Jaa että tällainenkin alue löytyy...
Laitanpa seuraavan sepustuksen siis tännekin. Prahassa kävin, ja pitihän paikallisesta jalkapalloelämästä raportoida. En päässyt kuin yhteen otteluun, mutta historiahan on Prahassa(kin) parasta.
-----------------------------------------------
Praha, 1892. Böömi, Määri ja Sleesia ovat osa Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiaa. Prahalaiset opiskelijat perustavat tšekkiläisaatteellisen seuran nimeltä Slavia Praha ja antavat sille tunnukseksi slavofiilisen punaisen tähden. Habsburgit eivät katso tätä hyvällä, ja seura vetää puoleensa Prahan älymystöä. Vuotta myöhemmin kolme Rudlin veljestä perustaa seuran nimeltä Královské Vinohrady, joka 1894 saa nimekseen Sparta Praha. 1896 seurat pelaavat vastakkain ensimmäistä kertaa, ja perusta jalkapallon tulevaisuudelle Böömissä on luotu. Runsaat parikymmentä vuotta myöhemmin perustetaan Tšekkoslovakian valtio.
Tšekkoslovakia oli jalkapallon mahtimaita heti valtion luomisen jälkeen, ja ennen toista maailmansotaa Böömin (Prahan) jalkapallo eli kulta-aikaansa. Noina aikoina Tonavan koulukunnan lyhytsyöttöpeli levisi myös Prahaan, jossa siihen jalostui vielä peritšekkiläinen elementti: české ulice, joka tarkoittaa kadulla pelaamista. Monet pelaajat oppivat juonikkuutensa ja taitonsa Prahan ahtailla kaduilla, siellä he oppivat huiputtamaan vastustajansa. Ja se näkyi kentillä, jossa prahalaiset olivat omaa luokkaansa. Tšekkoslovakian sarjaa alettiin pelata 1925, ja vasta 1949 mestaruus lipsahti ensimmäisen kerran Prahan ulkopuolelle. Sparta ja Slavia jakoivat mestaruuksia keskenään, ja vain kerran Viktoria Zizkov onnistui murtamaan duopolin. 1927 Sparta voitti lisäksi ensimmäisen Mitropa Cupin unkarilaisten ja itävaltalaisten nenän edestä. Toinen mestaruus tuli 1935; Slavian vuoro oli 1938.
Kyse oli todellisista eurooppalaisista huippujoukkueista, sillä Slavian ja Spartan pelaajat muodostivat myös kivenkovan maajoukkueen rungon. Vuoden 1934 MM-hopeajoukkueessa Slaviasta mukana oli 12 pelaajaa, Spartasta seitsemän. Tähdistä Frantisek Planicka, ”Prahan kissa”, jota pidettiin yhtenä maailman parhaista maalivahdeista, sekä liukas laituri Antonin Puč edustivat Slaviaa, turnauksen maalikuningas Oldrich Nejedly Spartaa. Finaalimiehistössä oli peräti seitsemän pelaajaa Slaviasta – yksikään toinen seura ei ole koskaan saanut MM-finaaliin yhtä monta miestä. Vielä 1938 slavialaisia oli mukana yhdeksän, spartalaisia kahdeksan. Sitten tuli sota, ja kaikki muuttui.
Kommunistien valtakaudella Sparta ja varsinkin intellektuellien suosima Slavia jäivät (tai jätettiin) paitsioon, vaikka Sparta työläisseurana saikin hieman tukea valtiolta. Slavia ei voittanut yhtään mestaruutta noiden 40 vuoden aikana. Armeijan seura Dukla Praha hallitsi tšekkiläistä jalkapalloa – vai pitäisikö sanoa tšekkoslovakialaista, sillä 60-luvulla myös slovakit nousivat esiin. Tšekkoslovakian sarjoja olivat aina dominoineet tšekkiseurat, mutta 60–70-lukujen taitteessa koettiin ajanjakso, jolloin slovakkiseuroille meni kahdeksan mestaruutta peräkkäin. Slovakkien huippu osui vuoteen 1976, jolloin valtaosa Euroopan mestaruuden voittaneista pelaajista tuli Slovakian puolelta. Finaalin 13 pelaajasta slovakkeja oli peräti yhdeksän, joskin miehistä kuuluisin, klassisen rankkarinsa myötä mestaruuden sinetöinyt Antonin Panenka oli ehta prahalainen. Hänen rankkarinsa oli loistava, švejkmäinen huijaus, ehkä kuuluisin hetki tšekkiläisen jalkapallon historiassa.
Asiat alkoivat palata normaaliksi 1980-luvulla, jolloin Dukla menetti otettaan ja Sparta ryntäsi taas esiin. Saman vuosikymmenen aikana vajosi ensin Tšekkoslovakian jalkapallo, sitten hajosi hallinto ja lopulta koko valtio 1993. Seuratasolla mikään ei muuttunut, sillä yleensä mestariksi kruunattiin Sparta. Kaudesta 1983–84 alkaen Sparta on voittanut joko Tšekkoslovakian tai Tšekin mestaruuden 17 kertaa – lienee Euroopan ennätys alallaan. Tosin viime aikoina Spartankin ote valtikasta on löystynyt, sillä jatkuvien pelaajakauppojen seurauksena joukkueen rakentaminen menestyväksi on käynyt vaikeaksi. Samalla valmentajan pallikin on käynyt kovin tuuliseksi. Vierailuviikolla Sparta hävisi liigassa Mlada Boleslaville vieraissa 0–3, ja valmentaja Stanislav Griga sai kenkää.
30-kertainen mestari Sparta himoitsee menestystä, mutta se kärsii yleisistä ongelmista vielä pahemmin kuin muut. Tšekin seurajoukkueet eivät kykene pitämään parhaita pelaajia itsellään, vaan joutuvat myymään heitä ulkomaille. Euroopan kentillä pelaa kymmeniä tšekkejä, mutta jotenkin tšekit onnistuvat kasvattamaan hyviä pelaajia tilalle. Sarjan tasoon pelaajakato luonnollisesti vaikuttaa jonkin verran, mutta kaikesta huolimatta Sparta on ollut lähestulkoon vakiovieras Mestarien liigassa. Tälläkin kaudella tšekkiseuroilla oli kaksi paikkaa kolmannella karsintakierroksella, joskin sekä mestari Slovan Liberec että Skodan rahoilla operoiva nousukasmainen ”kyläseura” Mlada Boleslav hävisivät otteluparinsa. Vastuskin oli toki tasokasta, sillä Liberecin pudotti Moskovan Spartak, Mlada Boleslavin Galatasaray.
Tšekin liigan toinen ongelma on infrastruktuurissa. Stadionit ovat eurooppalaisella mittapuulla vanhanaikaisia ja nuhjuisia, eivätkä ne houkuttele yleisöä. Vain merkittävimmät ottelut, kuten paikallisderbyt vetävät hyvin yleisöä, mutta muuten yleisökeskiarvo pyörii seurasta riippuen 3000–5000 paikkeilla. Spartan stadion kommunistisen näköisessä Bubenecin kaupunginosassa, Letnán puiston laidalla, on ulkoapäin kulunut, joskin sisältä se näyttää olevan täysin asiallinen. Slavia puolestaan pelaa vielä nuhjuisemmalla Evzena Rošickéhon stadionilla Strahovissa, joskin järjestely on tilapäinen, sillä uuden uljaan kodin rakentaminen on alkamassa. Tätä Evzena Rošickéhoa ei muuten pidä sekoittaa naapuriinsa. Strahovin urheilupuisto on paremmin tunnettu kolossaalisesta ja luvalla sanoen kammottavasta stadionistaan, joka aikoinaan pystytettiin ties minkä takia. Se ei nimittäin sovellu oikein mihinkään, vaikka jokin junioripeli siellä näyttikin olevan, kun siellä kävin. Jalkapalloa varten sitä ei tehty, sillä stadionin nurmikolle mahtuu neljä täysmittaista jalkapallokenttää. Ulkoapäin kolossi on lähes järkyttävä, mutta sittenkin osuva muistutus kommunismista. Luultavasti sen tarkoitus oli alun perinkin vain muistuttaa maailmaa kommunismin voimasta ja tarjota kulissit puolueen näytöksille. Voi vain kuvitella, miltä ne ovat näyttäneet. Prahalaiset ovat vallankumouksesta asti miettineet, mitä kolossille pitäisi tehdä, mutta mitään ei ole tapahtunut. Sillä välin stadion rapautuu ja ränsistyy entisestään.
Slavian vuokraamalle 19 000-paikkaiselle Rosičkéholle on sentään tehty kasvojenkohotus sisältä päin. Vaikka stadion ei näytä vetävältä, se on siedettävässä kunnossa. Slavian torstai-iltainen UEFA-cupin ottelu azerbaidzhanilaista Karvan Evlakhia (joka muuten on perustettu vasta 2004) vastaan keräsi paikalle runsaat 3500 katsojaa. Ylihinnoiteltu tapahtuma ei ollut, sillä parhaille paikoille pääsi 180 korunalla eli noin kuudella eurolla. Vastaavasti tunnelmakaan ei noussut kovin kummoiseksi. Osasyy lienee siinä, että ottelulla oli vain vähän panosta. Slavia oli voittanut avausosan 2–0, joten jatkaja oli käytännössä ratkaistu. Päivää aiemmin 50 vuotta täyttänyt ja fanien onnittelulauluista nauttinut Slavia-luotsi Karel Jarolím heitti kuitenkin kentälle ykkösmiehistönsä, joka keskivertoseuraajalle ei tosin sano varmaan mitään. Valmentajan poika Lukáš Jarolím lienee pelaajista nimekkäimpiä, joskin hänkin jää HSV:ssä pelaavan pikkuveljensä Davidin varjoon. Kansainvälisiltä kentiltä tuttuja saattavat olla myös Slovakian maajoukkuemiehet Matej Krajčík ja Dušan Švento, Birminghamissa kokeillut Martin Latka, kiertolaisbrassi Gaucho ja 350 pääsarjapelin kärkimies Stanislav Vlček, joka tässä ottelussa kunnostautui hyvien paikkojen tuhlaajana. Mutta painakaapa mieleen nimi Marek Suchý: toppari täytti vastikään 18 vuotta, mutta on pelannut Slavian edustusjoukkueessa jo vuoden ja vaikuttaa varsin kypsältä ikäisekseen. Myös vuotta vanhempi Petr Janda on tulevaisuuden nimiä. Vierasjoukkue Karvanin kohdalla silmään pisti uskomattomaksi menevä globalisaatio: Azerbaidzhaniinkin on tiensä löytänyt kaksi brassia ja kolme afrikkalaista.
Itse ottelu ei tasoltaan hurmannut. Slavia yritti pitää kannattajansa tyytyväisinä, painosti ottelun alkupuolella vahvasti ja loikin useita vaaratilanteita. Valitettavasti joko viimeistely tai viimeinen syöttö olivat aina huolimattomia. Vähitellen Karvankin pääsi peliin mukaan, mutta vaarallisia hyökkäyksiä oli kovin harvakseltaan. Azerit täyttivät hyvin kaukasialaisten pelaajien stereotypiat: pikkunäppäriä mutta eivät kovin tehokkaita pelaajia. Tehokasta ei ollut Slaviankaan peli. Samalla kaavalla pelattiin toinenkin jakso ja poistuttiin kentältä pettyneiden vihellysten saattelemana. Slavia jatkoon, mutta siihen fanit ovat jo tottuneet. Seura kun on jo vuosia edennyt melko pitkälle eurocupeissa. Slavia on vallankumouksen jälkeen kuulunut sarjan kärkijoukkueisiin, mutta yleensä jäänyt täpärästi Spartan taakse. Huippukausi oli 1995–96, jolloin se voitti liigamestaruuden ja eteni UEFA-cupissakin välieriin. Sittemmin plakkariin on kertynyt kolme cup-mestaruutta ja liigassa kuusi kakkossijaa, mutta normaalisti Spartan takana. Vielä tylympi kohtalo on ollut muilla prahalaisseuroilla. Dukla Praha muutti lähiseudulle ja pelaa nimellä Marila Pribram. Perinteikkään Viktoria Zizkovin uusi tuleminen päättyi nolosti, kun se saatiin kiinni sopupeleistä ja tiputettiin kakkosdivisioonaan. Bohemians, vuoden 1983 liigamestari ja UEFA-cupin semifinalisti, meni konkurssiin ja pelaa niin ikään kakkosessa. Luultavasti sotaa edeltäneet kultaiset ajat eivät koskaan palaa Prahan jalkapalloon.
Mutta Praha on kaupunki täynnä historiaa, ja se pätee myös jalkapalloon. Praha ei ole unohtanut sankareitaan. Planickan ja Nejedlyn kaltaiset sankarit elävät kaupungin historiassa. Heitä arvostetaan ja kunnioitetaan. Výsehradin hautausmaalle on saatettu viimeiseen lepoon Tšekinmaan kuuluisuuksia. Siellä ovat Dvořak ja Smetana, mutta myös Josef Bican, 643 liigamaalin mies. Hautaa katsellessa mieleen tulee, minne on haudattu Tonavan koulukunta.
