Kaikkien aikojen futiskesä jatkuu helteisessä säässä perjantaina kun Kupittaan luonnonviheriöllä nähdään sarviaan kolistelemassa Inter sekä SJK. Molemmat joukkueet lähtevät varmasti peliin jonkinlaisella revanssimielellä, onhan Inter viimeksi voittanut mustakultaiset liigapelissä melkein kaksi vuotta sitten, kun taas Inter tiputti SJK:n tämän kauden cupista jatko-ottelun loppupuolen maalilla. Kummallekin joukkueelle olisi kuitenkin tärkeintä napata perjantaina täydet kolme pistettä, joten luvassa on varmasti hyvätasoinen futismatsi mitä hienoimmassa kesäsäässä.
SJK:n kausi on ollut sanalla sanoen ailahteleva. Jälleen kerran kovin odotuksin kauteen lähtenyt joukkue ei ole missään vaiheessa saanut kunnollista voittoputkea päälle, vaikkakin sarja alkoi joukkueen osalta kolmella tappiottomalla pelillä. Vaikka sarjasijoitus onkin kirjoitushetkellä keskikastissa, voi kuitenkin tasaisessa massassa yhdelläkin ristiinpelaamisella nostaa tällä hetkellä itsensä mitalisijojen kantaan, ja tämä ajatus on varmasti myös Honkavaaran suojattien tiedossa.
Inter-otteluun SJK lähtee buustinaan erinomainen 1-0-kotivoitto vahvasti kautensa aloittaneesta Ilveksestä. Ottelussa korostui eritoten se seikka joka on SJK:lla parantunut mitä pidemmälle kausi on edennyt, eli pelikuri ilman ottelun sisällä tapahtuvia totaalisia koomailuhetkiä. Tasaisilla suorituksilla voitetaan usein futismatseja, ja saa nähdä pystyykö Inter SJK:lle vieraammalla luonnonnurmella horjuuttamaan SJK:n peli peliltä kasvavaa zen-tilaa?
Ihan optimaalisista lähtökohdista ei vierasjoukkue peliin kuitenkaan pääse. Ilves-pelissä Kerhon voiton takuumiehinä esiintyneet Murilo ja Valencia pokkasivat itselleen korttitilit täyteen, ja näin ollen seuraavat huomisen matsin jostain muualta kuin kentältä käsin. Etenkin Murilon poissaolo on kova isku SJK:lle, onhan lusitaani tällä hetkellä yksi pelipaikkansa parhaista kotoisessa jalkapalloliigassamme. Ottelun skippaavat melko suurella varmuudella myös ykkös-/kakkosmaalivahti Walter Wiitala, Daniel Håkans (ei sukua kotijoukkueen omistajaportaaseen) sekä Jude Arthur. Kahden jälkimmäisen nimen puuttuminen ottelukokoonpanosta tehnee isompaa lovea keskikentän keskustaan. Ex-Inter Tero Mäntylän tilanteesta ei ole tietoa, eikä varmaan edes tarvitse erikseen kommentoida jostain syystä vielä SJK:n pelaajalistalta löytyvää Serge Atakayin nykytilannetta. Leveyttä kuitenkin SJK:lla riittää joten tyhjät paikat pystyy Honkavaara täyttämään ilman sen kummempaa pelipaikkalottoa, joten tilanne ei missään nimessä ole poissaololistan pituudesta huolimatta mikään katastrofi.
Rajamäen Riveiron rykmentti lähtee otteluun allaan liigakauden toinen tappio. Jos Lahtea vastaan kärsitty kauden avaustappio jätti paljon jossiteltavaa, ei viime kierroksella tilastoihin kolahtanut KuPS-vierastappio jättänyt mitään sijaa selittelyille. Inter oli sanalla sanoen umpisurkea, ja nyt nähdään että alkaako tästä tappiosta se Interin joka kausi kohdalle osuva, usean ottelun kestävä heikompi jakso, vai kokoaako joukkue nopeasti rivinsä ja palaa voittojen tielle pikavauhtia?
Kun Inter viimeksi kohtasi SJK:n perjantain näyttämön vieressä nököttävällä harjoitus-/junnukentällä, sekoitti Riveiro hieman pakkaa. Spanskivelholle ominaisen 3-4-2-1:n sijaan joukkue lähti cup-mittelöön eräänlaisella 4-4-2:lla, joka kuitenkin lensi romukoppaan jo ekan puoliajan jälkeen. Riveiro lupaili kauden alla samanlaisia ylläripylläreitä tapahtuvan silloin kun tilanne sitä vaatii, joten jännä onkin nähdä että pakottaako tämänhetkinen pelaajatilanne (lisää tästä seuraavassa kappaleessa) muokkaamaan menestysformaatiota taas jollain lailla uusiksi?
Interin viime ottelun esitykselle oli isona osasyynä myös keltamustan vastustajan erinomainen puolustuspelaaminen, mutta myös tietynlainen väsymys saattaa Interillä painaa tällä hetkellä pelaajien ruumiinosissa? Entuudestaan kapea rinki on ohentunut viime viikkoina entistä enemmän niin loukkaantumisten kuin pelikieltojenkin myötä, ja jos joukkue haluaa päästä samanlaiseen hyvään (tulokselliseen) liitoon mitä se ennen KuPS-peliä oli, on erityisen tärkeää että poissaololista alkaa vähitellen tyhjentyä. Maaottelutauon jälkeisessä Mariehamn-pelissä loukkaantuneet Pibe ja Engström eivät varmasti pelaa kesäkuun aikana otteluakaan, kun taas Anthony Annanin ja Juho Hyvärisen tilanne on JFK:n murhaan verrattavissa oleva mysteeri. KuPS-pelistä saimme myös todistaa Alejandro Sanzin päävamman sekä Arttu Hoskosen jonkinlaisen nivusvaivan, joka yhdistettynä Riveiron yltiövarovaisuuteen pikkuloukkienkin suhteen saattaa tietää Interille taas kahta uutta nimeä pois matsikokoonpanosta? Kova matsiruuhka yhdistettynä näin pahaan loukkaantumissumaan on asia joka väkisinkin antaa aseita Interin vastustajille.
Alussa tuli lupailtua hyvätasoisen futismatsi, mutta nyt kun kirjoittamisen jälkeen voidaan todeta että kummallakin on paljon poissaoloja, kumpikin on kovassa matsiruuhkassa ja keli tulee olemaan hyvinkin paahtava, saatetaan Veritaksella sittenkin nähdä varovainen hölkkäily? Jos vaikka nämä pelaajat saisivat aikaan sitä "kovaa tasoa"..:
Seuraa heitäNooa LaineVasta 18-vuotias akatemiakasvatti on saanut poissaolojen johdosta näyttöpaikan, eikä meno ole näyttänyt ollenkaan huonolta. Mistään täysin valmiista liigapelaajasta ei missään nimessä voida vielä puhua, mutta aina kuitenkin on ilahduttavaa nähdä kotimaisia liigadebytantteja pelaamassa useampaa peliä peräkkäin avauksessa
Timo FuruholmUunituore kaupunginvaltuutettu pelasi heti vastuutehtävään valintansa jälkeen yhden Inter-uransa karmeimmista futismatseista. Sen verran ikonisella Inter-kapteenilla on ammattiylpeyttä että toista vastaavaa peliä ei varmasti tapahtu heti perään, joskin yliampumisen vaara on aina Furkan tapauksessa olemassa
Manu LedesmaViime kauden sensaatiohankinta on tällä kaudella vajonnut tavallisen pulliaisen tasolle. Liekö sitten tähän syynä paljolti palstatilaa saaneet kentän ulkopuoliset perhemurheet, vai ihan vaan puhtaasti oikean tason paljastuminen, on Ledesmalla joka tapauksessa niin kauan peleissä isot todistelun paikat kun meno ei ole viime syksyn kaltaista dominanssia
Matias OjalaJalkapallolinkkuveitsi on nähty tällä kaudella usealla pelipaikalla ja vaihtelevin peliminuutein mutta aina kentällä ollessaan on jälki ollut erittäin hyvää. Peliaikaa on varmasti luvassa huomenna mutta millä pelipaikalla ja kuinka kauan?
SJK:n ennakko (sisältää asiavirheitä Piben ja Hoskosen kohdalla):
https://sjk.fi/uutiset/sjklla-perjantaina-vierasottelu-turussa/Interin ennakko (sisältää Juuso Hämäläisen videohaastattelun):
https://fcinter.fi/ennakko/fc-inter-saa-vieraita-seinajoelta/Matsi-info:
https://fcinter.fi/katsojainfo-fc-inter-sjk-18-6-2021/Hellejuomaa saa taas hanasta. Maskeja kannattaa ihan vaan varmuuden vuoksi käyttää jos sattuu ihan ventovieraiden iholla olemaan pidempiä aikoja. Olympia on ehkä auki? Nautitaan pelistä! Parempi voittakoot!