Eemeli Rummukainen
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS
|
|
Vastaus #6600 : 16.08.2022 klo 19:54:51 |
|
Eikä nuoremmissakaan ikäluokissa mene kovin hyvin ja ikäkausimaajoukkueisiin pääsee hyvin harvoja. Ja Akatemia saattaa tippua kolmoseen.
Pikkuisen on huoli tuosta meidän pelaajapolusta. Oy ja ry ovat tietysti eri organisaatioita, mutta eihän tämä nyt ihan ideaalilta tilanteelta näytä, että junnuorganisaatio ei pysty tuottamaan (tai muualta rekryamaan) yhtään pelaajia edustusjoukkueen käyttöön.
En nyt ihan Puupiän ja kumppaneiden linjoilla ole, mutta epäilen kyllä yleisökadon yhdeksi syyksi myös sitä, että joukkueessa ei pelaa yhtään oman kylän poikaa isossa roolissa.
Sama on kyllä käynyt mielessä. Ei tätä maton allekaan kannata lakaista.
|
|
|
|
ohilaukaus
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Savo AC
|
|
Vastaus #6601 : 16.08.2022 klo 19:58:56 |
|
Pelaajapolku ei muuksi muutu, jos siihen ei löydy halua, tahtoa ja RAHAA. Akatemiatouhu on jälkeen jäänyt muista suurista kaupungeista ja tuntuu, ettei sinne edes haluta pelaajia tai panostaa heihin millään tavalla. Akatemiapolku on kokonaistavaltaista toimintaa, joka pitää sisällään päivittäisestä ravinnosta huolehtimisen, opiskelun tuen, harjoittelun jne. Nyt mennään sieltä mistä aita on matalin eli Lahden kukkaron kautta. Tulevaisuus tuskin tulee muuttamaan tätä miksikään, kun lueskelee foorumia. Ja myös juniori-KuPSissa tämä on huomattu ja eikä sielläkään nykymenoon kovin riemullisesti ainakaan suurimmaksi osaksi suhtauduta. Ja pikkaisen esimerkkinä, että esim. tämän kauden HJK:n lohkovaiheeseen menneessä joukkueessa pelaa 13 HJK:ssa jossain juniorivaiheessa pelannutta pelaajaa. Ja uskon, että omien kasvattien puute on yksi syy yleisökatoon Kuopiossa, nyt pelaajat ovat tuikituntemattomia tuulareille.
|
|
|
|
Aisankannattaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomi
|
|
Vastaus #6602 : 16.08.2022 klo 20:07:10 |
|
Olisikos se juniorityön kuntoon saaminen sen kummempi juttu, että palkataan Espoosta pari-kolme ammatti-ihmistä apuun ja jätetään jatkossa pari janista tai filipiä ostamatta.
Käsittääkseni ainakin Hongalla oli ainakin jokunen vuosi sitten jo alle 10-vuotiailla täysipäiväinen, päätoiminen valmentaja.
Vai tuleeko tässä esteeksi se, kuten monissa maakunnan seuroissa, että tällaisiin tehtäviin valitaan vain paikallisia?
|
|
|
|
KuPS_Tallinn
Poissa
|
|
Vastaus #6603 : 16.08.2022 klo 20:29:52 |
|
Hyvähän niitä omia lahjakkaita junioreita olisi aina olla mahdollisimman paljon, mutta tämän hetkiseen yleisökatoon selkeästi suurin syy lienee korona-aika, joka totutti a) urheilun ystäviä seuraamaan pelejä yhä enemmän netin kautta ja b) vähemmän urheilun ystäviä katsomaan yhä useammin lähinnä lopputulokset. Molemmat edellä mainitut ryhmät toki saadaan peliin paikan päällekin sankoin joukoin silloin, kun panokset ovat tarpeeksi suuret. KuPSin osalta näin taitaa valitettavasti käydä tyyliin kerran kaudessa.
|
|
|
|
Koppipelaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Kups
|
|
Vastaus #6604 : 16.08.2022 klo 20:34:04 |
|
Pelaajapolku ei muuksi muutu, jos siihen ei löydy halua, tahtoa ja RAHAA. Akatemiatouhu on jälkeen jäänyt muista suurista kaupungeista ja tuntuu, ettei sinne edes haluta pelaajia tai panostaa heihin millään tavalla. Akatemiapolku on kokonaistavaltaista toimintaa, joka pitää sisällään päivittäisestä ravinnosta huolehtimisen, opiskelun tuen, harjoittelun jne. Nyt mennään sieltä mistä aita on matalin eli Lahden kukkaron kautta. Tulevaisuus tuskin tulee muuttamaan tätä miksikään, kun lueskelee foorumia. Ja myös juniori-KuPSissa tämä on huomattu ja eikä sielläkään nykymenoon kovin riemullisesti ainakaan suurimmaksi osaksi suhtauduta. Ja pikkaisen esimerkkinä, että esim. tämän kauden HJK:n lohkovaiheeseen menneessä joukkueessa pelaa 13 HJK:ssa jossain juniorivaiheessa pelannutta pelaajaa. Ja uskon, että omien kasvattien puute on yksi syy yleisökatoon Kuopiossa, nyt pelaajat ovat tuikituntemattomia tuulareille.
Samaa mieltä. En mitään ”oman kylän pojat”-projektia kaipaa ja nautin nyky-KuPSin menestyksestä, mutta kieltämättä ymmärrän myös joukkueen etäiseksi jäämisen osalle porukasta. Akatemian roolin ja aseman organisaatiossa tulisi olla selvä, myös suurelle yleisölle, jolloin kiinnostavia omia kasvatteja tulisi seurattua ja osattaisiin odottaa läpimurtoa. Toinen asia on jatkoa tuolle etäiseksi jäämisen ajatukselle, sillä nyky-KuPSin eittämättä laadukkaat ulko- ja kotimaan vahvistukset ovat aivan varmasti etäiseksi jääneitä hahmoja, jopa itselleni. Tästä pelaajien ja ”hahmojen” esilletuomisesta taisi olla keskustelua Iljan twitterissä, enkä voi muuta kuin kompata sitä. Tässäkään toki mikään lyhytjänteinen parin jutun sarja ilman syvempää merkitystä ja suunnitelma ei tätä asiaa korjaa. Pitkäjänteisyys näissä toimissa on se avain, jonka toivoisin myös Palloseuran joskus hoksaavan.
|
|
|
|
JaR
Poissa
Suosikkijoukkue: Elo
|
|
Vastaus #6605 : 16.08.2022 klo 20:41:56 |
|
Pelaajapolku ei muuksi muutu, jos siihen ei löydy halua, tahtoa ja RAHAA. Akatemiatouhu on jälkeen jäänyt muista suurista kaupungeista ja tuntuu, ettei sinne edes haluta pelaajia tai panostaa heihin millään tavalla. Akatemiapolku on kokonaistavaltaista toimintaa, joka pitää sisällään päivittäisestä ravinnosta huolehtimisen, opiskelun tuen, harjoittelun jne. Nyt mennään sieltä mistä aita on matalin eli Lahden kukkaron kautta. Tulevaisuus tuskin tulee muuttamaan tätä miksikään, kun lueskelee foorumia. Ja myös juniori-KuPSissa tämä on huomattu ja eikä sielläkään nykymenoon kovin riemullisesti ainakaan suurimmaksi osaksi suhtauduta. Ja pikkaisen esimerkkinä, että esim. tämän kauden HJK:n lohkovaiheeseen menneessä joukkueessa pelaa 13 HJK:ssa jossain juniorivaiheessa pelannutta pelaajaa. Ja uskon, että omien kasvattien puute on yksi syy yleisökatoon Kuopiossa, nyt pelaajat ovat tuikituntemattomia tuulareille.
Samaa mieltä tuosta Akatemian tilasta, että se on paljon jäljessä muista Akatemioista. Osaatko sanoa mikä on tilanne ry:n puolella? Mättääkö siellä mikä asia kun ilmeisesti yhä vähenemissä määrin sieltä tulee laadukkaita junioreita. Mutta eihän yhtälö ole helppo: naisten ja miesten joukkue maksaa, toimistolla on liian pienet resurssit, akatemiaan ei riitä rahat. Nythän Ari maksaa ne, mutta ilman Aria tuskin olisi naisten joukkuetta, toimistolla olisi vielä vähemmän porukkaa ja ykkösjoukkue pelaisi mahdollisesti kakkosta Akatemian paikalla...korkeintaan ykköstä. Junnuilla olisi vielä heikompi tilanne.
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.08.2022 klo 20:45:20 kirjoittanut JaR »
|
|
|
|
|
elekrepie
Poissa
|
|
Vastaus #6606 : 16.08.2022 klo 21:21:25 |
|
Joko taas? Tämä keskustelu on täällä näköjään vähän väliä.
|
|
|
|
ohilaukaus
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Savo AC
|
|
Vastaus #6607 : 16.08.2022 klo 21:22:28 |
|
Laadukas arki junnuille vaatisi myös taloudellisia panostuksia, mutta nyt käsittääkseni Lahden rahoja ei ole paljonkaan suunnattu junnupuolelle ja sen kehittämiseen vaan lähinnä naisten ja miesten liigajoukkueisiin ehkä toimistolle. Junnupuolella varmaan A- ja B-junnujen edustusjoukkueissa valmennus ok, mutta perustyöhän on jo tehty aiemmin ja nuorempiin tarvittaisiin laadukasta valmennusta. HJK:lla päätoimisia junnuvalkkuja, jotka vetävät aamun kerhoja ja iltapäivällä treenejä ja pystyvät panostamaan valmennuskoulutukseen ja -osaamiseen. Tässä yksi esimerkki suht toimivasta mallista. Saman tapaisia on muuallakin.
|
|
|
|
JaR
Poissa
Suosikkijoukkue: Elo
|
|
Vastaus #6608 : 16.08.2022 klo 21:32:21 |

Eli muutoksia tarvitsisi myös ry:n puolelle ja henkilöstöön
|
|
|
|
JaR
Poissa
Suosikkijoukkue: Elo
|
|
Vastaus #6609 : 16.08.2022 klo 21:34:17 |
|
Joko taas? Tämä keskustelu on täällä näköjään vähän väliä.
No nyt sentään mietinnässä mitä siellä pitäisi tehdä, kun aiemmin on vaadittu että korkeintaan kohtalaiset kakkosen pelaajat pitäisi nostaa liigaan.
|
|
|
|
F157
Poissa
|
|
Vastaus #6610 : 16.08.2022 klo 21:34:55 |
|
Kyllähän A ja B junnuilla on koulutetut (UEFA A tjsp) tason valmentajat, mutta kun samat valmentaa 10 vuotta samoilla teemoilla niin ei tulosta tule. Joo, mestaruus tuli silloin, kun muut ei satsanneet SM sarjaan kovin. Kyllä sieltä pelaajia alkaa edustukseenkin tulla, kun valmentajat vaihtuu ja toimiston väestä vaihtuu suurinosa. Toivottavasti lähivuosina. Edustusjoukkue on tuntunut vieraalta itsellenikin, kun siellä ei montaa "omankylän" poikaa ole. Mutta, ei voi mitään. Bisnes on bisnestä. Hauska noita pelejä on silti katsella.
|
|
|
|
JaR
Poissa
Suosikkijoukkue: Elo
|
|
Vastaus #6611 : 16.08.2022 klo 21:43:58 |

Tosin ei se bisnes ole este sinänsä. Kun saadaan toimimaan noi juniorivaiheet, niin kyllä sieltä nousee pelaajia sitten edustukseen. Hjk:lla on vielä kalliimpi ykkösjoukkue ja silti sinne nousee kasvatteja. Ratkaisun ei tarvitse olla ykkösjoukkueen huonontaminen (toki rahaa pitäisi löytyä). Pitää myös muistaa, että ilman Aria olisi nuorten tilanne vielä heikompi.
|
|
|
|
JSa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS SuPa-52
|
|
Vastaus #6612 : 16.08.2022 klo 21:52:29 |
|
Taisit kysyä jo aiemmin, mutta vastataan uudestaan: iImeisesti sai huonon käytöksen takia kuukauden huilin eikä tullut enää takaisin. Tosin hänhän jo aikaikaisemmin sanoi jo, että ei kiinnosta kovin paljoa enää Kups kun ei Iisalmen kasvatit päässeet pelaamaan
Ehdottomasti takaisin "Puupiä" Ei ennen kaikkea käyttänyt ala tyylin ilmauksia. ja kirjoitukset johdonmukaisia ja Ylä-Savon jalkapalloa ja ja koko maakunnan puolustavasti.t En ainakaan minä missään tapauksessa huomannut "epäasiallista kielen käyttöä" Päinvastoin " ns operaattorit" sallivat epäasiallisten kielen käytön sanoja;joita ei esim. nykykouluissa saisi käyttää.
|
|
|
|
ohilaukaus
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Savo AC
|
|
Vastaus #6613 : 16.08.2022 klo 22:09:32 |
|
Täällä herkkähipiäiset eivät kestäneet Puupiän asiallisia kommentteja ja keskittyivät lähinnä Vi...luun ja ymmärsin, että Puupiä taisi omasta aloitteestaan lähteä takavasemmalle.
|
|
|
|
savolaesta
Poissa
|
|
Vastaus #6614 : 16.08.2022 klo 22:10:04 |
|
Kyllähän akatemiaan ”skoutattiin” muutama ulkopaikkakuntalainen, mutta tasonsa puolesta eivät esimerkiksi akatemian peleissä erotu
|
|
|
|
ohilaukaus
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Savo AC
|
|
Vastaus #6615 : 16.08.2022 klo 22:39:55 |
|
Scouttaukset pitäisi olla peruskoulun päättäviä potentiaalisia nuoria, joilla olisi sitten kaikki taustafasiliteetit kunnossa eli asuminen, ruokailu, koulu, harjoitukset jne. Ei niin, että 16 v jannu lähtee aamulla jostain Neulamäen perukoilta klo 7 bussilla keskustaan harkkoihin, sieltä kouluun, joka loppuu klo 15, harkat esim. Klo 17, välissä ei ehdi kotona käydä syömässä vaan vedät mäccärin eväät, kun seuran puolelta asiaa ei ole järjestetty. Harkat loppuu klo 19 ja kotona ehkä noin klo 20. Syönti ja läksyt ja ehkä klo 23 nukkumaan. Aika tiukkaa settiä 16 v nuorelle. Esimerkki ihan elävästä elämästä. Monessa akatemiamallissa on hoidettu hyvin asuminen, ruokailu, tuki kouluun jne. Moni lahjakas nuori suuntaa mieluummin muihin akatemioihin.
|
|
|
|
rukkanen
Poissa
|
|
Vastaus #6616 : 16.08.2022 klo 22:51:55 |
|
Tuo juniorityöhön panostaminen ei ole mitään kärsimättömien puuhaa, kun tänään tehtävät muutokset alkavat ehkä kantaa hedelmää joskus kymmenen vuoden päästä. Sikäli on aika ymmärrettävää, että kun seuran taustalla on varakkuutta, niin sitä on kivempi käytellä niiden mediaseksikkäiden nimien houkutteluun ja mestaruuskamppailuihin, koska tulokset ovat käsin kosketeltavissa lähes saman tien. Itselläni jos olisi Ari Lahden kaltaiset varat käytettävissä ja olisin jonkin futisseuran omistaja, haluaisin kyllä ainakin kokeilla, mitä sillä rahalla saisi aikaan, jos panostaisi huomattavasti juniorityön laadun kehittämiseen. Makuasioita ja henkilökohtaisista kiinnostuksen kohteista riippuvaisia nämäkin jutut tietysti ovat.
|
|
|
|
vode86
Poissa
|
|
Vastaus #6617 : 16.08.2022 klo 23:13:01 |
|
Scouttaukset pitäisi olla peruskoulun päättäviä potentiaalisia nuoria, joilla olisi sitten kaikki taustafasiliteetit kunnossa eli asuminen, ruokailu, koulu, harjoitukset jne. Ei niin, että 16 v jannu lähtee aamulla jostain Neulamäen perukoilta klo 7 bussilla keskustaan harkkoihin, sieltä kouluun, joka loppuu klo 15, harkat esim. Klo 17, välissä ei ehdi kotona käydä syömässä vaan vedät mäccärin eväät, kun seuran puolelta asiaa ei ole järjestetty. Harkat loppuu klo 19 ja kotona ehkä noin klo 20. Syönti ja läksyt ja ehkä klo 23 nukkumaan. Aika tiukkaa settiä 16 v nuorelle. Esimerkki ihan elävästä elämästä. Monessa akatemiamallissa on hoidettu hyvin asuminen, ruokailu, tuki kouluun jne. Moni lahjakas nuori suuntaa mieluummin muihin akatemioihin.
Tämä. Ja kaikessa muussakin urheilussa. Eikö urheilulukiolaisille ja muillekin urheileville opiskelijoille voisi järjestää asumisen yhteen paikkaan? Esim. Sotkamon urheilulukiolaiset asuvat pääasiassa kaikki samassa paikassa Vuokatissa. (Ainakin 20v sitten asuttiin) Kuopiossa asutaan sitten hajallaan. Kyllä jo tuommoinen keskitetty asuminen tekisi ihmeitä ja siihen kylkeen vähän diiliä johonkin ravintolaan edullisesta aamupalasta ja päivällisestä. Tässä toki pitäisi kaupungin, seurojen ja oppilaitosten tehdä jonkinlaista yhteistyötä, mutta ei tuo nyt kovin hankala rasti olisi järjestää. Tämä tarkoittaisi sitä, että urheilija oppii elämään sitä huippu-urheilijan arkea heti 16 vuotiaana.
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.08.2022 klo 23:15:29 kirjoittanut vode86 »
|
|
|
|
|
JaR
Poissa
Suosikkijoukkue: Elo
|
|
Vastaus #6618 : 17.08.2022 klo 06:50:53 |
|
Täällä herkkähipiäiset eivät kestäneet Puupiän asiallisia kommentteja ja keskittyivät lähinnä Vi...luun ja ymmärsin, että Puupiä taisi omasta aloitteestaan lähteä takavasemmalle.
Kyllä siinä myös kk huili tuli. Mutta siis ehdottomasti takaisin ja kyllä tänne mahtuu. Hyviä kommentteja oli paljon. Itse hän sanoi tosin, että ei kiinnosta olla täällä jatkossa jos ei Iisalmelaisia nouse joukkueeseen. Sillehän nyt ei voi mitään kun ketään sellaisia ei ole hetkeen ollut joita voisi nostaa.
|
|
|
|
panHard
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS (Kapakka-Banzai)
|
|
Vastaus #6619 : 17.08.2022 klo 07:08:36 |
|
Nyt täällä jo huudetaan, että Ari Lahden pitäisi maksaa myös Juniori-KuPSin viulut? Ootte te vekkuleita. Junnupuoli on oma organisaationsa ja sen tulee hoitaa oma taloutensa ja tekemisensä. Jos ei taidot riitä, jos ei ole tahtoa tavoitteelliseen toimintaan, niin vaihdettakoon tekijät. Vai riittääkö siellä "kaikki pelaa"?
|
|
|
|
el mono
Poissa
|
|
Vastaus #6620 : 17.08.2022 klo 08:32:47 |
|
Tuo juniorityöhön panostaminen ei ole mitään kärsimättömien puuhaa, kun tänään tehtävät muutokset alkavat ehkä kantaa hedelmää joskus kymmenen vuoden päästä.
Tässä kannattaa tosiaan muistaa se, että Kuopiossa päästiin treeniolosuhteiden osalta 2000-luvulle vasta kolmisen vuotta sitten. Ei liene kenellekään yllätys, että Iisalamen suunnalta alkoi putkahdella lupaavia junnuja melko lailla vuosikymmen sen jälkeen, kun paikkakunnalle oltiin saatu kunnollinen(, tekonurmipintainen) jalkapallohalli. Ja lisäksi, kyllä juniori-KuPS:n kokoisen organisaation pitäisi pystyä tarjoamaan jokaiseen ikäluokkaan päätoiminen valmentaja ilman Arin rahojakin. Onnistuu muualla, pitäisi onnistua myös Kuopiossa.
|
|
|
|
Bockwurst
Poissa
Suosikkijoukkue: 1923
|
|
Vastaus #6621 : 17.08.2022 klo 10:06:10 |
|
IISALAMEN POJAT AVAUKSEEN JA KYLLÄ MINULLE RIITTÄÄ, JOS KUPS PELAA IISALMEN POJILLA VAIKKA KAKKOSTA!!
e. Oho piti tulla puupiällä
|
|
|
|
rukkanen
Poissa
|
|
Vastaus #6622 : 17.08.2022 klo 10:25:15 |
|
Ehkäpä en osaa enää lukea, mutta vaikea minun on nähdä, että täällä olisi kukaan vaatinut Ari Lahtea sysäämään rahojaan Juniori-KuPSin puolelle, ainakaan nyt tällä aiheen viimeisimmällä esiinnousukerralla. Minun mielestäni hän saa tehdä rahoillaan ihan mitä lystää. Samaan hengenvetoon totean kuitenkin, että Lahtihan on luvannut ainoastaan, että kun hän jonain päivänä KuPSista lähtee, jättää hän jälkeensä velattoman seuran. Ja "velaton" ei suinkaan välttämättä tarkoita samaa kuin "kestävällä pohjalla". Jos Lahden rahoja ei lasketa, KuPS on seurana kaikkea muuta kuin "kestävällä pohjalla". Kun hän lähtee, rahahanat katkeavat, ja jos tilalle ei tule samanlaista mesenaattia, on keltamusta hieman kärjistäen lähtöä seuraavana päivänä konkurssissa, vaikka kuinka olisi velaton. Ja siinä vaiheessa voidaan vain haikeasti muistella aikoja, jolloin edustusjoukkueeseen lappasi nykyisenkaltaista ukkoa. Silloin Puupiäkin voi taas liittyä keskusteluun.
Siispä kehittelen hieman tuota aiempaa ajatustani: JOS minulla olisi Ari Lahden varallisuus ja omistaisin jalkapalloseuran, pitäisin lyhytaikaista kilpailullista menestystä tärkeämpänä sitä, että seuran organisaatiota - myös junioripuolella - kehitettäisiin niin, että sillä olisi mahdollisimman hyvät edellytykset pärjätä omillaan sitten, kun en olisi enää itse tappioita kuittaamassa. Ja yksi tärkeä omavaraisuuden osatekijä on laadukas juniorityö (hyviä pelaajia edustusjoukkueen käyttöön halvemmalla + mahdolliset myyntitulot). Toinen - ei varmastikaan vähemmän tärkeä - on organisaation myynti-, markkinointi- ja talousosaaminen (tulovirtojen hankkiminen mm. yhteistyökumppanien hankinnan ja ottelutapahtuman kehittämisen kautta). Siksipä suuntaisin varani voittopuolisesti organisaation osaamisen ja olosuhteiden parantamiseen, ja sen kruununjalokiven taso nousisi pikku hiljaa - jos nousisi. Eihän rahalla välttämättä laatua saa, jos ei tiedä, mitä hakee. MUTTA tämä on edelleenkin vain henkilökohtainen mielipiteeni siitä, miten jalkapalloseuran kannattaisi asioitaan hoitaa.
|
|
|
|
Magus
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS
|
|
Vastaus #6623 : 17.08.2022 klo 10:27:44 |
|
Juniorikeskustelujen lomassa päivän tilastoknopit KuPS historian parhaat maalintekijät europeleissä: Lucas Rangel 7 Aniekpeno Udoh 5 Aki Heiskanen 3 Aleksi Paananen 3 Janis Ikaunieks 3
Kahden maalin miehiä on 7 kpl: Harri Nyyssönen, Seppo Törnroos, Kari Mönkkönen, Olavi Rissanen, Urho Nissilä, Ossi Loikkanen, Tim Väyrynen Eniten otteluita europeleissä: Lucas Rangel 18 Henri Toivomäki 15 Johannes Kreidl 14 Daniel Carrillo 14 Aniekpeno Udoh 12 Anton Popovitch 12 Henry Uzochukwu 12 Taneli Hämäläinen 12 Nana Boateng 12 Janis Ikaunieks 11 Urho Nissilä 11 Olavi Rissanen 11 Ats Purje 11 Saku Savolainen 11
|
|
|
|
Terzino
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS
|
|
Vastaus #6624 : 17.08.2022 klo 14:31:12 |
|
Eniten otteluita europeleissä: Lucas Rangel 18 Henri Toivomäki 15 Johannes Kreidl 14 Daniel Carrillo 14 Aniekpeno Udoh 12 Anton Popovitch 12 Henry Uzochukwu 12 Taneli Hämäläinen 12 Nana Boateng 12 Janis Ikaunieks 11 Urho Nissilä 11 Olavi Rissanen 11 Ats Purje 11 Saku Savolainen 11
[/quote] Eihän kaikki nuo määrät voi pitää paikkaansa? Esim. Carrillo tuli Kuopioon kaudeksi 2021 niin ei ole mitenkään ehtinyt pelata 14 europeliä.
|
|
|
|
|
|