idänihme
Poissa
Suosikkijoukkue: suurseura
|
|
Vastaus #500 : 30.09.2022 klo 13:52:11 |
|
Mitä toiseen boldattuun kohtaan sitten tulee, niin aikamoista leijumista väittää Klubin ja Hongan "perustasojen" olevan suurinpiirtein yhtäläisiä. Vaikka Honka pisteet eilen ihan oikeutetusti veikin, niin Klubi on kuitenkin pelannut yli puolet kaudesta kahta sarjaa ja johtaa silti Honkaa Veikkausliigassa 8 pisteellä (toki ottelun enemmän pelanneena). Ei sinällään mitään pois Hongalta, joka resursseihin nähden on kauden suurimpia ellei suurin ylisuorittaja, mutta jos kyseiset joukkueet laitettaisiin pelaamaan 4 päivän välein vaikka 20 matsia putkeen, ei nykymiehistöillä jäisi mitään epäselvyyttä siitä, kummalle sarja ennen pitkää kääntyisi.
Perustaso ehkä väärä termi, mutta Hongan vire on tällä hetkellä hyvin lähellä HJK:n vastaavaa. Keväällä Honka oli heikompi, mikä näkyi myös keskinäisessä pelissä joka oli hyvin selvä HJK:n voitto(vaikkei enempää maaleja tullutkaan) siinä missä kaksi viimeistä on ollut tasaisia pelejä. Se että HJK pystyy pelaamaan kahta sarjaa on juuri materiaalin laajuuden ansiota. Hongalla jo yhden pelaajan poissaolo näkyy ja parin kolmen luottorotaatiopelaajan jälkeen taso todennäköisesti tippuisi selvemmin. Käytännössä on hyvin selvä paras 11 ja 2-4 rotaatiopelaajaa jotka eivät tiputa tasoa liikaa.
|
|
|
|
Hundijalan Piski
Poissa
|
|
Vastaus #501 : 30.09.2022 klo 21:38:24 |
|
Vasara yliarvostettu, Modeston Rui tuosta pois ja Hongalta katoaa melkein puolet maaleista.
Ainoastaan 35%. Erwin puolestaan ollut yli puolissa (51%) Hakan maaleissa mukana joko tekijänä tai syöttäjänä.
|
|
|
|
luiyikynä
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
|
Vastaus #502 : 02.10.2022 klo 21:36:38 |
|
Jos KuPS ei voita mestaruutta, niin kumpi tahansa Vasarasta tai Tainiosta auttaa joukkueensa pronssimitaleille on ansainnut vuoden valmentaja -tittelin. Vastaväitteitä?
Sitä paitsi miten Tainion, Vasaran tai kenen tahansa muun valmentajan sädekehää himmentäisi yksittäisen pelaajan super-onnistuminen? Jalkapallo vissiin on edelleen joukkupeli, jossa tuloksia voi saavuttaa monella tavalla. Toisessa joukkueessa maaleja voi tehdä yksi, muun joukkueen ollessa kuitenkin riittävän hyvä, että maalit riittävät voittoihin ja toisessa onnistumiset ympäri kenttää jakautuvat tasaisemmin. Ei siellä kuitenkaan kukaan yksin pelaa ja voita. Vai onko mulla mennyt jotain ohi, etteivät maalikuninkaan maaleilla ansaitut pisteet olisi yhtä arvokkaita kuin muut? Päävalmentaja on vastuussa kilpailullisesta toiminnasta ja kuka tietää kuinka paljon kyseisellä valmentajalla on tekemistä jonkun yksittäisen pelaajan kukoistuksessa. Esim. Tainio tuskin on epäonnistunut hyvän ilmapiirin luomisessa, saanut ympärillään aikaan turvattomuutta tai luottamuksen ja vastuun sijaan ruokkinut epäluottamusta.
|
|
|
|
Kausari
Poissa
|
|
Vastaus #503 : 02.10.2022 klo 21:41:13 |
|
Tällä hetkellä päävalmentaja-ranking Liigan osalta: 1 Tainio 2 Vasara 3 Gomez 4 Duarte 5 Koskela 6 Valakari . . . 12 Mixu
Nyt: 1 Tainio 2 Vasara 3 Koskela 4 Duarte 5 Valakari 6 Gomez . . . 12 Mixu
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
|
Vastaus #504 : 02.10.2022 klo 22:24:40 |
|
Varman putoajan luotsaaminen kahdeksanneksi on myös aika hyvä suoritus valmentajalta, jos toteutuu E: Liigaskabassa muuten 392/404 forumistia veikkasi Vepsua tämänhetkistä huonommalle sijalle. Itse olin yksi heistä.
|
|
« Viimeksi muokattu: 02.10.2022 klo 22:27:42 kirjoittanut Pelle-Wermanni »
|
|
|
|
|
Sergei Analtov
Paikalla
Suosikkijoukkue: ACO
|
|
Vastaus #505 : 02.10.2022 klo 22:28:42 |
|
Kyllähän hupiukko-Mannilaa voisi näissä rankingeissa vähän korostaa tuossa juuri ja juuri Mixun yläpuolella.
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
|
Vastaus #506 : 03.10.2022 klo 05:37:26 |
|
Kyllähän hupiukko-Mannilaa voisi näissä rankingeissa vähän korostaa tuossa juuri ja juuri Mixun yläpuolella.
Paxukainen on vetänyt pitkin vittuja jo sellaiset melkein kymmenen vuotta eri puolilla maailmaa kun taas Mannila joutuu tällä hetkellä räpiköimään äärimmäisen paskasti kootulla jalkapallojoukkueella. En ihan vielä tuomitsisi viimeksi mainittua tällä saralla.
|
|
|
|
äftsicä
Poissa
|
|
Vastaus #507 : 03.10.2022 klo 05:55:29 |
|
Jos KuPS ei voita mestaruutta, niin kumpi tahansa Vasarasta tai Tainiosta auttaa joukkueensa pronssimitaleille on ansainnut vuoden valmentaja -tittelin. Vastaväitteitä?
Sitä paitsi miten Tainion, Vasaran tai kenen tahansa muun valmentajan sädekehää himmentäisi yksittäisen pelaajan super-onnistuminen? Jalkapallo vissiin on edelleen joukkupeli, jossa tuloksia voi saavuttaa monella tavalla. Toisessa joukkueessa maaleja voi tehdä yksi, muun joukkueen ollessa kuitenkin riittävän hyvä, että maalit riittävät voittoihin ja toisessa onnistumiset ympäri kenttää jakautuvat tasaisemmin. Ei siellä kuitenkaan kukaan yksin pelaa ja voita. Vai onko mulla mennyt jotain ohi, etteivät maalikuninkaan maaleilla ansaitut pisteet olisi yhtä arvokkaita kuin muut? Päävalmentaja on vastuussa kilpailullisesta toiminnasta ja kuka tietää kuinka paljon kyseisellä valmentajalla on tekemistä jonkun yksittäisen pelaajan kukoistuksessa. Esim. Tainio tuskin on epäonnistunut hyvän ilmapiirin luomisessa, saanut ympärillään aikaan turvattomuutta tai luottamuksen ja vastuun sijaan ruokkinut epäluottamusta.
Vasaran hienolta uudistumiselta mitään pois ottamatta, on Honka mielestäni siellä missä sen resurssien puolesta pitääkin olla. Ja usein on ollutkin. Surkea viime kausi hämää hieman tässä. Vasaralle kyllä pisteet pelaajien kehittäjänä. Todella paljon uusia nimiä noussut Hongan joukkueeseen. Tainio on tehnyt hyvää työtä ja toivottavasti se palkitaan europaikalla. Hakalla näkyisi olevan myös aika iso rooli mestaruuden vartijana otteluohjelman ansiosta.
|
|
|
|
turkistarhaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Munsala IK
|
|
Vastaus #508 : 03.10.2022 klo 06:24:36 |
|
Kyllähän hupiukko-Mannilaa voisi näissä rankingeissa vähän korostaa tuossa juuri ja juuri Mixun yläpuolella.
Mites toi Kallion Toni?
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
|
Vastaus #509 : 03.10.2022 klo 06:53:13 |
|
Mites toi Kallion Toni?
Liigaskabassa Ilvestä veikattiin kuudenneksi ja Lahtea seitsemänneksi. Ilveksellä tavoite jäi runkosarjassa kuuden, Lahdella 12 pisteen päähän. SJK oli Liigaskabassa pronssimitalisti (tällä hetkellä 10 pistettä siitä jäljessä), eli Gomez ollut siis lähes yhtä huono kuin Kallio ja Mannilla ennakko-odotuksiin nähden
|
|
« Viimeksi muokattu: 03.10.2022 klo 06:56:33 kirjoittanut Pelle-Wermanni »
|
|
|
|
|
Toldo
Poissa
|
|
Vastaus #510 : 03.10.2022 klo 14:15:17 |
|
Osaako joku sanoa miksi mikään vedonlyöntiyhtiö ei tarjoa Veikkausliigan mestaruuskertoimia kauden aikana? Esimerkiksi Unibetilla olen nähnyt kertoimet ihan kerran tai pari kauden aikana.
|
|
|
|
MacGyver
Poissa
Suosikkijoukkue: VPS
|
|
Vastaus #511 : 03.10.2022 klo 14:28:26 |
|
Varman putoajan luotsaaminen kahdeksanneksi on myös aika hyvä suoritus valmentajalta, jos toteutuu E: Liigaskabassa muuten 392/404 forumistia veikkasi Vepsua tämänhetkistä huonommalle sijalle. Itse olin yksi heistä. 12 urheaa
|
|
|
|
Kosmoksen Härkä
Poissa
Suosikkijoukkue: Ennakollinen näkemys ja alustava tieto
|
|
Vastaus #512 : 05.10.2022 klo 20:56:51 |
|
Rupesi kiinnostamaan, joten HJK ja KuPS vs. top-6 (otin Oulun mukaan, kun oli 'pelillisesti' vähän edellä - jatkuvuuden periaate pelasti Interin!). Mestari selvillä. ... laskuvirheitä voi olla. HJK KuPS ----------- 21p. 15p. runk 6p. 4p. mest ::
|
|
« Viimeksi muokattu: 05.10.2022 klo 20:58:52 kirjoittanut Kosmoksen Härkä »
|
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
|
Vastaus #513 : 22.10.2022 klo 21:01:32 |
|
4. sija saattaa hyvinkin viedä Eurooppaan riippuen Suomen Cupin voittajan sijoituksesta Sija 8. saattaa myös viedä Eurooppaan riippuen Suomen Cupin voittajan sijoituksesta 8. sija ei vie ketään mihinkään. Ja kas kummaa. Viimeinen europaikka ratkaistaankin juuri sijojen 4. ja 8. kesken
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
|
Vastaus #514 : 23.10.2022 klo 11:12:55 |
|
Haipakkaa on meininki kun Haka vielä neljä kautta sitten pelasi Ykköstä (kaksi ekaa liigakauttakin nousun jälkeen meni aika lailla rima heiluen läpi) ja VPS tosiaan nousi viime kaudella yhdestä kaikkien aikojen heikkotasoisimmalta Ykkösen kaudelta Sanotaan että nousun jälkeen pitää joukkuetta aina vahvistaa niin maan perkeleesti jotta se säilyminen heti sillä seuraavalla kaudella on realismia mutta Haka ja VPS on molemmat osoittaneet että nousurungoillakin voi käydä hyvin. Hakalla taitaa vieläkin olla tosi moni viimeisellä Ykkösen kaudella vaikuttanut pelaaja rosterissa.
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.10.2022 klo 11:47:30 kirjoittanut Kim Suomisen ponnari »
|
|
|
|
|
luiyikynä
Poissa
Suosikkijoukkue: Valkeakosken Haka
|
|
Vastaus #515 : 23.10.2022 klo 11:38:32 |
|
Haipakkaa on meininki kun Haka vielä neljä kautta sitten pelasi Ykköstä (kaksi ekaa liigakauttakin nousun jälkeen meni aika lailla rima heiluen läpi) ja VPS tosiaan nousi viime kaudella yhdestä kaikkien aikojen heikkotasoisimmalta Ykkösen kaudelta Sanotaan että nousun jälkeen pitää joukkuetta aina vahvistaa niin maan perkeleesti jotta se säilyminen heti sillä seuraavalla kaudella on realismia mutta Haka ja VPS on molemmat osoittaneet että nousurungoillakin voi käydä hyvin. Mielenkiintoinen nosto senkin takia, että kaudella 2020 Haka keräsi samat 22 pistettä runkosarjassa kuin Vepsu tällä kaudella ja molemmat sijoittuivat sijalle 10. Viime kaudella Haka keräsi runkosarjassa kaksi pistettä enemmän, mutta hyvän loppusarjan ansiosta nousi kahdeksanneksi ja 35 pisteeseen. Ihan samalle sijalle ja pisteille kuin VPS tällä kaudella.
|
|
|
|
JunnunVPS
Poissa
Suosikkijoukkue: Vepsu, Barca, Liverpool
|
|
Vastaus #516 : 23.10.2022 klo 11:48:15 |
|
Sanotaan että nousun jälkeen pitää joukkuetta aina vahvistaa niin maan perkeleesti jotta se säilyminen heti sillä seuraavalla kaudella on realismia mutta Haka ja VPS on molemmat osoittaneet että nousurungoillakin voi käydä hyvin.
Niin hyvät Ykkösen jengit pärjää ihan hyvin huonoille Liiga jengeille. Ja jos ja kun kasataan/vaihdetaan kokonaan uus joukkue, niin meneehän siinä nyt aikaa, ennen kuin jostain yhteispelistä voidaan edes haaveilla. Mitä kauemmin sama jengi kasas, sen parempaa tulosta, noin vois olettaa.
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
|
Vastaus #517 : 23.10.2022 klo 11:52:53 |
|
Niin hyvät Ykkösen jengit pärjää ihan hyvin huonoille Liiga jengeille. Ja jos ja kun kasataan/vaihdetaan kokonaan uus joukkue, niin meneehän siinä nyt aikaa, ennen kuin jostain yhteispelistä voidaan edes haaveilla. Mitä kauemmin sama jengi kasas, sen parempaa tulosta, noin vois olettaa.
Ja mukaan pitää laittaa myös ulkkariarpojen onnistuminen. Hakalla ei muistaakseni silloin paluukaudella, taikka sen jälkeenkään jos ei puolivälin jälkeen mukaan tullutta (sarjapaikan pelastanutta?) De Lucasia lasketa, menneet ulkomaalaishankinnat edes lähelle nappia. Tällä kaudella ei nyt ehkä ihan seitsemän oikein mutta sanotaan vaikka 6+lisänumero ja jälki on ollut sen mukaista. VPS:llä puolestaan Yengi on ollut sen tason tekijä että kuka tietää jos TPS:llä tai KTP:llä olisi parina viime kautena ollut vastaavanlainen dominaattori kentällä, olisi voinut näiden molempien liigavisiitit jäädä pidemmiksi?
|
|
|
|
turkistarhaaja
Poissa
Suosikkijoukkue: Munsala IK
|
|
Vastaus #518 : 23.10.2022 klo 12:04:35 |
|
VPS:llä puolestaan Yengi on ollut sen tason tekijä että kuka tietää jos TPS:llä tai KTP:llä olisi parina viime kautena ollut vastaavanlainen dominaattori kentällä, olisi voinut näiden molempien liigavisiitit jäädä pidemmiksi?
Vepsusta kannattaa kyllä Yengin lisäksi mainita Ahiabu, joka on ollut erinomainen puolustavana keskikenttänä sekä Reid, joka on yksi liigan parhaista wingbackeista. Toki Reid pelasi viime kaudella Jarossa mutta ihan näin solidia kautta tuskin moni osasi odottaa.
|
|
|
|
Kim Suomisen ponnari
Paikalla
Suosikkijoukkue: Ainoastaan omien sarjojensa mestarit
|
|
Vastaus #519 : 23.10.2022 klo 12:08:46 |
|
Vepsusta kannattaa kyllä Yengin lisäksi mainita Ahiabu, joka on ollut erinomainen puolustavana keskikenttänä sekä Reid, joka on yksi liigan parhaista wingbackeista. Toki Reid pelasi viime kaudella Jarossa mutta ihan näin solidia kautta tuskin moni osasi odottaa.
Kyllä. Tyylikkään etunimen omaava Ahiabu myös. Reidiä en laske koska ei ollut ulkkariarpa sanan varsinaisessa merkityksessä (toisin kuin Erwin, Zarakostas tai vaikka De Lucas saapuessaan Suomeen) koska Jaro-ajan asiantuntijapiirit jne. Omaan silmään Ykkösestä noussut (suoraan tai karsimalla) joukkue voi hyvinkin säilyttää sarjapaikkansa, ja sitä kautta vakiinnuttaa liigapaikkansa, siten että noususta on mukana se nousurunko jolla on vielä varaa kehittyä 2-3 kauden ajan kun otetaan niitä askeleita kovemmassa sarjassa, ja siksi ekaksi kaudeksi parit todella onnistuneet, Veikkausliigan reippaasti parempaa kastia, olevat hankinnat joko ulkomailta tai maan rajojen sisältä. Täysi rosterin myllääminen tai kehittymättömillä pelaajilla "noususta pelipaikalla palkitseminen" ei vaan yksinkertaisesti toimi.
|
|
« Viimeksi muokattu: 23.10.2022 klo 12:12:41 kirjoittanut Kim Suomisen ponnari »
|
|
|
|
|
|
|