Pelikaani88
Poissa
|
|
Vastaus #175 : 20.02.2022 klo 14:10:49 |
|
Lippua ostaessa kertoo, että myyntiaika on päättynyt. Lipunmyynti striimiin loppui klo 14? Enää ei pääse linjoille?
|
|
|
|
Yltiöoptimisti
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #176 : 20.02.2022 klo 14:23:39 |
|
Näin taitaa tuo ryhmitys mennä: Fujimura To. Tahvanainen Nissinen Niemeläinen Sottinen Kettunen (c) Ti. Tahvanainen Kela Viitaniemi Saarenkunnas Piirainen E: HT 0-0. Suhteellisen tasainen avausjakso, vaikka PEPO pitikin enemmän palloa, ja sai lopussa paineen myötä jokusen kulmapotkun. Varsinaisia maalipaikkoja ei kummallakaan ollut, tosin molemmissa päissä oli kertaalleen rankkarivihellys ainakin striimin perusteella lähellä. Jipon 17-vuotiailta toppareilta, etenkin Kelalta, varsin ennakkoluulotonta tekemistä pallon kanssa ja ilman. Japanin mies ei esittänyt vielä oikein mitään, mutta eipä moni muukaan ylöspäin. FT 0-1. Lukuisat vaihdot sekoittivat ja avasivat peliä sen verran, että molemmille avautui viimeisen 15-20 minuutin aikana muutama hyvä maalipaikka. Jippo ei päässyt ylärimaa lähemmäs, mutta PEPO onnistui yhdessä paikoistaan viitisen minuuttia ennen loppua. Eihän näitä harjoitusotteluitakaan mielellään häviä, mutta ihan kelpo vääntö kuitenkin varamiehisellä/puolivalmiilla porukalla vaikeista lähtökohdista vailla pelituntumaa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 20.02.2022 klo 16:05:36 kirjoittanut Yltiöoptimisti »
|
|
|
|
|
Yltiöoptimisti
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #177 : 21.02.2022 klo 23:52:13 |
|
|
|
« Viimeksi muokattu: 22.02.2022 klo 10:00:44 kirjoittanut Yltiöoptimisti »
|
|
|
|
|
Lasitten
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO & TPV & FC HERTTA
|
|
Vastaus #178 : 28.02.2022 klo 11:00:35 |
|
Mehtimäen tekonurmikenttä uusitaan tänä keväänä, ja se on pelikäytössä näillä näkymin heinäkuussa. Samalla otetaan käyttöön kentän alle asennetut lämmitysputket.
– Lämmitys maksaa, ja pitää miettiä, miten se on järkevä tehdä syksyllä ja keväällä. Samalla otetaan huomioon, ettei ratkaisu syö Rantakylän jalkapallohallin käyttöä ja halliyhtiön tuloja.
Pelataanko siis pelejä enemmän keskuskentällä? Mutta hyvänä uutisena liikuntatoimenjohtaja kertoo vuodelle 2024 suunnitellun nykyisten konttien tilalle uutta huoltorakennusta Mehtimäelle, johon voisi yhdistää katsomo- ja palvelualueen.
|
|
|
|
Yltiöoptimisti
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #179 : 28.02.2022 klo 11:15:48 |
|
Pelataanko siis pelejä enemmän keskuskentällä?
Touko-kesäkuun pelit pyritään pelaamaan keskarilla, sikäli kun kaupunki ehtii saada nurmen kuntoon ja sallii pelaamisen sillä. Viime syksyn kenttäfarssia muistellessa en itse kyllä usko, että kaupungin uunot saisivat kenttää pelikuntoon ennen juhannusta. Tai sitten saavat, mutta eivät anna lupaa pelata. Päitä pitäisi kyllä saada vadille jo tuosta Mehtimäen nurmen asentamisen aikataulusta. Jumalauta heinäkuussa valmis.
|
|
|
|
ex-adriano
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO, Karnevalistinen kannattajatyyli
|
|
Vastaus #180 : 01.03.2022 klo 00:52:44 |
|
Päitä pitäisi kyllä saada vadille jo tuosta Mehtimäen nurmen asentamisen aikataulusta. Jumalauta heinäkuussa valmis.
Let's puuhastellaan " "
|
|
|
|
Underdogg
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat & JIPPO
|
|
Vastaus #181 : 01.03.2022 klo 10:44:23 |
|
Kauhukuva: Mehtimäen putkiremppa valmis heinäkuussa. Kaupungit tampiot ei anna pelata Keskarilla kun moukarinheittäjien pitää treenata piirinmestaruuskisoihin. Hallissa ei kyllä perkele pelata, ellei Koilispuistossa ole jotain puolta metriä lunta kentällä touko-kesäkuussa.
|
|
|
|
Duracel
Poissa
|
|
Vastaus #182 : 01.03.2022 klo 16:45:21 |
|
Onko Rantakylän kenttä vielä käytössä ? Riverball’han skulas Kakkosta siellä 2010-luvulla
|
|
|
|
Yltiöoptimisti
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #183 : 01.03.2022 klo 18:12:51 |
|
Saatiin puheiden perusteella oikein potentiaalinen kaveri keskikentälle. Sikäli kun pääsee täyteen pelikuntoon ja pysyy jotakuinkin ehjänä. Onko Rantakylän kenttä vielä käytössä ? Riverball’han skulas Kakkosta siellä 2010-luvulla
Siinä paikalla on nykyään juuri tuo halli, jossa Jippo harjoittelee ja pelaa, kun ulkokentät ovat lumen tai rempan murjomina.
|
|
|
|
Maalittaja
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #184 : 01.03.2022 klo 21:57:13 |
|
Liukkonen vaikuttaa tosiaan tarinan perusteella oikein kiinnostavalta värväykseltä.
Liekö Fujimorille tulossa sopparia kouraan? Oli ollut ilmeisesti vikkelä ja vaarallinen harkkapelissä.
Piiraista ei ilmeisesti liiemmin koeteltu Lappeen toimesta, mutta oli hoitanut tonttinsa hyvin.
Sekä JIPPO että PEPO taisivat touhuta aika varamiehisenä, mutta ihanhan tuo on lupauksia herättävä eka treenimatsi. Noh näistä nyt ei voi kovin pitkälle meneviä arvioita tehdä, mutta siitä se alkaa rakentumaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 01.03.2022 klo 21:59:18 kirjoittanut Maalittaja »
|
|
|
|
|
ex-adriano
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO, Karnevalistinen kannattajatyyli
|
|
Vastaus #185 : 01.03.2022 klo 23:52:03 |
|
Siinä paikalla on nykyään juuri tuo halli, jossa Jippo harjoittelee ja pelaa, kun ulkokentät ovat lumen tai rempan murjomina.
Vai tarkoittikohan kysyjä Koilispuiston (vai mikä se nyt oli) kenttää missä pelattiin mm. legendaarinen cup-matsi Lahtea vastaan kinosten ympäröimänä? Tervetuloa Lari!
|
|
|
|
Ratana
Poissa
Suosikkijoukkue: Jippo
|
|
Vastaus #186 : 03.03.2022 klo 20:04:11 |
|
Vai tarkoittikohan kysyjä Koilispuiston (vai mikä se nyt oli) kenttää missä pelattiin mm. legendaarinen cup-matsi Lahtea vastaan kinosten ympäröimänä? Tervetuloa Lari! Ei tarkoittanut. Riveri pelas kakkosta nimenomaan Rantakylän vanhalla nurmella, joka oli just samalla paikalla kuin se halli nykyään.
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.03.2022 klo 20:06:17 kirjoittanut Ratana »
|
|
|
|
|
Yltiöoptimisti
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #187 : 03.03.2022 klo 22:41:38 |
|
Leveyttä keskikentälle. Mielenkiintoista nähdä, miten yksi kausi isossa roolissa Mikkelissä on miestä kehittänyt.
|
|
|
|
Underdogg
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat & JIPPO
|
|
Vastaus #188 : 04.03.2022 klo 13:54:46 |
|
Nyt taitaa kasassa olla 22 sopimusta, eli kovin montaa täsmähankintaa tuskin enää tulee. Varmaan kriittisin olisi nyt saada se kakkosvalmentaja. Eihän tässä juuri ole pelejä tullut nähtyä, mutta en voi olla spekuloimatta "ykkösavauksella".
------Turunen-----------Tahvis-- -Saarenkunnas-Kettunen-Liukkonen/Niemeläinen-Nissinen -Tinke----Harju------Åhman----Juurinen/Viitaniemi?
------------Turunen---------Tahvis------------- --Saarenkunnas-Niemeläinen/Liukkonen/Vainikainen-Juurinen --------------------------Kettunen-------- -------------Tinke-----Harju-------Åhman------
Maalilla luonnollisesti Piirainen ja penkillä Yletyinen, Viitaniemi, Vainikainen/Niemeläinen/Liukkonen, Kela, Sottinen.
Eihän tässä vielä tiedä, vannooko Okkonen kolmen topparin linjaan vai luottaako perinteiseen neljän miehen puolustuslinjaan. Mutta jos jotain saisi vielä toivoa, niin yksi laadukas ja monikäyttöinen laitapelaaja ei tekisi pahaa. Hyökkäykseen ja keskisektorin k-kenttäpelaajien osalta on kyllä hyvin vaihtoehtoja ja kilpailua.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.03.2022 klo 14:00:04 kirjoittanut Underdogg »
|
|
|
|
|
Yltiöoptimisti
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #189 : 04.03.2022 klo 14:33:48 |
|
Joulukuun KuPS Akatemia- ja helmikuun PEPO-matsissa Jippo pelasi neljän puolustuslinjalla, ja keskikentällä oli nähdäkseni alaspäin osoittava kolmio. Vaikka etenkin Niemeläinen prässäsi välillä ylhäällä, niin mielestäni kentällä oli vain yksi keskushyökkääjä. Laitapelaajat taas olivat ennemmin laitahyökkääjiä kuin linkkejä, joten piirtäisin itse noiden otteluiden ryhmitykset muotoon 4-3-3 tai 4-1-2-3. Hyökkäyspäähän/laidalle on tosiaan testattu miestä jos toistakin, ja se Fujimura taitaa vielä olla mukana (?). Toivoisin kuitenkin yhtä täsmävahvistusta myös puolustusosastoon, joka on melkoisen ohut tällä hetkellä.
|
|
|
|
Yltiöoptimisti
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #190 : 08.03.2022 klo 19:07:47 |
|
SOPIMUSPELAAJAT (8.3.) 1. Pyry Piirainen (2022+1) Linkki 22. Remu Koikkalainen (2022) Linkki X. Erkka Oikarinen (2022) Linkki 3. Jens Harju (2022) Linkki 5. Jere Juurinen (2022) Linkki 7. Timo Tahvanainen (2022) Linkki 16. Topi Kela (2022) Linkki 24. Jesse Åhman (2022) Linkki 25. Eetu Viitaniemi (2022) Linkki X. Niko Hukka (2022) Linkki 17. Niko Niemeläinen (2022) Linkki 21. Niklas Sottinen (2022) Linkki 23. Sauli Kettunen (2022) Linkki 26. Santeri Saarenkunnas (2022) Linkki x. Lari Liukkonen (2022) Linkki x. Miika Vainikainen (2022) Linkki 9. Toni Tahvanainen (2022) Linkki 10. Aleksi Nissinen (2022) Linkki 28. Aake Yletyinen (2022) Linkki 30. Miro Turunen (2022) Linkki X. Veeti Piiparinen (2022) Linkki X. Terrence Smith (2022) Linkki Nyt taitaa tosiaan olla enää yksittäisiä täsmävahvistuksia vailla.
|
|
|
|
Yltiöoptimisti
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #191 : 23.03.2022 klo 19:07:03 |
|
Nyt taitaa tosiaan olla enää yksittäisiä täsmävahvistuksia vailla.
Ryolle soppari. Toivotaan, että osoittautuu tekijämieheksi. Okkosen kommentit lupaa ainakin hyvää. Olisikohan joukkue nyt jopa valmis? Itse kaipaisin edelleen sitä puolustuspään vahvistusta, mutta ei ole kyllä kuulunut mitään huhuja sellaisesta. E: Huomenna klo 13 alkaen Suomen Cupin 3. kierroksen arvonta. Liigajoukkueista samassa korissa Jipon kanssa FC Lahti, Ykkösen joukkueista JäPS, KTP, MP ja PEPO, Kakkosen joukkueista muiden muassa JJK ja FCV. Toivoisin kuitenkin jotain eksoottista alasarjajengiä vastaan.
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.03.2022 klo 19:21:16 kirjoittanut Yltiöoptimisti »
|
|
|
|
|
Underdogg
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat & JIPPO
|
|
Vastaus #192 : 23.03.2022 klo 19:54:45 |
|
Toivoisin kuitenkin jotain eksoottista alasarjajengiä vastaan.
MP tai FCV sieltä kuitenkin tulee. Ryolle.
|
|
|
|
ex-adriano
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO, Karnevalistinen kannattajatyyli
|
|
Vastaus #193 : 23.03.2022 klo 23:35:36 |
|
Onhan siellä mahdollisuudet jopa derbyynkin jos Riveri voittaa ensin oman pelinsä.
|
|
|
|
Yltiöoptimisti
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #194 : 24.03.2022 klo 13:23:52 |
|
|
|
|
|
Lasitten
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO & TPV & FC HERTTA
|
|
Vastaus #195 : 24.03.2022 klo 15:54:16 |
|
Kai sitä nyt Rääkkylään saakka voidaan päästä reissulle? Laitan rahani NiemUlle.
|
|
|
|
Yltiöoptimisti
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO
|
|
Vastaus #196 : 24.03.2022 klo 16:09:13 |
|
Kai sitä nyt Rääkkylään saakka voidaan päästä reissulle? Laitan rahani NiemUlle.
Vierasreissu Niemiseen ois mahtavaa. Harmi vaan, ettei kenttä taida ehtiä pelikuntoon. NiemU - Keltik pelataan kuulemma Ylämyllyllä, jossa näköjään on näin maaliskuussa pelikunnossa oleva ulkokenttä. Toista se on Joensuussa.
|
|
|
|
Jipotin
Poissa
|
|
Vastaus #197 : 25.03.2022 klo 20:37:37 |
|
Vierasreissu Niemiseen ois mahtavaa. Harmi vaan, ettei kenttä taida ehtiä pelikuntoon. NiemU - Keltik pelataan kuulemma Ylämyllyllä, jossa näköjään on näin maaliskuussa pelikunnossa oleva ulkokenttä. Toista se on Joensuussa.
Joensuu kaupunki on tunnettu suomessa esimerkkinä jalkapallon syrjinnässä. Eikös Seppo Eskelinen ole oman oksan onkijana eduskunnassa ja kannattamssa Riveriä menestymään, mutta oma hiekkalaatikko on unohtunut?
|
|
|
|
Rii Tii Tii
Poissa
|
|
Vastaus #198 : 26.03.2022 klo 14:33:10 |
|
Osaisikohan joku kertoa että mitä Mehtimäen kehittämisprojektille kuuluu? Putoamisen myötä ei taida nurmen kanssa puuhailun lisäksi muuta tapahtua?
|
|
|
|
Lasitten
Poissa
Suosikkijoukkue: JIPPO & TPV & FC HERTTA
|
|
Vastaus #199 : 26.03.2022 klo 14:55:29 |
|
Osaisikohan joku kertoa että mitä Mehtimäen kehittämisprojektille kuuluu? Putoamisen myötä ei taida nurmen kanssa puuhailun lisäksi muuta tapahtua?
Ainakin Karjalaisessa 7.10.2021 liikuntajohtaja kertoo näin: Mehtimäen tekonurmikentälle on tarkoitus tehdä myöhemmin huoltorakennus jalkapallokentän ja tenniskenttien väliin. Rakennuksessa olisi pukuhuoneet, pesutilat ja varasto sekä katsomot molempien kenttien suuntaan. Tulevaisuuteen kuuluu myös jalkapallokentän valaistuksen uusiminen.
- Kehitystä mietitään rahoituksen ja Ykkösen lisenssin näkökulmasta. Myös peliajoilla voidaan säädellä, tarvitaanko käyttöön valaistusta.
Jalkapalloseura Jippo on visioinut Mehtimäen tekonurmelle kunnollista jalkapallostadionia. Jippo on putoamassa ensi kaudeksi Kakkoseen.
- Mehtimäen tekonurmikentän kehittämistä jatketaan joka tapauksessa, vaikka sarjataso muuttuisikin välillä. Toki on katsottava, mitä tarvitaan, sillä Kakkosessa ei ole samanlaisia vaatimuksia esimerkiksi valaistuksen osalta kuin Ykkösessä. Rehellisesti perstuntumalla arvaan, että hetkeen ei projekti etene ilman yksityistä rahaa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 26.03.2022 klo 14:58:04 kirjoittanut Lasitten »
|
|
|
|
|
|
|