Kups oli kaikessa edellä tänään HJK:ta.
Onhan tuo klubbenin loukkilista aikamoinen. Voisi näyttää vähän erilaiselta, jos mukana olisi Sainio, Huhta, Tuominen, Enkkilä, Sjöholm &co.
Omista nuorista vastuuta saaneet liigassa ainakin Tolonen, Walta, Jaatinen, Hillberg*2, Mansaraay jne.
Mielummin näin kuin että tuodaan viime kauden tapaan niitä tusinaulkkareita hätäavuiksi. T18 sm-sarjaa Klubihan on dominoinut aika vahvasti.
Ilves oli tänään vailla mahdollisuukia TiPS:iä vastaan. TiPS ratkaisi jo ekalla minuutilla, kun Ilvesksen veskari hörppäsi taas vaihteeksi.
Sainio kunnossa ollessaan tuo selvän lisän ja mikset Tuominenkin. Tuomisella ollut sen verran loukkaantumisia että aika näyttää. Huhta toki klubissa avauksen pelaaja mutta ollut vaisu tällä kaudella. Muut listatut tuo vain leveyttä penkille. Keskikenttä on klubilla kohta joka vaatii eniten remonttia, kilpailun puute näkyy. Enkkilää kovasti nostellaan esille mutta nuori pelaaja ja matkaa vielä vastuunkantajaksi