Suomenjuutalaisilla oli aikanaan seurat myös Viipurissa (Kadur) ja Turussa (Mackabé).
Joku asiantuntevampi voi kertoa enemmän.
Joo Australiassa käytännössä koko futisskene syntyi aikanaan maahanmuuttajien varaan. Siitä huolimatta, että vuonna 1977 käynnistetyssä pääsarjassa, NSL:ssä, oli käytössä ihan normaalit nousut ja putoamiset, tuli siitä ihan orgaanisesti etnisten seurojen valtaama. Sydneyn perinteiset futisjättiläiset olivatkin Olympic (kreikkalaiset), United (kroaatit), Marconi (italialaiset) ja City (juutalaiset); Melbournessa mainittu South Melbourne Hellas (kreikkalaiset), Knights (kroaatit) ja Footscray JUST (serbit); Brisbanessa City (italialaiset) ja Lions (hollantilaiset) jne jne.
Vähemmän yllättäen NSL:n muodostui tällä etnisellä rakenteella kova myllyskene ja maan futikselle erittäin vahva "naisten, mamujen ja homojen" lajin maine angloaustralialaisen valtaväestön urheilu-äijjien keskuudessa, joten laji pysyi marginaalissa ja pääsarjan yleisömäärät suht pieninä. Tilannetta yritettiin parantaa ensin tekemällä olemassaolevista seuroista lähestyttävämpiä esim. nimenmuutoksilla (esim. Sydney United oli aiemmin Sydney Croatia, South Melbourne pudottanut nimestään Hellasin), ja joihinkin kaupunkeihin polkaistiin pystyyn kaikille kansallisuuksille suunnattuja muoviseuroja (esimerkiksi 1995 perustettu Perth Glory alkoi heti menestyä ja otettiin omaksi nopeasti koko kaupungissa) mutta kun myllyskene ei tästäkään rauhoittunut eivätkä yleisömäärät edelleenkään kasvaneet, päätettiin vuonna 2005 käynnistää uusi suljettu täysammattilaispääsarja A-League.
Sarjasta päätettiin tehdä valkoisille ja perheille sopiva tuote, eikä yhdelläkään etnisellä seuralla tietenkään ollut mitään asiaa hyvää tuotetta pilaamaan. Jokaiseen kaupunkiin, jossa kaikille kansallisuuksille sopivaa kivaa muoviseuraa ei vielä ollut, sellainen perustettiin - ja kahdeksan joukkueen A-League muodostettiin näin aluksi kahdeksan eri muoviseuran voimin. Aluksi Sydneyhin perustettiin Sydney FC, eikä muita sydneyläisiä jengejä sarjaan mukaan otettu; Melbournessa perustettiin vastaavasti Melbourne Victory; Perthistä mukaan otettiin "vanha" Glory; ja näin edelleen. Tämän "yksi kaupunki, yksi joukkue" -linjauksen myötä pääsarjafutis siirtyi paitsi kulttuurisesti niin myös fyysisesti entisiltä areenoilta - eli lähiöiden etnoseurojen omilta, pienemmiltä futisstadioneilta - kaupunkien keskustoissa sijainneille rugby- ja aussifutistarkoitukseen rakennetuille isoille stadioneille.
Aluksi A-league olikin ihan hurja piristysruiske maan futikselle. Uuteen sarjaan saatiin hyvin tunnettuja tähtipelaajia, heidän johdostaan alkuvuosina syntyi joukkueiden välille kivoja jännitteitäkin ihan orgaanisesti - ja mikä tärkeintä, MM-kisoihin 2006 selviytymisen ja siellä pärjäämisen myötä ausseihin syntyi futisbuumi A-leaguen kannalta juuri oikeaan aikaan. Socceroosin menestyksen myötä "valkoisetkin" aussit löysivät lajin ja tykkäsivät tästä A-leaguesta kovasti, mikä on häivyttänyt mamulajin leimaa tehokkaasti. Futis pääsi uuden liigan ansiosta mukaan aussien urheiluskenen valtavirtaankin ja 2000-luvun loppupuolella yleisökeskiarvot lähentelivät 15 tonnia.
Etnoseurat eivät kuitenkaan kuolleet mihinkään vaan suurin osa niistä jäi edelleen henkiin omille vanhoille syntysijoilleen. Niitä tarvittiin kasvattamaan pelaajia muoviseurojen akatemioille ja pitämään pystyssä osavaltioiden omat mestaruusliigat. Vaikka A-League on ajan mittaan hiljalleen lähtenyt laajentumaan myös suurkaupunkien sisässä, ja tämän laajentumisen myötä muutama etnoseura on sinne mukaan yrittänytkin, ovat etnoseurojen toiveet kuitenkin järjestelmällisesti torpattu. Esimerkiksi Melbournessa A-League on päättänyt laajentua kovasti etnoleimaansa karistamaan pyrkineen South Melbourne FC:n sijasta kahdella uudella tyhjästä polkaistulla muoviseuralla, eli (nykyään City Football Groupin omistuksessa olevalla) Melbourne Heartilla ja hiljattain Western Unitedilla.
Aivan viime vuosina A-leaguen jyrkkä linjaus on alkanut herättää kritiikkiäkin. Muoviseurojen puuhastelevat akatemiat eivät ole pystyneet kasvattamaan uutta kultaista sukupolvea (ks. MM-kisat 2006) vaan suuri osa heikentyneen nykymaajoukkueen pelaajista on edelleen etnoseurojen tuotantoa, vaikka niiden resurssit ovatkin nykyään vain muisto siitä mitä olivat NSL:n aikaan. A-leaguen yleisökeskiarvot ovat hiljalleen laskussa ja onpa nykyään havaittavissa tiettyä leipääntymistäkin pieneen ja suljettuun sarjaan, josta ei voi edes pudota. Kun jättikokoisella rugbystadionilla on jälleen kerran käynnissä sama iänikuinen matsi kädenlämpöistä centralcoastmarinersia vastaan, saattavat kolkoissa katsomoissa entistä useammat keski-ikäiset nostalgikot ikävöidä vanhoja hyviä aikoja, kun kreikkalaisten kavereiden kanssa pääsi vielä rauhassa heittelemään tuoleja ja tiiliskiviä kohti naapurilähiön makedonialaisia näiden etnoseurojen omilla rähjäisillä mutta tunnelmallisilla pikkustadioneilla.
Joka tapauksessa jonkinlainen kompromissi näiden kahden leirin välillä olisi varmasti suotava. Pitkän tähtäimen suunnitelmana ausseilla on ollyt käynnistää "B-league", josta olisi mahdollista nousta A-leagueen myös urheilullisin keinoin. Viime vuosina onkin ollut puheita, että muutaman elinvoimaisimpana säilyneen etnoseuran voisi nyky-Australiassa sellaiseen viritelmään päästääkin Vaikkapa Balkanin sotien jännitteet ovat hiljalleen vähenemässä, ja suuri osa näistä etnisten seurojen toimijoistakin jo jotain kolmatta-neljättä polvea ja siis sekaisin ties kuinka montaa "kansallisuutta" nykyään. Fiksusti tehtynä tämä etnoseurojen päästäminen kilpailemaan muoviseurojen kanssa voisi olla muovijäteille ihan hyväkin piristysruiske.