Onnea, hieno juttu että EPS säily kuin säilyikin.
Joo, ihan ette saaneet EPSiä pudotettua vaikka yritys oli kova (vitsi vitsi).
Kyllähän tämä oli suuri helpotus, että ensi kaudellakin Kakkosta pelataan ja maukkaita paikallispelejä jälleen luvassa. Ja kiva myös säilyä tällä kertaa ihan pelillisestikin eikä kabinetin (täydennysmenettelyn) kautta. EPS pelasi sen verran vahvan kauden kaikin puolin pelillisesti että putoaminen olisi kyllä tuntunut lähes kohtuuttomalta. Ihan erilainen peli-ilme viime kauteen verrattuna ja tuloksenteko välillä ontui, siitä huolimatta paikka yläloppusarjassa eli neljän joukossa jäi vain VIIDEN pisteen päähän! Kertoo lohkon järisyttävästä tasaisuudesta etenkin keskikastin suhteen. Kaikki vastustajat pystyttiin myös haastamaan pelillisesti, eikä yhdestäkään pelistä koko kauden aikana tainnut tulla ns. selkäsaunaa. Suurin osa tappioista yhden maalin erolla.
Plussaa myös se, että priimaluokkaiset ottelutapahtumat saavat jatkossakin arvoisensa sarjatason.