Lahden Reipas aloittaa neljännen peräkkäisen kautensa Kakkosessa ja on on onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa sarjan keskikastissa. Kolmen aiemman kauden sijoitukset ovat olleet 6., 8. ja 4. Kausiennakossaan seura asetti tulevalle kaudelle tavoitteeksi sijoittumisen kolmen parhaan joukkoon, mutta kaupungilla on kuulunut puhetta jopa sarjanoususta. Eikä se ennakkoon tasaisessa ja aiempiin vuosiin verrattuna heikompitasoisessa sarjan kärkipäässä täysin mahdottomalta kuulosta.
Talven aikana joukkue on vahvistunut huomattavasti. Onuray Köse palaa Reippaan keskikentälle muutaman Turkissa vietetyn vuoden jälkeen. Kösen lisäksi myös Lahteen palavat Masa Malen, Tim Martinen ja Joona Tapani ovat Kakkosen tasolle kunnossa ollessaan kovia vahvistuksia. Pari viime kautta Kolmosessa Kuusysissä maaleja mättänyt Lirinis Haziri on jatkanut samaa tahtia myös Reippaan paidassa harjoituskaudella. FC Lahdesta Reippaaseen siirtyivät viime kaudellakin joukkuetta useasti edustaneet Asaad Babiker ja Lassi Forss. Farmisopimuksen myötä joukkueessa nähdään myös FC Lahden pelaajia. Ainakin Anton Munukka, Daniel Koskipalo ja Berat Köse tulevat todennäköisesti saamaan reilusti minuutteja Reippaan paidassa.
Päävalmentajana jatkaa Tommi Kautonen, apunaan Tommi Vartiainen, Petri Haapsaari ja Jari Litmanen. Talven aikana joukkue on pelannut pääosin aktiivista, hyökkäysvoittoista peliä aggressivisella prässillä ja vaikka Kautonen on tuttuun tyyliinsä peluuttanut pelaajia välillä missä sattuu, peli on näyttänyt pääosin hyvältä. Vauhtia ja hyvää viihdettä on ainakin syytä odottaa.
Talvikausi on mennyt pääosin positiivisissa merkeissä, vaikka se keskeytyikin lähes kuukaudeksi koronatartuntojen takia. Kakkosen A-lohkon joukkueista vastassa olivat JIPPO, PeKa, Atlantis ja Futura, joista tuloksena pelkkiä voittoja. Myös Ykkösen ja Kakkosen muiden lohkojen kärkipään joukkueita vastaan pelattiin tasaisia pelejä. Suomen Cupissa Reipas eteni jatkoon voittamalla ongelmitta FC Vaajakosken.
Harjoitusottelut:
22.1. Reipas – JIPPO 3-1 (Inkinen, Haziri, Babiker)
29.1. FC Lahti – Reipas 4-1 (Haziri)
5.2. Reipas – PeKa 9-0 (Zolameso 3, Haziri 3, Babiker, Aethe, Oijusluoma)
13.2. Reipas – FC Vaajakoski 0-2
12.3. Gnistan – Reipas 2-1 (Koskipalo)
17.3. Reipas – Atlantis 2-1 (Haziri 2)
26.3. PEPO – Reipas 2-2 (Jokela, Babiker)
2.4. HJS – Reipas 2-0
9.4. SUOMEN CUP FC Vaajakoski – Reipas 0-3 (Martinen 2, Zolameso)
21.4. Reipas – Futura 3-0 (Zolameso, Oijusluoma, Kult)
Kotiottelut Kisapuistossa:
La 30.4. 14:00 Reipas – LaPa
Ti 3.5. 19:00 CUP Reipas – FC Lahti
La 21.5. 14:30 Reipas – PPJ
Ke 15.6. xx:xx Reipas – PKKU
La 18.6. 18:30 Reipas – Atlantis
Ke 6.7. 18:30 Reipas – PeKa
La 9.7. 17:00 Reipas – KuPS Akatemia
La 30.7. 17:00 Reipas – NJS
La 13.8. 17:00 Reipas – KäPa
La 27.8. 15:00 Reipas – JIPPO
Su 11.9. 15:00 Reipas – Futura
La 24.9. 15:00 Reipas – Kiffen
Seuran kausiennakko:
https://www.lahdenreipas.fi/uutiset/talvikauden-summaus/Joukkue:
https://tulospalvelu.palloliitto.fi/team/61562/players