|
paavo annikki
Poissa
|
|
Vastaus #51 : 18.04.2022 klo 18:35:23 |
|
Huomenna mennään. Vesa Vasaran mukaan edustuksesta olisi Akatemian riveissä hyökkääjä Aleksandar Katanic.
Harjoituskausi on mennyt tulosten osalta ihan hyvin. Tosin vastustajista aika monet ovat ainakin paperilla olleet Akatemiaa heikompia. Ainoat tappiot ovat Tukholman reissua lukuunottamatta tulleet kylläkin saman Kakkosen lohkon Grania ja Klubi-04:sta vastaan. Futura-ottelua en nyt laskenut, kun Honka pelasi käytännössä B-junnuilla.
Akatemiakin saanut päivitettyä pelaajalistan sivuilleen jo jokin aikaa sitten. Menisikö pelipaikoittain jotenkin näin (mukana pientä kokoonpanospekulaatiota; harmillisesti kaksi viimeistä harjoitusottelua jäi minulta näkemättä):
Maalivahdit Kalle Kuisma Nico Serjala Eero Hyvärinen
Edustuksen Mathias Ahlbladia olisi ilmeisesti tarkoitus peluuttaa Akatemian ykkösenä. Toivottavasti muutkin saisivat minuutteja tällä kaudella; näistä Kuisma varmaankin todennäköisimmin. En sitten tiedä, mikä on Italiassa Leccessä lainalla kesään asti olevan Jasper Samoojan tilanne; ainakin hän on päässyt edustuksessa penkille asti.
Topparit Urho Huhtamäki Amos Ramström (c) Otto-Eemeli Niemelä Edi Tashevci Oliver Östergård
Ramström varma aloittaja. Olisikohan Huhtamäki avauksen toinen toppari, kun jo kokemusta Kakkosesta KäPan riveissä (10 ottelua). Östergård debytoi Akatemian riveissä viime vuonna (lisäajalla keskikenttäpelaajan tilalle). Niemelällä ja Tashevcillä ei ole aikaisempaa kokemusta Kakkosesta; kumpikin pelasi P17-sarjaa viime kaudella. En ihmettelisi, vaikka edustuksen Mohammed Adams nähtäisiin Akatemian riveissä; pelasi ainakin yhdessä harjoitusottelussa, ja ulkomaalaisia on Hongassa sen verran paljon, että kaikki eivät mahdu samaan aikaan kokoonpanoon.
Laitapakit Chris Ottia Elias Äijälä Dario Naamo Joel Huovinen
Äijälä olisi varma avaaja vasemmalle, mutta on nyt edustuksen mukana. Tähän mennessä täydet minuutit Veikkausliigassa (ja hyvin pelannutkin); tosin molemmat vasemmat pakit puuttuneet. Ottia on tainnut pelata harjoituskaudella eniten; pääsi Klubi-04:ssa Ykkösessä viime kaudella yhdessä ottelussa lopussa kentälle. Huovinen on käsittääkseni vasenjalkainen ja teki viime kaudella Kakkosen debyyttinsä Akatemian kauden viimeisessä ottelussa yliajalla. Laitapakeista saanut nyt keväällä vähiten minuutteja näkemieni otteluiden perusteella. Naamo pelasi Hongan junnuissa myös ylempänä, mutta on Akatemian harjoitusotteluissa ollut pakkina; ei vielä kokemusta ”miesten peleistä”, mutta erittäin mielenkiintoinen pelaaja, jolle toivon minuutteja. Matias Kivikon lainasopimus Venezian kanssa päättyy kesällä. Toppareista Niemelä ja Östergård pelanneet harjoituskaudella pakkeina; Olli viime kaudella Hongan B-junnuissakin.
Keskikenttä Asla Peltola Marlo Hyvönen Aapo Venermo Daniel Heikkinen Theo Olives (?) Aleksi Jännes Roope Pyyskänen Hannes Woivalin
Akatemian vahvin alue kun avauksen kolmikon paikoista kilpailevat Heikkinen, Jännes, Pyyskänen ja Woivalin. Heikkinen pelasi viime kaudella aluksi laidalla ja on keväällä harjoituskaudella ollut myös laitapakkina. Myös Venermolla on kokemusta Kakkosesta ja on Hyvösen ohella pelannut kevään harjoitusotteluissa myös laidalla. Olivesiä en ole nähnyt kentällä yhdessäkään tämän kauden matsissa.
Laitalinkit Lauri Laine Aleksi Tanninen Samuel Tammivuori Benjamin Heikkinen (lainalla PIF:ssä)
Heikkinen olisi näistä mielestäni todennäköisin avaaja, mutta on lainalla PIF:ssä 16.7. asti. Pelasi Hongassa viime kaudella keskelläkin, mutta laitoin laidalle, kun keskustaan on tunkua. Laine on näistä ainut jolla maalitili vielä avaamatta. NJS:stä tulleella Tammivuorella on tulospalvelun mukaan aika tasainen maali/kausi ja pelasi Ykköstä Klubi-04:n riveissä jo kaudella 2018. Voisi kuvitella, että edustuksesta Pauli Katajamäki pelaisi Akatemian riveissä tulevalla kaudella.
Hyökkääjät Idrissa Camara Teemu Karasjärvi Antti Könönen
Camara on ollut kahtena viime kautena Akatemian paras maalintekijä; tosin pienillä maalimäärillä (5 maalia kummallakin kaudella). Karasjärvi on ollut harjoitusotteluissa ihan positiivinen yllätys. Könösellä maalitili Kakkosessa vielä avaamatta; taisi viime kaudella pelata vähän kaikkia hyökkääviä rooleja.
|
|
|
|
JassoKoOli
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka, Honka Akatemia
|
|
Vastaus #52 : 19.04.2022 klo 11:31:20 |
|
|
|
|
|
heponen
Poissa
|
|
Vastaus #53 : 19.04.2022 klo 20:54:48 |
|
Oli kieltämättä ihan viihdyttävä kauden aloitus.
|
|
|
|
JassoKoOli
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka, Honka Akatemia
|
|
Vastaus #54 : 20.04.2022 klo 05:37:27 |
|
Oli kieltämättä ihan viihdyttävä kauden aloitus. Samaa mieltä. Katsomot oli täynnä ja tunnelma oli kohillaan. 3-3 tulos oli peliin nähden hyvä. Klubin vahvan prässin takia Hongalla oli hätäisiä roiskaisuja vielä liikaa ja pelin rakentaminen oli ajottain kateissa, mutta maaleja saatiin hyvin aikaiseksi. Tämä osa-alue vaikuttaa kehittyneen viime kaudesta, tosin olihan siellä ensimmäisellä jaksolla edustuksesta Katanic auttamassa asiaa. Seuraava kotipeli on jo tulevana sunnuntaina.
|
|
|
|
|
paavo annikki
Poissa
|
|
Vastaus #56 : 23.04.2022 klo 17:05:16 |
|
Viime ottelun kooste löytyy myös YouTubestä HonkaTV-kanavalta: https://youtu.be/BGor8yPykdI. Teemu Karasjärvi pelasi tänään Hongan A-pojissa ja Marlo Hyvönen B-junnuissa. Edi Tashevci on näköjään siirtynyt EPSiin. Hän oli ainakin tänään avauksessa VJS:ää vastaan ja on hävinnyt tulospalvelussa Akatemian pelaajalistasta. EPSin valmentajahan on Hongan B-poikia valmentanut Jussi Väyrynen, ja pelaajissa on myös Hongan viime kauden A-junnuja.
|
|
|
|
PohjiksenKingi
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka
|
|
Vastaus #57 : 24.04.2022 klo 18:47:15 |
|
Ihmetytti tänään Kaapoa vastaan ettei Tannisen "liekkiä" ei käytetty enemmän hyväkseen. Oli kentän selvästi kuumin pelaaja ja aiheutti jatkuvasti vaaraa saadessaan pallon laidalla. Lisäksi hänestä näki, että halusi palloa ja halusi haastaa 1vs1 ja ratkasta peliä.
Toinen pointti pelistä. Keskuspuolustus oli todella virhealtis niin syöttötyöskentelyssä, kuin puolustamisessa. Erittäin paljon pitää parantaa tuolla saralla.
|
|
|
|
|
02130
Poissa
|
|
Vastaus #59 : 26.04.2022 klo 16:40:05 |
|
Minkälainen sunnuntain ottelu oli noin muutoin? Maalit, maalipaikat, pallonhallinta jne?
|
|
|
|
PohjiksenKingi
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka
|
|
Vastaus #60 : 26.04.2022 klo 23:38:41 |
|
Minkälainen sunnuntain ottelu oli noin muutoin? Maalit, maalipaikat, pallonhallinta jne?
Ensimmäisellä puoliajalla Kaapo oli agressiivinen ja kyttäsi riistoja, joiden jälkeen lähti nopeasti ylöspäin. Hongan puolustus oli vaikeuksissa ja tuli paljon harhasyöttöjä. Jotenkin tuntui että oli koko ajan hätä ja kiire tekemisessä. Ensimmäisellä puoliajalla oikealla laidalla pelannut Tanninen loi vaaralliset paikat ja tais olla kendotehot 1+1 ekalla puoliajalla. Valitettavasti pallo ei löytänyt tietään Tanniselle hirveän usein. En tiedä onko Hongan ajatus, että pelataan maata pitkin palloa ja ei laiteta puolustajilta pitkiä syöttöjä ylös vai eikö keskuspuolustajat ole niin hyviä jalalla, mutta usein olisi ollut tilaa laittaa pitkä pallo laitaan Tanniselle. Toisella puoliajalla peli ei ollut niin "koheltamista" vaan Honka sai pidettyä palloa paremmin kontrollissa. Kaapon pakka oli kyllä hyvin kasassa, eikä Honka päässyt hirveän usein paikoille. Kaapon taisteluilme oli myös todella kova. Kaapon numero 10 oli tosi nopea ja aiheutti vaaraa kun pääsi juoksemaan kilpaa Hongan puolustuksen kanssa. Rauhallisuutta ja huolellisuutta peliin, niin hyvä tulee.
|
|
|
|
JassoKoOli
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka, Honka Akatemia
|
|
Vastaus #61 : 27.04.2022 klo 05:06:50 |
|
Edelliseen voisi myös lisätä sen, että Kaapon puolustuslinja pelasi hyvin ylhäällä ja Hongan hyökätessä kentän keskialue oli ahdas. Kaapo osasi paitsiotaktiikan ja pitkiä syöttöjä ei varmaankaan juuri tästä syystä lähdetty tekemään. Toinen syy lienee tuuliolosuhteet. Honka pelasi ensimmäisen jakson vastatuuleen ja pallon liikkeisiin se selkeästi vaikutti. Itse kiinnitin enemmän huomiota syöttölaatuun. Siinä on vielä tekemistä, tosin tuuliolosuhteet saattoivat vaikuttaa myös tässä kohtaa. Pienellä alueella ja ahtaassa tilassa pelatessa syötöt menevät helposti vastustajalle jos niissä ei ole kovuutta ja tarkkuutta. Kärjessä Kamara ja Tanninen pelasivat molemmat tehokkaasti. Muutamia paikkoja tosin oli, missä viimeistelytaitovaraa vielä oli. Minusta Akatemian peli on hyvää ja viihdyttävää. Maaleja tulee ja se on selkein ero viime kauteen. Vielä, kun päästettyjen maalien lukumäärä saadaan pienemmäksi niin neljän parhaan joukkoon pääseminen on hyvinkin realistinen tavoite. Perjantaina jo taas peli kotikentällä.
|
|
|
|
PohjiksenKingi
Poissa
Suosikkijoukkue: FC Honka
|
|
Vastaus #62 : 27.04.2022 klo 13:34:15 |
|
Erittäin hyviä lisäyksiä JassoKoOli.
|
|
|
|
paavo annikki
Poissa
|
|
Vastaus #63 : 28.04.2022 klo 17:42:31 |
|
KaaPo-ottelun kooste: https://youtu.be/Wunbj1QqTUcEn tiedä onko Hongan ajatus, että pelataan maata pitkin palloa ja ei laiteta puolustajilta pitkiä syöttöjä ylös vai eikö keskuspuolustajat ole niin hyviä jalalla, mutta usein olisi ollut tilaa laittaa pitkä pallo laitaan Tanniselle. Toppareista Niemelä laittoi kyllä pitkää palloa. En kyllä nyt muista, ketä niillä tavoiteltiin. Puolustuspelaamisessa olisi tosiaan parantamisen varaa, kun sekä Klubi-04 että KaaPo tekivät kummatkin kaksi ensimmäistä maaliaan Akatemian pelaajien virheistä. Pargas IF:ssä lainalla oleva Benjamin Heikkinen avasi maalitilinsä Ykkösessä maanantaina PK-35:ta vastaan, ja hänen maalinsa oli myös ehdolle kierroksen maaliksi: https://mobile.twitter.com/MiestenYkkonen/status/1518965303673303040. Pena on pelannut tähän mennessä täydet minuutit PIF:in kummassakin ottelussa. EPSin otteluraportissa kerrotaan, että Edi Tashevci on joukkueessa heinäkuun puoleen väliin ulottuvalla lainasopimuksella.
|
|
|
|
paavo annikki
Poissa
|
|
Vastaus #64 : 29.04.2022 klo 17:03:53 |
|
Mohammed Adams on tänään edarista Akatemian riveissä; Lauri Laine taas puolestaan edustuksella penkillä Lahtea vastaan. Olli Östergård on ensimmäistä kertaa avauksessa. Edellisiin otteluihin verrattuna Hannes Woivalin aloittaa penkiltä. https://tulospalvelu.palloliitto.fi/match/2389019/lineups
|
|
|
|
Fanina katsomossa
Poissa
|
|
Vastaus #65 : 30.04.2022 klo 12:35:05 |
|
Olipahan peli eilen! Jännitystä riitti viimeisille sekunneille saakka. Harmillisesti Hongan virheistä Jazz rokotti ja lopputulos oli tasuri. Viimeiseen asti jätkät kuitenkin yritti sitä voittomaalia. Joukkueessa vaikuttaa myös olevan useampi maalinälkäinen tekijä. Tämä tietää hyvää jatkoa ajatellen. Hyva peli Honka ja hauskaa vappua!
|
|
|
|
ujo
Poissa
Suosikkijoukkue: Honka
|
|
Vastaus #66 : 02.05.2022 klo 20:31:04 |
|
Miltäs Adamsin edesottamukset näytti?
|
|
|
|
Kilipari
Poissa
|
|
Vastaus #67 : 07.05.2022 klo 09:14:42 |
|
Adams ei mielestäni erottunut muista. Päinvastoin taisi syöttää vastustajan läpiajoon toisessa maalissa.
|
|
|
|
Manageeri
Poissa
|
|
Vastaus #68 : 08.05.2022 klo 12:00:10 |
|
Sunnuntaina 15.5 klo 18.30 paikallisherkkupala GrIFK-Honka Alatemia Kauniaisten stadikalla! Herkkupaloina vielä lisksi Wigrenit+ Peroni joten parenpaa herkkua tarjolla!
|
|
« Viimeksi muokattu: 08.05.2022 klo 12:03:09 kirjoittanut Manageeri »
|
|
|
|
|
paavo annikki
Poissa
|
|
Vastaus #69 : 08.05.2022 klo 17:08:15 |
|
Kohta mennään! Edarista mukana ovat tällä kertaa Mathias Ahlblad ja Nasiru Banahene. Urho Huhtamäki on ensimmäistä kertaa Akatemian avauksessa. Amos Ramström ja Idi Camara puuttuvat kokonaan. Toiveissa alle kolme päästettyä maalia.
|
|
|
|
Turkey
Poissa
|
|
Vastaus #70 : 08.05.2022 klo 18:06:39 |
|
Nasirun otteet kiinnostavat. Jos joku pystyy rapoa laittamaan olisi hienoa.
|
|
|
|
Kilipari
Poissa
|
|
Vastaus #71 : 08.05.2022 klo 23:21:06 |
|
Nasirulla ensimmäiset peliminuutit Ruotsissa tulleen loukkaantumisen jälkeen ja otettiin järkevästi puoliajalla vaihtoon. Pelaamattomuus näkyi selvästi ja oli varsinkin puolustussuuntaan isoissa vaikeuksissa. Ohi tultiin monesti. Myöskään ylöspäin ei esittänyt mitään erikoista eikä jostain syystä hyökkäyksiin edes kovin usein noussut mukaan. Toivoa sopii, että pääsee nopeasti parempaan pelikuntoon. Tämän pelin perusteella ei välttämättä.olisi edes avauksen pelaaja Akatemiassa.
|
|
|
|
heponen
Poissa
|
|
Vastaus #72 : 09.05.2022 klo 09:02:30 |
|
Neljä ottelua ja 12 päästettyä maalia, voittosarake näyttää edelleen nollaa. Taitaa olla sarjapaikan säilyttäminen tällä hetkellä realistinen tavoite.
|
|
|
|
Turkey
Poissa
|
|
Vastaus #73 : 09.05.2022 klo 11:49:39 |
|
Nasirulla ensimmäiset peliminuutit Ruotsissa tulleen loukkaantumisen jälkeen ja otettiin järkevästi puoliajalla vaihtoon. Pelaamattomuus näkyi selvästi ja oli varsinkin puolustussuuntaan isoissa vaikeuksissa. Ohi tultiin monesti. Myöskään ylöspäin ei esittänyt mitään erikoista eikä jostain syystä hyökkäyksiin edes kovin usein noussut mukaan. Toivoa sopii, että pääsee nopeasti parempaan pelikuntoon. Tämän pelin perusteella ei välttämättä.olisi edes avauksen pelaaja Akatemiassa.
Kuulostaa huolestuttavalta. Toivotaan, että pari peliä tekee ihmeitä.
|
|
|
|
JassoKoOli
Poissa
Suosikkijoukkue: Fc Honka, Honka Akatemia
|
|
Vastaus #74 : 09.05.2022 klo 12:06:27 |
|
Neljä ottelua ja 12 päästettyä maalia
Kaksi liigapelaajaa on ollut tukena, mutta päästettyjen maalien määrää se ei ole vähentänyt. Joukkueesta lähti kauden alussa/viime kauden lopussa monta vahvaa alakerran pelaajaa (mm. Salminen, Nikki, Lutumba, Pallas). Ja Äijälä siirretty liigapelien vaihtomieheksi. Harmillista, koska maalinteko sujuu joukkueelta hyvin.
|
|
|
|
|
|