Kölnillä on vähän sellainen nippu kasassa, etten oikein käsitä, mitä Gisdolin potkimisella tässä vaiheessa saavutettaisiin, koska joukkueelle ei tällä ottelutahdilla voi ruveta luomaan uutta voittavaa pelitapaa ja toisaalta Gisdolin vahvuutena ovat kuitenkin olleet ottelukohtaiset taktiikat, joilla vastustaja on muutaman kerran päästy yllättämään. Toinen vahvuus on ollut tsemppauspuolella, jonka osalta korona veti jengiltä maton alta, kun fanaattisen kotiyleisön siivittämä hullun kiilto silmissä paahtaminen ja sen tuloksena persekimmokkeilla syntyneet yhden maalin kotivoitot ovat jääneet pois.
Kölnissä on tältä vuosituhannelta pitkät perinteet feenikslintumaisesta kahdella sarjatasolla operoinnista, ja järkevintä olisi nytkin keskittyä hankkimaan kesällä mahdollisimman pätevä ja visionäärinen ukko aloittamaan hommat kunnolla alusta. Historia on osoittanut että Kölnissä on täysin yhdentekevää, kummalla sarjatasolla tämä sitten tapahtuu.
Gisdol olisi pitänyt kenkäistä jo aikaisemmin, nyt alkaa olla tilanne se, että eipä kurssi enää sillä kääntyne. Taktiikkahan ei viime aikoina ole pahemmin varioitunut, vaan Köln on ollut käytännössä pakotettu tuohon valeyseilyyn, kun Andersson on telakalla (eikä muutenkaan vaikuta siirtorahojensa arvoiselta) ja Modeste ei pärjäisi edes kotoisessa divarissa. Thielmannille antaisin itse rohkeammin minuutteja, tulisipahan ainakin kokemusta ennen kuin myydään muualle. Tuo valeysi ei vain oikein tahdo istua pelaajille ja erikoistilanteista pelastus tulee, jos on tullakseen (oma arvioni).
Yleisön puuttuminen kyllä osuu Kölniin kovasti.