Elmo
Poissa
Suosikkijoukkue: @JyvaskylanFutis
|
|
Vastaus #666 : 22.06.2021 klo 10:09:00 |
|
Arvosanat (4-10), jätän todella vähän pelanneet huomiotta.
Maalivahdit
Lukas Hradecky, Bayer 04 Leverkusen - 9 Tanskapelissä oli hermoilua nähtävissä, muutama virhe tuli, mutta maali pysyi puhtaana. Jatkossa pelaaminen rentoutui paljon, avauspelaamisessa oli välillä ongelmia, mutta otti paljon upeita torjuntoja eikä yhtään maalia omaan piikkiin. Antoi Suomelle mahdollisuuden jokaisessa pelissä.
Puolustajat
Paulus Arajuuri, Pafos FC - 7 Varsin vahva pääpalloissa, intoa ja intohimoa riitti, välillä ylipelaamiseen saakka. Hyökkäyksessä hänellä ei ollut annettavaa, mutta se ei ollut hänen oma vikansa, että toppari kärkeen luolamies peluuttamista nähtiin. Erikoistilanteissa saa välillä hyökkäyspään puskupaikkoja, mutta viimeistely ei niissä tunnu koskaan onnistuvan.
Daniel O’Shaughnessy, HJK - 7 Pelasi omaan tasoonsa nähden erinomaiset kisat, mutta sillä omalla erinomaisella tasollakin tulee vaikeaa tällä tasolla, Veikkausliigasta EM-kisoihin. Suomea vastaan tehtiin 3 maalia, joista kaksi hänen nenänsä edestä, kun ei pystynyt viemään tilaa pois. Vahvuuden piti olla pelinavaaminen, mutta vaikeaa oli, kuten koko joukkueella, sekä pitkät rajaheitot, joista ehkä on sitä parempi mitä vähemmän niistä puhutaan..
Joona Toivio, BK Häcken - 7 Ei pystynyt kisoissa ihan parhaaseensa, erityisesti pelinavaamisen kanssa oli välillä suuria ongelmia, kuten koko joukkueella. Vääntövoimakaan ei omassa päässä aina riittänyt.
Pyry Soiri, Esbjerg fB - - Arvosanaa ei pysty antamaan, mutta toi kentälle tultuaan hetkeksi vauhtia ja haastoa laidalleen, mutta sitten joutui sekavien vaiheiden jälkeen laitapakiksi, jossa roolissa kuitenkin selviytyi ihan ok, vaikka se olikin vähän vahvuuksia mitätöivä, heikkouksia korostava pelipaikka. Hänellä on hyvinkin mahdollisesti tulevaisuutta wingbackin roolissa.
Jere Uronen, KRC Genk - 7 [jälkinosto arvosanaan 8] Kahden ensimmäisen pelin jälkeen oli papereissani eniten odotukset ylittänyt pelaaja. Jo vuosia olen kokenut, että maajoukkue Urosen pitäisi olla parempi kuin mitä on nähty, mutta kerta toisensa jälkeen nähtiin Uronen, joka ei tuonut oikein mitään hyökkäyspeliin, oli puolustussuuntaan vaikeuksissa ja kun nopeuskin on tuohon laitamenijän rooliin vähän liian hidas. Kahdessa ensimmäisessä pelissä oli hyökkäyssuuntaan varsin merkittävässä roolissa, taisteli jopa mahtavasti puolustussuuntaan ja oli minusta paras maajoukkue Uronen jota olin nähnyt. Belgiaa vastaan sitten valitettavasti taso putosi roimasti, osin varmasti vastustajan kovuuden vuoksi, mutta osin varmaan myös tiivis pelitahti kuumissa oloissa vei bensan, kun kuluneella kaudella riitti vastoinkäymisiä eikä peliminuuttejakaan tullut ehkä ihan riittävästi.
Jukka Raitala, Minnesota United - 7 Raitala on pitkään ollut luotettava maajoukkuepelaaja, joka ei loista, mutta ei petäkään, ja pelasi nämäkin kisat varsin mainiosti. Mutta hänellekin kävi vähän sitä, että bensa loppui, ja väsyneenä alkoi tulla näkyviä virheitä.
Keskikenttä ja hyökkääjät
Glen Kamara, Rangers FC - 8 Kamaralta on nähty paljon parempiakin esiintymisiä maajoukkueessa kuin nähtiin näissä kisoissa, mutta vastustajat olivat kovia, tuki joukkuekavereilta välillä todella pahasti puutteellista ja oli hän kuitenkin se selkeästi rauhoittava elementti Suomen keskikentällä, jolle muut syöttivät mielellään, sillä tiesivät hänen luotettavasti pitävän palloa ainakin muutaman sekunnin omilla. Toki häneltä näkisi välillä mielellään rohkeampiakin yrityksiä ylöspäin ja teki huonon valinnan Venäjäpelin Schuller-syötöllään, mutta on kuitenkin laadukas, liikkuva ja pallovarma pelaaja Suomen keskikentällä.
Robin Lod, Minnesota United - 6 Omaan tasoonsa nähden heikot kisat. Lod on aina (maajoukkueessa) ollut pelaajatyyppi, joka on välillä aivan loistava, mutta katoaa välillä aivan kokonaan pelistä. Nyt jäi loiston hetket todella vähiin, mutta toisaalta harvemmin myöskään täysin katosi pelistä..ehkä se keskikentän tasapainoisempi rooli vaikutti, hänestä olisi ehkä saatu enemmän loiston hetkiä irti puhtaammin hyökkäävänä vaihtoehtona, mutta..sitten palapeliin olisi jäänyt täytettävä aukko keskikentän kolmikkoon.
Teemu Pukki, Norwich City FC - 6 Omaan tasoonsa nähden todella heikot kisat. Ehkä joskus saamme kuulla kuinka pahasti puolikuntoisena joutui pelaamaan. Hieno esityö silti Tanskapelin maaliin, mutta muuten jäivät vahvuudet aika pahasti piiloon näissä kisoissa. Osin varmasti johtui myös joukkueen vaikeuksista saada palloa laadukkaasti hyökkääjille, mutta oli muutenkin oudon hidas, pehmeä ja palloepävarma niinä hetkinä kun hänelle palloa saatiin.
Rasmus Schüller, Djurgårdens IF - 6 Hänellä on yksi maajoukkuetason ominaisuus, pallonriistokyky. Muutoin ei vain ihan riitä, on vähän verkkainen, ja jo vuosia minua eniten harmittanut ominaisuus on se, että hänelle tuntuu tulevan kriittisiä virheitä lähes joka pelissä - ja osin se voi olla ihan huonoa onneakin, että vastustaja on niistä turhan hyvällä prosentilla luonut todellisen vaaran paikan, ja turhan usein myös rokottanut, joka vielä korostaa niiden synnyttämää muistikuvaa. Ei vain se pelaamisen varmuus ja luotettavuus ole ihan sillä tasolla kuin pitäisi. Suomea vastaan tehtiin 3 maalia, joista kahdessa oli kuvassa mukana. Silti, en minä tiedä olisiko meillä rooliin ollut parempaakaan pelaajaa laittaa.
Tim Sparv, AEL Larissa - 8 Odotusarvoihin nähden jumalaiset kisat, niiltä osin kuin pystyi pelaamaan. Moni oli ennen kisoja sitä mieltä, että hän olisi kaikkien vastoinkäymistensä jälkeen vain maskottina mukana eikä kentällä kävisi, eikä sinne kuuluisi. Sparv näytti mikä on miehiään ja kentälläoloaikansa oli todellakin odotusarvoihin nähden aivan loistava. Hänellä on jokin ominaisuus mikä vain auttaa tätä joukkuetta siellä kentällä ihan älyttömästi, eikä hänelle ole löytynyt korvaajaa.
Joni Kauko, Esbjerg fB - 6 Tuli hyvin ja energisesti sisään Venäjäpelissä, mutta ne valuivat vähän hukkaan väärien pelivalintojen ja heikkojen suoritusten myötä ja katosi lopulta kuvasta, tosin, niin katosi koko joukkue sen pelin lopun sekasorrossa. Belgiapelissä ei onnistunut palaamaan kuviin.
Joel Pohjanpalo, 1. FC Union Berlin - 7 Jolle on maalivaarallinen kaveri, teki yhden, Venäjää vastaan melkein toisen, ja pääsi siinä pelissä vielä pariin melkein lisäpaikkaan. Oli hyvä kaksi ensimmäistä peliä, kunnes bensa loppui, ei ollut 90 minuutin pelikunnossa. Belgiaa vastaan hänelle ei saatu edes palloja paikoille joista olisi maalia voinut edes yrittää. Kisojen paras hyökkääjämme.
Valmentaja Markku Kanerva - 6 Valitsi kisoihin ultrapuolustavan taktiikan, ajatteli varmaan, että omalla pelillä ei pärjätä, vastustajat siihen liian kovia, joten puolustetaan koko joukkueella, ja koitetaan sitten vähistä paikoista iskeä maalit. Ei se välttämättä ollut huono ajatus, varsinkin, kun kärjessä oli Pukki ja Jolle. Pukki oli valitettavasti kaukana omasta tasostaan ja vaikka Jolle suoriutui hyvin niin lopulta kuitenkin liian vähän saatiin palloa hyökkääjille. Harmillisen moni pelaaja oli muutenkin hieman vajaakuntoinen eikä 90 minuutin kunnossa, joten jälkijossiteltavaa varmaan jäi sen suhteen, että olisiko vaihtoja pitänyt tehdä rohkeammin, ja aiemmin - kierrättää joukkuettakin ehkä vähän enemmän. Ja olisiko lukkoonlyötyyn avaukseen ehkä siihenkin voinut tehdä jotain päivänkunnon mukaisia muutoksia. Pelinaikainen reagointi jätti myös paljon toivomisen varaa ja Venäjäpelin lopun sekasorto oli käsittämätön.
No, ensimmäinen kerta kisoissa, tämä oli tyyli jolla valittiin nämä pelata ja tuloksena oli 3 pistettä ja lähes loppuun asti taisteltiin (suorasta) jatkopaikasta, yhä taitaa pienet teoreettiset mahikset olla. Tulokset sinänsä kunniakkaat ja voi olla, että toisella lähestymistavalla maalisuhde voisi olla esim. 2-12 ja pisteitä 0. Oma fiilis on kuitenkin tällä hetkellä se, että nyt on koettu EM-kisat, hieno juttu, oltiin kunniakkaasti taistelemassa niissä jatkopaikoista, hieno juttu. Mutta, kun tulee ne seuraavat arvokisat niin nyt kun on saatu tämä kokemusputki auki niin seuraavalla kerralla pelattaisiin rohkeammin sitä omaa peliä. Toisella kertaa ei tarvitse enää niinkään todistella, että me kuulutaan sinne. Sitten vain rohkeammin näyttämään mitä me osataan. Muutakin kuin bussia.
|