Arabialainen
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi 04
|
|
Vastaus #425 : 21.08.2022 klo 10:09:44 |
|
En ole valmennuksen ammattilainen ja itse olen pitänyt Nuutisesta, sillä selkeästi intohimoisesti suhtautuu futikseen ja en nyt näkisi että Klubin valmennusryhmä on yhtään sen ylimielisempi kuin muutkaan. Muutenkin joukkue vaikuttaa hyvin pelillisesti valmennetulta, mutta itseäni ihmetyttää kuinka useassa pelissä kesken matsia pakka näyttää hajoavan kokonaan ja sitä ei oikein saada kasaan enää lainkaan. Lisäksi puolustaminen on ollut karmivan huonoa katsottavaa ajoittain ja en tiedä mikä idea on nostaa laitapuolustajia todella ylös keskikentälle, mikä johtaa jatkuvasti vaarallisiin vastustajien vastahyökkäyksiin. En enää muista kuinka monta maalia ollaan päästetty huonosti puolustetuista erikoistilanteista.
Vuorinen pelasi alkukaudesta vasenta puolustajaa, mutta nyt on pelannut muita paikkoja. Eilen Dahlström aloitti vasemmalla ja tuntui olevan hieman vieraalla alueella.
Kovaqilta huono peli sillä ei tiennyt mitä pallon kanssa pitäisi tehdä ja näytti aina pysähtyvän pallon kanssa ja oli useasti vaikeuksissa. Pettersson puolestaan vaikuttaa hyvältä hankinnalta, sillä liikkuu hyvin ja on taitava ja varmat otteet.
Rikulta paras peli tähän mennessä, mutta viimeistely ei eilen toiminut.
Vastustajien hyökkääjältä muuten kaksi järjettömintä keltaista hetkeen ja siten punainen aivan loppuhetkillä. Molemmat vihellyksen jälkeen tapahtuneista ylilyönneistä.
En tiedä miksi joku haluaisi Väykän takaisin. Mukava henkilö jne. mutta mietityttää miksi esim. Sadiku ja Meriluoto tekevät maaleja Veikkausliigassa, mutta eivät viime kaudella Ykkösessä. Itse laittaisin tuon osittain ainakin valmennuksen piikkiin näin vain kannattajan silmin.
e. Lisätään vielä että Hägis ja Tiquinho eivät vaikuttaneet mitenkään loukkaantuneilta. Olisikohan jompi kumpi tänään Veikkausliigassa?
|
|
« Viimeksi muokattu: 21.08.2022 klo 10:15:50 kirjoittanut Arabialainen »
|
|
|
|
|
juustoraksu
Poissa
|
|
Vastaus #426 : 21.08.2022 klo 10:27:28 |
|
Meriluoto teki viime kaudella 7 maalia ykkösessä Väykän valmennuksessa. Nuorten kuulukin kehittyä. Sadiku on kyllä ottanut harppauksen eteenpäin. En silti lähtis Väykkää tosta dumaamaan että ei viime kaudella onnistunut. Väykällä johdolla pelattiin ihan hyvää futista. Niin mittava tuore ura kyllä takaa sen että jos edes jotain on tarttunut matkalla pitäisi pärjätä valmentajana kakkosessa. Nuutiseen en ota kantaa kun en ole pelejäkään nähnyt.
|
|
|
|
Arabialainen
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi 04
|
|
Vastaus #427 : 21.08.2022 klo 10:41:32 |
|
Enkä keksi viime vuoden joukkueesta muuta kuin tuon että kärjet tuntuivat olevan vähillä paikoilla, mutta en tosiaankaan ole valmentaja ja ei olisi haitannut vaikka Väyrynen olisi jatkanut. Ykkösestä kolmen joukkueen putoaminen muutenkin älyttömän rankka formaatti.
Nuutiselle tässä vaiheessa ok+ lähes täysin junnujoukkueella.
|
|
|
|
Kausari
Poissa
|
|
Vastaus #428 : 21.08.2022 klo 10:58:11 |
|
Hyviä pointteja ja en itse tuomitse kumpakaan valmentajaa millään tavoin. Ykkönen on kova sarja ja taas tällä kaudella pelaajat on todella nuoria ja vastassa on kokeneita pelaajia. Jännä kausi ja ehkäpä ensi kaudella on nousun vuoro.
Väykälle toivoisin uutta valmennuspestiä pk-seudulla.
|
|
|
|
insignificance
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, lähikentät ja luomufutis
|
|
Vastaus #429 : 21.08.2022 klo 11:13:39 |
|
Jep, ei tuossa välttämättä ole sen kummempaa selitystä. Molemmat matsit Grania vastaan menneet niin, että Klubi aloittaa hyvin mutta sitten ote kirpoaa toisella jaksolla. Tällä kertaa kostautui. Sanoisin että jopa melko tyypillistä junnupainotteiselle joukkueelle jolla kokoonpano muutenkin vaihteelee aika paljon matsista toiseen. Ja toisaalta Granin kokeneempi kalusto on alkanut nyt vertymään kauden edetessä.
Riku Riskille vielä peukku, vaikuttaa hienolta mieheltä. Tunnollisesti painoi sen 60 minuuttia ja tsemppasi nuoria hyökkääjäkolleegoitaan vielä vaihdosta.
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
|
Vastaus #430 : 21.08.2022 klo 11:17:00 |
|
Jep, ei tuossa välttämättä ole sen kummempaa selitystä. Molemmat matsit Grania vastaan menneet niin, että Klubi aloittaa hyvin mutta sitten ote kirpoaa toisella jaksolla. Tällä kertaa kostautui. Sanoisin että jopa melko tyypillistä junnupainotteiselle joukkueelle jolla kokoonpano muutenkin vaihteelee aika paljon matsista toiseen. Ja toisaalta Granin kokeneempi kalusto on alkanut nyt vertymään kauden edetessä.
GrIFK on aina vaikea vastustaja, kun saavat oman pelinsä kulkemaan. Joukkueen on riittävän hyvä tekemään pelin vastustajalle todella vaikeaksi. Ihan ei enää riitä ns pitkässä juoksussa, mutta yksittäisissä otteluissa todella vaarallinen joukkue. Kohtaa vielä monta kärkijoukkuetta, joten voivat isosti vaikuttaa sarjan kärkipäähän, kun napsivat vielä pari voittoa.
|
|
|
|
copa de kybä
Poissa
|
|
Vastaus #431 : 21.08.2022 klo 11:21:57 |
|
04:n joukkueille viime vuosina on ollut tyypillistä varsin vahvasti nouseva käyrä kauden aikana. Jostain syystä tänä vuonna näin ei ole ollut, vaan pelin taso on jopa laskenut. Alkukaudestahan jengi pelasti todella hyvin esimerkiksi pudottaen Gnistanin cupista näytöstyyliin ja johtaen Kakkosen lohkoa. Nyt taitaa olla kuudesta viime pelistä yksi voitto.
Osaltaan tähän vaikuttanee melkoinen pelaajaruletti, joka on ollut käynnissä ottelusta toiseen. Vaikea sanoa, mitkä kaikki johtuvat loukkaantumisista ja mitkä muista syistä, mutta väkisinhän tuo vaikuttaa.
Nuutisesta en tiedä muuta kuin käyttäytymisen matsien aikana ja se omasta mielestä ok. Keskittyy joukkueen kannustamiseen, eikä tuomareille itkemiseen. Pelitapahtumiin reagointi ei ehkä suurin vahvuus, kun tota sulamisten määrää katselee. Toisaalta tähän valmentajalla rajalliset mahdollisuudet, kun koko joukkue käytännössä hyvin nuoria jannuja.
|
|
|
|
Joaquinho
Poissa
|
|
Vastaus #432 : 21.08.2022 klo 11:29:12 |
|
Itsekin diggailen edarin "jokos on peltotyöt saatu tehtyä paskakoskilla" -asennetta, jota harrastettiin esim Atikin, Pasin ja Jallu Rantasten aikoina. Ja tulosta tuli. Pelaajiston kuuluukiin olla tietoinen asemastaan Suomen suurimpana seurana ja olla jopa liian ylpeä siitä.
Kuuluuko nollanelkun valmennusjohdon (ja joo, Hongassa ihan sama asia), jonka näytöt ovat juniorikentiltä (jossa nyt muutenkin pelaajien kehitys>minkäänläinen tuloksenhaku), näyttäytyä kaikentietävinä ja etäisinä omia pelaajia kohtaan? Jos luullaan että tällä tavoin näytetään nuorille tähdille "kuka tätä laivaa johtaa", ollaan aika kaukana itsevarmasta klubilaisesta. Silloin ollaan vain Peiposen mainitsemia huonon itsetunnon omaavia egoilijoita.
|
|
|
|
winnie
Poissa
|
|
Vastaus #433 : 21.08.2022 klo 12:07:29 |
|
Siis klubillahan vaihtui koko jengi täksi kaudeksi. Pelaajien taso se ensisijainen tuloksiin vaikuttava tekijä. Todellinen nousutavoite vasta ensi vuonna vaikka tätä ei tietenkään voi ulos sanoa.
|
|
|
|
Kausari
Poissa
|
|
Vastaus #434 : 21.08.2022 klo 13:05:40 |
|
Kuka oikeasti ottaa tosissaan Peiposen hölynpölyt? Miten ihmeessä hän edes lähtee ehdottelemaan sopimusta 04 kanssa? Jos hänen tasonsa sattumalta riittäisikin, niin hän kuitenkin veisi peliaikaa junnuilta. 04 on ollut käytännössä aina sellaisia konkareita rivissä, joiden psyykkiset tsemppaustaidot ovat hyvät. Peiponen on ensimmäinen itkijä rivissä ja hänen tulevaisuuden suunnitelmia ei voi ymmärtää kukaan. 04 pelaaja on: - nuori, lahjakas ja kovasti treenaava kaveri - ammattilainen, joka tukee muita joukkueen pelaajia, esimerkillisiä vastuunkantajia - täsmähankintoja, kuten Tiquinho, Mensah jne.
Mikä syy Peiposen peluuttamiseen oikein olisi? Uusi nousu edariin? Se juna on mennyt jo kauan aikaa sitten.
|
|
|
|
Kausari
Poissa
|
|
Vastaus #435 : 21.08.2022 klo 13:09:36 |
|
silloin ollaan vain Peiposen mainitsemia huonon itsetunnon omaavia egoilijoita.
Aikamoinen yleistys. Yksi pelaaja, joka on itse kertonut omista ongelmistaan, lähdetään vetämään johtopäätöksiä "Klubin egoilusta, huonosta itsetunnosta jne". Kaikkea paskaa sitä netissä löytääkin.
|
|
|
|
Kärsä
Poissa
Suosikkijoukkue: Jorma Vullin kuoleva made
|
|
Vastaus #436 : 21.08.2022 klo 13:26:19 |
|
Menee off-topiciksi, mutta omasta mielestä honkalaisuus oli luotaantyöntävää Lehkosuon aikaan, kun jengi esiintyi, että he olisivat keksineet jalkapallon uudelleen ja kaikki muut ovat juntteja. Nythän toivon Hongan mestaruutta, kun toiminta näyttää ulospäin paljon fressimmältä.
Ja takaisin topicin teemaan, että sillä otannalla mitä itsellä tästä lohkosta on, nousu ratkeaa Klubi 04:n ja SalPan välillä. Näillä eniten riittävän laadukkaita pelaajia Kakkosen tasolle. Liigan jälkeen ehkä mielenkiintoisin sarja tämä Kakkosen B tänä vuonna.
En kyllä tiedä mitä fressiä Hongassa on. Hatunnosto veskulle tästä kaudesta. On saanut pelin rullaamaan hienosti ja palikat kohdilleen. Edellisinä vuosinahan jengin on joko alisuorittanut tai tehnyt, mitä pitikin. Putkikatsomot jotain sadatta vuotta ja Äinetdin vaan kuittaa edarin viuluja sen verran, että pysytään kilpailukykyisinä. Ja sitten asiaan. Jos katsoo sarjataulukkoa, niin tämä lohkohan on ihan jäätävän tasainen. Joku Salpakin panostanut sen verran, että menestystä odotetaan sielläkin ja en tiedä odottiko joku sitten Klubilta jotain ylikävelyä jostain syystä tällä jengillä kakkosessa tässä lohkossa. TOivon kyllä, että ykkösen jengien määrää nostettaisiin kuuteentoista. Sen verran tuntuu olevan kakkosessa tunkua, että helposti menisi.
|
|
|
|
ZZlatan
Poissa
|
|
Vastaus #437 : 21.08.2022 klo 14:17:30 |
|
Itse pidän nollanelosta suurimpana nousijasuosikkina sen takia, että emo-HJK selvästi haluaa nostaa joukkueen takaisin Ykköseen.
Esimerkiksi Oliver Pettersson on selkeä täsmähankinta nousua ajatellen, Riku Riski on siirretty liigasta Nollanelkkuun ja Jasper Jalonen tuotiin kesken kauden Ykkösestä Kakkoseen
Ja tuskin Klubi jättää edes tähän, jos tarve vaatii, kun kerran joukkueen haluavat juntata takaisin Ykköseen.
Ykkösen paikalla on ilmeisen suuri merkitys rekrykuvioissa, jos seura a) haluaa pitää potentiaalisimmat nuoret sinivalkoisissa b) kun houkutellaan talentteja muualta.
Esimerkiksi Seinäjoen vetovoima vaan kasvanee tulevaisuudessa, kun siellä alkaa tämä akatemiapolku Ykkösen kautta vakiintua.
|
|
|
|
Velmu
Poissa
|
|
Vastaus #438 : 21.08.2022 klo 14:21:09 |
|
No tässä on vajaa 2vk aikaa enää vahvistaa roateria eli luulisi kohta niitä vahvistuksia tulevan lisää.
Pettersson ja Jalonen toki selkeitä vahvistuksia
|
|
|
|
Demian
Poissa
Suosikkijoukkue: Bauhaus
|
|
Vastaus #439 : 21.08.2022 klo 16:20:11 |
|
Esimerkiksi Oliver Pettersson on selkeä täsmähankinta nousua ajatellen, Riku Riski on siirretty liigasta Nollanelkkuun ja Jasper Jalonen tuotiin kesken kauden Ykkösestä Kakkoseen
Tosin ainakin virallisen tiedon mukaan on jengissä omasta toiveestaan hakemassa pelituntumaa.
|
|
|
|
ZZlatan
Poissa
|
|
Vastaus #440 : 21.08.2022 klo 16:25:19 |
|
Tosin ainakin virallisen tiedon mukaan on jengissä omasta toiveestaan hakemassa pelituntumaa.
Pelannut jo 4 matsia Kakkosta, ja kilpailutilanne liigassa on sen verran kova, että eiköhän hän Nollanelosessa pysy pidempään. Alhaaltahan saa ylös siirtyä vielä ikkunan sulkeuduttua, jos tarve vaatii? Joka tapauksessa Riskin 04 tarvitsee nousutaistoonsa.
|
|
|
|
Arabialainen
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi 04
|
|
Vastaus #441 : 23.08.2022 klo 15:53:04 |
|
Ylitolva Nollanelosen avauksessa, mielenkiintoista nähdä, erottuuko joukosta. Riku vaihdossa.
Tänään ei ainakaan kokoonpanosta jää kiinni. Mielenkiintoista nähdä myös Boamah ja Pettersson yhteistyötä. Penkillä myös Jalonen.
|
|
|
|
malaguista
Poissa
|
|
Vastaus #442 : 23.08.2022 klo 15:58:25 |
|
Näkyykö peli jostai?
|
|
|
|
sekoboltsi
Poissa
Suosikkijoukkue: Ikuiset mestarit
|
|
Vastaus #443 : 23.08.2022 klo 17:20:29 |
|
Samaa mietin. Ei flunssassa kehtaa Töölöön lähteä vaikka miten Miskan otteet kiinnostaisi
|
|
|
|
malaguista
Poissa
|
|
Vastaus #444 : 23.08.2022 klo 17:32:06 |
|
Joskus tullu youtube streamia, mut nyt ei löydy.
|
|
|
|
maranpaja
Poissa
|
|
Vastaus #445 : 23.08.2022 klo 18:27:51 |
|
Samaa tulin kysymään, että Miskan otteet kiinnostaisi, näkyykö matsi jostain. Kausari toki löytyisi myös näihin peleihin, mutta tänään ei päässyt.
|
|
|
|
FC Apollo
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK, Iiro Aalto, SMM
|
|
Vastaus #446 : 23.08.2022 klo 18:49:33 |
|
Nuutinen ulos!
|
|
|
|
copa de kybä
Poissa
|
|
Vastaus #447 : 23.08.2022 klo 19:34:38 |
|
Alkaa olla paikka neljän joukkoonkin kiven alla. Tänään honakin junnut pelasivat aika hyvin, vaikka olihan Klubilla maalipaikkoja moninkertainen määrä. Viimeistely vain oli surkeaa ja vierailijoiden veskari hoiti loput. Kai tähän pitäisi Tamimaisesti sanoa, että matsit ratkeavat maalivahti vs maalivahti ja yv vs av rankkarialueen erikoistilanteet.
Miska oli aika kaukana liigajengin avauksen tasosta ja muutamaan kertaan pahasti viennissä puolustuksessa. Ylöspäinkään ei ollut sitä räjähtävyyttä, mitä talvella sai ihastella. Sentään sai 90 minuuttia alle.
|
|
|
|
Jema Pelle
Poissa
Suosikkijoukkue: HJK
|
|
Vastaus #448 : 23.08.2022 klo 19:34:41 |
|
Miskalta aivan peruspeliä, haastot puuttui. Riku tuli pirteästi sisään, mutta tolppaa lähemmäksi ei päässyt. Se tais olla siinä. Ens vuonna uus yritys. Voi, voi.
Tonit oli katsomossa, jäikö mitään kätöseen?
|
|
|
|
Arabialainen
Poissa
Suosikkijoukkue: Klubi 04
|
|
Vastaus #449 : 23.08.2022 klo 20:32:51 |
|
Pelitapahtumiin nähden olisi pitänyt päättyä vähintään tasan, mutta ei... Tiquinhon vuoro missata pilkku, Ezeh ampuu tyhjästä maalista ohi, samoin Jalonen otsikot silmissä täysillä ohi lähes varmasta paikasta, Rikun tolppa ja pari muuta paikkaa... Vastustajalla pari paikkaa toki lisäksi myös.
Hongan eka maali epäsuorasta pienellä pompulla. En tiedä mikä oli epäsuoran syy. Toinen maali oli sitten huonosti puolustettu omaa boksia, mutta ei kuitenkaan erikoistilanne.
Koskelan mielestä varmaan ok+, koska xG oli varmasti hyvä.
|
|
|
|
|
|