Thalian
Poissa
|
|
Vastaus #50 : 03.01.2022 klo 08:31:09 |
|
Perinteeksi on tullut valittaa Thalianin perusteluista, niin nyt voi pettymyksenä nostaa esiin, ettei Thalian äänestänyt. Pahoittelen tätä. On ollut vähän kaikkea, niin unohdin koko jutun. Pyörittelin jo listaakin mielessäni, sekä tietenkin asiankuuluvan neutraalia, eli ei liian kehuvaa, mutta ei myöskään turhan alentavaa, kehupuhetta sinulle. Säästän sen ensi vuoteen, ja melkein teen lupauksen, että äänestän kyllä vuoden päästä!
|
|
|
|
sonny burnett
Poissa
Suosikkijoukkue: Raimon bisnekset
|
|
Vastaus #51 : 03.01.2022 klo 17:48:59 |
|
Tiksa päättäköön molemmat tittelit ensi vuonna ilman äänestystä, niin vaalikansa ei vaikuta niin ohjailtavalta.
|
|
|
|
Tiksa
Poissa
Suosikkijoukkue: KuPS, Huuhkajat
|
|
Vastaus #52 : 04.01.2022 klo 06:58:30 |
|
^ Onnittelut kieranille ja sille toiselle, joka voitti sen toisen gaalan. Oikeille henkilöille menivät. Mutta tänne voisi melkein tehdä topikin johon kerätä vuoden aikana foorumin highlighteja ja sitten marras-joulukuun vaihteessa muistuttaa mitä kaikkea vuoden aikana onkaan tapahtunut. Iivu varmaan tekee jossain vaiheessa sen suuren kulttuurihistoriallisen esseen foorumin kehityksestä, mutta tälläisenä nopeana mielikuvana, että onpas tuo kärkipää muuttunut vähän insinöörimäiseksi. Joskus aikoinaan tässä skabassa pärjättiin räiskyvällä persoonalla ja peformanssilla. Nyt varmin tie huipulle näyttää olevan laadukas asiakirjoittaminen ja analyysi.
|
|
|
|
Julkea bulbul
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU (JJK)
|
|
Vastaus #53 : 04.01.2022 klo 07:46:38 |
|
Iivu varmaan tekee jossain vaiheessa sen suuren kulttuurihistoriallisen esseen foorumin kehityksestä, mutta tälläisenä nopeana mielikuvana, että onpas tuo kärkipää muuttunut vähän insinöörimäiseksi.
Joskus aikoinaan tässä skabassa pärjättiin räiskyvällä persoonalla ja peformanssilla. Nyt varmin tie huipulle näyttää olevan laadukas asiakirjoittaminen ja analyysi.
Kun katsoo tuota mitalitilastoa, niin kärkisijat ainakin ovat täällä kakkosella kinkyä ja iivua lukuun ottamatta menneet lähes poikkeuksetta asiakirjoittajille. Siitä suivaantuneenahan iivu aikoinaan laski yhteen molempien gaalojen pisteet, jotta esiin nousisi eniten tunteita herättäneet forumistit eivätkä ne ainaiset mitäänsanomattomat, lähes äitinsäkin unohtamat voittajat. Siis silloin, kun pärjäsi siten paremmin.
|
|
|
|
khat
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS, Mathare United, Zeddy & KÖNÖ
|
|
Vastaus #54 : 04.01.2022 klo 08:05:12 |
|
Oho pisteitä! Ääniä! Kiitän!
|
|
|
|
Stevie Bravo
Poissa
Suosikkijoukkue: Huuhkajat, Harakat, Kanarialinnut, Hanhinaamat yms
|
|
Vastaus #55 : 04.01.2022 klo 10:05:08 |
|
Voitto meni tänä vuonna kyllä oikeaan osoitteeseen, ja sehän tiedettiin, että insinööri-Tiksa onanoi MAOL-taulukoille.
Se, kuinka nopeasti kolmossija nousi Julkea bulbulin hattuun, pääsi kuitenkin yllättämään. Pronssipäissään päteminen ja KAF-dissaus ei lupaa pitää jatkumoa (onneksi).
|
|
|
|
iivu
Poissa
Suosikkijoukkue: ♥
|
|
Vastaus #56 : 04.01.2022 klo 10:35:11 |
|
Oliko noihin menneitten aikojen (lähinnä siis FF1) dataan linkkejä, voisin keräillä nekin tuohon mun aineistoon.
.. tästä viestistä löytyy Top-50-sijat, muualla ei taida enää tallessa olla: http://futisforum2.org/index.php?topic=163221.msg8272841#msg8272841Kun katsoo tuota mitalitilastoa, niin kärkisijat ainakin ovat täällä kakkosella kinkyä ja iivua lukuun ottamatta menneet lähes poikkeuksetta asiakirjoittajille. Siitä suivaantuneenahan iivu aikoinaan laski yhteen molempien gaalojen pisteet, jotta esiin nousisi eniten tunteita herättäneet forumistit eivätkä ne ainaiset mitäänsanomattomat, lähes äitinsäkin unohtamat voittajat. Siis silloin, kun pärjäsi siten paremmin.
.. hyvä tarina hessu. Neljän kärjen ulkopuolella tosiaan kuitenkin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2013 (jolloin sijoitus oli 6.). Tehkää siitä gradu.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.01.2022 klo 10:57:29 kirjoittanut iivu »
|
|
|
|
|
batong
Poissa
Suosikkijoukkue: KoiPS, West Ham United
|
|
Vastaus #57 : 04.01.2022 klo 11:07:28 |
|
Onko top-5 Vuoden Foorumilainen Gaalassa siis jokin saavutus?
|
|
|
|
Monzan gorilla
Poissa
Suosikkijoukkue: Suomen nu-metal yhdistys
|
|
Vastaus #58 : 04.01.2022 klo 11:09:24 |
|
Onko top-5 Vuoden Foorumilainen Gaalassa siis jokin saavutus?
Kyllähän se CV:n kannattaa laittaa.
|
|
|
|
Tölkkivaari
Poissa
Suosikkijoukkue: #TunnenSielläTyyppejä
|
|
Vastaus #59 : 04.01.2022 klo 11:20:30 |
|
Onko top-5 Vuoden Foorumilainen Gaalassa siis jokin saavutus?
Lasketaan saamiseksi
|
|
|
|
Durden
Poissa
|
|
Vastaus #60 : 04.01.2022 klo 11:34:14 |
|
Pitäiskö tämä iivu tuntea jostain? Ei ainakaan Veikkausliigasta tai Ykkösestä kirjoittele.
|
|
|
|
Fermentoija
Poissa
|
|
Vastaus #61 : 04.01.2022 klo 12:19:26 |
|
Iivu ei voita koskaan!
|
|
|
|
erno
Poissa
Suosikkijoukkue: RMA, Dortmund, City, United, Chelski, Bayern, Arsu
|
|
Vastaus #62 : 04.01.2022 klo 12:34:00 |
|
Pitäiskö tämä iivu tuntea jostain? Ei ainakaan Veikkausliigasta tai Ykkösestä kirjoittele.
Kirjottelee heti kun näissä sarjoissa pelaa joku italialainen tai jonkun joukkueen listoilta löytyy pelaaja, valmentaja tai huoltaja joka on joskus käynyt italiassa.
|
|
|
|
13ergkamp
Poissa
Suosikkijoukkue: Slavia Sofia
|
|
Vastaus #63 : 04.01.2022 klo 12:35:43 |
|
Kirjottelee heti kun näissä sarjoissa pelaa joku italialainen tai jonkun joukkueen listoilta löytyy pelaaja, valmentaja tai huoltaja joka on joskus käynyt italiassa.
Milloin muuten viimeksi italialainen on pelannut Veikkausliigassa tai Ykkösessä?
|
|
|
|
Seeteufel
Poissa
Suosikkijoukkue: Röda, Stock Aitken Waterman
|
|
Vastaus #64 : 04.01.2022 klo 12:41:24 |
|
Milloin muuten viimeksi italialainen on pelannut Veikkausliigassa tai Ykkösessä?
Onko tatti-Laurilla myös kauniin maan passi?
|
|
|
|
Lord Bendtner
Poissa
|
|
Vastaus #65 : 04.01.2022 klo 12:42:38 |
|
Kyllähän se CV:n kannattaa laittaa.
Mites kuudes sija? Missä menee raja?
|
|
|
|
Sergei Analtov
Poissa
Suosikkijoukkue: ACO
|
|
Vastaus #66 : 04.01.2022 klo 12:43:10 |
|
Kuinkahan moni Salmingia äänestäneistä on lukenut edes yhden viidesosan herran viime vuoden tuotoksista?
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.01.2022 klo 12:45:16 kirjoittanut Sergei Analtov »
|
|
|
|
|
insignificance
Poissa
Suosikkijoukkue: GrIFK, lähikentät ja luomufutis
|
|
Vastaus #67 : 04.01.2022 klo 12:53:56 |
|
Milloin muuten viimeksi italialainen on pelannut Veikkausliigassa tai Ykkösessä?
Kaudella 2018 Marco Privitera muutama matsi Vepsussa. Sen jälkeen ei taida olla ainakaan Veikkausliigassa.
|
|
|
|
Julkea bulbul
Poissa
Suosikkijoukkue: TamU (JJK)
|
|
Vastaus #68 : 04.01.2022 klo 12:58:56 |
|
Se, kuinka nopeasti kolmossija nousi Julkea bulbulin hattuun, pääsi kuitenkin yllättämään. Pronssipäissään päteminen ja KAF-dissaus ei lupaa pitää jatkumoa (onneksi).
Höpsis, leijuin yhtä nolosti jo ensimmäisistä pisteistäni aikoinaan, päteminen on ollut koko forumuran jatkuvaa, samoin itsensä liian vakavasti ottavien forumistien, armoitettuna johtotähtenään KAF, dissaaminen, mutta kuten aiemminkin, unohdun onneksi nopeasti, kuten tylsille tapeteille tapahtuu.
|
|
« Viimeksi muokattu: 04.01.2022 klo 13:01:53 kirjoittanut Julkea bulbul »
|
|
|
|
|
Kärsä
Poissa
Suosikkijoukkue: Jorma Vullin kuoleva made
|
|
Vastaus #69 : 04.01.2022 klo 13:12:52 |
|
Kaudella 2018 Marco Privitera muutama matsi Vepsussa. Sen jälkeen ei taida olla ainakaan Veikkausliigassa.
Kemissä pelasi 2018 myös Sebastian Rusculleda. Taisi olla kaksoiskansalaisia toki.
|
|
|
|
iivu
Poissa
Suosikkijoukkue: ♥
|
|
Vastaus #70 : 04.01.2022 klo 14:37:35 |
|
Iivu ei voita koskaan!
.. paskapuhetta, KAF-gaala kuulemma päätetään 5000 pisteeseen, perinteiseen napolilaiseen ilotulitukseen ja satoihin loukkaantuneisiin, jonka jälkeen serverit kokevat Makran kohtalon. Lähellä ollaan !
|
|
|
|
Kronofogden
Poissa
|
|
Vastaus #71 : 04.01.2022 klo 16:08:14 |
|
Milloin muuten viimeksi italialainen on pelannut Veikkausliigassa tai Ykkösessä?
Vepsussa päättyneellä kaudella pelasi Giuseppe Lo Giudice jolta taitaa löytyä sekä Suomen että Italian passit.
|
|
|
|
Kärsä
Poissa
Suosikkijoukkue: Jorma Vullin kuoleva made
|
|
Vastaus #72 : 04.01.2022 klo 16:25:24 |
|
Kuinkahan moni Salmingia äänestäneistä on lukenut edes yhden viidesosan herran viime vuoden tuotoksista?
No, tässä varmaan kannattaa muistaa, että äänestäjiä oli kuitenkin vain 214. Kaikkien nikkien määrästä laskettuna siis äänestysprosentti oli noin 0.3% Absoluuttisissa määrissä Salming sai ääniä 42 henkilöltä. Ei se nyt ole kovin vaikea uskoa, että ne aktiivit, jotka vaivautuivat Salmingia äänestämään ovat ainakin ne kirjoitukset lukeneet, mistä matseista ovat olleet kiinnostuneet. En kyllä itsekään ole noita KV-puolen valjuanalyysejä jaksanut lukea.
|
|
|
|
Pelle-Wermanni
Poissa
Suosikkijoukkue: Vaasan Palloseura
|
|
Vastaus #73 : 04.01.2022 klo 16:54:30 |
|
Kaudella 2018 Marco Privitera muutama matsi Vepsussa. Sen jälkeen ei taida olla ainakaan Veikkausliigassa.
Privitera oli muuten ehkä koko Veikkausliigahistorian paskin ulkomaalainen
|
|
|
|
Metsän poika
Poissa
Suosikkijoukkue: RoPS, TPV
|
|
Vastaus #74 : 04.01.2022 klo 17:08:17 |
|
No, tässä varmaan kannattaa muistaa, että äänestäjiä oli kuitenkin vain 214. Kaikkien nikkien määrästä laskettuna siis äänestysprosentti oli noin 0.3% Absoluuttisissa määrissä Salming sai ääniä 42 henkilöltä. Ei se nyt ole kovin vaikea uskoa, että ne aktiivit, jotka vaivautuivat Salmingia äänestämään ovat ainakin ne kirjoitukset lukeneet, mistä matseista ovat olleet kiinnostuneet. En kyllä itsekään ole noita KV-puolen valjuanalyysejä jaksanut lukea. Tuolla on kyllä sen tyyppisiä nimimerkkejä herraa äänestänyt, jotka katsovat Aku Ankastakin vain kuvat. Toki niissä Salminginkin postauksissa kuvia on. Mutta eiköhän tuo ole ensisijaisesti arvostusta siitä, että joku viitsii käyttää noin paljon energiaa äänestäjälle tärkeään aiheeseen. Samalla äänestäjä ylevöittää itseään samaan tyyliin kuin kertomalla arvostavansa Nietzschen Näin puhui Zarathustra-teosta - vaikka sitä nyt ei varsinaisesti ole lukenut.
|
|
|
|
|
|