Joukkueet voittivat pisteen, mutta valmentajat hävisivät kaksi.
Toivoin, että Garcia ja Haapiainen olisivat aloittaneet PK:n kärjessä. Muotona 3412, jolloin kahdella topparilla pelanneen Gnisun olis pitänyt tehdä jotain.
Vastaavasti Kiurun olis pitänyt aloittaa ja lopettaa Gnisun kärjessä. Joko yksin tai Caen parina. Ja olisihan ne voineet vaihdella paikkoja keskenään vaikuttaakseen PK:n puolustamiseen. Mielikuvitukseton esitys ”Jopujussilta” ja ”Mikiltä” Gnisun penkillä, eikä Raimi pärjännyt yhtään paremmin.
Gnisun pääsiäisyllätys ”Kinder” Kikuchi oli aika hyvä. Kauden edetessä ja sairastuvan tyhjentyessä on sittenkin avauksen miehiä. Umpisurkea Morais ulos ja Forsman avaukseen vasemmalle. Kyllä tästä hyvä tulee, kun VIP-katsomon suosikkipelaaja Öl-ander nostetaan ylemmäs Moraisin paikalle.
Tosi paljon oli poissaoloja kummallakin. PK:n Medinan puuttuminen oli ikävä juttu. Kerran nähneenä voin kertoa, että Garcian kanssa järkkäävät joka matsissa vähintään kolme maalia. Gnisulla taas Andbergin, Huhtalan ja Jäntin sairastelut on paha juttu.
Ottelun miehinä palkitsisin Gnisun Mabindan ja PK:n Salmisen. Kummaltakin hienoa pelaamista eikä ikä paina. Gnisun Ikonen ja Ala-Iso sekä PK:n Isotalo vaihdosta jättivät myös hyvän kuvan itsestään.
Fabian pelasti lopulta sen pisteen Gnistanille. Miten tuomari mahtoi nähdä sen Fabianin selkään tulon? Oliko pallo jo karannut Kosken ulottuville, jolloin dumari tulkitsi asian niinku teki, vai eikö vaan kehdannut viheltää? En ole katsonut tätä vielä Ruudusta uudelleen, jos se nyt sieltä näkyisikään. Se Fabianin heittäytyminen toisessa Garcian maalipaikassa oli lähes ”Jumalan rinta”. Upea torjunta.