Vuoden sykähdyttävin urheiluhetki 2021 äänestys

[Björn Kikkelsson]

Kyllä se on joo outoa jos ei ole katsonut näitä mitalihiihtoja tai edes kuullut niistä

[Viinipullo]

Ehkä se on sitä yleissivistystä, ja minusta on hassua, miten jotkut tuntuvat oikein kehuskelevan yleissivistyksen puutteellaan. Sama koskee erinäisiä julkisuuden henkilöitä: monilla tuntuu olevan tarve korostaa omaa tietämättömyyttään näyttelijöistä, someammattilaisista tai muusikoista.

Yleissivistystä on vaikkapa maantiedon ja kirjallisuuden tuntemus. Kaiken maailman turhakkeiden seuraaminen televisiosta ei ole yleissivistystä vaikka kuinka mainosmies koittaa väittää sinulle, että pitää ulkomuistista luetella jokainen Kulli-Miken tyttöystävä.

Edit: Urheilun katsominen televisiosta on muutenkin itselle vierasta. Futista näkee livenä ja vieraspelit sitten koneelta/kännykästä ruutu-palvelusta. MM-kisat skippaan, koska Suomi ei pelaa ja EM-kisoistakin tuli pari peliä tiirailtua baarissa lähinnä dokaamisen sivutuotteena. Maailma on mennyt ohi, mutta ei sieltä Putous-katsomosta ja uusintojen keskeltä kannata liikaa suutahtaa tai ylpistyä.

[Leopoldo Luque]

Juu en mäkään pahemmin katso oikeastaan urheilua muuten kuin futiskatsomosta käsin (koska paikallisuus). Poikkeuksena futiksen arvokisat sähköisesti, joita sentään vielä nostalgiasyistä tykkään seurata. Samaten joku snooker menee viihteenä, muttei kyllä herätä tuntemuksia. Olympialaiset ei ole kiinnostanut kohta pariinkymmeneen vuoteen.

Muutenkin tuntuu oudolta, miksi pitäisi tuntea jotain huumaa siitä kun joku itselleni henkilökohtaisesti tuntematon ihminen jossain suoriutuu hyvin, vaikka meillä olisikin sama kansallisuus. Sen sijaan jos tunnen urheilijan henk. koht. niin silloin tietenkin tulee myötäelettyä ja tsempattua mukana.

Ja olen toki kartalla jostain random laahausjutuistakin, koska altistuu uutisoinnille, mutta siitä on pitkästi matkaa kiinnostuneisuuteen

anteeksi OT:n jatko

[Ameobi]

En minä ainakaan tunne henkilökohtaisesti ketään urheilijaa, joka voisi saavuuttaa lajissaan edes Suomen mestaruuksia. Ihminen tuppaa hakemaan elämässään asioita, joiden puolesta jännittää ja tsempata, ja tuohon suomalaisurheilijoiden seuraaminen on aika luonnollinen valinta.

Se että perustelee tai nostaa esiin jotain, että pitäisikö tämä nyt tietää jostain, on ennemminkin puolustusreaktio. Ei ketään oikeasti kiinnosta tiedätkö jonkun julkkiksen tai katsoitko jotain kisaa, mutta jos sinua itseäsi askarruttaa ''ulkopuolelle jääminen'', niin varmaan sitä kommentoikin sillä kulmalla että kuka vittu.

[Leopoldo Luque]

En minä ainakaan tunne henkilökohtaisesti ketään urheilijaa, joka voisi saavuuttaa lajissaan edes Suomen mestaruuksia. Ihminen tuppaa hakemaan elämässään asioita, joiden puolesta jännittää ja tsempata, ja tuohon suomalaisurheilijoiden seuraaminen on aika luonnollinen valinta.

Se että perustelee tai nostaa esiin jotain, että pitäisikö tämä nyt tietää jostain, on ennemminkin puolustusreaktio. Ei ketään oikeasti kiinnosta tiedätkö jonkun julkkiksen tai katsoitko jotain kisaa, mutta jos sinua itseäsi askarruttaa ''ulkopuolelle jääminen'', niin varmaan sitä kommentoikin sillä kulmalla että kuka vittu.

Jos AM on joku ison mestaruuden voitto, niin toki en minäkään taida ketään tuntea. En edes tiedä kenelle tämä oli heitetty, mutta itse todellakin tunnen moniakin amatööriurheilijoita ja lukeudun sellaiseksi itsekin. Samoin tunnen junnu-urheilijoita joiden edesottamuksia seuraan mielenkiinnolla

Sitä voi itse kukin miettiä, tekeekö se urheiluihmisen, jos seuraa huippu-urheilua telkusta.

[Maakuntasatraappi]

Sitä voi itse kukin miettiä, tekeekö se urheiluihmisen, jos seuraa huippu-urheilua telkusta.

Voi, mutta onko määritelmässä ja sen myötä mietinnässä paljoakaan tolkkua?

Äitini on 74-vuotias, katsoo kaapeli-tv:n kautta valioliigat mitä sieltä (Viasat tjsp) tulee + FA Cupit ja liigacupit ja on valioliigafutiksesta edelleen kohtuullisesti kartalla. Katselee mm. hiihtolajeja siinä sivussa, mutta futis on ikuisessa pääosassa. Isän kymmenen vuotta sitten kuoltua on tv-urheilu äidille ollut yhä tärkeämpää, paikalle matseihin ei äidillä ole tullut enää yksin lähdettyä kun isän kanssa yhdessä kuitenkin aika monta vuosikymmentä kävivät. Ja vaivojakin on.

Onko itse kullekaan tai kenellekään oleellista miettiä, onko esim. meikäläisen mutsi (enää) urheiluihminen?

[Leopoldo Luque]

Voi, mutta onko määritelmässä ja sen myötä mietinnässä paljoakaan tolkkua?

Äitini on 74-vuotias, katsoo kaapeli-tv:n kautta valioliigat mitä sieltä (Viasat tjsp) tulee + FA Cupit ja liigacupit ja on valioliigafutiksesta edelleen kohtuullisesti kartalla. Katselee mm. hiihtolajeja siinä sivussa, mutta futis on ikuisessa pääosassa. Isän kymmenen vuotta sitten kuoltua on tv-urheilu äidille ollut yhä tärkeämpää, paikalle matseihin ei äidillä ole tullut enää yksin lähdettyä kun isän kanssa yhdessä kuitenkin aika monta vuosikymmentä kävivät. Ja vaivojakin on.

Onko itse kullekaan tai kenellekään oleellista miettiä, onko esim. meikäläisen mutsi (enää) urheiluihminen?

Ei minustakaan ole Pahoittelut jos jotenkin yksipuolistin kenttää. Tää nyt vaan lähti jostain keskustelusta, että pitäisi tietää joku Kerttu Niskasen viimeisin hiihto ja Petra Ollin paini ollakseen ns. "kartalla" yleensä mistään urheiluun liittyvästä.

Mutta täähän nyt on tätä aina forkalla ja itse jatkan eteenpäin ennenkaikkea omana amatööriyksilöurheilijanani ja otan siitä valtaisat kiksit.

[Viinipullo]

Onko itse kullekaan tai kenellekään oleellista miettiä, onko esim. meikäläisen mutsi (enää) urheiluihminen?

Mieshuora se ainakin on. Liverpoolia etc.

[Homer]

En nyt ole analysoinut sen syvemmin, mutta minusta oli urpoa viihteellistää tuo Eriksenin kuolinkamppailu sykähdyttäväksi urheiluhetkeksi. Minusta se oli kauheaa katsella. Sykähdyttävää oli, että hän selvisi hengissä, mutta jotenkin tuo sinänsä hieno tapahtuma saisi jäädä muistoihin muilla tavoin. SMJK toimi kyllä hienosti, ei siinä mitään. Ehkä mä olen vain tosikko näissä asioissa.

[Tsei Tsei]

En nyt ole analysoinut sen syvemmin, mutta minusta oli urpoa viihteellistää tuo Eriksenin kuolinkamppailu sykähdyttäväksi urheiluhetkeksi. Minusta se oli kauheaa katsella. Sykähdyttävää oli, että hän selvisi hengissä, mutta jotenkin tuo sinänsä hieno tapahtuma saisi jäädä muistoihin muilla tavoin. SMJK toimi kyllä hienosti, ei siinä mitään. Ehkä mä olen vain tosikko näissä asioissa.

Tuossa pelissä oli oikeasti paljon muutakin sykähdyttävää ja voitto olisi tullut todennäköisesti ihan ilman Eriksenin sairaskohtaustakin. Todella vaikeaahan tuohon peliin on edelleenkin suhtautua.

[Gambinamiäs]

Tuossa pelissä oli oikeasti paljon muutakin sykähdyttävää ja voitto olisi tullut todennäköisesti ihan ilman Eriksenin sairaskohtaustakin. Todella vaikeaahan tuohon peliin on edelleenkin suhtautua.

Tämä. Aivan absurdi päivä kokonaisuutena. Se kolmen vuosikymmenen odotus kisapaikasta, joka aina päättyi pettymykseen ja itkuunkin. Epätoivo, orastavaa optimismia ja sitten aina pettymys. Muurinen, kiimaa ja lopulta mahalasku. Hodari ja ekan pelin epäusko 1-3 vierasvoitotto Puolasta. Jääskeläinen huutaa Ratinassa "mä otan", ei ottanut. Kuitenkin mahdollisuuden säilyi loppuun asti ja marraskuussa Azeripelissä kylmällä stadikalla noustiin lopussa ja se kiima oli uskomaton. Portugalissa ei kuitenkaan riittänyt. Baxterin kanssa lähti, mutta ei seissyty. Mixun kanssa lähti, mutta... Sen ruotsalaisen pellen kanssa homma meni sitten ihan farssiksi. Ja sitten lopulta mies kuin veistos, Rive. Kaikkien aikojen karsinnat. Kiimaa Ratinassa Bosniaa vastaan, ukkonen, eiku Pukki iski. vieläkin elmäni ihanimipia päiviä. Kaikissa kotipeleissä oli oma taikansa, jokainen stadikka oli omanlaisensa tunnelmaltaan. Ja se Finskin kiima. Kuumessa lääkkeiden ja jaloviinan voimin. Tifo meinasi hajota käsiin kun prukka hakkasi sitä. Ja mentiin kisoihin. Ja minä itkin siellä katsomossa.

Lopulta kisat ja liput kaikkiin peleihin. No ei tietenkään, korona ja kisät siirtyi. Ja seuraavana vuonna sama paska jatkui, epätietoisuutta pääseekö katsojat edes paikalle tai onko itselle perheellisenä kaikkine karanteeneineen järkevää mennä, mutta lopulta pääsi paikalle. Viimeisiin viikkoihin asti säännöt ja ohjeet muuttui ja kun lopulta testien ja muun paskan jälkeen astelin pelipäivänä köpiksen koneeseen maski naamalla, kyyneleet valui silmistä. Ja se Köpis, ihan uskomatonta olla vaan ulkomailla ja juoda kaljaa terassilla. Edellisenä päivänä Tanskassa oli avattu rajoituksia ja porukkaa liikkeellä. Paikalliset tsemppasivat ja kannustivat suomipaitaisia, ihmiset olivat aidosti iloisia, että me oltiin siellä. Tuhansia Tanska--faneja huutamassa. Se kiima kun mentiin stadikalla, se ekan pelin alku. Ei sitä tajua vaikka siellä oli. Ja sitten se Eriksen melkein kuoli siihen ihan meidän eteen. Ajantaju katosi ja loppupeli meni ihan sumussa. Ja Suomi teki maalin. Ja torjui rankkarin. Vieressä oli muutama tanskalainen, oltiin todella kohteliaita ja hillittyjä kaiken tapahtuneen jälkeen, mutta tunteet vei lopulta. Sitten stadikalta kaupunkiin, takki tyhjänä. Ensimmäinen peli ja ensimmäinen voitto, mutta ei jaksanut juhlia. Vielä tänäkään päivänä en oikein tiedä miten tuohon kaikkeen suhtaudun. Mutta sen päivän muistaa loppuelämän ja olen onnellinen etten jättänyt lippua käyttämättä. Sykähdyttävää se oli ja kerron siitä vielä lapsilleni monta kertaa.

[Homer]

Tämä. Aivan absurdi päivä kokonaisuutena. Se kolmen vuosikymmenen odotus kisapaikasta, joka aina päättyi pettymykseen ja itkuunkin. Epätoivo, orastavaa optimismia ja sitten aina pettymys. Muurinen, kiimaa ja lopulta mahalasku. Hodari ja ekan pelin epäusko 1-3 vierasvoitotto Puolasta. Jääskeläinen huutaa Ratinassa "mä otan", ei ottanut. Kuitenkin mahdollisuuden säilyi loppuun asti ja marraskuussa Azeripelissä kylmällä stadikalla noustiin lopussa ja se kiima oli uskomaton. Portugalissa ei kuitenkaan riittänyt. Baxterin kanssa lähti, mutta ei seissyty. Mixun kanssa lähti, mutta... Sen ruotsalaisen pellen kanssa homma meni sitten ihan farssiksi. Ja sitten lopulta mies kuin veistos, Rive. Kaikkien aikojen karsinnat. Kiimaa Ratinassa Bosniaa vastaan, ukkonen, eiku Pukki iski. vieläkin elmäni ihanimipia päiviä. Kaikissa kotipeleissä oli oma taikansa, jokainen stadikka oli omanlaisensa tunnelmaltaan. Ja se Finskin kiima. Kuumessa lääkkeiden ja jaloviinan voimin. Tifo meinasi hajota käsiin kun prukka hakkasi sitä. Ja mentiin kisoihin. Ja minä itkin siellä katsomossa.

Lopulta kisat ja liput kaikkiin peleihin. No ei tietenkään, korona ja kisät siirtyi. Ja seuraavana vuonna sama paska jatkui, epätietoisuutta pääseekö katsojat edes paikalle tai onko itselle perheellisenä kaikkine karanteeneineen järkevää mennä, mutta lopulta pääsi paikalle. Viimeisiin viikkoihin asti säännöt ja ohjeet muuttui ja kun lopulta testien ja muun paskan jälkeen astelin pelipäivänä köpiksen koneeseen maski naamalla, kyyneleet valui silmistä. Ja se Köpis, ihan uskomatonta olla vaan ulkomailla ja juoda kaljaa terassilla. Edellisenä päivänä Tanskassa oli avattu rajoituksia ja porukkaa liikkeellä. Paikalliset tsemppasivat ja kannustivat suomipaitaisia, ihmiset olivat aidosti iloisia, että me oltiin siellä. Tuhansia Tanska--faneja huutamassa. Se kiima kun mentiin stadikalla, se ekan pelin alku. Ei sitä tajua vaikka siellä oli. Ja sitten se Eriksen melkein kuoli siihen ihan meidän eteen. Ajantaju katosi ja loppupeli meni ihan sumussa. Ja Suomi teki maalin. Ja torjui rankkarin. Vieressä oli muutama tanskalainen, oltiin todella kohteliaita ja hillittyjä kaiken tapahtuneen jälkeen, mutta tunteet vei lopulta. Sitten stadikalta kaupunkiin, takki tyhjänä. Ensimmäinen peli ja ensimmäinen voitto, mutta ei jaksanut juhlia. Vielä tänäkään päivänä en oikein tiedä miten tuohon kaikkeen suhtaudun. Mutta sen päivän muistaa loppuelämän ja olen onnellinen etten jättänyt lippua käyttämättä. Sykähdyttävää se oli ja kerron siitä vielä lapsilleni monta kertaa.

Hyvä muistelo. Itse olin jänishousu riskiryhmäläisenä ja palautin lipun.

[Durden]

Äänestys ohi jo ja voitto täysin oikeassa osoitteessa, mutta laitetaan nyt kuitenkin näin jälkikäteen twitterissä vastaan tullut keskustelu, jossa Suomen Kuvalehden tuottaja kummaksui Eriksenin casen "viihteellistämistä."

Eriksenin vakavan sairaskohtauksen viihteellistäminen "vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi" on rimanalitus. Ihmisen elämän todennäköisesti haurain ja pelottavin hetki. Jos kohtauksen olisi saanut suomalainen, suhtautuisimmeko samalla tavalla?

Avautuminen jatkui useamman twiitin verran. Onneksi vittupää ei kommenteissa saanut juuri tukea ajatuksilleen.

[Viinipullo]

[/uutinen]
Avautuminen jatkui useamman twiitin verran. Onneksi vittupää ei kommenteissa saanut juuri tukea ajatuksilleen.

SK on ihan hyvä aviisi, mutta hauska ajatella jonkun SK-toimittajan kommentoivan mitään urheiluun liittyvää

[Chuck]

Äänestys ohi jo ja voitto täysin oikeassa osoitteessa, mutta laitetaan nyt kuitenkin näin jälkikäteen twitterissä vastaan tullut keskustelu, jossa Suomen Kuvalehden tuottaja kummaksui Eriksenin casen "viihteellistämistä."

Eriksenin vakavan sairaskohtauksen viihteellistäminen "vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi" on rimanalitus. Ihmisen elämän todennäköisesti haurain ja pelottavin hetki. Jos kohtauksen olisi saanut suomalainen, suhtautuisimmeko samalla tavalla?

Avautuminen jatkui useamman twiitin verran. Onneksi vittupää ei kommenteissa saanut juuri tukea ajatuksilleen.

Eikös tämä sama janaritar ilakoinut mm. sitä kun suomalaisia joutui jäämään karanteeniin Pietariin?

[Durden]

En muista oliko sama henkilö. Toimittajia taisi ainakin nekin ilakoineet olla.

[Ringo Star]

SK on ihan hyvä aviisi, mutta hauska ajatella jonkun SK-toimittajan kommentoivan mitään urheiluun liittyvää

Miksi se on hauskaa? Parikin SK:n politiikan toimittajaa näyttää kommentoivan ainakin Twitterissä aktiivisesti urheilun korruptiota ja urheilun ja politiikan kytköksiä (esim. Jokereita ja Fifaa). Toki jos urheilun näkee vain kisasuorituksina, niin sitten se on niin. Ja tässä ketjussa kun puhuttiin yleissivistyksestä...