Ykkösen alkuvuosina moni asia oli toisin kuin nykyään. Kaikki seurat pelasivat käytännössä palkatta oman kylän pojilla eli siinä mielessä eroa Kakkoseen ei juuri ollut. Putoaminen alas tai valmistautuminen nousuun ylös ei aiheuttanut talouspuolella suuria ongelmia. Puhumattakaan että jo ajatus afrikkalaisista hankinnoista olisi Ykkösen seurassa naurattanut.
Hmm...
Puhutaanko tässä Jalkapallon Ykkösestä vai sen edeltäjästä eli Jalkapallon 1. Divisioonasta/1-divisioonasta?
Mikäli ensin mainitusta niin kyllähän vuoden 1994 ensimmäiselläkin kaudella käytännöllisesti katsoen jokaisen seuran osalta pelattiin palkallisesti.
Joskin tietysti PV Kokkolalla ja Kajaanin Hakalla tiukkaa tekikin maksella sellaisenaan paljoakaan kaudesta puhuen ja paljoa paremmin ei voitu tiettävästi PIF:n tai välttämättä edes KePS:nkään riveissä.
Etenkin KePS:llä ennen kautta ja taloudellista paranemista edes tilapäisesti oli käydä huonosti.
Yleisbudjetit vaihtelivat tosiaan siitä puolesta miljoonasta markasta 3-4 miljoonaan markkaan.
Keskivertoyleisbudjetti oli miljoona markkaa ja pelaajabudjetti oli 300 000 markkaa.
Parempiakin summia maksettiin. Vähän tuon vuoden 1994 jälkeen Jalkapallon Ykkösessäkin alkoivat kotimaisen jalkapallon nk. Rahavuodet milloin sitten oli hankintoja reilusti sanottuna hyvinkin erikoisista paikoista joskus hyvinkin vaatimattomin tuloksin kalliiseen hintaan.
Mikäli puhuit jälkeen mainitusta niin siinä tapauksessa tilanne olikin hieman toinen osin aikakauden ja osin kokonaan uuden sarjan takia ihan alkuun.
Tosin ihan kaikki joukkueet eivät ihan uuden sarjan alussakaan palkattomia tiettävästi ainakaan olleet.
Myöntää tosin piti se seikka, että palkanmaksu kotimaisessa jalkapallossa oli melko uutta ihan juuri jälleen Jalkapallon SM-Sarjan/Mestaruussarjan nimen taakse palanneella sarjallakin.
Itse Jalkapallon 1. Divisioonassa/1-divisioonassakin lähdettiin maksulinjalle, mutta suunta alkuun oli vaatimaton:
MiPK:llä ainakin oli 44 000 markkaa silloiset pelaajabudjettikulut ja siihen päälle erilliset pinnarahat ja MyPa:lla ainakin oli 15 000 markkaa silloiset pelaajabudjettikulut ja niihin päälle tulivat vielä saman suuruiset nk. Työkorvauskulurahat ja pinnarahat jolloin loppusumma pyöri siellä vähän yli 30 000 markan-44 000 markan paikkeilla.
Saattoi olla enemmänkin, mutta MyPa:n sanottiin maksavan vähemmän kuin MiPK:n kauteen.
GBK:sta näin esimerkiksi ei sanottu tarkalleen summia, mutta enemmän kuin MyPa:n tai MiPK:n sen sanottiin keskimäärin maksavan kauteen ja vähintään saman verran oli minimipelaajabudjetti kauteen kuin mitä KPS:llä oli Jalkapallon 2. Divisioonassa/2-divisioonassa samaan aikaan.
Varmaan enemmänkin olisi jo maksettu, mutta osin myös erinäiset matkakulut rasitti seurataloutta kun esimerkiksi MyPa:lta meni 15 000 markkaa matkakuluihin ja MiPK:ltä 8100 markkaa.
OPS:ltä meni tiettävästi eniten matkakuluihin rahaa kun kilometrimäärätkin olivat 12 000 kilometriä kun vuonna 1972 Jalkapallon 2. Divisioonassa/2-divisioonassa kilometrimäärät olivat 6000 kilometriä kun tarvitsi pelata vain Pohjoislohkon pelejä.
Tuolle uudelle sarjatasolle ajankuvassa puhuen HIFK menetti ennen kautta 100 000 markkaa sponsorivaroja kun putosi uudelle tasolle ja FF Jarolle kaudesta tuli tappiollinen kun talousarvio ei kestänyt uuden sarjan määrän mukaisia yleisönettotappioita.
Hyvin äkkiä tosin vuosina 1973-1975 palkat lähti nousuun yleisesti ottaen kotimaisessa jalkapallossa ennen sitten vuosien 1976-1981 pituista pysähtyneisyyden aikaa jolloin ennen vuosien 1982-1984 hidasta kasvua joitakin kotimaisia rahaseuroja huomioimatta pelaajapalkat pysyivät yllättävänkin matalalla vaikkakin itse pelaajabudjetit saattoivat jo olla hyvinkin korkeita.
Tämäkin kaikki itse asiassa oli yllättävän samanlaista tilanteesta riippumatta kolmen korkeimman sarjatason väliltä puhuen.
Tosin myöhemmin erinäinen nk. Palkattomuus alkoikin kerääntyä lähinnä Jalkapallon 2. Divisioonaan/2-divisioonaan Jalkapallon 1. Divisioonan/1-divisioonan sijaan.
Varmaankin osin valtakunnallisen ja alueellisen sarja-asemankin vuoksi.
Äänestys
