Juuhan Kraiff
Poissa
Suosikkijoukkue: SC Riverball
|
|
Vastaus #150 : 10.02.2022 klo 01:26:17 |
|
Todella yllättävää ettei Kakkoseen saada hommattua Ykkösen tason pelaajia. Totta kai voi saada. Se vaan vaatisi paksumman lompakon. Ja mielestäni on ihan kohtuullista verrata lähtijöitä samassa suhteessa eselliskauteen, sillä ensi kauteen kuitenkin lähdetään vain ja ainoastaan nousu mielessä, ja se vaatii käytännössä samantasoisen joukkueen, kuin viimekauden joukkue oli. Tottakai aina tulee vaihtuvuutta, ja niin pitääkin, mutta ne menetetyt pelaajat pitää pyrkiä aina lähtökohtaisesti korvaamaan samantasoisella tai paremmalla pelaajalla, jos nousua tavoitellaan uudestaan samaan sarjaan.
|
|
|
|
Mehtimäki
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO, Huuhkajat
|
|
Vastaus #151 : 10.02.2022 klo 07:51:20 |
|
Mikähän lienee seuran virallinen tavoite ensi kaudelle? En ole vielä jaksanut ottaa selvää, mutta kärkipään sijoitukset pitää olla tähtäimessä, se on selvä. En kuitenkaan lähtisi kasaamaan joukkueelle turhia paineita tyyliin "nousu on ainoa mikä kelpaa". Tässä on liian monta epävarmuustekijää kun on uusi valkku, nuorennusleikkaus ja koronasta aiheutuneet harmit treenaamisessa. Menihän JIPPO:n ykköseen nostaneen porukankin rakentamisessa vähintään pari vuotta ellei enemmänkin.
Mulla olisi toiveissa kausi, jossa keskitytään nuoren porukan kehittämiseen ja kasvattamiseen miesten peleihin. Jos nousu sitten sattuisi tulemaan niin hieno homma.
|
|
|
|
ex-adriano
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO, Karnevalistinen kannattajatyyli
|
|
Vastaus #152 : 10.02.2022 klo 17:11:32 |
|
Nousua pitää lähteä mielestäni hakemaan mutta ei siihen kuitenkaan pidä "hirttäytyä" mikäli ongelmia kauden aikana on, muuttujia on kuitenkin sen verran että mitään ultimatumeita ei pidä ruveta asettamaan.
|
|
|
|
Juuhan Kraiff
Poissa
Suosikkijoukkue: SC Riverball
|
|
Vastaus #153 : 12.02.2022 klo 13:54:14 |
|
Nousua pitää lähteä mielestäni hakemaan mutta ei siihen kuitenkaan pidä "hirttäytyä" mikäli ongelmia kauden aikana on, muuttujia on kuitenkin sen verran että mitään ultimatumeita ei pidä ruveta asettamaan.
Olet siis sitä mieltä, että jos tai pikemminkin kun niitä ongelmia kauden aikana tulee (kaikille joukkueille tulee) niin pitäisi heittää hanskat tiskiin ja sanoa, että "kyllä se nousun tavoittelu nyt oli tässä, koitetaan ensi vuonna uudestaan". Tuollaisella ideologialla Jippo pelaa vielä 10 vuoden päästä kakkosta, tai jopa alempana. Kun niitä ongelmia varmasti kauden aikana ilmenee, niin ne pitää ratkoa määrätietoisesti joukkueen kesken, ja edetä päämäärätietoisesti sitä yhtä ja ainoaa tavoitetta, eli nousua kohti. Vain sillä tavalla Joensuulaista futista saadaan kehitettyä ja jippoa seurana. Ei luovutus mentaliteetilla. Totta kai jos vaikkapa 3 kierrosta ennen sarjan päättymistä ollaan tilanteessa, jossa kärkeen on eroa 9 pistettä, ja loput vastustajat pitäisi perse kairata 10-0 maanrakoon saavuttaakseen nousu, niin on realistista todeta, ettei nousua tänä vuonna tule. Mutta missään nimessä ikinä ei pidä lähteä luovuttamaan kesken kauden ja luopua tavoitteista, vaikka ongelmia ilmenee.
|
|
|
|
ex-adriano
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO, Karnevalistinen kannattajatyyli
|
|
Vastaus #154 : 12.02.2022 klo 15:05:56 |
|
Olet siis sitä mieltä, että jos tai pikemminkin kun niitä ongelmia kauden aikana tulee (kaikille joukkueille tulee) niin pitäisi heittää hanskat tiskiin ja sanoa, että "kyllä se nousun tavoittelu nyt oli tässä, koitetaan ensi vuonna uudestaan". Tuollaisella ideologialla Jippo pelaa vielä 10 vuoden päästä kakkosta, tai jopa alempana.
Kun niitä ongelmia varmasti kauden aikana ilmenee, niin ne pitää ratkoa määrätietoisesti joukkueen kesken, ja edetä päämäärätietoisesti sitä yhtä ja ainoaa tavoitetta, eli nousua kohti. Vain sillä tavalla Joensuulaista futista saadaan kehitettyä ja jippoa seurana. Ei luovutus mentaliteetilla.
Totta kai jos vaikkapa 3 kierrosta ennen sarjan päättymistä ollaan tilanteessa, jossa kärkeen on eroa 9 pistettä, ja loput vastustajat pitäisi perse kairata 10-0 maanrakoon saavuttaakseen nousu, niin on realistista todeta, ettei nousua tänä vuonna tule. Mutta missään nimessä ikinä ei pidä lähteä luovuttamaan kesken kauden ja luopua tavoitteista, vaikka ongelmia ilmenee.
Vittu sä oot raskas tapaus :facepalm: Kuten sanoin, mitään ultimatumeita tai all-in -vetoja ei kannata kesken kauden hakea ja tähän tuskin mahdollisuuksia onkaan eli että haettaisiin isolla rahalla nousun takeeksi nimimiehiä tuomaan se nousu kauden päätteeksi. Eli että ensi kauden agenda ei ole nousu tai bust, tässä nyt ei olisi mitään järkeä. Ensi kauden joukkue tulee olemaan nuori ja osin kokematon, toki höystettynä muutamilla kokeneilla Jippo-pelureilla ja jos nousu sillä ryhmällä tulee niin mikäs sen loistavampaa mutta jos ei niin sitten vuoden päästä joukkue on kokeneempi ja silloin sitä nousua voikin lähteä hakemaan hieman isommalla vaihteella kun systeemit alkavat olla kaikille tutumpia/ruutinia on tullut tekemiseen enemmän. Mistään luovattamisesta en ole puhunut mitään, se oli taas vaihteeksi ihan sinun omaa koohottamista. Jos ja kun ongelmia tulee niin kukaan täällä tuskin epäilee sitä etteikö Okkonen ja kumppanit niitä pyrkisi kaikin keinoin ratkomaan.
|
|
|
|
Juuhan Kraiff
Poissa
Suosikkijoukkue: SC Riverball
|
|
Vastaus #155 : 12.02.2022 klo 18:56:47 |
|
Vittu sä oot raskas tapaus :facepalm:
Kuten sanoin, mitään ultimatumeita tai all-in -vetoja ei kannata kesken kauden hakea ja tähän tuskin mahdollisuuksia onkaan eli että haettaisiin isolla rahalla nousun takeeksi nimimiehiä tuomaan se nousu kauden päätteeksi. Eli että ensi kauden agenda ei ole nousu tai bust, tässä nyt ei olisi mitään järkeä. Ensi kauden joukkue tulee olemaan nuori ja osin kokematon, toki höystettynä muutamilla kokeneilla Jippo-pelureilla ja jos nousu sillä ryhmällä tulee niin mikäs sen loistavampaa mutta jos ei niin sitten vuoden päästä joukkue on kokeneempi ja silloin sitä nousua voikin lähteä hakemaan hieman isommalla vaihteella kun systeemit alkavat olla kaikille tutumpia/ruutinia on tullut tekemiseen enemmän.
Mistään luovattamisesta en ole puhunut mitään, se oli taas vaihteeksi ihan sinun omaa koohottamista. Jos ja kun ongelmia tulee niin kukaan täällä tuskin epäilee sitä etteikö Okkonen ja kumppanit niitä pyrkisi kaikin keinoin ratkomaan.
Harmi ettet pysty itsekriittiseen keskusteluun, ja avauksesi menevät henkilökohtaiselle tasolle. No toki se kertoo vain siitä, ettei sinulla itse aiheesta ole argumentteja, muuta kuin nuo mitä toistelet taas. Mutta niin, nousua tavoitellaan, ja toivotaan, että se saavutetaan mahdollisimman paikallisilla pelaajilla. Mitään all-in kautta rahallisesti ei tietenkään ole tulossa, kun sitä rahaa ei ole.
|
|
|
|
Maalittaja
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #156 : 12.02.2022 klo 21:38:38 |
|
Nyt en ole varma onko joukkueen omia tavoitteita vielä tuotu julki. Haasteliko se Okkonen jotain ympäripyöreitä niistä jo.. no anyways.
Se on toki eri asia kuin mitä kannattajat haluaa kukin tahollaan, tai jotenkin yhdessä asettaa.
Olisi kuitenkin hyvin mielenkiintoista nähdä ensin ketä joukkueessa pelaa. Aika vaikea on asettaa tavoitetta ennen kuin näkee käytettävissä olevan rosterin.
Ja kannattajana sitä haluaa aina että joukkue menestyy. Mutta pitkän aikavälin suunnitelmia tehdessä, lienee jopa urheiluorganisaatiolle kaikkein terveintä on asettaa tavoite realistisesti.
Historia velvoittaa ja niin edelleen, eikä voi tietää millä keinoilla tuleva kausi operoidaan, mutta kamalan vaikea on ainakin tässä vaiheessa itse asettaa mitään tavoitetta, kun ei ole joukkue vielä kasassa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 12.02.2022 klo 23:21:00 kirjoittanut Maalittaja »
|
|
|
|
|
ex-adriano
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO, Karnevalistinen kannattajatyyli
|
|
Vastaus #157 : 13.02.2022 klo 00:35:45 |
|
Harmi ettet pysty itsekriittiseen keskusteluun, ja avauksesi menevät henkilökohtaiselle tasolle. No toki se kertoo vain siitä, ettei sinulla itse aiheesta ole argumentteja, muuta kuin nuo mitä toistelet taas.
Sinä olet kyllä ihan viimeinen jolla on varaa kritisoida/syyttää toisia tällaisesta.
|
|
|
|
Juuhan Kraiff
Poissa
Suosikkijoukkue: SC Riverball
|
|
Vastaus #158 : 13.02.2022 klo 14:04:40 |
|
Sinä olet kyllä ihan viimeinen jolla on varaa kritisoida/syyttää toisia tällaisesta. Noi sun tyhjät lauseet ei tuo nyt mitään lisäarvoa tälle topikille. Itse otsikkoon, kellään tietoa milloin alkaa Jipon osalta Suomen Cup ja mikä se reenimatsien aikataulu oli
|
|
|
|
Keravan faija
Poissa
Suosikkijoukkue: PKKU & Jippo
|
|
Vastaus #159 : 13.02.2022 klo 14:44:58 |
|
Itse otsikkoon, kellään tietoa milloin alkaa Jipon osalta Suomen Cup ja mikä se reenimatsien aikataulu oli Kakkosen jengit aloittaa rundilla kolme, joka pelataan 7.–17.4. ja arvotaan 24.3. eli pitkä odotus luvassa vielä.
|
|
|
|
ex-adriano
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO, Karnevalistinen kannattajatyyli
|
|
Vastaus #160 : 14.02.2022 klo 18:38:05 |
|
Noi sun tyhjät lauseet ei tuo nyt mitään lisäarvoa tälle topikille.
Samat sinne.
|
|
|
|
|
ex-adriano
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO, Karnevalistinen kannattajatyyli
|
|
Vastaus #162 : 15.02.2022 klo 20:01:27 |
|
Wilille hyvät jatkot lätäkön toiselle puolelle, harmi että sopiva rooli löytyi vasta loppukaudesta. Alkukausi meni vähän hukkaan väärällä paikalla.
|
|
|
|
Yltiöoptimisti
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #163 : 15.02.2022 klo 23:13:31 |
|
Kakkosjoukkuetta ei tosiaan tainnut ensi kaudelle tulla, ja LehPa jatkaa farmina. Hyvä homma, että nuorisolle löytyy peliaikaa Kolmosesta.
|
|
|
|
Maalittaja
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #164 : 17.02.2022 klo 10:38:26 |
|
Täytyy sanoa - Will oli viime kauden ehkä pahin pettymys. Ikävä sanoa toisen tekemisestä, mutta ei mennyt ainakaan minun odotusten mukaisesti. Jonkin sortin riski kai hän olikin, mutta ei kyllä vastannut siihen huutoon mitä varmasti lähdettiin hakemaan. En tiedä millainen oli taloudellinen riski hänen suhteen, mutta ilmeisesti hänelle ihan palkkaakin maksettiin. Hyvät jatkot toki ja toivottavasti menee paremmin tulevaisuudessa. Ja kuten todettu, ei se välttämättä pelaajan vika ole jos ei kuleksi, mutta kyllä se osittain on.
Kakkosjoukkueen tulemista itse odotin huhujen perusteella kovasti, mutta on kait se aika hankalakin saada toteutettua. Ajattelisin että pitäisi saada suuri määrä nälkäisiä nuoria junnuista ylikasvaneita (tai kasvamassa olevia) pelaajia ja muutama kokenut johtaja ja roolimalli sinne. Ei varmasti ihan helppo toteuttaa tästä pelaajapoolista. Toivottavasti se kuitenkin jossain vaiheessa tulee. Onhan siinä seurallekin hommaa toista jengiä pyörittää. Aika pienillä taustoilla JIPPOkin toimii kuitenkin.
Farmikuviot ovat tietyllä tapaa valmiimpia paketteja, mutta niissä on omat sudenkuoppansa. Onneksi LehPan kanssa on toiminut nyt jollain tavalla tuo ja lähiakoina on tullut onnistuneita ratkaisuja useiden pelaajien kohdalla.
Ja aiempaan vahvistuskeskusteluun: pidän kyllä Piiraista vahvistuksena myös. Ainakin nyt ennen kuin on nähty miestä kertaakaan tolppien välissä.
|
|
|
|
Underdogg
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat & JIPPO
|
|
Vastaus #165 : 17.02.2022 klo 12:00:44 |
|
Ja aiempaan vahvistuskeskusteluun: pidän kyllä Piiraista vahvistuksena myös. Ainakin nyt ennen kuin on nähty miestä kertaakaan tolppien välissä.
Sama tähän. En muista oliko KTP:n topaasissa vai tässä, missä joku kotkalainen sanoi että olisi kelpuuttanut Piiraisen ensi kauden ykköseksi Ykköseen.
|
|
|
|
Yltiöoptimisti
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #166 : 17.02.2022 klo 17:45:40 |
|
Kakkosvalmentajaa ei ole vielä löytynyt, mutta saatiinpahan ainakin fysiikkavalmentaja Okkosen työtaakkaa keventämään. Sunnuntaina olisi ohjelmassa harjoitusottelu PEPO:a vastaan Rantakylässä. Sisään pääsee kausarilla tai viiden euron irtolipulla. Kotiin jääville tarjolla striimi samaan viiden euron hintaan. https://jippo.eventiolive.fi/
|
|
|
|
lucifer
Poissa
|
|
Vastaus #167 : 17.02.2022 klo 22:30:07 |
|
Striimaako Karjalainen tuon sunnuntaisen PEPO-höynän?
|
|
|
|
Yltiöoptimisti
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #168 : 17.02.2022 klo 23:07:09 |
|
Striimaako Karjalainen tuon sunnuntaisen PEPO-höynän?
Karjalaisesta en tiedä, mutta yhtä viestiä ylempänä on linkki Jipon verkkokauppaan, josta saa ostettua katseluoikeuden seuran tarjoamaan striimiin.
|
|
|
|
lucifer
Poissa
|
|
Vastaus #169 : 17.02.2022 klo 23:47:45 |
|
Karjalaisesta en tiedä, mutta yhtä viestiä ylempänä on linkki Jipon verkkokauppaan, josta saa ostettua katseluoikeuden seuran tarjoamaan striimiin.
Jaa, eli ns. vähän alusta Mutta erinomainen homma, Joensuussa nämä osataan!
|
|
|
|
ex-adriano
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO, Karnevalistinen kannattajatyyli
|
|
Vastaus #170 : 18.02.2022 klo 00:47:16 |
|
Xavin hymylle Tervetuloa!
|
|
|
|
Keravan faija
Poissa
Suosikkijoukkue: PKKU & Jippo
|
|
Vastaus #171 : 18.02.2022 klo 09:25:29 |
|
Olin vähän huolissani, että heikkeneekö mahdollisuudet seurata pelejä etänä Kakkosessa, mutta hienoa jos siihen on kehitelty oikein liiketoimintaakin. Striimikausari voisi olla kiva, jos lähtee toimimaan.
|
|
|
|
Yltiöoptimisti
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #172 : 19.02.2022 klo 13:57:01 |
|
Ennakkoa huomiselle. On kyllä harvinaisen kova kiima harjoitusottelua kohtaan, vaikkei näistä lähtökohdista varsinaisesti pysty hyvännäköistä peliä odottamaan, tai välttämättä tulostakaan. Mielenkiinnolla kuitenkin odotan, millaisella porukalla päästään pelaamaan, minkälaista kaveria on testissä, millaisella ryhmityksellä vedetään ja onko pelisuunnitelman suhteen havaittavissa punaista lankaa.
|
|
|
|
bolero
Poissa
|
|
Vastaus #173 : 20.02.2022 klo 10:13:57 |
|
Voiko ottelun striimin katsoa jälkeenpäin tallenteena?
|
|
|
|
Yltiöoptimisti
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #174 : 20.02.2022 klo 12:23:07 |
|
Kohta mennään. 16 sopimuspelaajasta sivussa puolustajat Harju, Åhman ja Juurinen sekä hyökkäyksestä Turunen. Kentällä kolme puolustajaa, joista kaksi vasempia laitapakkeja (Ti. Tahvanainen, Viitaniemi) sekä yksi toppari (Kela). Olisikohan keskikenttäpelaajista sitten Kettunen puolustuksessa, mene ja tiedä. Testimiehistä avauksessa "Fujimora", joka on ilmeisesti sama mies kuin tammikuussa PK-35:n testissä ollut laitahyökkääjä (?) Ryohei Fujimura. Penkillä keskikenttäpelaaja Lari Liukkonen, joka nousi toissa kaudella 18-vuotiaana Okkosen valmentamassa FCV:ssä avauskokoonpanon pelaajaksi, mutta viime kaudella otteluita on syystä tai toisesta kertynyt vain muutama. Sopimuksettomista penkillä myös Miika Vainikainen ja Terrence Smith. Puolustus kyllä vähän hirvittää, kun muutenkin kapeasta porukasta puolet puuttuu. Voiko ottelun striimin katsoa jälkeenpäin tallenteena?
Ei hajua, mutta kooste varmaan ainakin tulee.
|
|
|
|
|
|