Lähdimme syyslomalle Tansaniaan koronaa karkuun. Maa vaati ennakkotestin, muuten matkustaminen oli niin helppoa kuin tähän maailman aikaan nyt voi olla. Aurinko, meri ja hyvä ruoka hemmottelivat kyllä mieltä, mutta myös peliin oli päästävä.
Tansanian jalkapalloa hallitsee Dar es Salaamin kaksi suurta, Simba ja Yanga (Young Africans). Seurat ovat voittaneet yhtä lukuun ottamatta kaikki mestaruudet 2000-luvulla jokseenkin tasatahtiin. Simba on voittanut Tansanian mestaruuden nyt neljästi putkeen Yangan vietyä kolme edellistä. Kumpikin joukkue on voittanut mestaruuden 22 kertaa historiansa aikana. Itä-Afrikan seurojen mestaruusturnauksesta Simballa voittoja on ennätykselliset kuusi, Yangalla yksi vähemmän.
Kahden suuren derby ei sattunut kohdalle tällä kertaa. Otteluksi valikoitui Simba vastaan Coastal Union. Coastal Union on perinteikäs seura Tangasta, mutta menestystä seura on päässyt haistelemaan vain 1980-luvulla.
Simban vuosibudjetti on suuruudeltaan miljoonia euroja. Pelaajista seitsemän valittiin Tansanian ja yksi Malawin maajoukkueeseen marraskuun maaotteluihin. Joukkueella on Instagramissa seuraajia 3,1 miljoonaa, jolla kyläseurat kuten Napoli, Leverkusen, Newcastle, Marseille ja Glasgow Rangers jäävät kauaksi taakse.
Peliin matkustin Uberillä. Koska ajomatka oli pitkä, puolisen tuntia, kävi kuski matkan aikana tankilla. 10.000 paikallista shillinkiä, vajaa neljä euroa, riittä hieman yli neljään litraan bensiiniä. Sen enempää ei köyhän kannata tankata, ettei tankissa ole vahingossa ruokarahatkin. Tarinoin ajomatkan aikana kuskin kanssa, ja tämä oli tyytyväinen kun turistia kiinnosti paikallinen jalkapallo.
Lippuja olisi saanut ennakkoon eri puolilla kaupunkia sijaitsevista myyntipisteistä ja ilmeisesti netistäkin. Turhan suuri osa ohjeistuksesta oli joko swahiliksi tai ostaminen vaati paikallisia mobiilimaksumenetelmiä, joita ei huvittanut alkaa virittelemään. Olin siten jättänyt lipun oston portille. Stadionille päästyäni kuski kysyi, tahdonko hänen auttavan lipun ostossa. Mietin, koijataanko tässä apinaa, mutta koska ilta hämärsi ja ottelun alku lähestyi, en torjunut tarjousta.
Jonotuksen jälkeen selvisi, että tästä ensimmäisestä kojusta sai lippuja vain jos älykortti löytyi ennestään.
Lippupisteen vieressä myytiin herkkuja peliin
Seuraavaksi siirryimme
jonottamaan rivittämään aidan viereen. Tästäkin sai loppujen lopuksi lippuja vain älykortille. Onneksi oli paikallinen opas mukana, en varmaan olisi löytänyt vääriä jonoja omatoimisesti
Lopulta seuraavan aidan raosta saimme älykortit ja liput. Kuski oli tässä vaiheessa päättänyt lähteä mukaan peliin. Älykortti maksoi noin kolmekymmentä senttiä. Kuski käski pitää kortin tallessa tulevia pelejä varten, ettei minun tarvitse haaskata rahaa uuteen.
Ottelu pelattiin Benjamin Mkapa -stadionilla. Kiinalaisten rakentama stadion avattiin 2007 ja vetää 60.000 katsojaa. Nyt paikalla oli joitain tuhansia. Meteli oli silti kova vuvuzelojen vuoksi. Muutama ryhmä katsomossa myös rummutti ja tanssi. Stadion oli teknisesti moderni ja vastasi eurooppalaisia turvavaatimuksia. Sisään kuljettiin aidoilla erotettuja kulkuväyliä ja älykortin avulla pääsi pyöröportista läpi yksi henkilö kerrallaan.
Puoliaikamyynti oli melko suppea. Ottelun aikana sen sijaan kiersi jos jonkinmoista ruokakauppiasta. Tarjolla olisi ollut kaikkea pähkinöistä kanansiipiin. Olutta ei stadionilta saanut.
Ottelu pelattiin käytännössä yhteen maaliin. Simba hallitsi ja Coastal union räpisteli vastaan. Kulmatkin Simba vei 14-1. Tuomarilla ei kestänyt homma hanskassa. Kortti pysyi taskussa, vaikka miehiä kannettiin paareilla kentältä ja jouduttiin vaihtamaan pois. Taisi tulla enemmän loukkaantumisia taklauksista kuin keltaisia kortteja. Yksi punainen nostettiin myös kummallekin joukkueelle. Lopputuloksena nihkeä 0-0.
Uberkuski kyyditsi takaisin hotellille. Kaikkien taiteen sääntöjen vastaisesti en ollut keskustellut hinnasta yhtään mitään stadionille saapumisen jälkeen. Kuski oli vaikuttanut asialliselta kaverilta, vaikkei lipunmyynti meinannutkaan löytyä, joten luotin mieheen. Lopulta hintapyyntö ”opastuksesta” sekä puolen tunnin paluukyydistä ja miehen itselleen maksamasta ottelulipusta oli 15.000 paikallista eli 5,75 euroa. Maksoin tyytyväisenä, taisin vähän pyöristää ylöspäinkin.
Satunnaisia muita huomioitaKoronarajoituksia ei maassa juuri näkynyt. Ensimmäisen hotellin buffetista ruokia noutaessa joutui käyttämään maskia, toisessa aamupala poimittiin kertakäyttöhanskoja käyttäen. Muuten kaupungilla ja ravintoloissa ei näkynyt käsidesiä kummempia varotoimenpiteitä, eikä maskeja ollut kenelläkään. Olemattomista rajoituksista huolimatta korona oli aiheuttanut runsaasti ongelmia maassa. Turistit katosivat, ja vienti esimerkiksi naapurimaihin hyytyi. Seurauksena on runsaasti työttömyyttä ja köyhyyttä, talous on vielä kaukana koronaa edeltävästä ajasta. Sansibar - Dar es Salaam -lautalla oli jopa joku varoitustaulu, muuten ei koronasta ohjeistusta näkynyt.
Kiinalaiset eivät peittele rooliaan Afrikan uusina …. avustajina sen enempää katuvalopylväissä
kuin lentokentän läpivalaisulaitteissakaan
Paikallisessa ravintolassa ei jäänyt epäselväksi, kumpiko on miesten WC
Tasokkaassa paikallisessa supermarketissa oli hämmästyttävän laaja valikoima eri aromilla varustettuja savukepapereita. Kyllä kelpaisi näppisätkiä kääriä
Afrikkalaisen miljoonakaupungin tapaan ruoka oli hyvää ja valikoima monipuolinen. Mobiilisovelluksilla sai tilattua myös syötävää laajasta valikoimasta nimellisellä kuljetusmaksulla. Kerran tilasin pitsan italialaisesta ravintolasta. Ruokajuomaksi olisi ollut tarjolla erilaisia viinejä pulloittain limppareiden ja oluen lisäksi. Huomasin listalla myös Russki Standart -votkaa kahden euron hintaan. Täytyi tietysti selvittää, mitä rahalla saa. Lähetyksen saapuessa kuski oli vähän hämillään ja minua hymyilytti. Votka poistui sovelluksen menusta saman illan aikana
Kaikin puolin kaunis ja mukava maa.
Koronan ansiosta etätyöt on ottaneet aimo harppauksen eteenpäin, ja omakin työnteko onnistuu usein mistä vain. Niinpä muun perheen palatessa kotiin minä jatkoin matkaa
Sambiaan katsomaan lisää jalkapalloa.
