Puoli tunti näytti ihan hyvin mutta sitten tuomari huomasi että nyt on pakko auttaa tepsiä, muuten ne häviä.
Niin, kun jätti Bushuen toisen keltaisen antamatta?
Siinä tasoitusmaali tilanteessa ainoa epäselvä asia oli tulkinta, että vaikuttiko Roiha peliin vai ei, paino sanalla tulkinta. Puolustuslinja tekee kardinaalivirheen, kun jättää pelaamisen kesken ja Sotelo kruunaa koko homman repäisemällä Jakosta kädestä. Punaisesta ja vaparista ei siis mitään nokan koputtamista siinä vaiheessa, kun tulkinta kerran oli ettei vaikuttanut peliin Roiha. Ymmärrän, että harmittaa koska tuolla yhdellä tilanteella Jaro luovutti pelin Tepsille joka tuskin olisi saanut mitään aikaan ilman tuota vaikka olisi pelattu 5 tuntia niin heikkoa ja ajatuksetonta oli hyökkäyspeli.
Sinänsä Vepsu näytti viime kaudella, miten pelataan Tepsiä vastaan vajaalla, joten mitenkään välttämätöntä ei tappioon ajautuminen tuonkaan jälkeen Jarolle ollut mutta pasmat meni jotenkin ihan sekaisin eikä Jaro päässyt oikein mitenkään luomaan kontrolloituja hyökkäyksiä vajaalla.
Ei Tintille voi kyllä voitosta huolimatta jatkoa toivoa, kun mitään kehitystä tuohon hyökkäyspeliin ei edelleenkään olla saatu näkyviin. Joka vastustaja osaa jo ottaa ne pitkät Roihalle pois ja kun se ei toimi niin ollaan ihan sormi suussa ellei vastustaja käy lahjoittelemaan Jaron tapaan.