”Palloliitto haistakaa v*ttu!”
Päättynyt kausi 2021 oli urheilullisesti katsoen resursseihin ja lähtökohtiin nähden kelpo suoritus, menestyksekäs ja joidenkin lähteiden mukaan hämmästyttävää kykyjen ylärimaa hipovaa ylisuorittamista. Taito ja tahto löivät kättä päälle, sekä samalla luottamus siihen, että uinuva jättiläinen on aloittamassa uutta vaellustaan kohti kärkisijoja ja pokaalien glooriaa, alkoi heräillä.
Kaikki muistavat mistä lähtökohdista lähdettiin 2021 alkuvuonna. Epätietoisuus ja epävarmuus sävyttävit yhden jos toisenkin asian ja oli päiviä jolloin peiton alla maatessa tuntui ettei koko seuraa ole kohta enää olemassa. Oli kiinalaisia, mediassa puituja riitoja, Perret’n silmänkääntötemppu ja korttipelipöydän bluffien bluffi, jonka jälkeen Lucas Chang Jin päätyi toteamaan suomalaiselle medialle että ”on aina parempi sopia kuin riidellä”. Sisään tuotiin uusi valmentaja, uusia pelaajia. Alkukausi pelattiin ilman yleisöä tai vaihtoehtoisesti viiden katsojan täyttämällä Bolt Areenalla. Kauden päättyessä edesmenneen Urheilulehden legendaarinen panettelija ja jalkapallokirjoittaja Jukka Rönkä lyttäsi IFKn tilastolliseksi epämuodostumaksi (eikä antanut valmentajan uudelle seuralle juuri armoa tulevaa kautta silmällä pitäen).
Menneen kauden peli oli hetkittäin parasta mitä olen IFK:lta Veikkausliigakausina nähnyt ja useissa keskikesän otteluissa uupui vain ratkaisija, puuttui vain joku joka pistää pallot pussiin. Sitten sellainenkin löytyi. Lopputuloksena kuudes sija, ja pienestä yläloppusarjan hyydähtämisestä huolimatta kaudesta jäi positiivinen ja eteenpäin kehittyvä kuvajainen. Valmentajan Pohjanmaalle paluusta oli puhuttu ja uutisoitu jo kuukausia ennen viimeistä vihellystä.
Gómez palasi Seinämäelle, otti ja ottanee mukaansa tukun tuttujaan ja nyt Stadissa lähdetään rakentamaan uutta joukkuetta, uusin eväin, omistajin ja uuden valmentajan voimin. Viime viikolla julkisuuteen marssitettiin uusia omistajia ja uusia suunnitelmia. Pitkäjänteisiä puheita ja ajatuksia, seuraavien vuosien aikana nähnemme, miten ne realisoituvat teoiksi ja toiminnaksi. Malttia tarvitaan. Valmentajaspekulaatioissa on pyörinyt Sami ”Big Sam” Hyypiä sekä eräs portugalilainen, joka kertoman mukaan alkoi seurata Helsingin IFK:ta Instagramin syövereissä. Itse en näitä sähköisiä kuvapalveluita osaa käyttää. Vanhat valokuva-albumit ovat minulle keskeisempiä, ja nekin usein niin väkijuomien tahrimia, ettei tahdo saada selvää kuka katsoo ja mistä suunnasta, vai onko kuvat vain kehitetty päin helvettiä.
Oli miten oli, chief Mika Lönnström on kertonut, että kahden viikon sisällä hän aikoo viedä hallitukselle kaksi päävalmentajaehdokasta, minkä jälkeen olemme jo paljon viisaampia tai ainakin hitusen vähemmän epätietoisia siitä, mitä tapahtuu. Kirjoitushetkellä IFK:lla on neljä pelaajasopimusta, jotka eivät ole ollenkaan sieltä hassummasta päästä: Jusif Ali, Pipe Sáez, Macario Hing-Glover ja Sakari Mattila saattavat kaikki olla tulevalla kaudella keskeisiä tekijöitä punaisessa palapelissä. Viime kauden pelaajistosta vapailla siirtomarkkinoilla kenties vielä olevista ottaisin useamman jatkamaan ensi kauden joukkueeseen: Hernández olisi lottovoitto, Isakssonin ja Uusitalon jatkopahvit ottaisin vastaan ilomielin. Jugin liigaurakka ainakin pelaajana taisi päättyä, mutta miten on Bärin laita? Annettavaa vielä oli useammassa pelaavassa roolissa. Hän myös ilmaisi mediassa halunsa jatkaa vielä yhden kauden. Jo pelkästään sosiaalihistoriallisena sidosaineena pakottaisin hänet allekirjoittamaan lappusen. No ei spekuloida enempää tässä avausviestissä.
Talvi on ottanut Helsingin kadut haltuun, pureva viima raastaa kasvojen ihoa ja kestikievareiden ovet käyvät tiuhaan ankean kaamoksen salvatessa elämää hengittävän viimeiset voimat kammioihin, joissa paha basiliski kiemurtelee kuin vatsahappo, joka yrittää nousta ruokatorveen liian happaman iltaman jöljiltä.
Kyyneleet jäätyvät poskille ja villasukat pelastavat akillesjänteet niillä harvoilla, jotka ulos ulkoilmaan uskaltautuvat. Taivas on harmaa tai tumma, tummanmusta ja auringosta on jäljellä vain etäinen häivä, mutta pian on taas kesä. Eräät ovat tulkinneet tammikuun olevan eräänlainen kevään ja kesän esiosa, jossa äärimmäinen pureva pakkanen ja hanget runsaat nietokset ovat vain käsitteellinen viittoma kesän lämpimään väriloistoon.
Kuten arvata saattoi ja Wanha Futaajakin ansiokkaasti huomioi, tässä vaiheessa lasiin kaatuu lähinnä tummempia mallasjuomia. Punaviinipullo pysyy myös ulottuvilla, ja kirjastohuone on savuinen kuin lohikäärmeen hengitysteiden ulkoreunat. Lohikäärmeellä voi myös ratsastaa, mutta ei siitäkään enempää vielä tässä vaiheessa. Kuten joskus todettiin "kesä tulee, eikös vaan olekin ihanaa". Voi kuinka valkoiset katot ovat kuin yötaivaalta katsottu kaupungin silhuetti: loputon, maisemaan uponnut ja silti aina niin etäinen.
Tähän viestiin – jos osaan päivittää – liitän myös kernaasti muilta saatua aineistoa. Sain eilisen touhuntäyteisen sunnuntain jäljiltä niskaani särkyä, jonka myötä en nyt kykene istumaan kirjoitusasennossa yhtään pitempään. Joudun lähtemään tutulle noitatohtorille selvittämään nikamien ja lihaksistojen suhdetta ääreisverenkiertoon yrttihauteiden ja suitsukkeiden seassa.
Let the silly season begin! Alkakoon tästä uusi kausi, uusi aika. Alkakoon jotain suurta ja juokaamme malja terveydeksemme! Kun näitä asioita edes ajattelee, tuntuu kuin jossain syvällä sielun sopukoissa syttyisi lämmin liekki palamaan.
