|
Kommentaattori69
Poissa
|
|
Vastaus #126 : 24.08.2022 klo 12:30:51 |
|
Sunnuntain derby Tele2:lla oli Bajenin täyttä dominointia, Lindahl imuroi ekan ja ei mahtanut muille kahdelle mitään, 3-0 taulussa, jotka helposti olisivat voineet olla 6-0 tai 7-0. Suomalaisittain Bajenin kapteeni Eva Nyström jatkoi takalinjojen totaalista dominointia Simone Boye Sörensenin kanssa, ja on syytä nousta piakkoin Helmareiden avaukseen, ainakin kokeilemaan.
Finska Mur Anna Tamminen oli totutulla tasollaan, eli jäätävän kova, hyvä esimerkki siitä, että 27 tai kohta 28 vuotta ei ole ikä eikä mikään kehittyä kun valmennus ja olosuhteet sen mahdollistaa. Toukokuusta lähtien Anna on ollut itse varmuus, ja vahvuutena nimenomaan tasaisuus suorituksissa, mikä ehkä vielä viime vuonna oli ongelmana.
Adelina Engman oli katsomovuorossa, mikä oli varmasti pettymys, mutta kertoo Hammarbyn laadusta, nyt kun Jonna Andersson ja Simone Boye saapuivat, jokainen avauksen pelaaja on jollain maajoukkue-tasolla, ja penkilläkin on paljon syvyyttä luokkaa Emma Jansson, Hanna Folkesson.
Paikalla oli 8978 katsojaa, mikä on Damallsvenskanin kaikkien aikojen kolmanneksi eniten, Hammarby on siis vuoteen noussut sijoille 1,3, ja 5 kaikkien aikojen tilastossa.
Naisjalkapalloilijoista noin yleisesti kiinnostuneille kannattaa huomioida Matilda Vinberg, joka 19-vuotiaana sai kutsun Suomea vastaan tutustumaan A-maajoukkueeseen sekä Kyra Cooney-Cross, joka ei varmaan vuotta kauemmin Söderissä pysy ennenkuin maailman huippujoukkueet on kimpussa.
|
|
|
|
Kommentaattori69
Poissa
|
|
Vastaus #127 : 09.09.2022 klo 15:11:14 |
|
Damallsvenskanin päätöskierros piti pelata perjantaina klo 18 poissa miesten (ja katsojien) jaloista mutta fanien protesti sai asian muuttumaan, ja pelipäivä muutettiin lauantaille klo 12, että fanit pääsevät matkustamaan paikalle. Kiva lähteä Skåneen reissuun
|
|
|
|
Teleguy
Poissa
|
|
Vastaus #128 : 09.09.2022 klo 15:47:45 |
|
Damallsvenskanin päätöskierros piti pelata perjantaina klo 18 poissa miesten (ja katsojien) jaloista mutta fanien protesti sai asian muuttumaan, ja pelipäivä muutettiin lauantaille klo 12, että fanit pääsevät matkustamaan paikalle. Kiva lähteä Skåneen reissuun Uusi pelipäivä on siis 5.11. ja kaikki pelit alkaa samaan aikaan klo 12.00. Viimeinen kierros on 26.
|
|
|
|
Kommentaattori69
Poissa
|
|
Vastaus #129 : 10.09.2022 klo 18:40:32 |
|
Bajen dominoi Rosengårdin maanrakoon 2-0, experteille Hammarbyn nykyformi tuntuu olevan yllätys mutta joukkue oikeastaan jatkaa siitä mistä toukokuussa aloitti 9 voittoa 10 peliin, ja on ehdoton Damallsvenskanin huippujoukkue. Rosengårdia ei ole tuolla tavalla dominoitu vuosiin kotimaan kentillä.
Eva Nyström on noussut aivan huipputasolle ja täytyy ihmetellä, ettei Helmareissa saa minkäänlaista näyttöpaikkaa. On joukkueen kapteeni kun Alice Carlsson ei pelaa, joka kertoo henkisestä johtajuudesta pelikentän lisäksi.
Anna Tamminen jatkaa itsevarmuutena, ja Adelina Engmannilta hieno paluu.
Forza Bajen!
|
|
|
|
Teleguy
Poissa
|
|
Vastaus #130 : 10.09.2022 klo 19:35:57 |
|
Kyllä, olen aina ihmetellyt, miksi majuvalkut ovat niin sokeita Eva Nyströmin suhtteen.
|
|
|
|
Teleguy
Poissa
|
|
Vastaus #131 : 12.09.2022 klo 19:27:49 |
|
Vain 23 min. pelattu Djurgården-Vittsjö -peliä ja Jutta Rantala on upottanut pallon jo kahdesti Ruotsin (entisen) maajoukkuemaalivahdin Hedvig Lindahlin taakse Sällström syöttäjänä toisessa maalissa. E: Minka Vekkeli erotuomarina ! FT: Djurgården - Vittsjö 0-3 (0-2) E2: Rantalalla jo 8 maalia sarjassa ja on Vittsjön paras maalintekijä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.09.2022 klo 21:11:04 kirjoittanut Teleguy »
|
|
|
|
|
Kommentaattori69
Poissa
|
|
Vastaus #132 : 17.09.2022 klo 11:01:32 |
|
Bajen otti kuokkaan Kristianstadilta 3-1 hyvin kummallisessa ottelussa, Anna Tammisen sairastuttua Hannah Kohl imuroi 0-1 taukojohdon vaikka tuo helppo veto oli ainoa mitä kotijoukkue sai aikaan ensimmäisellä puoliajalla. Matsin olisi silloin pitänyt olla jo 0-3 mutta futis on joskus tätä ja ennenkaikkea maalintekopeli edelleen.
|
|
|
|
Teleguy
Poissa
|
|
Vastaus #133 : 22.09.2022 klo 16:26:53 |
|
|
|
|
|
Kommentaattori69
Poissa
|
|
Vastaus #134 : 23.09.2022 klo 15:32:04 |
|
Piti pari sataa swishata Uumajalle, toivottavasti pysyy pystyssä. Eskilstuna on ollut koko kauden samassa jamassa.
|
|
|
|
Teleguy
Poissa
|
|
Vastaus #135 : 24.09.2022 klo 19:20:03 |
|
Tämä on hieno ele kiekkoseuralta Efter Umeå IK:s besked om ett allvarligt ekonomiskt läge, så vill Björklöven hjälpa till genom att upplåta en sektion med sittplatser till UIK på de kommande två hemmamatcherna mot Vita Hästen och Almtuna där alla biljettintäkter på den sektionen går oavkortat till UIK.
|
|
|
|
Timoni
Poissa
Suosikkijoukkue: Ilves
|
|
Vastaus #136 : 24.09.2022 klo 21:51:04 |
|
No on kyllä. Hattu päästä!
|
|
|
|
Teleguy
Poissa
|
|
Vastaus #137 : 26.09.2022 klo 18:48:01 |
|
21. kierroksen päättävässä ottelussa Hammarby-Linköping, Linköping nousee voitolla sarjan kakkostilalle kahden pisteen päähän Rosengårdista. Hammarby majailee 5. sijalla ja eroa neloseen Häckeniin on 7 pistettä. Hammarbyn avauksessa ovat Anna Tamminen (mv.), Eva Nyström ja Adelina Engman. Linköpingin avauksessa Olga Ahtinen, vaihdossa Anna Koivunen (mv.).
Hammarby-Linköping 0-1 (0-0) 58. 0-1 Olga Ahtinen, tolppa, sisään Olga puhuu väldigt bra svenska Viaplayn haastattelussa! Olga on joukkueen kapteeni ja kingi
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.09.2022 klo 20:55:40 kirjoittanut Teleguy »
|
|
|
|
|
Kommentaattori69
Poissa
|
|
Vastaus #138 : 26.09.2022 klo 22:15:02 |
|
Linköping sai kaksi paikkaa josta unelmavedolla yksi maali. Linköpingin Klacken oli ensimmäinen tänä vuonna, joka tuli paikalle, propsit siitä Tuomarin illan kruunasi kotijoukkueelle annettu vapari, jonka antoi kumminkin vierasjoukkueen antaa. Niskalenkistä oli kuulunut Fischerille toinen keltainen, ja Cooney-Crossin pois linjalta tulleesta lonkkataklauksesta pilkku, mutta normi peli Damallsvenskanissa, järkyttävän huonoa tuomarointia. Tammiselta mahtava gameseivi lopussa, Nyström on aivan kurko taas kerran. En tiedä onko Vangsgaard ollut aiemmin yhtä pimennossa mutta Boye Sörensen näytti kaapin paikan tänään.
|
|
|
|
Stürmer
Poissa
Suosikkijoukkue: YJPKKÄ & Suomen naiset.
|
|
Vastaus #139 : 02.10.2022 klo 19:26:21 |
|
https://yle.fi/urheilu/3-12642581 Ruotsin liigan tämän hetken paras pelaaja tulee Suomesta – asiantuntijat kertovat, mikä tekee Helmareiden aliarvostetuimmasta pelaajasta niin hyvän
Olga Ahtinen on Ruotsin mestaruudesta kamppailevan Linköpingin kapteeni ja joukkueen tärkein pelaaja. Vastuu maajoukkueessa jäi Anna Signeulin aikakaudella pieneksi.
- - - Suomalaispelurin otteet eivät ole jääneet huomaamatta länsinaapurissa. – Suomalainen puolustava keskikenttäpelaaja, Linköpingin kapteeni Olga Ahtinen on Damallsvenskanin tämän hetken paras pelaaja. Hänellä on edessään vielä isoja asioita, arvostettu naisten jalkapalloon perehtynyt ruotsalaistoimittaja Mia Eriksson twiittasi.
Erikssonilla on väitteensä taakse myös dataa. Ahtinen on lisännyt joukkueensa maalinteon uhkaa ja tekee jatkuvasti joukkueen peliä edustavia tekoja. Hän lukeutuu monella mittarilla sarjan parhaimpiin pelaajiin. – Olga on kaikessa keskivertoa parempi. Se tekee hänestä niin uniikin: hän on niin hyvä niin monella osa-alueella. Kun katsotaan esimerkiksi hänen xT-lukemaansa, (expected threat), hän on sarjan paras pelaaja, Eriksson perustelee Yle Urheilulle puhelimitse.
|
|
|
|
Teleguy
Poissa
|
|
Vastaus #140 : 06.10.2022 klo 09:56:00 |
|
SVT: Ruotsin jalkapallon pääsarjan naisten joukkueilla talouskriisi – Helmareiden avainpelaajien työpaikat vaarassa.Ruotsin naisten jalkapallon pääsarjan Damallsvenskanin joukkueilla on merkittäviä taloushuolia, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.
Media kysyi taloudellisesta tilanteesta pääsarjan kaikilta 14 joukkueelta, joista monella on "taloudellisia kasvukipuja". Seuroista kerrotaan, että kulut ovat lisääntyneet samalla, kun tulot ovat pysyneet tasaisina. Ongelmana ovat lisäksi vähäiset katsojamäärät.
Edelliskaudella sarjan yleisökeskiarvo oli 538 katsojaa ottelua kohden. Ennen koronapandemiaa katsojia oli jopa 300 enemmän, kaudella 2019 keskiarvo 859 ja kaudella 2018 keskiarvo 894.
|
|
|
|
Kommentaattori69
Poissa
|
|
Vastaus #141 : 07.10.2022 klo 18:18:14 |
|
Tuohonkin keskiarvoon on hyvä huomioida Hammarbyn 13000 lisäkatsojaa Tele2-peleistä, eli muiden tilanne on paljon huonompi kuin 2019 jolloin Hammarby ei ollut luvuissa mukana.
Bajen keskiarvo on 2600 kun kaksi matsia jäljellä, joista Örebro tulee olemaan lähellä keskiarvoa. 2018 keskiarvo oli 1383, eli katsojamäärä on melkein tuplaantunut neljässä vuodessa.
|
|
|
|
Teleguy
Poissa
|
|
Vastaus #142 : 13.10.2022 klo 10:32:28 |
|
|
|
|
|
pallojalassa
Poissa
|
|
Vastaus #143 : 16.10.2022 klo 02:06:21 |
|
Tämä on huomattavasti tärkeämpi osoitus kun yhden toimittajan mielipide. Kuten aina sanon: älä koskaan kiellä menestystä. Onnittelut Olgalle.
|
|
|
|
haikaran uhri
Poissa
Suosikkijoukkue: Sarjataulukkofetisisti
|
|
Vastaus #144 : 16.10.2022 klo 16:14:57 |
|
Umeå IK - Djurgårdens IF 2-1 (1-1) Hieno puskumaali Katariina Kosola 2-1-johtoon. Lisäätietoa myöhemmin.
E: Ja se jäi myös voittomaaliksi. Umeå pelasi ensimmäisen puolen tunnin aikana kuin putoaja - epävarma, paljon turhia harhasyöttöjä. Vieraiden maalin jälkeen alkoi kotiyleisö pikkuisen lämmittämään ja jossakin vaiheessa "Ume" pääsi parempiin peliin. Tasoitusmaali ajassa 45+1. Toisella jaksolla ent. UEFA-Cup voittaja parempi ja ansaittu johtomaali. Lopussa osittain hienoa syöttöpeliä ja taistelua. Varsinkin Anni Miettunen piti pallon useasti hienosti vasemmalla sivurajalla. Kolmas suomalainen Vilma Koivisto alussa pari harhasyöttöä, mutta loppua kohti hyvä. Henna Honkanen ei pystynyt pelamaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 16.10.2022 klo 17:44:11 kirjoittanut haikaran uhri »
|
|
|
|
|
paavo annikki
Poissa
|
|
Vastaus #145 : 17.10.2022 klo 19:07:30 |
|
Milla-Maj Majasaari on pitkästä aikaa AIK:n maalilla juuri alkaneessa matsissa Hammarbytä vastaan. Majasaaren edellinen ottelu oli kesäkuun alussa ja silloinkin Bajen oli vastassa. AIK:n ykkösmaalivahdin paikan napannut Serina Backmark on tänään loukkaantumisen vuoksi sivussa. Kaisa Collin aloittaa penkiltä, ja vastapuolelta Anna Tamminen ja Eva Nyström ovat avauksessa, Adelina Engman vaihdossa.
|
|
|
|
Kommentaattori69
Poissa
|
|
Vastaus #146 : 18.10.2022 klo 19:26:28 |
|
Bajen dominoi kentällä, lehtereillä ja sisällön osalta: https://m.youtube.com/watch?v=oAB3Kk3JdoA. 14 minuutin YouTube-video matsista jossa meitä katsojia oli reilut 800 paikalla Skytteholmissa. Kannattaa tsekata alkusetit, niin ymmärtää ettei määrä aina merkitse mitään jos on laatua. Derbyistä puhdas saldo tänä vuonna, perjantaina uhrilampaana on BP Kanalplanilla.
|
|
|
|
Teleguy
Poissa
|
|
Vastaus #147 : 18.10.2022 klo 19:46:46 |
|
Bajen dominoi kentällä, lehtereillä ja sisällön osalta: https://m.youtube.com/watch?v=oAB3Kk3JdoA. 14 minuutin YouTube-video matsista jossa meitä katsojia oli reilut 800 paikalla Skytteholmissa. Kannattaa tsekata alkusetit, niin ymmärtää ettei määrä aina merkitse mitään jos on laatua. Derbyistä puhdas saldo tänä vuonna, perjantaina uhrilampaana on BP Kanalplanilla. Ei oikein muuta voi kun Bajenilla (eli Hammarby) on hieno kannattajakatras myös naisten otteluissa. Oma video laadukasta joukkueen hengen kuvausta. Suomalaisjoukkueet saisivat ottaa mallia, vaikka tuohon on toodella pitkä tie.
|
|
|
|
Kommentaattori69
Poissa
|
|
Vastaus #148 : 21.10.2022 klo 21:41:01 |
|
Kuten asiantuntijapiirissä tiedettiin, Kanalplanilla oli ylikävely kun Bajen murskasi BP:n 4-1, joka olisi voinut olla helposti luokkaa 8-1.
Tuon jengin kun saa täyteen iskuun niin sitä ei estä mikään, kuten Rosengård huomasi. Toki kysymys kuuluu saadaanko potentiaali ulosmitattua.
Anna pelasi varmasti, Eva taas kerran kentän hahmo. Adella ei kyllä nopeus riitä pakkina - mielenkiintoista nähdä millainen rooli löytyy jatkossa. Upea nainen, jonka näkisi jatkossa isommassa roolissa.
|
|
|
|
Kommentaattori69
Poissa
|
|
Vastaus #149 : 22.10.2022 klo 08:40:53 |
|
Jutta Rantala tehnyt vuoden jatkon Vittsjön kanssa (osui silmään kun yritin löytää miten ostaa lippuja niiden kotipeliin mikä on näköjään mahdotonta).
|
|
|
|
|
|