härskisti keskelle ukrainalaiskahdeksikkoa ja Pohjanpalo voitti ykköspallon. Kolmannen kulmansa Suomi sai 58. minuutilla, mutta sen Lod keskitti suoraan Pyatovin käsiin ja seurauksena oli omiin vaarallinen vastahyökkäys, kun pallon alle ehtivät vain Lam, Kamara, Raitala ja Alho. Yaremchuk yritti tempokuljetuksensa päätteeksi hakea läpisyöttöä boksiin, mutta Kamara katkaisi syötön mainiolla sijoittumisellaan.
Ukraina sai puolestaan kaksi kulmapotkua, jotka molemmat tulivat avausjaksolla. Ensimmäisessä kulmassa sillä oli kuusi kohdetta boksissa, joten Lod ei voinut vain päivystää boksin reunalla, vaan joutui vartiointipuuhiin. Pukki sen sijaan jäi reunalle ja Alho oli tolppamiehenä. Arajuuri ja Pohjanpalo olivat tutusti suojaamassa vitosen aluetta. Ukrainalla pallon takana oli odotetusti Tsygankov. Matvienko ja Tymchuk varmistivat alhaalla. Yarmolenko oli enemmän boksin reunalla kuin sen sisässä, jossa Yaremchuk oli vitosen alueella ja muut viisi pelaajaa Zabarnyi, Kryvtsov, Stepanenko, Sobol ja Shaparenko kirmasivat maalille. Pohjanpalo kuitenkin siivosi ykköspallon vitosen alueen kulmasta ennen kuin Yaremchuk pääsi siihen käsiksi. Sen sijaan toisessa kulmapotkussa Lod jäi boksin reunalle, kun Shaparenko meni kulmalipulle tarjoamaan lyhyen vaihtoehdon, jolloin Pukki ja Alho loivat kulmalipulle 2v2-asetelman, koska tiedossa oli se, että Ukrainakin oli syyskuussa antanut kulmiaan samoin kuin Suomi tässä pelissä eli ulospäin kiertävinä lyhyen siirron jälkeen, joten Pukin ja Alhon ansiosta Suomi sai kulmalipulle 2v2-tasavoiman, mutta keskityksen peitto ei siltikään onnistunut. Zabarnyi oli ykköskohde keskellä boksia, muttei onneksi aivan yltänyt palloon. Kakkospalloon ehti ennen Lodia Sobol, mutta hänen paluukeskityksensä Toivio purki varmasti.
Mitä tulee vielä sivuvapaapotkuihin, ensimmäisen Lod pelasi taka-alueelle, mutta siellä olikin Arajuuren sijasta Pohjanpalo, joka ei päässyt kuitenkaan palloon käsiksi. Toinen keskitys puolestaan päätyi Pyatovin syliin saakka, kun Lod yritti löytää keskemmältä nostollaan omia pelaajia. Tuostakin oli seurauksena vaarallinen vastaisku kuten yhden kulman jälkitilanteesta, kun Pyatov taas avasi nopeasti eteenpäin ja Tsygankov päätti tempokuljetuksensa laukaukseen yli maalin boksin vasemmalta reunalta vastassaan vain varmistamaan jääneet wingbackit Alho ja Raitala. Suoria vapaapotkuja antoivat luonnollisesti Nissilä ja Lod, joista Lodin matalasta vedosta tuli paluupallo Pyatovin torjunnasta suoraan Arajuuren jalkaan, mutta tämä ei saanut ohjattua nahkakuulaa verkkoon.
Yksilöt
Lopuksi muutama sananen yksilöistä. Pyatov juhlamaaottelussaan haki hyvin keskityksiä hyppysiinsä ja otti tasoitusmaalia ennenkin vielä oivan reaktiotorjunnan Pohjanpalon puskuun. Hän myös käynnisti erikoistilanteiden jälkeen nopeasti heitoillaan pari puolivaarallista vastaiskua. Matvienko oli jalalla odotetun hyvä ja löysi monesti yläkolmikosta Tsygankovin tai Yaremchukin puolesta kentästä ohittaen Suomen kaksi ylintä prässilinjaa. Itse hän nousi oikeastaan vain kertaalleen syvälle Suomen puoliskolle mykolenkomaisesti heti pelin alussa, mutta sen jälkeen tyytyi kierrättämään alempana. Lisäksi pallottomana hän puolusti eteenpäin tutun aggressiivisesti pyrkien riistoihin etupuolelta. Lod pysyi aika hyvin hänen näpeissään ja samoin Jolle ilmassa. Toinen sivutoppari Zabarnyi oli aika neutraali. Hänen menetyksestään vastaprässin alla seurasi kulmapotku, josta Suomi tasoitti. Pallollisena Zabarnyi operoi aika varman päälle enkä muista näkyviä virheitä. Kaksinkamppailuissa hän oli ihan OK. Kryvtsov keskellä puolusti pari kertaa vähän koheltaen eteenpäin varsinkin toisella jaksolla aiheuttaen vapaapotkuja, mutta selvisi kuivin jaloin selustan puolustamisesta, vaikka ei olekaan nopein toppari jalalla. Sanotaanko näin, että hän oli odotetun jämäkkä ja fyysinen jässikkä, joka kerrankin pelasi melko ehjän pelin ilman isoja erheitä. Tasoitusmaalissa toki hän hävisi pääpallon Jollelle, mutta tämä tulikin vauhdilla tilanteeseen.
Wingbackeista Sobol oli aika neutraali kipittäjä. Hän jäi lähinnä mieleen pallottomasta pelaamisestaan, sillä se oli hyvää Alhoa vastaan ja tämä pysyi rintataskussa kiitettävästi. Välillä hän myös kavensi ajoissa auttamaan Matvienkoa Lodin puolustamisessa. Ylöspäin Sobolin anti oli vähäistä toisin kuin maaliskuussa, jolloin hän sai edes muutamia keskityspaikkoja. Toisella laidalla Tymchukkaan ei ollut niin aktiivinen ylöspäin kuin sopi odottaa, mutta ajoitti avausjaksolla pari pystyjuoksua hyvin Raitalan taakse, joista jälkimmäisestä rajaheiton jälkeen syntyi voittomaalia. Ukraina tosiaan onnistui löytämään yläkolmikkonsa niin hyvin muodon sisästä, että siksikään wingbackeilta ei vaadittu niin paljoa toimeliaisuutta ylöspäin. Juoksukisoissa Raitalaa vastaan Tymchukilla ei pallottomana ollut ongelmia eikä Jugi häntä edes lähtenyt haastamaan staattisissa 1v1-tilanteissa, joita oli muutamia laitakaistalla.
Sitten keskikentälle. Shaparenko oli suorastaan törkeän hyvä aivan kuten Ranskaa vastaan. Ruudun välityksellä ei aiemmin ollut välittynyt se, että hän on noin hyvä kuljettamaan jalkapalloa jalassaan ja jotenkin hänen jokaisessa askeleessaan oli niin ihanteellinen kosketus stadionin nurmimattoon. Askel oli tiheä, mutta samaan aikaan kepeä, wau. Ehkä pienen miinuksen voi antaa siitä, että tempokuljetusten päätteeksi pari kertaa ratkaisevat murtavat syötöt eivät olleet onnistuneimpia ja yksi vastaisku puolestaan päättyi aika kesyyn laukaukseen boksin reunalta Hradeckyn syliin, mutta kyky ohittaa vastaprässi jalalla oli korkeaa kansainvälistä tasoa. Pallottomana hän ravasi Lamin ja Lodin väliä tilanteita tarkasti lukien ja pelin virtausta aistien. Stepanenko avasi vierellä Sydorchukin sijasta, koska Ranskaakin vastaan yhteistyö Shaparenkon kanssa toi tasapelin. Stepanenko piti Kamaran ihan hyvin pihdeissään toisella välikaistalla pallottomana ja suojasi täten puolustuslinjaa, mutta pallollisena hän oli jotenkin vähän kankeampi ja hitaampi liikuttamaan palloa kuin television perusteella olin kuvitellut. Ei hän palloa menettänyt, mutta pallonhallinta ei joka kerta ollut täysin hallussa.
Yläkolmikko oli priimaa ja kaikki heistä olivat suoranaisia atleetteja kyeten kääntymään vikkelästi ja kuljettamaan sivuttain siten, että topparit eivät pysyneet perässä. Varsinkin Yaremchuk loisti Arajuurta vastaan poikittaiskuljetuksillaan saatuaan alempaa syötön puolustuslinjan eteen hänen rakastamaansa tyhjään tilaan. Arajuuri joutui monesti turvautumaan osittain koomiseen yhden jalan hyppyliukutaklaukseen saadakseen pallon pois Yaremchukilta, jottei tämä päässyt pelaamaan korkealla olleen puolustuslinjan taakse. Pystyjuoksualoitteessaa Yaremchuk oli hyvä eritoten puoliaikojen alussa päästen siten pari kertaa puolittain läpi oikealta puolelta, mutta selkä maalia päin hän oli parhaimmillaan niin puolessa kentässä kuin lähempänä Suomen maaliakin. Viimeistely voittomaalissa oli rautainen, vaikka sitä ennen jotkin viimeistely-yritykset menivätkin hieman ohi takakulmien. Tsygankov puolestaan loisti nopeudellaan Toiviota vastaan tilanteenvaihdoissa eritoten ja alusti voittomaalin tarkalla syötöllään. Omat laukaukset boksin liepeiltä jättivät toivomisen varaa eli ne joko blokattiin tai menivät yli. Yarmolenko puolestaan viimeisteli kauniisti avausmaalin takakulmaan heikommalla jalallaan eikä häntä saatu kuriin toivotusti välikaistalla, vaikka Väisänen kyllä puolusti aktiivisesti eteenpäin, mutta jätti silti joitakin kertoja liikaa etäisyyttä (parikin metriä on liikaa) ja Yarmolenko sai annettua sivurajalta syötön selustaan joko Yaremchukille tai Tymchukille, vaikka ennen peliä oli tiedossa, että Yarmolenkoa ei saisi päästää ollenkaan kääntymään positiivisempaan peliasentoon, koska tuolloin hän chippaa heti linjan taakse ja sama tapahtui tässäkin pelissä siis pari kertaa. Toki plussaa oli se, että taskussa häntä ei päästetty kääntymään ilmaiseksi, vaan nuokin murtavat syötöt lähtivät kauempaa sivurajalta ja jopa keskiviivan tuntumasta.
Vaihtopelaajista Korniienko korvasi tauolla Sobolin vasempana wingbackina. Se oli todella positiivinen yllätys ja ennen peliä kirjoitinkin, että mieluummin haluaisin nähdä viheriöllä Sobolin sijasta kiinnostavamman Korniienkon, joka olikin paljon näkyvämpi ylöspäin toisella jaksolla kuin Sobol ja sain vieläpä kolmesti todistaa suoraan silmieni edessä sitä, kuinka painavia hänen syöttönsä boksin sisään olivat. Wales-harjoituspelissä vieraiden M. Smithin syöttöjen painavuus oli samaa kaliiberia kuin Korniienkolla tässä pelissä. Hänen luukkupallonsa vieraiden epäonneksi vain olivat osoitteettomia mennen koko rangaistusalueen läpi. Kertaalleen hän itse pääsi kuitenkin päättämään vastaiskun laukaukseen pienestä kulmasta vasemmalta. Sekin veto oli niin painava, että Hradecky vain sylki sen eteensä. Mutta joo, sain 45 minuutissa kaiken sen, jota odotinkin näkeväni Korniienkolta. Hän loisti ylöspäin samaan tapaan kuin Tsekkiä vastaan eikä pallottomanakaan mitään ongelmia ollut, vaan selustan puolustaminen ja vastinpariwingbackin (Alho, Raitala ja Niskanen) pitäminen aisoissa onnistui vaivatta. Iso kiitos Petrakoville tuosta puoliaikavaihdosta. Myönnän, että tuuletin sitä jopa hillitysti mielessäni.
Muista vaihtopelaajista Sydorchuk korvasi Stepanenkon noin vartti ennen loppua. Hän väänsi pallon pari kertaa hyvin omille muun muassa Lodia vastaan keskikentällä. Oikein muuta ei jäänyt käteen. Koko yläkolmikonkin Ukraina vaihtoi viimeisellä vartilla. Zubkov oli aika pimennossa eikä antanut yhtään syytä, miksi hänen pitäisi olla jatkossakaan Tsygankovia ennen avauksessa. Patukkamainen olemus lähinnä on muistissa, mutta se oli tiedossa televisionkin välityksellä. Dovbyk sen sijaan piikissä oli samanlainen vahva atleetti kuin jokainen alkuperäisestä yläkolmikosta ja kertaalleen väläytti nopeuttaan tilanteenvaihdossa Toiviota vastaan saaden jopa jalan auki lopuksi vetoa varten pienestä kulmasta. Hän teki lyhyessä ajassa ehkä parhaan vaikutuksen tuosta vaihtopelaajien yläkolmikosta. Buletsalle tarjoutui melkein puolittainen paikka Korniienkon paluupallosta, mutta hän ei vain yltänyt reboundiin maalilla. Olemus oli kyllä niin pehmeä ja heikko, että ei hänestä kaksinkamppailuja ole voittamaan ja täten rotaatiopelaajan rooli lienee parempi, vaikka pallokosketus olikin kohtalaisen samettinen ja vikkelyyttä riittää.
Suomen maalissa Hradecky ei ihan parhaimmillaan ollut. Kuumana iltana avausmaali oli otettavissa. Avaukset sivurajoille olisivat voineet olla myös hitusen tarkempia ohi prässin. Johtajuutta hän silti osoitti heti pelin jälkeen lähtien johdattamaan joukkoja kiittämään yleisöä ympäri stadionin, vaikka tappio oli kitkerä. Arajuurelta jäivät mieleen yhden jalan hyppyliukutaklaukset, kun muutoin välillä Yaremchuk ei tahtonut pysyä kurissa. Pallollisena hän antoi yhden hyvän avaavan ristipallon, mutta muutoin yritykset haastaa jalalla ylin prässilinja olivat neuvottomia päättyen siirtoon sivuun. Seassa oli myös yksi paha menetys, jonka hän toki paikkasi. Toivio lahjoitti osin avausmaalin ja oli muutoinkin vähän pulassa Tsygankovia vastaan, joten sikäli iltapuhde ei missään määrin ollut onnistunut. Toki matalammalta puolustaminen olisi varmasti sopinut Toiviolle ennemmin. Väisänen oli topparikolmikon paras, vaikka pari kertaa jättikin Yarmolenkolle liikaa tilaa antaa murtava syöttö linjan taa puolesta kentästä sen sijaan, että hän olisi loppuun saakka pysynyt iholla ja sulkenut avoimen jalan, kun hän kerran oli jo niin irti muusta linjasta. Toppareista hän soveltui valittuun lähestymistapaan parhaiten, mutta se nyt ei ole mikään yllätys. Summa summarum, pidin Väisäsen tavasta mennä tilanteisiin, vaikka Yarmolenko pari kertaa saikin liikaa tilaa. Wingbackeista Raitala nukkui voittomaalissa Tymchukia vastaan, mutta toisaalta hän oli Alhoa näkyvämpi ylöspäin päästen keskittämään edes muutamaan otteeseen ja hankki keskityksellään kulmapotkun, josta Suomi tasoitti. Siltikin Toivion tavoin paras terävyys oli kateissa. Alho antoi muutaman harhasyötön, joista Ukraina pääsi kääntämään peliä. Yhtään keskitystä en häneltä muista, joten sikäli ero vaikkapa Kazakstan-kotipeliin oli huima ja tässä pelissä niitä keskityksiä olisi tarvittu, mutta Sobol ja Korniienko olivat vain liian kovia vastuksia laitakaistalla. Kertaalleen hän avausjaksolla leikkasi ihan hyvin keskelle ja haki pystysyöttöjä linjan taakse. Pallottomana Alho oli sentään minusta ihan jees ja Väisäsen tavoin puolusti aika ehjästi eteenpäin saaden stoppeja aikaan puolessa kentässä Sobolia vastaan eritoten avausjaksolla. Tilannekovuus siis riitti.
Lam oli surkea hakeutumaan pelattavaksi verrattuna Kamaraan. Hän jäi myös pallottomana liian kauaksi toppareista eikä Suomi saanut täten selkeää 4v3 ylivoimaa Ukrainan yläkolmikkoa vastaan kuin aniharvoin. Tilannekovuudessakin oli parannettavaa maakaksinkamppailuissa eritoten. Pallollisena hän vapaaksi päästyään sentään haki pari kertaa toivomiani ristipalloja leveyteen pyrkien luomaan wingbackeille 1v1-tilanteita, mutta nuo syötöt eivät tuottaneet mitään. En ole oikein ikinä pitänyt Lamista maajoukkueessa ja tämäkin esitys vain vahvisti mielipidettäni. Kamara oli avausjaksolla hitusen pimennossa pelattuaan ylempänä Stepanenkoa vastaan. Toisella jaksolla sitten hän pääsi alemmas rytmittämään peliä ja pystyi antamaan 3-4 mainiota murtavaa syöttöä ankkurina kahden alimman linjan väliin Ukrainan tiivin muodon sisään, mikä oli hyvä suoritus. Negatiivisissa tilanteenvaihdoissa Kamara oli minusta ihan OK tehden varsinkin yhden merkittävän katkon oman kulmapotkun jälkeen seuranneen Ukrainan vastaiskun päätteeksi. Lodin tilannekovuus oli isäntien parhaimmistoa tutusti. Hän olisi sen perusteella mennyt kuin väärä raha Ukrainankin yläkolmikkoon fysiikallaan. Viimeiset ratkaisut olivat pallollisena ajoittain vähän vajaita ja kestivät liiaksi, jolloin varsinkin toisella jaksolla häneltä ryövättiin palloja, mutta kun hän pallottomana joutui ravaamaan Matvienkon ja Shaparenkon välillä, se väsytti. Muutaman hyvän pystysyötön hän kuitenkin antoi kuten vaikkapa Pohjanpalolle kahdeksannella minuutilla, josta seurauksena oli ensimmäinen kulmapotku. Toisen jakson vapaapotku oli myös hyvä tarjoten Arajuurelle avopaikan kakkospalloon.
Kärkiparista Pohjanpalo jäi keskityksittä ja täten aseettomaksi hyökkäyspäässä. Selkä maalia päinkään hänellä ei ollut paras iltansa Ukrainan erinomaista topparikolmikkoa vastaan. Muutamaan otteeseen hän hakeutui sentään hyvin pelattavaksi topparien eteen ja yritti jatkaa yhdellä siirrolla selustaan, mutta Pukki ja Kamara eivät olleet samalla aaltopituudella. Toiselta jaksolta jäi mieleen pari repivää pystyjuoksualoitetta. Plussaa voi antaa myös tasoitusmaalin alustuksesta voimapuskulla, jossa hän jätti Kryvtsovin kakkoseksi sekä yhden Ukrainan kulmapotkun siivoamisesta etutolpalta. Pukki puolestaan oli kulmapotkussa omalla paikallaan vitosen alueella ja siksikin ehti reagoimaan hyvin irtopalloon kimmottaen sen sisään Matvienkon avustuksella. Hän teki ihan OK määrän aloitteita pystyyn, mutta niitä olisi voinut olla kyllä vieläkin enemmän. Toisella jaksolla hän taiteili muutamaan otteeseen hyvin linjojen välissä lähellä Ukrainan rangaistusaluetta, kun Kamara löysi hänet, mutta viimeiset ratkaisut vähän ontuivat. Esitys oli silti minusta hyvän ja kiitettävän välimaastossa.
Vaihtopelaajista Hämäläinen uskalsi keskittää, kun tilaisuus oli, josta annan plussaa. Pallottomanakaan en havainnut niin suuria puutteita kuin aiemmin ja terävyys oli kuin eri maailmasta Raitalaan verrattuna, joten olisin kyllä laittanut hänet avaukseenkin saakka. Niskasen anti ylöspäin oli puolestaan pyöreä nolla ja kertaalleen selusta jäi pahoin suojaamatta Korniienkoa vastaan. Kotiläksyt olivat Niskaselta siis tekemättä tuossa laidan 2v2-tilanteessa, koska Korniienkon halukkuus liikkua pystyyn syöttönsä jälkeen olisi pitänyt aavistaa. Mitä tulee Riskiin, joitakin aloitteita hän teki linjan taa, mutta eipä niitä poimittu ja kamppailuvoima boksin reunalla muutamissa tilanteissa ei oikein riittänyt, vaan hänet tuupattiin helpohkosti nurmen pintaan. Nissilä oli pallollisena hyvä ja löysi heti sisääntultuaan tiloja, joihin pelata niin muodon sisään kuin linjan taaksekin. Pari kertaa hän oli toki myös nurmen pinnassa, kun vääntövoima ei riittänyt suojaamaan pelivälinettä aivan kuten Ranska-pelissä. Suorasta vapaapotkusta odotin myös parempaa ratkaisua kuin laukausta reilusti yli maalin. Nissilästä tuli kaikkinensa mieleen todella köyhän miehen versio Ukrainan Shaparenkosta.
|
|
|
|
Salming
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Chelsea FC
|
|
Vastaus #122 : 12.10.2021 klo 08:23:23 |
|
Kazakstan - Bosnia ja Hertsegovina 0-2 9.10.2021, MM-karsinnatKazakstan 5-3-1-1Shchetkin 9 Zaynutdinov 19 Vorogovskiy 11 - Kuat 5 - Zhukov 10 Shomko 18 - Alip 3 - Logvinenko 23 - Maliy 2 - Bystrov 20 Pokatilov 1 Bosnia ja Hertsegovina 5-3-2Prevljak 9 - Dzeko 11 Gojak 14 - Hadziahmetovic 18 - Cimirot 13 Kolasinac 5 - Civic 2 - Kovacevic 3 - Ahmedhodzic 16 - Stevanovic 20 Sehic 12 Shchetkin oli listan ulkopuolelta nostettu isäntien ryhmään ja heti avaukseen. Shushenachev ei ollut edes penkillä, vaan loukkaantuneena ja Aymbetovkin kärsii olkapäävammasta, joka on varmaankin peruja Helsingin kohtaamisesta. Zaunytdinov oli odotetusti alempi kärki. Puolustuksessa kaikki pelit syyskuussa avannut Marochkin oli pudonnut pois vamman vuoksi, joten Alip nousi avaukseen ja Logvinenko siirtyi keskemmälle. Lisäksi Tabybergen oli poissa keskikentältä niin ikään vamman takia (hän saattaa olla kunnossa Suomea vastaan tullakseen vaihdosta sisään), joten Kuat pelasi keskellä, Vorogovskiy vasemmalla ja Shomko otti paluumuuttajana sekä Shchetkinin tavoin alkuperäisen ryhmän ulkopuolelta suoraan avauksen paikan ja wingbackin roolin. Koska myös Nurgaliev oli poissa ja Vassiljevkaan ei ollut edes penkillä korttitilin täyttymisen takia, Zhukov oli oikea keskikenttä kuten Suomeakin vastaan. Bosnia puolestaan kuitenkin jatkoi viiden alakerralla eikä vaihtanut 4-2-3-1:een tai 4-4-2:een. Prevljak syrjäytti Demirovicin toisena kärkenä. Keskikentän linjassa Gojak ajoi Nalicin edelle. Wingbackit olivat samat kuin viime kohtaamisessa, mutta toppareista pelikieltoisen Hadzikadunicin lisäksi Sanicanin oli poissa, joten Kovacevic sai tilaisuutensa ja lisäksi Civicista oli tehty laitatoppari vasenjalkaisena pelaajana. Bosnia pallollisena vs. Kazakstan pallottomanaBosnia rakensi alhaalta yhä tutusti 3-1-4-1-1 muodolla. Yllättävää oli se, että Kazakstan ei prässännyt ylhäältä, vaan Suomi-vieraspelin tavoin vetäytyi herkästi kuoreen puoleen kenttään, kun yleensä jaksojen alussa nähdään sentään aktiivisempaa prässäämistä ylhäältä. Vasta tappiolla Kazakstanilta nähtiin tutumpaa ylhäältä saakka prässäämistä, mutta samalla etäisyydet venyivät kollektiivissa ja yläviisikon taakse jäi todella suuria tiloja, joiden kautta Bosnia pääsi helposti ohi prässin, kun ylempää vain pudottiin palloa vastaan tai keskikenttäpelaajat tekivät itsensä pelattavaksi syntyneisiin tiloihin. Tässä näkyy laajakuvassa asetelma Bosnian 3-1-4-1-1 vastaan Kazakstanin 5-3-1-1. Hyvin odotetusti Zaynutdinov merkkasi vastustajan ankkurin Hadziahmetovicin ja sama kohtalo on edessä Schüllerillä, jos ja kun Suomi jatkaa viiden alakerralla, koska Kazakstan on joka pelissä ottanut alemman kärjen toimesta vartiointiin vastustajan alimman keskikenttäpelaajan. Wingbackit Shomko ja Bystrov pelasivat Stevanovicia ja Kolasinacia vastaan. Shchetkin tutun laiskana kärkenä ohitettiin helposti kierrättämällä, kun toppareilla oli 3v1 ylivoima ja yhtä tutusti Kazakstan salli vastustajan laitatopparien nousemisen, koska laitakeskikentät Vorogovskiy ja Zhukov tyytyivät peittämään välikaistoilla olleita Cimirotia ja Gojakia. Kuatin tehtävä ylimääräisenä keskikenttänä keskellä oli tukkia tiloja kahden alimman linjan välissä, jottei Bosnia päässyt pelaamaan muodon sisään kymppialueelle Dzekolle tai Prevljakille. Topparit puolustivat tarvittaessa eteenpäin. Tässä näkyy hyvin, miten Zhukov vain sivukeskikenttänä peittää syöttöä Gojakille taskuun ja antaa Civicin täysin rauhassa nousta pallollisena. Sama päti toisella puolella, kun Vorogovskiy merkkasi Cimirotin antaen Ahmedhodzicin nousta. Toiselta jaksolta vielä kuva siitä, kuinka vaihtojen jälkeen muoto pysyi samana 5-3-1-1:nä, mutta päävalmentaja Baysufinov kokeili kuitenkin suunnilleen ensi kerran Zaynutdinovia oikeana keskikenttänä viimeisen puolituntisen ajan, kun Zhukov ja Shchetkin otettiin vaihtoon ja heidät korvasivat Omirtaev ja Zhaksylykov, jotka muodostivat kärkiparin. Kazakstanin muodon sisään pelaaminenKazakstan oli petrannut tiiviyttään entisestään ja siksi näytteet ovat olemattomissa tässä osiossa, koska Bosnia suosi muita murtautumisreittejä. Suomenkin sivutoppareiden pitää uskaltaa haastaa muodon sisään kuten Ahmedhodzic tässä tekee, jotta kazakstanilaisia saadaan irtoamaan pois paikoiltaan. Tässäkin Vorogovskiy tulee ohitetuksi päättäväisellä kuljetuksella. Cimirot on pudonnut vielä varmistamaan. Ahmedhodzic jakoi laitaan Stevanovicille, joka pudotti Cimirotille. Vorogovskiy ja Kuat on houkuteltu keskemmältä laitaan ja yhtäkkiä muodon sisässä onkin rutkasti tilaa, johon pelata ja Gojak juoksee tyhjään tilaan painottoman puolen välikaistalta. Alipin ja Shomkon väliin repesi myös suuri aukko, josta Gojak pystyi pelaamaan pystyyn, mutta Ahmedhodzic ei vain ehtinyt ihan palloon. Tietysti jos Suomi liikuttaa palloa nopeammin kuin Bosnia, joka tyytyi aika verkkaiseenkin siirtelyyn muodon ulkopuolella varsinkin avausjaksolla, tiloja voi syntyä muutoinkin kuin kuljettamalla. Eniten Bosnia löysi tilaa muodon sisästä välikaistoilta, joissa operoivat Gojak ja Cimirot. Noiden tilojen käyttäminen on Suomellekin kullanarvoista. Tässä Kolasinac voisi keskittää boksiin, jossa on kohteita, mutta hän pelaa mieluummin Bystrovin ja Zhukovin välistä Gojakille maitse. Tämä pääsi keskittämään vielä paremmasta asemasta, mutta se blokattiin kulmapotkuksi. Vastaava näyte toiselta laidalta. Bosnia on kierrättänyt pallon laitaan ja kun Kazakstan liikkuu sivuttain, muoto ei pysy optimaalisesti kasassa, vaan Cimirotille puolestaan jää tilaa oikeaan taskuun. Stevanovic olisi voinut hakea 1v1-ohitusta laadullisella ylivoimallaan, mutta hän päätti pelata muodon sisään, koska Cimirot voi antaa vielä lähempää murtavan syötön. Zaynutdinovin pelinluku ja ajoissa putoaminen boksin reunalle estivät kuitenkin avainsyötön antamisen, joten Kazakstan selvisi. Kuat oli siinä mielessä hyvä valinta ankkuriksi, että hän loisti pallottomana ja osasi sijoittua vaikkapa paljon paremmin kuin Tabybergen tukkiakseen syöttöjä kymppialueelle. Kazakstanin muoto ei ollut läheskään niin löyhä keskeltä kuin vaikkapa vielä maaliskuussa, koska Kuat tosiaan sijoittui sparvmaisen hyvin puolustuslinjan edessä. Tässäkin Bosnian toinen kärki Prevljak on pudonnut palloa vastaan linjojen väliin, mutta Kuat estää syötön perillemenon, joten Bosnia ei pahemmin löytänyt kärkikaksikkoaan boksin reunalta esimerkiksi. Tässäkin Dzeko saa syötön Stevanovicilta linjojen väliin, mutta Kuat on heti prässäämässä yläpuolelta eikä Dzeko päässyt kääntymään kuten niin monesti edellisessä kohtaamisessa samalla alueella, joten siksi Bosnia suosi selustaan pelaamista ja leveydessä olleen tilan käyttöä. Kazakstanin muodon selustaan pelaaminenRanska-kotipelistä lähtienhän Bosnia on hinkannut tuota 5-3-2 systeemiään ja sen yksityiskohtia. Muodon sisään pelaamisen lisäksi tosiaan se on paljon viskellyt pystypalloja kohti kärkiparia yhtenä murtomallina. Tässä pelissä ensimmäinen kokeilu nähtiin 10. minuutilla. Civic saa sivutopparina nousta estelyittä, kun Zhukov ei sulje jalkaa, vaan peittää passia Gojakille. Stevanovic teki liikkeen pystyyn ja pääsi puskemaan päin Pokatilovia, kun Alip nukahti eikä Shomkokaan saanut miestään kuriin. Hetken päästä Dzeko spurttaa pystyyn sivutopparin ja wingbackin välisestä aukosta. Cimirot poimii hänet, kun Vorogovskiy ei saa jalkaa kuriin tällä kertaa. Stevanovic on sijoittumisellaan imenyt Shomkon laidalle eikä Alip ole tukkimassa tarpeeksi lähellä laitaa tuota syntynyttä aukkoa. Toki Kuatkinkin tehtävä on tarpeen tullen peittää noita sivuttaissuunnassa syntyneitä aukkoja, mutta nyt hän on askeleen myöhässä. Kuat kuitenkin lopulta paikkasi tilanteen katkomalla liukuen Dzekon matalan keskityksen. Bosnia sai silti kulmapotkun. Seuraavaksi Zhukov on laiska eikä peitä Gojakin avointa jalkaa. Logvinenko kuitenkin katkaisi syötön kohti Dzekoa. Kymmenen sekunnin päästä pallo oli silti maalissa, kun Bosnia hyödynsi jatkotilanteen. Vielä yksi tilanne toiselta jaksolta. Kazakstan on juuri vaihtanut kaksi tuoretta pelaajaa sisään kärkipariin, mutta sijoittuminen on vähän hakusessa ja Hadziahmetovic on kerrankin pelattavissa prässilinjojen välissä eikä merkattuna. Hän saa siirron Civicilta ja lähettää Dzekon selustaan. Maliy katkoi kuitenkin ykköspallon. Prevljak siirsi kakkospallon uudelleen kohti selustaa, jonne kirmasi keskikentältä Cimirot, kun Kazakstan oli oudon organisoimaton vain yhden kukkupallon jäljiltä. Avopaikasta Cimirot onnistui kuitenkin vielä jotenkin ampumaan yli. Leveydessä olleen tilan käyttö ja vastustajan vuotavien wingbackien haavoittaminenEM-karsinnoista lähtienhän Kazakstanin ongelma on ollut se, että sen wingbackien takana on ollut tiloja, joihin hyökätä ja keskittää sitten maalille. Bosniakin pyrki pelaamaan hyökkääville wingbackeilleen Stevanovicille ja Kolasinacille syöttöjä Shomkon ja Bystrovin taakse. Vielä avausjaksolla Kazakstan onnistui puolustamaan hyvin wingbackiensa selustoja. Esimerkiksi 22. minuutilla ensin Alip seurasi hyvin Cimirotin taskusta tekemän aloitteen Shomkon taakse. Heti perään Shomko itse katkoi syötön kohti Stevanovicia. Toisella laidalla Bystrov luki hyvin chippiyrityksen hänen taakseen Kolasinacille. Toisella puoliajalla kuitenkin tuttu vuotaminen wingbackien selustoista alkoi. Ahmedhodzic ohittaa prässin jalalla tyylikkäästi ja Stevanovic spurttaa Shomkon taakse. Prevljak vei liikkeellään pari topparia kohti maalia avaten tilaa takaviistokeskitykselle Dzekolle. Dzeko kuitenkin tinttasi maitse ohi takakulman. Tässä näytteessä myös kävi ilmi sama kuin joukkueiden edellisessä kohtaamisessa eli heti kun Kazakstan otti ylempää kiinni, Bosnia hyödynsi isompia tiloja eritoten wingbackien selustoissa. Bosnian toinen maali syntyi samaan tapaan. Keskialueen irtopallopainin päätteeksi pallo jäi Nalicille. Shomko on hänen vierellään, mikä tarkoittaa sitä, että Stevanovicilla on tilaa haavoittaa hänen jättämäänsä tilaa. Alip ei ehdi kaventaa ajoissa laitaan. Stevanovic tietysti sai keskityksen luukulle 1v1-tilanteesta taitotasonsa ansiosta. Dzeko vei Maliyn maalille ja Prevljak jäi yksin taka-alueelle. Prevljak viimeisteli haltuunoton jälkeen Pokatilovin längeistä pallon verkkoon. Kazakstan nolla, Bosnia kaksi. Muutamaan otteeseen nähtiin myös sitä, että Kazakstanin wingbackien selustaan juoksemisen sijaan Bosnian wingbackit vain staattisessa 1v1-tilanteessa saivat jalkansa auki ja keskittivät luukulle kohti kärkiparia. Tuokin on yksi murtautumismalli, johon Bosnia on nojannut kesästä saakka ja Kazakstania vastaan jopa suotavaa, kun tiedossa on, että sen alakerralla on ollut ongelmia 1v1-pääpallotilanteiden puolustamisessa jo muutaman vuoden ajan. 24. minuutilla keskittäminen toi tulosta, kun Prevjak liikkui Alipin ja Logvinenkon väliin. Logvinenko hävisi pääpallon ja Pokatilov sijoittui niin oudosti, että Prevljakille riitti kohti maalia puskeminen. Kazakstan nolla, Bosnia yksi. Toiselta laidalta yksi näyte Kolasinacin tarkasta pallosta ohi Maliyn. Boksista löytyi Dzeko, joka jätti aiemminkin vuotaneen Alipin statistiksi. Pusku vain suuntautui ohi takakulman. Kazakstanin positiiviset tilanteenvaihdotVieraspelissä Kazakstan pääsi pari kertaa pujahtamaan ohi Bosnian aggressiivisen vastaprässin, mutta tässä pelissä sinipaidat olivat niin huolellisia, että neljän pelaajan puolustusvalmius riitti kerta toisensa jälkeen Shchetkinia ja Zaynutdinovia vastaan, kun Kazakstan sai riiston ja yritti löytää kärkiparinsa puolesta kentästä käynnistääkseen vastaiskun. Ei Kazakstan kertaakaan luonut todellista uhkaa riistojen jälkeen, vaikka pari kertaa pääsikin etenemään hyökkäyskolmannekselle saakka, mutta Bosnialla oli jo silloin tarpeeksi miehiä pallon alla ja keskitykset lähtivät kaukaa laitakaistoilta. Tämä kuvastaa hyvin bosnialaisten nöyryyttä menetysten jälkeen. Dzekoa lukuun ottamatta muut ovat viisi sekuntia menetyksestä jo lähes pallon alla ja kyseessä on 9v5 ylivoima. Tässä Shchetkin on puolestaan tekemättömässä paikassa, kun Kazakstan on riiston jälkeen pelannut pystyyn. Hadziahmetovic ja kaksi muuta topparia ovat 3v1-ylivoimaisina ja Civic seuraa vielä Zaynutdinovia, joten kyseessä on juurikin 4v2-ylivoima eikä sivurajalle hidastettuna kazakeilla ole asiaa edetä. Bosnia oli myös niin pallovarma, ettei se antanut Kazakstanille tilaisuuksia riistoihin lähempänä Bosnian omaa maalia. 53. minuutilla oli uhkaavin tilanne, kun Cimirot pudotti pallon Kovacevicille ja Zaynutdinov aavisti tuon, mutta oli kuitenkin hitusen myöhässä ja rappasi Kovacevicia jaloille, kun tämä ehti törkätä pallon jo sivuun. Kazakstan pallollisena vs. Bosnia pallottomanaKazakstan hyökkäsi tutusti myös 3-1-4-2:lla. Kuat ankkurina haki palloja toppareiden edestä. Kiinnostavaa oli se, että Ukraina-vieraspelin tapaan Alip liikkui todella leveälle pelinavausvaiheessa ja Shomko wingbackina puski suoraan Bosnian viimeiseen linjaan. Kazakstanillahan oli 3v2 ylivoima Bosnian kärkiparia vastaan, joten tietysti Alipin sijoittuminen helpotti entisestään vapaan topparin hyödyntämistä, kun Dzeko ei voinut ehtiä kierrätyksen perään millään, joten tässäkin Cimirot on irronnut prässäämään Alipia, mutta samalla jättänyt Vorogovskiyn auki välikaistalle. Kuvassa näkyy myös se, että toinen Bosnian kärjistä pyrki aina sulkemaan pelaamisen Kuatin kautta. Hadziahmetovic tarvittaessa nousi myös kiinni Kuatiin, jos molemmat kärjet prässäsivät yhtä aikaa vaikkapa toppareista Maliyta ja Logvinenkoa. Tässä näkyy, miten maalipotkussakin Kazakstan käytti ovelasti hyödykseen 3v2-ylivoimaa eikä Pokatilov roiskaissutkaan palloa suoraan kohti vasenta sivurajaa wingbackille, vaan chippasi yli Dzekon Alipille, joka kuljetti pallon puoleen kenttään hallitusti. Bosnian puolustuslinjan eteen pelaaminen kärkiparille ja siitä eteneminen linjan taakse kombinaatiollaKazakstanilla on kaksi selkeää tapaa murtautua. Joko se pelaa muodon sisään puolustuslinjan eteen kohti kärkiparia pyrkien nopealla kombinaatiolla linjan taakse tai sitten yrittää edetä leveydestä eteenpäin puskevien wingbackien kautta. Ensin muutama näyte muodon sisään pelaamisesta. Shchetkin oli tankkerimaisena kohdepelaajana nurmella kamppailemassa pääpalloista. Bystrov on chipannut pallon sivurajalta ohi Kolasinacin prässin ja Shchetkin voittaa ykköspallon Gojakia vastaan. Zhukov ja Zaynutdinov tekevät ympäriltä vastaliikkeet selustaan. Klassista Kazakstania. Zaynutdinov otti nikkauksen haltuun puolustuslinjan edessä ja vaihtoi puolta. Hyökkäys päättyi Shomkon huonoon keskitykseen. Kazakstan ei ottanut vieläkään liikaa riskejä, vaan avasi suosiolla pitkällä, jos paine kävi liian suureksi. Maliy chippaa ohi Prevljakin kohti kärkiparia viimeiseen linjaan. Zaynutdinov voitti vuorostaan ykköspallon Civicia vastaan, mutta Kovacevic kipitti kakkospalloon ennen Shchetkinia. Hetken päästä rajaheiton jälkeen Zaynutdinov pudottaa topparien edestä pallon Shchetkinille kiepsahtaen itse pystyjuoksuun. Shchetkin antoi seinäsyötön linjan taakse. Tämäkin on klassista Kazakstania eli muodon sisään pelatessa nopealla kombinaatiolla pyritään murtautumaan linjan taakse, jos se on vain mahdollista. Z pääsi keskittämään, mutta pallo leijaili Sehicin käsiin. Pari poimintaa siitä, kuinka Kazakstan vapaalle topparille kierrättämällä yritti pelata linjojen väliin, mutta tarkkuus vain hitusen uupui tai sitten haltuunotot olivat huonoja, minkä vuoksi keskeltä murtautumisia ei onnistuneesti nähty illan aikana. Tässä pallo on kierrätetty Bosnian kärkiparin ohi Maliylle, joka näkee, että Bosnian kahden alimman linjan välissä on tilaa ja siihen putoaa vastaan kärkiparista Zaynu. Syöttö meni vain metrin ohi. 20. minuutilla puolestaan Alip vapaana topparina löysi väylän syöttää maitse kohti kärkiparia ennen kuin Cimirot ehti iholle prässäämään. Shchetkinin jatko ei kuitenkaan löytänyt omia. Lopuksi toiselta jaksolta pari näytettä vielä selustassa olleen tilan käytöstä. 73. minuutilla Vorogovskiy on hetkellisesti oikeana keskikenttänä ja Zaynutdinov vasempana. Vorogovskiy kääntyy yarmolenkomaisesti ohi Gojakin ja painottoman puolen taskusta Zaynutdinov tekee heti aloitteen pystyyn. Ahmedhodzic sijoittumisellaan katkoi päällään kuitenkin tämän ristipallon/noston kohti boksia. Yhtä lailla Zaynutdinov teki puolessakin tunnissa vaikutuksen myös oikeana keskikenttänä. Tämä klippi on tosin toisen jakson alusta, jolloin hän oli vielä virallisesti alempi kärki, mutta laskeutunut hakemaan palloa todella alhaalta samoilta jalansijoilta, joissa hän oli säännöllisemmin myöhemmin. Hän liikkuu ja kääntyy niin vikkelästi, että avoin jalka olisi saatava suljettua, koska aivan kuten Yarmolenko, hän mielellään chippaa heti linjan taakse oikealta välikaistalla tilaa saatuaan. Nyt se tila syntyy seinäsyötöllä, mutta se syntyi monesti myös itse kääntymällä. Onneksi Suomella on asettaa Kamara vasemmaksi keskikentäksi, jos Zaynutdinov pelaisikin tänään oikeana keskikenttänä eikä kärjen alapuolella. Leveydessä olleen tilan käyttö wingbackeille selustaan pelaamallaTuttuun tapaan Kazakstan pyrki käyttämään leveydessä ollutta tilaa siten, että se pelasi eritoten vasemmalle wingbackilleen juoksupalloja Stevanovicin selustaan. Stevanovic selvitti kuitenkin melko hyvin juoksutilanteet eikä Kazakstan oikein päässyt keskittämään boksiin niin paljon kuin se ehkä olisi halunnut pl. loppukiri kahden maalin tappiolla korkeammilla riskitasoilla. Tässä pallo on kierrätetty vapaalle topparille Alipille ohi Bosnian kärkiparin ja jälleen ennen kuin laitakeskikenttä ehtii prässäämään, Alip pelaa pallon eteenpäin. Shomko oli kuitenkin paitsiossa. Identtinen tilanne toisen jakson alusta. Tähän syöttöön Shomko ehti ensin, mutta sivutoppari Ahmedhodzic kavensi tilan pois, joten Suomenkin sivutopparien tulee tarpeen tullen kaventaa laitoihin, jos wingbackit vuotavat. Mutta joo, näiden syöttöjen takia Niskasta ei oikein voi harkita edes avaukseen hyökkääväksi wingbackiksi, koska selustan puolustaminen ei häneltä onnistu. Ristipallotilanteet Bosnia puolusti hyvin, joten videoita oli katseltu. Stevanovicin tukena oli nopeasti joko tosiaan sivutoppari tai laitakeskikenttä eikä laitakaistojen 2v2-tilanteista Kazakstan päässyt kombinaatioilla murtautumaan juurikaan keskityspaikoille. Shomkolla oli myös taipumus yrittää leikata itse keskelle kuten Vorogovskiylla on, jos tämä pelaa wingbackina, mutta yksikään noista Shomkon haastoista ei onnistunut. Tässäkin Stevanovic törkkäsi pallon häneltä pois Cimirotille. Muutaman onnistuneen laitamurtautumisen Kazakstan silti suoritti. Tässä Shomko sai keskityksen luukulle, koska rajaheiton jälkeen Cimirot ei ihan ehtinyt peittämään kukkupalloa kohti kärkiparia, Zhukovia ja Bystrovia. Civic kuitenkin nyrkkeili keskityksen pois ja muutoinkin kazakit olivat aika hyvin vieraiden kontrollissa. Suurin etu Vorogovskiyn peluuttamiselle vasempana keskikenttänä on se, että hän voi tehdä myös välikaistalta aloitteita wingbackin takana olevaan tilaan. Shomko houkuttelee tässä Stevanovicia ylemmäs ja pelaa sitten tämän taakse kohti Vorogovskiyta, joka vielä vasurina pääsee helposti keskittämään laidan puolelta. Vorogovskiy sai tassunsa auki Ahmedhodzicia vastaan ja tällä kertaa tilanne oli edellistä vaarallisempi, kun boksissa oli tasavoima, mutta Kovacevic siivosi ykköspallon pois. Otetaan yksi näyte vielä. Tässä on kyse puolittaisesta transitiosta eikä Bosnia ole oikein ryhmittynyt vielä kunnolla. Zaynutdinov on hakeutunut vasemmalle, mutta tähän voisi helposti kuvitella Shomkon hänen paikalleen. Bystrov lähettää ristipallon/keskityksen toiselta puolelta 1v1-tilanteesta taka-alueelle. Stevanovicin selusta vuoti, mutta Ahmedhodzic kavensi ajoissa blokkaamaan Zaynun painavan laukauksen. Samoilta jalansijoiltahan Valiullin maalasi kahdesti Ukrainaa vastaan. Bosnian positiiviset tilanteenvaihdotKazakstanin toiminta negatiivisissa tilanteenvaihdoissa oli vähän parantunut. Enää keskikentästä ei menty heittämällä läpi niin monesti menetysten jälkeen ja puolustuslinja jopa tuki prässiä eteenpäin puolustamalla eikä heti lähtenyt peruuttamaan. Vaikka tässäkin ensimmäinen vastaprässi tulee ohitetuksi ja Dzeko löytyy vapaana topparien edestä... ... Maliy ei lähtenyt peruuttamaan, vaan katkaisi Dzekon jatkon kohti Prevljakia. Tässä on kyse samasta asiasta. Bosnia on ohittanut ensimmäisen vastaprässin riiston jälkeen, mutta Kazakstanin puolustuslinja ei lähde peruuttamaan liian aikaisin ja Maliy saa katkon aikaan Prevljakia vastaan jälleen. Toki sitten pelin edetessä väkisinkin materiaaliero ja vanhat haamut tulivat ilmi ja Bosnia pääsi muutamaan otteeseen iskemään vaarallisesti vastaan. Esimerkiksi 33. minuutilla kotijoukkueen topparikolmikko oli puolessa kentässä taas estämässä vastaiskua eteenpäin puolustamalla, mutta lopulta hekin joutuivat peruuttamaan, kun Stevanovic ohitti jalalla luvattoman helposti löntystelevän keskikentän linjan. Kurittomuus alaspäin ei ole uusi asia. Vastaiskun päätteeksi Bosnia sai haluamansa 1v1-asetelman Dzekolle boksin reunalle nuorta Alipia vastaan, mutta tuolla kertaa Dzeko oli se, joka kompuroi laadullisessa ylivoimatilanteessa. 63. minuutilla materiaaliero tuli karuimmin ilmi. Bosnia on riiston jälkeen löytänyt Dzekon keskiympyrästä. Hän on yksin toppareita vastaan, mutta se ei häiritse, vaan hän väkisin kääntyy ohi Logvinenkon. Kääntymisen jälkeen hän laittoi Alipin längistä pallon itselleen eteenpäin. Huikea soolo päättyi laukaukseen päin Pokatilovia. Viimeinen esimerkki on 69. minuutilta. Koska Kazakstanin wingbackit nousevat vahvasti, niiden takana on tilaa hyödynnettäväksi riistojen jälkeen. Viime kohtaamisessa Bosnia käytti tuota tilaa vielä enemmän hyväkseen, mutta tässäkin pelissä kertaalleen Stevanovic laukkasi riiston jälkeen Shomkon taakse. Hän tarjoili takaviistoon ja Dzeko pyssytti ylärimaan. ErikoistilanteetKazakstanin ainoa kulma tuli lisäajalla ja tappiolla se nosti niin monta miestä boksiin, että on mahdoton arvioida, mikä olisi ollut kohdepelaajien määrä, jos peli olisi ollut tasan, mutta sen verran tästäkin kuvasta saa irti, että Bosnia käytti yhä aluepuolustusta. Kahdeksan miehen sijaan kaikki kymmenen ryhmittyivät maalin eteen suojaamaan johtoa. Dzeko siivosi ykköspallon vitosen viivalta. Suomeakin vastaan kulmapotkuja antanut Orazov nosti kakkospallon takaisin boksiin heikommalla jalallaan. Keskitys meni maaliin, kun Zaynutdinov kolasi Sehicin nurmeen osumatta palloon, joten osuma tietysti hylättiin. Bosnia sai lukuisia kulmapotkuja. Sen kohteina olivat tutusti kärkipari ja topparikolmikko. Kazakstan puolusti kulmat kuten se on viime aikoina tehnyt eli käytti viittä vartioijaa (topparit, Zhukov ja Bystrov), jonka lisäksi Shomko ja Shchetkin olivat vitosen alueella, kaksi pelaajaa reunalla (Kuat ja Vorogovskiy) jaZaynutdinov hoiti kärkkyjän roolin. Hadziahmetovic antoi Bosnian kulmia, kun reunalla olivat Civic ja Cimirot. Stevanovic varmisti alhaalla Kolasinacin kanssa luoden 2v1-ylivoiman Zaynutdinovin nopeutta vastaan. Tässä näkyy tuo 2v1-ylivoima Zaynutdinovia vastaan. Pokatilovin nyrkkeilemän purun haki vieraille Stevanovic eikä Kazakstan päässyt iskemään vastaan. Tämä klippi on toiselta jaksolta. Pokatilov hakee Civicin antaman vieraiden viidennen kulman hyppysiinsä ja käynnistää vastaiskun. Kuat jatkaa pallon tempokuljetusmestari Zaynutdinoville, jonka kanssa on oltava tarkkana kulmapotkujen jälkeisissä tilanteenvaihdoissa. Tällä kertaa Stevanovic oli omassa boksissa katkomassa keskitystä viimeisenä lukkona. Lopuksi muutama Dzekon puskupaikka, kun Kazakstanin 1v1-puolustamisen ongelmat pääpalloissa tulivat karusti ilmi aivan kuten viime kohtaamisessakin. Logvinenko häviää tylysti Hadziahmetovicin keskityksen jälkeisen pääpallon, mutta isäntien onneksi Dzeko nikkasi yli. Viiden minuutin päästä Logvinenko hukkasi vielä pahemmin Dzekon ja tämä puski tolpan kautta Pokatilovin syliin. Jos jotain pitäisi veikata, Logvinenko ei ole keskimmäinen toppari välttämättä enää Suomea vastaan, koska avausmaalissakin hän hävisi pääpallon tylysti. Mitä tulee lopuksi illan avaukseen, en oleta Suomen muuttavan ryhmitystä, vaan Raitala korvaa Alhon oikeana wingbackina, koska hän nyt ainakin vielä kesällä osasi puolustaa selustaansa kohtalaisesti, vaikka Ukraina-pelissä nukahtikin pari kertaa, mutta Kazakstanin suosimien ristipallojen puolustamisen pitäisi häneltä hoitua mukiinmenevästi ja esimerkiksi Niskanen ei voi olla minkäänlainen vaihtoehto wingbackiksi oikealle juuri siksi, että hän ei osaa sijoittua ja ennakoida tilanteita riittävän hyvin pallottomana. Granlundiakin toki voisi kokeilla Raitalan paikalla, koska hän olisi varmasti puolustussuuntaan niin ikään riittävän varma. Schüller tulee ankkuriksi ja Lod-Kamara kaksikko operoi välikaistoilla. Schüller osasi kotipelissä mainiosti tehdä itsensä pelattavaksi, vaikka Kazakstanin alempi kärki hänet tuolloinkin merkkasi, joten odotan tänään samaa Zaynutdinovia vastaan, jos tämä on alempi hyökkääjä. Hämäläinen pitää leveyden vasemmalla ja keskittelee sieltä kohti Pohjanpaloa kolasinac- ja stevanovicmaisesti. Väisäsen ehkä siirtäisin oikeaksi toppariksi, jolloin hän voisi nousta ahmedhodzicmaisesti, koska Toivio on liian passiivinen eikä useinkaan haasta ylintä prässilinjaa kuljettamalla, mutta Kazakstania vastaan sivutoppareiden tulee hyödyntää heille tarjottu tila. Ehkä siksi Ivanoviakin voisi harkita avaukseen, koska Wales-pelissä hän otti mukavasti roolia pallollisena. Toki kolmen linjassa Ivanov on pelannut maajoukkueessa vain oikealla, joten varmaan Väisänen pysyy vasemmalla joka tapauksessa ja Ivanov ehkä sitten kopioisi Ahmedhodzicia. Arajuuri keskitopparina painii pääpalloista targetkärkeä vastaan, kuka ikinä se onkaan. Luultavasti Shchetkin, koska hänet otettiin levolle tunnin jälkeen Bosniaa vastaan. Veikkaukseni Suomen avauksesta (5-3-2) on siis: Pohjanpalo - Pukki Kamara - Schüller - Lod Hämäläinen - Väisänen - Arajuuri - Ivanov - Raitala Hradecky Kazakstan 5-3-1-1 Shchetkin Zaynutdinov Kuat - Orazov - Vassiljev Vorogovskiy - Logvinenko - Maliy - Erlanov - Bystrov Pokatilov
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.10.2021 klo 08:28:29 kirjoittanut Salming »
|
|
|
|
|
Salming
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Chelsea FC
|
|
Vastaus #123 : 22.10.2021 klo 18:50:41 |
|
Kazakstan - Suomi 0-2 12.10.2021, MM-karsinnatKazakstan 5-3-1-1Omirtaev 18 Zaynutdinov 19 Vassiljev 14 - Kuat 5 - Zhukov 10 Vorogovskiy 11 - Alip 3 - Maliy 2 - Beysebekov 21 - Bystrov 20 Shatskiy 12 Suomi 4-3-1-2Pohjanpalo 20 - Pukki 10 Lod 8 Nissilä 16 - Schüller 11 - Kamara 6 Hämäläinen 21 - Ivanov 18 - Väisänen 15 - Granlund 3 Hradecky 1 Suomi vaihtoi sitten kuitenkin neljän alakertaan. Olin tyytyväinen, että Hämäläinen oli silti avauksessa vasemmalla, vaikkei wingbackina ollutkaan ja Ivanov puolestaan prässilinjoja ohittavana ja pallollisesti hyvänä topparina oli myös mieluista nähdä avauksessa, koska kolmenkin topparin systeemissä olisin hänet valinnut Toivion paikalle. Kazakstanin avauksessa Vorogovskiy odotetusti putosi keskikentältä wingbackiksi, kun Shomko oli heikohko Bosnia-pelissä. Samoin Maliy oli siirrettävä keskitoppariksi, kun Logvinenko ei vakuuttanut sillä pelipaikalla, mutta oletin, että tämä olisi ollut vasen toppari Alipin sijaan. Avausveikkauksessani Erlanov oli oikea toppari, mutta valinta kohdistuikin Beysebekoviin, joka kesäkuun harjoituspelissä pelasi tuota pelipaikkaa ollen muutoin enempi laitapuolustaja/wingback. Keskikentällä oletin Orazovin nousevan avaukseen, jolloin Kuat olisi siirtynyt vasemmalle, mutta kun Zhukov jatkoikin avauksessa ja Vassiljev tuli pelikieltonsa jälkeen takaisin kehiin kuten pitikin, Kuat oli ankkurina kuten Bosnia-pelissä. Omirtaevin sijaan puolestaan uskoin, että Shchetkin olisi jatkanut piikissä Zaynutdinovin yläpuolella, mutta Baysufinovhan harrastaa laajaakin rotaatiota. Ennen kuin ottelu poistui Viaplaylta 48 tunnin jälkeen, ehdin käymään läpi vain erikoistilanteet, Kazakstanin pallollisen pelaamisen ja hitusen Suomen pallollista pelaamista. Siksi neljä viimeistä osa-aluetta ovat niin karsittuja, mutta niihinkin löytyi sentään jotain täytettä Youtuben 12-minuuttisesta koosteesta, johon lopulta nöyrryin turvautumaan, koska luottosivustoiltani tätä kyseistä peliä ei kokonaisena tahdo löytyä ja päivien mittainen etsintärumba ulkomaankielisilläkään hakusanoilla ei ole tuonut tulosta. Jos joku löytää jostain ottelun kokonaisuudessaan ilmaiseksi, otan mieluusti informaatiota vastaan, jotta tekstiä saisi vielä täydennettyä lisähavainnoilla. Joillakin ulkomaalaisilla sivustoilla peli kyllä on, mutta niistä pitäisi maksaa ja lisäksi kikkailla VPN:llä, jotta rekisteröityminen edes onnistuisi. ErikoistilanteetKazakstan ei saanut yhtään kulmapotkua ja sivuvapaapotkujakin taisi olla vain yksi avausjaksolla, jonka Suomi selvitti ongelmitta, joten käsitelläänpä vain Suomen kulmapotkuja. Ylipäätään näissä lokakuun peleissä Kazakstan onnistui kotonaan hankkimaan yhden kulmapotkun ja sekin tuli lisäajalla Bosniaa vastaan. Suomi sai ensimmäisen kulmansa ajassa 7:40. Pallon takana olivat Nissilä ja Lod. Toinen tarjosi aina vaihtoehdon keskittää ulospäin lyhyellä siirrolla aivan kuten kotipelissä Ukrainaa vastaan Alho ja Lod näyttivät. Variaationa oli boksissa tuttu 1+4 eli Pukki oli maalilla ja taaempaa kirmasivat Jolle, topparipari ja Schüller. Glen oli reunalla ja alhaalla varmistivat laitapuolustajat. Kazakstan puolusti kulmat lähes entiseen malliin. Vartioijia oli viisi (Kuat, Beysebekov, Maliy, Alip ja Zaynutdinov), reunalla oli kaksi pelaajaa (Vorogovskiy ja Vassiljev) ja yksi kärkkyi ylempänä (Zhukov). Vitosen alueella oli kuitenkin kahden pelaajan sijasta yksi (Omirtaev), koska toisen noista pelaajista Kazakstan uhrasi kulmalipulle (Bystrov). Suomi pelasi kulman lyhyenä ja nopeasti luoden 2v1-ylivoiman turvin Lodille vetopaikan, mutta tämän veto kilpistyi aluetta suojanneeseen Omirtaeviin. Toisen kulman Lod keskitti siirron jälkeen siihen kohtaan, johon Jolle juoksi lauantaina 1-1 maalissa, mutta nyt kommunikaatio ei toiminut, koska Jolle juoksi taka-alueelle, joten Omirtaev purki estelyittä. Seuraavaan Lodin antamaan kulmaan Jensen ja Väisänen juoksivat etutolpalle, mutta hävisivät 1v1-tilanteet. Kärkkyjä-Zhukov oli kohteena heti, mutta varmistavat laitapakit selvittivät tilanteen. Neljännessä kulmassa Schüller voitti oman yks-ykkösen Maliyta vastaan, mutta pusku meni yli maalin. Dzekollahan oli viime pelissä pari puskupaikkaa samoilta jalansijoilta voitettujen 1v1-tilanteiden päätteeksi, joten edelleen Kazakstanin ongelmat 1v1-pääpalloissa tulivat lievästi ilmi. Kazakstan pallollisena vs. Suomi pallottomanaKazakstan rakensi alhaalta tutusti 3-1-4-2:lla. Kuat haki palloja toppareiden yläpuolelta. Wingbackit nostivat laitakeskikenttien tasolle ja joskus ylemmäskin. Kärkipari odotteli Suomen puolustuslinjan etupuolella kuvan ulkopuolella. Suomi oli valinnut kiinnostavan lähestymistavan, kun muoto pallottomana oli 4-3-1-2 tai 4-1-2-1-2. Kärkipari prässäsi toppareita, mutta heillä oli 3v2-alivoima. Vastustajan vasen toppari Alip jäi auki kuten Helsingissäkin ja Ukraina-kotipelissä (Matvienko). Lodin tehtävä oli estää pelinrakentelu Kuatin kautta, viisasta. Nissilä ja Kamara laitakeskikenttinä puolestaan merkkasivat Kazakstanin laitakeskikentät Zhukovin ja Vassiljevin. Nissilä aloitti ottelun vasemmalla puolella, mutta jossain vaiheessa avausjaksolla he vaihtoivat puolia Kamaran kanssa. Kenties Kamara aloitti oikealla siksi, että hän pystyi pumppaamaan irti Vassiljevista ja prässäämään myös Alipia väsymättä kuten tässäkin kuvassa tapahtuu, jolloin Pukin ei tarvitse juosta Maliyn luota seuraavaksi prässäämään Alipia, vaan syntyy 3v3-asetelma. Lodillahan oli vastaava rooli Ukraina-kotipelissä, kun hän irtosi Shaparenkosta prässäämään Matvienkoa, kun tilanteen sellaiseksi tunnisti. Schüller puolestaan ankkurina suojasi puolustuslinjaa pyrkien estämään Kazakstania pelaamasta sille tyypillisesti vastustajan puolustuslinjan etupuolelle ainakaan maitse esimerkiksi Zaynutdinovin jalkaan ja jos Kazakstan pelasi suoraviivaisesti pidemmillä syötöillä ilmassa, Schüller oli valmiudessa kakkospalloissa lähellä toppareita. Suomen laitapuolustajat tietysti olivat pääosin vastuussa Kazakstanin nousevista wingbackeista. Tässä Granlund tukee korkeaa prässiä estäen pelaamisen Vorogovskiylle ja Alip joutuu ensi kerran roiskaisemaan alhaalta kohti kärkiparia Suomen toppariparin etupuolelle. Yksi huomionarvoinen asia oli vielä se, että painottoman puolen laitapuolustaja laskeutui ajoissa topparien lähelle vankistamaan alakerran ylivoimaa. Bystrov on tässä vaarattomalla alueella keskiviivalla, joten Hämäläinen on jättänyt hänet hyvillä mielin auki ja iskee kiinni vasta, jos tapahtuu puolenvaihto. Suomella on selkeä 7v5 ylivoima Hämäläisen kaventamisen myötä. Granlund prässää Vorogovskiyta, Vassiljev tekee Kamaran vastinparina aloitteen välikaistalta Granlundin jättämään tilaan, Väisänen on seurannut Omirtaevia kohti laitaa, mutta kaventaa myös samalla Albinin jättämään tilaan, joten Schüller ankkurina ottaa Omirtaevin kontolleen, Ivanov puolestaan kontrolloi etäältä Zaynutdinovia, johon myös Nissilä on pudonnut kiinni, kun Schüller on liikkunut kohti laitaa ja ketjureaktiona Hämäläinen huolehtii Nissilän alkuperäisestä miehestä Zhukovista. Suomen ryhmitys säilyi loppuun saakka samanlaisena vaihtoruletista huolimatta. Jensen korvasi kärkiparissa Pohjanpalon avausjaksolla siirtäen Pukin vasemmaksi hyökkääjäksi. Pukin mentyä vaihtoon 78. minuutilla Lodista tuli vuorostaan vasen hyökkääjä ja Valakarista kymppi. Raitala korvasi samalla Granlundin laitapuolustajana. Lisäajalla puolestaan Riski korvasi Lodin ja Taylor Nissilän. Mitä tulee Kazakstaniin, 58. minuutilla sisääntulivat Shchetkin, Tabybergen ja Zhaksylykov. Vassiljev, Zhukov ja Omirtaev otettiin pois. Shchetkin korvasi piikissä Omirtaevin. Tabybergen otti oman paikkansa keskikentän keskeltä. Seurauksena Kuat siirtyi oikealle ja Zaynutdinov puolestaan putosi vasemmaksi keskikentäksi eli jälleen uudelle pelipaikalle nykyisen valmentajan alaisuudessa. Bosnia-pelissä hän pelasi viimeiset puoli tuntia oikeana keskikenttänä, mutta nyt siis vasempana, koska Zhaksylykov otti hänen paikkansa alempana kärkenä. Toki välillä Zaynutdinov ja Kuat ajautuivat omille tutummille puolilleen oikealle ja vasemmalle, joten eivät nuo roolit kiveenhakatut olleet. Myöhemmin puolestaan Kazakstan vielä vaihtoi wingbackit eli Taykenov korvasi Vorogovskiyn ja Tapalov Bystrovin. Suomen puolustuslinjan eteen pelaaminen muodon sisään ja kombinaatiolla linjan taakse pelaaminenKazakstanin hyökkäyspelaaminen ei tarjonnut mitään mullistavaa. Yhä edelleen se yritti edetä joko leveydestä pelaamalla juoksupalloja vastustajan laitapuolustajan/wingbackin taakse tai sitten pelaamalla muodon sisään vastustajan puolustuslinjan etupuolelle kohti kärkiparia ja näiden kombinaatiopelaamisella murtautua läpi. Ensimmäinen yritys tuli seitsemännellä minuutilla, kun Pokatilov niin ikään tutusti ei turhia riskejä ottanut pelinavaamisessa, vaan pelasi maalipotkut pitkinä ja avoimessakin pelissä prässin alla roiskaisi kohti puolta kenttää. Tässä avaus tavoittaa puolustuslinjan edestä Omirtaevin, mutta Schüller on ankkurina missä pitääkin eli suojaamassa linjaa ja saa häirittyä 187-senttistä kohdehyökkääjää sen verran, että tämän nikkaus linjan taakse on osoitteeton eikä Zaynutdinov oikein ollut edes saumaa voittaa kakkospalloa, kun vastassa oli koko Suomen puolustuslinja, vaan Hämäläinen varmasti pudotti pallon Hradeckylle. Parin minuutin päästä Kazakstan hyödyntää ylimääräistä toppariaan ja 3v2-ylivoimaa. Pukki ei ehdi Maliyn luota kiinni Alipiin ja Glen jäi vaihteeksi peittämään syöttöä Vassiljeville. Alipin nosto kohti Omirtaevia leijaili kuitenkin hieman tämän yli ja Ivanov selvitti tilanteen. Suomella oli jälleen kahden miehen ylivoima, kun Granlund ja Nissilä kontrolloivat omia miehiään Vorogovskiyta ja Zhukovia, mutta Schüller ja painottoman puolen laitapuolustaja Hämäläinen ovat jälleen topparien apuna. Tässä puolestaan pallo on kierrätetty ohi Pukin ja Pohjanpalon oikealle topparille Beysebekoville. Jolle ei ehdi sulkemaan avointa jalkaa. Murtava syöttö tavoitti Omirtaevin tällä kertaa, mutta Ivanov on heti selässä ja Schüller puolestaan prässää yläpuolelta ollen hyvin tukemassa taas toppareita, joten seurauksena oli pallonriisto. Kaikkinensa läpi illan Suomen alakerta eritoten Ivanovin johdolla selvitti hyvin nuo puolustuslinjan eteen tulleet nostot aivan kuten kotiottelussakin Arajuuren johdolla. Tässä Väisänen irtoaa kamppailemaan Shchetkinia vastaan. Ivanov ja painottomalta puolelta kaventanut Granlund pitävät vuorostaan vastaliikkeen selustaan tehneen Zhaksylykovin aisoissa. Muutama haparointi ottelun jo aika lailla ratkettua toki tuli. 74. minuutilla Kazakstan yritti hyödyntää puolenvaihdoilla vapaita toppareitaan. Ensin oikeana keskikenttänä ollut Zaynutdinov lähetti puolenvaihdon Alipille, mutta Jensen hienosti spurttasi hänet kiinni. Sitten Kuat ja Maliy kierrättivät pallon Beysebekoville, mutta Pukki teki niin ikään tarvittavat metrit sivuttain ja ohjasi Beysebekovin pelaamaan Alipin tapaan vain laitaan wingbackille. Jatkotilanteessa kuitenkin Kazakstan löysi tilaa muodon sisästä, kun Schüller jostain syystä liikkui keskeltä luomaan 3v2-ylivoiman laitaan, jossa Hämäläinen ja Nissilä jo kontrolloivat vastinparejaan. Suomi ei kuitenkaan saanut pallonriistoa, vaan Bystrov ja yksilötaitonsa ansiosta Zaynutdinov onnistuivat pysymään pallossa. Samalla Tabybergen teki yllättävän nousun keskikentän pohjalta Schüllerin jättämään tilaan eikä Tabybergenistä vastuussa ollut Lod havainnoinut tuota ajoissa. Tappiolla ollessaan Kazakstan tietysti pystyi ottamaan riskejä, kun menetettävää ei ollut, joten tasapainokin sai järkkyä puolustussuuntaan. Selkeää väylää antaa murtava syöttö pystyyn ei ollut, joten Tabybergen kokeili kaukolaukausta, mutta Nissilä ja Ivanov ehtivät eteen. 89. minuutilla puolestaan Väisänen irtosi kamppailemaan alhaalta tulleeseen nostoon Zaynutdinovia vastaan. Zhaksylykov liikkui Leon jättämään tilaan. Nissilä tuurasi Schülleria hetkellisesti, muttei saanut kakkospallossa kuriin Zhaksylykovia, joka viritti heti kaukolaukauksen puolivolleysta, mutta veto meni reilusti oikealta ohi. Leveydestä hyökkääminen Suomen laitapuolustajien taakseOdotetusti Kazakstan vyöryi myös leveydestä risti- ja juoksupalloilla Suomen laitapuolustajien taakse. Ensimmäinen ristipallo nähtiin 19. minuutilla, kun Zaynutdinov putosi kärkiparista hakemaan palloa alempaa ja Schüller jäi vain peittämään syöttöä muodon sisään. Jos Tabybergen olisi ollut avauksessa, luulen, että näitä Zaynutdinovin putoamisia ei olisi niin paljoa nähty, mutta nyt tuossa keskikentällä ei oikein ollut muita, jotka pystyisivät yhtä laadukkaisiin puolenvaihtoihin. Lisäksi Zhukov on koulutukseltaan hyökkääjä, joten paikkojenvaihto Zaynun kanssa oli luontevaa. Pallo laskeutui Vorogovskiylle. Granlund jätti turhan paljon etäisyyttä ja puolusti minusta vähän pehmeästi tämän tilanteen antaen Vorogovskiyn keskittää näin vapaasti. Hämäläinen kuitenkin purki ykköspallon Zhukovin edestä. Omirtaev kiskaisi kakkospallon Väisäsen edestä ohi maalin. 26. minuutilta toinen ristipallo, mutta tämän Granlund selvitti paremmin. Kymmenen minuutin päästä kolmas yritys Zaynutdinovilta. Vorogovskiy ei tällä kertaa haastanut laidan puolelta, vaan teki itselleen wingbackina hyvin tyypillisen liikkeen eli lähti haastamaan keskustaan, mutta tuo oli Granlundin tiedossa, joten hän pysyi hyvin kyydissä mukana ja pääsi aika hyvin peittämään keskitystä, joka leijaili Hradeckylle saakka. 61. minuutilla Zaynutdinov vasemmaksi keskikentäksi siirryttyään lähettää ristipallon Hämäläisen taakse. Bystrovin sijaan liikkeen sinne teki oikeaksi keskikentäksi siirtynyt Kuat, mutta Hämis voitti ykköspallon varmasti. Tabybergen haki kakkospallon Lodin edestä. Tabybergen löysi boksin reunalta kärkiparista Shchetkinin. Tämä oli kolmas kerta, kun Suomen alakerta haparoi muodon sisään pelatessa. Koska Tabybergen jatkoi liikettään boksiin eikä Nissilä oikein pysynyt perässä, Hämäläisen piti kaventaa nopeasti aukko umpeen ja se jätti Kuatin vapaaksi leveyteen. Kuatin vapaa keskitys leveydestä putosi boksiin liikkuneelle Tabybergenille topparien väliin, mutta Hämäläisen vastuullahan hän periaatteessa oli. Suomen onneksi nikkaus meni yli maalin. 87. minuutilla Tabybergen on taas ottanut riskejä ja noussut ylemmäs pallonhallintavaiheessa. Hän hakee murtavaa syöttöä Hämäläisen taakse Schüllerin edestä, mutta Tapalov ei ehtinyt palloon ennen kuin se valui yli päätyrajan. Osion lopuksi joitakin näytteitä samasta asiasta eli Suomen laitapuolustajien taakse liikkumisesta, mutta siten, että aloitteita tekivät välikaistoilta laitakeskikentät tai jompikumpi kärkiparista. Heti toisella minuutilla Vorogovskiy houkutteli Granlundia itseensä ja Zaynutdinov liikkui syntyneeseen tilaan, mutta Väisänen oli hereillä kaventaen Z:n mukana laitaan ja siivosi pallon yli sivurajan. 28. minuutilla samanlainen tilanne. Kamara nukahtaa, kun hänen vastinparinsa Vassiljev liikkuu taskusta Granlundin taakse. Vassiljev keskitti vapaasti, mutta Hämäläinen oli taas mies paikallaan taka-alueella. 58. minuutilla Hämäläinen ja Kamara kommunikoivat siten, että Kamara menee prässäämään wingbackia ja Hämäläinen seuraa taskusta tulevan Zhaksylykovin juoksun. Bystrovin läpisyöttö karkasi kuitenkin yli päädystä. Lisäajalla Kazakstan loi vielä yhden paikan samalla kaavalla, kun Zaynutdinov vasempana keskikenttänä liikkui Raitalan taakse saaden syötön Taykenovilta. Kyseessä oli puolittainen transitio, joten Suomi ei ollut ihan kunnolla organisoitua ja siksi Taylorkaan ei ennätä seuraamaan juoksua eikä sitä tee Schüllerkään. Kamara kuitenkin voitti ykköspallon ja kakkospallon purki Raitala. Suomen positiiviset tilanteenvaihdotSitten muutama näyte Suomen vastaiskuista. Avausjaksolla Kazakstan selvisi aika kuivin jaloin kuten Bosniaakin vastaan, mutta toisella jaksolla tilaa syntyi enemmän, kun tuttu kurittomuus alaspäin ja väsymyskin alkoivat näkyä. 13. minuutilla Kuat menettää pallon Lodin prässätessä. Pallon alla on topparikolmikko Suomen kärkiparia vastaan. Puolustuslinja ei lähtenyt peruuttamaan, vaan Bosnia-pelin tavoin topparit rohkeammin puolustivat eteenpäin. Tässäkin molemmat sivutopparit liikkuivat kohti palloa jättäen Maliyn yksin peruuttamaan alas. Lopulta Maliy ehti Jollen nostoon ennen Kamaraa, joka yritti iskeä Alipin jättämään tilaan. 19. minuutilla Schüller prässäsi Lodin sijaan hetkellisesti Kuatia, joka yritti pelata puolustuslinjan eteen, mutta Väisänen astui esiin katkomaan ja palautti heti pallon pystyyn. Pohjanpalo ei ihan yltänyt syöttöön, joten 2v2-hyökkäys jäi syntymättä, mutta yhdellä syötöllä puhkottiin näyttävästi Kazakstanin keskikenttä puolustuksen jäätyä suojattomaksi, mikä ei ollut sekään uusi asia. 33. minuutilta Kuat vuotaa taas pallollisena, kun juuri sisään tullut Jensen yllättää hänet yläpuolelta. Pallottomana Kuat on Tabybergeniä parempi vaihtoehto ankkuriksi, mutta pallollisena sitten ei, joten tuossa on jatkoa ajatellen Baysufinoville pähkäiltävää, että kumpi pelaa keskikentän pohjalla. Kamara pelasi oikeaoppisesti pystyyn nopeasti löytäen Lodin puolustuslinjan edestä, kun olematon vastaprässi puhkottiin taas yhdellä syötöllä. Kazakstan kuitenkin jaksoi vielä tässä vaiheessa juosta alaspäin melko hyvin ja vastaisku hidastettiin ennen murtavaa syöttöä. 39. minuutilta vielä yksi poiminta avausjaksolta menetyksen jälkeen. Kazakstan yritti chipata Hämäläisen selustaan tuloksetta. Schüller pelasi kakkospallon heti eteenpäin kohti Lodia, mutta nyt kun Kuat ei itse menettänyt palloa, hän pystyi olemaan oikein sijoittuneena ja katkaisi Lodille tulleen syötön, mutta selkeästi Suomi pyrki transitioissa löytämään Lodin keskikentän ja puolustuksen välistä, joten sikälikin valmennukselle voi antaa sulan hattuun valitusta pelisysteemistä, että nyt Suomen paras vastaiskupelaaja pääsi hakeutumaan vapaaksi sille alueelle, missä on yleensä tilaa Kazakstania vastaan riistojen jälkeen. Vaikka Kuat katkoi syötön, Suomi sai silti vapaapotkun, kun Zaynutdinov rikkoi Schülleriä myöhässä ottaen varoituksen ja se tarkoittaa sitä, että häntä ei pelikiellon takia nähdä Kazakstanin viimeisessä ottelussa Ranskassa ja se puolestaan heikentää toiveita siitä, että Kazakstan voisi tasapelin Ranskasta hakea. Lopuksi toiselta jaksolta pari poimintaa. 71. minuutilla Schüller on mies paikallaan napaten pallon alemmalta kärjeltä Zhaksylykovilta linjan edestä pois. Ivanov pelasi tietysti nopeasti pystyyn kuten ohjeistus varmasti oli. Lod otti pallon upeasti rinnalla haltuun ja kääntyi tempokuljetukseen kohti suojaamatonta puolustusta. Lod pelasi seinän Kamaran kanssa jatkaen liikettään Vorogovskiyn ja Alipin jättämään tilaan. Bosniahan eritoten haavoitti monesti Stevanovicin johdolla Kazakstan wingbackien jättämiä tiloja transitioissa, mutta Suomi ei niinkään. Tämä oli virkistävä poikkeus. Mitään sen vaarallisempaa tästä ei muodostunut, kun Vorogovskiy ehti pallon alle, mutta vastahyökkäyksen periaatteet olivat toivottuja. 74. minuutilla Ivanov purki omasta boksista kohti yläkolmikkoa ohittaen täten hetkessä vastaprässin. Beysebekov puolusti sivutopparina eteenpäin, mutta Pukki onnistui pudotuksessa Schüllerille. Schüller jatkoi Lodille ja tämä pelasi seinän kolmannelle eli pallon takaisin Pukille, joka jätti Beysebekovin telineisiin. Kotipelissä Pukki uskalsi haastaa eräässä vastaiskussa puhtaasti juoksemalla Maliyn 1v1-tilanteessa, mutta nyt Teemu turhaan löi jarrut päälle boksissa ja hukkasi lopulta pallon. Määrätietoisuutta olisi pitänyt olla enemmän laadullisessa ylivoimatilanteessa kankeaa Maliyta vastaan.
|
|
|
|
Salming
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Chelsea FC
|
|
Vastaus #124 : 22.10.2021 klo 18:51:28 |
|
Suomi pallollisena vs. Kazakstan pallottomanaSuomi ei rakentanut alhaalta 3-1-4-2:lla, 3-4-1-2:lla tai 2-4-4:llä, vaan uudesta muodosta johtuen 2-3-2-3:lla. Schüller ja laitapuolustajat olivat topparien yläpuolella. Nissilä ja Kamara timantin sivuilla olivat seuraavassa tasossa. Lod ja kärkipari olivat kapealla keskellä. Yksi heistä tuli kerrallaan vastaan ja pari muuta kyttäsi vastaliikkeitä ylöspäin. Kazakstanin 5-3-1-1 muodossa vastuut olivat aika selkeät. Omirtaev oli alivoimainen toppareita vastaan. Zaynutdinov odotetusti merkkasi Suomen alimman keskikenttäpelaajan eli Schüllerin. Wingbackit pelasivat laitapuolustajia vastaan, mutta toki painottoman puolen wingback Bystrov on tässä kaventanut toppareiden lähelle luomaan ylivoimaa puolustuslinjaan, kun Hämäläinen on vaaraton. Vassiljev ja Zhukov laitakeskikenttinä peilasivat Kamaran ja Nissilän. Kuat yritti peittää syöttöjä Lodille puolustuslinjan eteen keskellä. Toppareilla oli puolestaan 3v2 ylivoima Pukkia ja Jollea vastaan. Suomi tosiaan hyökkäsi puoleen kenttään päästyään 2-3-5 muodolla jättäen viisi pelaajaa puolustusvalmiuteen Kazakstanin kärkiparia vastaan. Jos laitapuolustajat jäivät keskimmäiseen tasoon Schüllerin kanssa, yläviisikko oli melko kapealla pakottaen myös isäntien muodon kapealle, mutta ajoittain tietysti Hämäläinen ja Granlund tarjosivat vaihtoehdon leveyteen noustuaan ylöspäin, jolloin sitten laitakeskikenttä putosi varmistamaan laitapuolustajan jättämään tilaan. Yksi mielenkiintoinen kysymys ennen peliä oli se, että prässääkö Kazakstan ylhäältä saakka vai vetäytyykö se aika suosiolla muotoon yläkaarelle kuten se teki Suomi-vieraspelissä ja Bosnia-kotipelissä. Viime kotipelissään se innostui prässäämään ylhäältä entiseen malliin vasta tappioasemassa, mutta nyt se oli aktiivisempi ylöspäin alusta alkaen ja se johti siihen, että Suomikin moneen otteeseen purki prässin vain siten, että alhaalta joko Hradecky tai vapaa toppari pelasivat riskittä kohti Pohjanpaloa ja Lodia, jotka olivat luonnollisesti kohdepelaajina Kazakstanin puolustuslinjassa ja sen edessä. Vastaava pelinavaaminen kävi tutuksi myös EM-kisoissa. Esimerkiksi tässä kuudennella minuutilla Suomen palautettua alas Vorogovskiy on juossut ohi Granlundin suoraan kiinni Väisäseen, jottei Suomi pääsisi pelaamaan vapaan topparin kautta. Omirtaev hoitaa Ivanovin ja Zaynutdinov Väisäsen. Vassiljev puolestaan on Granlundin ja Nissilän välillä arpomassa, että kumman merkata Vorogovskiyn jäljiltä. Hradeckylla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pitkä avaus yli prässin. Avaus oli tarkka. Pohjanpalo ei kuitenkaan vastinpariaan Beysebekovia tällä kertaa voittanut ilmassa. Maliy kontrolloi Pukkia ja painottoman puolen wingback on taas ajoissa kaventanut kohti toppareita, koska Hämäläisestä ei ole uhkaa, vaan ennemmin Kamarasta. Alip hölkkää ylimääräisenä topparina luomaan 3v2-ylivoimaa kärkiparia vastaan Kuatin merkatessa Lodia. Seuraavaksi Zaynutdinov juoksi prässin loppuun, kun Hämis oli pudottanut pallon Lukelle. Vassiljev oli liian ylhäällä, joten Nissilä oli auki ja sen Luke havaitsi mainiosti. Kuat joutuu irtoamaan Lodin luota estämään kääntymisen, joten Urho pelaa alaspäin. Bystrov makaa taas ajoissa puolustuslinjassa, joten Hämäläinen on auki laidalla. Väisänen vaihtaa puolen. Ennen kuin Bystrov ehtii iholle, Hämäläinen löytää keskeltä vapaana Schüllerin, koska Zaynutdinov on spurttinsa jälkeen pois omalta paikaltaan merkkaamasta Radea. Schüller pääsee kääntymään. Mitä tekee Lod? Hän liikkuu sivuun imien Kuatin keskeltä pois. Jolle putoaa targettina syntyneeseen tilaan. Upeaa. Bystrov on poissa paikaltaan, joten Kamara tekee aloitteen hänen jättämään tilaan. Jolle yrittää poimia liikkeen, mutta syöttö jäi vähän taakse ja Bystrovkin ehti pallon alle, mutta tämä oli hienosti sahattu silti Huuhkajilta. Kazakstan ei tavallaan halunnut, että Suomi saa jatkuvasti pyörittää peliä vapaan topparin kautta, joten siksi esimerkiksi Vassiljev teki joitakin tällaisia spurtteja irti miehestään (Nissilä/Kamara) kiinni Väisäseen, jotta Omirtaev pystyi pysymään vain Ivanovissa kiinni. Nissilä jäi kuitenkin auki ja Väisänen-Schüller kaksikko yritti löytää hänet, mutta Raden syöttö oli pomppiva mennen aina Granlundille saakka. 40. minuutilta sama juttu. Vassiljev säntää irti Nissilästä, kun pallo kierrätetään Leksalle. Omirtaev estää syötön Ivanoville, mutta Zaynutdinovin sijoittuminen vuotaa jälleen ja Rade on keskellä pelattavissa ja Nissilä jää sitten ihan auki välikaistalle. Kuat irtosi kuitenkin kiinni Radeen, joten tämä palautti Leolle, joka löysi Lodin vapaana, kun Kuat oli puolustanut eteenpäin irti hänestä. Lod kääntyi ja olisi voinut päästä edistämään peliä, mutta lopulta sitten Kuatia tuuraamaan liikkunut Zhukov sai hidastettua tarpeeksi Minnesota-tähteä. Aika höntyilevää tuo Vassiljevin toiminta siis ajoittain oli, mutta varmasti ohjeistettua, koska vaikkapa Bosnia-peleissä vastustajan sivutopparit saivat kävellä rauhassa syvällekin Kazakstanin puoliskolle, kun laitakeskikentät peittivät vain syöttöjä taskuihin, mutta ehkä Baysufinov oli saanut tuosta tarpeekseen ja ei halunnut antaa Suomen toppareille vastaavaa mahdollisuutta edetä yli puolen kentän. 24. minuutilla Jolle loukkaantui Suomen avatessa alhaalta. Kazakstan prässäsi taas aika ahnaasti. Kamara on pudonnut Leon kanssa luomaan 2v1 ylivoiman Vassiljevia vastaan. Zaynutdinov sijoittuu taas vähän huonosti ja Rade jää pelattavaksi ylimmän prässilinjan taakse. Rade jatkoi viereen pudonneelle Jollelle, jolla on toppareista Alip selässään. Hän yrittää pelata tämän ohi Granlundille, joka tekee aloitteen wingbackin taakse tyhjään tilaan, koska wingbackien selustat ovat Kazakstanin heikko kohta ja niistä on myöhemmin lisää näytteitä. Alip on kuitenkin välissä ja pallo kimpoaa ilmaan. Kaksinkamppailussa Alip jyrää Pohjanpalon nurmen pintaan ja tämä loukkaa lonkkansa sekä naamarinsa. Avausjakson lopusta pari prässinpurkunäytettä vielä. Vorogovskiy on vaihteeksi noussut kiinni Väisäseen, joten Albin jää auki. Luke havaitsee tämän. Vassiljev irtoaa Kamarasta kohti sivurajaa ja toppareista Alip puolestaan ketjureaktiona Gleniin, joten puolustuslinja tukee hyvin korkeaa prässiä. Alip riistää pallon Gleniltä. Mutta syötti suoraan Granlundille, jota Vorogovskiy rikkoi. Hradecky pelasi vapaapotkun ohi vaihteeksi ylimpien prässilinjojen suoraan puolustuslinjaan. Pohjanpalon korvaaja Jensen tulee ykköspalloon. Kakkospallo tuli Lodin kautta Pukille, joka pääsi ampumaan toppareiden välistä, mutta tuhnuili tämän paikan. Toisen jakson alussa Suomi käytti vielä samaa 2-3-2-3 avausmallia, mutta kahden maalin johdossa se teki pienen konservatiivisen muutoksen ja vuorollaan joko Glen tai Nissilä selkeästi tippui Schüllerin vierelle avaamaan peliä, jolloin tasapaino oli hitusen parempi siltä varalta, että Suomi olisi menettänyt pallon alhaalla. Ironisesti heti kun Suomi muutti avausmallin tuttuun 2-4-4:ään, Ivanov antoi harhasyötön ja Zaynutdinov väläytti vasuriaan. Omirtaevhan oli se, joka pallon riisti ensin, koska Zaynutdinov oli hetkellisesti hänen paikallaan ylimpänä kärkenä ja Omirtaev sijoittui Zaynua paremmin alempana estäen kerrankin pelaamisen Raden kautta. Hetken päästä Nissilä vuorostaan teki itsensä hetkellisesti pelattavaksi alemmas ennen kuin hän lähti taas nousemaan ylemmäs. Kazakstanin vaihtojen jälkeen prässi oli 5-2-1-2 muodossa. Shchetkin ja Zhaksylykov merkkasivat selkeästi topparit ja Zaynutdinov sitten jäi alivoimaiseksi keskelle, kun Kuat jäi toisena sivukeskikenttänä lähemmäs Tabybergeniä kuvan ulkopuolelle merkkaamaan Nissilää tai Lodia. Wingbackit Kazakstan nosti entistä ylemmäs prässäämään yhtä aikaa laitapuolustajia ja estämään näiden kautta pelaamista. Zaynutdinoville tuo yksin kahta vastaan jääminen ei ollut ongelma, koska hän on niin nopea, että pystyi ravaamaan Schüllerin ja Glenin väliä. Tässäkin hän ehtii hyvin ohjaamaan Raden kohti laitaa, kun Luke poimi tämän avauksellaan vapaista "pohjapelaajista". Kuat ja Tabybergen sitten merkkaavat Upia ja Lodia. Yhä edelleen Suomella oli myös mahdollisuutena ohittaa pidemmällä syötöllä Kazakstanin prässi. 86. minuutilla Hradecky kiskaisi maalipotkun kohti Jenseniä, joka korvasi siis Pohjanpalon targetroolin. Jensen periaatteessa voitti ykköspallon Maliyta vastaan. Kakkospallossa myös kohdepelaajuuteen pystyvä Lod piti Beysebekovin nuhteessa. Samalla Alip kavensi kohti pallollista pelaajaa jättäen alueensa tyhjäksi ja Jensen spurttasi niin Maliyn kuin Alipin jättämään tilaan, mutta viimeistely läpiajosta oli luokaton. Kazakstanin muodon sisään pelaaminenTästä eteenpäin alkaa sitten typistetty osuus. Helsingin kohtaamisessa Kazakstan oli yllättävän tiivis ja puolusti hyvin kahden alimman linjan väliä eikä Suomi päässyt pitämään silloin samanlaisia kekkereitä kymppialueella kuin moni muu maa karsintojen aiemmissa peleissä. Tässä pelissä kuitenkin Suomi löysi odottamaani enemmän tilaa linjojen välistä johtuen ehkä siitä, että kotipeleissään Kazakstan on ollut muun muassa Ranskaa ja Ukrainaakin vastaan vähän aggressiivisempi riistoyrityksissään eikä vain maannut 5-3-1-1 puolustusmuodossa. Voisi todeta, että aikajana on mennyt niin, että vielä maaliskuussa ja kesäkuussa Kazakstanin muoto oli ajoittain todella löyhä, mutta syyskuussa se oli eheimmillään ja sama päti aika lailla vielä edeltävään Bosnia-kotipeliin, mutta tässä pelissä tuli taas takapakkia isäntien näkökulmasta. Toki Bosnia-pelin tavoin Kuat teki voitavansa keskikentän pohjalla ja sijoittumisellaan sai estettyä joitakin kertoja pelaamisen Lodille. Samoin puolustuslinja pumppasi alussa eteenpäin ihan hyvin. Esimerkiksi 11. minuutilla Hämäläinen yrittää syöttää ohi Zhukovin Lodille 10-alueelle, mutta Beysebekov on välissä. Kuat siivoaa kakkospallon ennen Pukkia. Ajasta 30:30 olisi ollut vastaava esimerkki siitä, että kuinka Suomi yritti pelata Lodille kymppialueelle, mutta Kuat tukki aluetta priimasti samalla, kun laitakeskikentät kontrolloivat Nissilää ja Kamaraa. Koosteesta löytyi sentään muutama tärkein hetki, kun Kazakstanin muodossa oli keväältä tuttua löyhyyttä ja Kuat ei sijoittunutkaan enää niin briljantisti, vaan Lod onnistui hakeutumaan vapaaksi kahden alimman linjan välissä vaeltaen. Kenties Kuat alkoi hitusen jo väsyä jakson edetessä tukkimaan syöttösuuntia. 40. minuutilla ensin muotoa houkutellaan kohti leveyttä, joka tyhjentää keskustaa hitusen Lodille avoimemmaksi. Bosnia käytti samanlaista lähestymistapaa omassa vieraspelissään. Nissilä löysi Lodin keskeltä, kun Kuat oli jättänyt liikaa etäisyyttä, mutta pystysyöttö selustaan Granlundille ei enää mennyt perille, joten se oli leikattu koosteestakin pois. 1-0 maalissa 44. minuutilla Lod löytyy kahden alimman linjan välistä alueelta, jonka puolustamisessa Kazakstanilla on ollut ongelmia syyskuun Suomi- ja Bosnia-vieraspelejä lukuun ottamatta, joissa se oli yllättävänkin tiivis. Jensen on liikkunut oikean hyökkääjän roolissa hetkellisesti Pukin lähettyville ja täten kiinnittänyt Kuatin huomiota itseensä. Se avaa Kamaralle syöttöväylän ohi Zhukovin Lodille. Maliy katkaisi ensimmäisen pystysyöttöyrityksen, mutta toisen syötön Lod sai perille Pukille, joka hyökkäsi Maliyn jättämään tilaan. Kazakstanin topparit eivät ole loistaneet 1v1-puolustamisessa ja tässäkään Beysebekov ei saanut pyörähtänyttä Pukkia kuriin, vaan Teemu viimeisteli alakulmaan 32. maajoukkueosumansa. Kazakstan nolla, Suomi yksi. Toiselta jaksolta Lodiin liittyen olisi ollut pari lisänäytettä 76. ja 77. minuuteilta, kun Tabybergen korvasi Kuatin ankkurina, mutta Tabybergenhän on tosiaan heikompi sijoittumaan puolustussuuntaan ja siksikin toisella jaksolla Suomi löysi jopa entistä enemmän tiloja Kazakstanin kahden alimman linjan välistä. 76. minuutilla Tabybergen oli hitusen väärin sijoittunut, Suomi sai pelattua Lodille linjojen väliin ja tämä tälläsi kaukolaukauksen päin Shatskiyta. Reilun minuutin kuluttua puolestaan Jensen oli liikkunut samalle 10-alueelle löyhän muodon sisään ja hankki vapaapotkun, kun Tabybergen puutteet ankkuriroolissa pallottomana kävivät jälleen ilmi. Tuollaisia tiloja Kazakstan oli viimeksi jättänyt vastustajalle maaliskuussa ja syyskuun Ukraina-kotipelissä. Koosteesta löytyi sentään 60. minuutilta tilanne, jossa Suomi purkaa maitse Kazakstanin prässin, kun Väisänen löytää Lodin puolustuslinjan edestä. Tabybergen numerolla kahdeksan on juurikin pari metriä sivussa, joten toppareista Maliy joutuu irtoamaan eteenpäin ollen myöhässä. Lod pyörähtää akselinsa ympäri ja siirtää pallon Pukille, joka vapauttaa Jensenin selustaan. Tämä päätti kuitenkin hakea kaukolaukausta, jonka Shatskiy torjui. Jatkotilanteessa vielä onnistuneen vastaprässin myötä Jensen katkaisi purun boksin reunalla, Lod ja Nissilä siirsivät palloa ja Pukki tuhlasi paikan hattutemppuun parhaalta maalintekosektorilta. Prässilinjojen välistä Suomi puolestaan löysi taskuista välikaistoilta Nissilän ja Glenin monesti, kun Zhukov ja Vassiljev eivät hekään ole pallottomina parhaimmillaan. Bosnia käytti paljonkin hyödykseen taskuja löytäen Gojakin ja Cimirotin omassa vieraspelissään ja Suomen timantin laidat Nissilä ja Kamara käyttivät siis hyväkseen vastaavia tyhjiä tiloja kuten vaikkapa tässä 42. minuutin esimerkissä näkyy. Ensin Glen löytyy vapaana wingback-sivutoppari-laitakeskikenttä-ankkuri -neliön keskeltä samasta tilasta, josta myös Bosnian laitakeskikentät 5-3-2 muodossa löytyivät avonaisina monesti. Glenin taitotaso riitti aina kääntymiseen ja terävään spurttiin pallollisena, mutta Beysebekov kyllä ihan kohtalaisesti läpi illan ohjasi taskupelaajan kohti päätyrajaa oli se sitten Kamara tai Nissilä. Glen ei myöskään tällä kertaa hakenut syöttöä boksiin kohti Pukkia, Lodia ja Nissilää, vaan piti hallinnan Suomella. Kamara pudotti Hämäläiselle ja samalla Nissilä spurttasi painottomalta puolelta taas samaiseen tyhjään tilaan välikaistalla saaden syötön laidasta, kun ensin muotoa oli houkuteltua kohti sivurajaa ja keskustaa siten tyhjennetty bosniamaisesti. Nissilä vippasi pallon kohti selustaa Jensenille. Alip rynni ohi ja Jensen nikkasi pallon Maliyn taakse Lodille. Shatskiyn oikea-aikainen vastaantulo esti Lodia maalaamasta karatepotkulla. Hieno murtautuminen silti. Avausjakson alkupuolelta olisi ollut muutama vastaava näyte lisää siitä, kuinka Kamara löydettiin seitsemännellä minuutilla samoilta jalansijoilta ja tempokuljetus kohti päätyrajaa kääntymisen jälkeen tuotti kulmapotkun. 18. minuutilla hän oli puolestaan toisella puolella pelaten kääntymisen jälkeen boksin reunalla kombinaation Pohjanpalon kanssa, mutta se ei tuottanut mitään sen kummempaa. Ajassa 17:45 puolestaan Pukki putosi tyhjään tilaan linjojen väliin yaremchukmaisesti vastaan ja pudotti pallon Lodille, joka ei kuitenkaan tuolla kertaa päässyt tälläämään vastapalloon kaukolaukausta kuten myöhemmin illan aikana. Kazakstanin muodon selustaan pelaaminenKoska Kazakstan prässäsi lähes yhtä ahnaasti kuin vaikkapa kotipelissään Ukrainaa vastaan, ajoittain prässiä kohtalaisen korkealla tukeneen puolustuslinjan taakse syntyi tiloja, joihin pelata. Toki muutoinkin selustassa olleen tilan käyttö oli suotavaa silloinkin, kun Kazakstan makasi syvemmällä, koska topparit eivät ole nopeimpia jalalla. Koosteesta pystysyöttönäytteitä löytyi muutama avausjakson lopusta. Ensin 36. minuutilla Zhukov ei taaskaan loista pallottomana, vaan peruuttaa puolustuslinjan syliin antaen liikaa tilaa Kamaralle. Toki laitakeskikenttien tehtävä on peittää taskuja ensisijaisesti Kazakstanin systeemissä, mutta sekään ei nyt onnistu, kun Glen antaa puhkovan syötön välikaistaa pitkin spurttaavalle Lodille. Kuat puolestaan peittää syöttöä Jensenille muodon sisään, kun tämä on vaihtanut rooleja Lodin kanssa hetkellisesti lennosta. Maliy ei ehtinyt tukkimaan Beysebekovin selustassa ollutta tilaa ajoissa, joten Lod päänsi kääntämään takaviistoon, kun Pukki vei vielä liikkeellään Alipin maalille. Vorogovskiy puolestaan nukahti Granlundin seuraamisessa. Vasemman jalan laukaus meni niukasti ohi takakulman. Lisäajalla puolestaan keskialueen irtopallovääntö päättyi vieraiden eduksi, kun Schüller siirsi pallon Zhukovin edestä Lodille. Kazakstan oli organisoimaton ja korkealla olleen linjan takana oli tilaa, jota Pukki yritti heti haavoittaa Lodin hänet poimiessa. Alip ja Maliy eivät juoksukisassa tietenkään pärjänneet, mutta Shatskiy torjui Pukin ensimmäisen yrityksen. Rebound kimposi kuitenkin takaisin suomalaiselle ja hän pisti pallon pussiin, mutta VAR vei maalin paitsiona. Muita selustanäytteitä olisivat olleet muun muassa Ivanovin avausjakson 16. ja 31. minuuttien läpisyöttöyritykset avoimella jalalla kohti Pukkia selustaan, mutta molemmilla kerroilla Beysebekov tai Maliy oli päineen välissä katkoen pystysyötöt. Hyviä yrityksiä nuo kuitenkin olivat. Toiselta jaksolta olisin puolestaan halunnut läpikäydä 56. ja 65. minuutilta kaksi tilannetta, joissa Suomi avasi alhaalta 2-4-4:llä siten, että vuorollaan Nissilä ja Glen olivat pudonneet Schüllerin viereen avaamaan peliä. Molemmilla kerroilla Suomi pääsi ohi Kazakstanin korkean prässin löytämällä Lodin maitse puolustuslinjan etupuolelta kuten aiemmassa 60. minuutin tilanteessa Väisänen löysi. Molemmilla kerroilla Lodin käännyttyä suojaamattoman puolustuslinjan taakse olivat heti menossa Pukki ja Jensen, mutta syötöt eivät menneet perille. 70. minuutilla puolestaan Glen antoi vastaavan pystysyötön kuin 36. minuutilla vasemmalta välikaistalta avoimella jalalla samaa kaistaa pitkin pystyyn spurtanneelle Pukille, mutta tämä laukoi ohi etukulman suorasta juoksusta vasurillaan. Leveydessä olleen tilan käyttö ja vuotavien wingbackien haavoittaminenTiedossa oli, että Kazakstan ei ole parhaimmillaan 1v1-puolustamisessa omalla rangaistusalueella, joten toiveenani oli, että Hämäläinen jatkaa siitä, mihin jäi Ukraina-pelissä, eli keskittää ahkerasti boksiin kohti Pohjanpaloa ja myöhemmin tietysti Jenseniä, Pukkia ja Lodia. Niin myös tapahtui ja koosteeseenkin oli muutama keskitystilanne päätynyt, kun yhtä lailla Hämäläinen hyödynsi Kazakstanin wingbackien heikkoutta laitakaistoilla 1v1-tilanteissa tai selustan suojaamisessa. Ensimmäinen näyte on 39. minuutilta. Schüller löytää ensin Kamaran tutulta alueelta taskusta muodon sisästä Zhukovin takaa. Jensen on liikkunut laajalla säteellä vaihteeksi vasemmalle tehden aloitteen Bystrovin taakse tyhjään tilaan, jota olisi pitänyt hyödyntää enemmän Helsingin kohtaamisessakin. Jensen ei lähtenyt itse kuitenkaan keskittämään ohi Bystrovin boksiin, vaan pudotti pallon taakse Hämäläiselle. Hämäläinen teki kierron ja keskitti Jensenin sijasta tyhjästä tilasta laitakaistalta boksiin kohti Pukkia ja Nissilää. Granlund jäi auki taka-alueelle, kun Vorogovskiy oli kaventanut kiinni Upiin. Keskitys leijaili yli Nissilän ja Vorogovskiyn Granlundille saakka, joka tinttasi puolivolleyn ylärimaan. Hyviä asioita tapahtui, kun Suomi ei säästellyt keskityksissä, vaan antoi niitä vastoin maaliodottamatrendiä kaukaa laitakaistoiltakin. 41. minuutilla pallo on kierrätetty vapaalle topparille Väisäselle ohi Omirtaevin. Zaynutdinov estää pelaamisen Radelle, joten Leo chippaa pallon Kamaralle. Zhukov on hetkellisesti kiinni Lodissa, joten Kuatin pitäisi paikata oikeana keskikenttänä, mutta hänkin on jäänyt kovin keskelle alemmas. Ennen kuin Kuat ehti iholle, Glen levitti laitaan Hämäläiselle, joka sai haluamansa eristetyn 1v1-tilanteen Bystrovia vastaan. Hämäläinen keskitti suoraan juoksusta. Jensen-Nissilä kaksikko oli tällä kertaa keskellä kohteina ja Pukki taaempana. Pallo putosi Nissilän päähän toisin kuin aiemmalla kerralla, mutta tämän nikkaus meni ohi takakulman. Mutta joo, Kazakstan hävisi yhden 1v1-pääpallon lisää omassa boksissa. Nissilän ei pitäisi kyetä voittamaan pääpalloja, mutta Kazakstania vastaan se on mahdollista kuten toki satunnaisesti Veikkausliigassakin, koska muistaakseni hän alkukaudella jonkun puskumaalin jopa teki. Mitä tulee karsiutuneisiin havaintoihin, jo neljännellä minuutilla Hämäläinen keskitti ensi kerran kohti Pohjanpaloa, mikä oli lupaava merkki siitä, että mitä on tulossa vasemmalta laidalta. Tuo keskitys ei vielä omia löytänyt, joten siksi koosteessakaan ei sitä ollut. Parin minuutin päästä puolestaan Lod hakeutui keskityspaikkaan vasemmalle laidalle, mutta lopputulos oli niin ikään osoitteeton, mutta yritystä ainakin oli aiheuttaa painetta Kazakstanin toppareille pääpalloissa alusta saakka. Vartin kohdalla Kamaralle pelattiin puolestaan ristipallo oikeaan laitaan 1v1-tilanteeseen Vorogovskiyta vastaan, mutta hän ei lähtenyt keskittämään, vaan palautti pallon alas Granlundille. Toisella jaksolla puolestaan 59. minuutilla Hämäläiseltä nähtiin tulokseton 1v1-haasto, kun hän yritti kerrankin ohittaa Bystrovin sisäpuolelle leikkaamalla ja muodon sisään boksiin kuljettamalla siinä onnistumatta. Leveydestä hyökkäämiseen liittyen toinen selkeä tapa oli myös se, että Suomen laitapuolustajien sijaan ylempää tehtiin aloitteita Kazakstanin wingbackien taakse samalla, kun Suomen laitapuolustajat imivät näitä itseensä ja houkuttelivat ylemmäs. Eritoten Suomen oikean hyökkääjän tehtävä oli tehdä aloitteita Vorogovskiyn taakse, koska Granlund ei niin paljoa laidallaan ollut aktiivinen ylöspäin kuin Hämäläinen, joka teki itsekin aloitteita Bystrovin taakse, mutta toisella puolella enemmän alussa Pukki ja myöhemmin Jensen tekivät liikkeitä vasemman wingbackin selustassa olleeseen tilaan Granlundin kierrätettyä palloa enemmän keskimmäisessä tasossa puolustusvalmiudesta huolehtien. Albinilta oli muistiin merkittynä vain yksi aloite 18. minuutilta Vorogovskiyn taakse, mutta tuolloin seinä kolmannelle -kuviolla häntä ei saatu poimittua. Pukin liikkeestä 33. minuutilla Vorogovskiyn taakse seurauksena oli sentään kulmapotku, mutta koosteessa näkyi vain pari näytettä tähän teemaan liittyen toisen puoliajan alusta Jensenin suorittamana, joten siirrytään niiden pariin. 47. minuutilla Suomi siirtyi 0-2 vierasjohtoon Nur-Sultanissa. Kaikki alkoi siitä, kun rajaheiton jälkeen Lod pelasi keskeltä Vorogovskiyn ja myös Alipin jättämään tilaan aloitteen tehneelle Jensenille pystysyötön. Kuat muuten hävisi myös tylysti maakaksinkamppailun Lodille Granlundin rajaheitossa. Jensen keskitti kohti Pukkia päätyrajalta, mutta Maliy oli välissä. Lod tinttasi kakkospallon päin puolustajia. Beysebekovin purkupallo päätyi Schüllerille, joten hyvin toiminut vastaprässi tuotti yhden riiston lisää yläalueilla. Schüller siirsi pallon Nissilälle, jolle Zhukov antoi liikaa tilaa ampua välikaistalta, kun tämä peruutti taas liian lähelle puolustuslinjaa. Shatskiy torjui upeasti yläkulmasta, mutta irtopallon Pukki puttasi tyhjiin reagoituaan toppareita vikkelämmin. Kazakstan nolla, Suomi kaksi. Jari Litmanen 32, Teemu Pukki 33. 50. minuutilta samanlainen tilanne. Kuten todettua, kahden maalin johdossa Suomi muutti avauspelaamistaan 2-4-4:n suuntaan siten, että Nissilä tai Glen vuorollaan auttoi Schülleria. Zaynutdinov ei voinut merkata molempia yhtä aikaa, joten Upi jäi nyt auki ja hän pelasi pystyyn Jensenille, joka teki liikkeen taas Vorogovskiyn selustaan. Keskitys luukulle löysi tällä kertaa Pukin, joka jätti vielä taitavasti Lodille ja tämä pyssytti yli maalin. Pari minuuttia aiemmin Maliy onnistuneesti muuten kaventanut Jenseniltä tilan pois vastaavan murtautumisen päätteeksi eikä Fredrik päässyt keskittämään maalille, mutta nyt niin ei tapahtunut. Kazakstanin positiiviset tilanteenvaihdotKazakstanin positiivisista tilanteenvaihdoista ei löytynyt kuin yksi esimerkki pitkästä koosteesta, mutta eipä se oikeastaan haittaa, koska kotijoukkue oli odotetun vaaraton riistojen jälkeen. Helsingin kohtaamisen tapaan Suomi vastaprässäsi jo ylhäällä hyvin menetyksien jälkeen. Muun muassa 12. minuutilla Pohjanpalo vastaprässäsi pallon takaisin Suomelle ja oli vapauttaa heti Pukin läpi selustaan. 31. minuutilla puolestaan Suomen vastaprässi johti siihen, että Kamara hankki Suomelle kulmapotkun vasemmalta laidalta. 51. minuutilla puolestaan Kazakstan oli lähdössä riiston jälkeen nopeasti ylöspäin, mutta Pukin johdolla vastaprässi tuotti välittömän riiston takaisin ja Teemu oli vapauttaa Lodin puolittain läpi. Tässä GIF-esimerkissä 18. minuutilla puolestaan Granlund tukee hyvin vastaprässiä sivurajalla tapahtuneen epäonnistuneen kombinaation jälkeen. Yhdessä Lodin ja Schüllerin kanssa Suomi voittaa pallon heti takaisin ja Lod löytää Kamaran tutusta tilasta taskusta. Glen yrittää sen jälkeen löytää nopeasti epäorganisoituneen puolustuksen keskeltä Pohjanpalon, mutta syöttö jää hitusen vajaaksi. Muutama vastaava näyte jäi nyt siis kuvakaappaamatta ja 0-2 maalissakin ylempänä tietysti Schüller onnistui katkomaan Kazakstanin pystysyötön kohti kärkiparia Lodin blokatun laukauksen jälkeen, jonka jälkeen Nissilä tinttasi kaukolaukauksen ja Pukki siivosi karat tyhjiin. Niinäkin hetkinä, kun Kazakstan pääsi pelaamaan ohi ylimpien pelaajien vastaprässin, vastaiskut tyssäsivät viimeistään puoleen kenttään, jossa Suomen topparipari piti kolmen muun puolustusvalmiudessa kerrallaan olleen pelaajan kanssa kurissa Kazakstanin alivoimaisen kärkiparin Omirtaev-Zaynutdinov. Esimerkiksi kun 22. minuutilla Kamara pelasi oikealta välikaistalta keskelle kohti Schülleriä ja tämä menetti pelivälineen Zaynutdinovin yllättävän takaprässin vuoksi, jatkotilanteessa Ivanov ohjasi varmasti Omirtaevin kohti laitaa umpikujaan ja Hämäläinen vierellä sulki laitakaistan. Samoin 43. ja 81. peliminuuteilla Ivanov oli puolessa kentässä se, joka puolusti eteenpäin estäen Kazakstania löytämästä suoraviivaisesti riiston jälkeen Omirtaevia tai Shchetkinia keskiviivalta. Puolustusvalmius ja kenttätasapaino olivat kunnossa siis läpi ottelun.
|
|
|
|
|
|