Millainen tämä Hodsonin taktiikka nyt sitten tarkemmin ottaen on ja mitkä ovat suurimmat muutokset Mursun aikaan?
Puolustussuuntaan homma näyttäisi toimivan ryhmityksellä 4-4-2, jossa keskikenttä pelaa aika lailla linjassa. Oleellista näyttäisi olevan se, että pallolliselle pelaajalle annetaan aina painetta. Kun vastustajan topparilla on pallo, niin sen puoleinen hyökkääjä antaa välittömästi painetta pelaamatta kuitenkaan itseään ulos. Topparin syöttäessä pallon laitapakille Suomen sen laidan laitakeskikenttä säntää lähietäisyydelle laitapakista ja äsken topparia prässännyt hyökkääjä laskeutuu saman tien alaspäin peittämään syöttölinjoja. Näin vastustajan puolustaja ei pääse rauhassa katsomaan ja avaamaan peliä. Tästä johtuen Puolan pitkät avaukset olivat Suomen puolustajille varsin helppoja poimittavia. Sama tuntuisi toimivan myös keskikentällä ja puolustuksessa, lähin mies antaa paineen ja muut pysyvät alempana linjassa peittäen syöttösuunnat. Paine pyritään antamaan niin nopeasti, että Suomen kenttäpuoliskolla vastustaja ei pääse rauhassa kääntymään hyökkäyssuuntaan päin ja näin ollen eteenpäin syöttäminen on paljon vaikeampaa. Periaatteessa tämä on kai ihan perustaktiikkaa, ei sinänsä mitään mullistavaa, mutta aikaisemmin Suomi ei ole puolustanut näin järjestelmällisesti. Muistelen joskus aikaisemmin katselleeni Englanninmaajoukkueen puolkustavan varsin samoin.
Mursun valtakaudella ei saatu kovinkaan usein mitään järkevää prässipeliä aikaan. Vaihtoehtoina olivat joko passiivinen vierestäkatselu tai sitten yksittäisten pelaajien turhat ryntäilyt ja itsensä ulospelaamiset. Esimerkiksi surullisenkuuluisassa Romania-pelissä Romanien pulustajat pääsivät moneen kertaan nousemaan pallon kanssa melkoista kunniakujaa pitkin syvälle Suomen kenttäpuoliskolle, kun karvaaja oli pelannut itsensä tilanteesta ulos. Nyt Puola-pelissä tuollaisia mahdollisuuksia ei vastustajalle juurikaan auennut.
Hyökkäyssuuntaan merkille pantavaa on se, että ainakaan Puola-pelissä laitapakit eivät nousseet juuri ollenkaan. Mikä sinänsä on ihan järkevää, kun kunnollisia nousevia laitapakkeja ei vaan löydy. Myöskään Heikkinen ei juurikaan noussut, joten hyökkäyspeli oli pääosin viiden pelaajan harteilla. Näytti siltä, että hyökkäyksiin lähdettiin melko nopeasti paikan tullen, mutta jos nopea hyökkäys ei näyttänyt mahdolliselta, niin sitten peli rauhoitettiin. Tällaisissa tapauksissa aika monta kertaa pallo pelattiin Pasaselle laitaan ja hän pyrki antamaan pitkän avauksen Johanssonille. Eli palloa ei ruvettu väkisin pelaamaan maata pitkin ylöspäin, jolloin vastustaja voisi päästä pallonriistoihin ja vastahyökkäyksiin. Johansson ei kovin montaa pitkää palloa voittanut, mutta sai ainakin häirittyä sen verran, että kakkospalloihin päästiin aika hyvin käsiksi. Pitkät avaukset vaikuttivat kuitenkin melko hallituilta, yleensä sieltä mihin syöttö kohdistui löytyi aika hyvin omia miehiä. Aikaisemmin on paljon näkynyt niitä summittaisia pitkiä palloja, jota vastaanottamassa on yksittäinen Suomen kärkipelaaja viiden vastustajan ympäröimänä.
Katselin eilen uudestaan tuota peliä ja ei ensimmäinen puoliaika loppujen lopuksi niin loistavalta näyttänyt. Puola pääsi kuitenkin muutamia kertoja pelaamaan pallon nopeasti syvälle niin, että saatiin aikaan 1vs1 -tilanteita ja myös laukaisupaikkoja. Niistä olisi paremmalla viimeisellä syötöllä tai paremmilla vedoilla moinut maalinkin tehdä. Suomella ei juurikaan rakennettuja paikkoja ollut, ainoastaan pari vähän vahingossa tullutta paikkaa. Tietysti pelin jälkeen taululla oli numerot 1-3, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että kyllä Puolakin tuon pelin olisi voinut voittaa. Kyllä tuosta on Portugalia vastaan oman pelin parannuttava, jos pisteitä meinataan saada.
PS. Ensimmäinen viesti tälle foorumille. Jonkun aikaa jaksoin odotella, josko ykkösfoorumille saisi nikin aktivoitua, mutta ei vaan kertakaikkiaan näytä onnistuvan. Kaiken lisäksi ykkönen näyttää olevan nurin vähän turhan usein, joten tämä siis olkoon kotini. Olen ykkösnikki ja pääosin asiakirjoittaja, mutta saatan välillä pyrkiä olemaan mukahauska.
