Voi sitä luterilaista ihanuutta kun kaikki olis niin kuin idässä.
Tämä on kyllä mielenkiintoinen keissi kaikkinensa. Itä, joka ulkoisesti - taukoalueensa osalta - kaikessa cyberpunk-henkisessä rähjäisyydessään sopisi hyvin terveen ja energisen nuorison temmellyskentäksi ja siten ultra-alakulttuurin fyysiseksi kulissiksi verkkoaitoineen, teräsbetonielementteineen, varjoisine katvealueineen ja kuluneinen asvalttipäällysteineen, on ironisena sivuhuomatuksena muodostunut eräänlaiseksi alemman keskiluokan, kulttuurityöntekijöiden, opettajien ja toimihenkilöiden, elähtäneeksi läpyttelyloungeksi jossa intohimon on korvannut sovinnaisuus, elinvoiman ja yhteenkuuluvuuden kontrolloiva järkevyys, etäisyydenpito ja korrekti kielenkäyttö.
Itä ei kuitenkaan tahdo taipua remonttivasaran alle. Sillä on oma teollisen rosoinen arkkitehtuurinsa ja erityslaatunsa. Ja pian tulevat
bajamajat! Ne viimeistään viimeistelevät idän räjähtäneen räkäisen yleisilmeen
kusenhajuisena post-apokalyptisena underground-loukkona. Cool shit. Bajamajat jotka höyryävät pimenevän illan kelmeässä keinovalossa kuin taivaasta ja tulevaisuudesta pudonneet mykät todistajat: Tähän olemme tulleet, ihmisyyden viimeiselle rannalle eikä tietä eteenpäin ole. Betonimassiivin ruostevettä tippuvassa hämärässä kyhjöttävät siniset kovamuovikotelot kuin kompaktit työhuoneet, toimistot, makuukapselit, tuntihotellit, (japanilaiset) poikamiesboksit ja tietenkin mobiilimaksulla ja biometrisellä tunnisteella toimivat tunneälykkäät tekoälybordellit sperman tahrimalla datapuvullla ja sensuellilla robottikädellä sekä muilla minimalistiilla kustannustehokkailla accessoreilla. Lisävarusteena rakettimoottori ja mahdollisuus terminaaliseen avaruuslentoon stratosfäärissä itsensä tuhoavalla krematoriolla. Halleluja sielulle ja ruumiin, kusen ja paskan ylösnousemukselle!
Tähän olemme tulleet. Idässä jossa kirjanoitäjät, kulttuuritoimittajat ja vitun historianopettajat esittävät närkästyneenpaheksuvia, salaa katkeria huomioita Klubipäädyn ”eläimellisestä menosta”. (Ei. Eivät hekään ole joukkopsykologialle immuuneja riippumattoman arvotelukyvyn haltijoita tai moraalisia oikeinkannattajia kuin konformistisen illuusionsa tasolla). Samalla he(kin) tuntevat selittämätöntä epämääräistä ahdistusta jonka todellinen syy ja luonne jää aina hämärään kuten kolkossa erillisyydessään mykkinä nököttävät bajamajat,yksityisyyden ja suolentoimintojen kätevästi matkassa mukana kulkevat suojabunkkerit kelmeiden lamppujen alla.
Cyberpunk tai dystooppinen manga. Take your ”sick” pick. Itä henkii ankeuden estetiikkaa, rujonrehellistä langenneen kaupungin kauneutta. Ehkä se pitäisi todellakin markkinoida pakettimatkoina japanilaisille (ja häätää nykyinen idän ”sivistyneistö” kärvistelemään pohjoiseen). Kuten tiedämme, urbaani nykyjapanilainen - mies ja perheenisä - rakastaa muovinmakuisia kinkynpervoja vapaa-ajan omituisuuksiaan enemmän kuin täysipainoista perhe-elämää (joka on jokatapauksessa uhrattu jo sukupolvia sitten talouskasvulle ja yhteiskuntakehitykselle, työkulttuurille, elintasoimperatiiville ja psyyken kapenemiselle ja kieroutumiselle), enemmän kuin kohtalossaan nöyränä riutuvaa vaimoaan saati heitteillejääviä, sarjamurhiin ja pornosarjakuviin suuntautuvia lapsiaan.
Tähän on tultu. Eikä tietä eteenpäin enää ole. Paitsi elämän viihdekäyttö ja eskapismi.
Sekä
juhlivien joukkojen puhdistava ja vapauttava hurmos. Klubipääty ei luovuta. Se elää ja hengittää, tanssii ja hytkyy, remuaa ja riemuaa, raivoaa ja vyöryy. Klubipääty
elää vasten itsepetoksen ja periksiantamisen kasvottomia monoliitteja, korrektiudelle ja apatialle henkensä antaneita rappeutuneiden moraalisaarnojen armeijoita.
Niin kauan kuin vastassamme on kyynisiä ja hengettömiä moraalipoliiseja, tarvitsemme pelottoman hengen opposition. Sen jälkeenkin tarvitsemme pelottoman hengen yhteisen juhlan, tanssin ja vapauden.
Eläköön Klubi ja sen elävät ydinkannattajat!
Me emme luovuta.
