Junioripelaajien värväys

[Tekonurmi]

Palloliiton uusi podcast junioripelaajien värväämisestä tuntuu herättävän keskustelua. Onko nyt kuitenkin vain paljon melua tyhjästä vai oikeasti jotain mitä koko ajan tapahtuisi. Miksi isojen seurojen edes tarvitsee värvätä pelaajia, eikö hyvät juniorit kuitenkin aktiivisesti hakeudu parempiin seuroihin ihan omasta halusta ilman sen kummempia värväyksiä.

[Metsän poika]

Palloliiton uusi podcast junioripelaajien värväämisestä tuntuu herättävän keskustelua. Onko nyt kuitenkin vain paljon melua tyhjästä vai oikeasti jotain mitä koko ajan tapahtuisi. Miksi isojen seurojen edes tarvitsee värvätä pelaajia, eikö hyvät juniorit kuitenkin aktiivisesti hakeudu parempiin seuroihin ihan omasta halusta ilman sen kummempia värväyksiä.

Kyllä tuota tapahtuu ihan aktiivisesti. Etenkin junnumajuihin päässeiden kanssa.

[MaximTsigalko]

Eikö ne kohta ala isojen seurojen drat-tilaisuudet, kun uusi huuhkajaliiga käynnistyy.

[Nuorenanätti]

Oliko tähän podcastiin mitään muuta tietoa kuin että on "Palloliiton uusi podcast junioripelaajien värväämisestä". Innokkaana keskustelijana voin valittaa ihan kylmiltäänkin, mutta helpottaisi jotenkin, jos tietäisi esimerkiksi podcastin nimen tai mistä voi kuunnella.

[Tekonurmi]

Podcastin nimi: ”Nyt puhuu valmentaja”.

[Takatasku]

Värvääminen osoittaa valmentajan heikkoutta. Ei luota omiin kykyihinsä sen vertaa, että uskoisi osaavansa valmentaa heistä taitavia yksilöitä ja voittavan joukkueen, vaan tarvii joukkueeseen "valmiita" pelaajia ulkopuolelta.

[Jortsukka]

Sinänsähän tämä on hauska aihe, että Suomessa (kuten tässä podcastissakin mainittiin) tällä on todella negatiivinen sävy. Ja sitten tosiaan puhutaan siitä että "noi pärjää vaan kun saa parhaat". Kuitenkin jos mennään maailmalle niin tämä on monella seuralla tärkein osa akatemian toimintaa. Siis saada parhaat pelaajat ympäri maailman akatemiaan. Toki valmennukseen panostetaan, mutta pelaajien tarkkailu ja löytäminen on kutienkin akatemioissa todella vahvasti läsnä.

[Metsän poika]

Sinänsähän tämä on hauska aihe, että Suomessa (kuten tässä podcastissakin mainittiin) tällä on todella negatiivinen sävy. Ja sitten tosiaan puhutaan siitä että "noi pärjää vaan kun saa parhaat". Kuitenkin jos mennään maailmalle niin tämä on monella seuralla tärkein osa akatemian toimintaa. Siis saada parhaat pelaajat ympäri maailman akatemiaan. Toki valmennukseen panostetaan, mutta pelaajien tarkkailu ja löytäminen on kutienkin akatemioissa todella vahvasti läsnä.

Ehkä tuossa tulee se massan ero esiin. Jos väkiluvultaan Suomen kokoiselta mutta pinta-alaltaan uudenmaan kokoiselta alueelta kerätään joukkue (tai puhumattakaan jo täysin eri ajatuksestasi, että hankitaan pelaajia ympäri maailman), niin eipä se perustoimintaa kauheasti pienemmissä seuroissa haittaa. Täällä tuo voi vaikuttaa merkittävästi pienten seurojen toimintakykyyn. Ja käytännössä "parhaat" tarkoittaa junnuiässä aiemmin syntyneitä tai aiemmin murrosiässä olevia. Isosta pohjasta voi niitä myöhemmin kehittyviä lupauksia jättää oman onnensa nojaan - meillä ehkä kuitenkaan ei.

 Voi tietyille pelaajille siirtyminen olla hyvä juttu. Jos meillä olisi pelaajakehitystä haluavia valmentajia, niin siirtoajatus lähtisi tarvittaessa omasta valmentajasta.

[Jortsukka]

Ehkä tuossa tulee se massan ero esiin. Jos väkiluvultaan Suomen kokoiselta mutta pinta-alaltaan uudenmaan kokoiselta alueelta kerätään joukkue (tai puhumattakaan jo täysin eri ajatuksestasi, että hankitaan pelaajia ympäri maailman), niin eipä se perustoimintaa kauheasti pienemmissä seuroissa haittaa. Täällä tuo voi vaikuttaa merkittävästi pienten seurojen toimintakykyyn. Ja käytännössä "parhaat" tarkoittaa junnuiässä aiemmin syntyneitä tai aiemmin murrosiässä olevia. Isosta pohjasta voi niitä myöhemmin kehittyviä lupauksia jättää oman onnensa nojaan - meillä ehkä kuitenkaan ei.

 Voi tietyille pelaajille siirtyminen olla hyvä juttu. Jos meillä olisi pelaajakehitystä haluavia valmentajia, niin siirtoajatus lähtisi tarvittaessa omasta valmentajasta.

Suomessahan tämä nyt liittyy jo paljon siihen että seurat eivät profiloidu(kuten tuossa podcastissa hyvin otettiin esille) kunnolla vaan kaikki seurat yrittävät tehdä vähän samaa. Palloliitto ei myöskään tue tuota profiloitumista. Esim. jos seura haluaisi panostaa vain U12 saakka ja sen jälkeen keskittyä paikalliseen harrastustoimintaan, niin tätä pidetään yleisesti huonona asiana ja tukea ei saa eikä palloliiton seuraluokituksiakaan oikein. Vaikka siis tekisi Suomen parhaiten tuon alkupätkän.

Ulkomailla tälläisiä seuroja osataan arvostaa ja niitä myös usein tuetaan liiton tai isompien seurojen toimesta. Nyt kun "kaikki tekee kaikkea" ja seurat eivät profiloidu tai keskity tiettyihin asioihin, niin onkin valmiina juuri tuo että toiminta on sekavaa ja helposti tulee asioita missä lähtee puoli joukkuetta nopeasti toiseen seuraan kerralla.

[Nuorenanätti]

Kuuntelin. Oli paljon hyvää.

Alla on omia ajatuksiani, jotka isolta osin toistavat podcastia.

Värvääminen on lähtökohtaisesti hyvä asia, suomalaisen pelaajakehityksen kannalta ja pienten pelaajamassojen takia melkeinpä välttämätöntä.
 
Negatiivinen sävy syntyy helposti siitä, että pelaajia värvätään ohi organisaation, puhutaan suoraan vanhemmille tai pelaajille. Rekrytoidaan kilpailijan rivistä. Täysin hatusta vedettynä esimerkkinä tilanne olisi vaikkapa TPS:n valmentaja puhumassa Interin pelaajan vanhemmille. Tämä on mahdollisimman väärä tapa toimia ja pahimmillaan pilaa paikallisten seurojen välit vuosiksi tai vuosikymmeniksi. Se syö suomalaista jalkapalloyhteisöä ja tuhoaa jalkapallokulttuuria ja yhteisöllisyyttä. Värväämisen tulee aina tapahtua yhteistyössä seurojen toimihenkilöiden kautta.

Värvääminen ei ole yksittäinen tapaus vaan edellyttää jo sovittua laajempaa yhteistyötä ja toimintatapaa.

Iso seura ei voi vain ottaa, ei edes suomalaisen huippu jalkapallon nimissä. Sen pitää myös antaa. Pelaajien värvääminen pienestä seurasta tappaa pahimmillaan pikkuseurassa koko ikäluokan.

Jotta värväämistä voi tehdä, seurojen pitää profiloitua. Iso seura ei voi olla kaikkea harrasteesta huippufutikseen ja prinssikerhosta europeleihin. Jos niin on, he syövät pienten seurojen kuormasta ja yhteistyöstä tulee koko ajan vaikeampaa. Ei voi ajatella, että yksi toimihenkilö kusee toisessa huoneessa pikkuseuran muroihin samalla, kun toinen neuvottelee pelaajasiirrosta.

Kiteyttäisin värväämisen kahteen asiaan: seurojen profiloituminen ja seurojen välinen yhteistyö. Ilman niitä värvääminen ei ole terveellä pohjalla.

*

Siitäkin huolimatta, että fiksut osaavat kohta yhdistää ketä ja missä valmennan, annan esimerkin, koska ”rekrytoin” juuri hetki sitten.

Joukkueella oli tulossa iso kilpatason tapahtuma, johon emme olleet valmiita. Minulla on joukkueessa hyviä fysiikaltaan ja mieleltään kilpapelaajia, mutta heitä on liian vähän. Heitä on ollut koko ajan liian vähän. Koko seudulla on rehellisesti sanottuna pelaajia aivan liian vähän. Joukkueen paras muutti juuri toiselle paikkakunnalle, mikä ei varsinaisesti kohottanut mieltä.
 
Tiesin, että pienellä lähiseuralla on yksi todella hyvä pelaaja ja 3-4 pelaajaa, jotka olisivat siinä rajoilla kamppailemassa kilparyhmän paikasta. Päätin ehdottaa yhteistyötä joukkueiden välille. Syitä yhteistyön ehdottamiseen oli kaksi.

Ensinnäkin, kuten sanoin, minulla ei ole omassa joukkueessani tarpeeksi riittävän hyviä pelaajia. Harrastepelaajia ei kannata viedä kilpajoukkueen tapahtumaan. Toiseksi, minusta näihin tapahtumiin pitäisi saada seudun parhaat pelaajat, paidan väristä riippumatta. Halusin, että ne pelaajat, jotka sen mahdollisuuden ansaitsevat, myös sen saavat.
 
Ensimmäiseksi soitin seuran junioripäällikölle ja kerroin, mitä aioin tehdä. Kysyin lupaa ja keskustelin seuran puolelta asetettavista reunaehdoista. Sanoin, että sain luvan tai en, katson tämän kortin. Hommatkaa toinen valmentaja, jos alkaa kiristää. Junioripäällikkö oli asian takana. Olemme kumpikin historiassa nähneet, miten asioita ei hoideta. Olimme asioista erittäin paljon samaa mieltä, nyanssieroja.

Junioripäällikkö lupasi soittaa pienemmän seuran toiminnanjohtajalle. Minä soitin seuran ikäluokkajoukkueen joukkueenjohtajalla ja valmentajalle. Tuskin koskaan olen keskustellut seurojen välisestä yhteistyöstä yhtä hyvässä hengessä. Toimihenkilöistä kuulsi läpi puhdas ylpeys omaan tekemiseen, mutta samalla vahva ymmärrys siitä, että se ei kovin montaa vuotta riitä. Olimme samaa mieltä myös siitä, että kyseessä on pelaajille mahdollisuus johonkin lisää, ei haikea luopuminen kavereista, emoseurasta ja pelipaidasta, josta he selvästi ovat ylpeitä. He puhuivat vanhemmille ja tammikuun puolivälissä seurasta tuli seitsemän pelaajaa harjoituksiin tutustumaan.

Koko kuvion onnistumisessa sekä pelaajan että seurojen kannalta tärkein yksityiskohta on se, että emme olleet värväämässä pelaajia pois omasta seurastaan. Pelaajat jatkavat pienemmässä seurassa harjoittelua. He osallistuvat sen seuran paidassa paikallisiin sarjoihin ja pienempiin turnauksiin. Toiminta pienemmässä seurassa jatkuu eivätkä seuran entiset juniorit tule nöyryyttämään vanhaa emoseuraansa piirisarjan kiihkeisiin paikalliskamppailuihin.

Meillä he ovat kaksoisedustuksella, puolella kuukausimaksulla ja puolilla harjoituksilla. He osallistuvat sellaisiin kilpatason tapahtumiin ja mahdollisiin sarjoihin, jotka yhdessä sovitaan ja joihin he eivät oman seuransa väreissä osallistu. He eivät kilpaile emoseuraansa vastaan. Joskus tulevaisuudessa, jos oman seuran toiminta ikäluokassa alkaa hiipua, seurasiirto ei ole suuren kynnyksen takana.

Mitenkö kävi? Onnistuiko värväys? En saanut turnaukseen mukaan pienen seuran parasta pelaajaa. Kaksi muuta onneksi tuli. Useampi käy harjoituksissa. Tapahtuma pelattiin 30.1.-1.2. Ikäluokan ykkösjoukkue Ilvekselle hävisimme 0-1. Myönnän, että olimme pelillisesti jäljessä, mutta silkalla tahdolla saa kentällä paljon aikaiseksi.

Pelien jälkeen juteltiin. Turnaus meni hyvin - onnistuttiin, epäonnistuttiin, jännitettiin, nautittiin, opittiin. Oli koti-ikävä. Sovittiin, että kevät ja kesä treenataan ja pelataan, yhdessä ja erikseen, joukkueessa ja omalla ajalla. Kaksoisedustuksella olevat pelaajatkin ehtivät syksyyn mennessä olemaan mukana enemmän kuin neljät harjoitukset. Syksyksi saadaan takaisin paluumuuttaja sekä mukaan se pienen seuran tähtipelaaja. Vanhemmasta ikäluokasta mahdollisesti siirtyy yksi itsensä kokoisiin. Syksyllä ollaan yhtenäisempi joukkue. Syksyllä osataan enemmän. Syksyllä ollaan vahvempia. Kukaan ei enää oksenna jännityksestä, vaikka tulisi sähkökatkos. Ennen kaikkea, se tärkein - mikään ei yhdistä vahvemmin kuin yhteinen vihollinen - syksyllä nyljetään Ilves.

Rekrytointi oikeista syistä, oikealla tavalla ei ole paha asia.

[Nuorenanätti]

Värvääminen osoittaa valmentajan heikkoutta. Ei luota omiin kykyihinsä sen vertaa, että uskoisi osaavansa valmentaa heistä taitavia yksilöitä ja voittavan joukkueen, vaan tarvii joukkueeseen "valmiita" pelaajia ulkopuolelta.

"Värväämistä" tehneenä valmentajana olen tästä asiasta täysin eri mieltä.

[KVilho]

Kuuntelin. Oli paljon hyvää.

Alla on omia ajatuksiani, jotka isolta osin toistavat podcastia.

Värvääminen on lähtökohtaisesti hyvä asia, suomalaisen pelaajakehityksen kannalta ja pienten pelaajamassojen takia melkeinpä välttämätöntä.
 
Negatiivinen sävy syntyy helposti siitä, että pelaajia värvätään ohi organisaation, puhutaan suoraan vanhemmille tai pelaajille. Rekrytoidaan kilpailijan rivistä. Täysin hatusta vedettynä esimerkkinä tilanne olisi vaikkapa TPS:n valmentaja puhumassa Interin pelaajan vanhemmille. Tämä on mahdollisimman väärä tapa toimia ja pahimmillaan pilaa paikallisten seurojen välit vuosiksi tai vuosikymmeniksi. Se syö suomalaista jalkapalloyhteisöä ja tuhoaa jalkapallokulttuuria ja yhteisöllisyyttä. Värväämisen tulee aina tapahtua yhteistyössä seurojen toimihenkilöiden kautta.

Värvääminen ei ole yksittäinen tapaus vaan edellyttää jo sovittua laajempaa yhteistyötä ja toimintatapaa.

Iso seura ei voi vain ottaa, ei edes suomalaisen huippu jalkapallon nimissä. Sen pitää myös antaa. Pelaajien värvääminen pienestä seurasta tappaa pahimmillaan pikkuseurassa koko ikäluokan.

Jotta värväämistä voi tehdä, seurojen pitää profiloitua. Iso seura ei voi olla kaikkea harrasteesta huippufutikseen ja prinssikerhosta europeleihin. Jos niin on, he syövät pienten seurojen kuormasta ja yhteistyöstä tulee koko ajan vaikeampaa. Ei voi ajatella, että yksi toimihenkilö kusee toisessa huoneessa pikkuseuran muroihin samalla, kun toinen neuvottelee pelaajasiirrosta.

Kiteyttäisin värväämisen kahteen asiaan: seurojen profiloituminen ja seurojen välinen yhteistyö. Ilman niitä värvääminen ei ole terveellä pohjalla.

*

Siitäkin huolimatta, että fiksut osaavat kohta yhdistää ketä ja missä valmennan, annan esimerkin, koska ”rekrytoin” juuri hetki sitten.

Joukkueella oli tulossa iso kilpatason tapahtuma, johon emme olleet valmiita. Minulla on joukkueessa hyviä fysiikaltaan ja mieleltään kilpapelaajia, mutta heitä on liian vähän. Heitä on ollut koko ajan liian vähän. Koko seudulla on rehellisesti sanottuna pelaajia aivan liian vähän. Joukkueen paras muutti juuri toiselle paikkakunnalle, mikä ei varsinaisesti kohottanut mieltä.
 
Tiesin, että pienellä lähiseuralla on yksi todella hyvä pelaaja ja 3-4 pelaajaa, jotka olisivat siinä rajoilla kamppailemassa kilparyhmän paikasta. Päätin ehdottaa yhteistyötä joukkueiden välille. Syitä yhteistyön ehdottamiseen oli kaksi.

Ensinnäkin, kuten sanoin, minulla ei ole omassa joukkueessani tarpeeksi riittävän hyviä pelaajia. Harrastepelaajia ei kannata viedä kilpajoukkueen tapahtumaan. Toiseksi, minusta näihin tapahtumiin pitäisi saada seudun parhaat pelaajat, paidan väristä riippumatta. Halusin, että ne pelaajat, jotka sen mahdollisuuden ansaitsevat, myös sen saavat.
 
Ensimmäiseksi soitin seuran junioripäällikölle ja kerroin, mitä aioin tehdä. Kysyin lupaa ja keskustelin seuran puolelta asetettavista reunaehdoista. Sanoin, että sain luvan tai en, katson tämän kortin. Hommatkaa toinen valmentaja, jos alkaa kiristää. Junioripäällikkö oli asian takana. Olemme kumpikin historiassa nähneet, miten asioita ei hoideta. Olimme asioista erittäin paljon samaa mieltä, nyanssieroja.

Junioripäällikkö lupasi soittaa pienemmän seuran toiminnanjohtajalle. Minä soitin seuran ikäluokkajoukkueen joukkueenjohtajalla ja valmentajalle. Tuskin koskaan olen keskustellut seurojen välisestä yhteistyöstä yhtä hyvässä hengessä. Toimihenkilöistä kuulsi läpi puhdas ylpeys omaan tekemiseen, mutta samalla vahva ymmärrys siitä, että se ei kovin montaa vuotta riitä. Olimme samaa mieltä myös siitä, että kyseessä on pelaajille mahdollisuus johonkin lisää, ei haikea luopuminen kavereista, emoseurasta ja pelipaidasta, josta he selvästi ovat ylpeitä. He puhuivat vanhemmille ja tammikuun puolivälissä seurasta tuli seitsemän pelaajaa harjoituksiin tutustumaan.

Koko kuvion onnistumisessa sekä pelaajan että seurojen kannalta tärkein yksityiskohta on se, että emme olleet värväämässä pelaajia pois omasta seurastaan. Pelaajat jatkavat pienemmässä seurassa harjoittelua. He osallistuvat sen seuran paidassa paikallisiin sarjoihin ja pienempiin turnauksiin. Toiminta pienemmässä seurassa jatkuu eivätkä seuran entiset juniorit tule nöyryyttämään vanhaa emoseuraansa piirisarjan kiihkeisiin paikalliskamppailuihin.

Meillä he ovat kaksoisedustuksella, puolella kuukausimaksulla ja puolilla harjoituksilla. He osallistuvat sellaisiin kilpatason tapahtumiin ja mahdollisiin sarjoihin, jotka yhdessä sovitaan ja joihin he eivät oman seuransa väreissä osallistu. He eivät kilpaile emoseuraansa vastaan. Joskus tulevaisuudessa, jos oman seuran toiminta ikäluokassa alkaa hiipua, seurasiirto ei ole suuren kynnyksen takana.

Mitenkö kävi? Onnistuiko värväys? En saanut turnaukseen mukaan pienen seuran parasta pelaajaa. Kaksi muuta onneksi tuli. Useampi käy harjoituksissa. Tapahtuma pelattiin 30.1.-1.2. Ikäluokan ykkösjoukkue Ilvekselle hävisimme 0-1. Myönnän, että olimme pelillisesti jäljessä, mutta silkalla tahdolla saa kentällä paljon aikaiseksi.

Pelien jälkeen juteltiin. Turnaus meni hyvin - onnistuttiin, epäonnistuttiin, jännitettiin, nautittiin, opittiin. Oli koti-ikävä. Sovittiin, että kevät ja kesä treenataan ja pelataan, yhdessä ja erikseen, joukkueessa ja omalla ajalla. Kaksoisedustuksella olevat pelaajatkin ehtivät syksyyn mennessä olemaan mukana enemmän kuin neljät harjoitukset. Syksyksi saadaan takaisin paluumuuttaja sekä mukaan se pienen seuran tähtipelaaja. Vanhemmasta ikäluokasta mahdollisesti siirtyy yksi itsensä kokoisiin. Syksyllä ollaan yhtenäisempi joukkue. Syksyllä osataan enemmän. Syksyllä ollaan vahvempia. Kukaan ei enää oksenna jännityksestä, vaikka tulisi sähkökatkos. Ennen kaikkea, se tärkein - mikään ei yhdistä vahvemmin kuin yhteinen vihollinen - syksyllä nyljetään Ilves.

Rekrytointi oikeista syistä, oikealla tavalla ei ole paha asia.

Hyvä esimerkkitarina. Voitanee lisätä best practice - osastolle.

Malli toimii varmasti noin, kun toimijoina ovat isompi ja pienempi joukkue. Täällä meilläpäin tilanne on semmoinen että kaupungin 2 isointa jengiä ei pysty yhteistyöhön vaikka yrittäisivät. Taustalla varmaan pian 100 vuotta vanhat kaunat ja vähän muitakin kiekuroita.

Toisaalta pari pienempää yhteistyöjoukkuetta on lähikunnista ja jotenkin vaikuttaa ihan OK onnistuvan yhteistyö. Tai yhteistyö on lähinnä sitä että pienemmästä jengistä otetaan innokkaimpia pelaajia mukaan toimintaan, ehkä vähän samaan tyyliin kuin Nuorenanätin esimerkkitapaus. Vaihtarina sitten isompi seura tukee valmentamisessa ja jotain muutakin, mitä en muista.

Nytkin on taitaa olla semmoinen 3-4 poikaa mukana. Toki vaatii vanhemmilta ja pojilta motivaatiota tulla vähän kaumpaa treeneihin, mutta kimppakyydeillähän se sujuu paremmin. Yksi vuotta nuorempikin on ollut mukana jo pidempään. Todella taitava ja sähäkkä tapaus, joka on jo tärkeä osa joukkuetta vaikka suurin osa muista on päätä kahta pidempiä. Veikkaan että tämä jamppa voi päästä pitkällekin, jos vaan jatkaa samaan malliin. Uskon että omassa pikkuseurassa kehitys olisi saattanut tyssätä nopeastikin.

[hoc]

e: Ketjun oikeampi paikka taitaisi olla Taktiikka, valmennus ja seuratoiminta-otsikon alla? Modet siirtäkööt jos haluavat.

...
Värvääminen on lähtökohtaisesti hyvä asia, suomalaisen pelaajakehityksen kannalta ja pienten pelaajamassojen takia melkeinpä välttämätöntä.
 
Negatiivinen sävy syntyy helposti siitä, että pelaajia värvätään ohi organisaation, puhutaan suoraan vanhemmille tai pelaajille. Rekrytoidaan kilpailijan rivistä. ... Tämä on mahdollisimman väärä tapa toimia ja pahimmillaan pilaa paikallisten seurojen välit vuosiksi tai vuosikymmeniksi. Se syö suomalaista jalkapalloyhteisöä ja tuhoaa jalkapallokulttuuria ja yhteisöllisyyttä.

Iso seura ei voi vain ottaa, ei edes suomalaisen huippu jalkapallon nimissä. Sen pitää myös antaa. Pelaajien värvääminen pienestä seurasta tappaa pahimmillaan pikkuseurassa koko ikäluokan.

Samaa mieltä. Härskimmillään rekrytointi on tilanteessa, jossa seura aktiivisesti rekryää paikallisesta kilpailijasta sen parhaita pelaajia vain heikentääkseen sen ikäluokkaa. Rekryävän seuran koetun hyvän imagon houkuttelemana vanhemmat ja pelaajat tarttuvat houkutteluun. Lopputulemana pelaaja päätyy rekryävän seuran penkkiveikoksi tai kakkosjoukkueeseen. Tärkein tavoite, kilpailijan heikentäminen ja sitä myötä oman menestys-imagon kuitenkin täyttyi. Joku tietty väittää että moista ei tapahdu, mutta tilanne on tullut vastaan monesti. Pystyisin myös nimeämään sekä seuroja että pelaajia.

Jotta värväämistä voi tehdä, seurojen pitää profiloitua. Iso seura ei voi olla kaikkea harrasteesta huippufutikseen ja prinssikerhosta europeleihin.

Tämä on hyvä ja tärkeä huomio. Yleensähän seurojen profiloitumisen perään huutavat seurat koetun arvoketjun yläpäästä. Samaan aikaan seurat eivät kuitenkaan koe ongelmaksi omaa toimintaansa esim aloittavissa/nuorimmissa ikäluokissa, kerhotoiminnassa, tms. Ihan samaan tapaan kun pienien seurojen pitää miettiä rooliaan ja paikkaansa, niin myös isojen/tavoitteelliseen toimintaan profiloitujen seurojen pitäisi miettiä omaa toimintaansa ja positiotaan suhteessa pieniin seuroihin.

Ensimmäiseksi soitin seuran junioripäällikölle ja kerroin, mitä aioin tehdä. Kysyin lupaa ja keskustelin seuran puolelta asetettavista reunaehdoista. Sanoin, että sain luvan tai en, katson tämän kortin. Hommatkaa toinen valmentaja, jos alkaa kiristää. Junioripäällikkö oli asian takana. Olemme kumpikin historiassa nähneet, miten asioita ei hoideta. Olimme asioista erittäin paljon samaa mieltä, nyanssieroja.

Junioripäällikkö lupasi soittaa pienemmän seuran toiminnanjohtajalle. Minä soitin seuran ikäluokkajoukkueen joukkueenjohtajalla ja valmentajalle. Tuskin koskaan olen keskustellut seurojen välisestä yhteistyöstä yhtä hyvässä hengessä. Toimihenkilöistä kuulsi läpi puhdas ylpeys omaan tekemiseen, mutta samalla vahva ymmärrys siitä, että se ei kovin montaa vuotta riitä. Olimme samaa mieltä myös siitä, että kyseessä on pelaajille mahdollisuus johonkin lisää, ei haikea luopuminen kavereista, emoseurasta ja pelipaidasta, josta he selvästi ovat ylpeitä. He puhuivat vanhemmille ja tammikuun puolivälissä seurasta tuli seitsemän pelaajaa harjoituksiin tutustumaan.

Koko kuvion onnistumisessa sekä pelaajan että seurojen kannalta tärkein yksityiskohta on se, että emme olleet värväämässä pelaajia pois omasta seurastaan. Pelaajat jatkavat pienemmässä seurassa harjoittelua. He osallistuvat sen seuran paidassa paikallisiin sarjoihin ja pienempiin turnauksiin. Toiminta pienemmässä seurassa jatkuu eivätkä seuran entiset juniorit tule nöyryyttämään vanhaa emoseuraansa piirisarjan kiihkeisiin paikalliskamppailuihin.

Meillä he ovat kaksoisedustuksella, puolella kuukausimaksulla ja puolilla harjoituksilla. He osallistuvat sellaisiin kilpatason tapahtumiin ja mahdollisiin sarjoihin, jotka yhdessä sovitaan ja joihin he eivät oman seuransa väreissä osallistu. He eivät kilpaile emoseuraansa vastaan. Joskus tulevaisuudessa, jos oman seuran toiminta ikäluokassa alkaa hiipua, seurasiirto ei ole suuren kynnyksen takana.

Parissa ensimmäisessä kappaleessa kuvattu avoin toimintamalli on ehdottomasti kannatettava ja noin toimittuna harvoin pitkällä aikavälilä johtaa suhteiden tulehtumiseen. Lyhyen aikavälin mielipahaa voi hyvinkin syntyä.

Kaksoisedustusoikeuksista ja YJ-virityksistä sen sijaan olen eri mieltä. Kumpikin edustaa ongelman sitä puolta, jossa seura(t) haluavat keinotekoisesti toimia (osallistua sarjoihin/peleihin) korkeammalla tasolla kuin mihin niillä oikeasti olisi edellytyksiä. Seuraidentiteetti kärsii ja pelaajat jäävät omituiseen tilanteeseen kahden seuran väliin. Näissä keskustelu pitäisi pystyä aina ensisijaisesti käymään siten että kyseessä olisi selkeä pelaajasiirto. Joukkueen talouden pyörittämisen kannalta kaksoisedustusoikeudet ja niihin usein liitetyt maksuhuojennukset ovat ongelmallisia. Joukkueen kustannukset ovat kuitenkin lähes täysin kiinteitä, joten joukkueen 'täysipäiset' jäsenet (tai siis heidän vanhempasa) päätyvät maksamaan korkeampia kustannuksia, koska joukkueen budjetti on jostain raavittava kasaan. Pelaajille omaa vanhaa seuraa vastaan pelaaminen taas on usein erityisen hienoa ja näin kaksoisedustusoikeuksia omaavia pelaajia ikään kuin rangaistaan, estämällä heidän pelaamisensa ko peleissä.  

[Sokrateen puskumaali]

Minä en jotenkin ymmärrä koko asian problematisointia. Minusta pelaajia pitäisi värvätä ja siinä ei pitäisi olla mitään ongelmaa.

Lapsille katteettomien lupausten antaminen on toki väärin. On silti vähän sen lapsen huoltajienkin asia pitää huolta, että sellaiset moraalisesti väärin toimivat tai hieman harhaisen käsityksen oman toimintansa laadusta omaavat toimijat eivät pääse omaan jälkikasvuun vaikuttamaan. Jos vanhemmat kuitenkin haluavat siirtää lapsensa jonnekin muualle, niin se on heidän asiansa se tilanne arvioida ja päättää.

Ihan samalla tavoin kuin aikuisten maailmassa seurat, joukkueet ja pelaajat yrittävät parantaa omaa tilannettaan, niin lapsuusvaiheessa seurat, joukkueet, pelaajat ja vanhemmat yrittävät parantaa omaa tilannettaan. Siihen pitäisi olla täysi vapaus. Minusta tämä tilanne, missä lapsien kehittymistä estetään sillä, että yritetään kieltää seurojen vaihtaminen, on yksiselitteisesti väärin. Joskus tuntuu ahdistavalta, kun joutuu katsomaan potentiaalin omaavia pelaajia surkeassa kehittymisympäristössä ja ei vaan saa käydä värväämässä ettei satuta kenenkään tunteita.

Pitää tehdä oma juttu vaan niin hyvin, että sille on tarvetta. Ei pidä olla mustasukkainen pelaajistaan.

[Nuorenanätti]

Kaksoisedustusoikeuksista ja YJ-virityksistä sen sijaan olen eri mieltä. Kumpikin edustaa ongelman sitä puolta, jossa seura(t) haluavat keinotekoisesti toimia (osallistua sarjoihin/peleihin) korkeammalla tasolla kuin mihin niillä oikeasti olisi edellytyksiä. Seuraidentiteetti kärsii ja pelaajat jäävät omituiseen tilanteeseen kahden seuran väliin.

Hyvä huomio ja ymmärrän näkemyksen seuraidentiteetistä ja pelaajien olemisesta seurojen välissä. Olen siitä silti eri mieltä. Kaksoisedustuksen puolesta puhuu monikin seikka.

Ensinnäkin ajattelen tätä yhteistoimintaa enemmän niin, että meillä on seudun kilpajoukkue, ei seuran. Vähän samaan tapaan kuin EM-lopputurnauksessa oli Suomella tämän seudun edustusjoukkue pelaamassa. En usko, että heilläkään on ongelmia edustaa kahta joukkuetta, korkeintaan niillä, joilla on kaksi kansallisuutta ja pelaaja joutuu miettimään minä-kuvaansa kansallisuuden kautta. Pyrkimys on siis myös tavallaan profiloitua siihen kilpajoukkueen tai seudun edustusjoukkueen rooliin, jollaista tällä seudulla ei muuten ole.

Toinen syy kaksoisedustukseen on se, että jos pelaajat tekisivät pelaajasiirron, lähiseuran toiminta tuossa ikäluokassa kuolisi, koska kentälle ei enää olisi riittävästi pelaajia. Minun tapauksessani puhutaan siis naapurikunnan kylästä, jossa on noin 3500 asukasta. Silti siellä on aktiivista jalkapallotoimintaa, ikäluokkajoukkueita aina 11v11 vaiheeseen saakka ja ansaittu ylpeys tästä kaikesta. Tällainen toiminta on koko suomalaisen jalkapallokulttuurin syntymisen ja elämisen ydin, enkä sitä millään tavalla halua hidastaa, päinvastoin.

Kolmas syy on se, että pelaajilla tulee harjoituksiin jonkinlainen matka kulkea. Mieluummin haluan, että he pelaavat ja harjoittelevat välillä harjoituksissa kotinsa lähellä kuin että kaikki treenit ovat automatkan ja vanhempien aktiivisuuden takana.

Neljäs syy on, että pelaajilla on selkeä yhteys toisiinsa. Osa pelaajista on selvästi parempia yhdessä kuin erikseen. Voidaan sanoa, että ovat kavereita, mutta se kaveruus ei ole vain kentän ulkopuolista. Luonnollisesti tämä yhteys voidaan saada luotua ajan kanssa myös uudessa seurassa, mutta minusta tällainen mentaalinen linkitys ei ole ihan arvoton eikä edes ihan helppoa saada aikaiseksi.

Viides syy, mikä ei enää liity tähän yhteen seuraan tai näihin tiettyihin pelaajiin on, että kilpajoukkuestatus on koko ajan katkolla riippuen siitä, miten pelaaja suoriutuu. Niin minusta myös pitäisi olla. Olisi melko rottamaista rekrytoida pelaaja seurasiirrolla seuraan ja kilparyhmään ja pudottaa hänet sitten haastajaan, kun taso ei vain jossain vaiheessa riitä. Kaksoisedustuksella tätä ongelmaa ei samalla tavalla ole.

Miksi sitten en anna heidän pelailla rauhassa omilla kylillään? Koska he ovat pelaajia, joiden pitää harjoitella enemmän kuin oma seura tarjoaa ja päästä pelaamaan niitä ns. kovia pelejä, mihin seuran omat voimat eivät riitä. Ja meidän parhaiden pelaajiemme pitää päästä pelaamaan niitä pelejä mihin meidän omat voimamme eivät riitä.

Pelaajille omaa vanhaa seuraa vastaan pelaaminen taas on usein erityisen hienoa ja näin kaksoisedustusoikeuksia omaavia pelaajia ikään kuin rangaistaan, estämällä heidän pelaamisensa ko peleissä.  

Voisi olla. Ei ole. Olisi ennemmin melko tavalla edesvastuutonta tuoda paikallispeleihin seudulta kerätty ykkösnippu hakkaamaan kyläseuraa kaksinumeroisin luvuin. Ainoa, joka tästä iloitsisi olisi itsekeskeinen nilkki valmentaja, joka pitäisi tätä nöyryytystä jotenkin kieroutuneesti omana ansionaan.

*

Tavallaan ajattelen siis, että tätä kaksoiedustusta tulisi tehdä laajemminkin niiltä osin kuin potentiaalisia pelaajia on ympäri lähiseutua, erityisesti silloin, kun puhutaan kokonaisuudessaan todella pienistä pelaajamääristä. Minun esimerkkitapauksessani koko seudun pelaajamäärä tässä ikäluokassa on tällä hetkellä noin 70. Tuli muuten jossain keskustelussa luvattua tuosta porukasta 2-3 nuorisomaajoukkuepalaajaa. Ilmoittelen sitten, miten kävi.

Tunnistan silti myös, että tämä potentiaalisten pelaajien tilanne ei ole ihan ongelmatonta edes seuran sisällä. Jos esimerkiksi haastajatoiminta on selvästi heikompaa kuin kilpajoukkueen, ei ihan tunnu oikeudenmukaiselta, että tuppukylästä raahataan pelaajia kaksoisedustuksella ykkösketjuun ja seuran omat pelaajat luokitellaan ryhmään ynnä muut.

Tässä on muuten taas yksi syy, miksi värväämiseen suhtaudutaan negatiivisesti ja miksi seurojen tulisi profiloitua. Jos seura ei pysty huolehtimaan edes omista pelaajistaan, miksi sillä olisi mitään moraalista oikeutta tai mitään muutakaan syytä rekrytoida pelaajia lisää muualta?

Ihan samalla tavoin kuin aikuisten maailmassa seurat, joukkueet ja pelaajat yrittävät parantaa omaa tilannettaan, niin lapsuusvaiheessa seurat, joukkueet, pelaajat ja vanhemmat yrittävät parantaa omaa tilannettaan.

Aikuisilla on tähän kuitenkin pelaajasopimukset, siirtoikkunat ja säännöt, joiden puitteissa toimia. Mitään näistä ei suomalaisessa juniorikentässä ole vaan järjestelmä luottaa aktiivisten toimijoiden moraaliin ja ymmärrykseen, joita ei aina niitäkään ole.

[Metsän poika]

Mitään näistä ei suomalaisessa juniorikentässä ole vaan järjestelmä luottaa aktiivisten toimijoiden moraaliin ja ymmärrykseen, joita ei aina niitäkään ole.

Tämäkin. Omituinen ajatus sekin, että pelaajia värvättäisiin aina jotenkin parempaan tai sopivampaan ympäristöön. Vaatisi, että tuota moraalia ja ymmärrystä löytyisi, ettei näin olisi. Kukaan ei tietenkään omalla kohdalla mitään huomaa, mutta kukaan ei varmasti väitä, että muut jotenkin täyden moraalin ja ymmärryksen varassa toimisi.
 Minusta on ihan hyvä käytäntö, että joukkueet saavat tryoutteja pitää ja pelaajat niille hankkiutua. Fiksummat valmentajat varmaan jopa ohjaavat tällaisiin osallistumaan, vaikka saattavat sen parhaan pelaajan menettää. En näe tähän värväyksestä juuri hyötyä pelaajan kannalta.

[Sokrateen puskumaali]

Tässä on muuten taas yksi syy, miksi värväämiseen suhtaudutaan negatiivisesti ja miksi seurojen tulisi profiloitua. Jos seura ei pysty huolehtimaan edes omista pelaajistaan, miksi sillä olisi mitään moraalista oikeutta tai mitään muutakaan syytä rekrytoida pelaajia lisää muualta?

Mitä tarkoittaa huolehtia tässä yhteydessä? Jos tarkoitat sitä, että seura on jotenkin moraalisesti velvoitettu aina pelaamaan vain niillä pelaajilla, joita sillä on aloitusvaiheessa, niin se tuntuu aika typerältä. Kaikki maailman tavoitteelliset jalkapalloseurat pyrkivät hankkimaan parempia pelaajia eikä ketään haittaa laittaa 50% omista pelaajista ulos ovesta, jos tulossa on parempia. Miksi se on Suomessa jotenkin eri tavalla moraalisesti?

Minusta on suurempi moraalinen velvollisuus yrittää opettaa kaikille parhaansa mukaan jalkapalloa eikä sulkea ovea. Siihenhän se johtaisi, jos ennen ei saisi ottaa ulkopuolelta pelaajia kun on vielä omiakin, joita pitäisi peluuttaa ennemmin. Toki jos tuo pois potkiminen on sinusta vaihtoehto, niin sitten ymmärrän paremmin ja tavallaan olen osin samaakin mieltä jos vaan se voidaan tehdä niin, ettei kukaan jää ilman harrastusmahdollisuutta.

Aikuisilla on tähän kuitenkin pelaajasopimukset, siirtoikkunat ja säännöt, joiden puitteissa toimia. Mitään näistä ei suomalaisessa juniorikentässä ole vaan järjestelmä luottaa aktiivisten toimijoiden moraaliin ja ymmärrykseen, joita ei aina niitäkään ole.

Niin missä muualla on sopimukset yms. lasten kohdalla? Brasiliassa taitaa olla näitä omistusoikeuksia lapsuudessa. Euroopassa taidetaan ihan suojella lapsia siltä. Säännöt meillä taitavat olla asiassa.

Kyllä, elämässä valinnat eivät aina mene oikein. Suomessa kuitenkin pääsee tekemään uusia valintoja kun huomaa virheensä. Kaikki eivät aina huomaa virheitään.

Tämäkin. Omituinen ajatus sekin, että pelaajia värvättäisiin aina jotenkin parempaan tai sopivampaan ympäristöön. Vaatisi, että tuota moraalia ja ymmärrystä löytyisi, ettei näin olisi. Kukaan ei tietenkään omalla kohdalla mitään huomaa, mutta kukaan ei varmasti väitä, että muut jotenkin täyden moraalin ja ymmärryksen varassa toimisi.

Kirjoitin, että kaikki yrittävät parantaa omaa tilannettaan. Joukkueet, pelaajat, vanhemmat jne. Joskus voi käydä niin, että joukkue yrittää parantaa tilannettaan hankkimalla paremman pelaajan, jonka taustat arvelevat, että tilanne on siellä heillekin parempi, mutta sitten osoittautuu, että toinen osapuoli on tehnyt virhearvion. Sellaista sattuu kun ei tämä ole mitenkään deterministinen homma, missä on helppo arvioida tilanteita.

Minusta on ihan hyvä käytäntö, että joukkueet saavat tryoutteja pitää ja pelaajat niille hankkiutua. Fiksummat valmentajat varmaan jopa ohjaavat tällaisiin osallistumaan, vaikka saattavat sen parhaan pelaajan menettää. En näe tähän värväyksestä juuri hyötyä pelaajan kannalta.

Aina pelaajat eivät ymmärrä omaa tasoaan oikein, valmentajat saattavat olla mustankipeitä pelaajistaan, vanhemmat eivät mahdollista, pelaaja ei tiedä mistään tryouteista, pelaaja on sosiaalistunut omaan porukkaansa jne. On monia syitä miksi tryoutit eivät tavoita kaikkia lahjakkaita pelaajia. Tällaisessa tilanteessa yhteydenotto toisesta seurasta voisi tehdä selväksi pelaajalle ja tämän taustoille, että mahdollisuuksia voisi olla kokeilla siipiään kovemmassakin joukkueessa. Minusta sellaisissa tapauksissa pelaajalle voi olla iso hyöty siitä, että tätä lähestytään suoraan.

[Metsän poika]

Aina pelaajat eivät ymmärrä omaa tasoaan oikein, valmentajat saattavat olla mustankipeitä pelaajistaan, vanhemmat eivät mahdollista, pelaaja ei tiedä mistään tryouteista, pelaaja on sosiaalistunut omaan porukkaansa jne. On monia syitä miksi tryoutit eivät tavoita kaikkia lahjakkaita pelaajia. Tällaisessa tilanteessa yhteydenotto toisesta seurasta voisi tehdä selväksi pelaajalle ja tämän taustoille, että mahdollisuuksia voisi olla kokeilla siipiään kovemmassakin joukkueessa. Minusta sellaisissa tapauksissa pelaajalle voi olla iso hyöty siitä, että tätä lähestytään suoraan.

Tai haitta. Aika harvoin näkee junnujen palaavan "maitojunalla" takaisin. Jos homma on toiminut ja pelaaja pärjännyt alkuperäisessä joukkueessa, mutta ei lopulta pärjää/viihdy/tms niin kummoisesti toisessa, niin valitettavasti todennäköisempää on pelaajan lopettaminen kuin paluu.
 Hyvä valmentaja tunnistaa pelaajan mahdollisuudet ja tarvittaessa ohjaa kokeilemaan eteenpäin. Tuolloin myös paluu on ihan realistinen vaihtoehto. Se että joku ulkopuolinen toisesta seurasta ymmärtäisi parhaiten pelaajan edun, on melko absurdi väite.

[Sokrateen puskumaali]

Tai haitta. Aika harvoin näkee junnujen palaavan "maitojunalla" takaisin. Jos homma on toiminut ja pelaaja pärjännyt alkuperäisessä joukkueessa, mutta ei lopulta pärjää/viihdy/tms niin kummoisesti toisessa, niin valitettavasti todennäköisempää on pelaajan lopettaminen kuin paluu.
 Hyvä valmentaja tunnistaa pelaajan mahdollisuudet ja tarvittaessa ohjaa kokeilemaan eteenpäin. Tuolloin myös paluu on ihan realistinen vaihtoehto. Se että joku ulkopuolinen toisesta seurasta ymmärtäisi parhaiten pelaajan edun, on melko absurdi väite.

Niin se menee juuri siihen virhearviointi-kohtaan. Voi olla hyötyä ja joissain tapauksissa haittaa. Siksi siinä on termi "voi olla". Omasta mielestäni en jälkimmäistä väitelausetta ole edes esittänyt koska olen yrittänyt promotoida ajatusta, että kaikki toimijat yrittävät miettiä asiaa aina omalta kantiltaan.

Mutta jos mietitään tuota väitettä siitä, että olisi sellainen olisi absurdia, niin en minä ole ehkä sitäkään mieltä. Uskon, että on ollut tilanteita, missä isommassa seurassa on nähty pelaajatarkkailun avulla pelaaja, joka on omalle tasolleen aivan liian vaatimattomassa paikassa ja tämä tilanne on pelaajankin edun kannalta ymmärretty siinä tilanteessa heidän taholtaan parhaiten.

Pelaaja ei välttämättä itse ymmärrä kuin sen, että pelaaminen on kivaa ja on ihan hyvä pelissä. Pelaajan vanhemmat eivät välttämättä ole yhtään kiinnostuneita koko harrastuksesta. Pelaajan valmentaja on halukas vain voittamaan pelejään ja toivoo pelaajan nostavan joukkueensa paremmalle tasolle ja omaavansa kyvyt tämän pelaajan kehittämiseen kaikkein parhaiten. Hän tuntee pelaajan paremmin kuin ne ison seuran tyypit jotka ovat nähneet tämän vain pari kertaa. Silloin on mahdollista, ei mielestäni absurdia tai itsestään selvää, että joku ulkopuolinen ymmärtäisi pelaajan edun parhaiten.

Lahjakkuuksien tunnistamista tehdään kaiken maailman asioissa. Meistä tuntuu ihan realistiselta mahdollisuudelta, että musiikkiyhtiön edustaja saattaa tunnistaa paremmin onko karaokessa hyvin esiintyvässä ihmisessä lahjoja jonnekin muualle kuin sillä karaoke-emännällä, joka näkee tätä harva se viikonloppu. Bolshoin Balettiakatemian opettaja saattaa ymmärtää paremmin jonkun nuoren tanssijan lahjakkuuden potentiaalin kuin tämän koulun liikunnanopettaja. Eivät he pyyteettömästi ajattele vain sen nuoren etua tietenkään, mutta saattavat ymmärtää sen paremmin kuin kukaan muu. Jalkapallossa on mielestäni ihan sama systeemi. Pitäisi vaan antaa näiden luonnollisten värväysketjujen toimia kuten muuallakin ihmisten elämässä.

Arviot on aina todennäköisyyksiä. Kukaan ei tiedä, että mikä on tulevaisuus. Valintoja pitää silti aina tehdä ja viime kädessä ne on ne perheet jotka tekevät ne valinnat itse. Mitä enemmän lapsi kasvaa, sitä enemmän itse on vastuussa omista valinnoistaan. Sellaisten vaihtoehtojen tarjoaminen on minusta ok, mikäli sitä ei tehdä hyväksikäyttäen ja niin, että lupaillaan jotain muuta kuin mitä pystytään tarjoamaan. Toisin sanoen, en näe värväämisessä itsessään mitään ongelmaa.

[Metsän poika]

Lahjakkuuksien tunnistamista tehdään kaiken maailman asioissa. Meistä tuntuu ihan realistiselta mahdollisuudelta, että musiikkiyhtiön edustaja saattaa tunnistaa paremmin onko karaokessa hyvin esiintyvässä ihmisessä lahjoja jonnekin muualle kuin sillä karaoke-emännällä, joka näkee tätä harva se viikonloppu. Bolshoin Balettiakatemian opettaja saattaa ymmärtää paremmin jonkun nuoren tanssijan lahjakkuuden potentiaalin kuin tämän koulun liikunnanopettaja.

Osaako joku jossain siis tunnistaa jalkapallon lahjakkuuksia junnuista? Ne sillä hetkellä pärjäävät osataan tietenkin tunnistaa - niitä kai pääasiassa värvätäänkin - mutta sattumaltako "lahjakkuus" esim. kertyy alkuvuonna syntyneisiin?

[Sokrateen puskumaali]

Osaako joku jossain siis tunnistaa jalkapallon lahjakkuuksia junnuista? Ne sillä hetkellä pärjäävät osataan tietenkin tunnistaa - niitä kai pääasiassa värvätäänkin - mutta sattumaltako "lahjakkuus" esim. kertyy alkuvuonna syntyneisiin?

Kyse on varmaan aina todennäköisyyksistä eikä mistään varmasta. Minusta kaikki vähänkään jalkapalloa valmentaneet omaavat jonkin verran sitä tunnistamisen taitoa ja toiset enemmän kuin toiset. Mitään niin erityistä ei jalkapallossa ole, että vain ja ainoastaan se olisi lahjakkuuden tunnistamisen suhteen täysi mysteeri. Meillä on näistä asioista tieteellisiäkin tutkimuksia, missä voidaan löytää selkeitä mitattavissa olevia selitystekijöitä, jotka ennustavat kyvykkyyttä aikuisena, joten lienee mahdollista ymmärtää näitä lainalaisuuksia.

Kysymys ei ole juniorivaiheessa siitä, että pitäisi tunnistaa ne aikuisena pärjäävät ja nostaa ne jonnekin kilparyhmään. Ei niitä aikuisena pärjääviä pidä laittaa lapsena paremmin pärjäävien kanssa samaan välttämättä, koska se voi tuhota heiltä sen aikuisuran. Minusta tuntuu, että sinä kuvittelet, että jos pelaaja X tulee pelaamaan aikuisena ammattilaisuran, niin se pitäisi jotenkin nähdä ja häntä peluuttaa kaikkein korkeimmilla tasoilla koko lapsuusuran. Ei se niin mene. Se saattaisi olla lahjakkuuden tunnistamista, mutta todella heikkoa lahjakkuuden kehittämistä.

Mikään ei tietysti kiellä sitä, että värvää myös kaikki, joilla on vähänkään havaittua potentiaalia kehittyä paremmiksi myöhäisemmällä ajalla seuran haasteporukoihin. Itse ehkä antaisin näiden potentiaalisten kehittyä omissa joukkueissaan niiden ravintoketjujen huipulla ja vasta myöhemmin harkitsisin siirtoa, mutta toisaalta jos valmennuksen taso tai joukkueen kulttuuri on sillä tasolla, ettei potentiaali koskaan muunnu aktuaaliseksi taidoksi, niin sitten toki sellainen siirto parempaan ympäristöön voisi olla pelaajan eduksi.

Toki jos aikuispelaajilla ammattilaisena on vielä selkeä poikkeama siinä syntymäkuukausissa, niin silloin voidaan sanoa jotain poikkeavaa olevan. Silloin kun nämä kronologiset ikäkaudet vahvasti dominoivat nuoruusiän pelejä, niin ei siltä varmaan täysin voida välttyä. Minua se ei oikeastaan haittaa, kunhan vaan osataan lapsuus ja nuoruus hoitaa näillä loppuvuodesta syntyneillä niin, että pitävät yllä innostuksen liekin ja saavat tarpeeksi pelejä seuraavan vuosiluokan kanssa, jotta tietävät, että mikä taso heillä on suhteessa sinne.

[hoc]

...

Kontekstin tarkentaminen harvaan asutulle seudulle muuttaa tilannetta jonkin verran. Pelaajien iästäkään ei tässä ole olllut mainintaa, millä silläkin voi olla vaikutusta. Siltikin olen sitä mieltä että YJ-/kaksoisedustusoikeus järjestely lähtee enemmän seurojen edunvalvonnasta kuin pelaajien edusta. Kaksien treenien ja valmennuksen välillä sahaaminen, sekä sitä myötä väistämättä tapahtuva harjoitteluryhmän, painotusten ja vaatimustason jatkuva vaihtelu ei ole optimaalista. Seuratasolla on (jos tahtoa riittää ja asiaa katsotaan pelaajan kehittymisen näkökulmasta) paljon muitakin keinoja käytettävissä, kuten yli-ikäsyysilmoitukset, ikäluokkien yhdistämiset, jne.      

Palloliittohan on seurojen laatujärjestelmästään rakentamassa suomeen seurojen ranking-järjestelmää. Ajatuksena tuntuisi olevan se, että korkeamman laatujärjestelmätason omaavat seurat ovat 'parempi ympäristö', joihin Liitto osoittaa kehitystukensa. Jos ne eivät juuri nyt ole vielä sitä olekkaan, niin liiton tuen kohdistaminen niille pitää siitä ajan myötä kyllä huolta. Esim tänä vuonna käynnistyneen uuden Huuhkajaliigan myötä Palloliiton laatujärjestelmän tasoilla 4 ja 5 oleville seuroille (ja niiden pelaajille) tarjotaan Liiton suunnasta enemmän valmennuskoulutuksia ja pelaajatarkkailua, sekä oikopolku Liiton järjestämiin ikäluokan kansallisiin ja kansainvälisiin lopputurnauksiin. Tämä on Liitolta mielestäni hyvin selkeä (vaikkakin epäsuora) signaali siitä, että he pyrkivät rakentamaan Suomeen seura-pyramidia, jossa tavoitteellisten pelaajen haluttaisiin kilpailutoiminnan käynnistyttyä hakeutuvan ylemmän laatujärjestelmätason seuroihin.

Hieman hassuksi asian tekee se, että koska perusteena on puhtaasti seuran saavuttama liiton laatujärjestelmän taso eikä seuran joukkueiden kilpailullinen taso, liiton hillopurkin ääreen ja pelaajatarkkailun sekä liiton turnausten oikopolulle pääsee mukaan seuroja jotka eivät ikäluokassaan johdonmukaisesti pelaa edes ylimmillä sarjatasoilla tai joutuvat pelaajakehityksen puutteiden vuoksi kasaamaan ison kentän ikäluokkiin yhteisjoukkueita. Eli seurojen rankingin määrittelee se, miten isoa toimisto-kaaderia se pystyy pitämään seurahallinnossa eikä varsinaisesti ydintoiminnan laatu.

[Sokrateen puskumaali]

Hieman hassuksi asian tekee se, että koska perusteena on puhtaasti seuran saavuttama liiton laatujärjestelmän taso eikä seuran joukkueiden kilpailullinen taso, liiton hillopurkin ääreen ja pelaajatarkkailun sekä liiton turnausten oikopolulle pääsee mukaan seuroja jotka eivät ikäluokassaan johdonmukaisesti pelaa edes ylimmillä sarjatasoilla tai joutuvat pelaajakehityksen puutteiden vuoksi kasaamaan ison kentän ikäluokkiin yhteisjoukkueita. Eli seurojen rankingin määrittelee se, miten isoa toimisto-kaaderia se pystyy pitämään seurahallinnossa eikä varsinaisesti ydintoiminnan laatu.

Voisiko siinä myös olla ajatuksena joku vaikuttavuusaspekti? Jos laiskassa seurassa on potentiaalia kun otetaan toiminnan vakaus ja pelaajamäärät huomioon? Eli että vaikka ei toiminnan laatu ole hirveästi johtanut tuloksiin, niin jos kuitenkin pelaajamäärät on vakaalla tasolla ja väestöpohjaa on, niin pyritään tukemaan toimintaa, jotta tulevaisuudessa olisi enemmän hyviä pelimiehiä kun tämä alisuorittava seura saa toimintaansa tukea ja sitä ohjataan oikeaan suuntaan.

Kaiken toiminnan tukeminen vain nykyisen kilpailutulosten perusteella ei vaikuta täysin järkevältä vaikka se saattaa kuulostaa epäreilulta, jos on vähin resurssein vääntänyt hyvää kilpailutulosta ja joutuu vaan toteamaan, että joku laiskempi organisaatio saa enemmän pelimerkkejä. Mutta sen panostuksen on sitten myös oltava vaikuttavaa tai sitten se on pelkkää huonojen toimintatapojen vahvistamista.

[hoc]

...

Potentiaali tai vaikuttavuus-aspekti voisivat olla ihan hyviä kriteereitä nekin, mutta seuran taso Palloliiton laatujärjestelmässä ei kerro siitä mitään. Nyt mittarit on viritetty siten että hillopurkin ääreen pääsevät ne, joilla on isoimmat/kalleimmat seuraorganisaatiot ja eniten rahaa hallinnon pyörittämiseen. Malli on siis sen kaltainen, että se rankaisee monia laadukasta pelaajakehitystyötä tekeviä seuroja, jotka tarkoituksella ovat päättäneet keskittyä esim pelaajapolkuun D-ikäluokasta eteenpäin, eivät ole halunneet positioitua isojen pelaajamäärien seurana, pitää seuraorganisaation kevyenä ja keskittyä ydintoimintaansa - pelaajien kehittämiseen. Esimerkkinä tulee mieleen vaikkapa pääkaupunkiseudulta FC Espoo ja PKKU.

Yksin kilpailutulosten perusteella päätöksenteko ei sekään tietenkään ole tarkoituksenmukaista, mutta sen perustaminen on yksinomaan laatujärjestelmän tasoon on älyllisesti laiskaa. Lisäksi se on aavistuksen arveluttavaa, sillä Palloliitto laskuttaa seuroja laatujärjestelmäauditoinneista ja niihin liittyvästä seuratoiminnan kehityksen tuesta.

[Sokrateen puskumaali]

Potentiaali tai vaikuttavuus-aspekti voisivat olla ihan hyviä kriteereitä nekin, mutta seuran taso Palloliiton laatujärjestelmässä ei kerro siitä mitään. Nyt mittarit on viritetty siten että hillopurkin ääreen pääsevät ne, joilla on isoimmat/kalleimmat seuraorganisaatiot ja eniten rahaa hallinnon pyörittämiseen.

Kenties. Näissä erilaisissa laatuasioissa monesti mennään joku tasalaatuisuus edellä, riittää kun mennään jollain systeemillä joka varmistaa sen, että ei tule sattumanvaraisesti timanttia tai sontaa vaan tasapaksua "varmaa laatua". Se tekee monista käsityöperiaatteella toimivista nyrkkipajoista ikään kuin systeemin ulkopuolisia vaikka tosiasiassa heidän laatunsa olisi lopputuloksen kannalta parhainta mahdollista.

Mutta tässä me taidetaan liukua vähän aiheen ohitse. Oman keskustelunsa paikka tuokin varmaan on.