I came here in 2012 after that Champions League win. I wanted to repeat that Champions League success. It is amazing.(Cezar Azpilicueta)
Kaikki oli kuin futisromantikon ainekirjoituksesta. Seuran yksi kaikkien aikojen suurimmista pelaajista, oli saanut vaikeista lähtökohdista hinattua seuran CL-sijoituksille asti ja cupin finaaliin siinä sivussa. Kaikki tämä pääosin seuran omien akatemiakasvattien johdolla. Jalometalli jäi harmittavan lähelle mutta oudon jalkapallokauden 19/20 piti olla Frank Lampardin kirjaimellisille suojateille astinalusta suuriin tekoihin. Todellisuus kuitenkin nosti rumaa päätään, koituen lopulta siunaukseksi sinisten kannalta.
Kausi 2020/2021Maailmaa muuttanut pandemia sai kauden alkamaan normaalia myöhemmin ja pre-seasonin pituus sekä sisältö vaihteli ympäri mannerta melkeinpä joukkuetasolla. Siirtobannistaan vapautunut Chelsea oli jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua saanut musteen kuivumaan Hakim Ziyechin ja Timo Wernerin siirtojen tiimoilta, mutta jotain silti puuttui. Lampard vannoi kovaan ääneen että hänen visionsa oman akatemian nuorten peliajan suhteen tulisi pysymään samana, mutta niin vain joukkueeseen tankattiin vielä kauden alkumetreillä Silvan kaltainen kovan luokan konkari, sekä tulevaisuuden suurinvestointi Kai Havertz. Kauden ekat pelit paljastivat myös Kepan olevan kaukana Valioliigan eliittimaalivahtien joukosta, joten maalivahtiasioista jotain tietävä Petr Cech junaili joukkueeseen vanhasta seurastaan raamikkaan afrikkalaisveska Edouard Mendyn. Nämä isot peliliikkeet naarmuttivat hieman Lampardin visiota. Toppariosastolla oma kasvatti Tomori jäi soittamaan ei kakkos- vaan ehkä enemmänkin nelosviulua, eivätkä pitkäaikaisloukkaantumisesta toipunut Gilmour tai vaikkapa Hudson-Odoi päässeet oikein sinuiksi ikonin kokoonpanovalintojen kanssa.
Chelsea ei missään vaiheessa kauden alussa saanut pyörää pyörimään oikein kunnolla. Ensimmäinen tappio tuli Liverpoolin käsittelyssä jo kauden toisessa pelissä, mutta siitä alkoikin sitten pitkä tappiottomien pelien putki. Tappioton putki kuulostaa toki hienolta, mutta tämä putki sisälsi kuitenkin "odottamattomia" tasureita ennakkoon heikompia WBA:ta ja Southamptonia vastaan. Putki oli kuitenkin komea mutta sen päättyminen romahdutti sinisten korttitalon täysin. Joulukuun puolivälissä tullut tappio ilman virallista ykkösvalmentajaa pelanneelle Evertonille, aloitti surkeiden sattumusten sarjan. Kahdeksasta sarjapelistä Lampardin suojatit onnistuivat voittamaan vain kaksi, eikä peli saatikka sitä pelaavat pelaajat näyttäneet League One -tasoa kummoisimmilta. Puolustuspeli oli täyttä reikäjuustoa ja hyökkäyspään tekeminen oli aivan täyttä tervaa. 24.1.2021 Lampard johdatti joukkonsa 3-1 voittoon cup-mittelössä Lutonia vastaan, ja ensi kertaa moneen viikkoon managerin ilmeissä oli mukana hymyä ja naurua, vaikka kentällä pelaajat esiintyivät voitosta huolimatta kivikasvoisina ja totisina. Lieneekö seuran kaikkien aikojen paras maalintekijä ollut tietoisen helpottunut kohtalostaan, sillä seuraavana päivänä Chelsea ilmoitti Lampardin potkuista.
Seuraajaehdokkaista jo ennen potkuja oltiin median ja netin syväkurkkujen toimesta nostettu saksalaisvisionääri Thomas Tuchelin nimi. Persoonallinen saksalaisluotsi oli viime kaudella johdattanut PSG:n vihdoin ja viimein sinne seurajohdon himoitsemaan CL-finaaliin, jossa kuitenkin Bayernin huippuvire oli siipirikkoista pariisilaisryhmää vastaan liikaa. Tuchelin värikäs luonne johti miehen potkuihin PSG:ssä joulun alla, joten riskiperhoset liitelivät ilmassa kun mies otti sinisten tunnetusti vaikeasti käsissä pidettävät ohjakset haltuun hetimiten Lampardin potkujen jälkeen.
Ensi töikseen Tuchel oli päättänyt tilkitä laivan alituiseen vettä sisään päästäneen pohjan. Miehen valmennuspestin ekan pelin 0-0 Wolvesia ei ehkä näin äkkiseltään ajateltuna ollut kovinkaan iso tulos Chelsealle, mutta peli-ilme ja alakerran varmuus näkyivät katsojille jopa tuhruisimpien ja pätkivimpienkin striimien läpi. Tästä alkoi myös Chelsean kevättalven huippuvire.
"TT" sai Chelsean pelaamaan marginaalisesti, mutta sitäkin tehokkaammin. Voittomarginaalit eivät olleet matseissa kovin suuria, mutta omalle alakerralle ei monessakaan pelissä tainnut tulla edes niin kova hiki pintaan että matsin jälkeen olisi pitänyt suihkussa käydä. Roolitukset ja ryhmitelmät osuivat aivan nappiinsa, ja läpi kauden alisuorittaneista yksilöistäkin alkoi kuoriutumaan piinkovia suorittajia. Hirveän moni ei varmaan vielä kauden alussa olisi uskonut että Reece Jamesin ja Azpilicuetan tähdittämässä joukkueessa se on Hudson-Odoi joka juoksee oikean wingbackin paikalla pelatessaan vastustajan päätyviivalta täyttä munaravia omalle kulmalipulle onnistuneesti blokkaamaan loistavalla liu'ulla vastustajan pelaajan keskitysyritystä, saatikka Mason Mountin nousevan jo nyt toisella pääsarjakaudellaan sarjan sekä maan parhaiden pelaajien joukkoon?
Tuchelin johdolla Chelsea eteni hyvästä tuloksesta toiseen ja tammikuun lopulta alkaneen pestin eka tappio tuli vastaan vasta huhtikuun alussa, kaikki kilpailut kun otetaan laskuihin. Mukaan toki mahtui Lampardin ajoilta tuttuja turhauttavia tasureitakin, mutta isossa kuvassa Chelsean peli erosi syksyn vastaavasta kuin kirkkain päivä synkimpään yöhön verrattuna. Erinomaiselta vaikuttanut joukkuepelaaminen alkoi myös herättelemään keskustelua siitä että voisiko Chelsea menestyä myös CL-peleissä, joissa usein tärkeimmät pelit hoituvat paremmin organisoiduilta joukkueilta parin superstaran osaamisen varaan rakennettujen joukkueiden sijasta. Ajatus oli kuitenkin vielä kaukainen, sillä sinisillä oli hallitun (eli joukkue eteni yhteistuloksen turvin jatkoon) Porto-tappion jälkeen vastassa muuan Real Madrid. Chelsea eteni kuitenkin CL-finaaliin hienon taistelun jälkeen.
Lieneekö sitten finaaliin keskittyminen vienyt hieman liikaa joukkueen fokusta, sillä liigassa seuraavan kauden CL-paikoille sijoittumiseen tarvittiin apua muualta, tällä kertaa Leicesteriltä joka oli juuri päihittänyt Chelsean FA Cupin finaalissa. Tässä vaiheessa alkoi hieman tuntumaan siltä että Tuchelin eka puolikautinen voisi kallistua huippuonnistumisen sijaan "ihan ookoon" puolelle, mutta vielä oli edessä CL-finaali Manchester Cityä vastaan. Vaaleansiniset ovat tunnetusti olleet isokorvaisen pystin perässä jopa Tuchelin aiempaa työnantajaa verisemmin, ja kaudella aiemmin saavutetun tuplamestaruuden piti olla Citylle vain alkuruoka ennen eteen katettua CL-pääannosta. Chelsea esitti kuitenkin finaalissa sitä samaa hienoa marginaalifutista jolla se oli läpi koko kevään niittänyt menestystä laajalla rintamalla. Vastustaja riisuttiin täysin aseistaan ja yksi maali sopivaan saumaan iskettynä riitti voittoon. Osuvinta oli että tämän voittomaalin iski joissain piireissä pelaajapuolella kauden epäonnistujiin nostetun Kai Havertzin toimesta. Lontoo ja näin ollen myös Eurooppa, oli näin ollen sininen ja ylhäältä alas aaltoillut kausi päättyi suureen juhlaan.
2021/2022 - Tuchelin todellinen tasoKuten Frank Lampard sai kokea, on se kuuluisa toinen kausi aina se vaikein. Chelsea-folkloreen vahvasti kuuluva Jose Mourinho on toki tämän kuluneen fraasin moneen otteeseen todennut täydeksi potaskaksi, mutta on aika reilua sanoa että nyt tällä kaudella nähdään se mikä tulee olemaan Thomas Tuchelin Chelsea-perintö? Moni spekuloi viime kauden jälkeen sitä että olisiko Chelsea pystynyt haastamaan Manchester Cityn ylivoimaa jos saksalaisvelho olisi ollut puikoissa kauden alusta asti? Tällä kaudella tähän saadaan sitten selvyys kun kuherruskuukausi on virallisesti ohitse ja on niiden kuuluisien näyttöjen aika.
Tuchel ei ole paljoa paljastanut tulevan kauden suunnitelmistaan. Joukkueen viime kauden runko näyttää siirtoikkunan perusteella (kirjoitushetkellä) pysyvän suht'koht samana, eikä ison profiilin poistumisia ole luvassa. Kolmen topparin linja pysynee käytössä jatkossakin, kuin myös kahden keskikentän keskustapelaajan linja wingbackeineen. Iso kysymysmerkki on yläkerran kolmikon roolitus. Chelsea on hanakasti maaleja tasaiseen tahtiin takovan "ysipaikan" pelaajan perässä, mutta jo viime kausi näytti Tuchelin mieltymyksen kolmen hyökkäyspään pelaajan pelitapaan, jossa ei puhdasta kärkeä ja laitahyökkääjiä ole vaan kolme erityylistä pelaajaa tekevät temppujaan kolmestaan hyökkäyspäässä. Tilanne elää sitä mukaa mitä Chelsea onnistuu siirtoikkunasta tuomaan sisään ja päästämään ulos, mutta selvää on se että viime kauden menestyskaava, oma pää puhtaana ja vähintään yksi maali vastustajaa enemmän ilman sen kummempia hienouksia ja seksipalloa, tulee olemaan kaiken perusta tälläkin kaudella.
PelaajistoMaalivahdit: Maalivahtikolmikko koki pienen muutoksen viime kauteen verrattaessa, kun tietynlaisten netistä löytyvien videoiden päätähteä ulkoisesti muistuttava Willy Caballero poistui Chelseasta kolmea pokaalia (FA Cup, CL, EL) rikkaampana miehenä. Tilalle hankittiin kolmosveskaksi yllättävänkin nuorella iällä siunattu 29-vuotias Marcus Bettinelli, jolle ei Mendyn ja Kepan takana ole varmastikaan luvassa yhtään sen enempää roolia mitä viime kaudella sesongin puolivälin jälkeen Caballerollekaan. Maalivahtiosasto on kuitenkin se osa-alue, joka on pelaajien ja roolituksen sekä nokkimisjärjestyksen osalta jo valmis hyvissä ajoin ennen kilpailullisen kauden aloittavaa Super Cupin peliä.
Puolustuslinja: Kauden alla se mielenkiintoisin osa-alue Chelsean kokoonpanossa. Epävarmoista suorittajista (Rüdiger, Zouma, Christensen) kehittyi viime kauden aikana sen verran kivenkovia topparipelaajia, että isona lupauksena pidetty oman akatemian helmi, Tomori, sai vaihtaa maisemaa muotipääkaupungin punaisempaan joukkueeseen. Oliko sitten tämä hieno kehitys Tuchelin vai johtajapelaaja Silvan ansiota? Oikeaa tai väärää vastausta tähän ei ole mutta tällä hetkellä Chelsean toppariosasto on siinä jamassa että joku tulee pettymään peliaikansa vähyyteen. Reece Jamesia alettiin istuttamaan jo viime kaudella topparikolmikon oikeanpuolimmaiselle paikalle, joten lisää ruuhkaa on luvassa ellei liikennettä tapahdu myös seurasta pois. Siirtohuhuissa pyörii myös näille pelipaikoille yksi mantereen piilotetuista futishelmistä, Sevillan pihkatappi Jules Kounde. Laidoille joko wingbackin tai laitapuolustajan rooliin riittää myös tekijämiehiä, vaikkakin Chelsealle jäi luu käteen Interissä huippukauden pelanneen Hakimin osalta. Euroopan mestarina niin seura- kuin maajoukkuetasolla viime kauden päättänyt Emerson nosti kisojen stunttauspuuhissa varmasti osakkeitaan myös Tuchelin silmissä, eikä Ben Chilwellin paikka avauksessa taidakaan olla enää niin kirkossa kuulutettu mitä voisi luulla? Marcos Alonso heiluu myös kuvioissa, ja tunnetusti kapteeni Azpilicuetan voi äärimmäisessä hädässä heittää vasemmalle puolelle nimenomaan laitapuolustajan rooliin. Oikeallekin "keisarin" saa istutettua, mutta sielläkin Reece James lienee se ykkösvaihtoehto kyseiselle pelipaikalle, joskin tämän kauden pre-season on osoittanut sen että Tuchelin Hudson-Odoi -kokeilut tulevat jatkumaan kyseisellä pelipaikalla tälläkin kaudella... ja vielä molemmilla puolilla!
Keskikenttä: Billy Gilmour lähti kasvamaan korkoa Norwichiin, mutta "tilalle saapui" omalta lainaltaan Stamford Bridgen lellikki Loftus-Cheek, joka ainakin pre-seasonin perusteella näyttäisi olevan Tuchelin suunnitelmissa tämän kauden meiningeissä. RLC:lle ei kotiyleisön vankkumattomasta suosiosta huolimatta ole luvassa likimainkaan avauksen sementoitua pelipaikkaa, sillä siinä on edessä viime kuukausina uskomattomia otteita esittäneitä pelaajia. N'Golo Kanté nousi Tuchelin valmennuksen alla siihen vanhaan tuttuun loistoonsa, vähemmän yllättäen heti kun rooli ankkuripelaajana iskostettiin takaisin synnynnäisen voittajan selkärankaan. Jorginho pelasi myös Tuchelin alaisuudessa Lampardin aikoja paremmin, mutta viimeistään EM-kisoissa italobrassi näytti kuinka kovasta tekijästä loppupeleissä onkaan kyse. Mateo Kovacicin tekemisen taso laski hieman kaudesta 19/20 mutta se nyt oli tavallaan ihan odotettua, niin hienon kauden kroaatti kuitenkin tuolloin pelasi. Käyttökelpoinen pelaaja kuitenkin edelleen sinisten ryhmässä henkilökohtaisen taitotasonsa vuoksi. Kai Havertz pystyy myös Mason Mountin lailla pelailemaan keskikentän keskikaistalla, mutta onko neljä pelaajaa (Kanté, Jorginho, RLC ja Kovacic) sittenkin hieman liian kapea pitkän kauden ajaksi? Elokuun lopussa ollaan ainakin selvillä siitä mikä on Tuchelin näkemys asiaan?
Hyökkäys; Joukkueen eniten alisuorittanut osa-alue viime kaudelta, mutta pelkästään numeroiden valossa. Kukaan Chelsea-pelaajista ei saanut yli kymmentä liigamaalia aikaiseksi, ja etenkin emämaassaan jatkuvalla syötöllä Bundesliigan maaliverkkoja kuluttanut Timo Werner otti niskaansa ison määrän kritiikkiä, osittain ihan ansaitusti. Mason Mount löi toden teolla itsensä läpi mutta oppi-isänsä Lampardin tehoihin ei tuleva Chelsea-kapteeni vielä päässyt, ja muu hyökkäyskalusto kunnostautui läpi kauden lähinnä ikimuistoisessa maalipaikkojen tuhlailuissa kuin maalijuhlissa. Ennen kauden alkua Chelsea on laittanut isoa pelimerkkiä seuran ex-pelaajan, Romelu Lukakun, suuntaan ja tämä vireillä oleva siirto, ehkä pikemminkin sen lopputulema, tulee olemaan äärimmäisen iso osa Chelsean tulevan kauden menestystä.
Hieno kausi on kaiken kaikkiaan tulossa. Yleisö palaa vihdoin ja viimein lehtereille joka parantaa huomattavasti niin etäfanien katselukokemusta, kuin myös kotimaisten futisturistien talvilomareissujen suunnittelua. Mielenkiintoa riittää Chelseaa seuraaville siinä mielessä, että jos Tuchel saa joukkueesta samaa laatutekemistä irti mitä viime kauden aikana, tulee joukkue varmasti pyörimään mestaruustaistelussa läpi kauden. Kauden alku on jo yksinään kynsinauhoille haastavaa aikaa. Meneillään oleva jättimäisen profiilin pelaajasiirto sekä otteluohjelman puolesta oikeinkin maukas ensimmäinen puolitoistakuukautinen (Super Cupin finaali, liigapelit Cityä, Liverpoolia ja paikallisverivihollisia vastaan) tulevat antamaan hienon startin kaudelle, joka toivon mukaan tarjoaa hienoja Chelsea-hetkiä, kuin myös sitä jalometallia jonka makuun seura palasi viime kaudella.
Blue is the colour...lippu ikoniksi...